Eilisen kiinalaisen aterian jälkiruoan innoittama kokeilin friteerata banaaneja kotona. Tulokset eivät ehkä olleet ihan samanlaisia kuin ammattimaiset esikuvansa...
Friteerattu banaani tyyppiä kana
sekä paras kaverinsa Saku sammakko.
Törkeästi mätimme myös nämä sankarit nassuun jäätelön ja vaahterasiirapin kera - NAM!
/Mammamoodi on
Teimme eilen kakkareissun Helsinkiin veljeni ja hänen vaimonsa luokse. Reissulla tapahtui ensimmäisen kerran suuria, Vauva kakkasi pönttöön. Nostin ihan vain kokeeksi Vauvan pöntön päälle (olen kotonakin usein tehnyt niin), koska vaipassa oli vain pieni vauhtiraita. Kamala ähinä ja puhina alkoi ja seurasin innostuneena kuinka pieni mies punnersi sormenpaksuista tahnaa ja paljon. Olin intoa piukassa, mieletöntä. Mun pieni vauva kakkaa pönttöön! Luulin jo puuhan loppuneen, mutta viimeinen töräys riitti vielä lavuaariinkin. Nyt on veljen ja vaimon lavuaarikin kastettu kakalla. ;) Innostuneena selitin heti veljen vaimolle kakkahommelit ja kun miehet tulivat ruokaa hakemasta, hehkutin tietenkin ensimmäisenä Miehelle Vauvan saavutusta. Että olen ylpeä äiti!
/Mammamoodi off
Kävimme ensimmäistä kertaa Helsingissä näin päiväseltään viemässä vauvakamoja veljen ja hänen vaimonsa uudelle tulokkaalle. Taas sai todeta, miten kaunis vauvavatsa onkaan! Yllättävän hyvin ajomatka sujui, mitä nyt mennessä Vauva konsertoi viimeisen tunnin ja tulomatkalla kumpainenkin kauhukakara samoin viimeisen tunnin. Perillä rentouduimme ihastelemalla veljen ja vaimon uutta asuntoa ja kävimme kävelemässa Aurinkorannassa. Upea uusi alue siitä tuleekin. :) Nautimme kiinalaista noutoruokaa (nam nam NAM!) ja otimme rennosti. Paluumatkalla Meri-Rastilan kohdalla yritin tiirata näkyykö tursaita (eikös se Meri-Rastila olekin missä Suomen tursaspopulaatio majailee?), mutta tiirailu ei tuottanut tulosta. Ehkä moiset eläväiset karttavat kehäteitä? Kyllä lauantaita voisi viettää huomattavasti huonomminkin kuin pistäytymällä Helsingissä!
/Mammamoodi on
Teimme eilen kakkareissun Helsinkiin veljeni ja hänen vaimonsa luokse. Reissulla tapahtui ensimmäisen kerran suuria, Vauva kakkasi pönttöön. Nostin ihan vain kokeeksi Vauvan pöntön päälle (olen kotonakin usein tehnyt niin), koska vaipassa oli vain pieni vauhtiraita. Kamala ähinä ja puhina alkoi ja seurasin innostuneena kuinka pieni mies punnersi sormenpaksuista tahnaa ja paljon. Olin intoa piukassa, mieletöntä. Mun pieni vauva kakkaa pönttöön! Luulin jo puuhan loppuneen, mutta viimeinen töräys riitti vielä lavuaariinkin. Nyt on veljen ja vaimon lavuaarikin kastettu kakalla. ;) Innostuneena selitin heti veljen vaimolle kakkahommelit ja kun miehet tulivat ruokaa hakemasta, hehkutin tietenkin ensimmäisenä Miehelle Vauvan saavutusta. Että olen ylpeä äiti!
/Mammamoodi off
Kävimme ensimmäistä kertaa Helsingissä näin päiväseltään viemässä vauvakamoja veljen ja hänen vaimonsa uudelle tulokkaalle. Taas sai todeta, miten kaunis vauvavatsa onkaan! Yllättävän hyvin ajomatka sujui, mitä nyt mennessä Vauva konsertoi viimeisen tunnin ja tulomatkalla kumpainenkin kauhukakara samoin viimeisen tunnin. Perillä rentouduimme ihastelemalla veljen ja vaimon uutta asuntoa ja kävimme kävelemässa Aurinkorannassa. Upea uusi alue siitä tuleekin. :) Nautimme kiinalaista noutoruokaa (nam nam NAM!) ja otimme rennosti. Paluumatkalla Meri-Rastilan kohdalla yritin tiirata näkyykö tursaita (eikös se Meri-Rastila olekin missä Suomen tursaspopulaatio majailee?), mutta tiirailu ei tuottanut tulosta. Ehkä moiset eläväiset karttavat kehäteitä? Kyllä lauantaita voisi viettää huomattavasti huonomminkin kuin pistäytymällä Helsingissä!
Vähän aikaa sitten kokeilin Chicken Kormaa, lopputulos oli ihan hyvä, mutta kaipasin vähän mausteisempaa. Tänään oli vuorossa seuraava kokeilu.
Chicken Korma II
puolisen kiloa broilerin rintafileitä
2 rkl öljyä
6 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 tl jauhettua kardemummaa
20 neilikkaa
5 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl cayannepippuria
200 g ruokajogurttia
1,25 dl vettä
1,25 dl maitoa
1. Paloittele broilerin rintafileet suupaloiksi, pilko sipulit ja valkosipuli. Kuumenna kannellisessa paistinpannussa tai paistokasarissa öljy (tai vielä parempi, ghee) ja lisää sipulit. Paista sipuleita keskilämmöllä 10 minuuttia eli kunnes sipulimössö alkaa saada vähän väriä.
2. Lisää kardemumma, inkivääri, neilikat, laakerinlehdet ja suola. Paista vielä 5 minuuttia eli kunnes seon on ruskistunut.
3. Sekoita korianteri ja cayannepippuri ruokajogurtin joukkoon, lisää jogurtti vähitellen sipumössön sekaan. Sipulimössön pitäisi pysyä koko ajan niin lämpimänä, että seos kuplii.
4. Lisää kananpalat ja ruskista. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 min.
5. Lisää maito, sekoita ja anna hautua vielä hetki.
6. Lisäkkeet oman maun mukaan, karpeille kasviksia ja muille riisiä. ;) Poista ennen tarjoilua laakerinlehdet ja kaikki nelikat, jotka onnistut löytämään.
***
Tämä oli erittäin namia, potkua oli jo vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan liikaa. Löytyisiköhän jostain vielä joku vähän erilainen resepti jota kokeilla...
Vähän aikaa sitten kokeilin Chicken Kormaa, lopputulos oli ihan hyvä, mutta kaipasin vähän mausteisempaa. Tänään oli vuorossa seuraava kokeilu.
Chicken Korma II
puolisen kiloa broilerin rintafileitä
2 rkl öljyä
6 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 tl jauhettua kardemummaa
20 neilikkaa
5 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl cayannepippuria
200 g ruokajogurttia
1,25 dl vettä
1,25 dl maitoa
1. Paloittele broilerin rintafileet suupaloiksi, pilko sipulit ja valkosipuli. Kuumenna kannellisessa paistinpannussa tai paistokasarissa öljy (tai vielä parempi, ghee) ja lisää sipulit. Paista sipuleita keskilämmöllä 10 minuuttia eli kunnes sipulimössö alkaa saada vähän väriä.
2. Lisää kardemumma, inkivääri, neilikat, laakerinlehdet ja suola. Paista vielä 5 minuuttia eli kunnes seon on ruskistunut.
3. Sekoita korianteri ja cayannepippuri ruokajogurtin joukkoon, lisää jogurtti vähitellen sipumössön sekaan. Sipulimössön pitäisi pysyä koko ajan niin lämpimänä, että seos kuplii.
4. Lisää kananpalat ja ruskista. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 min.
5. Lisää maito, sekoita ja anna hautua vielä hetki.
6. Lisäkkeet oman maun mukaan, karpeille kasviksia ja muille riisiä. ;) Poista ennen tarjoilua laakerinlehdet ja kaikki nelikat, jotka onnistut löytämään.
***
Tämä oli erittäin namia, potkua oli jo vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan liikaa. Löytyisiköhän jostain vielä joku vähän erilainen resepti jota kokeilla...
11. Hehkuta raskauden ja synnytyksen ihanuutta
Naisen ruumis on luotu synnyttämään ja imettämään, valista lapsettomia lisääntyneestä rintasyöpäriskistä ja muista ikävistä taudeista, mitkä näitä onnettomia kohtaavat. Kerro miten naiseutesi suorastaan puhkesi kukkaan raskauden ja varsinkin alatiesynnytyksen myötä. Vähättele raskausarpia, repeämiä tai roikkutissejä, käännä sen sijaan keskutelu parantuneeseen tuntoherkkyyteen ja sitä kautta taivaalliseen seksiin. Siitä ei olekaan pitkä matka seksin todelliseen tarkoituksen eli lisälapsiin.
Edistyneemmille suosittelen lämpimästi mammalahkolaisuuden oppiäidin ja gurun koko tuotantoa.
1. Vauvat ja lapset ovat tärkeintä elämässä
Älä puhu enää mistään muusta kuin lapsista ja muista ottaa lapset mukaan kaikkialle. Jos ihmiset yrittävät vaihtaa puheenaihetta, johdata keskustelu taas takaisin lapsiin kaivamalla esiin vaikka jälkikasvun kuvia. Jos et millään saa käännettyä keskustelua täysin pois muista aiheista, surkuttele lapsettomien tunneköyhää elämää.
2. Katsele merkittävästi naisihmisten vatsanseutua
Kysele kiertäen kaartaen onko kesällä tullut syötyä pari makkaraa (muista hihitys) liikaa, onko pääsiäisten munaruoilla (muista hihitys) osuutta asiaan vai onko joulupukki (muista hihitys) tuonut paljon suklaata.
3. Kun hienotunteiset keinot eivät tehoa, kysy suoraan
Tiedustele kihlapareilta, milloin jälkikasvua on tulossa. Järjestä kaikissa häissä joihin osallitut ylimääräinen ohjelmanumero, jossa veikataan odottaako morsian jo ja jos kyllä, niin missä kuussa lapsi syntyy. Kaikissa sosiaalisissa tilaisuuksia kysy suureen ääneen perheenlisäyssuunnitelmista. Ole väsymätön, toista, ahdistele, jankuta!
4. Valista vauvanhoidosta
Kerro kaikille, miten vauvaa tulee hoitaa ja ruokkia. Kerro seikkaperäisesti uusista ruokintasuosituksista, demonstroi tietämättömille, miltä rintaruokinta näyttää. Erikoisen ansiokasta on, jos pystyt ruiskimaan maidot myös katselijoiden silmille (suihkutissit on jees!). Imetä kaikkialla missä vain suinkin voit - se, että vauva ei ole nälkäinen, ei haittaa. Päinvastoin, juttele kovaäänisesti ja heiluttele tissejä vauvan nenän edessä. Jos suinkin voit, riisu koko paita.
5. Eritteet
Vauvan eritteet ovat erityisen tärkeä kohta käännyttäessä maailmaa vauvamyönteiseksi. Voiko olla mitään suloisempaa, kuin maitokakka! Vaihda vaippaa kahvipöydässä, esittele vauvan sulotuotoksia kaikille läsnäolijoille. Hihku innosta, kun poikapuolinen vauva sinkauttaa kahvittelijoiden kuppiin lisäterästeitä. Kerro hupaisia juttuja puklusta. Demonstroi jos suinkin mahdollista.
6. Hanki uusia harrastuksia
Imetystukiryhmät ja kantoliinaillat ovat loistavia uusia ajanvietteitä. Liity tee-se-itse-kestovaipat kerhoon. Vauvamuskari ja - uinti hoitavat sekä henkistä että ruumiillista hyvinvointia. Opeta vähän isommat lapsesi laulamaan ja laulata lapsia kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Mikä herkistäisi tilannetta paremmin kuin lapsen herkkä laulu? Suosittele näitä uusia harrastuksia varsinkin lapsettomille ystävillesi ja sukulaisillesi, kerro vuolaasti, mitä kaikkea uutta oletkaan oppinut.
7. Opi maksimoimaan tilanteet
Kauppaan ei kannata lähteä juuri ruokittujen ja levänneiden lasten kanssa. Maksimoi kauppareissujen hyöty lapsettomien näkökulmasta ja ota mukaasi vain väsyneet ja nälkäiset lapset. Hanki mahdollisimman leveä tuplaratas, vaikka lapsia olisikin vain yksi - toistaiseksi. Älä suotta vaihda lapsille puhdasta päälle tai pyyhi räkänokkia.
8. Parveudu
Erityisen tehokkaasti huomiota saa julkisilla paikoilla parveutumalla muiden mammalahkolaisten kanssa. Järjestä mammatapaamisia sopiviin kahviloihin ja muihin yleisötilaisuuksiin. Mitä ahtaampi paikka sen parempi!
9. Aloita äitiblogi.
Jotta kaikki muutkin blogit saataisiin valistuksen pariin, kommentoi ahkerasti äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista muiden blogien kommenttiraidoilla - riippumatta siitä, mitä kyseiset blogit käsittelevät.
10. Kiellä kaikki
Viimeisenä, mutta kaikkein tärkeinpänä: Kiellä koko mammalahkon olemassaolo! Ne jotka eivät siitä tiedä heidän ei kuulukaan tietää.
11. Hehkuta raskauden ja synnytyksen ihanuutta
Naisen ruumis on luotu synnyttämään ja imettämään, valista lapsettomia lisääntyneestä rintasyöpäriskistä ja muista ikävistä taudeista, mitkä näitä onnettomia kohtaavat. Kerro miten naiseutesi suorastaan puhkesi kukkaan raskauden ja varsinkin alatiesynnytyksen myötä. Vähättele raskausarpia, repeämiä tai roikkutissejä, käännä sen sijaan keskutelu parantuneeseen tuntoherkkyyteen ja sitä kautta taivaalliseen seksiin. Siitä ei olekaan pitkä matka seksin todelliseen tarkoituksen eli lisälapsiin.
***
Edistyneemmille suosittelen lämpimästi mammalahkolaisuuden oppiäidin ja gurun koko tuotantoa.
Tervetuloa mammalahkolaisten seuraan! Toisin kuin maallikot luulevat, ei mammalahkolaisuus ole niin helppoa ja yksinkertaista vaan alkuunpääsemiseen vaaditaan myös himppu tietotaitoa. Opettelemalla tämän oppaan kohdat ja soveltamalla niitä ahkerasti elämässäsi pääse jo pitkälle mammalahkolaisuuden kunniakkaalla tiellä!
1. Vauvat ja lapset ovat tärkeintä elämässä
Älä puhu enää mistään muusta kuin lapsista ja muista ottaa lapset mukaan kaikkialle. Jos ihmiset yrittävät vaihtaa puheenaihetta, johdata keskustelu taas takaisin lapsiin kaivamalla esiin vaikka jälkikasvun kuvia. Jos et millään saa käännettyä keskustelua täysin pois muista aiheista, surkuttele lapsettomien tunneköyhää elämää.
2. Katsele merkittävästi naisihmisten vatsanseutua
Kysele kiertäen kaartaen onko kesällä tullut syötyä pari makkaraa (muista hihitys) liikaa, onko pääsiäisten munaruoilla (muista hihitys) osuutta asiaan vai onko joulupukki (muista hihitys) tuonut paljon suklaata.
3. Kun hienotunteiset keinot eivät tehoa, kysy suoraan
Tiedustele kihlapareilta, milloin jälkikasvua on tulossa. Järjestä kaikissa häissä joihin osallitut ylimääräinen ohjelmanumero, jossa veikataan odottaako morsian jo ja jos kyllä, niin missä kuussa lapsi syntyy. Kaikissa sosiaalisissa tilaisuuksia kysy suureen ääneen perheenlisäyssuunnitelmista. Ole väsymätön, toista, ahdistele, jankuta!
4. Valista vauvanhoidosta
Kerro kaikille, miten vauvaa tulee hoitaa ja ruokkia. Kerro seikkaperäisesti uusista ruokintasuosituksista, demonstroi tietämättömille, miltä rintaruokinta näyttää. Erikoisen ansiokasta on, jos pystyt ruiskimaan maidot myös katselijoiden silmille (suihkutissit on jees!). Imetä kaikkialla missä vain suinkin voit - se, että vauva ei ole nälkäinen, ei haittaa. Päinvastoin, juttele kovaäänisesti ja heiluttele tissejä vauvan nenän edessä. Jos suinkin voit, riisu koko paita.
5. Eritteet
Vauvan eritteet ovat erityisen tärkeä kohta käännyttäessä maailmaa vauvamyönteiseksi. Voiko olla mitään suloisempaa, kuin maitokakka! Vaihda vaippaa kahvipöydässä, esittele vauvan sulotuotoksia kaikille läsnäolijoille. Hihku innosta, kun poikapuolinen vauva sinkauttaa kahvittelijoiden kuppiin lisäterästeitä. Kerro hupaisia juttuja puklusta. Demonstroi jos suinkin mahdollista.
6. Hanki uusia harrastuksia
Imetystukiryhmät ja kantoliinaillat ovat loistavia uusia ajanvietteitä. Liity tee-se-itse-kestovaipat kerhoon. Vauvamuskari ja - uinti hoitavat sekä henkistä että ruumiillista hyvinvointia. Opeta vähän isommat lapsesi laulamaan ja laulata lapsia kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Mikä herkistäisi tilannetta paremmin kuin lapsen herkkä laulu? Suosittele näitä uusia harrastuksia varsinkin lapsettomille ystävillesi ja sukulaisillesi, kerro vuolaasti, mitä kaikkea uutta oletkaan oppinut.
7. Opi maksimoimaan tilanteet
Kauppaan ei kannata lähteä juuri ruokittujen ja levänneiden lasten kanssa. Maksimoi kauppareissujen hyöty lapsettomien näkökulmasta ja ota mukaasi vain väsyneet ja nälkäiset lapset. Hanki mahdollisimman leveä tuplaratas, vaikka lapsia olisikin vain yksi - toistaiseksi. Älä suotta vaihda lapsille puhdasta päälle tai pyyhi räkänokkia.
8. Parveudu
Erityisen tehokkaasti huomiota saa julkisilla paikoilla parveutumalla muiden mammalahkolaisten kanssa. Järjestä mammatapaamisia sopiviin kahviloihin ja muihin yleisötilaisuuksiin. Mitä ahtaampi paikka sen parempi!
9. Aloita äitiblogi.
Jotta kaikki muutkin blogit saataisiin valistuksen pariin, kommentoi ahkerasti äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista muiden blogien kommenttiraidoilla - riippumatta siitä, mitä kyseiset blogit käsittelevät.
10. Kiellä kaikki
Viimeisenä, mutta kaikkein tärkeinpänä: Kiellä koko mammalahkon olemassaolo! Ne jotka eivät siitä tiedä heidän ei kuulukaan tietää.
Meillä nähtiin tänään ihmeiden ihme, pullantuoksuinen kotiäiti! Mutta ajattelin leipoa vähän, kun kerran huomenna on tulossa vieraita. Olisihan se kiva tarjota jos nyt ei ihan tuoretta niin eilistä pullaa ainakin. Sen verran viisas olen kyllä, että en tämän poppoon kanssa rupea väsyttämään itseäni leipomisessa samana päivänä kun vieraita on luvassa...
Kyllähän sen huomasi, että pullantuoksuinen kotiäiti vierailee tässä taloudessa ihan liian harvoin. Ensinnäkin Vauva mokoma kitisi. Vähemmästäkin, oli tietenkin ihmeissään, että kuka ihme tuo outo naisihminen on: Näyttää äidiltä, mutta käyttäytyy ihan omituisesti. Häärii keittiössä ja vatkaa ihme kippojen kanssa. Kummasti vaan Vauva silti roikkui hameenhelmassa kiinni, vaikka moinen vieras kammotus keittiössä olikin.
Pullataikinan tekokin vähän tökki. Tietenkään mulla ei ollut jauhettua kardemummaa, joten ei auttanut kuin rouhia kokonaisia. Onneksi sentään sen verran tulin ajatelleeksi, että survoin kardemummat pikku MiniGrip-pussukan sisään ennen kuin aloin ajella päästä pualikalla. (Pualikkahan on piirakkakaulin, jotkut sanoo sitä myös pulikaksi, mutta koska mun isomummoni puhui pualikasta, niin toki puhun minäkin.) Ei ollut tuorehiivaa, joten piti käyttää kuivahiivaa. Ja taas unohdin lukea ohjetekstin eikä muisti muutenkaan pelannut, joten heitin hiivat nesteen sekaan. ISO virhe, kuivahiivahan pitäisi sotkea jauhojen sekaan... Kymmenisen minuuttia hiivapaukkuja hajoteltuani uskoisin muistavani seuraavalla kerralla, jää nähtäväksi. Mutta ehdottomasta paras oli se, kun alustuksen viime metreillä tajusin, että taikinasta puuttuu kokonaan sokeri! Olipas työ ja tuska vääntää sokeri sekaan taikinaan. Jos meille joskus vielä eksyy pullantuoksuinen kotiäiti, niin toivottavasti eksyisi edes vähän järkevämpi malli!
Essi tykkäsi, leipoi kaverina ja söi taikinaa. Eli kaipa siitä pullasta ihan kelpoa tuli, kun moiselle pikku kriitikollekin kelpasi. Vauvankin suusta pelastin pullan palan, Essi jätti pullaa olohuoneen matalalle pöydälle ja Vauva tietenkin halusi maistaa... Huoks, se niistä suosituksista. Tuo poikahan syö melkein mitä tahansa muuta _paitsi_ sitä mitä oikeasti pitäisi syödä. :P
Mies varmaan kuvitteli tuleensa väärään taloon, pullan lisäksi tein Amerikkalaisia pikkuleipiä ja uunissa oli paistumassa kerrassaan herkullinen kukkakaalipaistos... Ei pidä tehdä tätä liian usein, muutoin hyväkäs vielä kuvittelee, että normaalin tietokoneella notkuvan hulttioäidin sijaan minun pitäisikin olla pullantuoksuinen kotiäiti.
Meillä nähtiin tänään ihmeiden ihme, pullantuoksuinen kotiäiti! Mutta ajattelin leipoa vähän, kun kerran huomenna on tulossa vieraita. Olisihan se kiva tarjota jos nyt ei ihan tuoretta niin eilistä pullaa ainakin. Sen verran viisas olen kyllä, että en tämän poppoon kanssa rupea väsyttämään itseäni leipomisessa samana päivänä kun vieraita on luvassa...
Kyllähän sen huomasi, että pullantuoksuinen kotiäiti vierailee tässä taloudessa ihan liian harvoin. Ensinnäkin Vauva mokoma kitisi. Vähemmästäkin, oli tietenkin ihmeissään, että kuka ihme tuo outo naisihminen on: Näyttää äidiltä, mutta käyttäytyy ihan omituisesti. Häärii keittiössä ja vatkaa ihme kippojen kanssa. Kummasti vaan Vauva silti roikkui hameenhelmassa kiinni, vaikka moinen vieras kammotus keittiössä olikin.
Pullataikinan tekokin vähän tökki. Tietenkään mulla ei ollut jauhettua kardemummaa, joten ei auttanut kuin rouhia kokonaisia. Onneksi sentään sen verran tulin ajatelleeksi, että survoin kardemummat pikku MiniGrip-pussukan sisään ennen kuin aloin ajella päästä pualikalla. (Pualikkahan on piirakkakaulin, jotkut sanoo sitä myös pulikaksi, mutta koska mun isomummoni puhui pualikasta, niin toki puhun minäkin.) Ei ollut tuorehiivaa, joten piti käyttää kuivahiivaa. Ja taas unohdin lukea ohjetekstin eikä muisti muutenkaan pelannut, joten heitin hiivat nesteen sekaan. ISO virhe, kuivahiivahan pitäisi sotkea jauhojen sekaan... Kymmenisen minuuttia hiivapaukkuja hajoteltuani uskoisin muistavani seuraavalla kerralla, jää nähtäväksi. Mutta ehdottomasta paras oli se, kun alustuksen viime metreillä tajusin, että taikinasta puuttuu kokonaan sokeri! Olipas työ ja tuska vääntää sokeri sekaan taikinaan. Jos meille joskus vielä eksyy pullantuoksuinen kotiäiti, niin toivottavasti eksyisi edes vähän järkevämpi malli!
Essi tykkäsi, leipoi kaverina ja söi taikinaa. Eli kaipa siitä pullasta ihan kelpoa tuli, kun moiselle pikku kriitikollekin kelpasi. Vauvankin suusta pelastin pullan palan, Essi jätti pullaa olohuoneen matalalle pöydälle ja Vauva tietenkin halusi maistaa... Huoks, se niistä suosituksista. Tuo poikahan syö melkein mitä tahansa muuta _paitsi_ sitä mitä oikeasti pitäisi syödä. :P
Mies varmaan kuvitteli tuleensa väärään taloon, pullan lisäksi tein Amerikkalaisia pikkuleipiä ja uunissa oli paistumassa kerrassaan herkullinen kukkakaalipaistos... Ei pidä tehdä tätä liian usein, muutoin hyväkäs vielä kuvittelee, että normaalin tietokoneella notkuvan hulttioäidin sijaan minun pitäisikin olla pullantuoksuinen kotiäiti.
Ja vieläpä jatkoksi ne kaksi unohtunutta ajatusta. Ehkä niitä oli enemmänkin kuin kaksi... Mutta kun enhän minä muista mitään, lapsien myötä kun iskee dementiakin. ;) Niin, siinä taas yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia.
Ajatus 1:
Ennen sanottiin, että kiltit lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Nykyisin kaikkien lasten pitäisi olla sekä näkymättömiä että kuulumattomia. Onhan se loukkaavaa nähdä räkänokkia ja vielä kaksinverroin kamalampaa, jos joutuu kuulemaan noiden petojen ääntelyäkin.
Ajatus 2:
Ihan samoin kuin sopii ihmetellä miksi kukaan haluaa lapsia niin samalla logiikalla ei voi kuin ihmetellä miksi ihmeessä kukaan itseään kunnioittava nainen hankkii puolison? Miehethän vain pahoinpitelee, ryyppää ja käyttäytyy muutenkin epäsopivasti.
Tänäänkin uutiset ovat vallanneet uuden terroriteon sekasortoiset kuvat. Nyt vuorossa on lomakohde Egyptissä, Sharm el-Sheikh. Torstaina Lontoossa oli taas uusi joukkoliikenteeseen kohdistuva terrori-iskun yritys, kaksi viikkoa sitten tehty iskuhan onnistui. Ensimmäisen kerran tämä uusi terroriaalto taisi iskeä Eurooppaan Espanjan Madridissa?
Terrorismi räjähti silmille ensimmäisen kerran WTC-iskujen uutisoinnissa. Muistan vieläkin, kun olin töissä neuvomassa työtoveriani tietokoneohjelman käytössä ja hänellä oli radio päällä. Kello neljän uutisissa sanottiin lyhyesti lentokoneen törmänneen toiseen WTC-torniin, muutamia kuolonuhreja oli odotettavissa. Läksin ajamaan kotiin, kuuntelin radiota koko matkan. Kun poimin Miehen kyytiin, kerroin heti kuulumisista. Kotona avasimme television ja jäimme järkyttyneenä seuraamaan kaoottista uutisvirtaa ja tilanteen kehittymistä.
Odotin silloin Essiä, ehkä siksikin järkytys oli suuri. Tornien romahtaminen televisioruudulla ja ihmisten hätä oli satuttavaa. Mietin mihin maailmaan vauvani syntyy, mihin elämämme muuttuukaan. Ensijärkytys meni ohi, asiat asettuivat mittasuhteisiin. Niin järkyttävää kuin terrori-isku Yhdysvalloissa olikin, tapahtumat olivat silti kaukana omasta elämänpiiristä.
Seuraavat iskut eivät olekaan enää liikuttaneet samalla tavalla. Toki on surullista, että ihmisiä kuolee järjettömän väkivallan uhreina. Iskut ovat huomattavasti lähempänä, mutta silti jotenkin kauempana. Vaikka en ole koskaan käynyt New Yorkissa enkä missään näissä muissakaan kohteissa, niin ehkä juuri Manhattanin pilvenpiirtäjien siluetin muuttuminen iski syvälle jonnekin kuvamuistin laitamille. Tuhon mittakaavakin on ollut huomattavasti vaatimattomampi, vaikka toisaalta julkisiin liikennevälineisiin iskeminen tuo pelon lähelle tavallista tallaajaakin.
Terrorismi on järjetöntä, mitä ihmettä moiset ääriliikkeet edes voivat kuvitella saavuttavansa tuholla ja ihmisten verellä. Surullista on myös se, että monen ihmisen mielissä terrori-iskut leimaavat ihan tavallisia islaminuskoisia tuohon verenhimoisten mielipuolien joukkoon. Tai ihmisiä, joiden ulkonäkö viittaa Lähi-Itään. On varmasti vaikea hyväksyä ihmisten epäluuloa ja katseita ilman omaa syytään.
Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että järjetön verenvuodatus on täällä jäädäkseen. Väkivallasta ei mihinkään päästä, aina löytyy joku, joka näkee suurta kunniaa marttyyrikuolemassa. Joku, jonka mielestä on oikein tappaa sivullisia saadakseen perille sanomansa. Ehkäpä terrorismi ja sen uhrit ovat hinta, jonka joudumme maksamaan nyky-yhteiskunnasta. Suhteellisen vapaa liikkuminen ja avoin yhteiskunta tekevät maailmastamme haavoittuvan. Ehkäpä jossain vaiheessa opimme hyväksymään terrorismin uhrit samalla välinpitämättömyydellä kuin esimerkiksi autoilun uhrit. Niin kauan kuin onnettomuus ei satu omalle kohdalle ohitamme sen vain nopeasti valitellen huono-onnisten kohtaloa.
Ja vieläpä jatkoksi ne kaksi unohtunutta ajatusta. Ehkä niitä oli enemmänkin kuin kaksi... Mutta kun enhän minä muista mitään, lapsien myötä kun iskee dementiakin. ;) Niin, siinä taas yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia.
Ajatus 1:
Ennen sanottiin, että kiltit lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Nykyisin kaikkien lapsien pitäisi olla sekä näkymättömiä että kuulumattomia. Onhan se loukkaavaa nähdä räkänokkia ja vielä kaksinverroin kamalampaa, jos joutuu kuulemaan noiden petojen ääntelyäkin.
Ajatus 2:
Ihan samoin kuin sopii ihmetellä miksi kukaan haluaa lapsia niin samalla logiikalla ei voi kuin ihmetellä miksi ihmeessä kukaan itseään kunnioittava nainen hankkii puolison? Miehethän vain pahoinpitelee, ryyppää ja käyttäytyy muutenkin epäsopivasti.
Tänäänkin uutiset ovat vallanneet uuden terroriteon sekasortoiset kuvat. Nyt vuorossa on lomakohde Egyptissä, Sharm el-Sheikh. Torstaina Lontoossa oli taas uusi joukkoliikenteeseen kohdistuva terrori-iskun yritys, kaksi viikkoa sitten tehty iskuhan onnistui. Ensimmäisen kerran tämä uusi terroriaalto taisi iskeä Eurooppaan Espanjan Madridissa?
Terrorismi räjähti silmille ensimmäisen kerran WTC-iskujen uutisoinnissa. Muistan vieläkin, kun olin töissä neuvomassa työtoveriani tietokoneohjelman käytössä ja hänellä oli radio päällä. Kello neljän uutisissa sanottiin lyhyesti lentokoneen törmänneen toiseen WTC-torniin, muutamia kuolonuhreja oli odotettavissa. Läksin ajamaan kotiin, kuuntelin radiota koko matkan. Kun poimin Miehen kyytiin, kerroin heti kuulumisista. Kotona avasimme television ja jäimme järkyttyneenä seuraamaan kaoottista uutisvirtaa ja tilanteen kehittymistä.
Odotin silloin Essiä, ehkä siksikin järkytys oli suuri. Tornien romahtaminen televisioruudulla ja ihmisten hätä oli satuttavaa. Mietin mihin maailmaan vauvani syntyy, mihin elämämme muuttuukaan. Ensijärkytys meni ohi, asiat asettuivat mittasuhteisiin. Niin järkyttävää kuin terrori-isku Yhdysvalloissa olikin, tapahtumat olivat silti kaukana omasta elämänpiiristä.
Seuraavat iskut eivät olekaan enää liikuttaneet samalla tavalla. Toki on surullista, että ihmisiä kuolee järjettömän väkivallan uhreina. Iskut ovat huomattavasti lähempänä, mutta silti jotenkin kauempana. Vaikka en ole koskaan käynyt New Yorkissa enkä missään näissä muissakaan kohteissa, niin ehkä juuri Manhattanin pilvenpiirtäjien siluetin muuttuminen iski syvälle jonnekin kuvamuistin laitamille. Tuhon mittakaavakin on ollut huomattavasti vaatimattomampi, vaikka toisaalta julkisiin liikennevälineisiin iskeminen tuo pelon lähelle tavallista tallaajaakin.
Terrorismi on järjetöntä, mitä ihmettä moiset ääriliikkeet edes voivat kuvitella saavuttavansa tuholla ja ihmisten verellä. Surullista on myös se, että monen ihmisen mielissä terrori-iskut leimaavat ihan tavallisia islaminuskoisia tuohon verenhimoisten mielipuolien joukkoon. Tai ihmisiä, joiden ulkonäkö viittaa Lähi-Itään. On varmasti vaikea hyväksyä ihmisten epäluuloa ja katseita ilman omaa syytään.
Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että järjetön verenvuodatus on täällä jäädäkseen. Väkivallasta ei mihinkään päästä, aina löytyy joku, joka näkee suurta kunniaa marttyyrikuolemassa. Joku, jonka mielestä on oikein tappaa sivullisia saadakseen perille sanomansa. Ehkäpä terrorismi ja sen uhrit ovat hinta, jonka joudumme maksamaan nyky-yhteiskunnasta. Suhteellisen vapaa liikkuminen ja avoin yhteiskunta tekevät maailmastamme haavoittuvan. Ehkäpä jossain vaiheessa opimme hyväksymään terrorismin uhrit samalla välinpitämättömyydellä kuin esimerkiksi autoilun uhrit. Niin kauan kuin onnettomuus ei satu omalle kohdalle ohitamme sen vain nopeasti valitellen huono-onnisten kohtaloa.
Tulevan isukin blogista minäkin sen bongasin, tosin Kotikaruselli kerkisi pyörähtää tästäkin aiheesta ensin. Mikä siinä muuten on, että kuuden (toistaiseksi) lapsen superäidillä tuntuu riittävän paremmin aikaa kuin mulla vaivaisen kahden kakaraisen luuserimutsilla? Tosin Tsu sanoisi tähän vain tuttuun tyyliinsä, että mitä enemmän lapsia sen helpompaa... Uskoisiko?
Niin joo, siis Siiveniskuja oli blogi, jossa kirjoittaja listasi liudan hyviä syitä, miksi hän ei halua lapsia. Siiveniskuja... Hmm, olisikohan samainen blogaaja joskus kertonut painavan mielipiteensä myös imetyksen sietämättömästä kestosta? No juu, hakemallahan sekin asia selviäisi, mutta en minä jaksa!
Kirjoitus oli muuten tosi hauska. En minäkään haluaisi lapsia sen perusteella, millaisia nämä riiviöt pahimmoilleen ovat. No ehkä ekan olisin halunnut, eihän sitä silloin vielä tiennyt miten jälkikasvun lempiharrastus on ajaa vanhemmat hulluuden partaalle. Kassajonossa huutavat kakarat nyt ovat tosi pientä, Essi vetää hepuleita paljon mielenkiintoisemmissakin paikoissa. Siinäpä olisi enemmän lisämateriaalia hyvälle päätökselle olla lisääntymättä.
Unenpuute on loistojuttu, miten muuten sitä erehtyisi samaan rumbaan vielä useammankin kerran. Vauvat ovat hyvin suunniteltuja pakkauksia, taitavat vaistomaisesti tietää, että unenpuute vie vanhemmilta muistin? Essi valvotti enemmän kuin Vauva, valvominen on vähän kuin synnytyskivut, unohtuu tosi äkkiä. On kieltämättä ankeaa vatkata yöllä kolmelta vatsakipujaan parkuvaa vauvaa, väsymys ja avuttomuuden tunne siitä kun ei pysty pientä auttamaan kiristävät pinnaa.
Lapsettomia varmasti hämmästyttää, miten ennen täysjärkisiksi luullut sekoavat puhumaan vain vauvasta ja varsinkin vauvan syömisistä ja eritteistä. Mutta kyllä sen ymmärtää, kun itse on siinä tilanteessa. Se onko vauva kakannut vai ei on todellakin niin tärkeä juttu, että se pitää vaihtaa heti kun mies tulee kotiin työpäivänsä päätteeksi. Koko ilta ja yökin voi mennä ihan hösseliksi, jos kaivattua keltaista sinappimömmöä ei kuulu tai jos sen koostumus onkin poikennut normaalista... Vauvan ruokkiminen ja hoito on muutenkin melkoista salatiedettä, teet niin tai näin teet aina jonkun mielestä väärin päin. Sitä se on, vanhemmuuden tuska, ikinä ei voi onnistua kaikkien mielestä.
En erikoisemmin pidä siitä, että kukaan puuttuu toisten ihmisten valintoihin, olivat ne sitten lapsi tai muita asioita koskevia. Jos tuntuu siltä ettei halua lapsia, niin se on minusta hyvä päätös sekin. Totta toki on sekin ettei voi tietää mitä jää paitsi, jos ei kokeile, mutta kertokaas mulle, että minne sen punaisena karjuvan nyytin voi palauttaa, jos kokeilun tulos onkin ettei lapset ole kiva juttu?
Minun elämäni olisi paljon tyhjempää ilman lapsia, niin hyvässä kuin pahassakin. Mihin ihmeeseen käytin aikani ennen lapsia! Kun odotin Essia surin sitä, miten elämä muuttuu ja oma aikaa ei ole. Essin vauva-aikanakin harmittelin joskus sitä, kun vessassakaan ei saa käydä ilman vauvan itkua, ruoankin opin hotkimaan suuhuni, koska Essi taatusti heräsi heti kun sain lautasen eteeni. Se oli kuitenkin lyhyt aika, nyt vaikka lapsia on kaksi, niin silti omaakin aikaa on. Ja joskus jopa aikaa Miehenkin kanssa. Oma aika on ehkä käynyt vähäisemmäksi kuin ennen, mutta toisaalta on ilo olla koko perheenä yhdessä. Arki on ihanaa, ihan ne tavalliset arkiset asiat, joista lapset löytävät vaikka mitä uutta!
Jos halu saada lapsia on mielisairautta, olen kyllä ilomielin kipeä tällä tavalla.
***
Vauvan ehtimiset tänään:
Aamulla vauva suuntasi kissan raksukupille ja ruoskutteli tyytyväisenä raksuja. Nam nam!
Vauva pissailee tosi mielellään pottaan taas vaihteeksi. Harmi vaan, että pottaa on hankala tyhjätä Vauva sylissä, joten homma unohtuu. Vauva karkasi vaipanvaihdosta vessaan, kaatoi pissapottansa ja lätsytteli innoissaan märkää lattiaa.
Mies on laittanut television kummallekin puolelle etukaiuttimet korkeiden cd-telineiden päälle. Tänään Vauva kaatoi toisen telineen. Onneksi olin ihan vieressä ja onneksi teline ja kautin kaatuivat Vauvasta pois päin. Sain siepattua kaatuvan kasan ja soitin samantien Miehelle, että noille löytyy uusi paikka heti kun Mies tulee kotiin. Sitä odotellessa kaadoin kummankin hötiskön ihan omin voimin lattialle.
Ruoan lisäkkeenä meillä oli tomaatti-kurkku-feta-salaattia. Vauva mönki lattialla meidän muiden syödessä ja jossain vaiheessa aloin ihmetellä, että mitä poju mussuttaa. Liekö Essi tiputtanut vai mitä, mutta Vauvan suusta löytyi fetan palanen. Vau, hyvä maku pienellä, vaikka oikeastihan lehmänmaitotuotteita pitäisi aloitella sitten joskus vuoden kieppeillä... Eikä silloinkaan suolaisella fetalla...
Tulevan isukin blogista minäkins en bongasin, tosin Kotikaruselli kerkisi pyörähtää tästäkin aiheesta ensin. Mikä siinä muuten on, että kuuden (toistaiseksi) lapsen superäidillä tuntuu riittävän paremmin aikaa kuin mulla vaivaisen kahden kakaraisen luuserimutsilla? Tosin Tsu sanoisi tähän vain tuttuun tyyliinsä, että mitä enemmän lapsia sen helpompaa... Uskoisiko?
Niin joo, siis Siiveniskuja oli blogi, jossa kirjoittaja listasi liudan hyviä syitä, miksi hän ei halua lapsia. Siiveniskuja... Hmm, olisikohan samainen blogaaja joskus kertonut painavan mielipiteensä myös imetyksen sietämättömästä kestosta? No juu, hakemallahan sekin asia selviäisi, mutta en minä jaksa!
Kirjoitus oli muuten tosi hauska. En minäkään haluaisi lapsia sen perusteella, millaisia nämä riiviöt pahimmoilleen ovat. No ehkä ekan olisin halunnut, eihän sitä silloin vielä tiennyt miten jälkikasvun lempiharrastus on ajaa vanhemmat hulluuden partaalle. Kassajonossa huutavat kakarat nyt ovat tosi pientä, Essi vetää hepuleita paljon mielenkiintoisemmissakin paikoissa. Siinäpä olisi enemmän lisämateriaalia hyvälle päätökselle olla lisääntymättä.
Unenpuute on loistojuttu, miten muuten sitä erehtyisi samaan rumbaan vielä useammankin kerran. Vauvat ovat hyvin suunniteltuja pakkauksia, taitavat vaistomaisesti tietää, että unenpuute vie vanhemmilta muistin? Essi valvotti enemmän kuin Vauva, valvominen on vähän kuin synnytyskivut, unohtuu tosi äkkiä. On kieltämättä ankeaa vatkata yöllä kolmelta vatsakipujaan parkuvaa vauvaa, väsymys ja avuttomuuden tunne siitä kun ei pysty pientä auttamaan kiristävät pinnaa.
Lapsettomia varmasti hämmästyttää, miten ennen täysjärkisiksi luullut sekoavat puhumaan vain vauvasta ja varsinkin vauvan syömisistä ja eritteistä. Mutta kyllä sen ymmärtää, kun itse on siinä tilanteessa. Se onko vauva kakannut vai ei on todellakin niin tärkeä juttu, että se pitää vaihtaa heti kun mies tulee kotiin työpäivänsä päätteeksi. Koko ilta ja yökin voi mennä ihan hösseliksi, jos kaivattua keltaista sinappimömmöä ei kuulu tai jos sen koostumus onkin poikennut normaalista... Vauvan ruokkiminen ja hoito on muutenkin melkoista salatiedettä, teet niin tai näin teet aina jonkun mielestä väärin päin. Sitä se on, vanhemmuuden tuska, ikinä ei voi onnistua kaikkien mielestä.
En erikoisemmin pidä siitä, että kukaan puuttuu toisten ihmisten valintoihin, olivat ne sitten lapsi tai muita asioita koskevia. Jos tuntuu siltä ettei halua lapsia, niin se on minusta hyvä päätös sekin. Totta toki on sekin ettei voi tietää mitä jää paitsi, jos ei kokeile, mutta kertokaas mulle, että minne sen punaisena karjuvan nyytin voi palauttaa, jos kokeilun tulos onkin ettei lapset ole kiva juttu?
Minun elämäni olisi paljon tyhjempää ilman lapsia, niin hyvässä kuin pahassakin. Mihin ihmeeseen käytin aikani ennen lapsia! Kun odotin Essia surin sitä, miten elämä muuttuu ja oma aikaa ei ole. Essin vauva-aikanakin harmittelin joskus sitä, kun vessassakaan ei saa käydä ilman vauvan itkua, ruoankin opin hotkimaan suuhuni, koska Essi taatusti heräsi heti kun sain lautasen eteeni. Se oli kuitenkin lyhyt aika, nyt vaikka lapsia on kaksi, niin silti omaakin aikaa on. Ja joskus jopa aikaa Miehenkin kanssa. Oma aika on ehkä käynyt vähäisemmäksi kuin ennen, mutta toisaalta on ilo olla koko perheenä yhdessä. Arki on ihanaa, ihan ne tavalliset arkiset asiat, joista lapset löytävät vaikka mitä uutta!
Jos halu saada lapsia on mielisairautta, olen kyllä ilomielin kipeä tällä tavalla.
***
Vauvan ehtimiset tänään:
Aamulla vauva suuntasi kissan raksukupille ja ruoskutteli tyytyväisenä raksuja. Nam nam!
Vauva pissailee tosi mielellään pottaan taas vaihteeksi. Harmi vaan, että pottaa on hankala tyhjätä Vauva sylissä, joten homma unohtuu. Vauva karkasi vaipanvaihdosta vessaan, kaatoi pissapottansa ja lätsytteli innoissaan märkää lattiaa.
Mies on laittanut television kummallekin puolelle etukaiuttimet korkeiden cd-telineiden päälle. Tänään Vauva kaatoi toisen telineen. Onneksi olin ihan vieressä ja onneksi teline ja kautin kaatuivat Vauvasta pois päin. Sain siepattua kaatuvan kasan ja soitin samantien Miehelle, että noille löytyy uusi paikka heti kun Mies tulee kotiin. Sitä odotellessa kaadoin kummankin hötiskön ihan omin voimin lattialle.
Ruoan lisäkkeenä meillä oli tomaatti-kurkku-feta-salaattia. Vauva mönki lattialla meidän muiden syödessä ja jossain vaiheessa aloin ihmetellä, että mitä poju mussuttaa. Liekö Essi tiputtanut vai mitä, mutta Vauvan suusta löytyi fetan palanen. Vau, hyvä maku pienellä, vaikka oikeastihan lehmänmaitotuotteita pitäisi aloitella sitten joskus vuoden kieppeillä... Eikä silloinkaan suolaisella fetalla...
Koska äiti-ihmisen aika on rajallinen, blogaan keräilemällä päivän kohokohdat irkistä. Mies lähti töihin, olen yksin näiden kahden herrantertun kanssa...
[11:47] <> vauva mokoma
[11:47] <> jätin hetkeksi keittiöön, niin jo oli ronkkinut pöydältä ruispalapussin ja natusteli lattialla tyytyväisenä ruispalaa :D
[11:47] <> joka kulma oli märkä, oli maisteltu ja naama ja kädet muruissa
Tosin jobia tässäkin on, pitää poistaa oma irkkinimi... Ja tietysti toisten jutut välistä.
[14:46] <> ehtiväinen poika tuo vauva :P
[14:47] <> a) oli riisunut vaipan b) aukaissut tv-tason kaapin, josta on otettu vedin pois c) kiskonut ovesta listan irti d) levitteli videokasetteja sieltä kaapista
[14:47] <> eilenkin poika oli mun selän takana sohvaa vasten ja ihmettelin kun kuuluu ihan kuin joku lorisisi
[14:47] <> ojensin käden siihen selän taakse ja mitä mun käteeni osuikaan: paljaat pallit!!!
[14:48] <> jätkä oli riisunut vaipan ja lorotti siinä :P
Yleisön pyynnöstä kerrottu Essin hepulointi - ihan normaalia, ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ja tähän juttuun oli pakko ottaa xxx:n kommentteja mukaan, eihän tuosta muuten selviä idea.
[17:03] <> sitä tavallista jahkaamista vaan
[17:03] <> sen piti ensin saada mehua, laitoin tiikeri-mukiin ja annoin
[17:03] <> pilli oli pesussa ja neiti nosti metelin kun ei saanut pilliä
[17:04] <> sanoin että joko mehu juodaan nätisti ilman pilliä tai sitten ei ollenkaan
[17:04] <> möykkä vaan jatkui ja kun hermoistuin pistin sen nurkkaan
[17:04] <> ei kun pistin sen nurkkaan siksi kun se mäjäytti mua
[17:04] <> muisti pätkii :)
[17:04] <> essi jatkoi möykkää nurkassa, huuteli miten isi ei ole töissä
[17:05] <> ja äiti mene pois!!!
[17:05] <> kun se huusi sitä riittävän kauan niin otin vauvan syliin, avaimen kaulaan ja menin pihalle
[17:05] <> sanoin vaan että äiti nyt sitten menee kun kerran sitä tahdot
[17:05] <> katsottiin siinä vauvan kanssa pihamaata, vauvalla ei ollut edes vaippaa niin vähän jännitti että milloin letku letkeä alkaa suihkimaan ;)
[17:06] <> möykkä kuului upeasti pihalle, äiti tule takaisin, äitiiiii!!!
[17:06] <> en pitänyt turhaan kiirettä, tulin takaisin vasta vähän ajan kuluttua
[17:06]
[17:06] <> kuuluu ne, mutta minä en katsele kattooko ne ;)
[17:06]
[17:07]
[17:07] <> essi sitten jatkoi möykkää, yritin siihen väliin että kannattaisiko pyytää nätisti SAISINKO MEHUA
[17:07] <> no, neiti hiljeni ja pyysi nätisti mehua
[17:07] <> annoin tiikeri-mukin sille
[17:07]
[17:07] <> ei kelpaa, heti alkoi huuto PILLI PILLI PILLI!
[17:07] <> ei se kuule noin helpolla mene xxx :P
[17:07] <> otin mehun ja törkeästi kulautin sen omaan kitaani neidin nenän edessä :)
[17:07]
[17:08] <> tästä olen erityisen ylpeä ;) aikuismaista ja kypsää käytöstä ;)
[17:08] <> takaisin nurkkaan huutamaan
[17:08] <> tiikeri-muki astianpesukoneeseen
[17:08] <> vähän ajan kuluttua yritin uudelleen että josko nyt onnistuisi pyytäminen ja juominen nätisti
[17:08] <> kaadoin tavalliseen lasiin mehua ja tarjosin
[17:08] <> kitinä pillistä jatkoi, joten taas nurkkaan
[17:09] <> taas hetkonen odottelua ja uusi yritys
[17:09]
[17:09] <> tällä kertaa oli vähän tullut järkeäkin päähän, pyysi anteeksi että löi ja ei valittanut yhtään tiikeri-mukin puutteesta eikä pillistä halaistua sanaa :)))
[17:09] <> että ei tämän kummempaa, mieluummin unohdan nämä episodit :P
[17:09] <> loppupäivän onkin ollut tosi nätisti
Huokaus, en todellakaan ole ylpeä siitä millainen äiti olen. :P
Koska äiti-ihmisen aika on rajallinen, blogaan keräilemällä päivän kohokohdat irkistä. Mies lähti töihin, olen yksin näiden kahden herrantertun kanssa...
[11:47] <> vauva mokoma
[11:47] <> jätin hetkeksi keittiöön, niin jo oli ronkkinut pöydältä ruispalapussin ja natusteli lattialla tyytyväisenä ruispalaa :D
[11:47] <> joka kulma oli märkä, oli maisteltu ja naama ja kädet muruissa
Tosin jobia tässäkin on, pitää poistaa oma irkkinimi... Ja tietysti toisten jutut välistä.
[14:46] <> ehtiväinen poika tuo vauva :P
[14:47] <> a) oli riisunut vaipan b) aukaissut tv-tason kaapin, josta on otettu vedin pois c) kiskonut ovesta listan irti d) levitteli videokasetteja sieltä kaapista
[14:47] <> eilenkin poika oli mun selän takana sohvaa vasten ja ihmettelin kun kuuluu ihan kuin joku lorisisi
[14:47] <> ojensin käden siihen selän taakse ja mitä mun käteeni osuikaan: paljaat pallit!!!
[14:48] <> jätkä oli riisunut vaipan ja lorotti siinä :P
Yleisön pyynnöstä kerrottu Essin hepulointi - ihan normaalia, ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ja tähän juttuun oli pakko ottaa xxx:n kommentteja mukaan, eihän tuosta muuten selviä idea.
[17:03] <> sitä tavallista jahkaamista vaan
[17:03] <> sen piti ensin saada mehua, laitoin tiikeri-mukiin ja annoin
[17:03] <> pilli oli pesussa ja neiti nosti metelin kun ei saanut pilliä
[17:04] <> sanoin että joko mehu juodaan nätisti ilman pilliä tai sitten ei ollenkaan
[17:04] <> möykkä vaan jatkui ja kun hermoistuin pistin sen nurkkaan
[17:04] <> ei kun pistin sen nurkkaan siksi kun se mäjäytti mua
[17:04] <> muisti pätkii :)
[17:04] <> essi jatkoi möykkää nurkassa, huuteli miten isi ei ole töissä
[17:05] <> ja äiti mene pois!!!
[17:05] <> kun se huusi sitä riittävän kauan niin otin vauvan syliin, avaimen kaulaan ja menin pihalle
[17:05] <> sanoin vaan että äiti nyt sitten menee kun kerran sitä tahdot
[17:05] <> katsottiin siinä vauvan kanssa pihamaata, vauvalla ei ollut edes vaippaa niin vähän jännitti että milloin letku letkeä alkaa suihkimaan ;)
[17:06] <> möykkä kuului upeasti pihalle, äiti tule takaisin, äitiiiii!!!
[17:06] <> en pitänyt turhaan kiirettä, tulin takaisin vasta vähän ajan kuluttua
[17:06]
[17:06] <> kuuluu ne, mutta minä en katsele kattooko ne ;)
[17:06]
[17:07]
[17:07] <> essi sitten jatkoi möykkää, yritin siihen väliin että kannattaisiko pyytää nätisti SAISINKO MEHUA
[17:07] <> no, neiti hiljeni ja pyysi nätisti mehua
[17:07] <> annoin tiikeri-mukin sille
[17:07]
[17:07] <> ei kelpaa, heti alkoi huuto PILLI PILLI PILLI!
[17:07] <> ei se kuule noin helpolla mene xxx :P
[17:07] <> otin mehun ja törkeästi kulautin sen omaan kitaani neidin nenän edessä :)
[17:07]
[17:08] <> tästä olen erityisen ylpeä ;) aikuismaista ja kypsää käytöstä ;)
[17:08] <> takaisin nurkkaan huutamaan
[17:08] <> tiikeri-muki astianpesukoneeseen
[17:08] <> vähän ajan kuluttua yritin uudelleen että josko nyt onnistuisi pyytäminen ja juominen nätisti
[17:08] <> kaadoin tavalliseen lasiin mehua ja tarjosin
[17:08] <> kitinä pillistä jatkoi, joten taas nurkkaan
[17:09] <> taas hetkonen odottelua ja uusi yritys
[17:09]
[17:09] <> tällä kertaa oli vähän tullut järkeäkin päähän, pyysi anteeksi että löi ja ei valittanut yhtään tiikeri-mukin puutteesta eikä pillistä halaistua sanaa :)))
[17:09] <> että ei tämän kummempaa, mieluummin unohdan nämä episodit :P
[17:09] <> loppupäivän onkin ollut tosi nätisti
Huokaus, en todellakaan ole ylpeä siitä millainen äiti olen. :P
Tänään intialaiset ruokakokeilut jatkuivat, tein lisäkkeeksi Complete Indian Cooking -kirjasta Spicy Caulifloweria eli mausteista kukkakaalia lisukkeeksi makkaralle (jep, kesä ja grilli). Hmm, taisi mennä karpiksi, vaikka ei suinkaan tarkoitus ollut. Chicken Kormakin oli karppia, tässähän herää epäilys, että ehkäpä intialaisesta keittiöstä löytyy enemmänkin karppiruokia?
Mausteinen kukkakaali
500 g kukkakaalia
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 valkosipulin kynsi
1/2 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1 tl kokonaisia sinapin siemeniä
1 sipuli silputtuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
Jaa kukkakaali lapsen nyrkin kokoisiksi kukinnoiksi ja kiehauta nopeasti. Taisin keittää viitisen minuuttia. Valuta vesi pois ja kääntele kukkakaalit kukinto alas päin, vesi valuu näin paremmin pois ja kukkakaaleista tulee rapeampia.
Lämmitä öljy wokissa tai paistinpannussa, ei liian kuumaksi. Lisää valkosipuli, kurkuma, kumina, korianteri ja sinapin siemenet. Sekoita ja laita kansi päälle. Odottele että sinapin siemenet poppaavat ja lisää sipuli. Paista ja sekoittele pari minuuttia eli kunnes sipuli vähän pehmenee.
Lisää suola ja pippuri. Lisää kukkakaali ja paista 3-4 minuuttia koko ajan sekoitellen niin että mausteet leviävät kauttaaltaan kukkakaalin kukintojen päälle ja kukkakaalit lämpiävät myös sisältä.
Poista valkosipulin kynsi ja tarjoa heti.
***
Helppoa ja nopeaa. Ja vieläpä yllättävän hyvää!
Itä-Suomen reissulla tapasin ensimmisen kerran myös pikkuveljeni. Tai no, kaksi veljeähän minulla on, täyspikkuveljeni, joka on iso mies jo ja sitten tämä pikkuveli, joka on isäni uudesta suhteesta.
Isäni ja äitini erosivat kuusi vuotta sitten, kumpikin jätti paikkakunnan, jossa olimme asuneet perheenä aikaisemmin. Kaksi vuotta sitten kun kävimme viimeksi Itä-Suomessa isäni luona oli lasten leluja ja hiekkalaatikko pihamaalla. Ajattelin kyllä, että tuskinpa ne meidän Esikoisen lyhyitä vierailuja varten ovat, mutta kun aikuinen mies ei asiasta mitään kummempaa sanonut niin en minäkään nähnyt järkeväksi ruveta kyselemään.
Vuosi sitten veljeni kertoi, että isällä on lapsi uudesta suhteesta. Pikkuveli, jonka tarkkaa ikää ei veli tiennyt. Nimenkin kuulin silloin. Isän uuden vaimon nimeä ei velikään tiennyt tai muistanut. Vaikka olin osannut epäilläkin jotain, niin tieto oli järkytys. Tuntui, että hajoan. Minua loukkasi se, että isä ei ollut vaivautunut kertomaan asiasta mitään, minä olisin halunnut tuntea pikkuveljen. Lakkasin pitämästä sitä vähääkään yhteyttä isääni. Soitin kyllä ja ilmoitin, että hänestä tuli tuplaukki kun Vauva syntyi. Kutsuin toki ristiäisiinkin, vaikka hyvin tiesin ettei hän sinne tule.
Kun viikko sitten sunnuntaina päätimme lähteä Itä-Suomeen, soitin isälle ja kysyin voimmeko tulla kylään. Isälle olisi paremmin käynyt viikonloppu, mutta meille valitettavasti vain keskiviikko - perjantai. No, sekin sopi sitten kuitenkin, joten menimme. Sanaakaan isä ei sanonut siitä, olisiko läsnä muitakin. Matkalla ostin varmuuden vuoksi lego-helikopterin.
Keskiviikkona kun kurvasimme pihaan, tupa oli täynnä ihmisiä. Esikouluikäinen poika, nainen ja vanha nainen ja mies isäni lisäksi. Ei mitään esittelyä, ei sanaakaan ketä nuo ihmiset ovat. Oli jo myöhä, söimme, saunoimme ja menimme sitten nukkumaan. Aamulla veimme tupaan mennessämme mukanamme lego-helikopterin, kokosin sitä pikkuveljen kanssa ja juttelimme kaikenlaista. Mukava pieni poika, ei niinkään paljon veljeni näköinen toisin kuin minulle oli kerrottu. Esikoinen ja pikkuveli leikkivät keskenään. Vanhan pariskunnan kanssa kommunikoinnin esti tehokkaasti kielimuuri. Minä en valitettavasti puhu venäjää kuin pari sanaa.
Perjantaina isäni läksi käymään kaupungissa ja juttelin isän vaimon kanssa. Oli noloa kysyä, että mikä sinun nimesi on. Nyt tiedän senkin. Nainen oli mukava, hänelle Vauvan olemassaolo oli tullut yllätyksenä. Tiesi minusta, miehestä ja Esikoisesta. Kerroin etten ole tiennyt heidän olemassaolostaan kuin vuoden. Vanha pariskunta oli vieraisilla, isäni uuden vaimon vanhemmat. Läksimme äitini luo, samalla isäni läksi viemään vaimoaan, pikkuveljeä ja vanhaa pariskuntaa rajan taakse. Siksikö meidän olisi ollut sopivampi tulla viikonloppuna? Emme olisi vieläkään tavanneet...
Minua vaikeneminen on satuttanut, joten kerroin äidilleni. Äitini oli kuulemma tiennyt jotain, mutta kun isäni oli kieltänyt suoraan ettei näin ole, ei äiti ollut minullekaan asiasta mitään kertonut.
Olen iloinen, että sain tavata pikkuveljeni. Poika on juuri kuusi vuotta täyttänyt vilkuna, joka kertoi ihastuksissaan Linnanmäen reissusta, jutteli Muumeista ja oli kovasti kiinnostunut kuinka kaukana Muumimaailma on. Todennäköisesti suhteemme tulee olemaan etäinen jo välimatkankin takia, mutta silti hän on pikkuveljeni aina.
Joensuussa oli uusi intialainen ravintola ja kävimme sieltä noutoruokaa kotiin. Jesican ruoka oli hyvää ja annokset isoja. Erityisesti pidin Chicken kormasta, joten kotiin palattuani aloin etsiä reseptiä moiseen herkkuun. Intialainen keittokirja minulla onkin, mutta siinä ei ollut Korman reseptiä.
Kormat ovat pitkään haudutettuja ruokia, joissa on paljon makua ja mausteisuutta. Ruokajogurttia käytetään niin marinoinnissa kuin keittonesteenäkin. Reseptissä, jota tänään kokeilin olisi pitänyt käyttää koipireisiä, mutta käytin kanan rintafileitä.
50 g cashew pähkinöitä
3 rkl öljyä
2 laakerinlehteä murskattuna
1 iso sipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2,5 cm tuoretta inkivääriä, raasteena
1 rkl korianteria
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chiliä
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1000 g kanan rintafilettä suupaloina
75 g jogurttia
140 ml kermaa
Koristeluun:
1 rkl paahdettuja mantelilastuja
1/2 tl paprikaa
Lisäkkeeksi riisiä tai kasviksia maun mukaan
1. Laita cashew pähkinät kulhoon ja kaada päälle desi kiehuvaa vettä. Anna hautua 15-20 min.
2. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai paistokasarissa. Lisää murskatut laakerinlehdet ja paista 15-20 s. Lisää sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Paista kunnes sipuli pehmenee ja ruskistuu eli 8-9 min.
3. Lisää korianteri, kumina, kurkuma, chili ja pippuri. Paista 30 s, kaada päälle 50 ml kuumaa vettä. Sekoittele kunnes vesi haihtuu.
4. Lisää kanapalat, paista kunnes väri vaalenee.
5. Lisää jogurtti, suola ja 50 ml kuumaa vettä. Sekoittele kunnolla, laita kansi päälle ja hauduta 25-30 min välillä sekoitellen.
6. Kaada cashew pähkinät veden kanssa tehosekoittimeen tms ja murskaa tahnaksi. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Lisää kattilaan. Hauduta vielä 15-20 min.
7. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla ja paprikalla.
Kotiuduttiin kotomaan reissulta eilen ja nyt jo löydän itseni blogaamsta... Ei tervettä eihän? ;) Mutta Mies oli vieläkin pahempi, heti kun pääsi ovesta sisään kiipesi yläkertaan pistämään adsl-motikan takaisin seinään. Ennen kuin minä kerkisin edes käskeä siis.
Nyt on sitten taas aika heittää verkkarit nurkkaan ja vaihtaa farkkuihin. Tuli lukemattomia kertoja hyräiltyä ja vähän luriteltuakin Leevi and the Leevingsin (no kai se nyt on niitten? tämmöinen imetysdementikko voi kyllä sotkeakin...) Pohjois-Karjalaa. Sattuva rallatus, sitähän se elämä Itä-Suomessa taitaa olla joskus.
Aikaa tuli lähinnä vietettyä kahdessa paikassa, Murtoissa Tohmajärvellä ja Lehmossa Joensuun kupeessa. Jo luonto on niin erilaista idässä, jotenkin villimpää ja rehevämpää kuin täällä uusilla kotikonnuilla Länsi-Suomessa. Eipä se ihme ole, asutustiheys on jotain ihan muuta. Pihoja ja ympäristöä ei monikaan hoida yhtä innolla, luonnon kukatkin saavat kukkia eikä nurmi ole viimeisen päälle timmissä kunnossa. Tosin laitettuahan Itä-Suomessakin on, muistan miten hämmästynyt olin Suomen siisteydestä, kun palasin parin viikon kielikurssilta Petroskoista joskus opiskeluaikana.
Murtoissa isäni luona elimme ihan maalla, kauppaankin oli kilometrien matka. Pimeinä talvi-iltoina pihalla pitää liikkua varoen, viiden kuuden suden laumat käyvät välillä tutkimassa pihapiirin laitamia. Laajakaistaa ei sinne korpeen saa, kännykän kuuluvuuskin on joskus kiikun kaakun. Isäni asuu vanhassa maalaistalossa, itse talo on mäellä, vanhaan navettaan isä on laittanut vierashuoneet (kyllä, kaksi kappaletta) ja talvisaunan. Pihapiiristä löytyy myös vanha puusauna ja isän rakentama savusauna. Tilaa siis on ja vanhaa tunnelmaa.
Äitini luona Lehmossa taas on toisenlaista, rivitaloasunto taajamassa. Kaikki on uutta ja hienoa, palvelut lähellä ja laajakaistankin saisi tuosta vaan. Joensuu on lyhyen matkan päässä, sieltä löytyy vieläkin enemmän palveluita. Luonto ei ole samalla tavalla läsnä, susilaumoja ei tarvitse pelätä. Vihreyttä ja viihtyisyyttä löytyy silti, ympäristö on vain hallitumpi kuin mitä Murtoissa.
Minä en ole koskaan asunut Murtoissa tai Lehmossa, äitini ja isäni erosivat vasta kun olin jo muuttanut pois kotoa. Vanha koti on myyty, emme käyneet pistäytymässä Hammaslahdessa vaan ajelimme ohi kutostietä. Tosin sieltäkin löytyi tuttuja maisemia ja muistoja. Miksiköhän nuo lapsuuden paikat jäävät mieleen, en todellakaan ole liittänyt mielessäni samalla tavalla merkityksiä ja muistoja uuden kotipaikkakuntani maisemiin kuin mitä noihin jo vuosien takaisiin kotiseudun näköaloihin? Joensuustakin on joitakin muistoja, mutta ei niin paljon eikä niin eläviä. Asuin siellä aikuisena vähän aikaa.
Blogilista on kokenut muutoksia juuri ennen juhannusta. Pitäisikö tästä päätellä, että nörteillä ei ole elämää. Vai miten muuten selittäisi sen, että isoja parannuksia uskalletaan tehdä juuri ennen kansallista hukuta itsesi pulloon -juhlaa? Pahin ei tainnut toteutua - paitsi ehkä siinä mielessä, että blogit on taas jaettu cooleihin ja vähemmän cooleihin.
Epäilen vahvasti, että Blogihakemiston luokkia valvoo joku mystinen IsoVeli. Vai mikä selittäisi sen, että vaikka kuinka hakemiston kirjaimia hiki päässä kilkuttelen, niin eipä vaan nuo mun luokat näy missään. Eikö muka UnCool ole kelvollinen luokka? Tai SuperGreen? Minä vaan kysyn ja mutisen. Nyt Sapettaa! ;) Niin ja miksi ihmeessä luokkien määrä on rajattu vaivaiseen kymmeneen - aloitin vasta luokittelun ja vain kolme laatikkoa odottaa täytettään. Ei saa rajata ihmistä noin tiukkaan, kyllä Kalen pitää nimensä mukaisesti saada kuulua jokaiseen luokkaa. Nimi velvoittaa, mikä se semmoinen kaleidoskooppi on, jossa on vain kymmenen näkymää?
Erityisen ylpeä olen eräästä luokasta, joka jääköön salarakka... ei kun salaisuudeksi. Minä olen eka!
Kaikelle on eka kertansa, tästä kyseisestä en olisi niinkään välittänyt.
Huippukokki minä onnistuin tänään keittämään uudet perunat kuiviksi ja polttamaan pohjaankin. Nami nami, osittain hiiltyneitä perunoita. Uusi herkku Suomen suvessa?
Olisiko tässä perimmäinen syy, miksi meillä ei paljon perunoita syödä. Enhän osaa niitä näköjään keittääkään...
Vauvalle sattui tänään pienoinen onnettomuus. Muksahti jaloiltaan, kuten niin valitettavan usein sattuu, mutta tällä kerralla onnistui telomaan itseään sen verran, että verta riitti. Suu osui johonkin, ehkä pöydän jalkaan ja koko pienen leuka oli veren peitossa.
