Eilen minusta tuli täti, suloinen pieni prinsessa syntyi veljeni perheeseen. Olen katsellut pienen ihmeen kuvia ja jopa kuullut ääntelyä puhelimessa.
Vastasyntyneet ovat juovuttavan ihania. Ruttunaamoja, joiden katse ei kohdistu, itkukin on vielä pienen pientä vikinää. Käppyrät jalat, kädet nyrkissä. Koko elämä edessä, niin paljon rakkautta ja opittavaa. Äidin sydämen alla kasvettuaan he syntyvät päästäkseen syliin, lämpöön ja hellyyteen. Alle neljän kilon ihme, mutta niin täydellinen pienuudessaankin.
Olen kokenut syntymän ihmeen kahdesti, ihmettelen ja ihastelen sitä kokemusta, jonka veljeni ja hänen vaimonsa saavat nyt kokea. Mikään ei valmista siihen, miten vastasyntynyt muuttaa vanhempiensa maailmaa - tai ainakin pitäisi muuttaa. Oma vauva on niin erilainen kuin kenenkään muun. Vastuu ja rakkauden määrä yllättävät. Vauvan syntymässä pääsee jotenkin konkreettisesti käsiksi sukupolvien ketjuun, joskus muinoin sai itse syntyä maailmaan pienenä vauvana tietämättä mitään tulevasta, vaalittavaksi ja huolehdittavaksi. Tuoreena vanhempana saa elää toisen puolen uuden elämän synnystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti