Addiktiona B5

Erehdyin parisen viikkoa sitten ottamaan käteeni ensimmäisen Psi Corpsin synnystä ja kehityksestä kertovasta trilogiasta ja se oli menoa taas. Kaikki kolme kirjaa piti lukea muistin virkistämiseksi. Olihan siitä jo aikaa kun viimeksi nuo luin.

Kirjat liittyvät Babylon5-universumiin, J. Gregory Keyes on kirjoittanut ne B5-scifisarjan luoneen J. Michael Straczynskin hahmotelman perusteella. Hmm, kirjailijaa etsiessä tärkein kriteeri on ollut, että nimi alkaa pelkällä J:llä? ;) B5-universuminen yksi kiehtovimpia piirteitä ovat (ihmis-)telepaatit, kirjat kertovat telepaattien keksimisestä ja mullistuksista, mitä nuo uudet yli-ihmiset aiheuttavat yhteiskunnassa.

En muista millainen elämys kirjat olivat edellisellä lukukerralla, mutta tällä kertaa oli suorastaan upeaa kokea aha-elämyksiä siitä, miten kirjan ja tv-sarjan henkilöt liittyvät toisiinsa. Katselen edelleenkin B5 viimeisen kauden dvd-boxia, joten kaikki on tuoreena mielessä. Katselu ei hirveästi edisty tv-rajoittimien takia (lue ipanat). Keskeinen henkilö on Alfred Bester, tuo paha paha P12 luokituksen omaava Psi Cop. Bester on suorastaan loistava. Tv-sarjassakin jaksot, joissa Bester on mukana, ovat parasta antia. Näyttelijä Walter Koenig saa todella tuon monimutkaisen hahmon henkiin.

Telepaattien elämä ei ole helppoa, kuin vastineena kyvyistään he joutuvat kohtaamaan tavallisten ihmisten ennakkoluuloja ja vihaa. He elävät rekisteröityinä Teeptownissa, erotettuina syntymäperheistään ja -kodeistaan. Heille Psi Corps on perhe, äiti, isä ja sisarukset. Ihmishallitusten ja luojiensa, telepaatit geenimanipulaation avulla luoneiden Vorloneiden, heittopusseina he yrittävät löytää oman paikkansa universumissa.

***

Kirjat ja sarja ovat parhaimmillaan viihdyttävää scifiä, jossa on mukana myös tummia sävyjä. Tulevaisuus ei olekaan vaaleanpunaista höttöä, jossa alukset ovat siistejä ja kaikki kuuntelevat sivistyneesti klassista musiikkia. Tv-sarjaan mahtuu toki huonojakin jaksoja, mutta kokonaisuus kantaa. Sarja kehittyy viiden vuoden aikana alun viattomuuden ajasta nuorempien rotujen - myös ihmisten - itsenäistymiseen. Harmi vain, että sarjan jatko-osa Crusade lopetettiin heti alkuunsa. Mutta ehkäpä joskus vielä B5-universumi jatkuu taas...

Bloggaati bloggaati bloggaati jne.

Blogilista on kokenut muutoksia juuri ennen juhannusta. Pitäisikö tästä päätellä, että nörteillä ei ole elämää. Vai miten muuten selittäisi sen, että isoja parannuksia uskalletaan tehdä juuri ennen kansallista hukuta itsesi pulloon -juhlaa? Pahin ei tainnut toteutua - paitsi ehkä siinä mielessä, että blogit on taas jaettu cooleihin ja vähemmän cooleihin.

Epäilen vahvasti, että Blogihakemiston luokkia valvoo joku mystinen IsoVeli. Vai mikä selittäisi sen, että vaikka kuinka hakemiston kirjaimia hiki päässä kilkuttelen, niin eipä vaan nuo mun luokat näy missään. Eikö muka UnCool ole kelvollinen luokka? Tai SuperGreen? Minä vaan kysyn ja mutisen. Nyt Sapettaa! ;) Niin ja miksi ihmeessä luokkien määrä on rajattu vaivaiseen kymmeneen - aloitin vasta luokittelun ja vain kolme laatikkoa odottaa täytettään. Ei saa rajata ihmistä noin tiukkaan, kyllä Kalen pitää nimensä mukaisesti saada kuulua jokaiseen luokkaa. Nimi velvoittaa, mikä se semmoinen kaleidoskooppi on, jossa on vain kymmenen näkymää?

Erityisen ylpeä olen eräästä luokasta, joka jääköön salarakka... ei kun salaisuudeksi. Minä olen eka!

Eka kerta

Kaikelle on eka kertansa, tästä kyseisestä en olisi niinkään välittänyt.

Huippukokki minä onnistuin tänään keittämään uudet perunat kuiviksi ja polttamaan pohjaankin. Nami nami, osittain hiiltyneitä perunoita. Uusi herkku Suomen suvessa?

Olisiko tässä perimmäinen syy, miksi meillä ei paljon perunoita syödä. Enhän osaa niitä näköjään keittääkään...

Kuvitusta

Veri alkoi taas valumaan, ei tosin kovin runsaana enää. Tällä kertaa otettiin kuvia. Ihme Vauva, verta tulee, mutta poika vaan hymyilee!

Veri lentää!

Vauvalle sattui tänään pienoinen onnettomuus. Muksahti jaloiltaan, kuten niin valitettavan usein sattuu, mutta tällä kerralla onnistui telomaan itseään sen verran, että verta riitti. Suu osui johonkin, ehkä pöydän jalkaan ja koko pienen leuka oli veren peitossa.

