Vasaralla päähän ja painajaisia

Esikoinen sai sitten eilen vasarasta päähän. *huokaus*

Mies tekee meillä remonttia yläkerrassa ja Esikoista puuha kiinnostaa kovasti. Neitonen "avustaakin" usein isäänsä remontissa Miehen riemuksi. ;) Nyt eilen Mies repi lattiasta lautoja irti, lattia kun pitää suoristaa ennen kuin päälle saadaan lattialevyt ja laminaatti. Ilmeisesti repimistouhun tuoksinassa vasara oli jäänyt valvomatta ja Esikoinen sai sen käsiinsä.

Neiti otti painavan vasaran kaksin käsin eteensä eikä pystynytkään hallitsemaan vasaran painoa. Vasara vain kallistui uhkaavasti kohti neidin otsaa kunnes kopsahdus oli tosi asia. Innoissaan neitonen tuli sitten alakertaan selittämään mulle miten koppahti. Mitään jälkeä otsassa ei onneksi edes näkynyt, mutta onpahan nyt selitys, miksi lapsi on niin älytön joskus. Vasara on tehnyt tuhojaan etulohkossa. Mutta se ei kyllä selitä niitä entisiä töppäyksiä...

Painajaisia

Jostain syystä olen nyt Vauvan synnyttyä nähnyt järjettömiä painajaisia siitä, miten mitä ihmeellisemmistä syistä joudun eroon vauvasta. Viime yönä eksyin veljeni uutta autoa kokeilemaan ja löysin itseni ties miten kaukana Vauvasta. Taksin tilaaminen ei onnistunut, vaikka kuinka yritin. Oli ihan kamala tunne olla ties miten kaukana Vauvasta, joka tietty oli yksin kotona päiväunilla. Jostain syystä miehelle soittaminenkaan ei onnistunut, siinäpä sitten palloilin paniikissa, että Vauva herää ja sillä on Nälkä.

Joskus näin myös sellaista unta, että Vauva oli turvallisissa käsissä Mieheni ja äitini kanssa, mutta minä en löytänyt Vauvaa ja hoitajia, vaikka tiesin Vauvalla olevan jo nälkä. Epätoivoista. Kun lopulta löysin paikalle, Vauva oli äitini sylissä ja äitini ruokki Vauvaa pullolla. Kun tivasin äidiltäni syytä moiseen törkeyteen, että ruokitaan rintavauvaa vastoin äidin tahtoa pullolla, niin äitini vain sanoi, että teki sen minkä jokainen järkevä ihminen olisi tehnyt. Pidin sitten Miehelle puhuttelun herätessäni, että miten saattoi sallia moisen. ;)

Noita pääsemättömissä Vauvasta unia on ollut muitakin, mistähän ihmeestä ne kumpuavatkaan. Esikoisesta en tainnut koskaan joutua unissani noin kauaksi, lähinnä keskityin vaan unen pöpperössä penkomaan peittojen alta vauvaa esiin. Kerran etsin Esikoista myös kattotuulettimesta... NiinPÄ! Äly hoi... Muistan vielä elävästi semmoisenkin tapauksen, että Mies kysyi multa, mitä ihmettä oikein puuhaan, kun nousin ylös sängystä ja kiersin sängyn toiselle puolelle kurkkimaan Miehen selän taakse. En voinut sänkyä kiertäessäni edes tunnustaa, että vauvaahan minä etsin... Olisi vielä hulluksi luullut. Vauva nukkui kaikki nämä kerrat turvallisesti pinniksessä, puolen metrin päässä minusta. Mutta enhän minä siinä noustessani tullut vilkaisseeksi siihen ilmeiseen paikkaan.

Nyt Vauvan kanssa olen pariin otteeseen säikähtänyt, kun en olekaan löytänyt Vauvaa pinnasängystä päiväunilta. No en varmaan joo, kun olen nukuttanut Vauvan parisänkyyn... Ei ole helppoa olla äiti. Onneksi en ennen äitiyttäkään ollut mikään välkky, ei tämä pudotus autuaiden idioottien kastiin kovasti sureta.