perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Lelut mielessä


Irkissä tuli vastaan hauska testi, joka on pakko pistää jakoon. Lasten ja aikuisten lelut ovat yllättävän samanlaisia, mutta onneksi myös arvaamalla voi voittaa.


Riittävästi lasten kanssa leikkineenä tämä oli melkeinpä helppoa (muuta EN tunnusta ;D), tulokseni oli aika kelvollinen:


You have scored: 10 out of 15


Pretty Good. You still need to spend more time at the local bookstore.


***


Mistä tulikin mieleeni. DUNMORE, niin mitä vettä. Hanasta, vissyä??? ;)

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Kiusaa...


Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla. Siis vain yhdellä (!), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta...


Kiusaan jäin kiinni Äidin elämässä.

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

14 000 syytä


Eräs irkkituttu keräilee Pullip-nukkeja, jotka olivat täysin tuntematon suuruus minulle ennen kuin nukkehassahtanut irkkikamu pastesi parit linkit. Nettikaupoista löytyy ihanuuksia huudettavaksi tai ostettavaksi. Juuri äsken katselin suloista Anne Shirley -nukkea. Punatukkainen, pisamainen Ystävämme Anne sopisi aivan loistavasti kirjahyllyyni... Ainoastaan ajatus tulleista pitää himoni vielä kurissa.


Niin ja ne 14 000 syytä. Meillä kävi tänään kattomyyjä, uusi katto maksaa vaivaiset 14 000. Tuplaa talosi arvo, osta uusi katto! Essillä on tapana kieltäytyä tekemästä asioita vetomalla siihen, että niitä tehdessä tulee hiki. Hiki tuli mullekin kun hinnan kuulin, mutta ei auta. Onneksi suihku on keksitty, saisipa sen taottua Essinkin päähän...

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Kolmonen tulee vaikka väkisin?


Toiseksi viimeinen lista pillereitä lähestyy uhkaavasti loppuaan, resepti on käytetty loppuun. Uusimisen paikka siis. Mutta hommahan ei olekaan niin helppoa... Täällä perhesuunnitteluneuvolan asiakkaat käyvät kerran vuodessa lääkärissä, muutoin on turha odottaa uutta reseptiä. Perhesuunnittelussa lääkäri on tavattavissa vain maanantaisin, joten aikojen saaminen ei välttämättä ole helppoa.


Joten soittelemaan, aloitin soittelun siinä vaiheessa kun avasin toiseksi viimeisen liuskan. Kaivoin numeron puhelinluettelosta, kukaan vaan ei koskaan tuntunut vastaavan enkä minäkään muistanut soittaa läheskään joka päivä. Lopulta vähän yli viikon jälkeen joku lopulta vastasi: "Aikuisten neuvolassa" Siis mitä häh, numerot ovat muuttuneet! Kysyin perhesuunnittelun puhelinnumeron ja soitin sinne. Ei vastausta, tietenkään. Lannistuneena unohdin koko soittamisen päiväkausiksi, mutta pillereiden hupeneminen parantaa kummasti muistia...


Tänään soittelin taas ja parin yrityksen jälkeen joku jo vastasikin: "Äitiysneuvolassa" Ooh, sinnehän sitä kohta onkin asiaa, jos reseptiä ei pian ala kuulumaan... Tuskastuttavaa, kysyin jälleen perhesuunnitelun numeroa ja sainkin. Numero oli varattu. No tietenkin... Hetken päästä soitin taas ja tällä kertaa soitto ohjautui keskukseen, perhesuunnittelua tekevä terveydenhoitaja on tavattavissa jälleen huomenna.


Että tämmöisiä, turha pyristellä. Kai se vaan on hyväksyttävä, että kolmonen on väistämätön? Ja kukapa näitä ei lisää tahtoisi?


lauantaina, huhtikuuta 08, 2006

Paljon harmia pähkinästä


Eilen oli ihan tavallinen päivä, töistä kotiin päästyäni imettelin ensin Exän, sitten napostelin pari pähkinää Miehen laittaman ruoan valmistumista odotellessani. Ex kinusi pähkinää, joten annoin pojalle puolikkaan saksanpähkinän. Poika tykkää pähkinöistä ja on syönyt niitä ilman mitään ongelmia. Nytkin kaikki meni hyvin aluksi, Ex muussasi pähkinän suussaan muruiksi. Ex alkoi repimään lehtiä pois pöydältä ja Mies tietenkin kielsi, mikä sai Exän vetämään henkeä aloittaakseen raivokkaan huudon. Virhe, pähkinänmurut menivät henkeen ja salpasivat hengityksen.


Mies taputteli Exää selkään ja kantoi punertuvaa lasta luokseni. Hyvin pian saimme taputeltua ja puristeltua ja roikoteltua niin, että Ex alkoi saamaan taas henkeä. Lyhyitä henkäyksiä, limaa tuli ihan järkyttäviä määriä. Poika yski tosi paljon. Yskimen rauhoittui ja hengittely parani, mutta yskähtely jäi silti päälle. Soitin terkkariin kysyäkseni, että mites nyt edetään. Pahin säikähdys oli jo ennättänyt mennä ohi. Lääkärin neuvo oli yksinkertainen: Tilaat ambulanssin hätäkeskuksesta ja Keskussairaalaan. Vaikka tilanne oli sillä hetkellä hyvä, ei voi mitenkään tietää onko jotain kuitenkin jäänyt keuhkoihin. Pahimmassa tapauksessa hengitystiet voivat turvota umpeen. Kammo! Hyvä kun selvisin hätäkeskussoitostä, itku oli pinnassa.


Ambulanssin odotus tuntui ikuisuudelta, mutta sieltähän se saapui ja matkasimme Keskussairaalaan. Ensihoitaja tutki Exän ja seurasi tilaa, hapetus oli ihan hyvä. Ex jopa nukahti syliini. Keskussairaalassa korvalääkäri kuunteli Exän keuhkoja ja määräsi röntgenin, jonka pohjalta sitten voisi paremmin tehdä päätöksiä. Röntgenin ottaminen noin pienestä on aina ankeaa, niin nytkin. Voi sitä kiukkua, kun nuori mies piti saada pysymään edes se pieni hetki paikoillaan.


Kuvat näyttivät, että toinen keuhko ei ehkä hapetu ihan yhtä hyvin kuin toinen eli varmuuden vuoksi seuraavaksi toimenpiteeksi pitäisi tehdä tähystys. Keskussairaalassa sitä ei voitaisi tehdä kuin vasta seuraavana päivänä, joten seuraavaksi meille tuli siirto Tyksiin. Exälle laitettiin siirtoa varten tippa, mitään ei saanut syödä tai juoda nukutuksen takia. Kaksi ensimmäistä yritystä käteen epäonnistuivat, voi sitä huudon ja raivon määrää. Päähän sitten saatiin laitettua jo ekalla yrityksellä. Tuolla yläpalkin kuvassahan voi ihailla Exän hienoja verisuonia... Siirtoambulanssi saapui ja käärin sairaalapaitaisen Exän isoon pyyhkeeseen ja matkaan. Hapetusta seurattiin koko parituntisen ajan ja kun saavuimme Tyksiin, oli leikkaussali jo odottamassa poikaa. Sinne veivät Exän ja minä jäin huoneeseen odottamaan. Koska imetän, sain erikoispalvelua eli mehua ja leipää ja jogurttia huoneeseen. Olikin ihana saada syödä edes jotain, minultakin jäi syöminen väliin.


Laittelin lattialle petini ja pötköttelin siinä. Aika pian tuli jo sana, että Ex on heräämössä ja tulee ihan pian osastolle. Rauhallinen poika katseli isoin silmin ympärilleen ja alkoi heti itkemään, kun näki minut. Hoitaja kertoi, että toimenpide oli ollut nopea, koska keuhkoista ei ollut löytynyt mitään. Syliin sain ottaa, mutta imetystä olisi lykättävä ainakin pari tuntia nielun puudutuksen takia. Ex yritti kaivautua paitani sisään eikä halunnut enää takaisin pinnikseen. Sain kuitenkin pojan taputeltua sinne uneen, viereeni en uskaltanut ottaa, koska olisin saattanut vahingossa imettää. :P Torkuin ja odottelin kahden tunnin kulumista. Kun kaksi tuntia oli mennyt, Ex nukkui edelleen, mutta heräsi vähän ajan kuluttua sairaanhoitajan tarkastukseen, joten sain lopultakin vauvani rinnalle. Rinta maistui hienosti ja loppuyön Ex nukkuikin kainalossani, ei yhtään enää suostunut pinnasänkyyn. Intuboinnista ja tähystyksestä huolimatta Ex vaikutti pirteälle eikä äänikään kuulostanut erikoisen käheälle.


Aamulla odottelimme kolmisen tuntia korvalääkäriä päästämään meidät kotiin. Siinäpä olikin jobia kerrakseen juosta pitkin lasten kirurgisen osaston käytäviä vauhtivesselin perässä. Ruoka ei pojalle maistunut, mutta uusi tuttavuus taaperokärry oli tosi rakkautta. Korvalääkäri vielä kertoi, että keuhkoputken alusta oli imetty pähkinän paloja ja limaa ja koska keuhkoja on tähystetty edessä on viikon antibioottikuuri. Kotimatka sujui reteästi taksilla, alle vuorokaudessa tuli ajeltua siksakia ihan riittämiin.


Ex on elämänsä vedossa, Essiä harmittaa kun ei päässyt sairaalaan, Mies laverteli heti kaikki kuulumiset sukulaisilleen ja minulla särkee päätä ja on väsy. Paljon melua yhdestä pienestä puolikkaasta saksanpähkinästä.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Ex syö


Iloisena raportoin, että armas pikkuinen vauvapalleroiseni syö! Ihan hienosti ja oma-aloitteisesti. Nopeammin kuin äiti ja isi kerkiää edes EI!!!!!!!tä sanoa. Nimittäin kakkaa. :)


Onneksi sekin on nyt koettu, Essi ei koskaan moiseen sortunut. Eikä muuten kakkinut lattioillekaan, mitä Ex tekee nykyisin harva se päivä. Olemmekohan Miehen kanssa kehittyneet vanhempina vai onko kakan nautinnollinen natustelu poikien lempiharrastus?

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2006

Sunnuntaiylläri


Rakkaat lapsemme järjestivät kerrankin unohtumattoman sunnuntain. Tunti sitten Mies huomasi, että pakastimessa eivät pala valot. Eivät tietenkään, jos sähköpistoke on kiskottu irti seinästä. Ji-HAA!


Olen atk-tukihölön hommissani oppinut sen, että tärkeintä on aina ensimmäiseksi etsiä syyllinen. Sillähän ei ole mitään väliä hoidetaanko homma muutoin kotiin, syyllisten etsiminen ja rankaiseminen on aina ensimmäinen prioriteetti. Sääli vain, että tällä kertaa syyllisyyskysymys jäänee iäksi ratkaisematta. Kumpikin kakaroista pystyy katalaan tekoon, joten seuraavana vuorossa oli vahinkojen kartoittaminen.


Mies ujutti varovaisesti lämpömittarin anturin pakastimen sisään. Lämpötila - ja sulahtanut tuulahdus pakastimen sisältä - kertoivat lohdutonta tarinaa: Koko hela p*ska on sulanut. Tulipahan kiva urakka tyhjätä kaikki ihanat marjat ja ruoat ja mitä nyt olikin pois roskikseen. Mutta ainakin pakastin on nyt siivottu uutta satokautta varten.


Sitäköhän riiviötkin ajattelivat, olisi hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä tai siis tyhjästä pakastimesta joskus? Raahatessani täysinäisiä roskasäkkejä mietin, että jos naapurit kuvittelevat minun raahaavan pois paloittelumurhan tuloksia ei totuus ole niistä arveluista kovin kaukana... Tip tip tip vaan hangelle jäi kiva punainen vana - marjoista.

torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Tampereella


Maanantaina ja tiistaina olin työhön liittyvältä opintomatkalla Tampereellä. Ilman Miestä ja lapsia, A-luokan reissu siis. Tampere on minulle todella tuntematon kaupunki, mutta ajattelin kuitenkin elää vaarallisesti ja rohkaistuin matkaan ihan julkisilla.


Nooh, Express-bussi on vielä helppo nakki, mutta kaupungin sisäisen liikenteen kanssa olikin vähän hanskaamista. Huristelin reteesti perille linja-autoasemalle vain havaitakseni, että eihän se olekaan samalla myös kaupungin sisäisen liikenteen keskus... Aikaa oli, joten hyppäsin sitten paikallisbussiin ja palasin pari pysäkkiä takaisin päin. Tunsinpa itseni taas kerran tyhmäksi. Mutta en sentään ihan NIIN tyhmäksi kun kerran Helsingissä kun minun piti jäädä pois Lasipalatsin pysäkillä ja huristelin päätepysäkille asti. Siellä ystävällinen ratikkakuski tiedusteli vain, että missähän sun piti jäädä pois... No, oikea pysäkki lopulta löytyi ja pääsin perillekin.


Koulutus oli aika väsyttävää. Kammottavaa yrittää pitää silmiä auki, vääntelin jalkojani mitä ihmeellisimpiin asentoihin ihan vain hereillä pysyäkseni. Tehokkaampaa olisi ollut väännellä naamaa, mutta sitä en sentään iljennyt tehdä. ;D Tosin eipä siellä paljon tuttuja olisi ollut. Ja vaikka olisikin, niin kyllähän tutut jo tietää, että olen vähintäänkin puolihullu.


Majoittuminen meni mukavasti koulun opiskelija-asuntoon ja ilta sujuvasti shopatessa läheisessä kauppakeskuksessa ja saunoessa ilman lapsia. Ah mikä nautinto! Ei kitinää ja vikinää vaan rauhallista löhöilyä lämpimässä katsellen saunan ikkunasta puiden latvoja. Yökin meni ilman keskeytyksiä. Aika luksusta.


Se oli hiukka negatiivista, että jouduin pumppailemaan maitoa pois kolmeen otteeseen eivätkä rinnat silti olleet yhtä pehmoiset kuin Exän jäljiltä. Ex osaa kyllä huoltaa rinnat hyvään kuntoon. Heitin pois 4,5 desiä maitoa, yllättävän paljon kun miettii, että pumpulle ei välttämättä heru yhtä hyvin kuin mitä vauva heruttaa. Ja aikaakin tuhrautui, pumppaaminen on tosi tylsää!


Mies ja lapset tulivat hakemaan minua koulutuksen jälkeen, tarkoituksena oli shoppailla vähän Tampereella. Mokomat olivat vain 50 minuuttia myöhässä. Argh!!! Siinäpä sitten menikin jo hyvää shoppailuaikaa ja mies sai unohtaa Bauhaus-käyntinsä. >:I Oikein sille. Seuraavan kerran tulen takaisinkin bussilla, edes joku roti aikatauluissa!


Koti oli ihan kamalassa kunnossa, en käsitä miten vajaassa kahdessa vuorokaudessa voi saada aikaan sellaisen sotkun? Muutenkin melkein hypin kiukusta tasajalkaa, kun lopulta paikansin epämiellyttävän hajun lähteen. :P Mies oli jättänyt märän lattiarätin mytyksi vessan nurkkaan... Äly hoi! Mutta pääasia tietenkin, että koko poppoo selvisi hengissä. Tekee vaan huonoa näin äidin itsetunnolle, että Exällekin tuli ikävä äitiä vasta yöllä. ;) Mitä, enkö olekaan korvaamaton!

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

Essi, remontti-ihme


Essi, tuo reipas ja ehtiväinen neitonen osallistuu myös vanhan talomme remontoimiseen. Mies huomasi tänään, että tuulikaapin oven kahva jäi käteen. Joku ruoja oli irrottanut ruuvit kahvasta.


Nyt Essi on jumissa tuulikaapissa, Mies komensi nimittäin neitosen tuulikaappiin, työnsi oven kiinni ja käski tyttelin tulla pois. Jep, kahva jäi käteen. Juttelevat nyt oven läpi, mitä kaikkea voikaan ja varsinkin mitä kaikkea ei välttämättä kannata tehdä.


Mitähän muuta reippailija onkaan mahtanut virittää?

lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

Yleisön pyynnöstä


Itsehän tätä kerjäsitte, joten yritän nyt blogata vähän tiuhempaan tahtiin. Se vaan on hirvittävän vaikeaa, meille kun ei tapahdu yhtään mitään. Ja minunkin kykyni jorista loppumattomiin samoista vanhoista asioisa taitaa vähitellen saavuttaa rajanasa? Vaikka huomattavan lahjakas tyhjänjauhamisessa onnekseni olenkin. :)


Edessä on jälleen lomaviikko, mitä nyt maanantain ja tiistain olen ensin työreissulla. Työt ovat nielaisseet täysin, hommia olisi (töissä) enemmän kuin ehtii tekemään edes kohtuudella. Joko olen muuttunut entistä tehottomammaksi äitiysloman aikana tai sitten hommat ovat oikeasti lisääntyneet. Mutta turha valittaa, en ole sitä tyyppiä joka tekemättömistä töistä stressantuisi. Lasten hoitoura on lähtenyt käyntiin menestyksekkäästi, tosin kerran vipeltäjäni tulivat jopa mukaan töihin auttamaan minua. Hoitotäti kun oli kipeä ja en halunnut lykkiä ihania pikkupilttejäni varahoitoon. Päivän aikana kerkisin jo monesti katua typeryyttäni, jos hoitotäti vielä joskus sairastuu, lykkään nuo riemumielin hoitoon vaikka Morticia Addamsille... Lapsilla oli kyllä hauskaa sekin päivä.


Tekemättömistä töistä puheenollen: Löytyisikö laajasta lukijakunnasta (hei äiti!) ketään reipasta, joka tulisi siivoamaan läävääni? Vaikka pystynkin menestyksekkäästi sulkemaan silmäni sekasotkulta, en ole valitettavasti vielä onnistunut keksimään keinoa, jolla saisi katkaistua tuntoaistimukset jalkapohjista. Dublot sattuvat ilkeästi jalan alle jäädessään. Muistan hämärästi, että keittiössä oli joskus tiskipöytäkin...


Mieluummin kuin kotitöitä huvittelen päivät (=illat, päiväthän olen tietenkin töissä) joko pistelemällä (ristipistoa, harvemmin lähimmäisiä sentään) tai pelailemalla aikuismaisesti Pleikkarilla. Tosin vajavainen kuntoni asettaa rajat myös pelaamiselle, meillä kun pelataan EyeToy-pelejä, joissa peliohjaimena toimii oma kroppa tai sitten tanssitaan tanssimatolla. Hiki tulee huonokuntoiselle!


Mutta humppahammasta eikun jalkaa vipeltää nyt, taidankin mennä hyppimään parit tahdit.


(Kysyn vaan, kannattiko pyytää tiheämpää päivitystahtia!!!)

perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

Naps!


KIINNI JÄIT! KOSKA LUET TÄTÄ TEKSTIÄ, SE TARKOITTAA ETTÄ SINUN TÄYTYY KOMMENTOIDA. KOMMENTOI IHAN MITÄ HALUAT, KUNHAN TEET SEN. LAITA TÄMÄ TEKSTI OMAAN BLOGIISI JA NAPPAA KAIKKI BLOGIASI LUKEVAT.


Napsahdin itse kiinni Äidin elämään.

tiistaina, maaliskuuta 14, 2006

Mies tuo lahjuksia


Kotikarusellin Mies tuo usein komeita kukkakimppuja armaalleen. Meillä kukkia ei tipu, ei juhlapäivinä eikä yllätyksenä. Mutta saanpa minäkin sentään joskus jotain, tänään Mies toi mulle tämmöisen tuliaisen:



Jokaisen naisen unelma? Kyllä, minun ainakin. Tämä on jo toinen kerta kun saan Mieheltä ruuvimeiseleitä ja tällä kertaa oikein komean sarjan.

tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Äitiyden rappio


Kun Essi oli vielä vauva ja vähän isompikin, en käyttänyt kuin hajutonta deodoranttia ja varoin hajusteita ja tuoksuja pesutuotteissakin. En edes miettinyt värjääväni hiuksia, hiuspohjahan on ohut. Tiedä mitä mömmöjä kulkeutuisi vereeni ja sitä kautta äidinmaitoon. Nykyisin pistelen surutta suihketta kainaloon ja hiuksetkin värjäsin kuukausi sitten ja suunnittelen jo päivää, milloin värjään seuraavan kierroksen. Jos vaikka tulisi punaisempi tällä kertaa... Vauvasta ja maitoon mahdollisesti kulkeutuvista jäämistä viis!


Kun Essi oli vielä pieni, uskoin lempeään ja neuvottelevaan vanhemmuuteen. Kyllähän asiat selviävät ja järjestyvät keskustelemalla, eivät lapset ole aivottomia olentoja, joiden kanssa ei voisi päästä yhteisymmärrykseen.


Eilen oli taas kerran kuningasaamu, Essi on jo viikon tehnyt aamuistamme lapsiperheen helvettiä. Vain lapsiperheellinen voi ymmärtää, mitä on tappeleminen jokaisesta asiasta. Lapsi on tapeltava ylös sängystä, aamupissalle, vaatteet pois ja päälle. Hiuksia ei saa harjata, pikkuhousut on huonosti, sukkikset kutittavat. Pukea ei saa, auttaa ei saa, mutta lapsi pue myöskään itse, vaikka osaakin. Eilen sanoin puolen tunnin tappelun jälkeen sisävaatteissaan sohvalle jämähtäneelle Essille, että hyvä, jää sitten kotiin. Äiti ja Ex lähtevät nyt hoitoon ja töihin. Otin Exän kainaloon ja vein autoon turvaistuimeen, puhdistin kaikessa rauhassa auton lumesta. Vilkutinpa vielä ikkunasta Essille hei heit. Valitettavasti lasta ei yksin voi jättää, joten kävin moisesta mahdollisuudesta pelästyneen ja lopultakin pukeutuneen ipanan kyytiin.


Essi oli kiukutellut vielä aamupäivän hoidossakin, mutta kotiin tuli taas vaihteeksi eri tyttö. Ei tämä uusi Essi mikään tahdoton kone ole, mutta välillä asiat taas sujuvat. Asioista voi vaikka neuvotellakin taas, aamukin meni ihan eri malliin kuin edelliset. Mutta miksi ihmeessä äitiys ei suju niin kuin olen joskus suunnitellut, miksi tähän kaaokseen tulee joku järjen hiven vasta kun käyttöön ottaa vähän pelotteita ja radikaaleja keinoja? Essi on rakas lapsi, mutta joskus kieltämättä väsyttää vääntää kättä 4-vuotiaan kanssa. Lapsen, jolla on viisi kertaa isompi itsetunto kuin mitä tilavuus edellyttäisi - ei ihme, että ylivuotoja sattuu...

maanantaina, helmikuuta 20, 2006

Ristipisto


Tilasin ystävänpäivän kunniaksi Käsityökorista ristipiston. Joskus muinoin olen koulussa tehnyt isoilla pistoilla kissan tyynyyn, olikin tosi ylläri miten työlästä ristipistoilu on. Työlästä, mutta niin ihanaa. Tuntien työn jälkeen koossa on jo jotain Nalle Puhia muistuttavaa... Olen myös onnistunut hämmentämään kokeneita käsityöihmisiä kysymyksilläni. "Miten olisi järkevin tehdä 1/4, 1/2 tai 3/4 pistot?"


keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Punaista



Olen häpeällisen huono huolehtimaan ulkonäöstäni, viimeksi kävin
kampaajalla ennen Ex-Vauvan syntymää. Ihan vain kertoakseni
masuasukille, että poistuakin voisi... Ensimmäiset harmaani sain jo
vähän yli parikymppisenä, mutta viimeksi värjäsin ennen Essin odotusta
ja syntymää.

Eilen ostin hiusväriä, punaista kuinkas muuten.
Kumma juttu, että kun värjään niin värivalinta on 90 % punainen. Joskus
olen vaalentanut hiuksiani, tosin silloinkin ne menevät punaisiksi.
Vain kerran tai kaksi olen kokeillut tummempaa hiusväriä kuin
originaali. Nyt etsin mahdollisimman epäaitoa, mutta kunnon
shokkipunaista ei valitettavasti taida saada kuin kampaajalla
teettämällä?

Kampaaja leikkasi tänään hiukseni lyhyiksi ja
lätkin itse hiusvärin päähäni. Tulos on herkullisen punainen, sääli kun
kamera latistaa sävyä.


tiistaina, helmikuuta 14, 2006

A-luokan reissu


Tällä viikolla olemme talvilomalla, Mies ja minä. Ja lapset tietysti myös, vaikka hoitotäti ei lomailekaan. Sovimme kuitenkin hoitotädin kanssa, että tänään viemme lapset laiskan aamuheräämisen jälkeen hoitoon ja menemme Miehen kanssa ihan kahdestaan vähän humputtelemaan kauppakeskus Myllyyn.


Sinne siis. Automatka oli yllättävän rauhaisa, ei kitinää takapenkiltä. Hiljaisuutta... Oli ihan pakko yrittää pitää keskustelua yllä Miehen kanssa, ihan jo hiljaisuuden täyttämiseksi. Kun saavuimme perille, ei parkkipaikalla tarvinnut vahtia kärppänä Essin liikkeitä eikä kanniskellä Ex-Vauvaa kärryjä etsien. Kaupoissa sai katsella ihan mitä tykkäsi, tasan niin kauan kuin huvitti. Ravintolassa oli jopa tylsää odotella ruokaa, yleensä lapset ovat pitäneet huolen oheispuuhista. Syöminen ei ollutkaan yhdellä kädellä hoidettava ohjelmanumero, kisa siitä kuka on nopein ja pääsee ekana viihdyttämään täysillä lapsia. Ei pissatusta, ei kitinää lelukaupassa.


Olo oli kuin vankikarkurilla. Ja pahus vaan, niitä kahta riiviötä oli ikävä! Sujuva elämä on tylsää... Hammastenkiristely se vasta kunnon äksöniä onkin.

maanantaina, helmikuuta 06, 2006

Nelonen


Pieniä askelia pitäjän haaste saavutti jo ajat sitten, mutta jos nyt saisin jo vastattuakin. ;)


1. Neljä työpaikkaa jotka minulla on ollut elämäni aikana
* au-pair Saksassa
* siivooja
* atk-kouluttaja
* atk-hölö

2. Neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan
* My Fair Lady
* The Sound of Music
* Alkuperäinen Star Wars Trilogia
* Dune-minisarjat, ne elokuvan mittaiset

3. Neljä paikkaa joissa olen asunut
* Hammaslahti
* Schweinfurt
* Uppsala
* Joensuu, nykyistä en paljasta ;)

4. Neljä TV-ohjelmaa joista pidän
* Taisteluplaneetta Galactica
* Suurin pudottaja
* Selviytyjät
* American Idol


Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla
* häämatkan tein töihin Joensuun aikuiskoulutuskeskukseen
* pikkutyttönä Ruotsissa
* isompana reilaten ympäri Eurooppaa
* perheellisenä risteilyllä Tallinnassa

6. Neljä suosikkiruokaani
* tomaattinen kaalilaatikko
* Mehmetin kebab salaatilla
* Mehmetin kymppipitsa
* purjo-pinaatti-juustomunakas

7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin
* Blogilista
* Vampires! Dark alleyway
* Iltalehti

8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt
* jossain missä ulkona ei ole pakkasta!

9. Neljä blogia joita mainostaa
Tähän en pysty, en millään pysty valitsemaan vain neljää.

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

Omituista?


Haaste napsahti ainakin kahdelta taholta, kiitoksia Kirsi ja Turparulla. Jos joku muukin haastoi, niin pyydän anteeksi etten ole huomannut.


Mutta että omituisia tapoja? Minulla??? Olen niin tavallinen kuin vain olla ja voi. Keskiarvokansalainen viimeisen päälle. Mutta yritän parhaani!


1. Kutsun ystävikseni henkilöitä, joita en välttämättä ole koskaan tavannut nenäkkäin. Mutta eikös sitä voi tulla ystäviksi ihan vuosien irkkaamisenkin kautta? Voihan??? Jos ei voi, niin sitten olen ihminen ilman sosiaalisia suhteita... Ja sehän olisi melko omituista?


2. Olen hankkinut miehenkin netin kautta. Pakko kun postimyynnistä ei saanut... Lapset sentään on tehty ihan perinteisesti, vaikka pahat kielet joskus muuta epäilevätkin.


3. Heittelen vielä kuivausrummun jälkeen kuivat pyykit narulle hetkeksi. Vaikka paahdankin pyykkiraukat aina extrakuivaksi. Pyykkinaruni on muuten kätevää mallia: se ilmoittaa itse milloin on aika taitella pyykit pois narulta ja roudata pois. Kippaamalla koko hoidon lattialle.


4. Olen neuroottinen sen suhteen ettei mieheni saa tietää painoani. Nollaan vaa'an jokaisen punnituksen jälkeen vaikkei vaakamme ole edes muistavaa mallia...


5. En meikkaa, todennäköisesti kaikkien meikkieni parasta ennen päiväys oli viime vuosituhannella. Jos meikkipussini on edes löydettävissä.


Kaikki taitavat jo olla haastettuja, kiva on ollut lukea ihmisten omituisuuksia. :)

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006

Surkea lapsenvahti


Meille hankittiin viime viikon alussa webbikamera. Mies väittää, että maanantaina ja minä keskiviikkona. Olen ilmeisen väärässä, mutta en tunnusta. :) Webbikamera on muuten aivan ihana lelu, olen saanut näytettyä pälliäni tosi monelle irkkikaverille - ja ok, lapsia myös. Ja mikä kivintä, aika moni irkkikavereista on saanut kimmokkeen harkita vakavasti kyseisen kapistuksen hankkimista. Supermutsikin sai jo omansa viriteltyä ja suunnittelee kovasti uutta tulonlähdettä tarjoamalla livekuvaa suurperheestä halukkaille vaatimattomaan viisi euroa viisi minuuttia hintaan. ;)


Webbikamerasta on yllättävää hyötyä. Juttelin perjantaina Elman kanssa Messengerin välityksellä ja näytin samalla live-kuvaa täältä meidän olkkarista, jonka nurkassa tietokonepiste siis sijaitsee. Elma jäi sitten lapsenvahdiksi, kun menin miehen kanssa keittiöön pelaamaan Carcassonnea jälleen kerran. Big mistake! Ei pitäisi luottaa täteihin, vaikka niillä kuinka olisi itsellään useita lapsia ja muka kokemusta! Kakaraiseni onnistuivat kaivamaan esiin kännykkäni ja soittamaan Turpa Rullalle. Mokoma tihutyö paljastui siitä, että Turparulla ystävällisesti soitti takaisin ihan vain tarkistaakseen ettei jotain ole oikeasti vialla. Oli hassua jutella puhelimessa, tajusin vasta hetken päästä, että hei, minähän tunnen puhujan irkistä ja blogimaailmasta. *vilkuttaa* Takavarikoin puhelin ja kävin kurkkaamaassa Mesen, Elma oli siellä leperrellyt lapsille... Ei mitään vähäiseenkään kurinpitoon verrattavaakaan.


Päätin kuitenkin antaa Elma-tädille vielä uuden mahdollisuuden. Suinkaan kesken oleva peli ei yhtään painanut vaakakupissa... Ipanat sammuttelivat valot olkkarista, keittiöstä en sentään antanut. Hetken päästä havahduin siihen, että olkkarista välähtää. Huoks, tällä kertaa käsittelyssä oli digikamera... Olipas TOSI tehoton lapsenvahti! Kai se vaan on hyväksyttävä, että ei Elmakaan ihan kaikkea osaa...

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Kommandopipoinen soittaa ovikelloa


Tänä iltana kymmenen korvilla ovikello soi, määrätietoisesti. Mietin olisiko meille tulossa yllätysvieraita, mutta menin kuitenkin kurkkimaan keittiön ikkunasta ulko-ovelle. Ovella oli tumma-asuinen mies, jolla oli kommandopipo päässä. Vain silmät ja suu olivat näkyvissä mustan pipon alta. Tuijotin, tyyppi tuijotti röyhkeästi takaisin. Hetken päästä menin keittiön ikkunalle ja aloin avata sitä tiedustellakseni, että MITÄ IHMETTÄ? Kun aloin avata ikkunaa, tyyppi lähti juoksemaan pois päin.


Olin ihan lamassa, mies ja lapset kurkkivat ikkunasta myös. Essi höpisi jotain vartijoista. Hetken päästä tokenin niin, että älysin mennä soittamaan poliisille. Kun kerroin tilanteesta, päivystäjä lupasi lähettää partion paikalle tutkimaan asiaa. Mies jäi keittiöön ja tyyppi tuli uudelleen norkoilemaan oven luo. Talon kulmalla mies näki toisen kommandopipoisen. Mies avasi ikkunan ja huuteli, että mitä pelleilyä tämä oikein on. Tyypit läksivät taas pihasta kadoten talon kulman taakse. Emme älynneet edes mennä kurkkimaan olisiko ajotiellä ollut autoa.


Poliisit tulivat aikoinaan, tutkivat pihan ja kyselivät. Neuvoivat sammuttamaan valot, jos vielä tulevat ja pitämään oven lukossa. Meni hetki ja ovikello soi taas. Keittiöstä valot sammuksiin, kurkkaus - taas poliisit. Tulivat kertomaan, että tapaus ratkesi, olivat löytäneet tyypit viereiseltä kadulta nukkumasta nätisti sängyissään. Ne tyypit oli NUUTTIPUKKEJA! *kirosana* Siis haloo, jotain rajaa kiitos. En edes tiennyt, että on joku nuutinpäivä eikä minun kotiseuduillani ole moista perinnettä. Aika karua, että tuntemattomien oville mennään pilkkopimeällä soittelemaan ovikelloa. Siitä olen sentään iloinen, että soitin poliisit - en tiedä kuinka kauan olisimme pelänneet omassa kodissamme turhaan, jos en olisi soittanut.