Mies kerkisi paikalle ensimmäisenä ja hetken päästä minä. Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä hakemaan kameraa, niin vaikuttava näky moinen veriparta oli. Hmm, huomaa todella, että lapsia on enemmän kuin yksi. Essin vauva-aikana olisin ollut taatusti hysteerinen. Jätin kuitenkin kameran hakematta ja otin pois paidan, jota juuri olin ollut saunan jälkeen pukemassa. Parempi ottaa veret iholle kuin liata heti puhdas paita. Rationaalista ajattelua, minulta - ihmeiden ihme! ;)

Vauva huuteli vain vähän, ei sen kummemmin kuin yleensäkään muksahtaessaan. Mies toi harson ja taputtelin enimpää verta pois. Vaikka verta tulikin paljon niin verentulo myös tyrehtyi nopeasti. Samoin itku. Mies levitti pyyhkeen sängylle jotteivat lakanat vereentyisi ja tarjosin Vauvalle tissiä. Paristakin syystä, ensinnäkin siksi että maito huuhtelisi veren maun pois pienen suusta. Se jos verta nyt menisi pieniä määriä mahaankin, niin ei ole kovinkaan vaarallista. Maitohan on valkoista verta, verestähän sekin tehdään. OK, tekoprosessi on sentään vähän monimutkaisempi kuin pelkkä värintislaus. Mutta silti, maitovampyyria tuskin pieni määrä verta haittaa. Toisekseen halusin kokeilla pystyykö Vauva syömään ja vielä kolmanneksi rauhoittaa pientä rinnalla.

Syöminen onnistui hienosti, Vauva söi jopa poikkeuksellisesti kummankin rinnan. Taisi olla pienoinen lohduntarve? Syömisen jälkeen pääsin kurkkimaan suuhun, ylähuulen ja yläikenen välissä oleva huulijänne oli veristä mössöä. Lienee repeytynyt ja hyvä niin. Kummallakin lapsellani kun on vahva ja ihan liian alas ulottuva huulijänne, siitä on haittaa kunnon imuotteen saamisessa. Hammashoitaja ihmetteli sitä, miten Essillä etuhampaiden välissä ei ole rakoa, tuo vahva jänne kun tekee helposti senkin. Essillä jänne on vielä kunnossa, toivottavasti Vauvan huulijänne repesi nyt niin ettei siitä jatkossa ole haittaa.

Tutkimme miehen kanssa omia suitamme, Miehellä ilmeisesti on ollut myös vahva jänne, joka on joskus revennyt. Mies totesi vain iloisesti, että taitavat molemmat olla hänen lapsiaan! Kas, en tiennytkään että siitä oli epäilystä...

Muumilaaksoon!

Ei kun Muumimaailmaan! Päivä oli mitä ihanin Muumeiluun eikä Muumimaailmassakaan ollut mitään ihmeellistä tungosta.

Kotimatkalla Vauva ajoi?

Mutta vielä natinaa: Miksi ihmeessä Muumimaailmassa ei voi olla tupakointi täysin kielletty? Ei ole kivaa, että aikuiset ihmiset röyhyttelevät pitkin poikin kulkuväyliä. Järki ei ilmeisesti tupakoitsijoilla toimi, pitäisikö jonkun muun päättää, että koko saari on tupakkavapaata aluetta?

Patologin lausunto

Tänään oli päivä, jolloin viimeisenkin sappikiviin liittyvän asian sai lopultakin jättää taakseen. Soitin aamulla Aluesairaalaan ja tiedustelin, mitä patologilla oli sappirakostani selvinnyt. Löydös oli odotettu, tulehdusta oli ollut. Eipä siinä mitään sen kummempaa, asia on poissa päiväjärjestyksestä, mitään jatkoseurontoja ei ole. Lääkäri yllätti kysymällä vielä, että miten olen voinut. Jännää, miten noin pienestäkin asiasta voi tulla hyvä mieli, ihan kuin he oikeasti välittäisivät ja olisivat kiinnostuneita. Ihan kuin potilas ei olisikaan taas yksi nimi loputtomalla liukuhihnalla.

On helpottavaa, että kaikki tuo on jo kaukana takana. Nostokieltokin päättyi viime torstaina, voin mitä mainioimmin. Haavat vaivaavat vain, jos Vauva tai Essi mönkivät tai tökkivät niitä. Toipuminen on ollut nopeaa ja joka tapauksessa leikkauksen aiheuttamat kivut ja epämukavuus olivat tosi pientä verrattuna sappikohtauksiin. Eniten pelkäsin, miten vasta vähän kiinteitä äidinmaidon lisäksi nauttiva Vauva pärjää, sekin meni ihan mainiosti. Sellainen paha tapa on jäänyt, että usutan Miestä vaihtamaan vielä Vauvan vaipat, vaikka itse saankin nostella pientä taas. Ei huono juttu sekään? ;)

Ikävintä koko asiassa on ollut se, että en ole ollut yhteydessä veljeeni pitkään pitkään aikaan. En tainnutkaan blogata asiasta, mutta sinä päivänä kun sain kirjeen, jossa leikkauspäivä oli ja selvittelin Essin hoitoa, juttelin veljeni kanssa pelostani, että hoitohenkilökunta ei ota huomioon sitä, että imetän Vauvaa. Veljeni on koulutukseltaan (myös) sairaanhoitaja, ilmeisimmin juuri sitä tyyppiä, jonka mielestä imetys ei ole asia, jonka huomioon ottaminen potilaan hoidossa on sinänsä oleellista tai tärkeää. No, olin itse väsynyt Vauvan heräteltyä pari yötä tiiviiseen tahtiin, peloissani Vauvan puolesta ja muutenkin, vaikka olinkin odottanut leikkauspäivää, niin siitä huolimatta herkillä, sillä leikkaus tuntui kovin konkreettiselta, kun päivä oli selvillä. Joten en varmaankaan tunteet pinnassa ollut mitenkään vakuuttava keskustelija, itku pyrki kurkkuun.

Toisaalta miksi se, että jossain asiassa tunteetkin ovat pelissä, sulkisi pois sen, ettenkö olisi ottanut asiasta selvää? Minä tiesin sen paristakin lähteestä, että se miten imetys huomioidaan, on kiinni paitsi äidin itsepäisyydestä myös tuurista. On outoa, että jotkut äidit pistetään lopettamaan imetys täysin, toiset onnekkaat kuten minä taas saavat hoitoa, joka sallii imettämisen. Ilman että asiasta edes tehdään mitään numeroa. No, joka tapauksessa keskustelu veljeni kanssa oli ahdistava, juuri sen tyylinen, että potilas on vain vaikea, kun uskaltaa pyytää tai jopa vaatia omaan tilanteeseensa sopivaa hoitoa. Maallikot vaietkoon, kun eivät mitään mistään tiedä.

Suojelin itseäni leikkausta edeltävän ajan enkä ottanut yhteyttä. Ilmeisesti velikään ei hirveästi tykännyt siskon paljastumisesta viimeistään nyt hulluksi imetysfanaatikoksi eikä pitänyt yhteyttä kuin lähettämällä leikkausviikolla lehtileikkeen Hesarista. Leikkeen tarkoitus jäi minulle epäselväksi, siinä oli nimittäin juttu siitä, miten lääkäri voi kieltäytyä tekemästä pelkosektiota ja toinen juttu siitä, miten isiä ei huomioida neuvolasysteemissä. Mieleeni kyllä tuli ajatus, että jutun tarkoituksena oli vielä näpäyttää minua siitä, miten lääkäri voi hoitaa potilasta tasan oman vakaumuksensa ja viisautensa mukaan, mutta ehkäpä veljeni vain tietää, että minua kiinnostaa synnyttäminen ja lähetti jutun muuten vain. Hassua muuten, miten monesti ensimmäinen ajatus toisen tarkoitusperistä on negatiivinen ja vasta kun asiaa miettii kunnolla huomaa muitakin mahdollisuuksia.

Leikkauksenkaan jälkeen ei ole tullut pidettyä yhteyttä, vaikkei nyt enää mitään varsinaista syytä olekaan. Jotenkin vaan kun yhteydenpitoon on tullut parin viikon tauko, on vain hankala napata kännykkää käteensä ja tekstata tai soittaa. Joskus jopa tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi mielipiteitäni, sitä että olen tämmöinen hankala potilas. Mutta se nyt on vain hölmö tunne, kyllähän minä tiedän, että minulla on oikeus olla potilas, jonka elämäntilanne vaikuttaa hoitoon. Ei kai se, että imettää ole sen kummempaa kuin että olisi vaikkapa allerginen? Veljeni asenne surettaa, toivon ettei hän koskaan joudu tekemisiin imettävien äitien kanssa. Ei varmasti ole miehenä helppoa ymmärtää etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia ja että myös imetys voi olla niin tärkeää, että kannattaa etsiä vaihtoehto, joka sallii myös imetyksen jatkumisen. Niin, miten se voisi olla miehelle helppoa kun iso osa naisistakaan ei sitä ymmärrä.

Säälittävä lohikäärme

Meidän pihalla oli äsken lohikäärme, tosi säälittävä tapaus olikin. Ei sitä kukaan muu kyllä nähnyt kuin Essi, mutta Essipä osasikin sitten tiivistää lohikäärmeen kuvauksen osuvasti.

Lohikäärme ei osaa lentää!
Lohikäärme ei osaa kävellä!
Lohikäärme ei osaa ymmärtää!

Hmm, nämä kuulostavat pelottavasti yleensä Vauvaan liitetyiltä ominaisuuksilta - onko meidän Vauva lohikäärme? Juu ei, Vauva ei onneksi ollut pihalla sentään... Ja sitä paitsi osaahan Vauva kävellä tuen kanssa! Niih!

Tiedustelin sitten Essiltä, että mitä tarkalleen ottaen tämä lohikäärme raukka osaa tehdä.

"Lohikäärme osaa pelottaa!" ,totesi Essi siihen tietäväisenä

Taivastelin vähän Essillekin, että jopas on surkea lohikäärme, kun ei edes lentää osaa, jolloin Essi alkoi nopeasti perumaan puheitaan. Kyllä se sittenkin osaa lentää, kävelläkin osaa. Ymmärtämisestä en tiedä vieläkään - tokko tuo ainakaan pikkutyttöjä ymmärtää?

Joillakin on virtahepo olohuoneessa (meillä ei siellä ole kuin ikuisesti piuhoja vetävä Mies...), mutta meilläpä on sentään LOHIKÄÄRME pihamaalla! *ylpeilee*

***

Samainen neiti on juoksennut tänään pihamaalla pelkässä t-paidassa, housuissa ja kengissä ja niinpä käteen oli ilmestynyt joku ötökän purema, jota tietenkin huolella tutkittiin. Essi vain totesi, että täti on pistänyt. Ilmeisesti lohikäärmeen kaverina pihalla luuraa myös pelottava piikkitäti, joka pistelee täyttä vauhtia kirmaavia pikkutyttöjä käsivarteen?

Töks töks

Blogillista ei jostain syystä suostu näyttämään blogini päivityksiä. Kummaa, joittenkin blogit päivittyy koko ajan ihan omia aikojaan ja mulla ei ollenkaan. Kyllästyin ja vaihdoin mokomalle listalle hetkeksi Bloggerin urlin, vaikka nykyisin Vuodatuksen varjoblogista onkin tullut se aito ja oikea Kaleidoskooppi.

Saapa nähdä päivittyykö nytkään...

Pottailua

Vauva pissasi tänään ensimmäisen kerran pottaan. Olipas poika polleana, kun kilpaa Miehen kanssa kehuttiin, aina muutenkin leveä hymy vaan leveni entisestään. Eilen Mies taisi ensimmäisen kerran istuttaa poikasen potalle, herra viihtyy siinä loistavasti. Naputtelee ajankulukseen potasta käsillä kivoja ääniä eikä pyydä pois.

Ihmeellinen blogitesti

Pakkohan sitä oli testata, mikä blogi sitä onkaan.

Mikä blogi sinä olet?

Valitettavasti Tommipommi on täysin tuntematon suuruus, pitäisiköhän minunkin joskus tsekkailla Pinserin top100-listaa normaalisti seuraamineni ja hännänhuippujen lisäksi...

Ihmeellinenpä juuri, tämä testi tai ainakin tulos... ;)

Tarrahahtuvat

Olen pari päivää väkäillyt Langankierteen Ionan ohjeilla Vauvalle tarravilliksiä. Hassua, ei näistä kyllä tullut ihan samanlaiset kuin Ionan tekemät... ;)

Lankana on yksi säie taivasta ja toinen valkoista. Kinkkisintä oli ehdottomasti yrittää kiinnittää Framilon lahkeisiin ja taakse nauhakujiin, jostain syystä Framilon joko karkasi tai katkeili. Pöksyt ovat nyt testiajossa, saapa nähdä kuinka Vauvan käy.

Tissitesti

Vauva-lehden Aihe vapaa -palstalta bongasin tissitestin urlin. Valokuvista pitäisi erottaa, onko kuvassa aidot vaiko silikoniset maitorauhaset. Kuvia on peräti 20 kappaletta, joten ihan arpomalla ei ehkä ihan täysiä pinnoja saa.

Tein testin parisen päivää sitten ja sain tulokseksi 17. Paria aitoa tisukuvaa erehdyin kuvittelemaan silikonilla vahvistetuiksi. Ei kovin huono tulos.

Tänään muistin lopultakin pistää Miehen testaamaan ja eikös tuo hyväkäs saanut 19 oikein! Huutava vääryys, eikös mun pitäisi sentään jotain tästäkin aiheesta tietää - ainakin paremmin kuin Mies. Joko mulla on äärimmäisen valistunut Mies tai sitten väitteet, että miehet ei erota aitoa keinotekoisesta ovat syvästi liioiteltuja...

Essi kurkki Miehen selän takaa kuvia ja hihkui innoissaan "Tissit!!! Maitoa!!!"

Tikitöntä elämää

Tänään oli tikinpoisto. Täällä meidän kunnassa tikkien poistaminen kuuluu kotisairaanhoidon piiriin. Minä hupsusti luulin, että paino olisi sanalla _koti_, mutta ei nyt sentään. Kotisairaanhoito toimii terveyskeskuksessa, vastaanottoaika on joka päivä klo 9-11. Muuten hyvä, mutta mitenkäs minä täältä korvesta sinne pääsen, kun en saa nostella Vauvaa? Sain sovituksi tikkien poiston päivystykseen Miehen kotiutumisen jälkeiseksi ajaksi, onneksi. En ehkä kuitenkaan haluaisi elellä tikkien kanssa hamaan tulevaisuuten.

Sekin mysteeri ratkesi, että montako tikkiä vatsanahkaani koristi. Revin nimittäin haavoja suojaavat teipit pois, pakko kai ne oli, kun tuskinpa tikkien poisto kovin kätevästi teippien läpi sujuu. Liimat ovatkin tiukassa, eivät lähde kuin räjäyttämällä - tietäisi vaan millä aineella. Säälin ihoparkaani ja jätin liimat paikoilleen. Kai ne joskus poiskin kuluu. Arvet ovat aika hilpeän näköisiä. Navan alla oleva arpi on kuroutunut kivaksi makkaraksi, siinä oli kolme tikkiä. Toinen isompi reikä oli navan yläpuolella keskiviivalla, samoin kolme tikkiä. Oikeassa kyljessä on kaksi reikää, toisessa kaksi tikkiä ja toisessa yksi eli yhteensä yhdeksän tikkiä.

Päivystyksessä tikkien poisto sujui mukavasti, terkkari napsi ne kätevästi pois, vaikka osa tikeistä olikin kaivautunut vähän syvemmälle. Luulin, että poisto olisi kivuliasta, mutta aika pikku napsaisuja nuo olivat. Huomenna pääsen jo saunaankin, ihanaa! Ylhäällä navan yläpuolella oleva haava on arka tai oikeastaan sen ympäristö. Siinähän on mustelmaakin, kudokset ihon alapuolella ovat kai ronkkimisessa vähän kipeytyneet. Olisivat vaan samalla kertaa tehneet rasvaimunkin, olisipahan enemmänkin arkuutta ja mustelmaa. ;)

Paraneminen sujuu kyllä tosi hyvin, tosin en odottanutkaan, että tähystysleikkauksen jälkeen olisi kovinkaan kipeä olo. Väsy kyllä on iskenyt, mutta lieköhän syynä lähinnä se, että kerrankin on tekosyy nukkua päiväunia Vauvan kanssa yhtä aikaa. Joku tosin ehdotti, että nukutuksessa olisi tehty ivf saman tien ja väsymys johtuisi siitä... Senhän näkee sitten, viimeksi tikkupissin tulos oli kaunis nega. ;)

Hupsista...

ai haastaakin piti? Ihan kuin jotain olisi unohtunut... Mutta haastanpa saman tien vaikkapa Langankierteen Ionan, hemmamma MamaRosan ja tietenkin myös Kotiäidin musiikkilistakin kiinnostaa. Siinähän sitä olikin kolme seuraavaa uhria. ;)

Niin ja Jiipelius voisi vastata vaan kommenttiraidalle kun blogaamisen mokoma hylkäsi!

Elman tahdissa

Salarakkaani Elma (sua lemmin kuin järjetön mä oisin!!!!) pisti pahan ja kalautti tyhjään koppaani musiikillisen sixpäkin. Elma Elma (järjen veit ja minusta orjan teit!!!), mieluummin vastaan tähän kuin tapan Kuuliksen sämpylöilläni... Tai joudun vastuuseen Kauran kroonisesta rahapulasta, luulen, että Kela-lomakkeiden täyttäminen ei onnistu yksi-risti-kaksi systeemillä. Siinä olen nimittäin haka! Miten muuten luulette mun selvinneen ylioppilaskirjoituksista... O:) Ammun moraali? Lienee jotain syötävää? Juu, vastaan tähän nyt kuitenkin...

Tyhjästä on paha nyhjästä, joten turvaudun wanhaan hyväksi havaittuun keinoon: SEKSILLÄ on aina hyvä aloittaa. Puhumattakaan siitä, miten googlettajat eksyvät pahaa avistamatta sivuilleni ja pystyn ehkä edes jotenkin estämään lopullisen tipahtamiseni ihan eri tuhatluvuille Laskuri-kisailussa Kotikarusellin Tsun kanssa... Mutta eihän se ole MUN vika että mun elämä on sairaan tylsää ja en osaa kirjoittaakaan mitään kivaa? Joten kierot keinot kunniaat! Eikä olisi varmaan huonompi idea mainita vielä paria tärppiä kuten TISSIT ja PAMELA ANDERSSON? ;)

Juu, mutta siihen seksiin tietenkin. Tässä tapauksessa kyse ei siis ole TiTi-nalle seksistä, Mies on turvassa töissä, vaan ihan vain maailman historian kolmen seksikkäimmän kappaleen nimeämisestä. Sillä täytän jo kätevästi PUOLET kuuden kipaleen vaatimuksesta. Nih, hyvin menee!

Ei missään erityisessä järjestyksessä, mutta kuitenkin.
Bruce: I'm on fire *lääh*
Hothouse Flowers: Don't go *lääh lääh*
Savage Garden: I want you *lääh lääh lääh*

Ja se joka virnuilee miten naismainen Savage Gardenin Darren (??? dementia iski...), saa turpiinsa täältä välittömästi. Olen jo valmiiksi pahalla tuulella Essin takia ja etsin mukiloitavaa aikuista kohdetta... Onneksi en ole tippaakaan väkivaltainen muuten...

Ai kolme vielä? Kolme kolme kolme... Taitaa olla liian iso urakka... No juu, ehkä tämä?
Carole King: You've got a friend *aah sitä nuoruutta ja Shimonia, joka tuota lauloi...*

Jotain kotimaistakin tietty olisi hyvä olla... Mites vaikka tämä:
Heikki Hela: Kaikista kauhein ei kun kaikkein!

Ja sokerina pohjalla:
Essin esittämänä Kuiki kuiki tättönen

Puuh, urakka valmis. Se oli tuskaa...

Kirottu hammastahna!

Essi oli tänään kotona, ajattelin että nyt on pakko pärjätä taas oman poppoon kanssa pystyi nostelemaan ipanoita tai ei. Ja senhän huomasi, Vauvan aamupäiväunet jäivät tietenkin vajaiksi, Essi piti sellaista möykkää, että kuurokaan ei taatusti olisi nukkunut.

Iltapäiväunille päätinkin sitten yrittää kunnolla. Kävelytin Vauvan makkariin, tyrkkäsin pepusta parisänkyyn ja kierittelin pääpuolelle tissivalmiiksi (kyllä äiti keinot keksii jos nostella ei kerran saa). Otin Vauvan tissille ja huutelin Essiä toiselle puolelle nukkumaan. Ei onnistunut, onneksi sentään videot pyörähtivät käyntiin, joten Vauvalla olisi edes jotkut mahdollisuudet saada unta. Vauva nukahtikin tissille, mutta tuntui vaativan nukkuakseen äidin kainalon ja tissin tyynyksi, joten torkuin itsekin siinä. Essi kävi säännöllisin väliajoin möykkäämässä vieressä, mutta onneksi Vauva nukahti helposti uudelleen.

Lopulta Essi meni vessaan pissille ja huuteli kymmenen minuuttia lorua "PISSA TULI!!!". Niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Neitihän osaa pyyhkiä pypyn itsekin, jos vaan tahtoo. Lopulta möykkä hiljeni ja torkahdin taas. Heräsin myöhemmin ja pääsin kuin pääsinkin kiemurtelemaan pois herättämättä Vauvaa. Essi katseli videota olohuoneessa ja karmea totuus paljastui vasta kun menin vessaan. Kauhukakara oli lätrännyt hammastahnan kanssa, keittiöstä oli haettu keittolautanen, siihen oli puristeltu hammastahnaa. Vessanpöntön kansi oli hammastahnassa, lattia, jakkara ja lavuaari. ARGH! Mikä ihmeen pakkomielle tuolla kakaralla on sotkea joka paikkaa milloin sinkkisalvalla milloin Lansinohilla. Ylipäätänsä millä tahansa, joka tarttuu kiinni kuin pikaliima. Hammastahnan Essi oli ottanut vessan kaapeista kiipeilemällä lavuaarin päällä, sanomattakin on selvää, että hammastahnaa neiti ei todellakaan saa itse ottaa.

Siivoilin vessan kiroillen hiljaa itsekseni, saapa nähdä milloin Essi tempaisee seuraavan kerran. Vessaan jäi kyllä raikas ihana tuoksu, jotain hyvää tuostakin episodista...

Vauva kehittyy huimaa vauhtia

Voi tuota pientä Vauvaa, kun keksii uusia taitoja ihan silmissä. Ja vahvistaa ja oppii paremmin jo ennen keksittyjä. Viime viikollahan tuli maanantaina ensimmäinen hammas, onneksi siinä suhteessa ei Vauva ole vielä keksinyt tehdä lisää eikä onneksi edes testata, millaista jälkeä hammas äidin rintavarustukseen tekee!

Tällä viikolla Vauva on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten ja samoin kävelemään tukea vasten. Muksuja toki sattuu aina välillä, mutta into on silti kova. Tänäänkin Vauva työnteli Essin pientä tuolia edellään, jotta pääsi eteen päin pystyasennossa. Eilen Vauvalla oli kova kiire töistä palaavaa isiä vastaan, joten piti oikein kontata, yleensä Vauva vain ryömii.

Isi on muutenkin Vauvalle nyt tosi tärkeä, isihän on ainoa, joka ei pientä ole hylännyt. Minähän olin monta tuntia poissa Vauvan elämästä ja nytkään en pysty ottamaan pientä syliin. Siksipä isi onkin ihana ihminen, sylitteleekin pientä ihan entiseen malliin. Pientä eroahdistusta on kyllä muutenkin ilmassa, välillä se jopa kohdistuu minuunkin. Pois silmistä ei saisi mennä, alkaa lohduton parku, jos Vauva huomaa poistumisen. Jos puuhaa omiaan eikä huomaa, niin silloin kaikki on ok.

***

Essi on nyt ollut pitkiä päiviä hoidossa, Mies vie töihin mennessään ja hakee töistä palatessaan. Minähän en pysty Essiä hoidosta hakemaan, kun en saa nostella Vauvaa. Tylsää, että autolla voisi kyllä ajaa, mutta se ei käytännössä onnistu, kun Vauvakin pitäisi saada mukaan. Heräsin aamulla siihen, että Essi möykkäsi Miehelle, ei olisi halunnut tehdä aamutoimia. Päätin nyt sitten, että huomenna neiti saa olla kotona, kyllähän me pärjätään niinkin. Essin hoitopaikassa on vesirokkoa ja niinpä Essi sai nauttia tänään ihan yksin hoitotädin jakamattomasta huomiosta. Neiti olikin hyvin tyytyväinen, mikäs sen kivempaa! Essihän on rokotettu vesirokkoa vastaan, joten tuskin saa itse tartuntaa muutoin kuin lievänä korkeintaan. Toivottavasti Vauvakaan ei sairastu!

Toipumista

Nyt on jo sunnuntai, olen saanut olla kotona kaksi päivää leikkauksen jälkeen.

Perjantaina palasin tosiaan kotiin laiskottelemaan. Äitini ja Mies tekivät kaikki, minä keskityin torkkumaan välillä sängyllä ja välillä istuksimaan sohvalla. Ruoka alkoi maistumaan illalla eikä aiheuttanut enää pahaa oloa. Muisti vaan on entistäkin huonompi, tarkoituksenani oli ottaa Burana 800 yötä vasten, mutta en millään muistanut, otinko sen samalla kun hain mehua keittiöstä vai jätinkö ottamatta... Toistakaan en uskaltanut ottaa, joten kippasin sitten vaihtoehtoisen lääkityksen eli kaksi Panadolia. Jos tosiaan olin ottanut Buranankin, niin olinpahan ainakin hyvin lääkitty. Ei ihme, että yö sujuikin ihanasti, oli niin mukava nukkua omassa sängyssä kovan sairaalasängyn jälkeen. Vauva heräsi yöllä kahdesti syömään, tökin Miehen hereille nostamaan Vauvan rinnoille.

Lauantaina äiti lähti takaisin kotiinsa. Olisi ollut kiva pitää äitiä täällä vielä, mutta tottahan hänelläkin on oma elämänsä. Äiti on ihmeellinen ikiliikkuja, koko ajan puuhaamassa jotain - tämä omena on pudonnut tosi kauas puusta, minä olen normaalistikin laiskansutjakka ihminen saati nyt. Mies vei lasten kanssa äidin junalle, minä en olisi pärjännyt vielä yksin ipanoitten kanssa. Essikin kun oli ja on tosi hankalalla tuulella, oli varmaan iso asia olla kokonaan ilman äitiä ja isää yli vuorokausi. Vaikka Mummi onkin turvallinen hoitaja ja koti oma, niin silti. Essi oli todennut Miehelle, kun Mummi nousi junaan, että "Mummi meni siniseen junaan, Essi menee punaiseen junaan." Ei värillä väliä kunhan vaan on punainen? ;)

Illalla pääsin jo ensimmäistä kertaa lattialle kontalleen Vauvan seuraksi, enköhän pärjää jo maanantaina yksin Vauvan kanssa päivän vaikken nostella saakaan? Essi menee päiväksi hoitoon. Särkylääkkeitä olen syönyt, kotona tulee liikuttua enemmän kuin sairaalassa ja se aiheuttaa vähän haavakipua.

Toinenkin yö kotona meni hienosti, olo taas entistä parempi. Kaiken kaikkiaan nämä pienet kivut leikkauksen jälkeen eivät ole mitään verrattuna sappikohtauksiin. Harmillista on nostokielto, on tosi ankeaa kun ei voi nostella Vauvaa. Sekin on kurjaa, että Vauva potkiskelee enkä siksi voi pitää pientä sylissä edes sohvalla tuettuna. Imettäessä suojaan vatsanseudun tyynyllä, mutta silti pienet kädet joskus pääsevät muksimaan haavoja. Voi vain kuvitella millaista sektiolla synnyttäneillä on, oma operaationi oli kuitenkin vain tähystys.

Perjantaina pitäisi käydä poistattamassa tikit, mutta en vielä tiedä miten se onnistuu. Mites minä täältä virka-aikaan pääsen mihinkään, kun en voi nostella Vauvaa ja muutenhan tuota herraa ei autoon turvaistuimeen saa. Essi toki osaa nousta autoon itsekin. Pitää soitella huomenna, ehkäpä kotisairaanhoitaja voisi tulla kotiin? Tai jos saisin ilta-ajan, jolloin Mies voisi hoitaa Vauvan.

Eilen juttelin Messengerissä erään ystäväni kanssa, jolla oli sappikohtaus. Hän on ihan pienen vauvan äiti ja kärsi kohtauksista jo raskausaikana. Tuntuu niin epäreilulta, että äidit, joilla muutenkin olisi puuhaa, vaikka toisille jakaa, joutuvat vielä kärsimään tämmöisistä riesoista. Sekin on äärimmäisen epäreilua, että on ihan tuuri peliä, miten hoitava henkilökunta ottaa huomioon imettävän äidin olosuhteet, kaikki eivät valitettavasti ole niin onnekkaita kuin minä. Mutta oli miten oli, minusta sappivaivat ovat niin hirveitä, että jo yhden kohtauksen jälkeen kannattaa varata aika ja tutkituttaa tilanne eikä tuudittautua siihen, että kohtaus ei enää koskaan toistuisi. Olen minäkin monta kertaa kironnut sitä, että jälkitarkastuksessa lääkäri ei ottanut vakavasti kun valittelin vatsavaivoja. Kolme isoa, pari päivää kaikkinensa kestävää kohtausta tuli koettua ja lukematon määrä pienempiä, ei niin kamalia vatsavaivoja. Jos en olisi itse ottanut selvää lääkityksestä, niin kohtauksia olisi ollut enemmänkin, kolmannen jälkeenhän pystyin lääkitsemään alkavan kohtauksen itse heti kotona.

Viikon päästä saan tikit pois, kahden viikon päästä nostelukielto päättyy, kolmen viikon päästä saan patologin tulokset sappirakosta (seinämät paksuunteneet, kiviä on ollut pidempäänkin, vaikka oireet tulivatkin vasta Vauvan syntymän jälkeen) ja kuukauden päästä saan purkaa sappidieettiä. Enää ei tarvitse pelätä, milloin seuraava kohtaus iskee. Maltan tuskin odottaa, että saan taas kokeilla suklaata, syödä omenia ja parsakaalia.

Ohi on!

Kaleidoskooppi on nyt uusi ja ehompi, kokonaan ilman kiviä.

Eilen aamulla heräsimme Miehen kanssa puoli kuudelta, pakkasimme loput roinat autoon ja ei kun matkaan. Vauva ei herännyt kuin vasta haalarin pukemiseen, onneksi poika kuitenkin söi unissaan parit herumiset vasemmasta tissistä. Olin jotenkin epähuomiossa imettänyt koko yön vasenta, joten maito oli varmasti rasvaista ja täyttävää. Oikean puolestaan pumppasin automatkalla ja sain Miehelle 1,4 desiä tuoremaitoa pulloon.

Vauva nukkui autossa ja Mies kävi saattamassa minut osastolle. Jätin esitietolomakkeen ja kyselin ensimmäisen kerran imetyksen huomioon ottamisesta operaatiossa. Samoin kyselin milloin Mies voisi tuoda Vauvan syömään ensimmäisen kerran. Olin ensimmäisenä menossa leikkaukseen, ajaksi oli määrätty 8:05, joten arvelivat että Mies voisi soitella yhden maissa ja kysellä, joko olen tullut heräämöstä. Mies lähti autolle ja hotellille Vauvan kanssa.

Menin odottamaan päivähuoneeseen leikkaukseen pääsyä ja pesin siinä samalla rintapumpun. Lueskelin Karin Lääkärikirjaa, se olikin hupaisaa luettavaa. Laboratorion työntekijä kävi ottamassa minulta putkilon verta mahdollisen lisäveren sopivuuden testaamista varten. Tähystykseen meneville on varattuna aina kaksi pussia verta. Sairaanhoitaja ja harjoittelija kävivät hakemassa minut valmisteluun, sain ihanan selästä avonaisen paidan ja sairaalavaatteet, napani putsattiin leikkausta silmällä pitäen. Samalla käytiin vielä läpi esitietolomaketta ja jälleen kerran mainitsin, että imetän, joten lääkitys sen mukaan. Sain myös hauskat tiukat sukat, joiden tarkoitus olisi estää veritukoksia jaloissa. Sairaanhoitaja raukka kiskoi niitä jalkaan ja minä vielä viimeistelin loput. Sain myös pistoksen verenhyytymistä estävää lääkistä vatsanahkaan ja sairaanhoitaja vielä erikseen painotti, että aineesta ei ole haittaa imetykselle.

Kohta matkasimme sängyllä käytävälle odottamaan hissiä leikkaussaliin, leikkaava kirurgi kävi pikaisesti moikkaamassa ja sairaanhoitajat mainitsivat heti, että tässä on imettävä äiti, se pitää ottaa huomioon hoidossa. Sain myös tabletin rauhoittavaa, mutta luulenpa, että se ei kerinnyt vaikuttaa, sillä melkein heti tabun naukkailtuani jatkoimme matkaa kohti leikkaussalia. Sääli, olisihan se ollut kiva tietää, miltä rauhoittavat tuntuvat. Leikkaussalin ulkopuolella siirryin kapealle sängylle, jolla minut vietiin leikkaussaliin, osaston sairaanhoitaja luovutti minut leikkaussalihoitajalle terveisin, että imetys pitää ottaa hoidossa huomioon. Aika kolkko huone, vihreitä kaakeleita seinällä ja hirmuisen iso lamppu katossa. Kohta paikalle tuli anestesialääkäri, jolle taas leikkaussalihoitaja mainitsi imetyksestä. Hyvää palvelua! :D Tuotahan sai kuulla jo kyllästymiseen asti. ;) Anestesialääkäri pisti kanyylin käteeni ja pohti hetken ääneen, miten paljon Vauva mahdollisesti saisi lääkettä maitoni kautta. Lopputulos oli, että ei mitään haittaa. Kohta sainkin suoneeni kipulääkettä ja seuraavaksi valkoista mömmöä. Olo muuttui ihan omituiseksi, tuntui että pää sekoaa ja hengitys ahdistaa. Kerkisin valittaa outoa oloani ja seuraava muistikuvani onkin heräämöstä.

Hoitajat herättelivät minua, kysyin epäuskoisena, että joko minut on leikattu. Kello oli jotain kaksitoista, minua oli kuulemma pikaisesti herätelty jo leikkaussalissa, mutta minä en muista siitä mitään. Kysyin, että onnistuiko tähystäminen ja niinhän se oli onnistunut. Mikä helpotus! Kurkkuni oli kipeä, kysyin, että oliko minut intuboitu ja niinhän toki oli tehty. Hetken aikaa heiluin siinä unen ja valvetilan rajamailla ja tilaani tarkkailtiin mittaamalla verenpainetta tiheästi. Minun tuli hirveän kylmä ja sain lisää peitettä. Kun katsoin kädessäni olevaa kanyylia, siinä näkyi verta ja kysyin sainko veritankkausta. En ollut saanut, vähän omaa vertani oli mennyt kanyyliin.

Hetken päästä minut vietiin osastolle ja omaan huoneeseen. Olo ei ollut kovinkaan huono, varovasti koettelin liikuttella kroppaani ja saada uutta tuntumaan olooni. Lepuutin kättä vatsani päälle, se tuntui helpottavalta. Minulle pistettiin tippumaan ravintoliuosta suoneen, sain nokkamukin vettä, mutta sitä ei saanut käyttää kuin suun kostuttamiseen. Pyysin hoitajilta pyyhkeen, jolla voisin suojata vatsani Vauvan potkuilta ja pari rättiä valuvaa maitoa vastaan. Kello oli jotain yksi ja aloin odotella Vauvaa ja Miestä vierailulle ja kahden pintaan he tulivatkin. Mies nosti Vauvan rinnalle, mutta poikapa ei millään meinannut malttaa syödä, yritti vain tutkia kanyyliani ja sängyn säätölaitteita. :D Lopulta Vauva rauhoittui ja aloitti ahnaan syömisen. Helpotus se oli minullekin, rinnat kaipasivat jo tyhjennystä, olihan imetysväliä tullut kahdeksan tuntia. Mies varjeli mönkimykseltä vatsaani ja nosti pojan vielä toiselle rinnalle.

