Valmistautumista sappileikkaukseen

Kivisäkkini päivät ovat luetut ja kaikenlaista pitäisi vielä tehdä. Maanantaina sain aikaiseksi varata Miehelle ja Vauvalle huoneen aluesairaalan läheltä hotellista. Oli tosi hyvää palvelua, sain sovittua, että torstaiaamuna huoneeseen voi mennä jo aamu seitsemän jälkeen ja perjantainakaan lähdöllä ei ole kiirettä, ei ole pakko luovuttaa huonetta heti puolilta päivin.

Kaivelin viikonloppuna esille tuttipulloja, kaupasta ostin paketin vellitutteja. Yllättävän paljon pulloja meiltä löytyykin, aventin pulloihin jos jonkinlaista tuttiosaakin, joita ei ole koskaan käytetty. Kaikki nuo pullot ovat Essin jäljiltä, joka sai satunnaisesti pulloa. Vauvahan ei ole eläissään tuttipulloa nähnytkään. Mutta pakkohan noita on nyt keitellä varoiksi, todennäköisesti Vauvalle tulee nälkä joko leikkauksen ja heräämisen aikana tai viimeistään yöllä. Tuttikin pitänee hankkia varuilta, sitäkään Vauvalla kun ei ole.

Pakastimessa minulla on parisen desiä äidinmaitoa, ne pitäisi pakata kylmäkallejen seuraksi jotenkin kylmän pitävästi. Kylmäpussi meiltä ainakin löytyy jostain... Sanoin mietin, että jos koettaisin pumppailla tuoretta maitoa ajomatkalla Aluesairaalaan. Vauva kun yleensä jättää öisin ja aamuisin ihan kivasti maitoa rintoihin, ne voisi antaa tuoretavarana Vauvalle aamusta nälän joskus yllättäessä.

Hassua, että suunnilleen kaikki valmistautumiset koskevat Vauvaa. Tokihan Essinkin osalta oli mietittävä mitä tehdään, mutta ne huolet väistyivät kun äiti lupautui hoitamaan Essiä. Vauva vaan on niin kovin pahassa iässä, ei enää pelkkä rintavauvakaan, mutta kiinteitä ei todellakaan mene semmoisia määriä, että niillä olisi mitään käytönnön merkitystä. Tänään sain muuten ensimmäisen kerran sulattaa pojalle pakkasesta kaksi jääpalaa sosetta, määrät ovat kasvamaan päin. :)

Toisaalta eihän minun tarvitse leikkaukseen sen kummemmin valmistautuakaan, mitä nyt muistan leikkausta edeltävänä yönä lopettaa syömisen ja juomisen yöllä kahdelta. Joskus silloin kun otin selvää Litalginin sopimisesta imettäjälle sain samalla teratologisesta tietopalvelusta ohjeen muistaa mainita anestesialääkärille imettämisestäni, jotta lääkitys voidaan valita imetyksen mukaan. Eli sekin asia on tiedossa, nyt ei tarvitse kuin toivoa, että anestesialääkäri todellakin on fiksu ihminen eikä mikään imetysvastainen jäärä - niitäkin kun terveydenhoidossa valitettavasti riittää.

Eipä tule kyllä sappikiviä yhtään ikävä vaikka nyt kohtauksia ei olekaan vähään aikaan ollut. Pienempiä juilintoja on ollut ja tiedän että isompi kohtaus on vain ajan kysymys, vaikka kuinka ruokavaliota noudattaisinkin. Tänään tosin lipesin ja join Essin hoitotädin luona kahvia. Voi että onkin ollut ikävä kahvia! Luulenpa että ensimmäisiä asioita joita alan joskus leikkauksen jälkein kokeilemaan on juuri kahvi, on se sen verran ihana nautintoaine.

Kaksikko

Tässäpä tuore kuva eiliseltä. Vauva sai ensimmäisen hampaansa toissapäivänä ja pystyynkin olisi jo kova kiire. Essi taas on oma kiukkuinen itsensä aamusta iltaan, raivokohtauksia piisaa. Mutta siitä huolimatta neitonen tahtoo ainakin näyttää prinsessalta vaikka käytös onkin katujätkän.

Iltasatu

Olipa kerran ei niin kovin kauan sitten kaukana pohjoisessa maa, jonne syntymistä pidettiin lottovoittona. Tuo lottovoittajien maa eli metsistään ja kännyköistä, kunnes eräänä keväänä idylli särkyi.

Maassa eli työläisten eliitti, vessapaperinvalmistajat, joiden palkkoja kadehtivat kaikki muut. Jokainen kun ei voi olla vessapaperinvalmistaja vaikka kuinka haaveilisi ja unelmoisi. Kaikilla vaan ei ole riittävästi ahneutta vaatia joka vuosi lisää palkkaa ja etuja. Eräänä keväänä kaikki muuttui, vessapaperitehtailijat päättivät, että nyt saa riittää, vessapaperinvalmistajienkin täytyy valmistaa tuota välttämätöntä kulutushyödykettä myös jouluna ja juhannuksena - mistä muuten Joulupukki ja juhannuksen juhlakansa saisivat riittävästi takapuolen tuketta? Eihän siitä mitään tullut, ei vessapaperinvalmistajille kelvannut edes kolminkertainen palkka. Vessapaperitehtaat ajattettiin alas, alkoi istumalakko. Sääli vaan ettei tyhjän päällä istumalakko...

Ihmiset ostelivat paniikissa kauppojen hyllyt tyhjiksi vessapaperista. Lopulta jopa talouspaperi kelpasi, milloinhan loppuvat nenäliinatkin? Jopa nettihuutokaupoissa uudeksi hittituotteeksi nousi Lambi-rulla. Valtion päämiehet yrittivät kilvan rahoitella, että kyllä vessapaperia vielä saa, kenenkään ei tarvitse pyyhkiä sormella. Mutta kukas niitä uskoisi, tuottavat varmasti omat paperinsa jostain ulkomailta?

Päivien kuluessa paniikki kasvoi kasvamistaan, ihmiset alkoivat näyttää entistä stressaantuneemmilta, otsat olivat syvässä kurtussa kauniista auringonpaisteesta huolimatta. Kodeissa vessapaperi oli kortilla, vanhemmat vahtivat hysteerisenä lapsiensa paperinkulutusta. Kevään juhlakutsuissa luki viimeisenä PS. Omat paperit mukaan! Kansakunta huojui katastrofin partaalla, kummalla kädellä sitä pitikään pyyhkiä jos paperi loppuu?

Jobbarit kävivät hakemassa vessapaperia pakettiautolasteittain rajojen takaa, jopa venäläinen hiekkapaperiksi ennen haukuttu vessapaperikin kävi epätoivoisille. Vessapaperirullasta tuli painonsa arvoinen kultaa - mikä ei ole kovin paljon, aika kevyitähän nuo on... Kadunkulmissa ihmiset keskustelivat kaiholla ajoista, jolloin vessapaperia oli vaikka mitä merkkejä, kuka tykkäsi halvasta Dailysta, kuka Lambin tai Embon pehmeydestä...

KOTKAt haistoivat tässä uuden markkinaraon: Kestovaippojen rinnalle tuoteperheeseen tuli uusi tuote - kestovessapaperi. Luksusmalleissa saa valita itse haluamansa kirjailun, vaikka oman nimen tai horoskooppimerkkinsä. Pian koteihin ilmestyikin pyyheliinatelineiden rinnalle toinen, pienempi teline, jossa on kauniisti nimikoituna kestovessapaperit jokaiselle perheenjäsenelle ja huomaavaisissa kotitalouksissa omansa jopa Vieras-aplikaatiolla. Kotona työskentelevät kotiäidit unohtivat siis kokonaan jälkikasvunsa ja heittäytyivät täysillä uuden kannattavan pienteollisuuden pariin.

Ei niin kestoiluunsuuntautuneet alkoivat repiä vanhoja kunnon päivänlehtiä vessapaperiksi, kunnon käsissä pyörittelyn jälkeen jopa p*skalehti sopi oivasti p*skapaperiksi. Raharikkaat pyyhkivät euron seteleillä, jotkut vanhanaikaiset jopa oravannahoilla, mistä kettutytöt saivat aiheen vaatia myös tavallisen oravan täyssuojelua lento-oravien lisäksi. Niin surmanhimoisina ihmiset noita suloisia elukkaparkoja vaanivat.

Koska korvaavat tuotteet vessapaperille oli nyt keksitty ja hyväksi havaittu, vessapaperitehtaat lakkautettiin kokonaan. Siitäpäs saivat mokomat ahneet vessapaperinvalmistajat! hykerteli varmaan moni syvällä sisimmässään. Paperin ja oravannahkojen virtaa ei viemäröinti tietenkään kestänyt ja niinpä uudeksi työläisten aateliseksi nousivat lvi-miehet, jotka alkoivat heti oman palkkojen ja etujen nostamisensa...

***

Ja tämä tarinahan on tosi kuin huuhteluvesi. Siitä lisää sitten ensi kerralla, nyt on kiire ompelemaan kestovessapaperia -->

Raapaisuja

Mies on ollut tämän viikkoa isyyslomalla, joten koneaika on jäänyt vähän vähemmälle. Ei siksi ettenkö olisi tässä voinut istua, mutta kun Mies raataa ja maalaa taloa, niin minunkin on ollut vähän pakko olla tekevinäni jotain.

Yksi seinä on nyt maalattu, homma aloitettiin maanantaina ja tänään Mies palautti telineet. Ihan kiva juttu, ei olekaan enää kuin 7 seinää maalattavana. *pyyhkii hikeä otsalta* Tuo seinä oli pakko maalata nyt, sillä myöhemmin kesällä joutuisi parturoimaan pihlaja-angervot päästäkseen seinän kimppuun. Toivottavasti seuraavat seinät sujuvat joutuisammin, tässä meni ylimääräistä aikaa opetellessakin miten homma kannattaa tehdä. Itse maalaaminen ei ole iso asia, mutta vanhat irtonaisen maalin raapiminen on tosi iso työ! Mistähän sitä saisi reippaita talkoolaisia tekemään hommaa? Meistä toinen on kuitenkin aina sidottuna hoitamaan lapsia, vain tosi harvoin Vauva nukkui niin, että pystyimme molemmat tekemään jotain. Niin paljon kuin pidänkin tästä vanhasta puolitoista kerroksisesta talosta, niin maalaaminen on tosi kurja jobi. Tosin kyllähän siitäkin pääsisi, jos olisi rahaa maksaa maalareille... Mutta eipä ole, joten itse on tehtävä.

Vauva mokoma päätti viime yönä valvoa pari tuntia. Voi kääk, mikähän tuota pientä miestä nyt vaivaa, kun moisen päähänpiston sai? Valvoi tosiaan sen parisen tuntia neljän ja kuuden välillä. Poika mönki parisängyssä minun ja isänsä välissä, me aikuiset nukuimme minkä pystyimme. Iso virhe, heräsin nimittäin siihen, että kuului MÄISKIS ja alkoi parku. Vauva tippui sängystä, se olikin eka kerta - mutta tuskinpa viimeinen... Lähinnä Vauva varmasti vain pelästyi, pudotus ei ole kovin iso, sillä parisängystä on jo aikaa sitten otettu jalat pois. Mutta silti, parempi olisi kun ei tippuisi. Kumma ettei aina niin reipas Essi kunnostaunut tuolla saralla? Vai olinko silloin herkempi heräämään ja nappaamaan neidin viime tingassa kiinni?

Vauva jokeltelee innoissaan, tosin paljon vaihtelua ei pienen miehen kirjainvalikoimasta saa. Tärkeimmät kylläkin eli kirjaimet ovat Ä, I ja T. Äiti, täti, täi ja mitä vielä? Kyllähän noilla jo pärjää... ;)

Lähtölaskentaa sappileikkaukseen

Kävin maanantaina antamassa neljä putkiloa verta leikkauksen takia, pieni verenkuva ja pari maksa-arvoa taitavat tutkia niistä. Vauva oli mukana ja hurmasi labraan jonottavia täti-ihmisiä. Helppo nakkihan tuommoisen pienen ihmisen on tehdä naisihmisiin vaikutus hymyilemällä iloisesti. Kiltti hurmuri siis.

Viime yönä alkoi sappi vaivaamaan pitkästä aikaa. Tai kai se sitä oli kun Litalginin avulla sain jatkaa unia. Koko päivä on pitänyt syödä varovasti, tuntuu että kohtaus on iskemässä taas. Iski tai ei, ensi viikolla tähän aikaan olen jo vapaa kiviriipastani. Ja toivottavasti jo kotona!

Kaunotar

Postissa tuli tänään äitini tekemä Kaislikossa suhisee -ryijy. Valitsin itse kuvastosta tuon ryijyn, mutta nyt kun ryijy on ihan oikeasti silmien edessä ja hypisteltävänä, tajuan vasta kunnolla miten kaunis se on! Ryijyn kokokin yllätti, olimme ajatelleet pistää sen remontoituun makuuhuoneeseemme, mutta tulimme toisiin aatoksiin ryijyn saatuamme. Kyllä moinen kaunotar on pistettävä olohuoneeseen, jossa sitä saa ihailla enemmän.

Kiitos äiti, tuo on ihana!

Tässä ryijy on levitettynä suoristumaan postipakettiin survomisen jäljiltä. Sänky on 140 cm leveä ja ryijy on melkein sen kokoinen. Iso kapistus! Värit eivät vastaa ihan todellisuutta ja kuvakulmakin on sitä sun tätä.

On vedellä hintaa!

Vauva on syönyt kiinteitä nyt neljä viikkoa. Syönyt on ehkä vähän turhan suuri sana, Vauva lähinnä pyörittelee mössöjä suussaan ja välillä suostuu jotain ihan nielemäänkin. Maissinaksuista Vauva tykkää, innoissaan pitää kummassakin kädessä ja työntää suuhunsa. Myöskin jauheliha, jossa on mausteena sipulia, mustapippuria ja basilikaa, kelpaa meidän miehelle. Tai siis ainakin jauheliha saa bataatti-äidinmaito mössön maistumaan ihan eri tavalla kuin pelkän tylsän bataatin.

Vauvan kakasta olen bongannut, että roskat ja paperi kyllä maistuisivat. Niitä nimittäin löytyy kakasta, vaikka yritämme pitää huolen ettei lattioilta löytyisi liiemmälti sattumia. Joku vauvanruokavalmistaja voisi keksiä tehdä kiinteitä, jota muistuttavat roskia ja paperia... Niillä saisi pahimmankin kiinteistä kieltäytyjän nassuttelemaan jopa ihan itse.

Nestlélta tuli joskus kuukausia sitten etanapostiin esite vauvanruoista. Huvikseni lukaisin sitä pari päivää sitten, lähinnä purkkien sisältöjä. Suurin osa purkkiruokien sisällysluetteloista alkaa yllättäin ainesosalla VESI. Jos vesi ei ole ensimmäisenä, niin se muutamia luomupurkkeja lukuunottamatta on listassa toisena. Kallista vettä! Ilmeisesti lastenruokateollisuudessa on sama ilmiö kuin kosmetiikassa, ainesosan vesi oikeampi nimitys olisi profit.

Muutenkin lastenruokien nimeäminen on äärettömän luovaa. On pikkufarmarin herkkua ja pasta Toscanaa - komeista nimistä huolimatta samaa sössöä kuin kaikki muutkin. Pastaa ja broileria purkki tuotti yllätyksen, ainesluettelo nimittäin alkaa vesi, peruna, porkkana... Olisin melkein voinut kuvitella, että tärkeimmät ainesosat broileri ja pasta olisivat tulleet ennen perunaa ja porkkanaa.

Oma lukunsa ovat osio vellit ja puurot. Jostain kumman syystä vauvapuuroissa korvikemaito on välttämätön ainesosanen, ilman sitä ei löydy ainoakaan puurojauhetta. Valiolta onneksi löytyy pari valmispuuroa ilman maitoa tetroissa - tosin huolellinen saa olla, suurin osa on maidollisia. Olisin joskus Esikoisen aikaan ollut innokas ostamaan jotain hienon kuuloista Hedelmäkaurapuuroa, mutta into laantui siihen, kun luin, että jauhe sisältää korvikemaitoa. Eipä auttanut kuin keitellä puurot ihan tavallisista kaurahiutaleista ja sotkea hedelmät sekaan ihan itse. Oikeastaan onni ettei valmiita maidottomia puurojauheita ollut, tuolla tyylillä säästin pitkän pennin. Vellit ovat hassu tuote nekin, viljaa, maissia tai perunaporkkanaa niissä on yleensä reippaasti alle 10 prosenttia (loput on korviketta) ja silti niitä pidetään välttämättöminä vauvojen kasvulle.

Joskus on suorastaan pelottavaa seurata nettikeskusteluja, joissa pienten vauvojen äidit ihmettelevät, että voiko vauvanruokaa tehdä ihan itsekin. Ihanko varmasti omatekoisessa porkkanamössössä on kaikkea mitä vauva tarvitsee... Liian usein olen myös lukenut äitien pohdintaa siitä, että oma rintamaito on varmasti lirua, jolla vauva ei voi kasvaa - teollinen korvike, joka sisältää kaiken on turvallisempi vaihtoehto. Eikä asiaa paljon auta neuvolakaan, jossa yleensä määrien mittarina käytetään vauvanruokapurkkia. Kukapa ei olisi koskaan törmännyt neuvolassa terveydenhoitajan kysymykseen "Montako purkkia vauva syö?"

Periaatteessa vauva voi syödä melkein mitä vain aikuisetkin syövät. Jo tavalliselta ruokalautaselta löytyy melkein aina jotain, mitä vauvalle voi antaa. Soseiden ei tarvitse olla silkinhienoja, jo pelkkä haarukalla muussaaminen usein riittää. Jos kerran ihmiset ovat satoja vuosia pärjänneet ilman purkkiruokia, niin eivät ne mikään välttämättömyys ole nykyisinkään. Hassua, että aikuiset eivät itse miellä omia teollisia ruokiaan paremmiksi kuin kotiruokaa, mitä muuta einekset ja valmisruoat ovatkaan kuin yhtä lailla teollista ruokaa kuin vauvojen purkkimuonakin.

Purkkiruokaa käytetään meilläkin, toki. Tosin nyt Vauvan kanssa olen tarkoituksella pyrkinyt vähentämään purkkien määrää, niinpä Vauva on vasta saanut kahta hedelmää purkista. Esikoiselle tulikin annettua lähes kaikki hedelmät ja marjat purkista, helppoa ja vaivatontahan se oli - ja edullistakin, kun sattui hyvä purkkitarjous. Matkoilla ja vararuokana purkit ovat pelastaneet monta ateriaa. Silti minusta on itsestään selvää, että kyllä itse tehty vauvanruoka hakkaa teolliset ruoat mennen tullen.

Sitkeä sissi

Pihlaja-angervon juurella on joka kevät noussut yksi sipulikasvi, joka ei koskaan ole päässyt kukkaan asti, niin että olisimme tunnistaneet mistä kasvista on kyse. Jostain ihmeen syystä tänä keväänä kävikin toisin, pari päivää sitten huomasin, että aikaisemmista keväistä poiketen pelkkien lehtien lisäksi maasta nousee myös nuppuvarsi, joka kaartuu ujosti notkolle. Suojalehtien välistä pilkotti iloista keltaista eli jännättäväksi jäi enää onko kyse tasetista vaiko narsissista. Valkoisia tasetteja meillä onkin muualla pihamaalla, narsisseja ei. Sissimme paljastui narsissiksi, jospa jo tänä vuonna muistaisimme merkitä paikan ja kaivella sipulin pihlaja-angervo kasvuston alta joskus syksymmällä...

Katin kuulumisia

Väinämöinen eli näin tuttujen kesken Väinäpönde on ollut vähän alamaissa sisäkissaksi muuttumisestaan. Kattiparka loikoilee apaattisena päivät pitkät ja illalla metsästysilmojen koittaessa alkaa lohduton mouruaminen. Onneksi meillä on tätä lääniä, kissa pääsee yöksi katsomaan verannan ikkunasta öistä pihamaata ja meidän nukkujien ja mourunan välissä on vähintään kaksi ovea. :) Eli hyvin on alkanut totuttelu sisäkissaksi, toivottavasti jatkokin menee yhtä hyvin!

Lähtölaskentaa sappileikkaukseen

Äitini lupautui tulemaan meille leikkauksen ajaksi Essiä vahtimaan. Onpas ihanaa, että sekin asia on järjestyksessä, tosin kerkisin selvitellä jo hoitotädinkin kanssa asiat niin, että ystäväni Veenkin olisi ollut helpompi tulla hoitamaan Essiä. Saapa nähdä miten Essin yöpyminen ensimmäistä kertaa ilman isiä ja äitiä sujuu.

Pitäisi käydä labrassa antamassa parit näytteet, montakohan putkiloa verta nuo mahtavat kupatakaan... Lisäksi harmina on juuri nyt flunssantapainen, onneksi se ehtii hyvin vielä mennä ohi, onhan leikkaukseen kaksi viikkoa aikaa. En yhtään välittäisi siirtää leikkausta flunssan takia, vaikka nyt olenkin selvinnyt jo pidemmän aikaa ilman kohtauksia.

Kissaongelma...

...naapureilla eli nyt sitten meilläkin, joiden lemmikki kissan ryökäle on.

Tänä aamuna soi puhelin, katsoin numeronäytöstä, että tämän alueen numerolta näyttää vaikkakin mulle entisestään tuntematon numero onkin. Tuntematon varttuneen oloinen miesääni siellä kyseli, että onkos meillä harmaata kissaa. No toki, vastasin minä. Mokoma rontti kuulemma käy heidän lintulaudallaan hätistelemässä lintusia, juuri äskenkin oli kuulemma taas käynyt ja sekös suututtaa, tottahan sitä haluaisi nauttia rauhassa lintujen puuhien seuraamisesta.

Mitäs minä siihen osasin sanoa, olin niin hämmentynyt. Viisi vuotta ollaan tässä asuttu, eikä kukaan ole sanonut meille mitään poikkipuolista sanaa kissasta. Tonttimme rajautuu metsään, joten olemme olleet siinä luulossa, että katinkuvatus juoksentelee siellä. Olen toki nähnyt kissaa kuljeskelemassa joskus myös naapureittenkin tonttien puolella, mutta yleensä tosiaan metsään tuo on näyttänyt menevän ja tulevankin. Kuulemma muutkin naapurit ovat valitelleen kissan aiheuttamista häiriöistä, harmi kun eivät meille. Mies ilmoitti vielä hakevansa poliisilta kissanloukun, jos emme tee asialle mitään. Heh, mua on kyllä ihan turha uhkailla poliisilla, pelkkä asiasta ilmoittaminen riittää kyllä - ja itse asiassa toimiikin paremmin kuin turha uhkailu. Kyllä minä tiedostan sen, että jos kissani aiheuttaa harmia, niin on minun tehtäväni hoitaa asia niin, että harmit loppuvat.

Kiitin ilmoittamisesta ja sanoin tekeväni asialle jotain.

Katti oli auton päällä pihamaalla, kun hain postin aikaisemmin niin ei suostunut silloin tulemaan sisään. Koppasin kissan samantien sisälle ja järjestin hiekkalaatikot kuntoon niin sisällä kuin verannallakin. Soitinpa Miehellekin, että jos kissa sattuu olemaan verannalla kun tulee kotiin, niin ei saa laskea ulos. Kissahan oli meillä ihan sisäkissana, kun asuimme kerrostalossa, joten ei sisäkissan pito ole meille yhtään vierasta. Saa nähdä kuinka pian katti tottuu olemaan taas sisällä ja käymään ulkona vain talutusnuoran jatkona valjaissa.

Soitin vielä vähän ajan kuluttua takaisin ilmoittajalle ja kerroin, mitä toimenpiteitä teemme. Ja pyysin anteeksi kissan aiheuttamaa häiriötä tietenkin, en varmaan tajunnut pyytää edes anteeksi herrashenkilön meille soittaessa. Toisella soitolla selvisi sekin, että herrashenkilö oli jo käynyt hakemassa kerran poliiseilta kissanloukkua, silloin loukku vain oli ollut käytössä muualla. Hassua, miksi ihmeessä hän ei heti suoraan tullut kertomaan asiasta meille! Olisi ollut asia meidän puoleltamme kunnossa jo aikaa sitten. Tosin muitakin kissoja tällä alueella liikkuu ja joku koirakin kuulemma karkailee.

Sovimme, että jos vielä näkee meidän kissan pihallaan, niin soittaa. Kerroin etten voi täysin aukottomasti luvata etteikö kissamme pääsisi joskus livahtamaan uloskin, mutta teemme kaikkemme kyllä, että niin ei pääse käymään. Herrashenkilö oli hyvin ymmärtäväinen ja sanoi, että tottahan niin voi joskus käydä, kun meillä on noita lapsiakin.

Olo on kuin lunttaamisesta kiinni jäänellä koululaisella. Harmittaa ja suututtaa, että on ollut niin tyhmä. Ja kummallista, että ilmeisesti ihmisille on hirveän vaikea tulla sanomaan naapurille harmittavista asioista - vaikka tässäkin asiassa on ihan selvää, että _meidän_ pitää pitää huoli siitä, että lemmikkimme ei muita haittaa! Saa nähdä kuinka pian vanha herra tottuu taas olemaan sisällä, ulkoilusta kun tuo tykkää kuin hullu puurosta vaikka onkin perästä vuoltua mallia.

Taas maanantai

Menipäs viikonloppu taas äkkiä. Tosin eipä näin kotona oleillessa arkea muuten paljon huomaakaan kuin siitä, että Mies pääsee pakenemaan kaaosta töihin. Olisihan se toki ihan liian helppoa, jos meitä olisi aina kaksi pyörittämässä hullunmyllyä.

Uskaltauduin tänään ipanoiden kanssa kauppaan, iso virhe. Essi katosi kassalla kokonaan näköpiiristä, oli yrittänyt karkaamista jo sitäkin ennen moneen otteeseen. Siinäpä sitä sitten pohdin, että mitä teen - vilkuilin paniikissa ulko-oville päin ja huusin Essiä. Onneksi neiti pian löytyikin, oli ilmeisesti mennyt katsomaan löytyykö kaupasta leikkiautoa. Kaikkea sitä ehtiikin pohtia siinä pienessä hetkessä, kun lapsi on hukassa. Ja ainakin sitä, että vaihdokkia on todella ikävä...

Essin meno ja meininki jatkui illallakin, neiti roikkui turvaportissa niin, että se rikkoontui ja tyttö itse tippui portin kanssa lattialle. Mahtoiko portti olla viikkoakaan paikalla tällä kertaa? Portissa roikkumisesta on kielletty koko ajan, mutta mitäpäs tuo ipana kuuntelisi tottelemisesta nyt puhumattakaan.

Posti toi tänään sähkön tasauslaskun ja nyt harmittaa, maksettavaa on yli kaksi kertaa se mitä normaalisti. Kyllähän me surutta sähköä käytetään, mutta että miten nuo arviolaskut voi olla aina väärin? Tuntuu että joka vuosi saa kaivaa lisää rahaa tasauslaskun tullessa. Muutenkin kun raha ei todellakaan tällä hetkellä kasva meidän pihapuissa ja lisää menoja on tulossa leikkauksenkin takia, niin ärsyttää todella. Juteltiinkin Miehen kanssa, että miten tämä rahapula voikin olla näin kroonista. Mies ehdotti, että pidettäisiin kirjaa menoista, mutta vakuutin moisen olevan täysin tarpeetonta. Luettelin lainanlyhennysten summat ja parit muut menot, Mies ymmärsi heti. Sitä paitsi minä en tahdo vähentää menoja, minä tahdon lisää rahaa! ;)

Leppoisaa lauantaita

Ainakin sitruuna Pepsin pulloissa on koodeja, joilla saa musiikkikappaleita Pepsin omasta nettikaupasta. Olenkin tässä lataillut muutamia biisejä, valikoima on yllättävän hyvä. Ilmaiseksi noita vielä lataa, mutta minusta normihinta 1,19 euroa + kulut vielä päälle ovat turhan kovat. Varsinkin kun en omista kannettavaa soitinta johon noita ladata ja dvd-soitin, jolla cd-levyjä yleensä kuunnellaan ei välttämättä osaa soittaa kotipolttoisia.

Olin todella hämmästynyt kun löysin Hothouse Flowersista monta albumia, tyydyin kuitenkin lataamaan ikisuosikin Don't go. Biisi on melkein yhtä hengästyttävän seksikäs kuin maailman kaikkeuden seksikkäin, ihon alle hiipivä kappale... Ja se on paljon se! Pitäisiköhän hakea sekin koneelle... Kovan kolmikon täydentää upeasti Savage Gardenin I want you. Täydellistä!

Vauvan maailma avartuu

Aamulla Vauva aiheutti paniikkihavahtumisen. Poika oli minun ja Miehen vieressä ja tajusin keskeltä unta, että Vauvahan mönkii _jaloissani_. Pikasyöksy ylös ja sain kaapattua viime tipassa pojua kintusta kiinni, oli jo matkalla alas sängystä. Pienellä kun ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, on vain ajan kysymys milloin tuo oikeasti tippuu parisängystä. Pudotus ei hirmuisen kova ole, parisängystä on jo aikaa sitten otettu jalat pois, mutta silti parempi kun ei tippuisi koskaan.

Vauvasta tuli tänään myös peto, tarjosin pojulle lihaa. Oli niin näppärä antaa pannulla paahdettua lihaa, jonka olin jo maustanut sipulilla, mustapippurilla ja basilikalla myös pienelle maistiaisiksi. Suolan ja tomaattimurskan kanssa samaisesta pannullisesta tuli osa lasagnea meille isoille. Jostain kumman syystä liharuoka kelpasikin, tuttua sössön sylkemistä ei tullutkaan. Olisi vaan heti ekana pitänyt tarjota pojalle pihviä eikä mitään kanin ruokaa!

Raahasimme Vauvan tänään ensimmäistä kertaa myös kokeilemaan saunaa. Meillä on iso, vanhanaikainen sauna, jossa sauna- ja pesutilat ovat yhdessä, joten kauimmaisena kiukaasta ei lattiatasossa ole liian kuumaa. Suunnitelmana oli, että toinen aikuisista pitäisi pientä sylissä, mutta yllättäin poika viihtyi vain sylissäni. Ihana mammanpoika. Miehen sylissä tuli vain itku, joten saunominen jäi lyhyeen. Muutenkin noin pientähän ei saa edes saunottaa, lämmönsäätely ei toimi, joten mitäpä tuosta.

Vauva nukahtikin yöunille jo heti kahdeksan jälkeen, liian paljon uutta kummastuttavaa pienelle ihmiselle?

Lähtölaskentaa

Veljeni ei pääse katsomaan Essiä leikkauksen ajaksi, työvuorot sattuvat niin. No, olihan se vähän arvattavissakin, joten pyysin tänään äitiäni. Tosi noloa pyytää, äitinihän asuu kaukana ja on itse sairastanut ja ollut leikkauksissa ilman että olisin auttanut yhtään. Ystävini Vee lupautui myös auttamaan, jos veljeni ja äitini eivät kumpikaan pääse. On ihmeellistä, että on ystävä, joka on valmis ottamaan omasta työstään vapaata pystyäkseen auttamaan. Helpottavaa tietää, että asia jotenkin järjestyy.

Tunteet ovat pinnassa, helpotuksesta ja myös surusta, että sairastumiseni aiheuttaa näin paljon harmia. Muistan kun Esikoisen raskauden mentyä yliajalle lopulta tuli käynnistyspäätös. Itkin käynnistystä odotellessani synnärin käytävällä, olin niin helpottunut. On raivostuttavaa, että itku tulee helposti. Kamala jutella ja edes etäisesti yrittää vaikuttaa järjissään olevalta, kun kyyneleet virtaavat ja ääni katkeilee.Toivottavasti tunnemyrskyt menevät ohi ja olen kylmän viileässä iskussa, kun leikkausaika koittaa.

Esikoinen myytävänä

Täältä lähtisi tosi halvalla reipas 3-vuotias neitonen hyvään (tai vaikka vähän huonompaankin) kotiin nimellistä korvausta vastaan. Jos raha on kynnyskysymys, niin voinhan minä vaikka muutaman kympin maksaakin, jos joku huolisi...

Imettelin Vauvaa päikkyjen jälkeen ja ovi keittiöön oli kiinni, jotta nuori herra malttaisi syödä paremmin pikkaisen hämärämmässä. Essi puuhasi jotain keittiössä ja tuli sitten valittamaan, että käsissä on sotkua. Käskin mennä vessaan pesemään kädet ja unohdin asian saman tien. Kun sitten vaihdettuani vaipat menin keittiöön, odottamassa oli hurmaava näky. Esikoinen oli ottanut kananmunat jääkaapista ja rikkonut ne pitkin poikin lattioita ja pöydällekin oli riittänyt. Onneksi munia oli vain neljä, niistäkin tuli riittävästi sotkua.

Olipa kiva siinä luuttuilla kananmunasössöä, vihonviimeistä siivottavaa moinen töhnä. Vauva yritti päästä osingoille, mutta tyytyi lopulta kuitenkin ensin rouskuttelemaan saumurin jalkapedaalia ja sitten ryntäämään kissan ruoka-astialle. Essi majaili viisaasti olohuoneessa... Aluksi ajattelin ottaa kuvan muistoksi, mutta onneksi tulin sekunnissa järkiini - en tahdo muistaa tätäkään tempausta. Mies saa virittää jääkaapin oveen jonkun salpasysteemin, mulle riitti nyt!

Lähtölaskenta on alkanut

Tänään posti toi leikkausajan, kivisäkkini lähtölaskenta on siis alkanut. 2.6. saanen heittää lopulliset jäähyväiset mokomalle riesalle, maltan tuskin odottaa! Aika on kivan pian ja toisaalta sinnekin on vielä aikaa, montakohan kohtausta tässä välissä vielä kerkiää tehdä. Tuntuu hassulta mennä leikkaukseen, sillä tämmöisinä hetkinä, kun sappi ei vaivaa, olo on mitä normaalein ja tervein. Mutta hyvin äkkiä kohtauksen iskiessä kyllä muistaa, mitä kipu on ja miten se vie toimintakyvyn.

Soitin ja kysyin jo sairaalasta, miten Vauvan kanssa pitäisi toimia. Tuskinpa tuo herra vielä kolmenkaan viikon päästä syö merkittäviä määriä kiinteitä, pulassa olen varmasti myös minä, jos pieni ei voi helpottaa maitotulvaa. Kas kummaa, ensimmäinen reaktio sairaanhoitajalta oli, että ala opettaa vauvaa pullolle. Hymähdin ja sanoin siihen ystävällisesti, että se nyt ei ole mikään vaihtoehto. Seuraavaksi hoitaja selvitti, että lasta ei osastolle saa, mutta avustaja toki voi tuoda vauvaa rinnalle - niin ovat muutkin tehneet. No hyvä, sen vaihtoehdon voin hyväksyä. Anestesia voi kuulemma aiheuttaa ongelmia, siitä pitää keskustella nukkumatin kanssa. Ja höpsis! Anestesia ei aiheuta ongelmia, kunhan vain anestesialääkäri ottaa asian huomioon lääkkeitä valitessaan.

Minua oikeasti ketuttaa. Miksi Suomessa terveydenhoito ei pysty hoitamaan äitiä vauvan huomioieden? Imetys ihan oikeasti on symbioosi, joka pitäisi pystyä ottamaan huomioon. Ei luulisi olevan niin kovin vaikeaa asennoitua vain vähän toisin eikä tarjota heti ensimmäisenä vaihtoehtona pulloa. Sappileikkauskin on tähystyksellä pieni asia, olisi todella kohtuutonta joutua lopettamaan imetys vain ehkä puolentoista vuorokauden sairaalassaolon takia. Tiedän että näinkin on äitejä opastettu. Ehkäpä äitien pitäisi jaksaa nousta barrikaadeilla ja olla äänekkäitä, minä en viitsi, purppasenpa vain itsekseni.

Mies pääsee siis avustajaksi, yöpyvät varmaankin Aluesairaalan viereisessä hotellissa. Meiltä kun Aluesairaalaan on aivan liian pitkä matka, 60 km, jotta Vauvan tuominen syötöille muutoin sujuisi. Eli jäljelle jää vain ongelma, minne pistää Esikoinen tuoksi ajaksi. Näissä tilanteissa todella kaipaisin tukiverkkoja tähän lähelle, niitä ei ole. Onneksi veljeni lupasi tulla, jos aika vain käy työvuoroihin. Toivottavasti käy, muutoin pitänee pyytää äitiäni. Siinäpä ne vaihtoehdot sitten ovat, jos äidillekään ei käy, niin pulassa ollaan. En tahdo edes ajatella asiaa, pakko kai tämänkin on jotenkin järjestyä!

Jääkiekkoa

Television on täyttänyt taas tuo joka keväinen vitsaus eli jääkiekon MM. Juuri kun kotimaan voittajat saatiin selville, niin eikös nyt setvitä jo maailman parhaitakin. En tiedä edes kuka voitti Pojan (kai sen nimi nyt oli poika, jotain kai tässä vuosien yhteiselossa intohimoisen penkkiurheilijan kanssa väkisinkin tarttuu takaraivoon), joten eipä jaksa paljon kiinnostaa maailmanmestaruuskaan.

Muistan toki sen kerran kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, tykkäsin nimittäin Tom Jonesin loilotuksesta, joka siivitti aina lähetysten alkua. Hyvän ja menevän biisin ansioita sekin voitto, hyvä fiilis taisi tarttua pelaajiinkin. ;) Tom Jonesin äänen testosteronilla kiekkokissatkin muuttuivat hetkellisesti leijoniksi, valitettavasti muutos ei ollut pysyvä.

Ystäväni Vee kiusasi joskus jääkiekkohupsua veljeään muistuttamalla siitä legendaarisesta tappiosta, jossa Suomi menetti kahden maalin johtonsa Ruotsille ihan viime hetkillä, Ruotsin Hannu Hanhet ottivat mehukkaan voiton. Ja luulenpa, että kyseisesti rimanalituksesta muistuttaminen vetää monen muunkin jääkiekkohupsun mielialan pakkaselle. Vaikka en jääkiekkoa jaksa seuratakaan, niin silti minuun on iskostunut syvälle se, että Suomi kyllä häviää, olivat asetelmat mitkä hyvänsä.

Mies katsoo selän takana päivän ottelua juuri nytkin - tai siis Suomi - Venäjä, otteluita lienee useampiakin? Tilanne lienee aika tiukka, kuulen kuinka Mertaranta kertoilee, että jatkoajalle mennään. Jostain kumman syystä pieni jännityksen kutkutus tuntuu hiipivän tännekin. Josko sittenkin? Mutta ei, jääkiekkohan ei kiinnosta minua ja toisekseen, Suomi ei voi voittaa.

Keskellä viikkoa

taitaa olla keskiviikko. Mitenkähän nyt näin...

Postilaatikkoneuroosini pahenee päivä päivältä. Joku päivä potkin mokoman pettymysten lootan hajalle, jos ei pian ala kuulumaan aikaa Aluesairaalaan. Minä tahdon puukon alle pian, jotta voin palauttaa ruokavalioni kulmakiven, kallion ja peruspilarin takaisin sille kuuluvalle jalustalle. Kyllä, jokainen soluni suorastaan huutaa suklaata. Miksiköhän jotkut väittää, että suklaa olisi seksin korvike - sääli kun se yhtälö ei toimi kuin yhteen suuntaan. :/ Mutta ehkä jo huomenna postipoika on antelias.

Vaihdokki häipyi valitettavasti tästä osoitteesta jo maanantaina vieraiden mukana, meillä on taas vanha tutta känkkäränkkä Esikoinen. Että voikin olla ikävä Vaihdokkia! Jo heti aamusta kitinä ja vätinä alkaa. Ei ikinä uskoisi, miten mitättömistä asioista voi vätistä ja rääkyä kun taito on hyppysissä. Posti toi tänään Esikoiselle Lasten parhaat kirjat kirjapaketin, siinä oli kylkiäisenä rantapallo. Puhalsin sen marttyyriäidin sädekehä loistaen (puhaltaminen on minulle epämiellyttävää ja kivuliasta), mutta eihän se Esikoiselle kelvannut. Tyttö puristeli ilmoja pallosta minkä kerkisi ja vainosi minua pari kymmentä minuutti vätisemällä, että "Essi tahtoo puhaltaa, vää vää vää!!!" Selevä, Essi puhaltaa sitten, mutta kun ei osaa. Ja minkäs MINÄ sille mahdan, että lapsi ei osaa? Lopetin rääkynän ja vätinän kuten vain tämmöinen lempeä äiti osaa: Takavarikoin koko pallon takan päälle. Parempi kunnon parkuraivarit kuin koko päivä taukoamatonta vätinää...

Ööh, kammomamma? Soittakaa joku pliis sossu hakemaan tuo kitisijä pois, tuo oli vain yksi lukemattomista kitinän aiheista. Samoin neiti tuhlaa väsymättä energiaansa Vauvan paukuttamiseen runsaalla valikoimalla leluja, Vauva saa myös kyytiä vaatteista repimällä ja rullaamalla pitkin poikin ja Esikoisen kuulokin on lakannut täysin toimimasta. Huokaus, kuinkas monta näitä tahtokausia oikein olikaan?

Vauva taas näytti tänään äitilaumalle mallia äiti-lapsipiirissä miten punnertaminen oikein sujuu. Siinä missä äidit ähisivät naama punaisena poika veteli kevyesti punnerruksen toisensa jälkeen. Ihmeellisintä on se, että herra jaksaa moista harrastusta aamusta iltaan. Nyt jumppailu on siirtynyt jo imetyshetkiinkin. Peppu nousee kohti kattoa, mutta tissittely jatkuu silti. Saapa nähdä missä vaiheessa Vauva keksii Esikoista suuresti ärsyttäneen ominaisuuden tissistä: Tissiä on mahdoton syödä niin, että nenä oli samanaikaisesti kohtisuoraan patjaa vasten. Maltan tuskin odottaa niitä raivareita... Eilen Vauva ryömi vessaan ja suoraan Esikoisen pottaa tutkimaan, tänä aamuna poika katseli sillä silmällä rappusia, joten Mies korjasi töitten jälkeen pika pikaa Esikoisen hajoittaman turvaportin ja kiinnitti sen paikalleen. Edes vähän haastetta, nikkaroikoon itsensä siitä seuraavaksi läpi jos yläkertaan mielii...

Täällä taas

Blogaamiseen tuli pienoinen tauko, toivottavasti oli edes ikävä. ;) Meillä kävi viikonloppuna vieraita ja eilen kun olisin illalla alkanut blogaamaan, iski taas sappikohtaus. Kun Litalgin vaikutti, nukahdin eli ei mennyt täysin hukkaan sentään eilinenkään.

Olipa oikein mukava viikonloppu, kun oli kivoja vieraita. Esikoinen varsinkin oli innoissaan veljeni A:n ja hänen vaimonsa P:n lemmikeistä, Pumpulista ja Lumikista. Nuo pienet palleroiset ovat kaneja ja ihan meidän aikuistenkin mieleen. Esikoinen näki pupuja toista kertaa, puheissa varsinkin Pumpuli vilisee koko ajan. Äsken neitonen jopa myönsi puhelimessa veljelleni, että pupuja on ikävä.



Äitienpäivästä

Äitienpäiväkin oli. En niin hirveästi perusta näistä keksimällä keksityistä pyhistä, mutta onhan se toisaalta kivaa, että on tekosyy vähän juhlia. Sitä paitsi oli tosi kiva saada Esikoisen (lue hoitotädin) väkäämä kortti, neidin omaa tekoa siinä oli ainakin allekirjoitus ja sormiväreillä painettu käden kuva. Kortti oli tekijälleen kallis, mokoma takavarikoi sen minulta parempaan talteen. Mies oli ostanut ruukkuruusun, viime vuonna tapoin vastaavan kuivuuteen. Mitenhän tänä vuonna ruusun mahtaa käydä... Lauantaina kävimme syömässä ulkona, päätimme ettei meitä kiehdo täpötäydessä ravintolassa syöpöttely, mieluummin päivää aikaisemmin. Sunnuntaina väkäsin meille täytekakkua Miehen kanssa.

Eli yllättävän paljon tuli loppujen lopuksi hössättyä äitienpäivän takia. Äitiyshän on juhlaa joka päivä, aika usein itkuvirsiä ja onneksi myös riemujuhlaakin, joten vähän hassua viettää äitienpäivää vielä erikseen toukokuun toisena sunnuntaina. Erityisesti minua hämmästyttää valtakunnallinen juhliminen eli ansioituneiden äitien palkitseminen. Miksi ihmeessä palkitut tuntuvat laitanaan olevan suurperheiden äitejä, joilla on ollut järjettömän vaikea elämä... Mahdetaanko tulevina vuosina palkita Lähiö Liisoja, joiden kymmenpäisen lapsikatraan jokaisella on eri isä? Liisa on tietenkin tehnyt ansiokkaan elämäntyön nostamalla miljoonaa korvausta ja avustusta eri luukuilta, ilman päivääkään ansiotyötä. ;)

No juu, minun äitiyteni on vain tämmöistä. En erikoisemmin edes tajua sitä, miksi ihmeessä synnyttäneelle pitää miehen tuoda kukkia tai jopa lahjoa koruilla perillisen synnyttämisestä. Ainakin meillä projekti oli ihan yhteinen, Mies toi mulle toivomuksestani juotavaa ja syötävää eikä mitään rehuja. Muistan miten Esikoisen synnytyksen jälkeen samasta huoneesta ennen minua kotiutettu säälien tarjosi omia kukkiaan minulle. Edes jotain lohtua minulle Mieheni hylkäämälle? ;) Joten ei kai sitten ole ihme, että äitienpäiväkään ei ajatuksena nappaa.

Ja kyllä, tänäkin vuonna unohdin ostaa kortit mummoille... Viime vuonna taidettiinkin yllättää kaikki, kun lähetimme mummoille kirjat äitienpäivän kunniaksi. Joten ei kai sitä joka vuosi voi muistaa, tottuvat vielä. ;) Ja kyllä, joulukortitkin ovat unohtuneet lähettämättä jo monta monta monta vuotta... Samoin ystävänpäivä ja pääsiäiskortit ja ja ja...

Rinnat

UU VV OO oo

Elma-tädin kommenttiraidalla Moilasen Mikko halusi meidän anonyymien naisten kertovan suhteestaan rintoihin - siinä haaste, jota ei voi ohittaa. Kiitos Mikko!

Rinnat eli tissit

Arkisessa kielenkäytössä rinnat ovat meillä tissit. Tissit, jo pelkkä sanakin kuulostaa pyöreältä, pehmeältä ja kotoisalta.

Nuoruuteni rinnat

Muistan kun rinnat alkoivat kasvaa joskus murrosiän kynnyksellä. Olin niin sinut lapsen kroppani kanssa, esiin pyrkivät kummut tuskastuttivat ja olivat tiellä. Käsivarret osuivat aina rintoihin, tuntui ettei ikinä totu ottamaan uusia ulottuvuuksia huomioon liikehdinnässään. Äiti osti minulle ensimmäiset rintaliivit, ne olivat oikein hienot valkoiset, pitsiäkin niissä oli. Koko oli huikea AA.

Muistan joskus katselleeni huolissani uimahallin saunassa muiden luokan tyttöjen rintoja, vertaillen. Ovatko rintani sopivan kokoiset, millaiset nännit oikein pitäisi olla. Muistan myös katsoneeni Suosikista Samantha Foxin haastattelua ja kuvitusta. Pitäisikö rintojen olla noin isot? Boys boys boys videon Sabrina huonosti ylös pysyvinen bikineineen nauratti. Isot olivat nekin rinnat.

Rinnat kasvoivat, päädyin vähitellen käyttämään B-kuppia, tosin yritin vältellä liivejä minkä pystyin. Pois se minusta, että nukkuisin liivit päällä tai pitäisin moisia kapistuksia kotosalla. Lihoin ja laihduin, rinnat elivät mukana kehoni muutoksissa. Olisin toivonut kauniita pieni pystyjä rintoja, en tiedä olisinko ollut halukas leikkaukseen, jos sellainen mahdollisuus olisi eteen tullut.

Rinnat ja äitiys

Tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi lähestyessäni kolmeakymmentä. Jo kymmenenneltä raskausviikolta lähtien rintani alkoivat vuotaa pieniä määriä maitoa. Käpertyessäni katsomaan televisiota Miehen kainaloon saattoi paitani etumus kastua, rintani olivat päättäneet karata hallinnastani. Esikoiseni syntyi ja sain hänet rinnalle. Parissa päivässä pieni vauvani imi rinnanpäät rikki, kätilöt kokeilivat joka aamu, joko maito olisi noussut. Ja nousihan se, yllättäin rintani räjähtivät kipeiksi, kuumottaviksi palloiksi. En ollut koskaan tiennyt, että imetys ja maidonnousu voisi sattua niin, matka postilaatikolle noutamaan postia oli tuskaista.

Rintani pettivät minut muutenkin, minulle tuli rintatulehdus. Itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta ja imetin antibioottikuurin kanssa. Onneksi äitiystävät vannoivat, että kipu helpottaa - ja niinhän se helpottikin. Joskus puolentoista kuukauden päästä Esikoisen syntymästä imetys alkoi sujua. Rinnat olivat kuitenkin vielä vieraat, eivät enää omani. Öisin nukuin selälläni, rintoja täyttävä maito teki rinnoistani kovat puoli pallot, jotka sojottivat kohti kattoa. Jos vauva ei itse herännyt, minä kyllä heräsin imettämään nukkuvan lapseni saadakseni helpotusta täysiin rintoihin. Rinnoillani oli oma mieli, heti kun vauva itki, ne valuivat vuolaina, suihkussakin lämmin vesi aukaisi maitohanat.

Ihanaa ja kipeää. On niin suloista katsoa lasta rinnoilla, nähdä mielihyvä minkä rinta ja maito lapselle tuottaa. Lapselle rintojen ulkonäöllä ei ole merkitystä, päinvastoin pehmeä luttana rinta on lapsesta pehmeä ja hyvä. Jossain sisälläni emo rakastaa rintoja, rakastaa niitä siksi, että ne ruokkivat poikasen ja vaalivat uutta elämää. Naisen ruumis on ihmeellinen, ensin se rakentaa uuden elämän sisällään ja vielä syntymänkin jälkeen ylläpitää ja ruokkii uutta elämää kuukausia ja vuosia.

Nyt minulla on toinenkin lapsi, rintani ovat olleet helmikuusta 2002 asti imetysrinnat. Tulevaisuutta en tiedä, enhän ole onnistunut saamaan vielä ensimmäistäkään lastani pois rinnalta.

Rinnat miestäni varten

Raskaus ja imetys ovat välillä tehneet rinnoistani niin arat, että Miehellä on kosketuskielto. Mutta onneksi sekin on ohimenevää, Mies joskus itsekin nauraa, että onpas hyvät tissit, kun niistä on iloa koko perheelle. Mutta on mukavaa, että Mies on kypsä aikuinen, valmis luopumaan välillä rinnoistani lasten takia. Joskus kyllä tuntuu, että vähiten rinnoistani on iloa itselleni, ihan kuin nämä olisivat vain kaikkia muita varten. ;)

Rinnat mediassa ja silikonit

Mainoksissa, lehdissä ja elokuvissa rinnat ovat usein esillä. Julkisuuden rinnat ovat joko teinitytön pienet sievät rinnat tai sitten ylikorostetun seksuaaliset isot, suorastaan hyökkäävät rinnat. Silikonit ovat minusta kamalan näköiset, en voi käsittää, miksi naiset ottavat omaan vartaloonsa aivan liian isoja ja sopimattomia ryntäitä. Tuntuu, että käsitys siitä, miltä luonnolliset rinnat näyttävät hämärtyy silikonirintakuvituksen myötä. Eihän luonnollinen rinta ole niin selkeärajainen puolipallo kuin silikonirinta.

On hulluutta ottaa usean desin silikonit ja pahimmassa tapauksessa pilata rintojen normaali toimivuus. Ja vaikka ei rintojen perusfunktiosta eli lapsen ruokkimisesta tuon taivaallista välittäisikään, niin pahimmillaan ensimmäistä silikonileikkausta seuraa monta ja monta uusintaleikkausta. Usein naiset väittävät ottavansa silikonit vain itseään varten, mutta voisinpa väittää, että miehen katseella on asiassa iso osansa. Ei edes ehkä oman miehen, mutta suurilla rinnoilla haetaan ehkä huomiota ja katseita. Ja kuuleehan niitäkin juttuja, että mies maksaa tyttöystävälleen tai vaimolleen silikonit - minusta se kertoo paljon siitä, että mies ei todella välitä naisestaan vaan vain pelkästä ulkokuoresta.

Minun äidilläni on silikonirinta. Hän menetti toisen rintansa rintasyövälle ja menetetyn rinnan paikalle rakennetaan uutta rintaa. Rinta ja varsinkin symmetrisyys on ulkonäöllisesti iso asia: on varmasti raivostuttavaa, kun toista rintaa ei olekaan. Ja luulen, että vaikka oma hedelmällinen aika onkin ohi, niin rinnan menetys kirpaisee silti todella syvältä. Rinta liittyy niin syvälle omaan naiseuteen, että ehkäpä sitä aluksi kokee itsensä vain puolikkaaksi? Onneksi plastiikkakirurgia voi nykyisin auttaa ja rakentaa menetetyn tilalle uutta ja korvaavaa.

Tyttäreni suhtautuminen rintoihin

Pieni tyttäreni on kiinnostunut rinnoista, niin miesten kuin naistenkin. Hän naureskelee ja ihmettelee isin hyödyttömiä rintoja, pyytää saunassa muiltakin naisilta maitoa. Omia tissejään hän tutkii myös ja nimittää nappitisseiksi. Saapa nähdä miten hän joskus tulevaisuudessa suhtautuu rintoihinsa.

Kallis reissu ja linux

Mies oli tänään vapaalla, joten suuntasimme koko perheen voimin Poriin ostoksille. Vauva alkaa kohta kasvaa ulos turvakaukalosta, joten tarkoituksena oli hankkia kolme uutta turvaistuinta. Kaksi isojen lasten istuinta Esikoisella ja yksi uusi Britaxin Two Way Elite Vauvalle. Vauva perisi sitten Esikoisen käytössä nyt olevan Two Wayn käyttöönsä. Harmillista kun on kaksi autoa, istuimiakin pitää olla kaksin kappalein...

Eipä ole istuinten hankkiminen halpaa puuhaa ollenkaan, päädyimme ostamaan vain kaksi istuinta, Esikoinen saa pärjätä vielä hetken vanhallaan mun autossa. Kahdesta istuimesta saimme pulittaa melkein 350 euroa ilman mitään lisävarusteita ja väritkin ovat noissa tylsiä. Ilmankaan ei toki voi olla, mutta silti vähän harmittaa moinen rahanmeno. Semminkin kun turvaistuimen käyttöikä on vieläpä rajattu viiteen vuoteen muovin väsymisen takia. Ei pitäisi köyhän hankkia lapsia, onhan se ennenkin nähty!

Mies halusi sitten näyttää mulle jotain Prismassa, toiveikkaana ajattelin, että tokihan kyseessä on äitienpäivälahja. No juu, pitäisihän mun jo siippani vähän paremmin tuntea, rontti halusi vain raahata mut SataComiin ihailemaan Mäkkejään. Täytyy myöntää että MiniMac oli todellakin kätevän pieni, tekisivätpä oikeita tietokoneitakin yhtä kompakteina paketteina...

Ipanaiset nukahtivat sopivasti kotimatkalla, mutta piipahdimme silti Lidliin, mulla on paha addiktio pariin Lidlin tuotteeseen. Sääli vaan, että nyt jäivät kaikki muut hyvät ostamatta sappiruokavalion takia, ainoastaan ihanaa persikka jääteetä ostettiin kaksi listaa. Janoista porukkaa olemme.

Linux

Hetkellisen mielenhäiriön seurauksena päätin, että yläkerran vanhaan tietokoneeseen voisi kokeilla asentaa Linuxia. Eihän se mitään ota jos ei annakaan. Jostain aivojeni hämärästä kaivoin mieleeni Debian julkaisun ja ei kun Googlaamaan. Höpinöitä löytyi ihan kiitettävästi suomenkielellä ja latasinpa koneeseen median lataamista varten jigdo:n. Vaan sittenpä tuli iso ongelma, mitä kaikkea asennusta varten pitäisikään ladata... Woodyt ei paljon mitään sano, olisin kaivannut selkeää listaa tumpelolle tyyliin käyttöjärjestelmäsi on tämä --> tarvitset nämä palikat. Tympääntyneenä päätin unohtaa koko roskan, eipä ihme että Windows löytyy suurimmasta osasta koneita...

No juu, onneksi lepyn nopeasti ja vaihdoin sitten Mandraken tai Mandrivan, joksi se nyt on muuttunut, ladattavaksi jakeluksi ja johan pelittää. Viimeinen kolmesta asennus-cd:stä tipahtelee juuri tällä hetkellä GetRightissa koneelleni. Jos joskus viitsisi polttaakin nuo imaget niin saisi uutta kiroiltavaa. ;)

Totuus hukassa?

Elma pohdiskeli tänään blogien totuudenmukaisuutta ja vähän Salarakkaitakin. Todellakin, mistäpä sitä tietää, ovatko jutut totta vai pelkkää tarua. Monesti sillä kai ei olekaan hirveästi merkitystä edes, toisaalta kukapa jaksaisi oikeasti viikosta toiseen pyörittää johdonmukaista valetta. Jossain vaiheessa näppärinkin kirjoittaja onnistuu puhumaan itsensä nurkkaan. Tai no, kaipa nuo mielipiteet vaihtuvat ihan todellisillakin henkilöillä joskus aika tiuhaan, perusfaktat onneksi ei.

On aika yllättävää huomata olevansa tunnistettavissa, vaikka en kerrokaan oikeaa nimeäni tai nikkiä, jota käytän netissä ja irkissä. Ehkäpä joskus olisikin viisainta edes vähän väärentää faktoja, muuttaa vaikka hiukan lasten syntymäaikoja ja miksipä ei vaikkapa sukupuolia? Mutta lienee liian myöhäistä jo tässä vaiheessa, olisi pitänyt tajuta jo aikaa sitten...

Muutaman blogin kohdalla jopa minäkin olen päätellyt, että kyse on villistä fiktiosta. Avionrikkojaa luin joskus ihmetellen, jossain vaiheessa kuitenkin tuli olo, että eihän tämä voi olla tottakaan. Liika on liikaa, vaikka teksti sinänsä oli hyvin kirjoitettua ja jäsenneltyä. Omalla tavallaan Avionrikkojalla oli selkeä mielipide - tosin väärä näin vaimoihmisen mielestä. ;) Ilmeisesti Avionrikkoja itsekin huomasi, että vedätys ei enää toimi ja lopetti kirjoittamisen. Tai sitten Avionrikkojan vaimo pääsi selville siippansa touhuista ja iski sinne missä se tuntuu eli takavarikoi tietokoneen? ;)

Julkinen Salarakas saapui Blogistaniin hehkuttaen upeaa ulkomuotoaan ja rehvastelleen vapaalla seksillä. Milläs muulla lukijoita saisikaan nopeasti paljon kuin seksillä? Vielä varmemmaksi vakuudeksi blogi on K-18 leimalla varustettu, voisiko enempää enää mainostaakaan? Julkisen Salarakkaan peppufrendiksi ilmestyi pian myös Milla B, upea, mutta uskollinen isukin rahoilla eläjä. Valhe kävi pian liian ilmeiseksi Salarakkaalle ja niinpä apajilla jatkaa enää Milla B. Kuinkahan kauan hänkään jaksaa? Seksi niin kivaa kuin onkin, on loppujen lopuksi aika pian loppuun kaluttu luu ja omalla kauneudella ja hehkeydellä kehuskelukaan ei kovin pitkälle ainakaan sanallisessa muodossa kantane? Pidemmän päälle todellisen elämän kuvaukset kantavat paremmin, fiktion haittana on se, että kirjoittajan todellisesta persoonasta ei pääse selville - ja ainakin minua oikeat ihmiset kiinnostavat paljon enemmän kuin typerät karikatyyrit.

Minua ärsyttää se, että näistä kolmesta blogista Avionrikkoja oli edes jotenkin kuviteltavissa ajattelevan ihmisen kirjoittamaksi. Salarakas ja Milla ovat aivottomia barbienukkeja vailla mitään todellista sisältöä, todellisia rimanalituksia. Onko todella niin, että jos nainen on kiinnostunut seksistä, täytyy kyseessä olla aivoton tapaus? Eikö muutoin blogiin saada sisältöä kuin loppumattomilla "olen upea ja kaikki kuolaa perään" jaarituksilla? Olisipa virkistävää lukea joskus naispuolisen Avionrikkojan tilityksiä ja pohdintoja, siinäpä tilaus jollekin kynäniekalle. Vaikka ihan fiktiivisiäkin...

Suppo, tuo taivaallinen keksintö!

Voisin laulaa oodia supoille ja varsinkin Litalgin sellaisille pari tuntia. Tai vaikkapa pari päivääkin. Tunti sitten nimittäin palleaa alkoi taas salpaamaan, ylävatsaa koski pahaenteisesti. Hengittelin varovaisesti vain yläkeuhkoilla ja asentokin kyyristyi sappikohtausta enteilevästi.

Onneksi Mies oli fiksu ja käski katkaisemaan kipuilun heti alussa Litalgin supolla. Ja kas kummaa, kymmenisen minuutti supon ottamisesta selkä suoristui taas ja pystyn hengittämään kunnolla koko keuhkoilla. Ihanaa! Eikä edes koske. :)

Myönnetään, että suppojen käyttötapa on vähän inha, mutta kuten irkissä eräs ystävä mainitsi, niin kun koskee riittävästi niin sitähän tunkee vaikka kurkun peppuun, jos sen vannotaan auttavan. ;) Mutta niin kivaa tämä ei olisi, ettenkö jo kärsimättömänä odottelisi pääsyä puukon alle - vain puolitoista viikkoa sitten oli edellinen kohtaus. Ja minä olen syönyt tosi kiltisti tämän ajan. No juu, tänään join kyllä hoitotädin luona kupillisen kahvia. Ei kai se nyt enää???

Elman kiusaksi

Koska Elma-tädillä ei ole mitään outoja virustauteja, tässä immuniteetin testaamiseksi yksi kuva vauvamaisesta olennosta. Jos edes vähän lämpöä nostaisi...

Äiti on vieläkin väsynyt

Hmm, mahdanko vähän toistaa itseäni? ;) Nooh, kertaus on opintojen äiti ja varsinkin ikävystymisen isoäiti.

Eiliset suunnitelmat Vauvan kainaloon ottamisesta ja iltatorkuista menivät ihan nappiin. Voi kun olikin mukava nukkua pieni mies kainalossa, Vauvakin tykkäsi, kun sai nukkua tutti suussa koko ajan. Välillä havahduin puolella korvalla siihen, että poju nielee maitoa unessaankin. Kylläpä oli kätevää, herättiin molemmat sitten hyväntuulisina.

Koska olin eilen vähän väsynyt, aloin tietenkin iltatorkkujen jälkeen leipomaan sämpylöitä. Loogista, todella. Hyviä tuli ja niinpä kun tänäänkin väsytti, niin leivoinpa tänäänkin vielä yhden satsin. Kiva lopetella leipomista tuossa joskus puoli yhdentoista maissa, talossa tuoksuu ihanasti vastaleivottu sämpylä. Täällä ei tosiaankaan ole pullantuoksuista kotiäitiä ollut aikoihin, pitäisiköhän sekin omituinen otus kutsua joskus kylään? Vai opettelisiko sittenkin menemään nukkumaan vaikka kympiltä niin jäisi typerät päähänpistot toteuttamatta.

Mutta väsy tosiaan on, mikähän ihme nyt on iskenyt? Tuntuu ettei millään saa nukkua tarpeeksi, vaikka minähän nukun tosi hyvin! Tänäänkin vetelin vielä varmemmaksi vakuudeksi Vauvan kanssa päikkärit, kun Esikoinen oli hoidossa. Tästä vain puuttuisi perinteinen syy väsymykseen, ei kevät vaan se toinen... Mutta ei kai se nyt voi olla mahdollista, me ollaan oltu tosi kiltisti Miehen kanssa. Ihan varmasti!

Vauva syö kiinteitä

Vauva on syönyt kiinteitä nyt viikon. Tai perjantaina unohdin ihan totaalisesti antaa rouskuteltavaa pojalle, kamala kun on niin dementoitunut. Eipä Mieskään kyllä muistanut, vaikka välillä syöttääkin ihan varmuuden vuoksi Vauvaa... Sunnuntaina keittelin pojalle bataattimössöä, jota pakastinkin jääpalamuotteihin. Bataattimössölle ja lusikalle Vauvan suu aukeaa kauniisti ja sisään saakin lappaa pari lusikallista. Mutta juuri kun syöttäjä alkaa kuvittelemaan, että tämähän toimii, niin Vauva pulauttaa kaiken poskijemmastaan. Ovela poika! Tosin jotain on täytynyt mennä mahaankin asti, olen nimittäin bongannut kakasta pieniä sulamattomia bataatin palasia. Kakkabongaushan on jokaisen äidin suosikkiharrastus? ;)

Tänään muistin antaa Vauvalle kiinteitä, mutta muutoin homma karahteli vähän kiville. Kaivoin jääpalamuotin pakastimesta, en tietenkään ole saanut aikaiseksi irroitella paloja kauniisti rasiaan vaan olen pussittanut pelkän muotin semmoisenaan. Siinäpä saikin sitten liikuntaa, kun hakkailin muottia pyötään saadakseni edes yhden palan irti. Yksi irtosikin kovan hakkaamisen seurauksena. Reteesti nakkasin palasen pikkulautaselle ja mikroon minuutiksi täydelle teholle... Ei sitten yhtään käynyt mielessä, että ehkäpä ajassa oli ainakin 40 sekuntia liikaa... On vähän eri asia lämmitellä lautasellista ruokaa kuin pientä hippusta mössöä... Palasin mikron kilahdettua tutkimaan tuloksia ja ilmassa leijaili mielenkiintoinen tuoksahdus. Otin reunoistaan mustuneen bataattikeon mikrosta, eipä auttanut kuin aloittaa hakkaaminen uudestaan. Toisella kertaa olinkin sitten vähän varovaisempi. Ja onnistuinpas muuten kerrankin lypsämään käsin maitoa bataatin notkistuttajaksi. Mulle se on saavutus, olen maailman huonoin käsinlypsäjä, tämä lehmä heruu vain vauvoille ja Aventin lypsykoneelle.

Huomenna olisikin Vauvan 6 kk neuvola, saapa nähdä mitähän siellä tällä kertaa sanotaan... Joten nukkumaan, eika on jo 10:30 eli ihan kestämättömän aikaisin. ;)

Äiti on nyt vähän väsynyt

Ehkäpä tuli juhlittua liikaa vappua? Tämmöiselle äiti-ihmiselle ei oikein edes tuo kotikutoinen sima käy vai liekö väsymyksen syy se, että pitää epätoivoisesti tehdä pihahommeleita. Illalla ei millään malttaisi mennä nukkumaan, kun ipanat lopulta ovat untenmailla - eihän nyt aikuisten omaa aikaa mitenkään voi tuhlata nukkumiseen! Ja tänäkin aamuna Vauva mokoma päätti, että aamu alkaa seiskalta... Tuttu töräys vaipassa kävi ja vaikka kuinka yritin vakuuttaa pienelle, että nyt ON yö, niin ei. Tissitainnutuskaan ei toiminut, maitoni on viallista? Sitkeästi torkuin kuitenkin vähän yli kasin, mutta sehän ei mulle laiskimukselle millään riitä...

Vauva vetelikin sitten oikein megapitkät päikkärit vaunuissa, kun häärimme Esikoisen kanssa pihalla. Mun vauvoille yli kahden tunnin unet on jo ihan kova saavutus. Oli tosi suloista kurkkia vaunuihin hyttysverkon taakse, siellä Vauva veteli unia niin söpöisesti. Mutta mikäs linnun laulun tuudittamana onkaan nukkua.

Jotain outoa on kyllä ilmassa, Esikoinen ja Vauva nukahtivat kumpikin lauantaina jo hyvän matkaa ennen yhdeksää illalla. Käsittämätöntä! Ihan kuin oltaisiin joku normaali perhe, jossa lapset menevät unille ihmisten aikoihin. Ja kaiken lisäksi Esikoinen kömpi ITSE sänkyyn sekä perjantaina että lauantaina. Mikä ihme tuolle meidän Nukkumatin kauhulle on oikein tullut? Onneksi sentään eilen palattiin jo normaaliin päiväjärjestykseen, eihän tätä outoa tilannetta voi äidin hermo kovin kauaa kestää.

Mies vaihtaa Vauvalle vaippaa, ajattelin suorittaa taktisen vetäytymisen Vauva kainalossa makuuhuoneen hämärään. Muka imettämään, ajattelin lähinnä päiväunia itselleni...