Mies kerkisi paikalle ensimmäisenä ja hetken päästä minä. Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä hakemaan kameraa, niin vaikuttava näky moinen veriparta oli. Hmm, huomaa todella, että lapsia on enemmän kuin yksi. Essin vauva-aikana olisin ollut taatusti hysteerinen. Jätin kuitenkin kameran hakematta ja otin pois paidan, jota juuri olin ollut saunan jälkeen pukemassa. Parempi ottaa veret iholle kuin liata heti puhdas paita. Rationaalista ajattelua, minulta - ihmeiden ihme! ;)
Vauva huuteli vain vähän, ei sen kummemmin kuin yleensäkään muksahtaessaan. Mies toi harson ja taputtelin enimpää verta pois. Vaikka verta tulikin paljon niin verentulo myös tyrehtyi nopeasti. Samoin itku. Mies levitti pyyhkeen sängylle jotteivat lakanat vereentyisi ja tarjosin Vauvalle tissiä. Paristakin syystä, ensinnäkin siksi että maito huuhtelisi veren maun pois pienen suusta. Se jos verta nyt menisi pieniä määriä mahaankin, niin ei ole kovinkaan vaarallista. Maitohan on valkoista verta, verestähän sekin tehdään. OK, tekoprosessi on sentään vähän monimutkaisempi kuin pelkkä värintislaus. Mutta silti, maitovampyyria tuskin pieni määrä verta haittaa. Toisekseen halusin kokeilla pystyykö Vauva syömään ja vielä kolmanneksi rauhoittaa pientä rinnalla.
Syöminen onnistui hienosti, Vauva söi jopa poikkeuksellisesti kummankin rinnan. Taisi olla pienoinen lohduntarve? Syömisen jälkeen pääsin kurkkimaan suuhun, ylähuulen ja yläikenen välissä oleva huulijänne oli veristä mössöä. Lienee repeytynyt ja hyvä niin. Kummallakin lapsellani kun on vahva ja ihan liian alas ulottuva huulijänne, siitä on haittaa kunnon imuotteen saamisessa. Hammashoitaja ihmetteli sitä, miten Essillä etuhampaiden välissä ei ole rakoa, tuo vahva jänne kun tekee helposti senkin. Essillä jänne on vielä kunnossa, toivottavasti Vauvan huulijänne repesi nyt niin ettei siitä jatkossa ole haittaa.
Tutkimme miehen kanssa omia suitamme, Miehellä ilmeisesti on ollut myös vahva jänne, joka on joskus revennyt. Mies totesi vain iloisesti, että taitavat molemmat olla hänen lapsiaan! Kas, en tiennytkään että siitä oli epäilystä...
Ei kun Muumimaailmaan! Päivä oli mitä ihanin Muumeiluun eikä Muumimaailmassakaan ollut mitään ihmeellistä tungosta.
Kotimatkalla Vauva ajoi?
Mutta vielä natinaa: Miksi ihmeessä Muumimaailmassa ei voi olla tupakointi täysin kielletty? Ei ole kivaa, että aikuiset ihmiset röyhyttelevät pitkin poikin kulkuväyliä. Järki ei ilmeisesti tupakoitsijoilla toimi, pitäisikö jonkun muun päättää, että koko saari on tupakkavapaata aluetta?
Tänään oli päivä, jolloin viimeisenkin sappikiviin liittyvän asian sai lopultakin jättää taakseen. Soitin aamulla Aluesairaalaan ja tiedustelin, mitä patologilla oli sappirakostani selvinnyt. Löydös oli odotettu, tulehdusta oli ollut. Eipä siinä mitään sen kummempaa, asia on poissa päiväjärjestyksestä, mitään jatkoseurontoja ei ole. Lääkäri yllätti kysymällä vielä, että miten olen voinut. Jännää, miten noin pienestäkin asiasta voi tulla hyvä mieli, ihan kuin he oikeasti välittäisivät ja olisivat kiinnostuneita. Ihan kuin potilas ei olisikaan taas yksi nimi loputtomalla liukuhihnalla.
On helpottavaa, että kaikki tuo on jo kaukana takana. Nostokieltokin päättyi viime torstaina, voin mitä mainioimmin. Haavat vaivaavat vain, jos Vauva tai Essi mönkivät tai tökkivät niitä. Toipuminen on ollut nopeaa ja joka tapauksessa leikkauksen aiheuttamat kivut ja epämukavuus olivat tosi pientä verrattuna sappikohtauksiin. Eniten pelkäsin, miten vasta vähän kiinteitä äidinmaidon lisäksi nauttiva Vauva pärjää, sekin meni ihan mainiosti. Sellainen paha tapa on jäänyt, että usutan Miestä vaihtamaan vielä Vauvan vaipat, vaikka itse saankin nostella pientä taas. Ei huono juttu sekään? ;)
Ikävintä koko asiassa on ollut se, että en ole ollut yhteydessä veljeeni pitkään pitkään aikaan. En tainnutkaan blogata asiasta, mutta sinä päivänä kun sain kirjeen, jossa leikkauspäivä oli ja selvittelin Essin hoitoa, juttelin veljeni kanssa pelostani, että hoitohenkilökunta ei ota huomioon sitä, että imetän Vauvaa. Veljeni on koulutukseltaan (myös) sairaanhoitaja, ilmeisimmin juuri sitä tyyppiä, jonka mielestä imetys ei ole asia, jonka huomioon ottaminen potilaan hoidossa on sinänsä oleellista tai tärkeää. No, olin itse väsynyt Vauvan heräteltyä pari yötä tiiviiseen tahtiin, peloissani Vauvan puolesta ja muutenkin, vaikka olinkin odottanut leikkauspäivää, niin siitä huolimatta herkillä, sillä leikkaus tuntui kovin konkreettiselta, kun päivä oli selvillä. Joten en varmaankaan tunteet pinnassa ollut mitenkään vakuuttava keskustelija, itku pyrki kurkkuun.
Toisaalta miksi se, että jossain asiassa tunteetkin ovat pelissä, sulkisi pois sen, ettenkö olisi ottanut asiasta selvää? Minä tiesin sen paristakin lähteestä, että se miten imetys huomioidaan, on kiinni paitsi äidin itsepäisyydestä myös tuurista. On outoa, että jotkut äidit pistetään lopettamaan imetys täysin, toiset onnekkaat kuten minä taas saavat hoitoa, joka sallii imettämisen. Ilman että asiasta edes tehdään mitään numeroa. No, joka tapauksessa keskustelu veljeni kanssa oli ahdistava, juuri sen tyylinen, että potilas on vain vaikea, kun uskaltaa pyytää tai jopa vaatia omaan tilanteeseensa sopivaa hoitoa. Maallikot vaietkoon, kun eivät mitään mistään tiedä.
Suojelin itseäni leikkausta edeltävän ajan enkä ottanut yhteyttä. Ilmeisesti velikään ei hirveästi tykännyt siskon paljastumisesta viimeistään nyt hulluksi imetysfanaatikoksi eikä pitänyt yhteyttä kuin lähettämällä leikkausviikolla lehtileikkeen Hesarista. Leikkeen tarkoitus jäi minulle epäselväksi, siinä oli nimittäin juttu siitä, miten lääkäri voi kieltäytyä tekemästä pelkosektiota ja toinen juttu siitä, miten isiä ei huomioida neuvolasysteemissä. Mieleeni kyllä tuli ajatus, että jutun tarkoituksena oli vielä näpäyttää minua siitä, miten lääkäri voi hoitaa potilasta tasan oman vakaumuksensa ja viisautensa mukaan, mutta ehkäpä veljeni vain tietää, että minua kiinnostaa synnyttäminen ja lähetti jutun muuten vain. Hassua muuten, miten monesti ensimmäinen ajatus toisen tarkoitusperistä on negatiivinen ja vasta kun asiaa miettii kunnolla huomaa muitakin mahdollisuuksia.
Leikkauksenkaan jälkeen ei ole tullut pidettyä yhteyttä, vaikkei nyt enää mitään varsinaista syytä olekaan. Jotenkin vaan kun yhteydenpitoon on tullut parin viikon tauko, on vain hankala napata kännykkää käteensä ja tekstata tai soittaa. Joskus jopa tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi mielipiteitäni, sitä että olen tämmöinen hankala potilas. Mutta se nyt on vain hölmö tunne, kyllähän minä tiedän, että minulla on oikeus olla potilas, jonka elämäntilanne vaikuttaa hoitoon. Ei kai se, että imettää ole sen kummempaa kuin että olisi vaikkapa allerginen? Veljeni asenne surettaa, toivon ettei hän koskaan joudu tekemisiin imettävien äitien kanssa. Ei varmasti ole miehenä helppoa ymmärtää etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia ja että myös imetys voi olla niin tärkeää, että kannattaa etsiä vaihtoehto, joka sallii myös imetyksen jatkumisen. Niin, miten se voisi olla miehelle helppoa kun iso osa naisistakaan ei sitä ymmärrä.
Meidän pihalla oli äsken lohikäärme, tosi säälittävä tapaus olikin. Ei sitä kukaan muu kyllä nähnyt kuin Essi, mutta Essipä osasikin sitten tiivistää lohikäärmeen kuvauksen osuvasti.
Lohikäärme ei osaa lentää!
Lohikäärme ei osaa kävellä!
Lohikäärme ei osaa ymmärtää!
Hmm, nämä kuulostavat pelottavasti yleensä Vauvaan liitetyiltä ominaisuuksilta - onko meidän Vauva lohikäärme? Juu ei, Vauva ei onneksi ollut pihalla sentään... Ja sitä paitsi osaahan Vauva kävellä tuen kanssa! Niih!
Tiedustelin sitten Essiltä, että mitä tarkalleen ottaen tämä lohikäärme raukka osaa tehdä.
"Lohikäärme osaa pelottaa!" ,totesi Essi siihen tietäväisenä
Taivastelin vähän Essillekin, että jopas on surkea lohikäärme, kun ei edes lentää osaa, jolloin Essi alkoi nopeasti perumaan puheitaan. Kyllä se sittenkin osaa lentää, kävelläkin osaa. Ymmärtämisestä en tiedä vieläkään - tokko tuo ainakaan pikkutyttöjä ymmärtää?
Joillakin on virtahepo olohuoneessa (meillä ei siellä ole kuin ikuisesti piuhoja vetävä Mies...), mutta meilläpä on sentään LOHIKÄÄRME pihamaalla! *ylpeilee*
***
Samainen neiti on juoksennut tänään pihamaalla pelkässä t-paidassa, housuissa ja kengissä ja niinpä käteen oli ilmestynyt joku ötökän purema, jota tietenkin huolella tutkittiin. Essi vain totesi, että täti on pistänyt. Ilmeisesti lohikäärmeen kaverina pihalla luuraa myös pelottava piikkitäti, joka pistelee täyttä vauhtia kirmaavia pikkutyttöjä käsivarteen?
Blogillista ei jostain syystä suostu näyttämään blogini päivityksiä. Kummaa, joittenkin blogit päivittyy koko ajan ihan omia aikojaan ja mulla ei ollenkaan. Kyllästyin ja vaihdoin mokomalle listalle hetkeksi Bloggerin urlin, vaikka nykyisin Vuodatuksen varjoblogista onkin tullut se aito ja oikea Kaleidoskooppi.
Saapa nähdä päivittyykö nytkään...
Vauva pissasi tänään ensimmäisen kerran pottaan. Olipas poika polleana, kun kilpaa Miehen kanssa kehuttiin, aina muutenkin leveä hymy vaan leveni entisestään. Eilen Mies taisi ensimmäisen kerran istuttaa poikasen potalle, herra viihtyy siinä loistavasti. Naputtelee ajankulukseen potasta käsillä kivoja ääniä eikä pyydä pois.
Pakkohan sitä oli testata, mikä blogi sitä onkaan.
Valitettavasti Tommipommi on täysin tuntematon suuruus, pitäisiköhän minunkin joskus tsekkailla Pinserin top100-listaa normaalisti seuraamineni ja hännänhuippujen lisäksi...
Ihmeellinenpä juuri, tämä testi tai ainakin tulos... ;)
Olen pari päivää väkäillyt Langankierteen Ionan ohjeilla Vauvalle tarravilliksiä. Hassua, ei näistä kyllä tullut ihan samanlaiset kuin Ionan tekemät... ;)
Lankana on yksi säie taivasta ja toinen valkoista. Kinkkisintä oli ehdottomasti yrittää kiinnittää Framilon lahkeisiin ja taakse nauhakujiin, jostain syystä Framilon joko karkasi tai katkeili. Pöksyt ovat nyt testiajossa, saapa nähdä kuinka Vauvan käy.
Vauva-lehden Aihe vapaa -palstalta bongasin tissitestin urlin. Valokuvista pitäisi erottaa, onko kuvassa aidot vaiko silikoniset maitorauhaset. Kuvia on peräti 20 kappaletta, joten ihan arpomalla ei ehkä ihan täysiä pinnoja saa.
Tein testin parisen päivää sitten ja sain tulokseksi 17. Paria aitoa tisukuvaa erehdyin kuvittelemaan silikonilla vahvistetuiksi. Ei kovin huono tulos.
Tänään muistin lopultakin pistää Miehen testaamaan ja eikös tuo hyväkäs saanut 19 oikein! Huutava vääryys, eikös mun pitäisi sentään jotain tästäkin aiheesta tietää - ainakin paremmin kuin Mies. Joko mulla on äärimmäisen valistunut Mies tai sitten väitteet, että miehet ei erota aitoa keinotekoisesta ovat syvästi liioiteltuja...
Essi kurkki Miehen selän takaa kuvia ja hihkui innoissaan "Tissit!!! Maitoa!!!"
Tänään oli tikinpoisto. Täällä meidän kunnassa tikkien poistaminen kuuluu kotisairaanhoidon piiriin. Minä hupsusti luulin, että paino olisi sanalla _koti_, mutta ei nyt sentään. Kotisairaanhoito toimii terveyskeskuksessa, vastaanottoaika on joka päivä klo 9-11. Muuten hyvä, mutta mitenkäs minä täältä korvesta sinne pääsen, kun en saa nostella Vauvaa? Sain sovituksi tikkien poiston päivystykseen Miehen kotiutumisen jälkeiseksi ajaksi, onneksi. En ehkä kuitenkaan haluaisi elellä tikkien kanssa hamaan tulevaisuuten.
