Dyyni

Katsoin viikonloppuna minisarjan Dyynin lapset, siitä tämä blogaus.

Olin innokas lukija joskus ennen muinoin, jouduin siirtymään nuorten kirjoista aikuisten puolelle jo kolmannella luokalla, kun valikoima alkoi olemaan nuorten puolella liian kapea. Scifistä olen pitänyt aina, harmi kun en millään muista mikähän mahtoi olla ensimmäinen lukemani scifi-kirja. Dyyni se ei kuitenkaan ollut, siitä olen ihan varma.

Joskus siis kirjaston hyllyjä kolutessani löysin Dyyni-trilogian ja lainasinkin ensimmäisen osan kokeeksi. Kotona aloin heti lukemaan kirjaa ja en kerinnyt pitkällekään, kun tajusin, että tässä on nyt sitä jotain. Taisi olla jo ihan niillä kohdilla, kun Bene Gesserit noita testaa Paulia kipulaatikolla. Ei auttanut kuin lähteä takaisin kirjastoon lainaamaan loput kaksi osaa saman tien. Ahmin Dyynin saagan, hyvä kuin nukkuakaan olisin malttanut.

Dyyni on planetta Arakis, kuiva ja karu autiomaaplaneetta, jossa vesi on kallisarvoista. Dyynin asukkeja ovat fremenit ja mato, jonka tuottama Rohto on maailmankaikkeuden arvokkain hyödyke. Sen voimalla Bene Geserit noidat näkevät näkyjä ja samainen Rohto antaa Avaruuskillan jäsenille taidon navigoida avaruudessa. Fremeneillä on legenda Muad-Dibistä, messiaasta, joka kerran tulee muuttamaan aavikon vihreäksi.

Dyynin sankari on Paul Atreides, jonka suku saa keisarilta käskyn ottaa Dyyni valtaansa Harkonnen suvulta ja turvata Rohdon tuotanto. Kirjat sisältävät kiehtovan sekoituksen mystiikkaa, valtataisteluja, romantiikkaa ja Paulin matkan massojen palvomaksi Muad-Dibiksi.

Kirjat olivat kiehtovia, aavikko ja fremenit elivät silmieni edessä. Jossain mielen sopukoilla rohdon sinisilmäisiksi värjäämät fremenin silmät katsoivat herkeämättä. David Lynch teki aikoinaan elokuvan Dyyni. Yhteen elokuvaan on vaikea mahduttaa kaikkea sitä mitä kirjoissa oli, vaikka pidinkin sinänsä elokuvasta, ei se tehnyt samaa vaikutusta kuin kirjat.

Veljeni nauhoitti joskus minulle minisarjan Dyyni Canal plussalta, ihana veli kun tietää siskonsa scifi-addiktion. Tämä minisarja on kolmiosainen, jokainen on osa on puolentoista tunnin mittainen, joten nyt kirjan tapahtumille oli paremmin tilaa. Ja niinhän Dyyni-kirjojen taika toimi tässä sarjassa. Dyyni-minisarjan jatkumo on Dyynin lapset (kolmiosainen minisarja sekin), jonka siis katsoin viikonloppuna. Ehkä jotain sarjan tenhosta kertoo se, että katselin kaksi viimeistä osaa lauantai yönä. Dyynin taika on täällä taas - vai hukkasinko edes koskaan sinisilmäistä fremeniäni?