Vauva oli suostunut aamupäivän aikana syömään mangososetta ja vedellä lantrattua mangoa nokkamukista. Äidinmaitoa poika ei pullosta kelpuuttanut. Mokoma rontti! Minä kun olin sen viitsinyt pumpata! Syömisen jälkeen Mies ja Vauva läksivät päiväunille hotelliin ja kaupoille. Minä jäin torkkumaan, tosin puhelias vierustoveri piti huolen siitä, että unta ei paljon tullut. Hoitajat kävivät mittailemassa verenpainetta ja tuputtamassa kipulääkkeitä, mutta koska minua ei koskenut paljon yhtään, niin kieltäydyin niistä. Ihmettelin kovasti ääneenkin, että miksi minua ei koske - mahtaako nukutuksessa annettu lääke vielä vaikuttaa vai enkö vain ole kovin kipeä.

Mies ja Vauva tulivat taas vieraisille seitsemän jälkeen, Vauva söi ja sitten he läksivätkin jo hotellille yöunille. Seuraavan kerran he tulisivat käymään aamulla kuuden jälkeen. Illalla yötä vasten pyysin varmuuden vuoksi särkylääkettä ja minulle pistettiin suonen sisäisesti tippumaan jotain nestemäistä panadolia. Samalla laitettiin toinen ravintoliuospussikin menemään suoraan suoneen. Panadol vain oli tukkiintunut heti alkuunsa enkä saanutkaan sitä yhtään. Olisivathan nuo laittaneet toisen pussin, mutta kieltäydyin kuitenkin kunniasta, kun enhän minä oikeasti edes sitä ensimmäistä olisi tarvinnut. Iltapalan aikaan yritin syödä vähän jogurttia, mutta pystyasennosta ja syömisestä tuli niin paha olo, että ajatus piti unohtaa. Sain kuitenkin pari lasia appelsiinimehua yöpöydälleni. Myöhään illalla kokeilin myös ensimmäisen kerran jalkojen kestävyyttä ja kävin hoitajan avustamana vessassa. Vau mikä saavutus! ;)

Yöllä kolmelta vasen rinta alkoi tuntua niin kivikovalta, että pumppailin siitä pahimmat kiristykset pois. Oli vähän hankala arvioida pumpattavaa määrää, kun en yhtään tiennyt paljonko Vauva sitten aamulla söisi. Pyysin hoitajaa viemään pumpun jonnekin kylmään, kunnes jaksaisin pestä sen. Aamulla kuuden ja seitsemän välillä Mies ja Vauva sitten saapuivatkin, aah mikä helpotus saada tyhjentäjä vierailulle! Vauva oli yöllä kitissyt vain kahdesti ja Mies oli saanut Vauvan nukkumaan pelkällä taputtelulla ja hyssyttelyllä. Vauva nukkui yönsä Miehen kainalossa. Vauva ei hirveästi jaksanut syödä, joten sovimme, että Mies ja Vauva käyvät pikaisesti hotellilla aamiaisella ja tulevat sitten takaisin yrittämään syömistä taas.

Nyt olinkin jo kipeämpi, ilma oli alkanut liikkumaan suolistossa taas. Samoin oikea hartiani oli tajuttoman kipeä, sitä oikein pisti. Tähystyksessä käytetyt kaasut ehkäpä? Yritin syödä aamiaista, mutta se sai aikaan vain oksettavan olon. Kirurgi kävi kierrolla ja lupasi kotiuttaa samana päivä, kun "on se vauvakin". Ihanaa! Sehän mulle sopii, eihän sairaalassa voi edes kunnolla nukkua... Vauva ja Mies tulivat takaisin ja Vauva suostui taas syömään. Jalkailimme sitten päivähuoneeseen ja takaisin, liikkuminen ja pystyasento helpottivat oloani. Joskus puoli yhdentoista maissa Vauva alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Mies vei Vauvan päiväunille hotelliin. Minäkin torkuin siinä ja sain jossain vähän ennen ruokailua kotiutusohjeet. Ruokaa yritin taas syödä omaa oloani kuunnellen, mutta huono olohan siitä seurasi. Eikä ollut oikein nälkäkään.

Vähän jälkeen puolen päivän miesvieraani taas tulivat, imetin Vauvan ja vaihdoin päälleni omat vaatteet. Sanoin hyvästit mukavalle henkilökunnalle ja läksimme kohti kotia. Enpäs muistanutkaan, että tie oli noin kuoppainen, isommat kuopat tuntuivat ikävästi vatsassa. Kotona Essi ja Mummi odottivat meitä. Oli ihana päästä kotiin!

Täytyy kyllä sanoa, että sain upeaa hoitoa, jossa imetys otettiin loistavasti huomioon. Mies sanoi, että hoitajat aina kommentoivat hänet ja pojan nähdessään, että Vauva on tulossa tissille syömään. Mies vain ihmetteli, miten hyvin koko henkilökunta tuntui olevan ajan tasalla tilanteesta. Täydet pinnat Loimaan aluesairaalan kirurgian osasto 1 koko henkilökunnalle!

Huomenna on leikkauspäivä

Kävin hakemassa äitini tänään kaupungista junalta. On mukava katsoa, miten äitini tykkää pelata ipanoitten kanssa ja Essi varsinkin on ihan innoissaan Mummin seurasta. Vauva aluksi vähän vierasti, mutta nauttii nyt Mummin seurasta jos vain minun ääneni ei kuulu mistään. ;) Heti kun minä höpötän jossain lähistöllä, naama vääntyy mutturalle. Äitin oma kultapoika selvästi.

Olen keitellyt tuttipulloja, pitäisi kohta pakkailla ne valmiiksi. Autoon on jo laitettu Vauvan tavaroita, matkasänky ja- rattaat ja _kerta_vaippoja. Äsken Mies laittoi Vauvalle yövaipaksi kertavaipan, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun. Mutta jos Vauva ei aamulla ole hereillä, niin ei tarvitse vaipanvaihdon takia herättää.

Vielä pitäisi laitella vähän sitä sun tätä, taitaa yö tulla aika pian vastaan? Aamulla pitää lähteä ajamaan jo kuudelta, seitsemältä kun pitää olla Aluesairaalassa. Ja sekin pitää muistaa, että yöllä kello kahden jälkeen on oltava ilman ruokaa ja vettä. Mutta minähän saan ainakin huomenna nukkua, se on jopa toivottavaa...