Sekin mysteeri ratkesi, että montako tikkiä vatsanahkaani koristi. Revin nimittäin haavoja suojaavat teipit pois, pakko kai ne oli, kun tuskinpa tikkien poisto kovin kätevästi teippien läpi sujuu. Liimat ovatkin tiukassa, eivät lähde kuin räjäyttämällä - tietäisi vaan millä aineella. Säälin ihoparkaani ja jätin liimat paikoilleen. Kai ne joskus poiskin kuluu. Arvet ovat aika hilpeän näköisiä. Navan alla oleva arpi on kuroutunut kivaksi makkaraksi, siinä oli kolme tikkiä. Toinen isompi reikä oli navan yläpuolella keskiviivalla, samoin kolme tikkiä. Oikeassa kyljessä on kaksi reikää, toisessa kaksi tikkiä ja toisessa yksi eli yhteensä yhdeksän tikkiä.
Päivystyksessä tikkien poisto sujui mukavasti, terkkari napsi ne kätevästi pois, vaikka osa tikeistä olikin kaivautunut vähän syvemmälle. Luulin, että poisto olisi kivuliasta, mutta aika pikku napsaisuja nuo olivat. Huomenna pääsen jo saunaankin, ihanaa! Ylhäällä navan yläpuolella oleva haava on arka tai oikeastaan sen ympäristö. Siinähän on mustelmaakin, kudokset ihon alapuolella ovat kai ronkkimisessa vähän kipeytyneet. Olisivat vaan samalla kertaa tehneet rasvaimunkin, olisipahan enemmänkin arkuutta ja mustelmaa. ;)
Paraneminen sujuu kyllä tosi hyvin, tosin en odottanutkaan, että tähystysleikkauksen jälkeen olisi kovinkaan kipeä olo. Väsy kyllä on iskenyt, mutta lieköhän syynä lähinnä se, että kerrankin on tekosyy nukkua päiväunia Vauvan kanssa yhtä aikaa. Joku tosin ehdotti, että nukutuksessa olisi tehty ivf saman tien ja väsymys johtuisi siitä... Senhän näkee sitten, viimeksi tikkupissin tulos oli kaunis nega. ;)
ai haastaakin piti? Ihan kuin jotain olisi unohtunut... Mutta haastanpa saman tien vaikkapa Langankierteen Ionan, hemmamma MamaRosan ja tietenkin myös Kotiäidin musiikkilistakin kiinnostaa. Siinähän sitä olikin kolme seuraavaa uhria. ;)
Niin ja Jiipelius voisi vastata vaan kommenttiraidalle kun blogaamisen mokoma hylkäsi!
Salarakkaani Elma (sua lemmin kuin järjetön mä oisin!!!!) pisti pahan ja kalautti tyhjään koppaani musiikillisen sixpäkin. Elma Elma (järjen veit ja minusta orjan teit!!!), mieluummin vastaan tähän kuin tapan Kuuliksen sämpylöilläni... Tai joudun vastuuseen Kauran kroonisesta rahapulasta, luulen, että Kela-lomakkeiden täyttäminen ei onnistu yksi-risti-kaksi systeemillä. Siinä olen nimittäin haka! Miten muuten luulette mun selvinneen ylioppilaskirjoituksista... O:) Ammun moraali? Lienee jotain syötävää? Juu, vastaan tähän nyt kuitenkin...
Tyhjästä on paha nyhjästä, joten turvaudun wanhaan hyväksi havaittuun keinoon: SEKSILLÄ on aina hyvä aloittaa. Puhumattakaan siitä, miten googlettajat eksyvät pahaa avistamatta sivuilleni ja pystyn ehkä edes jotenkin estämään lopullisen tipahtamiseni ihan eri tuhatluvuille Laskuri-kisailussa Kotikarusellin Tsun kanssa... Mutta eihän se ole MUN vika että mun elämä on sairaan tylsää ja en osaa kirjoittaakaan mitään kivaa? Joten kierot keinot kunniaat! Eikä olisi varmaan huonompi idea mainita vielä paria tärppiä kuten TISSIT ja PAMELA ANDERSSON? ;)
Juu, mutta siihen seksiin tietenkin. Tässä tapauksessa kyse ei siis ole TiTi-nalle seksistä, Mies on turvassa töissä, vaan ihan vain maailman historian kolmen seksikkäimmän kappaleen nimeämisestä. Sillä täytän jo kätevästi PUOLET kuuden kipaleen vaatimuksesta. Nih, hyvin menee!
Ei missään erityisessä järjestyksessä, mutta kuitenkin.
Bruce: I'm on fire *lääh*
Hothouse Flowers: Don't go *lääh lääh*
Savage Garden: I want you *lääh lääh lääh*
Ja se joka virnuilee miten naismainen Savage Gardenin Darren (??? dementia iski...), saa turpiinsa täältä välittömästi. Olen jo valmiiksi pahalla tuulella Essin takia ja etsin mukiloitavaa aikuista kohdetta... Onneksi en ole tippaakaan väkivaltainen muuten...
Ai kolme vielä? Kolme kolme kolme... Taitaa olla liian iso urakka... No juu, ehkä tämä?
Carole King: You've got a friend *aah sitä nuoruutta ja Shimonia, joka tuota lauloi...*
Jotain kotimaistakin tietty olisi hyvä olla... Mites vaikka tämä:
Heikki Hela: Kaikista kauhein ei kun kaikkein!
Ja sokerina pohjalla:
Essin esittämänä Kuiki kuiki tättönen
Puuh, urakka valmis. Se oli tuskaa...
Essi oli tänään kotona, ajattelin että nyt on pakko pärjätä taas oman poppoon kanssa pystyi nostelemaan ipanoita tai ei. Ja senhän huomasi, Vauvan aamupäiväunet jäivät tietenkin vajaiksi, Essi piti sellaista möykkää, että kuurokaan ei taatusti olisi nukkunut.
Iltapäiväunille päätinkin sitten yrittää kunnolla. Kävelytin Vauvan makkariin, tyrkkäsin pepusta parisänkyyn ja kierittelin pääpuolelle tissivalmiiksi (kyllä äiti keinot keksii jos nostella ei kerran saa). Otin Vauvan tissille ja huutelin Essiä toiselle puolelle nukkumaan. Ei onnistunut, onneksi sentään videot pyörähtivät käyntiin, joten Vauvalla olisi edes jotkut mahdollisuudet saada unta. Vauva nukahtikin tissille, mutta tuntui vaativan nukkuakseen äidin kainalon ja tissin tyynyksi, joten torkuin itsekin siinä. Essi kävi säännöllisin väliajoin möykkäämässä vieressä, mutta onneksi Vauva nukahti helposti uudelleen.
Lopulta Essi meni vessaan pissille ja huuteli kymmenen minuuttia lorua "PISSA TULI!!!". Niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Neitihän osaa pyyhkiä pypyn itsekin, jos vaan tahtoo. Lopulta möykkä hiljeni ja torkahdin taas. Heräsin myöhemmin ja pääsin kuin pääsinkin kiemurtelemaan pois herättämättä Vauvaa. Essi katseli videota olohuoneessa ja karmea totuus paljastui vasta kun menin vessaan. Kauhukakara oli lätrännyt hammastahnan kanssa, keittiöstä oli haettu keittolautanen, siihen oli puristeltu hammastahnaa. Vessanpöntön kansi oli hammastahnassa, lattia, jakkara ja lavuaari. ARGH! Mikä ihmeen pakkomielle tuolla kakaralla on sotkea joka paikkaa milloin sinkkisalvalla milloin Lansinohilla. Ylipäätänsä millä tahansa, joka tarttuu kiinni kuin pikaliima. Hammastahnan Essi oli ottanut vessan kaapeista kiipeilemällä lavuaarin päällä, sanomattakin on selvää, että hammastahnaa neiti ei todellakaan saa itse ottaa.
Siivoilin vessan kiroillen hiljaa itsekseni, saapa nähdä milloin Essi tempaisee seuraavan kerran. Vessaan jäi kyllä raikas ihana tuoksu, jotain hyvää tuostakin episodista...
Voi tuota pientä Vauvaa, kun keksii uusia taitoja ihan silmissä. Ja vahvistaa ja oppii paremmin jo ennen keksittyjä. Viime viikollahan tuli maanantaina ensimmäinen hammas, onneksi siinä suhteessa ei Vauva ole vielä keksinyt tehdä lisää eikä onneksi edes testata, millaista jälkeä hammas äidin rintavarustukseen tekee!
Tällä viikolla Vauva on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten ja samoin kävelemään tukea vasten. Muksuja toki sattuu aina välillä, mutta into on silti kova. Tänäänkin Vauva työnteli Essin pientä tuolia edellään, jotta pääsi eteen päin pystyasennossa. Eilen Vauvalla oli kova kiire töistä palaavaa isiä vastaan, joten piti oikein kontata, yleensä Vauva vain ryömii.
Isi on muutenkin Vauvalle nyt tosi tärkeä, isihän on ainoa, joka ei pientä ole hylännyt. Minähän olin monta tuntia poissa Vauvan elämästä ja nytkään en pysty ottamaan pientä syliin. Siksipä isi onkin ihana ihminen, sylitteleekin pientä ihan entiseen malliin. Pientä eroahdistusta on kyllä muutenkin ilmassa, välillä se jopa kohdistuu minuunkin. Pois silmistä ei saisi mennä, alkaa lohduton parku, jos Vauva huomaa poistumisen. Jos puuhaa omiaan eikä huomaa, niin silloin kaikki on ok.
***
Essi on nyt ollut pitkiä päiviä hoidossa, Mies vie töihin mennessään ja hakee töistä palatessaan. Minähän en pysty Essiä hoidosta hakemaan, kun en saa nostella Vauvaa. Tylsää, että autolla voisi kyllä ajaa, mutta se ei käytännössä onnistu, kun Vauvakin pitäisi saada mukaan. Heräsin aamulla siihen, että Essi möykkäsi Miehelle, ei olisi halunnut tehdä aamutoimia. Päätin nyt sitten, että huomenna neiti saa olla kotona, kyllähän me pärjätään niinkin. Essin hoitopaikassa on vesirokkoa ja niinpä Essi sai nauttia tänään ihan yksin hoitotädin jakamattomasta huomiosta. Neiti olikin hyvin tyytyväinen, mikäs sen kivempaa! Essihän on rokotettu vesirokkoa vastaan, joten tuskin saa itse tartuntaa muutoin kuin lievänä korkeintaan. Toivottavasti Vauvakaan ei sairastu!
Nyt on jo sunnuntai, olen saanut olla kotona kaksi päivää leikkauksen jälkeen.
Perjantaina palasin tosiaan kotiin laiskottelemaan. Äitini ja Mies tekivät kaikki, minä keskityin torkkumaan välillä sängyllä ja välillä istuksimaan sohvalla. Ruoka alkoi maistumaan illalla eikä aiheuttanut enää pahaa oloa. Muisti vaan on entistäkin huonompi, tarkoituksenani oli ottaa Burana 800 yötä vasten, mutta en millään muistanut, otinko sen samalla kun hain mehua keittiöstä vai jätinkö ottamatta... Toistakaan en uskaltanut ottaa, joten kippasin sitten vaihtoehtoisen lääkityksen eli kaksi Panadolia. Jos tosiaan olin ottanut Buranankin, niin olinpahan ainakin hyvin lääkitty. Ei ihme, että yö sujuikin ihanasti, oli niin mukava nukkua omassa sängyssä kovan sairaalasängyn jälkeen. Vauva heräsi yöllä kahdesti syömään, tökin Miehen hereille nostamaan Vauvan rinnoille.
Lauantaina äiti lähti takaisin kotiinsa. Olisi ollut kiva pitää äitiä täällä vielä, mutta tottahan hänelläkin on oma elämänsä. Äiti on ihmeellinen ikiliikkuja, koko ajan puuhaamassa jotain - tämä omena on pudonnut tosi kauas puusta, minä olen normaalistikin laiskansutjakka ihminen saati nyt. Mies vei lasten kanssa äidin junalle, minä en olisi pärjännyt vielä yksin ipanoitten kanssa. Essikin kun oli ja on tosi hankalalla tuulella, oli varmaan iso asia olla kokonaan ilman äitiä ja isää yli vuorokausi. Vaikka Mummi onkin turvallinen hoitaja ja koti oma, niin silti. Essi oli todennut Miehelle, kun Mummi nousi junaan, että "Mummi meni siniseen junaan, Essi menee punaiseen junaan." Ei värillä väliä kunhan vaan on punainen? ;)
Illalla pääsin jo ensimmäistä kertaa lattialle kontalleen Vauvan seuraksi, enköhän pärjää jo maanantaina yksin Vauvan kanssa päivän vaikken nostella saakaan? Essi menee päiväksi hoitoon. Särkylääkkeitä olen syönyt, kotona tulee liikuttua enemmän kuin sairaalassa ja se aiheuttaa vähän haavakipua.
Toinenkin yö kotona meni hienosti, olo taas entistä parempi. Kaiken kaikkiaan nämä pienet kivut leikkauksen jälkeen eivät ole mitään verrattuna sappikohtauksiin. Harmillista on nostokielto, on tosi ankeaa kun ei voi nostella Vauvaa. Sekin on kurjaa, että Vauva potkiskelee enkä siksi voi pitää pientä sylissä edes sohvalla tuettuna. Imettäessä suojaan vatsanseudun tyynyllä, mutta silti pienet kädet joskus pääsevät muksimaan haavoja. Voi vain kuvitella millaista sektiolla synnyttäneillä on, oma operaationi oli kuitenkin vain tähystys.
Perjantaina pitäisi käydä poistattamassa tikit, mutta en vielä tiedä miten se onnistuu. Mites minä täältä virka-aikaan pääsen mihinkään, kun en voi nostella Vauvaa ja muutenhan tuota herraa ei autoon turvaistuimeen saa. Essi toki osaa nousta autoon itsekin. Pitää soitella huomenna, ehkäpä kotisairaanhoitaja voisi tulla kotiin? Tai jos saisin ilta-ajan, jolloin Mies voisi hoitaa Vauvan.
