Ultrassa

Ultrassa näkyi alkio tällä kertaa ihan oikeassa paikassa. Puuh, mikä helpotus.

Sykekin näkyi eli ihan hyvin on pulla uunissa. Voi mies parkaa kun se jo puhui pullista. ;)

Intialaista hyvää - kasvissamosat

Intialainen ruoka on ihanan maistuvaa, rrrrakastan sitä. Ja lomalla on aikaa nysvätä, joten tässä samosaresepti:

400 g perunoita
150 g pakasteherneitä
öljyä paistamiseen
sipuli silputtuna
valkosipulin kynsi murskattuna
2 cm raastettua inkivääriä
1 tl garam masalaa
2 tl mietoa curry-tahnaa
puolen sitruunan mehu
1 dl cashew pähkinöitä miedosti rouhittuna
suolaa maustamiseen

Taikina:
250 g vehnäjauhoja
60 g pehmeää voita
75 ml lämmintä maitoa

Kuori ja lohko perunat, keitä suolavedessä 5 minuuttia. Lisää pakasteherneet ja keitä toiset 5 minuuttia. Valuta kuivaksi. Kuullota paistinpannulla hetki sipuleita ja inkivääriä, lisää perunat ja herneet ja mausteet. Paista parisen minuuttia. Purista käsin puolikkaan sekaan puolen sitruunan mehu ja paistele vielä hetki. Ota pois levyltä ja anna jäähtyä hetki. Lisää cashew-pähkinät.

Tee taikina nyppimällä jauhoihin voi. Lisää lämmin maito ja sekoita tasaiseksi. Tee kuusi palloa ja kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Jaa ympyrät kahtia ja täytä täytteellä. Yhdistele sivelemällä vedellä taikinan reunat ja painelemalla huolellisesti yhteen.

Kuumenna paistokasarissa parin sentin verran öljyä (öljykeitin on kiva, mutta ainakin meillä siihen pitää käyttää älyttömästi öljyä, joten kasari on kätevämpi) paistolämpötilaan ja paistele kolme samosaa kerrallaan käännelle ahkerasti kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Valuta ja nauti.

Sääli kun lapsetkin tykkäsivät...

Jälkitarkastus

Nyt on käyty jälkitarkastuksessa. Ultrassa ei tosiaan näkynyt uudesta raskaudesta mitään, mikä ei tosiaan ollutkaan yllätys. Annoin putkilon verta, josta tehdään määrällinen hCG, jotta saadaan joku viitearvo. Uusi ultra on kahden viikon päästä, toki on komento ottaa yhteyttä aiemminkin, jos alkaa vuoto tai tulee kipuja. Seurata pitää, riskit kohdunulkoiset uusimiseen ovat kuitenkin nyt vähän eri luokaa mitä ne alunperin olivat. Toivotaan nyt kuitenkin, että olisi tällä kertaa oikeassa paikassa.

LISÄYS: Sain jo hCG-vastauksen, arvo oli 346. Eli hyvin aikaisessa vaiheessa ollaan, mutta niin pitikin. Olen kuitenkin tehnyt viikko sitten maanantaina negan ja ensimmäisen haamun perjantaina.

Vahvempi viiva

Olen nyt ahkerasti testaillut aamupissasta, viiva vahvenee ja tänään tuli ihan kunnon viivakin:

Huomenna on kohdunulkoisen jälkitarkastus. Sääli, tässä vaiheessa tuskin pystyy ultrailemaan paikkaa. :(

Haamuilee

Eihän nämä kuvissa näy, mutta pistetään nyt kuitenkin.

Alimpana nega maanantailta, sitten eilinen tosi hailakka haamu ja ylimpänä tämän aamuinen jo melkein kuvassakin näkyvä haamu. Jatkanpa testailua, kävin ostamassa pari pakettia testejä lisää.

Elämä jatkuu

Kiitos ensinnäkin kaikille kommentoineille, irkkikavereille, mesettäjille ja irl-ystäville ja -tuttaville. Olette olleet ihania, on ollut iso apu saada käydä kokemusta läpi kanssanne. Enköhän jatkossa puhu jo joskus muustakin, vaikka sitten ihanista Suomen kesäkeleistä. ;)

Laparoskopiasta on jo yli kolme viikkoa ja fyysisesti tilanne on todella hyvin. Haavat ovat parantuneet mainiosti eivätkä enää edes kutise. Lievä lämmönnousu oli kuin olikin hengitystieperäistä eli onneksi kaikki meni siltäkin osin hyvin. Viikon päästä olisi vielä jälkitarkastus, sitten homma lienee lopultakin ohi? Tein viime viikon torstaina negatiivisen raskaustestin eli onneksi hcg ei enää ole koholla ja tilanne on nollassa taas.

Henkisesti toipuminen on ehkä ollut hitaampaa. Hankalin oli ensimmäinen viikko, koska ajatuksissa pyöri "vielä viikko sitten...". Nyt kun välimatkaa on jo enemmän, ei asiaa ajattele enää. Kahden viikon sairasloman jälkeen palasin viikoksi töihin. Töissä olin asian suhteen avoin, jos sairasloma tuli puheeksi, kerroin kyllä miksi olin sairaana. Eivätpähän epäile minun olleen päälomalla sentään. ;) Työpaikkani on aika miehinen ja sen kyllä huomaa, että miehet ja naiset suhtautuvat keskenmenoihin täysin eri tavalla. Naiset ehkä tajuavat sen surun, mitä mahdollisuuden ja toiveen menetys aiheuttaa. Miehet suhtautuvat käytännöllisemmin, eihän mitään koskaan ollutkaan vaan raskaus oli tuhoontuomittu alusta lähtien.

Menetys oli jollain asteikolla pieni, jollain suuri. Mietin millaisen vauvan menetimme, olisiko se ollut tyttö vai poika. Olen iloinen siitä ettei minun tarvinnut kokea kohdunulkoista raskautta rankimman mukaan. Säästyin onneksi munajohtimen puhkeamiselta, suurilta kivuilta ja verenhukalta. Jotenkin alitajuisesti tunnen itseni vajavaiseksi naiseksi, minultahan puuttuu nyt oikea munajohdin. Järjetöntä, enhän edes tietäisi puuttuvasta munajohtimesta, jos minulle ei olisi kerrottu, mitä operaatiossa tehtiin. Mies-parkani, joutuu kärsimään yrityksistäni todistaa olevani edelleen täysi nainen. ;)

Miestä ja minua tämä on lähentänyt. Olen normaalisti kovin itseriittoinen, nyt minusta tuli heikko ja tarvitseva. Tarvitsin Miehen tukea enemmän kuin koskaan ennen ja Mies myös tuki. Sekä henkisesti että hoitamalla perheen normaaleja rutiineja. Tuntuu että meille avautui ihan toisenlainen keskusteluyhteys kuin aiemmin. Paljon keskinäistä yhdessäoloa ja välittämistä oli kuin huomaamatta jäänyt arjen jalkoihin, nyt rämmimme takaisin lähemmäs toisiamme.

Elämä tosiaan jatkuu, olen edelleen onnellinen. En tietenkään kohdunulkoisesta raskaudesta ja menetyksestä, surukin on läsnä. Mutta tapahtunut on pakko hyväksyä ja jatkaa matkaa. Toivon todella, että tulisin mahdollisimman pian uudestaan raskaaksi, ehkä sekin osaltaan helpottaisi surua?

Lämpöä

Lämpöä 38 astetta, köhäinen surkea olo, yskittää. Haavat näyttää siisteiltä. Soitin kuitenkin gynelle/synnärille ja käskivät syödä lääkkeet (jep, en ole tänään syönyt mitään vaikka buranaa ja panadolia piti...) ja seurailla tilannetta. Tänään tuli oltua ehkä liikaakin jalkeilla, olisi pitänyt älytä levätä.

On se muuten kumma miten tämmöiset pienetkin oireet pohdituttaa enemmän kun takana on operaatio. Aina kun pääsen yksikseni, itken ja suren. Kai sekin on hoidettava pois päiväjärjestyksestä. Kun nyt edes tietäisin mitä suren. Menettettyä vauvaa, särkynyttä unelmaa, kaiken äkkinäisyyttä, sitä että olin niin vittuuntunut odottaja, kiittämättömyyttäni raskaudesta, omaa riittämättömyyttäni, surkeuttani, mitä lie.

Kotona taas

Eilen tehtiin laparoskopia ja poistettiin toinen munajohdin ja siellä sijainnut alkio. Oli kuulemma ollut piukeana, anestesialääkäri kiitteli, että hyvä kun poistettiin perjantaina ettei tarvinnut viikonloppuna ruveta hommiin. Eli joku onni tässäkin epäonnessa.

Mahassa on hiukan lisää reikiä ja olo vielä vähän hutera, mutta oli ihana päästä kotiin. Mielelläni olisin kyllä jättänyt tämän kokemuksen väliin.

Kohdunulkoinen

Noin, lisätäänpä nyt sitten vähän otsikon perään tekstiäkin.

Ultra tosiaan paljasti, että kohtu on aivan tyhjä. Toisessa munasarjassa ei ainakaan näkynyt mitään poikkeavaa, mutta eipä paljon muuta edes katseltu. Lääkäri vaikutti hiukka skeptiseltä, että onko tässä nyt raskaana oltukaan, vaikka vakuutin tehneeni positiivisen testin. Selvän positiivisen. Määräsi kuitenkin vielä veritestiin, jotta nähtäisiin mahdollinen raskaushormonin määrä. Testi pistettiin ei kiireellisenä, minun oli määrä soitella tuloksista huomenna.

Lisäys: Niin joo, ehdottelihan se lääkäri toki klamydia-testiäkin tehtäväksi. Erikoista, etten sanoisi. Kas kun se ei sitä mieheltäkin kysynyt, olihan sekin läsnä.

Autossa sanoin miehelle, että jos sieltä tulee tulokseksi pieni arvo, olen tosi hämmästynyt. Olimme vielä matkalla kotiin kun lääkäri soitti, arvo yli 5000. Aamulla kahdeksaksi takaisin sairaalaan, otetaan vielä uusi testi, jossa katsotaan mihin suuntaan arvo kehittyy. Puolenyön jälkeen ei saa enää syödä tähystyksen takia.

Että sillai, olisi mieleni tehnyt sanoa sille lääkärille että TIESIN! Olisin kyllä ollut ihan mielelläni väärässäkin...

Ei mene hyvin

Koska raskaus on yhtä onnea ja auvoa vaan (pah!), niin tottahan soppaan piti haalia vielä vähän lisämausteita: Vuotelen kirkasta verta, maanantaista alkaen. Neuvola yrittää varailla aikaa ultraan, jospa sitten tietäisi taas vähän enemmän.

Huoh

Ja huoh ja huoh. Vielä kerran HUOH. Saako valittaa, saahan?

Minä en sitten yhtään ole niitä ihmisiä, jotka hyppivät tasajalkaa ilosta tehtyään plussatestin. Hyvä etten itkua vääntänyt työpaikan vessassa, kun tikkuun tuli kaksi viivaa. Eikä kyse nyt ole tästä kerrasta, edellisilläkin kerroilla plussatesti on aiheuttanut lähinnä paniikkia ja halua juosta karkuun. Yyh. Ei sillä ettenkö olisi vauvaa jokaisella kerralla halunnut ja vauvalla ollut lupa tulla, mutta kun. Ajatus vauvasta on jotenkin paljon kivempi ajatuksena kuin se, että asia konkretisoituu kahtena viivana tikussa.

Raskaana oleminen on syvältä ja poikittain. Perjantaina podin kamalaa päänsärkyä ja oksensin kivusta. Kotona ei tietenkään ollut mitään lääkkeitä, joita raskautettu saisi syödä. Ei auttanut kuin varastaa pari lasten Pamol F -tabua. Eilen alkoi selkä reistaamaan. Huoh. Nuohan ei välttämättä edes liity raskauteen, mutta silti. Kaikesta huolimatta kun selkään koskee, ramppaan vessassa ja kurkkailen tuleeko paperiin punaista. En ole kauhean riemuissani raskaudesta mutta enhän minä toki keskenmenoakaan halua.

Katselin kalenterista laskettua aikaa ja selvittelin jo pitämättömiä lomiakin. Soitinpa neuvolaankin ja sain ensimmäisen ajankin. Kuulemma monivitamiinia voisi syödä ihan jo foolihaponkin takia. Esikoisestahan minä yritin syödä Lady Vita plussaa. Karme myrkky! Järjettömän isot tabut ja haisikin pahalle. Kakkosesta olisi pitänyt syödä rautaa, olisinko peräti kahdesti muistanut ottaa tabun. Noh, jos olisin niin reipas, että tarkistaisin finelistä mistä ruoista saa foolihappoa.

Suolainen ja oliivit maistuvat.

Viikot vaihtuvat torstaisin, nyt on 6+5. Kai?

Testikuva

Ai kettuja te olettekin arvaamaan! Kolme / kolmas todellakin tarkoitti tätä:

KIITOS onnitteluista!

Testi siis tehty eilen työpaikan vessassa kesken työpäivän, aloin nimittäin ihmettelemään missä luuraapi ovis. Ei tullut ovista, tuli plussa (valemenkat prkl!). Viikot tänään tasan 6 ja pro kertoi että la olisi joskus 15.1.2009. Näillä eväin eteen päin.

Kummia kukkia

Mies yllätti mukavasti tuomalla kukkia. Ihan kivasta syystäkin. ;) Kyllä, kolme!

Kirje itkettää Essiä

Sähköpostiini tipahti hauska kiertokirje:

VALOA KAAMOKSEEN NAISET!!!
Lähetä kirje edelleen seitsemälle parhaalle, yhtä aktiiviselle ystävällesi. Sen jälkeen nukutat oman avo-/aviomiehesi/poikaystäväsi, paketoit hänet isoon pahvilaatikkoon (älä unohda ilmareikiä) ja lähetät paketin sille henkilölle jonka nimi on ylimpänä listalla. Kohta sinun nimesi on ylimpänä listalla ja tulet saamaan 823.543 miestä postissa.

Tilastollisen jakauman mukaan niiden seassa on vähintään:
* 1 Mister Finland
* 4 mallia
* 463 asfalttityöntekijää (WOW!)
* 3 234 fysioterapeuttia
* 20 198 kehonrakentajaa
* 40 198 puhdasta ja hyväntuoksuista virkamiestä (tylsiä)

Yhteensä siis 64.294 miestä, jotka selvästi ovat innokkaampia, avoimempia ja mielenkiintoisempia, kuin se vanha äijä jonka lähetit postissa.
 
Parasta tietysti on, että vanha ukkosi ei takuulla ole näitten joukossa.
 
Ja, ellei sinulla ole miestä, niin lähetä pölynimuri.

ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA KATKAISE TÄTÄ KETJUA!!

***

Naureskelimme Miehen kanssa kirjettä Essin nassuttaessa iltapalaa vieressä ja puhuimme, että mihin laatikkoon Mies oikein mahtuu. Essi kauhistui ja tarttui isiä tiukasti jalasta. Ei isiä saa lähettää minnekään! Ja jos lähtetään, Essi vaatii päästä mukaan. Hetken päästä Essi kysyi vielä tarkentavan kyssärin: "Saanko myös polkupyörän mukaan?"

Että semmoista, ainutlaatuinen mahdollisuuteni saada oma kotifysioterapeutti kaatuu Essin vastustukseen...

***

Kiitos kaikille edellistä postaustani kommentoineille, kyllä vaan helpottaa huomata ettei ole yksin. Milloinhan neuvolakin havahtuisi huomaamaan, että lapset ovat tärkeämpiä kuin käyrät? Kaikki me eri muotoiset olemme arvokkaita, niin pitkät kuin pätkätkin, vantterammat kuin hoikkiksetkin.

Lihava lapseni

Kävin Essin kanssa (lopulta) 6-vuotisneuvolassa. Eipä olisi kannattanut käydä, käteen ei jäänyt kuin paha mieli tyhjästä. Tai no, saihan Essi kaksi rokotetta sentään. Pituutta neidille oli tullut niukasti eli nyt päälaki saavuttaa 115 cm. Painoa oli 23,5 kg. Tämä kun pistetään käyrille, niin Essin suhteellinen pituuspainokäyrä menee yli +10-käyrän eli nyt on sitten piru merrassa.

Huoh sanon minä. Essiä kun katsoo ihan silmillä eikä käyriä, niin eipä tuossa painossa pitäisi olla mitään valittamista. Onpahan vaan vähän leveämpirakenteinen kuin esim. liian laiha veljensä (joka siis on siro rakenteeltaan). Ylimääräistä rasvaa ei näy, mutta kai sitä sitten on, kun kerran käyrä niin sanoo? Terkkari maalaili esille kauhukuvia, miten jatkossa Essin painokäyrä vaan kohoaa ja kohoaa ja kouluikäisenä se huitelee ties missä. NYT pitää puuttua, annoskokoihin pitää kiinnittää huomiota, rasvatonta ja vähärasvaista vaan, lisää liikuntaa.

En tiennyt että painofasismi ulottaa kouransa jo noihin alle kouluikäisiinkin. Näköjään niin. Ei tulisi mieleenikään ruveta psyykkaamaan lastani ja kylvämään syömishäiriön siemeniä. Tokihan kaikki nämä muutokset pitäisi tehdä vaivihkaa lapselta salassa, mutta hei ihan oikeasti. 6-vuotias kyllä huomaa ja osaa ajatella. Essillä on muutenkin ihan liikaa terveystietoisuutta ruoan suhteen, jo nyt, ilman mitään. Mietinpä että mitäs jos joku lapsi on oikeastikin ylipainoinen, mitä sitten?

Muutenkaan en usko tähän virallisterveelliseen rasvahysteriaan. Lapset on lapsia ja tarvitsevat mahdollisimman ravitsevaa ruokaa, jossa on sopivassa suhteessa luonnollisia ruoka-aineita, kasvaakseen ja kehittyäkseen. Myös luonnollista rasvaa eikä mitään 4 % kevyitä ja paksuja muovi"kermoja".

Tasapaino lienee kuitenkin saavutettu: Essi on liian lihava ja Ex liian laiha...

Onnen sirpaleita

Ensimmäinen sirpale on tietenkin Pewter... ei kun siis joo, pistetään nyt muodon vuoksi listalle ensimmäiseksi Essi, joka täytti rapiat kuusi vuotta. Essi haluaa kovasti isoksi ja kouluun, sääli vaan, että eskariinkin pitäisi ehtiä.

Prinsessalle toki synttärikakuksi kruunu. Sodastream-tiivisteellä (vadelma) oli kätevää sekä värjätä että maustaa kerma.

Mutta asiaan: Toisena sirpaleena tietenkin Pewter, jonka olen sysännyt kaappiin marinoitumaan. Viimeistelyähän se raukka kaipaa, mutta kun Nyt Ei Jaksa! Neuloin mokomaa hulluna, joten nyt kaipaan taukoa. Kalkkiviivoillahan tauko on kaikkein kätevin ottaa...

Kolmanneksi sain Uuden Rakkaan:

Vanha uskolliseni on edelleen todella uskollinen, mutta hermo meni lasten jatkuvaan kärttämiseen. Ne mokomat halusivat pelata Franklinia. Miehen koneessa puucee-pelit ei pyöri, sillä on typerä Mäkki, joten välttämättömyyden pakosta sain sitten uuden läppärin. Ura on alkanut hienosti, jo kaksi näppäintä on irronnut osittain... Laatua siis!

Lanka on aina varma nakki, sitä kun saa lisää niin ei ole huolta mistään. No, ehkä joskus on kylmä hiki odotellessa luottokorttilaskua. Mutta sekin murhe on nyt poissa, sillä nettiin on noussut uusi upeita kauppoja, joissa korttia ei tarvitse vilauttaakaan. Titityyssä oli myynnissä rapulankaa, joten sitähän oli PAKKO saada. Muotilankaa, lääh! Soijaa! Kitiiniä!!! Ja soijaa!!!

Niin ja Harmonyt. Oi kun nuo kakkosen sukkikset on ihanat, tylpähköt päät, mukava tuntu ja Oikea Pituus. Mii laiks. Kerrankin auringonvaloa ja edes jotenkin oikeat sävyt.

Rapulangasta tekeytyi lyhytvartiset sukat kukkapurkkisääriin:

Nuo on aivan ihanat sukat jalassa, tosi hengittävän ja kevyen oloiset. Ei hiosta yhtään. Näitä lisää kiitos! Ehkäpä voisi tehdäkin, lanka on kaiken muun kivan lisäksi jopa riittoisaa, lyhytvartisiini meni vain 44 grammaa lankaa...

Jos vielä muistaisi muuttaa noita sivupalkin tietoja, niin elämäni olisi aika täydellistä!

Romantiikkaa

Eilenhän oli ystävänpäivä. Mies tuli kotiin ruusun kanssa, ihanan punaisen tuoksuvan ruusun kanssa. Harmillisesti ruusu oli taittunut parinkymmenen sentin päässä kukasta, mutta oikein passeli maljakko löytyi silti.

Hetken päästä mies tunnusti, että ruusu oli peräisin demareilta. Sepä selittääkin, vähänkö jo ihmettelin...

Välityö

Koska talvi nyt lopultakin tuli hetkeksi eli pihalla on lunta, tarvitsee Essi ehdottomasti lämpöisen hatun, joka peittää myös korvat. Joten tuumasta toimeen, torstaina sain ihanan Amerikan paketin kuriirilta ja sieltä löytyi pari vyyhteä Cadenaa karpalonpunaisena, joten puikoille vaan. Ohje löytyi Ionan blogista, Halla-hattu.

6,5 puikoilla jälkeä syntyikin nopeasti ja vuorokauden kilkuttelun tulos on tässä:



Jep, lattiallehan ne vaatteet aina päätyy, vaatekaapista ei ole kukaan kuullutkaan.



Hattu peittää tosi kivasti niskaakin korvien lisäksi. Pakollinen disclamer: Värit todellakin ON pielessä valovuosia. Vuori vielä puuttuu, mutta sen lisää sitten ihan kohta! Yhtä varmasti kuin toinen nimeni on "sitten joskus".

Elämän raadollisuutta

Vanha kissamme kuoli tänään. Kun kerroimme Miehen kanssa lapsille asiasta, Essi oli ihan JeeJee! Nyt me saadaan oma lemmikkihiiri.

Ihan hyvä, että lapset osaavat nähdä surullissakin asioissa mahdollisuuksia.

Myrtsi ja Pewter

Otin itseäni lopultakin niskasta kiinni ja PÄÄTIN tehdä Myrtle Leaf Shawlin lopultakin valmiiksi. Kahden illan työ ja tässä tämä pingoittamaton mytty lepää tuolin selällä:



Kamala ruttuinen myttyhän se on, Myrtsi jos mikä hyötyisi pingoittamisesta. Vaan eipä just nyt kyllä huvita. Kerralla tuo ei mahdu mihinkään, joten pitäisi tehdä sekin homma kahdessa osassa. Ei nappaa. Varsinkin kun mulla on uusi rakkaus:



Pewter coat. Takakappaleen alkua tässä, yksi mallikuvio ja pari riviä yli. En ole ikinä ennen tehnyt palmikkoja, joiden keskellä kavennellaan ja lisäillään. Mutta eipä voi sanoa että tämän neulominen olisi ainakaan tylsää!