Äitiys, tuo kiistakapuloista kipein

Kotiäidin elämässä pohdittiin jokin aika sitten Superäidiksi kutsumista. Kuten Kotiäidistä, minustakin superäidiksi kutsumisessa on usein negatiivinen vivahde. Siitä on jotenkin tullut leimakirves, jolla äitiä, joka näyttää selviytyvän arjen pyörityksessä hyvin, halvennetaan yli-ihmiseksi.

Superäidistä minulla on kaksi erilaista mielikuvaa, Kotiäidin kirjoituksessa tarkoitettu superäiti on alati pystyvä ja reipas, modernimpi versio toisesta pelotuksesta eli pullantuoksuisesta kotiäidistä. Superäiti osaa, voi ja viitsii niin että heikompia hirvittää jo pelkkä katsominen. Tuota superäitiä lienee syytä pelätä, jos ei selviydy samoista puuhista, superäiti varmasti katsoo paheksuvasti tai ainakin säälien onnettomia kanssasisariaan, jotka eivät äitiyedestä selviä. Tämän superäidin elämän vierestä katsomisessa tulee mieleen ajatus, että kaikki erinomaisuus onkin pakonomaista suorittamista eikä aitoa iloa ja innostusta. Ei ihme, että superäidiksi haukkuminen on niin loukkaavaa - kuka tahtoisi olla tuo omasta paremmuudestaan tietoinen superäiti?

Toisen mielikuvan superäiti - tai supermutsi - on Kotikarusellin Tsu, suurperhettä iloisesti pyörittävä äiti, jolle äitiys ei ole suorittamista vaan aitoa elämää päivästä päivään, todellinen arjen supersankari.

Luulen, että superäidiksi kutsuminen nousee omasta huonommuuden tunteesta. Jos toisella menee liian hyvin, oma elämä kalpenee vertailussa ja puolustautuakseen yritetään alentaa toista superäidittelemällä. Hölmöläisten hommaa, mitä se on keneltäkään pois, jos toisella menee hyvin?

Minulle superäitiys ei ole edes tavoiteltavaa, olen mieluummin kammomamma, joka ei edes yritä. Enhän muussakaan elämässä yritä epätoivoisesti olla se paras, miksi ihmeessä äitiytenikään pitäisi pyrkiä johonkin ideaaliin? Se taas, mikä minulle on riittävää, määrittelen onneksi minä itse.

***

Kilttikin kirjoitti äitiydestä, Äiti on äiti on äidin Calliope arveli, että Äiti on äidille susi (hmm, ei kenestäkään tunnu että sana äiti suorastaan vilisee silmissä? ;D). Kiltin lista kiistakapuloista oli pitkä ja vaikuttava, äitiys taitaa olla yhtä vaaranpaikasta toiseen purjehtimista. Mieleeni tuli äitien keskustelu, jossa korrektiuden nimissä ei uskalleta kuin toivottaa hyvää päivää ja hei - kaikki muu olisikin jo riskin ottamista, keskustelu muista aiheista kuin miinakentällä kulkemista.

Toisaalta minusta on tärkeä muistaa, että keskustelu on useimmiten vain keskustelua eikä toisten ihmisten ja valintojen arvostelua. Liian usein me äidit unohdamme, että keskustelemme asioista ja ideaaleista, jokainen sana tai lause ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään. Äitiys on niin iso ja usein kipeäkin asia, että on helppo kokea täysin neutraalitkin tekstit arvosteluksi. Muistan kun Esikoisen päivähoito oli aikoinaan minulle tälläinen kipupiste - jokainen teksti tuntui olevan kirjoitettu omia valintojani kritisoimaan, vaikka näinhän ei tietenkään ollut. Mutta kaikkein pahinta lienee se, että äitiydessä löytyy myös arkoja pisteitä, joita ei ole tunnustanut edes itselleen. Voi kun sitä osaisikin olla niin aikuinen, että miettisi, miksi jotkut aiheet ovat niin vaikeita, miksi minua ärsyttää. Siinä olisi kasvunpaikka, tilaisuus päästä käsittelemään omia tiedostamattomia kipupisteitä.

Tosi elämässä on helpompi luovia keskusteluissa niin ettei vahingossa loukkaa muista. Internetissä on mahdoton tietää keskustelukumppaneiden taustoja, ilmeet ja eleet jäävät pois ja mielipiteet tulevat esille liian kärjistetyssä muodossa. Tosi elämässä on helppo vaihtaa aihetta, jos tuntuu, ettei juttu luista - näin netissä kerkiää kirjoitella pitkät pätkät sormet sauhuten ilman tietoa vastareaktioista.

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka kirjoittavat törkeyksiä nimimerkin suojista. En ymmärrä mitä iloa tahallisesta satuttamisesta voi saada. Vaikka itsekin kirjoittelen nimimerkin suojista, ei se minusta oikeuta sanomaan asioita, joita en voisi tosi elämässäkin sanoa. Joskus tosin hämmästyttää, miten eri tavalla kirjoituksia tulkitaan kuin mitä niitä kirjoittaessa on tarkoittanut. Kaikesta huolimatta minusta äitiydestä keskusteleminen on arvokasta, toisten mielipiteet avaavat usein ihan uusia ulottuvuuksia omaankin ajatteluun. Vaikka ei omaa mielipidettään muuttaisikaan, niin ymmärtää ehkä hitusen paremmin toisen mielipidettä.

Lapsiltakin edellytetään siivoa käytöstä, ehkäpä me äiditkin joskus kykenemme sivistyneeseen keskusteluun? ;)