Eilen juttelin Messengerissä erään ystäväni kanssa, jolla oli sappikohtaus. Hän on ihan pienen vauvan äiti ja kärsi kohtauksista jo raskausaikana. Tuntuu niin epäreilulta, että äidit, joilla muutenkin olisi puuhaa, vaikka toisille jakaa, joutuvat vielä kärsimään tämmöisistä riesoista. Sekin on äärimmäisen epäreilua, että on ihan tuuri peliä, miten hoitava henkilökunta ottaa huomioon imettävän äidin olosuhteet, kaikki eivät valitettavasti ole niin onnekkaita kuin minä. Mutta oli miten oli, minusta sappivaivat ovat niin hirveitä, että jo yhden kohtauksen jälkeen kannattaa varata aika ja tutkituttaa tilanne eikä tuudittautua siihen, että kohtaus ei enää koskaan toistuisi. Olen minäkin monta kertaa kironnut sitä, että jälkitarkastuksessa lääkäri ei ottanut vakavasti kun valittelin vatsavaivoja. Kolme isoa, pari päivää kaikkinensa kestävää kohtausta tuli koettua ja lukematon määrä pienempiä, ei niin kamalia vatsavaivoja. Jos en olisi itse ottanut selvää lääkityksestä, niin kohtauksia olisi ollut enemmänkin, kolmannen jälkeenhän pystyin lääkitsemään alkavan kohtauksen itse heti kotona.
Viikon päästä saan tikit pois, kahden viikon päästä nostelukielto päättyy, kolmen viikon päästä saan patologin tulokset sappirakosta (seinämät paksuunteneet, kiviä on ollut pidempäänkin, vaikka oireet tulivatkin vasta Vauvan syntymän jälkeen) ja kuukauden päästä saan purkaa sappidieettiä. Enää ei tarvitse pelätä, milloin seuraava kohtaus iskee. Maltan tuskin odottaa, että saan taas kokeilla suklaata, syödä omenia ja parsakaalia.
Kaleidoskooppi on nyt uusi ja ehompi, kokonaan ilman kiviä.
Eilen aamulla heräsimme Miehen kanssa puoli kuudelta, pakkasimme loput roinat autoon ja ei kun matkaan. Vauva ei herännyt kuin vasta haalarin pukemiseen, onneksi poika kuitenkin söi unissaan parit herumiset vasemmasta tissistä. Olin jotenkin epähuomiossa imettänyt koko yön vasenta, joten maito oli varmasti rasvaista ja täyttävää. Oikean puolestaan pumppasin automatkalla ja sain Miehelle 1,4 desiä tuoremaitoa pulloon.
Vauva nukkui autossa ja Mies kävi saattamassa minut osastolle. Jätin esitietolomakkeen ja kyselin ensimmäisen kerran imetyksen huomioon ottamisesta operaatiossa. Samoin kyselin milloin Mies voisi tuoda Vauvan syömään ensimmäisen kerran. Olin ensimmäisenä menossa leikkaukseen, ajaksi oli määrätty 8:05, joten arvelivat että Mies voisi soitella yhden maissa ja kysellä, joko olen tullut heräämöstä. Mies lähti autolle ja hotellille Vauvan kanssa.
Menin odottamaan päivähuoneeseen leikkaukseen pääsyä ja pesin siinä samalla rintapumpun. Lueskelin Karin Lääkärikirjaa, se olikin hupaisaa luettavaa. Laboratorion työntekijä kävi ottamassa minulta putkilon verta mahdollisen lisäveren sopivuuden testaamista varten. Tähystykseen meneville on varattuna aina kaksi pussia verta. Sairaanhoitaja ja harjoittelija kävivät hakemassa minut valmisteluun, sain ihanan selästä avonaisen paidan ja sairaalavaatteet, napani putsattiin leikkausta silmällä pitäen. Samalla käytiin vielä läpi esitietolomaketta ja jälleen kerran mainitsin, että imetän, joten lääkitys sen mukaan. Sain myös hauskat tiukat sukat, joiden tarkoitus olisi estää veritukoksia jaloissa. Sairaanhoitaja raukka kiskoi niitä jalkaan ja minä vielä viimeistelin loput. Sain myös pistoksen verenhyytymistä estävää lääkistä vatsanahkaan ja sairaanhoitaja vielä erikseen painotti, että aineesta ei ole haittaa imetykselle.
Kohta matkasimme sängyllä käytävälle odottamaan hissiä leikkaussaliin, leikkaava kirurgi kävi pikaisesti moikkaamassa ja sairaanhoitajat mainitsivat heti, että tässä on imettävä äiti, se pitää ottaa huomioon hoidossa. Sain myös tabletin rauhoittavaa, mutta luulenpa, että se ei kerinnyt vaikuttaa, sillä melkein heti tabun naukkailtuani jatkoimme matkaa kohti leikkaussalia. Sääli, olisihan se ollut kiva tietää, miltä rauhoittavat tuntuvat. Leikkaussalin ulkopuolella siirryin kapealle sängylle, jolla minut vietiin leikkaussaliin, osaston sairaanhoitaja luovutti minut leikkaussalihoitajalle terveisin, että imetys pitää ottaa hoidossa huomioon. Aika kolkko huone, vihreitä kaakeleita seinällä ja hirmuisen iso lamppu katossa. Kohta paikalle tuli anestesialääkäri, jolle taas leikkaussalihoitaja mainitsi imetyksestä. Hyvää palvelua! :D Tuotahan sai kuulla jo kyllästymiseen asti. ;) Anestesialääkäri pisti kanyylin käteeni ja pohti hetken ääneen, miten paljon Vauva mahdollisesti saisi lääkettä maitoni kautta. Lopputulos oli, että ei mitään haittaa. Kohta sainkin suoneeni kipulääkettä ja seuraavaksi valkoista mömmöä. Olo muuttui ihan omituiseksi, tuntui että pää sekoaa ja hengitys ahdistaa. Kerkisin valittaa outoa oloani ja seuraava muistikuvani onkin heräämöstä.
Hoitajat herättelivät minua, kysyin epäuskoisena, että joko minut on leikattu. Kello oli jotain kaksitoista, minua oli kuulemma pikaisesti herätelty jo leikkaussalissa, mutta minä en muista siitä mitään. Kysyin, että onnistuiko tähystäminen ja niinhän se oli onnistunut. Mikä helpotus! Kurkkuni oli kipeä, kysyin, että oliko minut intuboitu ja niinhän toki oli tehty. Hetken aikaa heiluin siinä unen ja valvetilan rajamailla ja tilaani tarkkailtiin mittaamalla verenpainetta tiheästi. Minun tuli hirveän kylmä ja sain lisää peitettä. Kun katsoin kädessäni olevaa kanyylia, siinä näkyi verta ja kysyin sainko veritankkausta. En ollut saanut, vähän omaa vertani oli mennyt kanyyliin.
Hetken päästä minut vietiin osastolle ja omaan huoneeseen. Olo ei ollut kovinkaan huono, varovasti koettelin liikuttella kroppaani ja saada uutta tuntumaan olooni. Lepuutin kättä vatsani päälle, se tuntui helpottavalta. Minulle pistettiin tippumaan ravintoliuosta suoneen, sain nokkamukin vettä, mutta sitä ei saanut käyttää kuin suun kostuttamiseen. Pyysin hoitajilta pyyhkeen, jolla voisin suojata vatsani Vauvan potkuilta ja pari rättiä valuvaa maitoa vastaan. Kello oli jotain yksi ja aloin odotella Vauvaa ja Miestä vierailulle ja kahden pintaan he tulivatkin. Mies nosti Vauvan rinnalle, mutta poikapa ei millään meinannut malttaa syödä, yritti vain tutkia kanyyliani ja sängyn säätölaitteita. :D Lopulta Vauva rauhoittui ja aloitti ahnaan syömisen. Helpotus se oli minullekin, rinnat kaipasivat jo tyhjennystä, olihan imetysväliä tullut kahdeksan tuntia. Mies varjeli mönkimykseltä vatsaani ja nosti pojan vielä toiselle rinnalle.
Vauva oli suostunut aamupäivän aikana syömään mangososetta ja vedellä lantrattua mangoa nokkamukista. Äidinmaitoa poika ei pullosta kelpuuttanut. Mokoma rontti! Minä kun olin sen viitsinyt pumpata! Syömisen jälkeen Mies ja Vauva läksivät päiväunille hotelliin ja kaupoille. Minä jäin torkkumaan, tosin puhelias vierustoveri piti huolen siitä, että unta ei paljon tullut. Hoitajat kävivät mittailemassa verenpainetta ja tuputtamassa kipulääkkeitä, mutta koska minua ei koskenut paljon yhtään, niin kieltäydyin niistä. Ihmettelin kovasti ääneenkin, että miksi minua ei koske - mahtaako nukutuksessa annettu lääke vielä vaikuttaa vai enkö vain ole kovin kipeä.
Mies ja Vauva tulivat taas vieraisille seitsemän jälkeen, Vauva söi ja sitten he läksivätkin jo hotellille yöunille. Seuraavan kerran he tulisivat käymään aamulla kuuden jälkeen. Illalla yötä vasten pyysin varmuuden vuoksi särkylääkettä ja minulle pistettiin suonen sisäisesti tippumaan jotain nestemäistä panadolia. Samalla laitettiin toinen ravintoliuospussikin menemään suoraan suoneen. Panadol vain oli tukkiintunut heti alkuunsa enkä saanutkaan sitä yhtään. Olisivathan nuo laittaneet toisen pussin, mutta kieltäydyin kuitenkin kunniasta, kun enhän minä oikeasti edes sitä ensimmäistä olisi tarvinnut. Iltapalan aikaan yritin syödä vähän jogurttia, mutta pystyasennosta ja syömisestä tuli niin paha olo, että ajatus piti unohtaa. Sain kuitenkin pari lasia appelsiinimehua yöpöydälleni. Myöhään illalla kokeilin myös ensimmäisen kerran jalkojen kestävyyttä ja kävin hoitajan avustamana vessassa. Vau mikä saavutus! ;)
Yöllä kolmelta vasen rinta alkoi tuntua niin kivikovalta, että pumppailin siitä pahimmat kiristykset pois. Oli vähän hankala arvioida pumpattavaa määrää, kun en yhtään tiennyt paljonko Vauva sitten aamulla söisi. Pyysin hoitajaa viemään pumpun jonnekin kylmään, kunnes jaksaisin pestä sen. Aamulla kuuden ja seitsemän välillä Mies ja Vauva sitten saapuivatkin, aah mikä helpotus saada tyhjentäjä vierailulle! Vauva oli yöllä kitissyt vain kahdesti ja Mies oli saanut Vauvan nukkumaan pelkällä taputtelulla ja hyssyttelyllä. Vauva nukkui yönsä Miehen kainalossa. Vauva ei hirveästi jaksanut syödä, joten sovimme, että Mies ja Vauva käyvät pikaisesti hotellilla aamiaisella ja tulevat sitten takaisin yrittämään syömistä taas.
Nyt olinkin jo kipeämpi, ilma oli alkanut liikkumaan suolistossa taas. Samoin oikea hartiani oli tajuttoman kipeä, sitä oikein pisti. Tähystyksessä käytetyt kaasut ehkäpä? Yritin syödä aamiaista, mutta se sai aikaan vain oksettavan olon. Kirurgi kävi kierrolla ja lupasi kotiuttaa samana päivä, kun "on se vauvakin". Ihanaa! Sehän mulle sopii, eihän sairaalassa voi edes kunnolla nukkua... Vauva ja Mies tulivat takaisin ja Vauva suostui taas syömään. Jalkailimme sitten päivähuoneeseen ja takaisin, liikkuminen ja pystyasento helpottivat oloani. Joskus puoli yhdentoista maissa Vauva alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Mies vei Vauvan päiväunille hotelliin. Minäkin torkuin siinä ja sain jossain vähän ennen ruokailua kotiutusohjeet. Ruokaa yritin taas syödä omaa oloani kuunnellen, mutta huono olohan siitä seurasi. Eikä ollut oikein nälkäkään.
Vähän jälkeen puolen päivän miesvieraani taas tulivat, imetin Vauvan ja vaihdoin päälleni omat vaatteet. Sanoin hyvästit mukavalle henkilökunnalle ja läksimme kohti kotia. Enpäs muistanutkaan, että tie oli noin kuoppainen, isommat kuopat tuntuivat ikävästi vatsassa. Kotona Essi ja Mummi odottivat meitä. Oli ihana päästä kotiin!
Täytyy kyllä sanoa, että sain upeaa hoitoa, jossa imetys otettiin loistavasti huomioon. Mies sanoi, että hoitajat aina kommentoivat hänet ja pojan nähdessään, että Vauva on tulossa tissille syömään. Mies vain ihmetteli, miten hyvin koko henkilökunta tuntui olevan ajan tasalla tilanteesta. Täydet pinnat Loimaan aluesairaalan kirurgian osasto 1 koko henkilökunnalle!
Kävin hakemassa äitini tänään kaupungista junalta. On mukava katsoa, miten äitini tykkää pelata ipanoitten kanssa ja Essi varsinkin on ihan innoissaan Mummin seurasta. Vauva aluksi vähän vierasti, mutta nauttii nyt Mummin seurasta jos vain minun ääneni ei kuulu mistään. ;) Heti kun minä höpötän jossain lähistöllä, naama vääntyy mutturalle. Äitin oma kultapoika selvästi.
Olen keitellyt tuttipulloja, pitäisi kohta pakkailla ne valmiiksi. Autoon on jo laitettu Vauvan tavaroita, matkasänky ja- rattaat ja _kerta_vaippoja. Äsken Mies laittoi Vauvalle yövaipaksi kertavaipan, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun. Mutta jos Vauva ei aamulla ole hereillä, niin ei tarvitse vaipanvaihdon takia herättää.
Vielä pitäisi laitella vähän sitä sun tätä, taitaa yö tulla aika pian vastaan? Aamulla pitää lähteä ajamaan jo kuudelta, seitsemältä kun pitää olla Aluesairaalassa. Ja sekin pitää muistaa, että yöllä kello kahden jälkeen on oltava ilman ruokaa ja vettä. Mutta minähän saan ainakin huomenna nukkua, se on jopa toivottavaa...
