Imetyksestä ja siitä keskustelemisesta

Joskus on vaikea ymmärtää miten imetys on nettikeskusteluissa niin äärimmäisen suosittu keskustelujen ja varsinkin kiistojen aihe. Keskustelun taso vaihtelee huimasti riippuen suurimmaksi osaksi siitä keskustellaanko anonyymisti (Vauva-lehden Aivo vapaa anteeksi Aihe vapaa on suorastaan pelottava paikka) vai omalla vakiintuneella nimimerkillä tai jopa nimellä. Olipa foorumi mikä tahansa, olen vähitellen taipumassa siihen johtopäätöksen, että imetyksestä on mahdoton keskustella ilman ajoittain kiihkeiksikin käyviä puheenvuoroja. Imetys on niin arvo- ja tunnelatautunut aihe, että vaikka kuinka pyrkisi kirjoittamaan aiheesta ketään ärsyttämättä, joku älähtää aina.

Oma imetyshistoriani kattaa imetystä helmikuusta 2002, tällä hetkellä rinnallani on kaksi lasta. Esikoinen piipahtelee aina vain harvemmin rinnalla, ilmeisesti äidin hienovarainen vihjailu (ei nyt! nyt on vauvan vuoro ;D) alkaa vähitellen tuottaa tulosta. Vauva on vielä täysimetyksellä ja tarkoituksena on aloitella kiinteitä ruokia 6 kuukauden täysimetyksen jälkeen. Kiinnostuin imetyksestä odottaessani Esikoista, luin aiheesta niin äitiyspakkauksen Rinnalla-oppaasta kuin melkeinpä kaiken mahdollisen kattavilta it-listan kotisivuilta. It-tapaamisissa en ole koskaan käynyt, niitä ei ole sopivan matkan päässä. Etukäteistiedoista huolimatta Esikoisen imetyksessä oli ongelmia, jotka olisivat voineet kaataa koko imetyksen, jos en irkissä olisi saanut tukea eräältä ihanalta ja empaattiselta imetystukiäidiltä - pelkkä luettu tieto ei riittänyt, tarvitsin myös henkistä tukea. Vauvan imetys on sujunut ilman ongelmia alusta asti. Tai no, ongelmaksi voisi ehkä kutsua huonomuistisuuttani, välillä olen ollut huolissani Vauvasta joka ei mielestäni koskaan syö - näin siksi kun unohdan helposti imettäneeni, imetysdementia on paha riesa.

Olen aivan varma, että omat kokemukseni heijastuvat mielipiteisiini. Miten ne voisivat olla heijastumatta, se mitä olen itse kokenut on minulle totta. Koska imetys on minulle luonnollinen asia, on joskus vaikea ymmärtää ihmisiä, joilla on kipeä ja negatiivinen suhde imetykseen. Pullot ja korvike eivät minua mitenkään loukkaa, kuinka ne voisivatkaan! Se miksi minusta vauvojen ja pullojen pyhä yhteys mediassa pitäisi purkaa, on yksinkertaisesti se, että kuvalla on mieletön valta ihmisten alitajuntaan ja asenteisiin. Vaikka sitä ei itse itsestään huomaisikaan, harvapa meistä tunnustaa olevansa altis mainoksille edes jossain määrin, vaikka toki mainostamisella on merkitystä, koska miksipä muuten ylipäätänsä mainostettaisiin. Ja niinhän meistä jokainen on keskimääräistä parempikin autoilijakin... Finfoodin televisiomainos rinnalla olevasta lapsesta oli virkistävä poikkeus valtavirrasta.

Pirkka Naperon sivuille eksyin minäkin, mutta siinä vaiheessa kuvitukseksi oli vaihdettu rinnalla oleva lapsi. Sivujen ylläpitäjän kommentti siitä, että nyt kun kuvana on rinta ja lapsi, seuraavaksi tulee mahdollisesti valitusta seksistisyydestä. Tässäpä taas tiivistettynä se, miten rinnat ovat meidän kulttuurissamme suurelta osin leimaantuneet seksiin ja toisaalta se, että kaikkia ei voi miellyttää.

