Ensimmäisen viikkotehtävän ratkaisu tuli juuri, Big Brother kutsui kilpailijat sohvalle kuuntelemaan ratkaisun. Tehtävä oli epäonnistunut, ihan odotettu ratkaisu. Ensimmäisenä liekin sammumaan päästäneestä vuorosta Mika ja Minna, Minna pohti mistä syystä tehtävä oli hylätty, kun niitä syitä hänen mielestään voi olla niin monia. Eiköhän syy liene aika selvä, jos liekkiä ei näy, niin syy on se. Tuli pääsi sammumaan kahdesti, turha siinä on enää miettiä, miten tarkkaan olisi pitänyt noudattaa ohjetta "nuotion äärellä".
Lukaisin huvikseni Iltasanomien keskusteluista Big Brother on yhtä kiinnostavaa kuin maalin kuivuminen. Ilmeisesti kirjoittajaa kuitenkin kiinnostaa formaatti sen verran, että sitä on kiva ainakin haukkua. ;) Eli jonkun verran on ollut pakko katsoa, miten sitä muuten voisi arvostella, jos ei asiasta mitään tiedä? On varmasti kiva olla itse niin älykäs ja asioiden yläpuolella, että voi teilata maailmallakin menestyneen formaatin. Tosin kyllähän vanha viisauskin sanoo miten mieletön määrä kärpäisiä ei voi olla väärässä p*skasta pitäessään.
En tiedä mikä on sen ihmeellisempääkään urheiluohjelmissa, ovatko nekään nyt yhtään sen järkevämpiä kuin BB. Paitsi ehkä se, että perinteisesti miehet ovat seuranneet urheilua ja eihän se silloin voi olla väärin! Naiset seuraavat akkojen juttuja eli tietenkin Kauniissa ja rohkeissa on jotain epäilyttävää, ei sitä voi ajatteleva ihminen katsoa.
Tosi-tv:tä on muodikasta arvostella. Tosin kyseisessä keskustelussakin muistettiin sentään mainita englantilaiset, Yle:n kanavilla pyörivät laadukkaat, historialliset tosi-tv:t. En olisi itse yhtään varma siitä, että historian ymppääminen tosi-televisioon tekee siitä yhtään sen ylevämpää ja vähemmän tirkistelevää kuin muustakaan tosi-tv:stä. Mutta onhan se kiva, kun voi edes suhtautumisella BB:iin ja vastaaviin korostaa tyhmälle rahvaalle omaavansa paremman maun.
Mutta paha mun on näistä mitään mutista, olen pitänyt aika monestakin tosi-tv-sarjasta. Suomen BB on tosin ensimmäinen BB, jota olen seurannut alusta alkaen. Yleensä olen seurannut vasta lopusta pari viimeistä viikkoa. Silloin henkilöitä on jo niin paljon vähemmän, että seuraaminen on paljon helpompaa. Alussa ihmisiä on niin paljon, että seuraaminen on työläämpää, samoin sarjaan syntyy jännitteitä vasta kun asukit tulevat toisilleen tutuiksi.
Odotan mielenkiinnolla tämän iltaista koostetta BB:sta, vuorossa lienee putoajien nimeäminen. Oma veikkaukseni on, että nimetyiksi tulevat Jani ja Kathy. Jani siksi, että hän on suorastaan ärsyttävän päällekäypä seurallisuudessaan ja Kathy siksi, että hän ei oikein istu joukkoon vaan vetäytyy liikaa syrjään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti