Kävimme illalla vielä koko perheen voimin metsäkirkossa. Asuinalueellaamme toimii vireä kylätoimikunta, joka järjestää kerran vuodessa metsäkirkon ulkona tähtitaivaan alla.
Ulkona oli pikkupakkanen, joten käärimme Vauvan vaunuihin haalariin ja makuupussiin, raukalta näkyi vaan vähän kasvoja ja pieni nenännipukka. Esikoinen taivalsi omissa lämpimissä haalareissaan kohti metsäkirkkoa pitäen kiinni Vauvan vaunuista, joita lykin. Matka pimeässä oli sekin Esikoiselle elämys, pimeä tosin taisi olla vain hänen mielestään, sillä tottahan katuvalot ja lähitalojen ikkunat toivat valoa pimeään. Taivaalla loistivat tähdet, niitä neitonen ihasteli.
Kun saavuimme lähelle rannan Kiviterassia, oli jumalanpalvelus jo alkanut. Paikka oli kauniisti valaistu kynttilöin, pimeässä näkyi selvästi papin taskulamppu, jolla hän valaisi Raamattuaan. Ihmisiä oli kolmisenkymmentä. Esikoinen tutkiskeli kynttilöitä ja ihasteli tunnelmaa, Vauva nukahti vaunuihin. Ihmisten kasvoista ei paljon selvää saanut, oli niin pimeää kuitenkin.
Jumalanpalveluksen jälkeen oli tarjolla kuumaa kahvia ja mehua ja pullaa. Miten hyvää kuuma kahvi olikaan pakkasessa. Oli oikein mukavaa jutella ihmisten kanssa, näytin välillä nukkuvaa vauvaa taskulampun valossa ihastelijoille. Esikoinen kuljeskeli innoissaan ihmisten joukossa, ottipa erään tädin, jota ei ole koskaan tavannut, suosikseen. Lapsen innokkuudella tarttui tätiä kädestä ja pyysi tädin mukaansa ihailemaan Kiviterassin grillipaikalle sytytettyä tulta.
Palailimme pakkasen puremin poskin kotiin, metsäkirkko oli ihana elämys. Ensi vuonna taas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti