Esikoinen aiheuttaa kuulovaurioita

Illalla Esikoinen ei suostunut iltatoimien yhteydessä iltapissalle eli öisen sänkytsunamin vaara oli siis huomattava.

Joskus kolmen aikaan Esikoinen herää möykkäämään. Karjuntaa, josta ei saa mitään selvää itse itse asiasta eli tyypillinen Esikoisen yöherääminen. Todennäköisesti se pissahätä kuitenkin. Käännän kylkeä, Mies hoitaa Esikoisen yöheräämiset ja minä Vauvan. Mies yrittää kysellä, mikä hätänä, mutta vastaamisen sijasta ulvonnan volyymi vain kohoaa, möykkä herättää Vauvankin. Kömmin ottamaan Vauvan tissille, siunattu hiljaisuus edes siltä suunnalta. Lienen taitavampi hoitamaan yöheräilyjä kuin Mies - sitähän ei toki lasketa, että mulla on paremmat välineet. ;)

Kuuntelen, kun lopulta Mies päättää viedä Esikoisen yöpissille. Möykkä jatkuu, Esikoinen kiljuu sydämensä pohjasta, että hän ei todellakaan halua pissille!!! Mies pistää välioven kiinni ja nukahdan Vauva tissillä. Herään siihen, että iloisesti höpöttävä Esikoinen ja Mies palaavat nukkumaan, kello kertoo, että aikaa on kulunut kymmenisen minuuttia. Isot pissathan ne oli, sänky säästyi, mutta korvat ei.

***

Tänään on Esikoisen hoitopäivä, joten aamulla herään kiljuntaan: Esikoinen virittelee taas soololaulua. Korkeat, kimeät äänet ovat taas hyvin hallussa. Kuuntelen aikani ja syykin selviää: Taas kiistellään siitä, meneekö Esikoinen potalle vai ei. Vauva ei onneksi herää tällä kertaa. Lopulta kyllästyn huutamiseen ja menen kaveriksi. Esitän Esikoiselle vaihtoehdot: Joko potalle aamupissaa yrittämään, paljon ei tarvitse tulla, mutta yritettävä on tai sitten Pampersin housuvaippa, jonka kaivan pikapikaa jostain syvistä kätköistä. Esikoinen kiljuu, että tahtoo PIKKUHOUSUT!!!! Menee hetki ja vaihtoehdot selkiävät Esikoiselle, marssii potalle ja tiristää potan pohjan peittoon.

Möykkä valitettavasti jatkuu pukiessa, mikään ei mene hyvin ja sattuu sinne tänne. Eli se tavallinen laulu, kun Esikoinen on sillä tuulella. Huokaus, sanon Miehelle, että jos tiistaina (Esikoisen seuraava hoitopäivä) homma lähtee menemään taas näin, niin sitten Esikoinen jää päiväksi kotiin. Näkeepähän sitten kiukuttelunsa seuraukset, hoito kun ei ole mikään pakko vaan varsinainen syy, miksi meillä on osittainen hoitosuhde on Esikoisen itsensä tarpeet. Pari kuukautta sitten oli samanlaisia möykkäepisodeja aamuisin ja teimme silloinkin niin, että Esikoinen jäi kotiin päiväksi. Siihen loppuivat mielettömät raivarit aamuisin, neiti kyllä haluaa hoitoon, aamut vain ovat vaikeita.

Mainoksissa esitetään milloin suloisten pikkupalleroiden sääriä milloin pakaria ja kysytään, minkä arvoisiksi arvioisit nämä. Mutta miksi missään ei tarjota vakuutusta vanhempien kuulolle...

Töissä

Kävin tänään pistäytymässä työpaikalla laittamassa paperiasiat kuntoon hoitovapaan osalta ja järjestelemässä jo ennakkoon vuoden 2006 kesälomia. Nyt se on selvää, olen kotona koko tämän vuoden, riitti rahat tai ei. Paperit on tehty. Mielellään olisin kotona pidempäänkin, mutta valitettavasti realiteetit ovat nyt nämä.

Samalla vaihdoin lomarahat taas kerran vapaiksi ja siirsin kaiken tämän vuotisen kesäloman ensi vuodelle. Menetin siinä operaatiossa pidennyspäivät talvelta. Olisinhan tietenkin voinut äitiysloman loputtua ennen hoitovapaata pitää kesälomaa, mutta sitten työpaikkani olisi ollut vaikeuksissa miten maksaa minulle palkkaa kesäloman ajalta ja samalla myös täyttä palkkaa sijaiselleni. Joten menköön nyt näin, kyllä tässä saa näinkin pitää riittävästi lomaa. Kurjaa on kyllä se kun hoitovapaalla menettää lomia, nyt jää lomat karttumatta viideltä kuukaudelta. Nythän sitä vasta lomaa tarvitsisikin, milloin muuten kerkiää olla kunnolla lasten kanssa.

Vauva ja Esikoinen olivat tietenkin mukana, pitäähän sitä noita tuotoksia näyttää työkavereillekin. Esikoinen viihtyi loistavasti, piirteli papereihin, liimaili muistilappuja sinne tänne, leimasi innokkaana virallisia leimoja papereihin ja karkasikin mokoma kokonaan pois näkyvistä. Löysin neidin pomon huoneesta, jossa tyttö istui polleana pomon tuolilla. Montakohan ajo-oikeuspäätöstä mahtoikaan tehdä? ;) Vauva sai pahan vierastuskohtauksen, kun varasyli vei pojan pomon huoneeseen hakiessaan allekirjoituksia. Kun saavuin paikalle Vauvan naama oli suloisesti mutturalla ja kohta alkoikin sydäntä riipivä parku. Sainkin paketin pian syliin ja parku laantui siihen - voi pientä kun vierastaa.

Töissä oli kiva käydä, työkaverit on tosi mukavia. Mutta itse töitä en kyllä kaipaa pätkääkään! Ilomielin jäisin kotiin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi ja kokeilisin kuinka monta lasta näin vanha enää kerkiäisi laittaa. Sääli vaan, että siihen vaadittaisiin lottovoitto - eikä sitä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta tunnu kohdalle sattuvan. Tilinsaldo on pelottava huolimatta siitä, että äitiyspäiväraha tuli eilen... Olen loistava tuhlaamaan, hankkimaan en niinkään.

***

Aamulla sain saumuroitua 7 Sammakko-kuvioista harsoa Vauvalle pukluräteiksi. Ilman irkkiä ei olisi tullut mieleenkään, että saumurista löytyy myös sellainen toiminto kuin pallistaminen, jolla tuollaiseen ohueen kankaaseen saa ihan kivan reunan. Irkissä asuu mielettömät määrät tietotaitoutta, jota ilman hommat sujuisivat kyllä huomattavasti takkuisemmin.

Ihana postipäivä

Postiljooni oli tänään tosi antelias, ilahduttavaa, että näitä päiviä on välillä. :) Tosin kukkarolle nämä eivät tee kovin hyvää, mutta taidan ottaa kohta uudeksi motokseni "Täyttä vauhtia kohti konkurssia".

Posti toi ensinnäkin kaksi pakettikorttia. Toinen oli Hobby Hallista, tilasin sieltä viikko sitten ihanan Nalle Puh pussilakanasetin Esikoiselle. Pussilakana olikin Nalle Puh ja varsinkin Nasu-fanimme mieleen, hyvä kun sain riistettyä lakanat pesukoneeseen innokkaan ihailijan käsistä. Vielä kellarissakin neitonen kävi kääriytymässä lakanoihin. Toinen paketti oli Kangastukusta, ihania kankaita ja muuta krääsää. Olinkin jo heti aamutuimaan kerinnyt pistää kyselyn Kangastukkuun, että mitäs nyt kun olen maksanut tilaukseni jo kaksi viikkoa sitten ja pakettia ei vaan kuulu. Eikös pakettilappu tietenkin ollut postilaatikossa odottamassa. Oli tosi kiva naputella melkein heti perään, että sori... On mulla kyllä selityskin, yleensä ovat laittaneet paketin seurantakoodin sähköpostilla, joten ihan ymmärrettävä sekaannus? ;)

Lisäksi postista löytyi Enjoyn kuori, josta löytyi Bridget Jonesin kakkosleffa ja Nakke Nakuttaja -peli. Esikoisella noita tietokonepelejä riittää, raukka vaan ei koskaan saa pelata mitään, kun minä olen aina parkkeerannut peffani tähän koneen eteen. Ja jos minulle käy sellainen yllättävä vahinko, että erehdyn hetkeksi muuanne, niin Mies valtaa koneen. Toisaalta miksi ihmeessä tuollainen 3-vuotiaan edes tarvitsisi osata pelata? Kun vaan minä oppisin olemaan tilaamatta noita pelejä kun kerran halvalla saa... Halvalla saa perunoitakin, mutta en minä niitä silti osta!

Olen jo pyörittänyt siniset kankaat eli Sammakko-harson ja hurmaavan Kiraffi-kankaan pesussa, nyt on menossa Esikoiselle tarkoitettu Keijut-kangas ja Vauvalle toivon mukaan bodyiksi ja potkareiksi päätyvä karhuherra Paddingtonin kuvilla koristettu kangas. Jos jostain vielä löytäisi aikaa ommellakin?

***

Vauva on vähän kärttyinen, yrittää raukka ryömiä / kontata /mitä lie eteen päin ja sekös suututtaa, kun matka ei taitu kuin korkeintaan taakse päin. :D Etupää nousee komeasta, samoin peräpääkin ja välillä jalat eksyvät lähes konttausasentoon masun alle, mutta liukas lattia pahus pettää pienen miehen lähes joka kerta. Sängyn päällä matka etenee kyllä, sääli sinänsä. Tässä on ihan pakko alkaa jo vähitellen tunnustaa sekin, että Vauva osaa kääntyä: Ehkäpä vahinkoja ei voi sattua montaa ja montaa kertaa päivässä, vaan pieni mies ihan oikeasti on tajunnut kääntymisen salat.

Samainen nuori mies kehittelee parhaillaan uutta ohjelmaa äidin iloksi: Repertuaariin ovat tulleet harmittava rinnalla lakkoilu. Esikoisen kanssa vielä hötkyilin, Esikoinen kun topakkana neitinä päätti lakkoilla juuri kamaliempien helteiden aikaan, joita sinä kesänä kyllä riitti. Silloin jopa vaivauduin pumppamaan ja yrittämään pulloruokintaakin - laihoin tuloksin, samaa kieltäytymistä oli pullollekin. Tosin jostain ihmeestä Esikoinen silloin kuitenkin tuotti tavaraa, jolla sotkea vaippansa silti... Jospa Vauvan kanssa pitäisi pääni vieläkin paremmin, jos Vauva on niin typerä, että tappaa itsensä nälkään rinnalle, niin se on vain rodunjalostusta? ;)

Parisuhteesta ja lapsista

Parisuhde on aika jännä juttu, yleensä lapset syntyvät parisuhteeseen ja silti näitä pieniä parisuhteen hedelmiä ollaan nykyisin taipuvaisia pitämään parisuhteen tuhona. Tai sitten monilla tuntuu olevan tavoitteena ja pakkomielteisenä mantrana hokea, että lapsista huolimatta mikään ei parisuhteessa muutu, suhde on edelleen ihan sama kuin ennenkin. En tiedä liekö kyseessä jääräpäisyys nähdä tosiasioita, mutta minä kyllä väitän, että on täysin mahdotonta etteikö parisuhde edes jotenkin muuttuisi, kun suhteeseen syntyy vauva.

Muutos on suurin ensimmäisen kohdalla, on pakko lopultakin kasvaa aikuiseksi - tai ainakin äärimäisen toivottavaa kaikkien osapuolten kannalta. Aikuisuus on sitä, että kykenee laittamaan toisen tarpeet omien tarpeiden ja mukavuuden edelle, edes joskus edes jossain tilanteissa. Puolison kanssa voi vielä aika pitkälle temppuilla niin, että saa pitää oman päänsä, mutta pienen vastasyntyneen kanssa on huono neuvotella siitä, kenen nälkä tai unentarve on tärkein.

Pieni vauva sitoo, ihan turha väittää muuta. Jonkun on aina oltava lähistöllä partioimassa, vaikka vauva nukkuisikin, pientä ei voi jättää hetkeksikään oikeasti yksin. Vähintään toinen vanhemmista joutuu sitoutumaan vauvan hoitoon ihan aikuisten oikeasti. Jos puolisot ovat kovin eri tasolla aikuiseksi kasvamisessaan, on parisuhde väistämättä ongelmissa. Jos vastuu jakautuu kovin yksipuolisesti ja vain toinen sitoutuu vauvaan ja toinen jatkaa elämäänsä kuin vauvaa ei olisikaan, on se ennen pitkää iso kriisin paikka parisuhteelle. Mutta toisaalta parisuhde voi vain voimistua siitä, että yhteisesti jaetaan vastuu ja iloitaan uudesta elämäntilanteesta. "Meitä on nyt yksi lisää" kantaa pitkälle ja vauva vain vahvistaa parisuhdetta ja me-henkeä.

Monesti kuulee väitettävän, että isä syrjäytyy täysin perheestä imetyksen vuoksi. Parisuhde lakkaa olemasta ja tilalle tulee pyhä äiti-lapsi asetelma, jossa isällä ei ole sijaa. Minusta moiset väitteet ovat silkkaa höpöhöpöä, ehkäpä menohaluisen isän sepitelmiä ja perusteluja sille, miksi hän karkaa pois tilanteesta. Isälle on aina sijaa vauvan ruokintatavasta huolimatta, vauvan hoitoon kuuluu niin kovin paljon muutakin kuin rinta ja imetys. Sitä paitsi myös imetyksessä isä voi olla läsnä, vähintäänkin äidin henkisenä tukena ja rohkaisijana, parhaimmillaan suorastaan välttämättömänä avustajana, joka tuo maratonimetysten aikana äidille ruokaa ja juomaa, luettavaa ja on vain yksinkertaisesti läsnä.

Vauvat helposti väsyttävät, pienelle vauvalle on luonnollista heräillä useita kertoja yössä syömään eikä päiväunistakaan ole aina mitään takeita. On hammaskiukkua, uusien taitojen opettelu sotkee unet ja välillä voi olla niinkin, että kun vauva lopultakin nukkuisi eivät vanhemmat uskalla nukahtaakaan, kun pelkäävät herätyksen tulevan viiden minuutin kuluttua nukahtamiesta. Tunteet ovat väsyneellä helposti pinnalla, tulee ehkä sanottua sellaistakin, mitä ei pitäisi. Mutta jos parisuhde on rehellisellä pohjalla, anteeksipyytäminen ja sovittelu ovat aina mahdollisia. Myös väsyneille.

Läheisyys jää liian helposti taka-alalle, kun sylintarvitsijoita on jo monta. Enää ei välttämättä olekaan mukavia sylittelyhetkiä television ääressä iltaisin, kotiin palaajakin ei välttämättä saa tervetulosuukkoaan, kun juuri sillä hetkellä on vaipanvaihto tai hyssyttelytuokio menossa. Parisuhde ei välttämättä enää hoidukaan omalla painollaan vaan siihen pitää kiinnittää huomiota. Ottaa aikaa arjen keskeltä. Moni ratkaisee näitä ongelmia keskinäisillä viikonlopuilla ilman lapsia, mutta meidän perheessä onneksi tähän ei ole tarvinnut mennä. Uskon enemmän siihen, että yritetään tuoda läheisyys takaisin arkeen ilman keinotekoisia pakoja pois arjesta ja lasten luota.

Lapset tappavat kuulemma seksinkin, aika ihmeellistä, sillä olen kuullut useampilapsisista perheistäkin. Vai lisääntyvätkö useampi lapsiset perheet sitten jollain muulla kuin seksillä? Muumimukilla kenties? ;) Sinkkujen ja lapsettomien seksielämän laatua mitataan erikoisilla rakastelupaikoilla, mutta lapsiperheillä kriteerit ovatkin vallan toiset: Jos perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa tai vieläpä perhepedissä, niin vanhempia surkutellaan seksielämän puutteesta, yhtäkkiä ainoa sallittu seksipaikka olisikin parisänky, joka onkin jo varattu lapsille. Huvittavaa, asioista saa toki vaikeita, jos niin ehdottomasti tahtoo tehdä.

Minusta lapset ovat ehdottomasti parasta mitä parisuhteessa on tapahtunut. Emme olekaan enää vain kaksin Miehen kanssa, vaan meidän rakkaudestamme on syntynyt jotain niin suurenmoista kuin nuo kaksi rakasta riiviötä. Nyt elämme vähemmän pelkälle parisuhteelle ja enemmän lapsillemme, mutta näin me olemme valinneet, tiesimme aina haluavamme lapsia. Valitsimmehan joskus sinkkuelämän vapaudenkin tilalle parisuhteen, vapaus mennä sai väistyä parisuhteen tieltä. Elämä on kehitystä, vaiheet seuraavat toisiaan, joskus on taas vaihe, jolloin parisuhteelle on enemmän aikaa.

Tylsyyttä ja sunnuntainamia

Pyhät tosiaan vaikuttavat, blogit päivittyvät tuskaisen harvoin. Eli ilmeisesti addiktioiden joukkoon on lisättävä viimeinkin blogien seuraaminen. On tosi tylsää päivittää Omat suosikit -listaa ja huomata, että vieläkään kukaan suosikeista ei ole kirjoittanut mitään uutta. Välillä olen epätoivoissani joutunut lukemaan jopa Uusia blogeja - ei kovin hyvä idea, sillä siinä on se suuri riski, että suosikkeihin päätyy enemmän ja enemmän luettavaa...

Sunnuntainamia

Sunnuntainamina kokeilin mustikkapehmistä, resepti on peräisin Plussa sivustoilta.

Mustikkapehmis

200g pakastemustikoita
1 rkl vettä
2 rkl tomusokeria
1 munanvalkuainen

Soseuta tehosekottimella kuohkeaksi. Jos seos ei kuohkeudu ja vaalene, pysätyä kone ja lisää vettä. Ainakin minä sain kaapia mustikoita kulhon reunoilta ja lisätä vettä aika monesti.

1 prk Flora Vanillaa

Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja kääntele sen sekaan mustikkavaahto. Seos saa jäädä raitaiseksi.

***

Olipa tosi hyvää, Pirkan reseptit yleensä taitavat olla? Esikoiselle kelpasi vallan mainiosti eikä meillä aikuisillakaan ollut mitään hankaluuksia mättää isoja annoksiamme nassuun. Tuosta riittäisi reilut annokset neljälle ihan varmasti, kuudellekin ihan kelpo suupalat vielä. Pitänee kokeilla samaa periaatetta myös muihin pakastemarjoihin, niin hyvää tuo oli.

Ryppy sunnuntaissa

Muuten niin sujuvaan sunnuntaihin tuli ryppy, kun käsittelin Esikoisen pesuun meneviä vaatteita tahranpoistoaineella. Liekö sitten rangaistus eilisestä ylimielisyydestäni pääsiäistä kohtaan vaiko siitä, että tein pääsiäissunnuntaina kotitöitä, niin melkein tyhjästä Dr Beckman tahranpoistonesteestä roiskahti ainetta silmääni ja vieläpä parempaan silmääni. Kirveli, kuinkas muuten ja ryntäsinkin heti huuhtelemaan silmää saunan puolelle. Mätin vettä kädellä silmään pari minuuttia, pahin kirvely hellitti. Palasin laittamaan koneen päälle ja lukaisin, mitä purkissa sanotaan. Ärsyttäväksi aineeksi kehui purkinkin kylki, jos ainetta joutuu silmään, runsas huuhtelu vedellä _ja_ lääkärissä käynti. No voi kiva kiva!

Kipusin sitten yläkertaan soittamaan lääkäripäivystykseen, jota kotikunnassa olikin tarjolla vielä ruhtinaalliset kymmenisen minuuttia. Kehoittivat huuhtelemaan lisää, pari minuuttia ei ollenkaan riitä, ja soittamaan viiden tai kymmenen minuutin kuluttua uudelleen, kun heillä oli toimenpide kesken. Toimenpide, se kuulostaa tärkeälle.

Mies keksi loistavan niksin, millä silmää saa huuhdeltua tehokkaasti. Laitetaan käsisuihku nurin päin ja säädetään veden virtaus niin pienelle, ettei veden paine ärsytä silmää. Sillä olikin hyvä huuhdella silmää tehokkaasti. Hetken huuhdeltuani soitin taas lääkäripäivystykseen ja sieltä sanoivat, että heillä loppuu päivystys juuri, soita Aluesairaalaan, jonne päivystys siis siirtyy. Kotikunnassa oli vieläkin toimenpide kesken ja yksi potilas jonottamassakin, mutta silti eivät voineet hoitaa tätä hommaa loppuun vaan sysäsivät meidät Aluesairaalan vastuulle.

Soitin Aluesairaalaan, sinne on meiltä matkaa 60 km suuntaansa. Kehoittivat vielä huuhtelemaan, vähintään puoli tuntia kuulemma pitää huuhdella ja sitten tulemaan päivystykseen näyttämään silmää. Siinäpä sitä sitten jatkoin huuhtelua aina silloin tällöin, koko aikaa ei voinut, kun vesi alkoi ärsyttämään silmää. Imetin Vauvan, puettiin poppoo ja lähdettiin ajamaan kun tapaturmasta oli mennyt melkein tunti.

Ilmoittauduin päivystyksessä ja siitä alkoi odotus. Odottaessa meni vähän yli pari tuntia, onneksi lapset viihtyivät. Esikoinen leikki sairaalan leluilla ja viihtyi, Vauvaa vaihtelimme Miehen kanssa sylistä syliin. Ainoa mikä aiheutti kränää pienelle, oli se, että yritin välillä tarjota rintaa. Vauva on nyt ilmeisesti sitä mieltä, että syödä ei kuin äidin ja isin sängyssä rauhassa. Lopulta Vauvalta alkoi mennä hermo, ihan ymmärrettävää, mutta sitten pääsin lääkärin nähtäväksi. Silmä näytti ihan hyvältä ja lääkäri tutki tahranpoistoainepurkista ainesosat, ei mitään erityisen vaarallista. Eli pääsin pelkällä säikähdyksellä, helpotus. Käsisuihkulla huuhtelu oli ilmeisen tehokasta, kannattaa pistää vinkki korvantaakse jatkotoilailuja varten. Näköäkin testattiin, mutta eipä siitä mitään kunnollista tullut, kun edellisestä näöntarkastuksesta on aikaa enkä tiedä mikä mun näköni pitäisi olla.

Vauva nukahti autoon ja Mies meni syömään Heseen hamppariaterian Esikoisen kanssa. Odottelin autossa Vauvan kanssa, ei viitsitty raahata just nukahtanutta pientä Heseen. Mies toi mulle oman aterian ja söin sen kotimatkalla. Kotona Vauva heräsikin heti ja tissikieltäytyminen jatkui, kunnes pimensin makuuhuoneen, sen jälkeen tissi taas kelpasi. Eli kaikki järjestyksessä.

Pyykit ovat vielä koneessa odottamassa rumpuun siirtoa, hyi minua kun jätettiin ne yksin pyörimään, vaikka lähdettiin pois kotoa.

Mietteitä pääsiäisestä

En osaa pääsiäisviikon päiville niiden varsinaisia nimiä, mutta tänään on varmaan lankalauantai? Mistähän mahtaa sekin nimitys olla peräisin. Palmusunnuntai ja pitkä perjantai ovat sitten loput nimitykset, jotka saatan hädin tuskin muistaa.

On hassua, että pääsiäinen on oikeasti kirkkovuoden suurin juhla. Minä en pidä pääsiäisestä, pääsiäisen sanomasta kyllä, mutta itse pääsiäisestä en sitten tippaakaan. Olen aina inhonnut pitkää perjantaita, siinäpä nimensä veroinen päivä. Muistan jo pienenä, kun tuntui etteivät minuutit kulu yhtään, televisiostakaan ei tullut kuin tylsääkin tylsempiä ohjelmia. Nykyisin tv-ohjelmat ovat tainneet vapautua kirkkopyhien paineesta? Joskushan jouluna ei tullut uutisia joulurauhan jälkeen kuin vasta tapanin päivänä. Pikaisella silmäilyllä normaalit arkipäivien ohjelmat ovat tutuilla paikoillaan, lisänä ehkä korkeakirkollista veisua siellä sun täällä. Pelkkä ajatuskin urkumusiikista ja oopperalaulajista vetämässä hartaita sävelmiä koskee korviin, joten yritän parhaani mukaan vältellä.

Hassua, että mullahan on vakaumus tai kuten yleensä sanotaan (jos ei pyöritellä sanoja, niin että herkimmät ei pelästy Raamatulla päähänlyömistä tai pakkokäännytystä tai tulikiven katkuista syntiseksi haukkumista tai mitä ne ihmisten yleiset pelot onkaan?), olen uskovainen. Miksiköhän sitten koko perinteinen tapa viettää pääsiäistä tökkii ja rankasti. Pääsiäisen sanoma peittyy minusta liikaa jäykkien tapojen ja uskonnollisen esittämisen alle. Unohtuu, että pääsiäisen sanoma on aivan toinen, pääsiäinen on pohjimmiltaan kuitenkin ilon ja armon juhla Uhri on maksettu, kuolema on voitettu, tie on auki Jumalan luo jokaiselle - voiko iloisempaa sanomaa edes olla?

Ehkä olen myös sokea symboleille tai sitten se, ettei meillä tänäkään vuonna ollut rairuohoa tai lammasta tai pashaa tai mitä näitä nyt onkaan, on pyyhkinyt mielestäni nuo kevään ja jälleensyntymän symbolit. En saa mitään kiksejä kananmunista oli ne batiikkivärjätty tai ei. Mutta suklaamunista kyllä, suklaa on takuuvarma hitti myös pääsiäisenä. ;) Hmm, kukahan keksisi tehdä suklaisia Jeesus figuureita vai olisiko se liian suurta rienausta? :P No juu, eipä ihme, että en viihdy perinteisessä pääsiäisessä, kun en jaksa ottaa näitäkään asioita haudan vakavasti.

Vielä olisi kokonaista kaksi päivää kärsittävänä, sitten saakin jo hengähtää helpotuksesta...

Kypsyttäviä asioita

Näin pääsiäisen kunniaksi voinkin listata muutaman asian, jotka raivostuttavat joka kerran:

Kypsähdys 1
Imurin suulakkeiden tipahtelu kesken imuroinnin on raivostuttavaa. Mokoma tuppaa löystymään imuroidessa niin, että välillä se tipahtaa ihan itsestään kun vain kurottautuu imuroimaan vähän kauampaa. Tai sitten pieni hipaisu irrottaa sen jonnekin kaukaisimpaan sohvan alusnurkaan. Kamalaa! Eikö muka voisi keksiä jotain kunnollista lukitsemissysteemiä, nythän suulake vain painetaan putken päähän ja vaikka kuinka vääntäisi raivon lisäämillä voimilla, niin silti on vain ajan kysymys, koska suulake taas kopsahtaa irti. Olenkin varma että imurien suunnittelijat ovat miehiä...

Kypsähdys 2
Saumurin langoittaminen on jobi, jota ei ihan vähän takia huvita tehdä. Omassa mallissani lankojen vetämiseen pitää olla sormet, joissa niveliä on vähintään tuplamäärä normaaliin. Homma hoidetaan tietenkin pinseteillä, jotka ovat aina sopivasti hukassa. Joten saumuroin yleensä hilpeästi luonnonvalkoisella, suurimpaan osaan se käy joten kuten.

Kypsähdys 3
Miehen joka keväinen autokuume tai vähintään vannehöpinät. Uudet alumiinivanteet on pakko saada, entiset on ihan kamalan rumat. Selevä. Samainen uros haluaa ehdottomasti upeat sumuvalot myös autoon, jonka arvon tankkaaminen tuplaa... Järki hoi?

Kypsähdys 4
Puhelinmyyjät, jotka jaksavat tinkata osamaksusta, kun sanon, että ei ole rahaa tilata mitään lehtiä. En vieläkään ymmärrä logiikkaa, jolla lehti X tulee halvemmaksi jos sen 100 euron tilaushinnan jakaa neljään 25 osamaksuerään? Olen varmaan tyhmä. No juu, olenhan minä toki, mutta ei kai puhelinmyyjät voi sitä tietää?

Kypsähdys 5
Huono muisti, joka iskee aina silloin kun alan blogaamaan. Mulla oli hirveän pitkä lista kypsähdyksiä, mutta eikös aivotoiminta nollaannu välittömästi, kun aion ruveta kirjaamaan niitä ylös?

Ei auta, ehkä on pakko vaan hymyillä ja siirtyä katsomaan perjantain tv-putkea. Vauva nukahti sopivasti juuri ennen laatuohjelmia Unelmien poikamiestä ja Mallikoulu 2005. Valitan sitten lisää joku toinen kerta...

Aina vaan suklaakeksejä ja uusi rakkaus

Äkkinäisempi voisi kuvitella, että olen addiktoinut suklaaseen. ;) Mutta hätäiset johtopäätökset eivät aina ole oikeita?

Kokeilin tänään Kotikarusellin Amerikkalaiset suklaapikkuleivät -reseptiä. Pistän nyt reseptin vielä varmuuden vuoksi tähänkin, niin ei tarvitse suotta kasvattaa Tsun laskuria ja lisätä ennestään mokoman kynäniekan etumatkaa... ;)

Amerikkalaiset suklaapikkuleivät
(noin 35 kpl)

250 g margariinia tai voita
2,5 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
150 g tummaa Fazer Blocksuklaata
100 g vaaleaa Fazer Blocksuklaata
100 g valkoista Fazer Blocksuklaata

Tee näin:Vatkaa pehmeä rasva ja sokerit kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Rouhi suklaat ja lisää lopuksi taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Pyörittele taikinasta palloja ja painele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista pikkuleipiä 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Vinkki! Voit korvata osan suklaasta myös hasselpähkinärouheella (noin 50­ - 100g).

***
Resepti vaikutti mielenkiintoiselta jo ekalla läpiluvulla, mikään mihin tulee kokonaista 350 g suklaata ei voi olla kovin pahaa... ;) Ja taikina tosiaan on iso, pikkuleivät ovat mukavan kokoisia ja paksuja, eikä mitään pikku sipellyksiä. Pikkuleivät ovat ihan järjettömän suklaisia ja fariinisokeri antaa jo perustaikinallekin mukavaa potkua. Vatkaimella oli ihan kivasti hommaa yrittäessään sotkea suklaamäärää taikinaan. Ihan kiva resepti!




Uusi rakkaus

Olen rakastunut, sitä se kevät teettää? Tosin kuumien tunteiden kohde ei ole lihaa ja verta vaan aivan ihainen uusi kodinkone, Braun Multiquick professional MR 5550 BC + HC, sauvasekoitin vailla vertaa. Mies toi eilen uutukaisen kotiin, ei varmaan arvannut mitä tunteiden paloa moinen herättää. Tosin miehelle sanoin laitteen olevan vain asiallinen vehje, kun testiajoin uutta masiina suklaapikkuleipien suklaalla. ;)

Uusi sauvasekoitin piti lähinnä saada siksi, että kyllästyin itkemään sipuleja pilkkoessani. Aikaisempi Braunin wanha luotettava sanoi sopimuksen irti marraskuun lopussa ja kas kummaa. suklaata pilkkoessa moinen onnettomuus juuri kävi. Laitteesta pääsi niin sanoakseni savut pihalle. :/ Sen jälkeen kokeilin hetken Thunder Stickin myllyä, mutta se rakkine sanoi sopimuksensa irti kun yritin silputa sipuleita Lempen miehen risottoa varten.

Uudelta sauvasekoittimelta halusin luotettavuutta ja tehoja ja niitä tuosta uudesta ihmevekottimesta löytyy. Mukana on jopa kaksi myllyä, rakkineen pitäisi pilkkoa jopa jäitä. Ainakan suklaat menivät silpuksi upeasti, huristelin hetken turbolla (ajatella, minulla on nyt jopa turbo! ;D) ja silppua tuli nopeasti ja vaivattomasti. Voi vaan kuvitella miten äkkiä sipulit olisivat palasina... Osat peseytyvät hienosti astianpesukoneessa eli tämä todella on nyt tosi rakkautta. :) Minä ja Braun toivottavasti elämme onnellisenä ainakin Braunin elämän loppuun.

Pissamaakarit

Herättiin aamulla ihan normaalisti, kömmin pois parisängystä ja jätin Vauvan ja Esikoisen leikkimään siihen keskenään taskulampulla ja istahdin itse tähän koneelle. Tästä näkee parisänkyyn, joten lastenhoito sujuu näin kuin tanssi. ;)

Olisi pitänyt ilmeisesti vähän enemmän kiinnittää huomiota sängyn tapahtumiin, Esikoinen kömpi hetken päästä tähän ja pyysi auttamaan yöpaidan riisumisessa. Yöpaita vaan oli litimärkä. :O Voi ei, Esikoinen oli unohtanut että pitää mennä pissille jos pissittää. Menin tutkimaan vahingot, Esikoisen sänky lainehti pissaa. Huoks, eli sen verran oli kuitenkin ilmeisesti ollut aikaa, että omaan sänkyyn asti kerkisi. Ainoa mikä ei ollut märkä oli tyyny, hyvä niinkin. Nyt sitten kone pyörii jo ekaa pissakoneellista, patjan pesaisin myös. Onneksi patja on vanupatja ja helppo pestä. Kuivaminen onkin sitten vähän työläämpää, kun vettä saa pitkin päivää käydä painelemassa pois patjasta.

Vaihdoin sitten Vauvalle vaippaa ja kuivailin pienen miehen varpaita antaumuksella pyppypesun jälkeen. Iik, jostain tulee lämmin suihku mun päälleni, Vauva pissaa! Kiljaisin hämmästyksestä ja Vauva lopetti pissaamisen. Piti oikein maanitella, että Vauva pissaa loputkin. Poikavauvoilla on melkoiset ulottuvuuden, tosin ihan siinä vieressähän minä kyllä istuin. Letku letkeä on tosi kätevä, kerran Vauva onnistui jopa pissimään vaippaa vaihtavan isin housujen stragiseen kohtaan, näytti kuin isi itse olisi pissinyt pöksyihinsä.

Mitähän seuraavaksi, jään jännityksellä odottamaan...

Suklaa on ihanaa :)

Kotikaruselli kertoi, että suomalaiset syövät suklaata viitisen kiloa vuodessa. Taisi olla uutinen ihan väärässä, tuskin nyt tuosta tulevaa viikkoannosta vajaata 100 grammaa voi edes _syömiseksi_ kutsua. Eihän se ole kuin hikiset 5 Kinderiä tai puolet Fasun sinisestä. Toisaalta jos ajatellaan, että meidänkin perheessämme on neljä jäsentä ja jos saisin muut luopumaan suklaasta, urakka jäisi kokonaan minulle. 400 g suklaata viikossa kuulostaa jo joltakin, tottahan sitä tilastojen nimissä voisi uhrautua? ;)

Suklaa on siitä outo makeinen, että siihen oikeasti voi tulla himo. Vai voikohan tuota suussa sulavaa herkkua edes makeiseksi kutsua, lienee enemminkin nautintoaine? Monenlaista suklaata on tullut syötyä, mutta ehdottomasti minun suuhuni parhaiten sopii kotoinen Fazerin sininen. Siinä on oikea suklaan maku ja sulavuus. Läntisen kilpailijan suklaat maistuvat minusta vain rasvaisille ja poltetuille, mutta taitaapa niilläkin olla suosijansa. Lidlistä löytyy myös aivan ihania suklaita, kaakaopapujen kasvupaikkojen mukaan nimetyn suklaasarjan jäsenet ovat maistuvia. Ja se tumma suklaa, oi! Vahva, täysi suklaan maku, jo parista palasta suklaanhimo tulee tyydytettyä.

Paitsi että suklaa on hyvää, niin väitetäänpä tummaa suklaata jopa terveelliseksikin. Ja jos ei muuta, niin ainakin mielialaa se kohottaa. Sääli vaan, että liiallisella suklaannauttimisella on seuraksensakin. Suussa sulava herkku siirtyy liian helposti vaikeammin sulatettavaksi massaksi lanteille.

Suklaa ja kaakao maistuvat myös Esikoiselle, ihan opettamattakin.

Lempeän miehen risottoa + muuta

Kokkailin tänään Lempeän miehen risottoa, kun Satusade tarjosi hyvän ohjeen blogissaan. Tietenkään en tehnyt ihan niin kuin ohjeessa luki, ensimmäinen kompastuskivi tuli jo siinä, että meidän kaupasta ei löytynyt kikherneitä tölkissä. Siihen kaatui ensimmäinen yritys tehdä risottoa eilen, liotus otti oman aikansa ja valmista tuli vasta tänään. Ja taisipa määräkin olla tuplasti alkuperäinen. Muutenkin kuullottelin hilpeästi Oivariinissa, mitään öljyjä... ;)

Hyvää tuli. Esikoisella on menossa epäluuloinen suhtautuminen ruokaan ja niinpä heti kun neitonen sai lautaseen eteen alkoi tuttu laulu eli "Pahaa ruokaa!". Vain tutut ja turvalliset ruokalajit eivät saa konserttoa alkamaan. Mutta olinpas ovela: Valehtelin sumeilematta, että punainen tomaattimurska on ketsuppia ja eikös mokoma syönyt hyvällä ruokahalulla. Eipä ihme, Esikoinen tuntui kaivavan kikherneitä erityisinä herkkupaloina, lienee äitiinsä tullut, mullekin kikherneet kyllä kelpaa.

Dääm maksulliset palvelut!

Olisin katsellut videoklipin Maikkarin sivuilta Ihanan aamun muinaisesta kestovaippajutusta, mutta homma kaatui siihen, että mokomat tahtovat korvausta klippien katselusta. No jo on aikoihin eletty, kun televisiossa näytettyjen lähetysten katselusta pitäisi vielä maksaa erikseen. En ole nähtävästi aikoihin käynyt edes yrittämässä katsoa klippejä, nyt tiedän ettei jatkossakaan kannata vaivautua. Typerää, muutenkin sivusto on minusta yksi kammottavimpia sekasotkuja mitä netistä löytyy... No, Soneran sivut ovat vieläkin hirveämmät. Hyviä sivujahan ei tietty olekaan muut kuin omat. ;)

Vauvan mahdolliset allergiat

Vainoharhailu jatkuu. Huomasin maanantai aamuna, että Vauvan posket lehahtivat sen jälkeen, kun olin syönyt Esikoisen kanssa aamiaiseksi kaurapuuroa. Tai minä olin syönyt, Esikoiselle ei kelvannut. Meillä syödään aniharvoin puuroa juuri siitä syystä, että Esikoinen suostuu yleensä syömään puuroa vain hoidossa. Mutta ehkä kuukausi sitten minulle iski jostain ihmeellinen himo kaurapuuroon, olenkin nyt välillä yrittänyt keitellä ja syöttää sitä myös Esikoiselle vaihtelevalla menestyksellä. Ettei vaan Vauva reagoisi kauraan äidinmaidon välityksellä, kiinteitähän Vauva ei saa.

Pitäydyn nyt syömästä kaurapuuroa viikon pari, sitten katson liittyisivätkö kuivat kohdat oikeasti ehkä kauraan. Tosin yllättävä himo iski taas: Kaurakeksit! Tietenkin, heti kun yrittää vähän vältellä jotain, niin himot iskevät aina jostain.

Ompeluksia

Aloitin jo eilen illalla väkäämään taas uutta vaippaa Vauvalle. Vessan verhotkin toki pitäisi tehdä, mutta verhoja ei ole ollenkaan niin kiva tehdä kuin vaippoja... Harmillisesti vaipan tuleva kantaja oli eilen illalla tosi ärtsyllä päällä, yliväsynyt kun oli. Univaje alkoi siitä kun jouduin herättämään pojan kangaskauppaan kesken unien ja loppu päivä olikin sitten yhtä ja ainutta univenkoilua, herran ei suostunut nukkumaan normaalin ohjelman mukaan vaikka kuinka yritin. Yliväsy on kyllä yksi pelottavimpia ilmiöitä maan päällä, koskeen korviin ja sydämeen.

Niin, ompelukset ei siis oikein eilen edistynyt ja valitettavasti ei paljon tänäänkään. Vauva päätti ihan itse vetää ekat päikyt lyhyen kaavan mukaan eikä herra hereillä oikein työt ed

***
Ja kesken tuon lauseen Vauva päätti julkaista tämän blogauksen. Liian taitava tietokoneen käyttäjä jo nyt. Pari kertaa on sotkenut irssinikin niin että ei ole auttanut kuin katkaista putty totaalisesti.
***

Eli herra hereillä ei työt oikein edisty. Pitäisiköhän tästä päätellä, että poika ei halua vaippoja? ;) Tosi komeastihan poju toki täräyttelee kakkoja lavuaariin, mutta en nyt kuitenkaan sanoisi, etteikö vaippoja myös menisi isoa kasaa päivässä. :D

No juu, taidan lopettaa raporttini Miehettömästä taloudesta tähän ennen kuin Vauva kaataa koko käyttöjärjestelmän.

Testiä pukkaa - uskontotesti

You scored as Christianity. Your views are most similar to those of Christianity. Do more research on Christianity and possibly consider being baptized and accepting Jesus, if you aren't already Christian. Christianity is the second of the Abrahamic faiths; it follows Judaism and is followed by Islam. It differs in its belief of Jesus, as not a prophet nor historical figure, but as God in human form. The Holy Trinity is the concept that God takes three forms: the Father, the Son (Jesus), and the Holy Ghost (sometimes called Holy Spirit). Jesus taught the idea of instead of seeking revenge, one should love his or her neighbors and enemies. Christians believe that Jesus died on the cross to save humankind and forgive people's sins. Christianity 83% Judaism 58% Satanism 38% Buddhism 25% agnosticism 25% Islam 17% Hinduism 17% Paganism 17% atheism 0% Which religion is the right one for you? (new version) created with QuizFarm.com

Näinhän se piti mennäkin, minähän ihan oikeastikin uskon. Olen ihan pesunkestävä hihhuli ja uskovainen. Ilmeisesti testeihin ON joskus luottaminenkin? ;)

Kangaskaupassa ja kokemuksia Helsingistä

Kävinpä sitten kangaskaupassa tänään tarkoituksena ostaa metri sinistä froteeta vaipoihin ja valkoista, sinistä ja keltaista lankaa sekä tuplaneula, kun Kangastukun tilaus vaan viipyy ja viipyy ja tekisi mieli ommella bodya, johon tuota neulaa tarvitsen. Mutta ei, ei onnistunut tälläkään kertaa: Ostinkin kaksi metriä sinistä froteeta ja jostain kummasta kassiini ilmestyi myös metri Nalle Puh -kangasta... Tuplaneula unohtui. Tietenkin. Hyvin menee, mutta menköön, iloisesti kohti konkurssia, eipä vähän lisää enää tässä konkurssissa tunnu ja mitäs muita sanontoja sitä onkaan? :P

Kokemuksia Helsingistä

Kiltti ihminen taisi aloittaa mietinnät Helsingistä, olen bongannut jatkoa ainakin Ryytimaasta ja Kotikarusellista. Joten eipä auta kuin itsekin kertoa mitä mieltä olen maamme pääkaupungista, ihan pakko on. ;)

Joskus bailuvuonna tuli käytyä Helsingissä harrastamassa sen vuoden pääteemaa eli bailaamista. Oma kaupunki kun oli aivan liian pieni... Silloin oli tosi kivaa hypätä perjantaina töitten päätteeksi junaan ja suunnata kohti Helsinkiä. Opiskelukaverini ja serkkuni olivat mukavaa seuraa, shoppailtiin ja juostiin lauantai iltaisin Helsingin yössä, jotenkin yöelämä Helsingissä oli jotain aivan muuta kuin Joensuussa.

Yleensä minulla oli Helsingissä liikkuessani joku lapsenvahti hihassa koko ajan, mutta kerran minun piti mennä yksikseni erääseen baarin toisen serkun luo bailaamaan. Ohje oli nousta ratikasta pois Lasipalatsin kohdalla ja sitä rataa. Minäpä sitten maalaisena en tunnistanutkaan Lasipalatsia ja huristelin ratikan päätepysäkille asti, jossa ystävällinen ratikkakuski kysyi, että mihinkäs sun pitikään jäädä... Paluumatkalla ystävällinen kuski sitten huolehti mut pois oikealla pysäkillä. :) Että ei ne helsinkiläiset taida niin kamalia olla, auttavat tämmöisiä maalaistollukoita? Lasipalatsin jälkeenkin suunnistusvaikeuksia oli, mutta alkuasukkaiden suosiollisten neuvojen avulla selvisin kuin selvisinkin perille ja löysin jopa serkkunikin, joka illan päätyttyä näki kai parhaaksi hoitaa mut kotiin, tiedä mihin olisinkaan vielä päätynyt... Ja jep, alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, ainakaan paljon.

Sitten löytyi Mies ja bailaaminen jäi. Helsinkiin minulla oli asiaa lähinnä työhön liittyvien koulutusten takia. Edelleenkään en osannut liikkua Helsingissä kuin kartan kanssa enkä osaa muuten vieläkään. Tässä vaiheessa Helsinki tuntui ahdistavalta ja kiireiseltä. Ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa ja autoilu yhtä painajaista, vaikka istuin korkeintaan vain kyydissä. Helsingissä en suostu ajamaan millään! Kuskin kyydissäkin matka Kirkkokadulle on kamalaa, hui! Ratikoita, ihmisvilinää... Mutta ah sitä autuutta, kun pääsee taas takaisin tänne periferiaan, on tilaa autoilla ja pysäköidä, ei tarvitse jonottaa. Tuntuu kuin paino putoaisi rinnalta kun tänne pääsee.

Veljeni muutti Helsinkiin tulevan vaimonsa perässä ja niinpä Helsinki näytti taas uudet kasvot. He asustelivat mukavasti kerrostalossa Roihuvuoressa, ranta oli kävelymatkan päässä, liikenneyhteydet hyvät ja vieläpä ostosparatiisi Itäkeskuskin lähistöllä. Lapsen kanssa Helsingistä löytyy vaikka mitä ihanaa, ne takuuvarmat Korkeasaari ja Linnanmäki ainakin. Kauppoja, ruokapaikkoja, vaikka mitä. Uintimatka Marjaniemessä oli sekin ikimuistoinen. Nykyisinkin he asuvat Helsingissä, muuttivatpa vain uudelle alueelle lähelle Miinan lehmiä. Ehkäpä taas ensi kesänä tulee nähtyä uusia asioita Helsingistä, en odota ollenkaan vastentahtoisesti sitäkään kokemusta.

Helsinki on minusta kiva paikka käydä, mutta en voisi kuvitella asuvani siellä. Mieluummin jossain muussa kaupungissa kuin Helsingissä, kokemusta kaupunkiasumisesta on Joensuusta, Uppsalasta ja Schweinfurtista. Helsinkiä tulee liian helposti parjattua, myönnän sen kyllä. Joskus ärsyttää Helsinki-keskeisyys, juuri työpaikkakoulutuksissa se tulee selkeästi esille, että pääkaupunkiseudulla asuvilla ei tunnu olevan mitään kuvaa siitä, että elämää on myös kehien ulkopuolella. Tai ainakaan kuvaa siitä, että meidänkin työmme on ihan yhtä tärkeää kuin heidänkin. Ehkä joku Tampere, Turku tai Oulu vielä jotenkin hyväksytään sivistyneiksi paikoiksi, mutta kaikki niitä pienemmät ovat vaan syvää maaseutua, junttien kotimaata. Mutta toisaalta, hyvä niin, eivätpähän tungeksi tänne tappelemaan elintilasta. ;)

Onko järkee vai ei?

No ei, mutta kivaa on silti.

Kisataan nimittäin Kotikarusellin komentokenraalin kanssa siitä, kumman sivulla on enemmän latauksia. Juuei, mehän ei olla ollenkaan kilpailuhenkisiä ei, ollaan aikuisia kypsiä ihmisiä, äitejä jopa. :D Näytetään tosiaan hyvää esimerkkiä lapsillekin, onneksi ne ei tiedä? ;)

Nyt päivitellään hupsuna tilastointi sivua ja kirjoitellaan irkkiin aina latausmäärää, johdan vielä toistaiseksi, mutta laiha lohtu kun Kotikaruselli tulee perästä niin lujaa, että hupsahtaa ohi tuossa ihan tunnissa parissa. Voi kääk! Ei syki runosuoni mulla, selvästi liian vähän lapsia?

Voi Laskuri minkä teki... Aikaisemmin kisattiin vain irkissä viikon suurimman hölöttäjän tittelistä, mutta nyt jo tästäkin...

Kommuuneista ja kamala äiti

Jiipelius kirjoitti eilen huumorilla kommuuneista. Mutta ehkäpä siellä huumorin takana piilee joku totuuden siemenkin. Eipä ole yksi tai kaksi kertaa kun olen toivonut, että asuisi vähän lähempänä irkkiystäviä, olisi tosi mukava tapailla kahvittelun ja varsinkin lasten yhteisten leikkituokioiden (lue energianpurkutapahtumien) merkeissä. Tai joskus auttaakin edes vähän kun seinät kaatuu päälle.

Samassa talossa asuminen ei oikein tuntuisi luontevalle, olisihan se kamalaa, että talo vaan raikaisi, kun komentelisin Esikoista tai huutaisin kauhunhuutoja kuten tässä pari päivää sitten kun Esikoinen hyväkäs nosti Vauvaa. Eikä Esikoisen äänekkäitä raivareita kai kestäisi kukaan? Mutta muutama talo samassa pihapiirissä olisi unelmaa, jokaisella olisi oma möykkärauha. ;)

Siinäpä olisi mukava nuokkua muiden äitien kanssa hiekkalaatikolla ja parantaa maailmaa puheilla. En tosin tiedä onnistuisiko kommunointi sanallisesti, on niin kauan tullut naputeltua näppistä jo. ;) Hätä keinot keksii, meillähän olisi langaton verkko eli tukena voisi käyttää myös kannettavia - mikä langaton verkko se semmoinen olisi, joka ei toimisi myös hiekkalaatikolla?

Vaikka neuvomiset onnistuvat yllättävän hyvin myös irkissä, niin vielä paremman tuloksen saisi varmasti aikaan, jos kiikuttaisi hikisesti väännetyt sukantekeleet neulegurun hellään huomaan. Pullantuoksuinen kotiäiti -vuorotkin voisi jakaa, aikaa säästyisi vähän tärkeämpäänkin. Keskellä talorykelmää pitäisi tietenkin olla ISO pyykkitupa ja keittiö, jossa olisi kätevää pyykkäillä yhdessä ihan seurusteluna ja kokkailla kerralla koko isolle joukolle ateriat.

No joo, taivaanrannamaalaus on kiva harrastus. Mutta oikeasti kaipaan kyllä enemmän tosi elämän äitilapsikontakteja. Olen vähän turhan aloitekyvytön ihminen ja kun olen muuttanut paikkakunnalle jälkikäteen, ei minulla ole täällä kummoistakaan sosiaalista verkostoa. Pitäisi varmaan vaan olla rohkea ja kysellä vaikka neuvolan ilmoitustaululla kahvitteluseuraa? Mutta kun valitettavasti en ole semmoinen, vaan tämmöinen kotiin jämähtänyt laiskimus, joka kutsuu irkkiä sosiaaliseksi elämäkseen...

Kamala äiti

Pitäisiköhän tänne tunnustaa, kun en tunnustuksien luolaan asti jaksa vaivautua. Enkä ole muutenkaan siellä koskaan tilittänyt, mitä nyt hörähdellyt muitten tunnustuksille. Mutta asiaan.

Söin Esikoisen Niiskuneiti pastillit karkinhimoissani. Juu juu, hirveitä himoja on ja valitettavasti vaan ne kohdistuu enimmäkseen suklaalle, Niiskuneidit olivat tosi kurja korvike vieläpä. Olisin syönyt myös Esikoisen suklaamunat, mutta kun se ruoja ahmii ne ihan itse jos silmä vähänkin välttää ja löytää kaappeja penkoessaan...

Mies hoitaa Esikoisen iltapuuhat

Kekseliäs Mies hoitaa lapsen iltapuuhan nopeasti ja tehokkaasti leikin varjolla. Esikoinen mokoma kun usein tekee hampaittenpesusta tappelun ja iltapissallekin neitiä saa komentaa monta kertaa. Mutta kuinkas tänään:

Mies: Pestäänpä nyt nuo hammaspeikot pois harjalla. Tuollahan onkin peikko, harjaan sen pois!
Esikonen avaa suuta isommalle.

Mies: Voi ei, se karkasi tuonne toiselle puolelle, harjataanpa sieltäkin.
Esikoinen avaa suutaan entistä isommalle.

Samalla taktiikalla mies pesee sekä ylä- että alahampaat.

Mies: Noin, nyt peikko on tainnut pyörtyä, sylkäisepäs peikko vessanpönttöön.
Esikoinen sykäisee.

Mies: Pissipäs nyt peikon päälle!
Esikoinen kiipeää innoissaan pöntölle ja pissaa peikon päälle. Yhdessä vetävät vielä vessankin.

Voi peikkoa, ensin metsästetään ympäri hammaskalustoja, syljetään pois ja lopuksi vielä pissataankin päälle..

Virpomisesta

Kirjoittelenpa nyt virpomista näin hyvissä ajoin eli vain päivän myöhässä. Ja se on tosiaan vain.

Olen kotoisin Itä-Suomesta ja siellähän oli perinteenä virpoa. Teimme äidin ja pikkuveljen kanssa vitsoja silloin joskus lapsena, se olikin tosi antoisaa puuhaa. Joskus jopa ala-asteella koulussakin askarreltiin. Vitsojen tekemiseen uhrattiin paljon aikaa ja vaivaa. Kauneimmat vitsani muistan vieläkin.

Tosi kaunis vitsa oli vaalenapunaisesta ja valkoisesta silkkipaperista tehty luomus. Leikkelin valkoisesta silkkipaperista ohuita suikaleita, hapsutin suikaleet ja peitin pajun oksan niillä kauttaaltaan. Pajukin oli huolella valittu, mikä tahansa pajutikku ei kelvannut, vaan tämä oli jo oksana kaunis ja monihaarainen yksilö. Sitten tein monikerroksisia vaaleanpunaisia kukkia, nekin hapsuttelin huolella ja sidoin monituista kaunista kukkaa oksiin kiinni. Kaunis ja hempeä vitsa siitä tulikin. :)

Toinen muistiin jäänyt vitsa oli höyhenistä ja koivunoksista tehty. Koivunoksa piti tietenkin ottaa vähän ennen palmusunnuntaita jo sisälle maljakkoon, jotta silmut turpoaisivat. Värikkäitä höyheniä oli mukavan helppoa sitoa oksaan ja vitsasta tuli tosi kaunis, värikäs ja siro. Maljakossa turvonneet silmut aukenivat sitten muutamassa päivässä antamaan vielä lisäväriä.

Kun olin lapsi, ei ollut tapana pukeutua mitenkään virpomisreissua varten, mitä lie läntistä hapatusta moinen. ;) Muutenkin virvoimme vain omat vanhemmat, isovanhemmat ja joskus satunnaisesti jonkun naapurin. Kun olin jo vähän isompi ja virpomiset olivat omalta osalta ohi, levisi meillekin päin ikävä tapa virpoa urakalla palkkion toivossa. Eihän virpomisessa sinänsä ole mitään pahaa, mutta on aika ikävää, että vitsoja on pari muovikassillista ja vitsat on kursittu kokoon ihan miten kuten.

Täällä nykyisellä asuma-alueellani virpominen ei liene tapana. Olemme asuneet täällä jo viisi palmusunnuntaita jos en nyt vallan väärin laske ja vain kerran meillä on käynyt virpojia. Tänä vuonna unohdin koko homman, mutta yleensä olen tehnyt pussukoita virpojia varten. Niissä on ollut pikkusuklaamunia, pääsiäisrakeita, yksi iso suklaamuna ja joku kolikko. Ja koska virpojia ei ole käynyt, olemme saanet nautiskella pussien sisällön omiin suihin - ei huono juttu sekään. Ihan kiva olisi, jos virpojia kävisi.

Ja tähän vielä aito virpomisloru toivottamaan onnea ja menestystä:

Virvon varvon tuoreeks terveeks
tulevaks vuueks
Isännälle iso maha
emännälle perä leviä

Ilmankos perä vaan leviää leviämistään, miehen maha on vielä työn alla.

Kestovaippailusta

Olen jo pidempään miettinyt, että kestovaippailustakin voisi kirjoittaa jotain. Tällä viikolla taas Vauva-lehden keskustelupalsta Aihe Vapaalla oli mielenkiintoinen keskustelu kestovaippailusta otsikolla Rehellinen mielipiteenne kestovaippailusta. Parhaimmat naurut sai Vauva-palstamaiseen tapaan tyylitelty kommentti:

***
Kestovaipat viherpiipertäjien ja köyhien valinta.
Meillä on onneksi varaa ostaa imukykyisiä ja miellyttävän tuntuisia valmisvaippoja.
***

Kyllä Vauvalla nämäkin asiat tiedetään! :D Eläköön ennakkoluulot ja provoilu!

Omat kokemukset kestoista

Meidän kestovaippailu alkoi jo esikoisen odotusaikana, tilasin silloin Eko-Setin S-koon kestoilupaketin. En muista mistä kipinän sain, silloin kestoilu ei ollut muodikasta kuten nyt. Olenkin ylpeä siitä, että meidän kestoilu ei ole mikään muotijuttu - voi kun vielä voisin muistaa, mistä kipinän sain. Raskaudet ja imetys ovat tuhonneet vähäisenkin muistikapasiteetin mitä minulla ikinä oli.

Kun saavuimme Esikoisen kanssa kotiin laitokselta suurin toivein päästä heti kestoilemaan oli pettymys aika iso havaittuamme, että jopa yli 4-kiloisena syntyneellekin S-koko oli käyttökelvottoman suuri. Ekat viikot käyttelimme siis täysin kertavaippoja, joten kokemusta pelkästä kertavaippailustakin on. Tytön kasvettua ja kun peppu alkoi punoittaa siirryimme osittaiskestoiluun, joka oli mukavan helppoa ja vaivatonta. Turha ryppyotsaisuus ja ehdottomuus on pahasta kestoilussa ihan niin kuin missä tahansa muussakin. Tilasimme Eko-Setin yli 7-kiloisten kestoilupaketinkin. Se oli virhe, Eko-Setin kuoret tuntuvat menevät rikki yli puolen vuoden käytössä, joten Esikoiselle tilailimme lopulta lisäkuoria, imuina käytimme koko vaippa-ajan Eko-Setin t-vaippoja. Kuorista meille kertyi värisuora ihania Fuzzi Bunz täyttövaippoja, Bummis SuperSnap -vaippoja ja Bumpyja. Kokeilimmepa vähän ennen Esikoisen kuivaksi oppimista myös villakuoriakin.

Kokemukset olivat niin positiivisia, että oli itsestään selvää, että myös pikkukakkosen kanssa kestoillaan. Tarkoituksena oli aloittaa kestoilu nauhavaipoilla ja taiteltavilla froteeneliöillä ja hahtuvavillaisilla housuilla, mutta valitettavasti niistä tuli liian iso paketti. Onneksi hätään löytyi aikaisemmin halveksimani harsot ja Vekkuli-kuoret. Ennakkoluulot ovat typeriä, harsothan olivat ihan parhaita pienen vauvan kanssa.

Nyt Vauva on jo niin iso, että froteet ja nauhikset hahtuvahousujen kanssa ovat perusvaippoja. En olisi ikinä uskonut, mutta olen alkanut ompelemaan myös itse vaippoja Vauvalle. Kaikkeen sitä ihminen hurahtaakin. Vaippojen itse tekeminen on paitsi selvää säästöä myös oikein mukava harrastus. Ja mallia on helppo muuttaa omalle vauvalle sopivaksi. Aluksi olimme tällä kertaa sekakäyttäjiä, öisin käytimme kertavaippoja. Lopulta rohkaistuimme kokeilemaan myös kestoilua öisin (kuten Esikoisen kanssa joskus yli vuosikkaana) ja emme ole käyttäneet yhtään kertavaippaa sitten joulukuun.

Ajatuksia kestovaippailusta

Uskon, että kestovaippailu on ekologisempaa kuin kertavaippailu ja sillä voi myös säästää rahaa. Itselläni nämä eivät kuitenkaan ole päällimmäisenä, vaan kestoilu on muodostunut harrastukseksi. On kiva laittaa Vauvalle erilaisia vaippapaketteja, nauttia puhtaista pehmeistä kankaista. Minusta on ylellisyyttä käyttää vaippoja, joita ei heitetäkään pois käytön jälkeen vaan ne pestään ja käytetään taas puhtaina ja pehmeinä uudelleen ja uudelleen. Olen käyttänyt kuukautissuojina itsekin kertakäyttöisiä, itse tehtyjä kangassiteitä ja KuuKuppia. Ehdottomasti kangassiteet hakkaavat kertakäyttöiset mukavuudessa mennen tullen, ne eivät vain tunnu puuvillaisilta vaan ovat sitä. Joten uskon, että vauvakin huomaa eron aitojen kangassiteiden ja kertasiteiden välillä.

Kestoilu on meillä äärimmäisen helppoa, koska Mieskin on täysillä mukana kestoilussa. Jopa niinkin, että Mies kehittelee uusia niksejä ja vaippapaketteja ja opettaa keksintöjään myös minulle. Uskon, että jos Mies olisi vastahankaan, olisi paljon vaikeampaan kestoilla.

Meidän perheessä kestovaippailu ei tee lisätyötä, minusta on enemmän vaivaa kiikutella haisevaa vaipparoskista talon ulkopuolelle isoon roskikseen kuin heittää likaiset vaipat joka toinen päivä pesukoneeseen. Sekin helpottaa, kun käytän vaippapyykin kuten muunkin pyykin kuivaamiseen kuivausrumpua eli mitään ylimääräistä ripustamista ei tule.

Ihmisten asenteet jaksavat lähinnä huvittaa. On hilpeää miten kestot tuomitaan haisevina rätteinä tai kuvitellaan, että käyttäjät ovat jotain viherpipertäviä köyhimyksiä. En koe kuuluvani kumpaankaan kategoriaan ja ainakin meidät kestot haisevat huomattavasti vähemmän kuin kertavaipat. Minusta on käsittämätöntä, että jostain tämmöisestäkin aiheesta pitää taistella, minulle on ihan sama mitä vaippoja muut käyttävät. Omapahan on vahinkonsa, kestovaippailu voisi yllättää heidätkin positiivisesti. Olen itsekin ollut tosi typerä ennakkoluuloissani villaa ja harsoja kohtaan - pitäisi aina muistaa, että ei kannata tuomita ennen koettamista. Mutta koettaahan ei tietenkään ole pakko.

Ja kestovaipathan ovat tosi söpöjä, tässä Vauva testaa aamulla valmiiksi saamaani Pupuvaippaa, edellinen kun oli irkkiystäväni vielä masussa asustelevalle vauvalle.


Tyytyväinen käyttäjä

Painajaisia ja kuivia läiskiä

Näin taas viime yönä painajaista Vauvasta - ja sitäkin edellisenä yönä. Yleensä näen unia siitä, miten olen joutunut eroon Vauvasta enkä yrityksistäni huolimatta pääse takaisin Vauvan luo. Viime yönä olin sentään koko ajan Vauvan kanssa. Jostain syystä olimme Vauvan kanssa sairaalassa, syöttelin Vauvan piripintaan ja kun hetkeksi käänsin selkäni, joku hoitsu syötti Vauvalleni korviketta. Olipa vielä joutunut vääntämään Vauvan niskat takakenoon, että oli saanut pullon vastahakoisen Vauvani suuhun. Raivoissani haukuin hoitsun, sairaalan ja ties mitä. Eli edes jotain terapiaa siinäkin unessa, kun raivosin hillittömästi. ;)

Mutta käsittämättömiä nämä unet, mistä ihmeestä ne kumpuavat? Pelkäänkö tiedostamattani joutuvani eroon Vauvasta, miksi korvike on unissani niin hirveä peikko? Vauvahan kulkee koko ajan mukani, elämme vielä melko täydellistä symbioosia, Vauva on täysimetyksellä. Muutenkin jo tunneside Vauvani ja minun välillä on vielä tiukka. Vaikka Mies onkin tärkeä ihminen ja aulis hoitaja, niin pienet kätinät ja vähän suuremmatkin porut rauhoittuvat jo pelkästään sillä, että Vauva näkee minut.

Korvikeunet ymmärrän paremmin, sillä en hereilläkään halua syöttää Vauvalle korviketta. Minulle on mahdollista valita äidinmaito, joten tietenkin pidän oman vauvani tapauksessa korviketta tarpeettomana ja turhana. Olinhan ihan oikeastikin tarkka Vauvastani sairaalassa, hyvää tarkoittavat hoitajat eivät aina tunnu muistavan kysellä, mitkä ovat vanhempien omat toiveet. Varminta oli pitää Vauva omien silmien alla, jotta tiesi varmasti missä mennään. Ehkäpä tuo epäluottamuskin nousee vieläkin välillä unissa pintaan?

Kuivia läiskiä

Vauvan jalkojen iholla on pari kuivaa läiskää. Eipä siinä muuten mitään, mutta minua pelottaa, että ne olisivat merkki allergiasta. Esikoisen kanssa ei mitään allergioita ollut, joten jos tosiaan nuo läiskät eivät rasvaamisella parane, edessä on inhottava allergiaepäilyjen suo. Pesuaineet, ruoat ja vieläpä tässä tapauksessa minun syömäni ruoat. Ei mitenkään kiva ajatus.

Toisaalta on talvi, minulla itsellänikin, jonka iho ei paljon mihinkään reagoi, on kuiva iho. Välillä rystysistä jopa iho aukesi, niin kuivaksi korpuksi iho meni. Eli ehkäpä tämä olisi pitkästä lämmityskaudesta johtuvaa? Vauva ei tunnu mitenkään kuivista läiskistä onneksi kärsivän, vaan on oma hyväntuulinen itsensä. Ehkä se nyt vaan on äidin osa olla huolissaan kaikesta mahdollisesta? No, onhan minulle joskus nettipalstalla melko suoraan sanottu, että olen hysteerinen äiti - taisi mennä lähemmäs totuutta kuin silloin luulinkaan? ;)

Tavallinen torstai, keväistä pohdintaa

Kahden viikon tauon jälkeen Esikoinen meni hoitoon eli sain tänään pitkästä aikaa viettää Omaa Aikaa. On niin helppoa olla vain Vauvan kanssa kotosalla, saa imettää rauhassa, kukaan ei hypi ja pompi sängyllä samaan aikaan tai karju täyttä päätä. Vauva saa kerrankin nukkua päiväunia rauhassa ilman että Esikoinen kaivaa raskaimmat kenkänsä eli talvikengät jalkaan ja komppaa täysillä Vauvan pinnasängyn vieressä. Toisaalta tämmöinen kaksi kertaa viikossa hoito on siinäkin mielessä ihana asia, että ei kerkiä tulla ikävä tuota tuholaista. Hoitotäti yritti tänään taas ehdotella, että jos toisin Esikoisen hoitoon huomennakin, tässä kuussa kun jää taas runsaasti hoitopäiviä käyttämättä. Kieltäydyin kunniasta, kyllä Esikoinen on huomenna kotona. Ja hyvä olikin, Mies yllätti ja kertoi töistä palattuaan, että onkin ottanut huomiseksi ylimääräisen vapaapäivän. Ihanaa!

Lunta

Tyrmistyksekseni jouduin kaivamaan auton tänään lumikasan alta, taivaalta on taas satanut tuota kammottavaa valkoista töhnää. Eikö nyt jo vähitellen alkaisi riittää? Ei enää yhtään huvita ruveta kolailemaan pihaa maaliskuun loppupuolella... Onneksi täällä ei sentään olla niin etelässä, että lumisateiden myötä ajotaito katoaisi ihmeen kaupalla. Uutiset ovat taas olleet karua kuultavaa, kyllä pääkaupunkiseudulla osataan pistää autot rusinoiksi...

Kevät ja kasvit

Joka ikinen kevät iskee jostain hulluus, jonka innoittamana katselen kauppojen siemenvalikoimia ja mietin mitä kaikkea kivaa tuonne pihamaalle voisikaan laittaa. Olen päättänyt vakaasti, että tänä keväänä - jos joskus kevät koittaa - pidän pintani ja lopetan moisen hullutuksen. Mitä järkeä on yrittää kasvatella vaikka mitä, kun lyhytpinnaisena jossain vaiheessa innostus lopahtaa ja lopputulokseen asti ei koskaan päästä?

Meillä piha rapistuu rapistumistaan. Häpeällistä tunnustaa, mutta viime kesänä jouduimme käyttämään välillä viikatetta! liian pitkäksi venähtäneen ruohikon taltuttamiseksi. Olikin tosi kypsää hommaa ensin hiki päässä heilua viikatteen kanssa, haravoida sitten tukot ja lopuksi vielä ajaa ruohonleikkurilla koko höskän päältä. Huoh, vannon ja vakuutan, että tänä kesänä ei käy niin...

Kasvimaani on aina hillitöntä rikkaruohoviidakkoa. Samoin kukkapenkit... Onnistuin tappamaan jopa tyrnin poikapensaan. Sinänsä hyvä, suku himoitsikin noita pihamaan tyrnejä antaumuksella joka kevät jo, päästiinpähän siitäkin riesasta. Vuosi pari ja pistän tasaiseksi tyttötaimetkin... *hioo kirvestä* Ainoat jotka tuntuvat menestyvän ovat 50 vuotta vanhat omenapuut, jotka jaksavat sinnikkäästi puskea omenaa joka ikinen vuosi. Kärrää siinä sitten pusikkoon kottikuormallisia pudonneita omenia. Inhottavinta on kesinä jolloin pihlajanmarjakoi tuhoaa kaiken sadon syömäkelvottomaksi. Samoin marjapensaat tuottavat ihan hulluna satoa. Törkeästi jätän keräämättä marjat, vaikka jotkut vihjailevat, miten kaikki pitäisi saada talteen. Ovat niitä ihmisiä jotka itkevät jokaisen korpimetsässä hukkaan menneen eli keräämättä jääneen mustikankin takia? Minähän en marjoja turhaan jaksa poimia pakkaseen ja heitellä niitä sieltä pois, kun eivät oikein mene mehuna. Tai ehkä menisivät jos tekisin mehua suhteella kilo marjoja kilo sokeria... Tai kaksi kiloa?

Huonekasvitkin olen jo aikaa sitten onnistunut tappamaan. Välillä äitini suureksi harmikseni pelasti kasveja henkihieveristä taas kitumaan ennen väistämätöntä kuolemaa, mutta nyt olen saanut onnistuneesti tapettua jokaisen vihertävän piipankin talon sisältä. Ihme ja kumma mies ja lapset voivat vielä hyvin? Kukoistavat jopa...

Pupuvaippa - kaikista koneen temppuiluista ja muista murheista huolimatta sain kuin sainkin pupuvaipan valmiiksi. Materiaalini on frotee ja tuo pupukuosinen puuvilla on pelkästää ulkonäön takia. Kiinnitys tarroilla, sisällä on paitsi imuläppä takaa löytyy aukko, jotta sisään saa ladata haluamansa määrän lisäimua.

Päivän työt on tehty, nyt kelpaa mennä nukkumaan.

Kädettömän tunarin tunnustukset

*syvä huokaus*

Kiva aina huomata, miten täydellisen kädetön ihminen sitä onkaan. Tässäpä pienoinen lista:

Tunnustus 1
Ompelukone on saatu häälahjaksi vuonna 1998 ja en ollut kertaakaan vaivautunut puhdistamaan tai miettimäänkään öljyämistä. Ontuva selitykseni on tietenkin se, että en ole ommellutkaan pahemmin mitään ennen tsi-vaippainnostusta. Huono selitys kyllä, totuushan on se, että olen laiska ja menen taatusti siitä missä aita on kokonaan sortunut...

Tunnustus 2
Ai ompelukoneestako voi kiristää myös alalankaa? Just, tätäkään en tiennyt tai jos olen joskus tiennytkin, niin olen autuaasti unohtanut. Onneksi irkissä sain loistavat ohjeet siihen, miten puolalla ja puolakotelolla leikitään jojoa. Nyt pitäisi loppua alatikin turaamisenkin.

Tunnustus 3
Kuulemma tylsä neulakin voi aiheuttaa rumaa tikkiä, ei liene vaikea arvata, että neulaakaan en ole vaihtanut. Koskaan! Eli sekin meni vaihtoon, onneksi neuloja sentään oli.

Tunnustus 4
Ärjyin konetta purkaessani Esikoiselle, joka pyrki sörkkimään ja varastelemaan osia. Vauvalle en sentään ärjynyt, ehkä siksi kun Vauva nukkui? ;)

Tunnustus 5
Sain kuin sainkin kaikki osaset takaisin, yhtään ylimääräistä ruuvia ei jäänyt. MUTTA kun aloin ompelemaan, ensimmäisen parikymmenen sentin jälkeen kone karautti kuin kiville. Tutkiessani lähemmin turman syytä, huomasin, että olinkin jättänyt alapesän kiinnitysvivut liian löysälle ja koko pesä oli poksahtanut irti. Voe voe, laittelin osat takaisin ja kääntelin vivut viimeisen päälle kiinni. Varovasti käynnistin koneen, alalangan uudelleen kiristysoperaation jälkeen Wanha Uskollinen on toiminut siedettävästi. Odottelen mikä kohta päsähtää seuraavaksi.

Tunnustus 6
Rupesin tietenkin operaatiosta ja muutamista keskeytyksistä selvittyäni (lapset ne lapset, eivätkö ne ryöjät voi selvitä koko päivää yksinään... ;D) väkäämään uutta vaippaa, kuinkas muuten. Unohdin leikata päällikankaaseen ylimääräisen kielekkeen, joka siis peittää taka-aukon kuminauhakujan. Ei sitten auttanut kuin leikata kankaasta palanen ja ommella se jo leikattuun palaan kiinni.

***

Ei mene hyvin ei, mutta Mies hyväkäs onnistui vielä säikäyttämään kunnolla. Oli puhe, että Mies käy työpäivän jälkeen kaupassa. Puhelin soi ja vastasin, kuulin heti Miehen äänestä, että nyt on sattunut jotain. Mietin, että mitähän se tunari on tällä kertaa peruuttanut puhki. Mutta ei, vain pankkikortti oli hukkunut. Yritti kysellä vielä, että olisiko sitä näkynyt jossakin kotona. Höpöhöpö, Esikoisen piikkiin tuota kämmäystä ei sentään pistetä, Miehen vika! Käskin käydä katsomassa automaatilta numeron, johon kadonneet kortit pitää ilmoittaa ja ajamaan kotiin.

Mies kotiutui ja sanoi ensimmäiseksi, että kortti löytyi. Oli vielä ajatellut käydä kysymässä kaupan kassalta, että olisiko heille rantautunut kadonnutta pankkikorttia. Heti kun mies nousi autosta, kortti pahalainen tipahti jostain takin uumenista. Ja päivähän on vasta alussa... Mitähän seuraavaksi?

Imetysfiilistelyjä

Imetin tuossa äsken Vauvaa ja katselin kun pieni nukahti rauhaisasti rinnalle. Makoilin sängyllä kyljelläni, Vauvakin oli kyljellään, olimme vatsa vatsaa vasten. Pidin kädellä pientä peppulia, silittelin välillä selkää. Oli jotenkin niin täydellisen hyvä olo.

Katselin siinä kaunista pientä tissi suussa nukkuvaa poikaani, silittelin pehmeää nukkatukkaa. Vauvalla on kaunis pyöreä pää, hennon tukan alla ihon alta kuultaa verisuonisto. Iho on niin pehmeää kuin vain vauvoilla voi olla. Vauvan tuoksu on jumalainen, voi kun sen voisi säilöä muistin perukoille ikuisiksi ajoiksi.

Katselin pientä miestä ja mietin, mitä hänestä mahtaa isona tulla. Pienessä ihmisessä on mahdollisuudet niin hyvään kuin pahaankin. Hetken mietin, miten jokainen meistä on joskus ollut suloinen pieni vauva. Jokainen murhamieskin. Miten suuri vastuu vanhemmille onkaan annettu, pitäisi jaksaa joka päivä yrittää parhaansa. Ensimmäisten vuosien rakkaus ja turva kantaa pitkälle elämässä, mitä ikinä tapahtuukin, sitä ei Vauva koskaan menetä. Enkä minä menetä muistoja Vauvasta, samalla kun Vauva luo uusia muistoja niin kertaan myös Esikoisen suloisuutta. Sen samaisen tyttösen, joka on jo pitkällä kasvamisen polulla.

Mehevien keksien reseptikokeilu osa II

Tänään oli uusi yritys, eiliseltä jäi vielä ranskankermaa ja suklaatakin sopivasti kokeilua varten.

Mehevät suklaakeksit versio II
uuni 175 astetta

40 g tummaa suklaata
50 g voita
1 1/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 tl vanilliinisokeria
3/4 dl ranskankermaa
150 g suuria suklaahippuja

Sulata suklaa ja voi, sekoita keskenään. Vatkaa kananmuna, vanilliinisokeri ja sokeri vaahdoksi, sekoita suklaavoin joukkoon.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen ranskankerman kanssa taikinaan. Lopuksi sekoita joukkoon suklaahiput

Nosta keoiksi pellille, tein tällä kertaa 12 vähän eilistä pienempää keksiä. Paista noin 15 min ja anna jäähtyä ja kovettua hetki pellillä. Peitä keksit säilytyksen ajaksi kelmulla, jotta pehmeys säilyy.

***

Tällä kertaa oli pakko laittaa suklaahipuiksi sekoitus maitosuklaa ja tummaa blokkisuklaata, sillä maitosuklaa ei olisi enää yksistään riittänyt. Mutta resepti oli parempi näin, makua riittää. Eilen keksit levisivät aika runsaastikin paistossa, siksi lisäsin kaakaon enkä muuttanut muita suhteita. Tämä oli hyvää, pakastin yhden keksin verran taikinaa testatakseni miten homma toimii pakkasesta pellille.

Mutta jotain muutakin voisi kyllä testata vielä. Tosin joskus toiste, kohta pursuu keksit jo korvista. ;)

Lisää kankaita

Mies nukahti eilen illalla nukuttaessaan Esikoista ja kun Vauvakin nukahti suosiollisesti syliini, pääsin hillitsevien elementtien puutteen vuoksi valtoimelleni nettikauppa Kangastukussa. Aah tätä onnea, pamautin tilaukseen vielä lisää kangasta eilen jo ostettujen lisäksi. Kyllä nyt on Hyvä Mieli. :)

Ihmeellistä muuten, miten Kangastukussa on pieni valikoima ja silti sieltä löytyy montakin sellaista kangasta, joita kuolaan. Eilinen Fabrisson käynti oli ainakin trikoiden osalta iso pettymys, kauppa täynnä toinen toistaan tylsempiä verhokankaita ja trikoita ei oikein löydy mistään. Jonkunlainen kartta kankaiden sijainnista voisi olla oikein toivottavaa, tuollaiset isot huoneet, joissa pitää tonkia joka ikinen hylly - ja karkaava Esikoinen mukana - ovat masentavia.

Uskalsin vieläpä tunnustaa tekoseni Miehellekin, joka tietää tilini saldon... Mutta hei, eikös ne ole lukuja nollan alapuolellakin?

Kangaskaupassa ja lapsellisia huvituksia

Vaikka Kangastukun hampputilauksesta ei ole vielä kuulunut pihaustakaan, tuli silti käytyä kangaskaupassa tekemässä lisähankintoja vaippaompelua varten. Mukaan tarttui pari metriä oikein mukavaa froteeta, joista olen kaavaillut ulkokuoria hamppuisille vaipoille. Froteeseen kun Näpsy tarttuu hienosti eikä erillisiä tarroja tarvita. :) Lisäksi ostin pari metriä fleece kuoria varten, kun kaikki asustekankaat olivat huimassa 50 % tarjouksessa. No joo, Mies maksoi, sain miehen kangaskauppaan sillä verukkeella, että pitää ostaa vessaan verhokangas. Tulihan se verhokangaskin ostettua, kun Mies piti siitä huolen.

Kangaskaupassa käynnin innoittamana ompelin pari kuivaliinaa eli saumuroin yhteen kerroksen fleeceä ja kerroksen flanellia. Nyt saksien alle ovat joutuneet vanha flanellipusero ja pyyhe, teen vaippaa kierrätysmateriaaleista. Saapa nähdä millainen tuosta tulee, ainakin minusta materiaalit vaikuttavat lupaavilta...

Lapsellisia huvituksia

Vauva on oppinut pörisemisen jalon taidon. Pörinä on niin ihanaa, että välillä pitää tissittelyn lomassakin pöristä hetki. Toinen suhteellisen uusi taito on kiljuminen, minusta tosin tuo korviin käypä uutuus ei ehkä ole ihan niin kiva taito... Muistan kun Esikoinen aikoinaan oppi kiljumaan ja harjoitteli uutta taitoa ahkeraan. Kokemattomana äitinä olin aluksi varma, että vauvalla on joku hätä, vaikka toinen vaan kiljui elämisen riemua.

Vauva ja Esikoinen leikkivät jo jotenkin yhteen. Esikoinen riehuu ja vääntelee naama, Vauva vuoroin kikattaa hurmioituneena ja vuoroin kirkuu pelosta. Fiksu Vauva, sentään hetkellisiä järken pilkahduksia on... Jokaisen järkevän ihmisen kannattaisi olla todella peloissaan Esikoisen tempauksien kohteeksi joutuessaan...

Esikoinen tykkää myös pöristää Vauvan mahaa - ja Vauva taas tykkää paitsi pöristämisestä myös tarttumisesta Esikoisen hiuksiin. Joten kierre on valmis, kikatusta, kiljumista ja parkua. Esikoinen kun ei millään tunnu oppivan, että ei todellakaan kannata erehtyä Vauvan suloisten pienten kätösten ulottuville.

Mehevien keksien reseptikokeilu osa I

Noin, eka koesatsi on paistettu eikä tulos ollut ollenkaan huono.

Mehevät suklaakeksit
uuni 175 astetta

40 g tummaa suklaa
50 g voita
1 1/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 tl vanilliinisokeria
3/4 dl ranskankermaa
150 g suuria suklaahippuja

Sulata suklaa ja voi, sekoita keskenään. Vatkaa kananmuna, vanilliinisokeri ja sokeri vaahdoksi, sekoita suklaavoin joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen ranskankerman kanssa taikinaan. Lopuksi sekoita joukkoon suklaahiput.

Nosta keoiksi pellille, tosi isoja keksejä tulee 10 kpl. Paista noin 15 min ja anna jäähtyä ja kovettua hetki pellillä.

Käytin sulatettuna suklaana tummaa blokkisuklaata, suklaahiput pilkoin veitsellä tosi isoiksi palasiksi vaaleasta blokkisuklaasta.

***
Mehevyys oli kohdallaan, mutta makua saisi olla enemmänkin. Seuraavan kerran kokeilen lisätä kaakaojauhetta makua antamaan.

Hmm, miksiköhän musta tuntuu, että tästä tulee pitkä projekti? Onneksi tuotokset ovat sentään mukavia tuhottavia. *nauttii kahvikupposta ja keksiä paraikaa*

Vauva on melkoinen Bamse-mies. Kuvassa näkyy Bamse-body, mutta myös sukat ja housut ovat Bamsea. Hmm, onneksi mulle ei merkillä ole mitään väliä. :D 

Lokoisaa lauantaita

On ollut oikein mukava lauantai, sopivan lokoisaa. Vieraat läksivät eilen ja vaikka olikin tosi kivaa mukavien vieraiden kanssa, niin silti oman porukan kesken laiskottelukin puolustaa välillä paikkaansa.

Eilen minua puraisi neulomisvimma, olenkin kilkutellut kokoon melkein yhdet uudet hahtuvahousut. :) Yllättävän nopeaan syntyy jälkeä, kun innostuu ja kun sattuu vielä pari sarjaputkea, niin neule kasvaa ihan huomaamatta. Ehkä tositv-addiktio ei aina olekaan niin huono juttu?

Vauva oppii uusia TÄRKEITÄ taitoja

Vauvaa kiinnostaa kovasti tietokone ja näppäimistö. Joskus aikaisemminkin poika on sotkenut irkkaamistani näpyttelemällä hajakirjaimia väliin, mutta tänään huomasin, että taidot ovat todella karttuneet. Poika onnistui saamaan screenini niin jumiin, ettei auttanut kuin katkaista koko ohjelma. Olikohan se vihjaus, että äiti irkkaa liikaa vaiko siitä, että Vauvan mielestä aiheet ovat vääriä...

Aivotoiminta jumissa vaiko pelkkä kevätväsymys?

Kun avasin blogin ja aloin kirjoittamaan, tuntui heti, että ei ole yhtään mitään sanottavaa mistään. Heh, tai oikeastaan olen jo pidempään miettinyt kirjoittavani jotain kestovaippailusta, mutta kun ei jaksa. Toisaalta aika harvoin minulla on mitään elämää suurempaa sanottavaa, tämä on vain mukava tapa purkaa ajatuksia.

Joskus mietin, mahtaako näitä höpinöitä kukaan edes lukea. Tiedän, että pari ystävääni lukee, mutta joskus yllätyin, kun kommenttiraidalle oli jätetty viesti minulle ennestään tuntemattomalta henkilöltä. Mistähän ihmiset löytävät blogeja ja millaiset ihmiset mahtavat silmäillä näitä minunkin kirjoituksiani?

Tilaan tällä hetkellä kahtatoista blogia ja luen muutamia muitakin säännöllisesti. Minua kiinnostavat lähinnä muiden äitien kirjoitukset, onpa säännöllisesti seuraamieni blogien joukkoon mahtunut myös Tulevan isän blogi. Käsityöblogit kiinnostavat myös. Tosin niitten seuraaminen on aika riskaabelia, mielessä pyörii nytkin enemmän ihania käsityöideoita kuin mitä tämmöinen laiskansutjakka kotiäiti jaksaa edes kohtuudessa kuvitella tekevänsä. Joitakin blogeja lukiessani olen hiljalleen tajunnut, että kirjoittaja onkin tuttu muualta netistä. On aina mielenkiintoinen elämys löytää "tutun" kirjoituksia. Blogit tuovat niin paljon laajemmin ihmisen persoonaa esille kuin monet muut nettifoorumit.

Mikähän mahtaa olla perimmäinen syy, miksi muiden elämästä on niin mielenkiintoista lukea? Useinhan syyksi esitetään tirkistelyn halua, mutta enpä olisi siitä ihan niin varma. Tai ainakin tirkistely kuulostaa kovin negatiiviselta, ainakin minua kiehtoo toisten ihmisten elämän erot ja samankaltaisuudet positiivisessa mielessä. Jotkut blogit ovat todella hauskoja luettavia, kirjoittajilla on lahja kertoa arjen sattumuksista hauskasti ja mukaansa tempaavasti. Toisaalta pidän myös rehellisistä pohdinnoista ja joskus kipeistäkin tilityksistä. Joidenkin blogien parasta antia ovat runsas kuvitus.

Toisin kuin vaikkapa televisio, blogit eivät ole pelkästään yksisuuntainen kanava. Täällä voi ja joskus saakin palautetta ja palautetta tulee annettua myös muille. Netti on vähentänyt aika paljonkin television tyhmää tuijotusta, toisten ihmisten kanssa seurustelu vaikkapa vain tietokoneen välityksellä on paljon antoisampaa. Eikä tietokone ole edes vain, täällähän on käytössä tekstin lisäksi kuvat ja jopa ääni ja videotkin.

Vieraita ja shoppailua

Kätevää kun on vieraita: aamulla veivät meidän Esikoisenkin mukanaan pulkkamäkeen ja niinpä minä sain laitella rauhassa vain Vauva seurani ruokaa koko poppoolle. Vauva vieläpä nukahti pian päiväunille, keittiössä touhuavaa äitiä oli niin tylsä katsella? :) Ruoan jälkeen suuntasimme joukolla kohtia Myllyä shoppailemaan, vahvistukseksi mukaan otimme parit alennuskupongit Lindexille ja KappAhlille.

Pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan miltä tuntuu shoppailla vaatteita poikavauvalle. Muutos oli hiukka vaikea, katse suuntautui automaattisesti kohti kaikkea ihanaa kivaa, mitä tytöille löytyy. Kauniit kirkkaat värit oikein kirkuvat puoleensa, hypistely on ihanaa. Mutta löytyipä pojallekin suloisia vaatteita, ostin jo Esikoiselle mielelläni Bamse-vaatteita ja ostinkin niitä ihanuuksia Vauvalle poikaväreissä. Hennes&Mauritzilta oli pakko ostaa ihana Nalle Puh -asu.

Kahden perheen voimin shoppailu toimi tosi hyvin: hylkäsimme miehen siskon kanssa isommat lapset miehille ja notkuimme itse vauvojen kanssa vaaterekkien välissä. Meillä oli totisesti helpompaa, ei tarvinnut kestää karkailuja eikä raivokohtauksia. Vauvoillamme ei ole kuin vähän yli kuukausi ikäeroa ja kumpainenkin ovat aika sopuisia tapauksia. Sinänsä tätä systeemiä voisi kyllä vähän kehittää eli miehet voisivat isompien paimentamisen ohessa kyllä käydä maksamassa shoppailut ja viedä muovikassit täynnä ostoksia mukanaan.

Mutta murheen murhe:

Niin kivaa kuin reissulla olikin, niin suureksi harmikseni sain kuulla, että Arnold's lopettaa ihanien cookiesien myynnin. :( Voi itku, missään muualla en ole saanut yhtä ihania meheviä cookieseja. Ilmeisesti tässä on ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää itse kehitellä edes jotain vastaavaa. Saapa nähdä lieneekö edes mahdollista, mutta yrittää kyllä aion! Toivottavasti yritelmät ovat sen verran kelpoja, että ne voisi edes syödä...

Ei niin nörtti :)

Ok, piti antaa periksi ja tehdä lopulta minunkin tuo blogeissa vilissyt nörttitesti. Ihan kiva tulos, kun ottaa huomioon ammattini. ;)

Vierailun eka päivä

Mies kävi sitten tänäänkin aamulla töissä, lupasi käydä vain kaksi kolme tuntia ja ihme kyllä lupaus piti. Olin ihan pomminvarma, että menee koko päivä. Hyvä kun ei mennyt, sai käydä kaupassa ja siivota kaverina. Näin jo sieluni silmillä, miten joudun yksin kauppaan lasten kanssa ja Esikoinen karkailee niin ettei ostosten tekemisestä tule yhtään mitään.

Esikoinen on jo pitkään odottanut vierailu, 4 kk nuorempi Serkku on tosi tärkeä. Sen jälkeen kun viimeksi näkivät, Esikoinen selittää usein tohkeissaan tavaroista "tämä on Esikoisen, ei ole Serkun". Kumma kyllä sain Esikoisen puolesta pedata Serkulle Aku Ankka petivaatteet, yleensä neiti on tosi tarkka tavaroistaan.

Ensimmäiset kaksi tuntia Esikoinen ja Serkku leikkivät keskenään kuin unelma. Sitten Esikoinen kehitti lievän mustasukkaisuusongelman leluistaan, Serkku ei olisi saanut koskea mihinkään. Säälittävä parku vaan kaikui "Se on Esikoisen!!!! Ei ole Serkun!!!" Huoks. Draamaa kesti hetkisen ja sen jälkeen tyttöset keskittyivät juoksemaan ympyrää alakerrassa ja huutamaan suureen ääneen ISOHALI! Jep, Teletapit...

Yllättävän nätisi kumpikin suostui nukkumaan, ehkä eri kerroksissa nukkuminen auttoi? Huomenna lähdemmekin sitten joukolla Myllyyn, saapa nähdä kuin hirveä meno ja meininki siellä on. Viimeksi kun kävimme tällä poppoolla kauppakeskuksessa, Esikoinen kehitti vuosisadan raivarit Kärkkäisellä. Voi pojat kun oli kivaa. :/

Metsäkirkossa

Kävimme illalla vielä koko perheen voimin metsäkirkossa. Asuinalueellaamme toimii vireä kylätoimikunta, joka järjestää kerran vuodessa metsäkirkon ulkona tähtitaivaan alla.

Ulkona oli pikkupakkanen, joten käärimme Vauvan vaunuihin haalariin ja makuupussiin, raukalta näkyi vaan vähän kasvoja ja pieni nenännipukka. Esikoinen taivalsi omissa lämpimissä haalareissaan kohti metsäkirkkoa pitäen kiinni Vauvan vaunuista, joita lykin. Matka pimeässä oli sekin Esikoiselle elämys, pimeä tosin taisi olla vain hänen mielestään, sillä tottahan katuvalot ja lähitalojen ikkunat toivat valoa pimeään. Taivaalla loistivat tähdet, niitä neitonen ihasteli.

Kun saavuimme lähelle rannan Kiviterassia, oli jumalanpalvelus jo alkanut. Paikka oli kauniisti valaistu kynttilöin, pimeässä näkyi selvästi papin taskulamppu, jolla hän valaisi Raamattuaan. Ihmisiä oli kolmisenkymmentä. Esikoinen tutkiskeli kynttilöitä ja ihasteli tunnelmaa, Vauva nukahti vaunuihin. Ihmisten kasvoista ei paljon selvää saanut, oli niin pimeää kuitenkin.

Jumalanpalveluksen jälkeen oli tarjolla kuumaa kahvia ja mehua ja pullaa. Miten hyvää kuuma kahvi olikaan pakkasessa. Oli oikein mukavaa jutella ihmisten kanssa, näytin välillä nukkuvaa vauvaa taskulampun valossa ihastelijoille. Esikoinen kuljeskeli innoissaan ihmisten joukossa, ottipa erään tädin, jota ei ole koskaan tavannut, suosikseen. Lapsen innokkuudella tarttui tätiä kädestä ja pyysi tädin mukaansa ihailemaan Kiviterassin grillipaikalle sytytettyä tulta.

Palailimme pakkasen puremin poskin kotiin, metsäkirkko oli ihana elämys. Ensi vuonna taas?

Ärtsy päivä

Esikoinen on taas ollut reipas ja ehtiväinen. Ei välttämättä sen kummempi kuin yleensäkään, mutta joinakin päivinä sitä on itse väsyneempi, ei jaksaisi. Muistan muutamia kertoja kun olin vielä töissä ja kotiuduttuani katselin hetken Esikoisen ylitsepursuavaa energiaa. Jo pelkästä katsomisesta tuli kamalan väsynyt olo, suorastaan uuvutti kun tiesi että menoa on jäljellä vielä ainakin viisi tuntia ennen kuin energiapakkauksen saa tapeltua Nukkumatin huomaan. Olen aina säälinyt Nukkumattia, meidän Esikoinen antaa ukkoparalle kovan vastuksen.

Esikoinen on tänään mm. kaivanut saksit esiin jostain minne ne on yritetty piilottaa (hmm, Miehen vika taatusti ;D) ja leikellyt Bratzin laukkua uuteen uskoon, yrittänyt seistä! Vauvan päällä, lyönyt minua ja Vauvaa nyt muutamia mainitakseni. Eli ihan normaalia toimintaa, mitä Esikoinen tekee kun sille päälle sattuu. Kieltää ja keskustella on ihan turha, neitonen ei korvaansa lotkauta ellei karju kurkku suorana. Eikä sitäkään viittisi koko ajan tehdä. Niinpä meillä Esikoinen passitetaan jäähylle nurkkaan, kun kielletyt toiminnot jatkuvat ja jatkuvat useista kielloista huolimatta.

Nurkka on yllättävän toimiva juttu, sillä Esikoisen saa rauhoitettua sen verran, että hän jaksaa keskustella hetken siitä, mikä meni väärin ja miksi. Keskustelun lopuksi sitten joko halit tai sylittelyä, mitä Esikoinen kulloinkin haluaa. Mutta mutta, en ole yhtään tyytyväinen itseeni kasvattajana. Ennen kuin käsiini ajautui tämä tahtokaudesta toiseen seilaava neitonen, maalailin eteeni visoita siitä, miten meillä kasvatetaan keskustelemalla ja lapsen ehdoilla. Ja pah! Aika äkkiä todellisuus murskasi kauniit kuvitelmat, haluaisinpa tietää MITEN keskustella lapsen kanssa, joka ei hävittämiseltään ehdi kuuntelemaan? Pitäisikö hakea vasara itsellekin käteen ja mennä auttamaan? ;)

Kaipa se vaan on niin, että on vain pakko hyväksyä olevansa kasvattajana toivottoman keskeneräinen ja toivoa, että lapsen saamat vauriot jäävät vähäisiksi. Toisaalta sanovathan jotkut viisaat, että ei lasta tarvitse eikä pidä kasvattaa - haluaisinpa nähdä, miten heillä hoidetaan homma niin ettei kämppä ole tuhannen päreinä. Kun kaikesta huolimatta meillä asuu kokonaista neljä ihmistä, meillä kaikilla pitäisi olla keskimääreisesti kivaa. Jokainen joutuu luopumaan ja jokainen välillä saakin tehdä mieleisiään juttuja.

Kaikesta tappelusta ja ärtsyilystä huolimatta olemme saaneet siivottuakin. Siitäkin huolimatta, että Miehen rötväle jäi taas vaihteeksi ylitöihin. Loistoajoitus, huomenna tulee vieraita ja Miehesta ei taaskaan ole mitään iloa valmisteluissa. Huomenna Miehellä pitäisi alkaa myös talvilomaviikon, mutta epäili, että joutuu ainakin aamusta käymään töissä. Voi miten IHANAA! Saan huomennakin pyörittää tätä hullunmyllyä yksin.

Arkea ja irkkiä

Meille tulee vieraita keskiviikkona ja tapani mukaan olen vältellyt siivoamista ja muuta vieraisiin liittyvää puuhastelua jo liian kauan. Tosin eihän nyt vielä ole edes viime tippa, mieskin on keskiviikkona jo lomalla ja tuskinpa vieraat nyt heti aamulla täällä ovat, kun matkaakin on heillä lähemmäs 500 km ajettavana kahden lapsen kanssa.

Olen siis pessyt pyykkiä, kellarin käytävä on täynnä eri värisiä pyykkikasoja. Alkaa kyllästyttää jo moinen lajittelu, käydään varmaan torstaina Bauhausissa ja ostan kunnon Elfa-hyllystön koreineen pyykin lajittelua varten. Jep, unelmana olisi, että jaksaisin lajitella pyykit jo heti suoraan sopiviksi kasoiksi... Jää nähtäväksi...

Sain lopulta ikuisuusprojektin vierashuoneen verhotkin lyhennettyä. Enhän sitä olekaan suunnitellut kuin vasta koko alkuvuoden. Aiheen tiimoilta käytiin miehen kanssa keskustelukin, kun mies kotiutui töistä.

Kaleidoskooppi: Arvaas mitä aivan ihmeellistä on tänään tapahtunut?
Mies: Vauva kääntyi? Vauva konttaa?

(Mitä ihmeellistä kääntymisessä olisi, miehellä pätkii...)

Kaleidoskooppi: No ei, ei liity Vauvaan mitenkään.
Mies: Esikoinen ei joutunut kertaakaan nurkkaan miettimään tekosiaan?
Kaleidoskooppi: No ei todellakaan, ettäkö Esikoinen olisi koko päivän kiltti! Se liittyy minuun.

Mies katsoo minua päästä varpaisiin, ei vaan tajua katsoa selkänsä taakse sivupöydälle, jossa ompelukone on kaivettu kasan alta esille. Ei miehet koskaan tajua katsoa ympärilleen...

Kaleidoskooppi: Se ei vielä näy. *hymyä*
Mies näyttää hämmentyneeltä: Raskaana?
Kaleidoskooppi: Ei, se näkyy kai vasta illalla.
Mies: Kuukautiset alkaneet?
Kaleidoskooppi: Lyhensin lopultakin ne verhot, ovat pesussa ja odottavat silitystä

Pakko oli päästää pälkähästä, pelottaa ajatellakin mitä Mies olisi seuraavaksi ehdottanut.

***
Irkki-ystävien blogeissa on pohdittu viime aikoina irkin ihanuutta ja onpa joku tainnut manata moista aikasyöppöäkin. ;) Joten täytyypä itsekin vähän hämmentää keitosta.

Joskus muinoin irkkasin ahkerasti englanninkielisillä kanavilla, mutta se harrastus jäi kun Mies vei mennessään. Onneksi palasin Tosi Elämän harhapoluilta takaisin irkin ääreen Esikoisen yrittämisen ja odotuksen merkeissä. Onneksi, mitäpä sitä muuta kotona tekisikään, kun vauvasta ei koskaan tiedä pystyykö karjunnalta puhumaan puhelimessa ja kuinka kauan. Irkissä keskustelu, vaikka onkin reaaliaikaista, sallii loistavasti vaipanvaihto- ja hyssyttelytauot.

On suorastaan ihmeellistä kuinka ihmisistä, joita ei välttämättä ole koskaan tavannut, on tullut tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Ystäviä voisin jopa väittää, ei ystävyyteen minun mielestäni vaadita tapaamisia. Yhdessä on podettu vauvakuumetta, oksenneltu ja kärsitty kolotuksista, melkeinpä synnytettykin. Irkistä on löytynyt apu niin tuoreen äidin vauvanhoitopulmiin kuin loistavat ruokaohjeetkin. Kaikenlaiset hullutukset leviävät nopeasti irkissä, kestovaipat, kantoliinat ja kuukupit muutamia mainitakseni.

Mutta parasta kaikista on ehdottomasti myötäeläminen, jos on ongelmia miehen kanssa tai muutoin elämä potkii, niin valittaa saa. ((((Lohtuhalit)))) ja tsempitykset auttavat jaksamaan. Toisaalta omat ja muiden ilot moninkertaistuvat, kun iloitsevia on monta.

Onkohan sitä elämää ilman irkkiä? Toivottavasti ei, minulle ainakaan. ;)

Kakkajuttuja

Lapsettomat ihmiset jotenkin kummasti luulevat, että elämä ja jutunaiheet kaventuvat kun perheeseen syntyy lapsia. Asiahan on juuri päinvastoin, jutunjuuria tulee _lisää. ;) Ketkä muut kuin tuoreet vanhemmat osaisivat keskustella minuuttitolkulla kakan väristä, koostumuksesta ja määrästä? Tai missä muualla kuin lapsiperheessä töistä palaavan tervehdyksen jälkeen seuraava kysymys on, että onkos täällä tänään saatu ähinän lisäksi myös tulos ulos?

Ok, myönnetään, mulla ON paha kakkafiksaatio. Maitokakka vaan nyt on niin ihanaa. Sehän tuoksuukin niin hyvälle. Olen onnistunut siirtämään fiksaation jopa Esikoiselle, neitonen pyytää usein Vauvan kakkavaippaa haisteltavakseen. Varsinaiset kasvatukselliset asiat eivät neitiin siis uppoa, mutta oudot pakkomielteet kyllä - ja ihan opettamatta.

Niin paha fiksaationi ei kuitenkaan ole, ettenkö ihan mielikseni kakattaisi Vauvaa. Poikanen rakastaa kakattamista, ihan vain periaatten takia yrittää vääntää edes yhden väritäplän lavuaarin. Mihinkään vaipattomuuteen meillä ei pyritä, pois se minusta! En voisi kuvitellakaan luopuvani ihanista kestovaipoista. ;) Kakattaminen alkoi pari viikkoa sitten ihan sattumalta, Vauva kiemurteli ja ähisi, mutta kakka ei vaan tullut. Jostain muistin sitten lukeneeni, että jalat koukussa vatsaa vasten olisi hyvä ponnistaa ja niinpä riisuin Vauvalta vaipan ja vein pojun lavuaarin päälle. Siitä onkin nyt muodostunut kiva rituaali lähes jokaisen vaipanvaihdon yhteyteen. Nyt on varmaan jo parin päivän katkeamaton kakkaputki takana eli joka päivä vähintään yhdet lavuaarikakat.

Olisivatpa kakka-asiat yhtä helppoja myös Esikoisen kanssa. Neitonen on toki omatoiminen 3-vuotias, käy ihan itse potalla pissiää ja pöntöllä kakalla. Ei aavistustakaan mistä moinen jaottelu on neidin päähän pälkähtänyt. Pyyhkimään kelpaa yleensä vain isä, minä kelpaan vain jos parempaa pyyhkijää ei ole tarjolla.

Valitettavasti joskus Esikoinen yrittää olla liiankin omatoiminen. Tänäänkin istuin tässä koneen ääressä ja havahduin yhtäkkiä siihen, että Esikoinen lotraa vedellä vessassa. Menin katsomaan ja voi äly! Neiti oli sotkenut kakkaan molemmat pyllynposkensa, jalkansa, lattian ja pöntön renkaan. Miten lienee edes mahdollista, mutta näin oli päässyt käymään. Mokoma ei vaivautunut huutelemaan minua apuun vaan tahtoi yrittää itse.

Onpas onni, että meillä on lapsia, muutoin olisin saattanut joutua jorisemaan addiktiostani laadukkaisiin tv-ohjelmiin eli lukuisiin tositv-sarjoihin, joita seuraan. ;)

Tsi-vaippoja

Olen täysin hurahtanut kestovaippailuun ja varsinkin ihan omin käsin on tosi kiva tehdä vaippoja Vauvalle. Esikoinen kestoili aikoinaan ostetuilla kestovaipoilla, mutta nyt Vauvan kanssa kokeilin tehdä itse ensin hahtuvakuoria ja sitten lisäimuja ja lopulta ihan muotoonommeltuja sisävaippojakin.

Ensimmäiset sisävaipat olivat vanhoista puuvillapellavapyyhkeistä tehtyjä lisäimuja, sitten tein jo pari muotoonommeltua sisävaippaa froteesta ja flanellista.





Nalle-vaippa on tehty ihan vaippatarkoitusta varten ostetuista tarvikkeista eli Kangastukun paksusta vaippaflanellista ja silmäniloksi tarkoitetusta Nalle-flanellista. Vaippa on täyttövaippa eli sisälle voi tarpeen mukaan lisätä lisäimuja.


Nallevaippa 

Värilliset hahtuvalangat ovat viimeisin villitys, tässä parit pöksyt. Ensimmäisissä on säie Syksy-hahtuvaa ja Virtain Villan luonnonvalkoista, toisissa on säie Syksyä ja toinen Taivas-hahtuvaa. Nettikauppa Villapepusta on liian nopeaa ja mukavaa tilailla aina vaan lisää hahtuvalankaa.


syksy 


taivas 

Nyt odottelen Kangastukun kimppatilauksen hamppukangasta...

Vasaralla päähän ja painajaisia

Esikoinen sai sitten eilen vasarasta päähän. *huokaus*

Mies tekee meillä remonttia yläkerrassa ja Esikoista puuha kiinnostaa kovasti. Neitonen "avustaakin" usein isäänsä remontissa Miehen riemuksi. ;) Nyt eilen Mies repi lattiasta lautoja irti, lattia kun pitää suoristaa ennen kuin päälle saadaan lattialevyt ja laminaatti. Ilmeisesti repimistouhun tuoksinassa vasara oli jäänyt valvomatta ja Esikoinen sai sen käsiinsä.

Neiti otti painavan vasaran kaksin käsin eteensä eikä pystynytkään hallitsemaan vasaran painoa. Vasara vain kallistui uhkaavasti kohti neidin otsaa kunnes kopsahdus oli tosi asia. Innoissaan neitonen tuli sitten alakertaan selittämään mulle miten koppahti. Mitään jälkeä otsassa ei onneksi edes näkynyt, mutta onpahan nyt selitys, miksi lapsi on niin älytön joskus. Vasara on tehnyt tuhojaan etulohkossa. Mutta se ei kyllä selitä niitä entisiä töppäyksiä...

Painajaisia

Jostain syystä olen nyt Vauvan synnyttyä nähnyt järjettömiä painajaisia siitä, miten mitä ihmeellisemmistä syistä joudun eroon vauvasta. Viime yönä eksyin veljeni uutta autoa kokeilemaan ja löysin itseni ties miten kaukana Vauvasta. Taksin tilaaminen ei onnistunut, vaikka kuinka yritin. Oli ihan kamala tunne olla ties miten kaukana Vauvasta, joka tietty oli yksin kotona päiväunilla. Jostain syystä miehelle soittaminenkaan ei onnistunut, siinäpä sitten palloilin paniikissa, että Vauva herää ja sillä on Nälkä.

Joskus näin myös sellaista unta, että Vauva oli turvallisissa käsissä Mieheni ja äitini kanssa, mutta minä en löytänyt Vauvaa ja hoitajia, vaikka tiesin Vauvalla olevan jo nälkä. Epätoivoista. Kun lopulta löysin paikalle, Vauva oli äitini sylissä ja äitini ruokki Vauvaa pullolla. Kun tivasin äidiltäni syytä moiseen törkeyteen, että ruokitaan rintavauvaa vastoin äidin tahtoa pullolla, niin äitini vain sanoi, että teki sen minkä jokainen järkevä ihminen olisi tehnyt. Pidin sitten Miehelle puhuttelun herätessäni, että miten saattoi sallia moisen. ;)

Noita pääsemättömissä Vauvasta unia on ollut muitakin, mistähän ihmeestä ne kumpuavatkaan. Esikoisesta en tainnut koskaan joutua unissani noin kauaksi, lähinnä keskityin vaan unen pöpperössä penkomaan peittojen alta vauvaa esiin. Kerran etsin Esikoista myös kattotuulettimesta... NiinPÄ! Äly hoi... Muistan vielä elävästi semmoisenkin tapauksen, että Mies kysyi multa, mitä ihmettä oikein puuhaan, kun nousin ylös sängystä ja kiersin sängyn toiselle puolelle kurkkimaan Miehen selän taakse. En voinut sänkyä kiertäessäni edes tunnustaa, että vauvaahan minä etsin... Olisi vielä hulluksi luullut. Vauva nukkui kaikki nämä kerrat turvallisesti pinniksessä, puolen metrin päässä minusta. Mutta enhän minä siinä noustessani tullut vilkaisseeksi siihen ilmeiseen paikkaan.

Nyt Vauvan kanssa olen pariin otteeseen säikähtänyt, kun en olekaan löytänyt Vauvaa pinnasängystä päiväunilta. No en varmaan joo, kun olen nukuttanut Vauvan parisänkyyn... Ei ole helppoa olla äiti. Onneksi en ennen äitiyttäkään ollut mikään välkky, ei tämä pudotus autuaiden idioottien kastiin kovasti sureta.

Silmät ristissä

Ja eikös Vauva sitten viime yönäkin valvottanut. Jos ei neliveto ollut päällä, niin sitten poikaa piti hereillä pöräykset tai röyhtäilyt. Luulin jo että se vaihe olisi ohitettu, mutta eipäs sentään. Pitäisi vaivautua punnitsemaan Vauva, siitä näkisi, että onko menossa taas joku kasvuspurtti. Ainakin tuossa välillä Vauva kasvoi maltillisesti ja masuvaivoja ei ollut ja kasvukin oli silloin mukavan maltillista.

En edes tiedä mihin aikaan Vauva heräsi tänä aamuna, sinnikkäästi yritin nukkua siitäkin huolimatta, että Vauva suvaitsi mönkiä kylkeäni vasten. Pökki päällään kylkeen ja jos erehdyin vilkaisemaan nuorta miestä, niin herra hymyili sädehtivästi. Pakko oli lopulta taipua ja ruveta seurustelemaan moisen ilopillerin kanssa.

Normaalia vähemmästä unesta on kyllä harmiakin: tänä aamuna havahduin jossain vaiheessa siihen, että olen epähuomiossa syöttänyt koko yön samasta tissistä. Niinpä paitsioon jäänyt tissi oli kuin kovettunut silikoni räjähdysvaarassa. Iik! Maito saa kyllä tämmöiset läpyskätissitkin edes hetkellisesti kivan terhakoiksi, jos makaa selällään ei todellakaan tarvitse kaivaa tissejä kainaloista. Niinhän nuo istuvat puolipalloina rintakehän päällä kuin Pamelalla konsanaan. Sääli vaan, että luomusilikonit sattuvat...

Esikoinenkin yritti mellastaa yöllä vähäsen, mutta säälittävän mieto yritys oli ja senkin Mies hoiteli hienosti pois päivä tai siis yöjärjestyksestä. Neiti kitisi jossain vaiheessa yötä ja kerrankin kertoi mikä haittaa eli jalkoja koski. Mies sitten hieroi hetken ja neiti jatkoi tyytyväisenä uniaan. Yleensähän Esikoinen ei suostu millään kertomaan mikä on väärin. Kuukausi sitten poti korvatulehdusta ja vasta toisena kitinäyönä saatiin neidistä ulos sen verran vastauksia, että älysimme korvien olevan kipeät. Huoks! Sitä joskus kuvitteli, että homma helpottuu huomattavasti sitten kun lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan sanallisesti...