Irkissä tuli vastaan hauska testi, joka on pakko pistää jakoon. Lasten ja aikuisten lelut ovat yllättävän samanlaisia, mutta onneksi myös arvaamalla voi voittaa.
Riittävästi lasten kanssa leikkineenä tämä oli melkeinpä helppoa (muuta EN tunnusta ;D), tulokseni oli aika kelvollinen:
You have scored: 10 out of 15
Pretty Good. You still need to spend more time at the local bookstore.
***
Mistä tulikin mieleeni. DUNMORE, niin mitä vettä. Hanasta, vissyä??? ;)
Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla. Siis vain yhdellä (!), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta...
Kiusaan jäin kiinni Äidin elämässä.
Eräs irkkituttu keräilee Pullip-nukkeja, jotka olivat täysin tuntematon suuruus minulle ennen kuin nukkehassahtanut irkkikamu pastesi parit linkit. Nettikaupoista löytyy ihanuuksia huudettavaksi tai ostettavaksi. Juuri äsken katselin suloista Anne Shirley -nukkea. Punatukkainen, pisamainen Ystävämme Anne sopisi aivan loistavasti kirjahyllyyni... Ainoastaan ajatus tulleista pitää himoni vielä kurissa.
Niin ja ne 14 000 syytä. Meillä kävi tänään kattomyyjä, uusi katto maksaa vaivaiset 14 000. Tuplaa talosi arvo, osta uusi katto! Essillä on tapana kieltäytyä tekemästä asioita vetomalla siihen, että niitä tehdessä tulee hiki. Hiki tuli mullekin kun hinnan kuulin, mutta ei auta. Onneksi suihku on keksitty, saisipa sen taottua Essinkin päähän...
Toiseksi viimeinen lista pillereitä lähestyy uhkaavasti loppuaan, resepti on käytetty loppuun. Uusimisen paikka siis. Mutta hommahan ei olekaan niin helppoa... Täällä perhesuunnitteluneuvolan asiakkaat käyvät kerran vuodessa lääkärissä, muutoin on turha odottaa uutta reseptiä. Perhesuunnittelussa lääkäri on tavattavissa vain maanantaisin, joten aikojen saaminen ei välttämättä ole helppoa.
Joten soittelemaan, aloitin soittelun siinä vaiheessa kun avasin toiseksi viimeisen liuskan. Kaivoin numeron puhelinluettelosta, kukaan vaan ei koskaan tuntunut vastaavan enkä minäkään muistanut soittaa läheskään joka päivä. Lopulta vähän yli viikon jälkeen joku lopulta vastasi: "Aikuisten neuvolassa" Siis mitä häh, numerot ovat muuttuneet! Kysyin perhesuunnittelun puhelinnumeron ja soitin sinne. Ei vastausta, tietenkään. Lannistuneena unohdin koko soittamisen päiväkausiksi, mutta pillereiden hupeneminen parantaa kummasti muistia...
Tänään soittelin taas ja parin yrityksen jälkeen joku jo vastasikin: "Äitiysneuvolassa" Ooh, sinnehän sitä kohta onkin asiaa, jos reseptiä ei pian ala kuulumaan... Tuskastuttavaa, kysyin jälleen perhesuunnitelun numeroa ja sainkin. Numero oli varattu. No tietenkin... Hetken päästä soitin taas ja tällä kertaa soitto ohjautui keskukseen, perhesuunnittelua tekevä terveydenhoitaja on tavattavissa jälleen huomenna.
Että tämmöisiä, turha pyristellä. Kai se vaan on hyväksyttävä, että kolmonen on väistämätön? Ja kukapa näitä ei lisää tahtoisi?
Eilen oli ihan tavallinen päivä, töistä kotiin päästyäni imettelin ensin Exän, sitten napostelin pari pähkinää Miehen laittaman ruoan valmistumista odotellessani. Ex kinusi pähkinää, joten annoin pojalle puolikkaan saksanpähkinän. Poika tykkää pähkinöistä ja on syönyt niitä ilman mitään ongelmia. Nytkin kaikki meni hyvin aluksi, Ex muussasi pähkinän suussaan muruiksi. Ex alkoi repimään lehtiä pois pöydältä ja Mies tietenkin kielsi, mikä sai Exän vetämään henkeä aloittaakseen raivokkaan huudon. Virhe, pähkinänmurut menivät henkeen ja salpasivat hengityksen.
Mies taputteli Exää selkään ja kantoi punertuvaa lasta luokseni. Hyvin pian saimme taputeltua ja puristeltua ja roikoteltua niin, että Ex alkoi saamaan taas henkeä. Lyhyitä henkäyksiä, limaa tuli ihan järkyttäviä määriä. Poika yski tosi paljon. Yskimen rauhoittui ja hengittely parani, mutta yskähtely jäi silti päälle. Soitin terkkariin kysyäkseni, että mites nyt edetään. Pahin säikähdys oli jo ennättänyt mennä ohi. Lääkärin neuvo oli yksinkertainen: Tilaat ambulanssin hätäkeskuksesta ja Keskussairaalaan. Vaikka tilanne oli sillä hetkellä hyvä, ei voi mitenkään tietää onko jotain kuitenkin jäänyt keuhkoihin. Pahimmassa tapauksessa hengitystiet voivat turvota umpeen. Kammo! Hyvä kun selvisin hätäkeskussoitostä, itku oli pinnassa.
Ambulanssin odotus tuntui ikuisuudelta, mutta sieltähän se saapui ja matkasimme Keskussairaalaan. Ensihoitaja tutki Exän ja seurasi tilaa, hapetus oli ihan hyvä. Ex jopa nukahti syliini. Keskussairaalassa korvalääkäri kuunteli Exän keuhkoja ja määräsi röntgenin, jonka pohjalta sitten voisi paremmin tehdä päätöksiä. Röntgenin ottaminen noin pienestä on aina ankeaa, niin nytkin. Voi sitä kiukkua, kun nuori mies piti saada pysymään edes se pieni hetki paikoillaan.
Kuvat näyttivät, että toinen keuhko ei ehkä hapetu ihan yhtä hyvin kuin toinen eli varmuuden vuoksi seuraavaksi toimenpiteeksi pitäisi tehdä tähystys. Keskussairaalassa sitä ei voitaisi tehdä kuin vasta seuraavana päivänä, joten seuraavaksi meille tuli siirto Tyksiin. Exälle laitettiin siirtoa varten tippa, mitään ei saanut syödä tai juoda nukutuksen takia. Kaksi ensimmäistä yritystä käteen epäonnistuivat, voi sitä huudon ja raivon määrää. Päähän sitten saatiin laitettua jo ekalla yrityksellä. Tuolla yläpalkin kuvassahan voi ihailla Exän hienoja verisuonia... Siirtoambulanssi saapui ja käärin sairaalapaitaisen Exän isoon pyyhkeeseen ja matkaan. Hapetusta seurattiin koko parituntisen ajan ja kun saavuimme Tyksiin, oli leikkaussali jo odottamassa poikaa. Sinne veivät Exän ja minä jäin huoneeseen odottamaan. Koska imetän, sain erikoispalvelua eli mehua ja leipää ja jogurttia huoneeseen. Olikin ihana saada syödä edes jotain, minultakin jäi syöminen väliin.
Laittelin lattialle petini ja pötköttelin siinä. Aika pian tuli jo sana, että Ex on heräämössä ja tulee ihan pian osastolle. Rauhallinen poika katseli isoin silmin ympärilleen ja alkoi heti itkemään, kun näki minut. Hoitaja kertoi, että toimenpide oli ollut nopea, koska keuhkoista ei ollut löytynyt mitään. Syliin sain ottaa, mutta imetystä olisi lykättävä ainakin pari tuntia nielun puudutuksen takia. Ex yritti kaivautua paitani sisään eikä halunnut enää takaisin pinnikseen. Sain kuitenkin pojan taputeltua sinne uneen, viereeni en uskaltanut ottaa, koska olisin saattanut vahingossa imettää. :P Torkuin ja odottelin kahden tunnin kulumista. Kun kaksi tuntia oli mennyt, Ex nukkui edelleen, mutta heräsi vähän ajan kuluttua sairaanhoitajan tarkastukseen, joten sain lopultakin vauvani rinnalle. Rinta maistui hienosti ja loppuyön Ex nukkuikin kainalossani, ei yhtään enää suostunut pinnasänkyyn. Intuboinnista ja tähystyksestä huolimatta Ex vaikutti pirteälle eikä äänikään kuulostanut erikoisen käheälle.
Aamulla odottelimme kolmisen tuntia korvalääkäriä päästämään meidät kotiin. Siinäpä olikin jobia kerrakseen juosta pitkin lasten kirurgisen osaston käytäviä vauhtivesselin perässä. Ruoka ei pojalle maistunut, mutta uusi tuttavuus taaperokärry oli tosi rakkautta. Korvalääkäri vielä kertoi, että keuhkoputken alusta oli imetty pähkinän paloja ja limaa ja koska keuhkoja on tähystetty edessä on viikon antibioottikuuri. Kotimatka sujui reteästi taksilla, alle vuorokaudessa tuli ajeltua siksakia ihan riittämiin.
Ex on elämänsä vedossa, Essiä harmittaa kun ei päässyt sairaalaan, Mies laverteli heti kaikki kuulumiset sukulaisilleen ja minulla särkee päätä ja on väsy. Paljon melua yhdestä pienestä puolikkaasta saksanpähkinästä.
Iloisena raportoin, että armas pikkuinen vauvapalleroiseni syö! Ihan hienosti ja oma-aloitteisesti. Nopeammin kuin äiti ja isi kerkiää edes EI!!!!!!!tä sanoa. Nimittäin kakkaa. :)
Onneksi sekin on nyt koettu, Essi ei koskaan moiseen sortunut. Eikä muuten kakkinut lattioillekaan, mitä Ex tekee nykyisin harva se päivä. Olemmekohan Miehen kanssa kehittyneet vanhempina vai onko kakan nautinnollinen natustelu poikien lempiharrastus?
Rakkaat lapsemme järjestivät kerrankin unohtumattoman sunnuntain. Tunti sitten Mies huomasi, että pakastimessa eivät pala valot. Eivät tietenkään, jos sähköpistoke on kiskottu irti seinästä. Ji-HAA!
Olen atk-tukihölön hommissani oppinut sen, että tärkeintä on aina ensimmäiseksi etsiä syyllinen. Sillähän ei ole mitään väliä hoidetaanko homma muutoin kotiin, syyllisten etsiminen ja rankaiseminen on aina ensimmäinen prioriteetti. Sääli vain, että tällä kertaa syyllisyyskysymys jäänee iäksi ratkaisematta. Kumpikin kakaroista pystyy katalaan tekoon, joten seuraavana vuorossa oli vahinkojen kartoittaminen.
Mies ujutti varovaisesti lämpömittarin anturin pakastimen sisään. Lämpötila - ja sulahtanut tuulahdus pakastimen sisältä - kertoivat lohdutonta tarinaa: Koko hela p*ska on sulanut. Tulipahan kiva urakka tyhjätä kaikki ihanat marjat ja ruoat ja mitä nyt olikin pois roskikseen. Mutta ainakin pakastin on nyt siivottu uutta satokautta varten.
Sitäköhän riiviötkin ajattelivat, olisi hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä tai siis tyhjästä pakastimesta joskus? Raahatessani täysinäisiä roskasäkkejä mietin, että jos naapurit kuvittelevat minun raahaavan pois paloittelumurhan tuloksia ei totuus ole niistä arveluista kovin kaukana... Tip tip tip vaan hangelle jäi kiva punainen vana - marjoista.
