torstaina, elokuuta 10, 2006

Kattoremppaa


Tässäpä kuva eilisillalta:



Vanha katto on siis purettu, alle toki jäi päreet. Päälle on pistetty vettäpitävä kuitukangas ja puitten päälle on koottu metallista runkoa. Katosta ei ilmeisesti löytynyt sen kummempia ongelmia, jotain pientä suoristamista on kai tehty mutta se nyt oli odotettavissakin. Yllättävän paljon tuosta piipun yläosasta pitikin muurata, vaalea laasti kertoo uudelleen muurauksen.


Maalattujen tai vajaasti maalattujen lautojen ongelmakin lopulta ratkesi. Vasta kuvista työnjohtaja suostui uskomaan, että noita ei todellakaan ole maalattu kahdesti. Kumma ettei asiakkaan sana paina! Olivat tilanneet puut eri toimittajalta kuin yleensä, toki kahteen kertaan maalattuina mutta jostain syystä laudat oli kuitenkin vain pohjamaalattu. Tänään kun tulimme kotiin oli pihalle levitelty kauniisti maalattua lautaa. Silmä lepäsi, laudat ovat nyt todellakin valkoisia.


Pihan kestokoriste jätelava ja vanhat tiilet matkasivat tänään muiden murheeksi. Onneksi tiilille löytyi sopiva monttu erään viljelijän tilalta joten kallista kaatopaikkamaksua ei sentään tarvinnut pulittaa! Iih, nyt alkaa pelottavasti näyttää siltä että tämä sujuu. Ja sekös mua pelottaa, kohta varmaan koko taloa lakoaa kuin korttipakka...


Huom! Eikös tuo maalipinta näytäkin aivan ihqdalta! Ikkunalautoja ei ole vielä käsitelty, mutta kuvasuurennusta multa onkin ihan turha pyytää. ;)

Ei kommentteja: