Omituista?

Haaste napsahti ainakin kahdelta taholta, kiitoksia Kirsi ja Turparulla. Jos joku muukin haastoi, niin pyydän anteeksi etten ole huomannut.

Mutta että omituisia tapoja? Minulla??? Olen niin tavallinen kuin vain olla ja voi. Keskiarvokansalainen viimeisen päälle. Mutta yritän parhaani!

1. Kutsun ystävikseni henkilöitä, joita en välttämättä ole koskaan tavannut nenäkkäin. Mutta eikös sitä voi tulla ystäviksi ihan vuosien irkkaamisenkin kautta? Voihan??? Jos ei voi, niin sitten olen ihminen ilman sosiaalisia suhteita... Ja sehän olisi melko omituista?

2. Olen hankkinut miehenkin netin kautta. Pakko kun postimyynnistä ei saanut... Lapset sentään on tehty ihan perinteisesti, vaikka pahat kielet joskus muuta epäilevätkin.

3. Heittelen vielä kuivausrummun jälkeen kuivat pyykit narulle hetkeksi. Vaikka paahdankin pyykkiraukat aina extrakuivaksi. Pyykkinaruni on muuten kätevää mallia: se ilmoittaa itse milloin on aika taitella pyykit pois narulta ja roudata pois. Kippaamalla koko hoidon lattialle.

4. Olen neuroottinen sen suhteen ettei mieheni saa tietää painoani. Nollaan vaa'an jokaisen punnituksen jälkeen vaikkei vaakamme ole edes muistavaa mallia...

5. En meikkaa, todennäköisesti kaikkien meikkieni parasta ennen päiväys oli viime vuosituhannella. Jos meikkipussini on edes löydettävissä.

Kaikki taitavat jo olla haastettuja, kiva on ollut lukea ihmisten omituisuuksia. :)

Surkea lapsenvahti

Meille hankittiin viime viikon alussa webbikamera. Mies väittää, että maanantaina ja minä keskiviikkona. Olen ilmeisen väärässä, mutta en tunnusta. :) Webbikamera on muuten aivan ihana lelu, olen saanut näytettyä pälliäni tosi monelle irkkikaverille - ja ok, lapsia myös. Ja mikä kivintä, aika moni irkkikavereista on saanut kimmokkeen harkita vakavasti kyseisen kapistuksen hankkimista. Supermutsikin sai jo omansa viriteltyä ja suunnittelee kovasti uutta tulonlähdettä tarjoamalla livekuvaa suurperheestä halukkaille vaatimattomaan viisi euroa viisi minuuttia hintaan. ;)

Webbikamerasta on yllättävää hyötyä. Juttelin perjantaina Elman kanssa Messengerin välityksellä ja näytin samalla live-kuvaa täältä meidän olkkarista, jonka nurkassa tietokonepiste siis sijaitsee. Elma jäi sitten lapsenvahdiksi, kun menin miehen kanssa keittiöön pelaamaan Carcassonnea jälleen kerran. Big mistake! Ei pitäisi luottaa täteihin, vaikka niillä kuinka olisi itsellään useita lapsia ja muka kokemusta! Kakaraiseni onnistuivat kaivamaan esiin kännykkäni ja soittamaan Turpa Rullalle. Mokoma tihutyö paljastui siitä, että Turparulla ystävällisesti soitti takaisin ihan vain tarkistaakseen ettei jotain ole oikeasti vialla. Oli hassua jutella puhelimessa, tajusin vasta hetken päästä, että hei, minähän tunnen puhujan irkistä ja blogimaailmasta. *vilkuttaa* Takavarikoin puhelin ja kävin kurkkaamaassa Mesen, Elma oli siellä leperrellyt lapsille... Ei mitään vähäiseenkään kurinpitoon verrattavaakaan.

Päätin kuitenkin antaa Elma-tädille vielä uuden mahdollisuuden. Suinkaan kesken oleva peli ei yhtään painanut vaakakupissa... Ipanat sammuttelivat valot olkkarista, keittiöstä en sentään antanut. Hetken päästä havahduin siihen, että olkkarista välähtää. Huoks, tällä kertaa käsittelyssä oli digikamera... Olipas TOSI tehoton lapsenvahti! Kai se vaan on hyväksyttävä, että ei Elmakaan ihan kaikkea osaa...

Kommandopipoinen soittaa ovikelloa

Tänä iltana kymmenen korvilla ovikello soi, määrätietoisesti. Mietin olisiko meille tulossa yllätysvieraita, mutta menin kuitenkin kurkkimaan keittiön ikkunasta ulko-ovelle. Ovella oli tumma-asuinen mies, jolla oli kommandopipo päässä. Vain silmät ja suu olivat näkyvissä mustan pipon alta. Tuijotin, tyyppi tuijotti röyhkeästi takaisin. Hetken päästä menin keittiön ikkunalle ja aloin avata sitä tiedustellakseni, että MITÄ IHMETTÄ? Kun aloin avata ikkunaa, tyyppi lähti juoksemaan pois päin.

Olin ihan lamassa, mies ja lapset kurkkivat ikkunasta myös. Essi höpisi jotain vartijoista. Hetken päästä tokenin niin, että älysin mennä soittamaan poliisille. Kun kerroin tilanteesta, päivystäjä lupasi lähettää partion paikalle tutkimaan asiaa. Mies jäi keittiöön ja tyyppi tuli uudelleen norkoilemaan oven luo. Talon kulmalla mies näki toisen kommandopipoisen. Mies avasi ikkunan ja huuteli, että mitä pelleilyä tämä oikein on. Tyypit läksivät taas pihasta kadoten talon kulman taakse. Emme älynneet edes mennä kurkkimaan olisiko ajotiellä ollut autoa.

Poliisit tulivat aikoinaan, tutkivat pihan ja kyselivät. Neuvoivat sammuttamaan valot, jos vielä tulevat ja pitämään oven lukossa. Meni hetki ja ovikello soi taas. Keittiöstä valot sammuksiin, kurkkaus - taas poliisit. Tulivat kertomaan, että tapaus ratkesi, olivat löytäneet tyypit viereiseltä kadulta nukkumasta nätisti sängyissään. Ne tyypit oli NUUTTIPUKKEJA! *kirosana* Siis haloo, jotain rajaa kiitos. En edes tiennyt, että on joku nuutinpäivä eikä minun kotiseuduillani ole moista perinnettä. Aika karua, että tuntemattomien oville mennään pilkkopimeällä soittelemaan ovikelloa. Siitä olen sentään iloinen, että soitin poliisit - en tiedä kuinka kauan olisimme pelänneet omassa kodissamme turhaan, jos en olisi soittanut.

Voihan Valio!

Laittelin tänään Chicken Kormaa kuten niin monet kerrat aikaisemminkin. Haudutellessani vielä lopuksi herkkua 20 minuutin ajan tulin tutkineeksi tarkemmin Valion ruokajogurtin käärettä. Pakkaushan on mallia pahvikääre muovipikarin ympärillä, en ole koskaan aiemmin avannut ja lukenut mitä kääreen sisäpuolelle on kirjoitettu. Tyrmistys olikin suuri kun sisäpuolella luki: "Valio ruokajogurtti ei kestä kuumennusta, joten lisää se lämpimiin ruokiin valmistuksen loppuvaiheessa, älä keitä." !!! !!! !!! Siis mitä häh? Samaisen kohdan yläpuolella on lista, jossa lukee mm. intialaisiin ruokiin. Miten Valion mielestä tämä yhtälö on ratkaistavissa?

Kaikki Kormat jotka olen tehnyt olen valmistanut juuri Valion ruokajogurtilla ja keitellyt sun maan perusteellisen huolella. Hyvää Kormaa on tullut, mutta silti! Tuommoinen tieto on piilotettu kääreen sisäpinnalle, minusta olisi paljon reilumpaa, että se lukisi kääreen ulkopuolella, jotta jo kaupassa voisi tsekata sopiiko tuote vai ei. Kaupassa eivät ehkä katselisi suopeasti, jos noita kääreitä alkaisi repimään auki tarkistaaksen löytyykö sisäpuolelta oleellista tietoa... Että kiitos vaan Valio, jatkossa aion valita entistäkin useammin kilpailevan tuotteen.

Ihana joululahja

Saimme joululahjaksi Carcassonne-nimisen lautapelin, jonka ideana on rakentaa erilaisista pelilaatoista linnoituksia, teitä ja peltoja. Jouluaattona emme ehtineet pelaamaan, mutta jo joulupäivänä aloimme latomaan pelilaattoja olohuoneen pöydälle sääntölehtistä samalla tutkaillen. Ensimmäinen pelikokemus oli aivan mahtava! Yleensä kun jonkun uuden pelin aloittaa, pari ekaa peliä ovat enemmän ja vähemmän pakkopullaa ja sääntöjen opiskelemista. Carcassonnen peluu sitä vastoin oli helppoa ja sujuvaa, säännöt tuntuivat solahtavan mieleen kuin itsestään. Peli on kiehtova ja silti yksinkertainen. Yksi tärkeä tekijä pelin viehättävyydessä on myös mukavan näköiset laatat, on kiva rakennella peltoja ja söpöisiä linnoituksia.

Pelasimme innolla viikon ja sitten olikin aika tilata peliin lisäosia. Ei sillä, että olisimme vielä kyllästyneet peruspeliin, mutta kun tiedossa oli, että lisäosiakin löytyy, niin oli kova hinku päästä kokeilemaan. Tilasin kerralla kolme isoa lisäosaa ja kaksi pientä Lautapeleistä. Sehän oli silkkaa säästöä, ei tarvinnut maksaa postikuluja.

Ensimmäisenä otimme peliin mukaan River II ja King and Scout -pikkulisäosien laatat. Yhden pelin jälkeen olimme jo valmiita siirtymään ensimmäiseen isoon lisäosaan eli Kirkkoihin ja kievareihin. Uudet laatat toivat mukavasti lisää vaihtoehtoja peruspeliin, mutta peli itsessään ei silti monimutkaistunut liikaa. Parin päivän pelaamisen jälkeen otimme mukaan toisen ison lisäosan eli Kirjurit ja kauppiaat. Tämäkin lisäosa tuntui mukavalta ja helpolta omaksua. Nyt laattoja onkin pelissä mukana jo sen verran, että yksi peli kestää helposti tunnin. Vielä yksi lisäosa odottaa korkkaamistaan eli Lohikäärme ja linnanneito. Näin töissä käydessä vain ei ole aikaa, joten se on saanut odottaa. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna? Jos lisäosia tulee enää enemmän joudumme hankkimaan isomman keittiön pöydän... Perusosaa pystyimme pelaamaan vielä olohuoneen pöydälläkin.

Joskus tulevaisuudessa olisi tosi kiva päästä pelaamaan Carcassonnea isommallakin peliporukalla, tosin tämä peli toimii kyllä mainiosti kaksinpelinäkin. Loistava peli!

Valmis Carcassonne-peli, lisäosat River II, King & Scout, Kirkot ja kievarit ja Kauppiaat ja kirjurit käytössä.

Ikeen alle ja lapset pois silmien alta

Tänään oli ensimmäinen työpäivä äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka kyllä toisaalta tykkäävät työstään, mutta silti viihtyisin paremmin kotona. Tosin en ole kummastakaan ipanasta ollut kotona kovinkaan kauaa, tiedä häntä missä vaiheessa seinät alkaisivat ahdistaa... Tuskin ihan pian, kun on kotona jää aikaa niin paljon muuhunkin. Töissä kun käy, arki on kiirehtimistä paikasta toiseen.

No, töihin siis menin tänään vain havaitakseni, että työhuoneeni oli muuttanut. Vielä joulukuussa kun kävin työpaikalla se oli vanhassa tutussa paikassaan. Roinat oli kannettu ihan viihtyisään huoneeseen käytävän toiselle puolelle eli metreissä ei eroa paljonkaan ollut. Ja se uusi huonekin olisi ihan viihtyisä, jos se ei olisi niin hirveän sekaisin! Eli aloitin työntekemisen siivoamalla. Alkua pidemmälle en päässyt, huoneeni on tyypillinen atk-hölön sekamelska. Mitään kun ei voi heittää pois, joten roinaa riittää. Uusi huone on puolet pienempi kuin entinen joten en tiedä minne survon kaiken.

En saanut tietenkään auki työkonettani. Enhän minä voi muistaa salasanojani yli vuoden poissaolon jälkeen! Atk-tuen pahin painajainen... Ei saa edes omaa konettaan auki. En muistanut admin-salasanoja, en mitään! Kaksi tuntia kärvistelin ja sitten sain tunnukset auki. Puuh. Iltapäivällä onnistuin jo selvittelemään pari jutskaakin, oooh! Vinha tunne etsiä täysin muuttuneista järjestelmistä tuttuja elementtejä. Tästä tulee vielä kivaa. Mutta mukava nähdä vanhoja tuttuja naamoja, pidän työympäristöni ihmisistä. Eli kivaa oli, ikävä vähän tuppasi vaivaamaan kyllä.

Exää oli varsinkin ikävä, tiedänhän minä jo, että Essi viihtyy kyllä hoidossa. Aamulla vein ensin hoitotädille Essin ja tavarat, vasta viimeisenä kävin hakemassa Exän autosta ja lykkäsin hoitotädille. Ex katseli hämmästyneenä ympärilleen ja livahdin hoitotädin hoputtamana äkkiä pois, mikään ei ole niin kamalaa kuin pitkät kyyneleiset jäähyväiset. Hymyilin ja vilkutin reippaasti siis. Kyllähän sitä miettii, miten pärjäävät. Hoitotäti onneksi soitti ennen kahtatoista ja kertoi, että itkua ja porua ei ole pahemmin ollut. Syli oli kelvannut ja Ex oli reippaasti rakennellut legoilla ja potkinut ulkona jopa palloa. Aika hyvin 1 v 2 kk ikäiseltä heppulilta, mutta tiedänhän minä itsekin, että joissakin asioissa Ex on hirmuisen reipas. Essi oli mustasukkainen Exästä ja puraisi hetkeksi Exän syliinsä saanutta "onnekasta" kostoksi käsivarteen... Auts, neljä vuotta pian eikä vieläkään tapoja!!! Kyllähän Ex varmasti ikävöi ja oli hämmentynyt, ruoka kun ei maittanut ja juotavaa Ex ei suostunut nokkamukista ottamaan yhtään. No, hoitotäti ei tainnut uskoa kun sanoin että Ex juo lasista kyllä... Ex sippasi vaunuihin nukkumaan ilman pienintäkään porua ja nukkui kolmen tunnin unet. Pieni piti jopa herättää, kun miehen työaseman kello oli tunnin väärässä ja mies haki lapset liian aikaisin. :D

Mies soitti kotiin ja Essi halusi jutella kanssani puhelimessa. Itki raukka, että äiti tuo Ariel!!! Merenneito oli jäänyt hoitotädin luo, kävin sitten kotimatkalla hakemassa Arielin. Oli hyvä että hain, heti kun ajoin pihaan, Essi huuteli niin että keittiön ikkunan läpi kuului: "Äiti!!! Missä Ariel!!!" Exää ei paljon äiti aluksi kiinnostanut, onneksi sentään kömpi lopulta tissille. Oli jo aikakin saada tyhjennystä. Leppyi ilmeisesti ja on nyt illalla nuohonnut innolla sylissä. Mun pieni harvatukkainen töpövarpaani. On se vaan niin vauva vielä.