Imetystukityön yksi suurimpia ongelmia lienee se, että sitä tekevät ovat kuitenkin vain ihmisiä, jokainen omine vahvuuksineen ja puutteineen. Innokas aloittelija voi hyväntahtoisuudestaan huolimatta olla taitamaton sanojen kanssa ja kaikessa ystävällisyydessä annetut neuvot kääntyvätkin asiaa vastaan. Minua huvittaa niin monen nykyisin toitottama fraasi, miten imetystuen fanaattisuus ja vouhkaaminen kääntyvät hyvää asiaa vastaan. Jep, on myös todella kypsää ja aikuista nähdä imetyskeskustelun ylilyönnit koko imetystukityön viaksi - puhumattakaan siitä, että monesti näitä kärkeviä kommentteja esittävät nimimerkit, joiden todellisista ajatuksista ja tarkoitusperistä on mahdoton sanoa mitään. Pidän suuressa arvossa muutamia vuosien varrella tutuiksi it-listalla tulleita imetystukiäitejä, heidän empaattista ja kysyjän lähtökohdat ja tarpeet huomioon ottavaa tukitoimintaa on ilo seurata. Hanna G ja Karla Loppi jaksavat tukea ja kannustaa - silti olen ihan varma siitäkin, että myös heidänkin viestinsä voi vääntää negatiiviksi, jos rivien välistä niin haluaa lukea. Ihailen myös IKE:n Pörrön rohkeutta tehdä tärkeäksi katsomaansa työtä palkatta ja omalla nimellään ja kasvoillaan. Pörrö on kerännyt toimintansa aikana paljon kritiikkiäkin, välillä jopa typerää henkilöön menevää pikkumaista ivailua, mutta siitä huolimatta hän jaksaa. Nimimerkin tai jopa nimettömyyden suojista on kun on niin helppoa olla ilkeä. En ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, mutta miksi pitäisikään?

Jokaisella meillä on omat totuutemme, niin imetyksestä kuin muustakin. Oma totuus on aina se paras, on hirvittävän vaikea hyväksyä sitä, että kaikki eivät ajattelekaan asioista niin kuin itse ajattelee. Imetys on monelle todella kipeä aihe, liian moni joutuu pettymään kun ei saakaan sitä imetystä, mistä itse haaveili. Meillä äideillä on paha tapa syyllistyä asioista, joihin oikeasti emme voi paljonkaan itse vaikuttaa. Moni äiti, jonka imetys kaatui jo heti alkuunsa, ei ole saanut riittävästi tietoa ja tukea, äidin mahdollisuudet saada imetys käyntiin ovat olleet todella heikot vaikka äiti olisi tehnyt mitä. Alku saattaa olla muutenkin hankalaa, moni uupuu kipeisiin rintoihin, alun valvomiseen ja ylipäätänsä uuden äitiyden tuskaan. On aika epäreilua, että imetyksen käynnistymisen kannalta tärkeitä ovat juuri nuo ensimmät viikot, jolloin toivutaan kenties hankalasta synnytyksestä, kipuillaan uuden elämäntilanteen kanssa ja muutenkin painiskellaan hormonimyrskyjen kourissa. Pulloruokintaan voi periaatteessa siirtyä koska vaan, mutta jos imetystä ei käynnistetä noina tärkeinä ensimmäisinä viikkoina, ei imetystä voikaan enää valita sitten kun olisi voimia paneutua asiaan. Biologia on valitettavasti meitä äitejä vastaan tässä asiassa.

Se on minusta huvittavaa ja toisaalta surullista, että aina korostetaan mantroja "korvikkeellakin kasvaa terveitä lapsia" ja "imetys ei ole äitiyden mittari, myös ei-imettävä äiti on ihan hyvä äiti". Surullista minusta on se, että näitä pitää aina ja aina vaan toistaa - eikö asia ole ihan itsestään selvää? Ilmeisesti iloisesti pulloruokinnan valinneenkin sisällä asuu kaikesta huolimatta pieni epävarmuus, miksi muuten näitä pitäisi aina tuoda esille? Läheisyyttä ja rakkautta voi todentotta antaa muutenkin kuin imettämällä, niin äiti kuin isäkin.