Parisuhteesta ja lapsista

Parisuhde on aika jännä juttu, yleensä lapset syntyvät parisuhteeseen ja silti näitä pieniä parisuhteen hedelmiä ollaan nykyisin taipuvaisia pitämään parisuhteen tuhona. Tai sitten monilla tuntuu olevan tavoitteena ja pakkomielteisenä mantrana hokea, että lapsista huolimatta mikään ei parisuhteessa muutu, suhde on edelleen ihan sama kuin ennenkin. En tiedä liekö kyseessä jääräpäisyys nähdä tosiasioita, mutta minä kyllä väitän, että on täysin mahdotonta etteikö parisuhde edes jotenkin muuttuisi, kun suhteeseen syntyy vauva.

Muutos on suurin ensimmäisen kohdalla, on pakko lopultakin kasvaa aikuiseksi - tai ainakin äärimäisen toivottavaa kaikkien osapuolten kannalta. Aikuisuus on sitä, että kykenee laittamaan toisen tarpeet omien tarpeiden ja mukavuuden edelle, edes joskus edes jossain tilanteissa. Puolison kanssa voi vielä aika pitkälle temppuilla niin, että saa pitää oman päänsä, mutta pienen vastasyntyneen kanssa on huono neuvotella siitä, kenen nälkä tai unentarve on tärkein.

Pieni vauva sitoo, ihan turha väittää muuta. Jonkun on aina oltava lähistöllä partioimassa, vaikka vauva nukkuisikin, pientä ei voi jättää hetkeksikään oikeasti yksin. Vähintään toinen vanhemmista joutuu sitoutumaan vauvan hoitoon ihan aikuisten oikeasti. Jos puolisot ovat kovin eri tasolla aikuiseksi kasvamisessaan, on parisuhde väistämättä ongelmissa. Jos vastuu jakautuu kovin yksipuolisesti ja vain toinen sitoutuu vauvaan ja toinen jatkaa elämäänsä kuin vauvaa ei olisikaan, on se ennen pitkää iso kriisin paikka parisuhteelle. Mutta toisaalta parisuhde voi vain voimistua siitä, että yhteisesti jaetaan vastuu ja iloitaan uudesta elämäntilanteesta. "Meitä on nyt yksi lisää" kantaa pitkälle ja vauva vain vahvistaa parisuhdetta ja me-henkeä.

Monesti kuulee väitettävän, että isä syrjäytyy täysin perheestä imetyksen vuoksi. Parisuhde lakkaa olemasta ja tilalle tulee pyhä äiti-lapsi asetelma, jossa isällä ei ole sijaa. Minusta moiset väitteet ovat silkkaa höpöhöpöä, ehkäpä menohaluisen isän sepitelmiä ja perusteluja sille, miksi hän karkaa pois tilanteesta. Isälle on aina sijaa vauvan ruokintatavasta huolimatta, vauvan hoitoon kuuluu niin kovin paljon muutakin kuin rinta ja imetys. Sitä paitsi myös imetyksessä isä voi olla läsnä, vähintäänkin äidin henkisenä tukena ja rohkaisijana, parhaimmillaan suorastaan välttämättömänä avustajana, joka tuo maratonimetysten aikana äidille ruokaa ja juomaa, luettavaa ja on vain yksinkertaisesti läsnä.

Vauvat helposti väsyttävät, pienelle vauvalle on luonnollista heräillä useita kertoja yössä syömään eikä päiväunistakaan ole aina mitään takeita. On hammaskiukkua, uusien taitojen opettelu sotkee unet ja välillä voi olla niinkin, että kun vauva lopultakin nukkuisi eivät vanhemmat uskalla nukahtaakaan, kun pelkäävät herätyksen tulevan viiden minuutin kuluttua nukahtamiesta. Tunteet ovat väsyneellä helposti pinnalla, tulee ehkä sanottua sellaistakin, mitä ei pitäisi. Mutta jos parisuhde on rehellisellä pohjalla, anteeksipyytäminen ja sovittelu ovat aina mahdollisia. Myös väsyneille.

Läheisyys jää liian helposti taka-alalle, kun sylintarvitsijoita on jo monta. Enää ei välttämättä olekaan mukavia sylittelyhetkiä television ääressä iltaisin, kotiin palaajakin ei välttämättä saa tervetulosuukkoaan, kun juuri sillä hetkellä on vaipanvaihto tai hyssyttelytuokio menossa. Parisuhde ei välttämättä enää hoidukaan omalla painollaan vaan siihen pitää kiinnittää huomiota. Ottaa aikaa arjen keskeltä. Moni ratkaisee näitä ongelmia keskinäisillä viikonlopuilla ilman lapsia, mutta meidän perheessä onneksi tähän ei ole tarvinnut mennä. Uskon enemmän siihen, että yritetään tuoda läheisyys takaisin arkeen ilman keinotekoisia pakoja pois arjesta ja lasten luota.

Lapset tappavat kuulemma seksinkin, aika ihmeellistä, sillä olen kuullut useampilapsisista perheistäkin. Vai lisääntyvätkö useampi lapsiset perheet sitten jollain muulla kuin seksillä? Muumimukilla kenties? ;) Sinkkujen ja lapsettomien seksielämän laatua mitataan erikoisilla rakastelupaikoilla, mutta lapsiperheillä kriteerit ovatkin vallan toiset: Jos perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa tai vieläpä perhepedissä, niin vanhempia surkutellaan seksielämän puutteesta, yhtäkkiä ainoa sallittu seksipaikka olisikin parisänky, joka onkin jo varattu lapsille. Huvittavaa, asioista saa toki vaikeita, jos niin ehdottomasti tahtoo tehdä.

Minusta lapset ovat ehdottomasti parasta mitä parisuhteessa on tapahtunut. Emme olekaan enää vain kaksin Miehen kanssa, vaan meidän rakkaudestamme on syntynyt jotain niin suurenmoista kuin nuo kaksi rakasta riiviötä. Nyt elämme vähemmän pelkälle parisuhteelle ja enemmän lapsillemme, mutta näin me olemme valinneet, tiesimme aina haluavamme lapsia. Valitsimmehan joskus sinkkuelämän vapaudenkin tilalle parisuhteen, vapaus mennä sai väistyä parisuhteen tieltä. Elämä on kehitystä, vaiheet seuraavat toisiaan, joskus on taas vaihe, jolloin parisuhteelle on enemmän aikaa.