maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Uusi viikko, reilusti lisää asukkaita


Sorella häädettiin odotetusti eilen Big Brother -talosta. Hyvä näin, neito on nyt poissa julkisuudesta ja poissa mielistä. Talon ulkopuolella odottelee hoitamattomia asioita, toivottavasti Sorella ei ota kohua turhan raskaasti. Rehtori ja koulutoimenjohtaja, jotka kertoivat Sorellan joutumisesta puhutteluun, voisivat mennä itseensä. Kovasti kuuluttavat moraalin perään, vaikka omien toimien moraalikaan ei taida kestää päivänvaloa. Ja muutenkin, jos moraalia voi opettaa vain erehtymätön ihminen, niin voidaankin sitten saman tien lopettaa koko moraalinopetus.


 


Jenni jatkoi talossa ja hyvä niin. Tänä aamuna taloon on astellut viisi uutta asukasta, maltan tuskin odottaa sitä porua, minkä Jenni nostaa kun uudet asukkaat pyrkivät tutustumaan häneen. Nehän pyrkii ihan liian lähelle… Minun kirjoissani Jennistä on mennyt maku, Sorellan kohtelu lähenteli mielestäni melkein kiusaamista. Ymmärrän kyllä, että jokaisella meillä on omat tahtimme, mutta rajansa kaikessa. Kohteliaisuus ei maksa mitään, pakkoko on vielä hangata totuuksia päin toisen naamaa.


 


Uusien nimet ja kasvot ovat vielä hakusessa, mutta tulijoita oli kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Ihan kiva niin! Taisi BB pitää mitä lupasi, jos pakka ei mene tästä sekaisin niin mistä. Harmi kun on pakko olla töissä eikä voi istua 24/7:n ääressä koko päivää. Kalen ilmeily varsinkin lienee tosi herkullista?


 


Eilisissä potkijaisissa oli vieraana viime vuoden kakkonen Tiina. Jutuissa pisti korvaan se, miten Tiina mainitsi viime vuotisista ryhmittymistä Iinan, Hannan ja Minnan seurueen. Hmm, omasta navasta ei koskaan löydy mitään vikaa vai voiko muisti olla niin lyhyt? Aika tiivis ripariryhmäkin (mitä muuta voi tulla mieleen superkivasta sängyltä toiselle hyppimisestä ja hoilaamisesta?) oli olemassa, johon Tiina itsekin kuului Terhin ja Katin ohella.

Ei kommentteja: