Ristipisto

Tilasin ystävänpäivän kunniaksi Käsityökorista ristipiston. Joskus muinoin olen koulussa tehnyt isoilla pistoilla kissan tyynyyn, olikin tosi ylläri miten työlästä ristipistoilu on. Työlästä, mutta niin ihanaa. Tuntien työn jälkeen koossa on jo jotain Nalle Puhia muistuttavaa... Olen myös onnistunut hämmentämään kokeneita käsityöihmisiä kysymyksilläni. "Miten olisi järkevin tehdä 1/4, 1/2 tai 3/4 pistot?"

Punaista

Olen häpeällisen huono huolehtimaan ulkonäöstäni, viimeksi kävin
kampaajalla ennen Ex-Vauvan syntymää. Ihan vain kertoakseni
masuasukille, että poistuakin voisi... Ensimmäiset harmaani sain jo
vähän yli parikymppisenä, mutta viimeksi värjäsin ennen Essin odotusta
ja syntymää.

Eilen ostin hiusväriä, punaista kuinkas muuten.
Kumma juttu, että kun värjään niin värivalinta on 90 % punainen. Joskus
olen vaalentanut hiuksiani, tosin silloinkin ne menevät punaisiksi.
Vain kerran tai kaksi olen kokeillut tummempaa hiusväriä kuin
originaali. Nyt etsin mahdollisimman epäaitoa, mutta kunnon
shokkipunaista ei valitettavasti taida saada kuin kampaajalla
teettämällä?

Kampaaja leikkasi tänään hiukseni lyhyiksi ja
lätkin itse hiusvärin päähäni. Tulos on herkullisen punainen, sääli kun
kamera latistaa sävyä.

A-luokan reissu

Tällä viikolla olemme talvilomalla, Mies ja minä. Ja lapset tietysti myös, vaikka hoitotäti ei lomailekaan. Sovimme kuitenkin hoitotädin kanssa, että tänään viemme lapset laiskan aamuheräämisen jälkeen hoitoon ja menemme Miehen kanssa ihan kahdestaan vähän humputtelemaan kauppakeskus Myllyyn.

Sinne siis. Automatka oli yllättävän rauhaisa, ei kitinää takapenkiltä. Hiljaisuutta... Oli ihan pakko yrittää pitää keskustelua yllä Miehen kanssa, ihan jo hiljaisuuden täyttämiseksi. Kun saavuimme perille, ei parkkipaikalla tarvinnut vahtia kärppänä Essin liikkeitä eikä kanniskellä Ex-Vauvaa kärryjä etsien. Kaupoissa sai katsella ihan mitä tykkäsi, tasan niin kauan kuin huvitti. Ravintolassa oli jopa tylsää odotella ruokaa, yleensä lapset ovat pitäneet huolen oheispuuhista. Syöminen ei ollutkaan yhdellä kädellä hoidettava ohjelmanumero, kisa siitä kuka on nopein ja pääsee ekana viihdyttämään täysillä lapsia. Ei pissatusta, ei kitinää lelukaupassa.

Olo oli kuin vankikarkurilla. Ja pahus vaan, niitä kahta riiviötä oli ikävä! Sujuva elämä on tylsää... Hammastenkiristely se vasta kunnon äksöniä onkin.

Nelonen

Pieniä askelia pitäjän haaste saavutti jo ajat sitten, mutta jos nyt saisin jo vastattuakin. ;)

1. Neljä työpaikkaa jotka minulla on ollut elämäni aikana
* au-pair Saksassa
* siivooja
* atk-kouluttaja
* atk-hölö

2. Neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan
* My Fair Lady
* The Sound of Music
* Alkuperäinen Star Wars Trilogia
* Dune-minisarjat, ne elokuvan mittaiset

3. Neljä paikkaa joissa olen asunut
* Hammaslahti
* Schweinfurt
* Uppsala
* Joensuu, nykyistä en paljasta ;)

4. Neljä TV-ohjelmaa joista pidän
* Taisteluplaneetta Galactica
* Suurin pudottaja
* Selviytyjät
* American Idol

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla
* häämatkan tein töihin Joensuun aikuiskoulutuskeskukseen
* pikkutyttönä Ruotsissa
* isompana reilaten ympäri Eurooppaa
* perheellisenä risteilyllä Tallinnassa

6. Neljä suosikkiruokaani
* tomaattinen kaalilaatikko
* Mehmetin kebab salaatilla
* Mehmetin kymppipitsa
* purjo-pinaatti-juustomunakas

7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin
* Blogilista
* Vampires! Dark alleyway
* Iltalehti

8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt
* jossain missä ulkona ei ole pakkasta!

9. Neljä blogia joita mainostaa
Tähän en pysty, en millään pysty valitsemaan vain neljää.

Omituista?

Haaste napsahti ainakin kahdelta taholta, kiitoksia Kirsi ja Turparulla. Jos joku muukin haastoi, niin pyydän anteeksi etten ole huomannut.

Mutta että omituisia tapoja? Minulla??? Olen niin tavallinen kuin vain olla ja voi. Keskiarvokansalainen viimeisen päälle. Mutta yritän parhaani!

1. Kutsun ystävikseni henkilöitä, joita en välttämättä ole koskaan tavannut nenäkkäin. Mutta eikös sitä voi tulla ystäviksi ihan vuosien irkkaamisenkin kautta? Voihan??? Jos ei voi, niin sitten olen ihminen ilman sosiaalisia suhteita... Ja sehän olisi melko omituista?

2. Olen hankkinut miehenkin netin kautta. Pakko kun postimyynnistä ei saanut... Lapset sentään on tehty ihan perinteisesti, vaikka pahat kielet joskus muuta epäilevätkin.

3. Heittelen vielä kuivausrummun jälkeen kuivat pyykit narulle hetkeksi. Vaikka paahdankin pyykkiraukat aina extrakuivaksi. Pyykkinaruni on muuten kätevää mallia: se ilmoittaa itse milloin on aika taitella pyykit pois narulta ja roudata pois. Kippaamalla koko hoidon lattialle.

4. Olen neuroottinen sen suhteen ettei mieheni saa tietää painoani. Nollaan vaa'an jokaisen punnituksen jälkeen vaikkei vaakamme ole edes muistavaa mallia...

5. En meikkaa, todennäköisesti kaikkien meikkieni parasta ennen päiväys oli viime vuosituhannella. Jos meikkipussini on edes löydettävissä.

Kaikki taitavat jo olla haastettuja, kiva on ollut lukea ihmisten omituisuuksia. :)

Surkea lapsenvahti

Meille hankittiin viime viikon alussa webbikamera. Mies väittää, että maanantaina ja minä keskiviikkona. Olen ilmeisen väärässä, mutta en tunnusta. :) Webbikamera on muuten aivan ihana lelu, olen saanut näytettyä pälliäni tosi monelle irkkikaverille - ja ok, lapsia myös. Ja mikä kivintä, aika moni irkkikavereista on saanut kimmokkeen harkita vakavasti kyseisen kapistuksen hankkimista. Supermutsikin sai jo omansa viriteltyä ja suunnittelee kovasti uutta tulonlähdettä tarjoamalla livekuvaa suurperheestä halukkaille vaatimattomaan viisi euroa viisi minuuttia hintaan. ;)

Webbikamerasta on yllättävää hyötyä. Juttelin perjantaina Elman kanssa Messengerin välityksellä ja näytin samalla live-kuvaa täältä meidän olkkarista, jonka nurkassa tietokonepiste siis sijaitsee. Elma jäi sitten lapsenvahdiksi, kun menin miehen kanssa keittiöön pelaamaan Carcassonnea jälleen kerran. Big mistake! Ei pitäisi luottaa täteihin, vaikka niillä kuinka olisi itsellään useita lapsia ja muka kokemusta! Kakaraiseni onnistuivat kaivamaan esiin kännykkäni ja soittamaan Turpa Rullalle. Mokoma tihutyö paljastui siitä, että Turparulla ystävällisesti soitti takaisin ihan vain tarkistaakseen ettei jotain ole oikeasti vialla. Oli hassua jutella puhelimessa, tajusin vasta hetken päästä, että hei, minähän tunnen puhujan irkistä ja blogimaailmasta. *vilkuttaa* Takavarikoin puhelin ja kävin kurkkaamaassa Mesen, Elma oli siellä leperrellyt lapsille... Ei mitään vähäiseenkään kurinpitoon verrattavaakaan.

Päätin kuitenkin antaa Elma-tädille vielä uuden mahdollisuuden. Suinkaan kesken oleva peli ei yhtään painanut vaakakupissa... Ipanat sammuttelivat valot olkkarista, keittiöstä en sentään antanut. Hetken päästä havahduin siihen, että olkkarista välähtää. Huoks, tällä kertaa käsittelyssä oli digikamera... Olipas TOSI tehoton lapsenvahti! Kai se vaan on hyväksyttävä, että ei Elmakaan ihan kaikkea osaa...

Kommandopipoinen soittaa ovikelloa

Tänä iltana kymmenen korvilla ovikello soi, määrätietoisesti. Mietin olisiko meille tulossa yllätysvieraita, mutta menin kuitenkin kurkkimaan keittiön ikkunasta ulko-ovelle. Ovella oli tumma-asuinen mies, jolla oli kommandopipo päässä. Vain silmät ja suu olivat näkyvissä mustan pipon alta. Tuijotin, tyyppi tuijotti röyhkeästi takaisin. Hetken päästä menin keittiön ikkunalle ja aloin avata sitä tiedustellakseni, että MITÄ IHMETTÄ? Kun aloin avata ikkunaa, tyyppi lähti juoksemaan pois päin.

Olin ihan lamassa, mies ja lapset kurkkivat ikkunasta myös. Essi höpisi jotain vartijoista. Hetken päästä tokenin niin, että älysin mennä soittamaan poliisille. Kun kerroin tilanteesta, päivystäjä lupasi lähettää partion paikalle tutkimaan asiaa. Mies jäi keittiöön ja tyyppi tuli uudelleen norkoilemaan oven luo. Talon kulmalla mies näki toisen kommandopipoisen. Mies avasi ikkunan ja huuteli, että mitä pelleilyä tämä oikein on. Tyypit läksivät taas pihasta kadoten talon kulman taakse. Emme älynneet edes mennä kurkkimaan olisiko ajotiellä ollut autoa.

Poliisit tulivat aikoinaan, tutkivat pihan ja kyselivät. Neuvoivat sammuttamaan valot, jos vielä tulevat ja pitämään oven lukossa. Meni hetki ja ovikello soi taas. Keittiöstä valot sammuksiin, kurkkaus - taas poliisit. Tulivat kertomaan, että tapaus ratkesi, olivat löytäneet tyypit viereiseltä kadulta nukkumasta nätisti sängyissään. Ne tyypit oli NUUTTIPUKKEJA! *kirosana* Siis haloo, jotain rajaa kiitos. En edes tiennyt, että on joku nuutinpäivä eikä minun kotiseuduillani ole moista perinnettä. Aika karua, että tuntemattomien oville mennään pilkkopimeällä soittelemaan ovikelloa. Siitä olen sentään iloinen, että soitin poliisit - en tiedä kuinka kauan olisimme pelänneet omassa kodissamme turhaan, jos en olisi soittanut.

Voihan Valio!

Laittelin tänään Chicken Kormaa kuten niin monet kerrat aikaisemminkin. Haudutellessani vielä lopuksi herkkua 20 minuutin ajan tulin tutkineeksi tarkemmin Valion ruokajogurtin käärettä. Pakkaushan on mallia pahvikääre muovipikarin ympärillä, en ole koskaan aiemmin avannut ja lukenut mitä kääreen sisäpuolelle on kirjoitettu. Tyrmistys olikin suuri kun sisäpuolella luki: "Valio ruokajogurtti ei kestä kuumennusta, joten lisää se lämpimiin ruokiin valmistuksen loppuvaiheessa, älä keitä." !!! !!! !!! Siis mitä häh? Samaisen kohdan yläpuolella on lista, jossa lukee mm. intialaisiin ruokiin. Miten Valion mielestä tämä yhtälö on ratkaistavissa?

Kaikki Kormat jotka olen tehnyt olen valmistanut juuri Valion ruokajogurtilla ja keitellyt sun maan perusteellisen huolella. Hyvää Kormaa on tullut, mutta silti! Tuommoinen tieto on piilotettu kääreen sisäpinnalle, minusta olisi paljon reilumpaa, että se lukisi kääreen ulkopuolella, jotta jo kaupassa voisi tsekata sopiiko tuote vai ei. Kaupassa eivät ehkä katselisi suopeasti, jos noita kääreitä alkaisi repimään auki tarkistaaksen löytyykö sisäpuolelta oleellista tietoa... Että kiitos vaan Valio, jatkossa aion valita entistäkin useammin kilpailevan tuotteen.

Ihana joululahja

Saimme joululahjaksi Carcassonne-nimisen lautapelin, jonka ideana on rakentaa erilaisista pelilaatoista linnoituksia, teitä ja peltoja. Jouluaattona emme ehtineet pelaamaan, mutta jo joulupäivänä aloimme latomaan pelilaattoja olohuoneen pöydälle sääntölehtistä samalla tutkaillen. Ensimmäinen pelikokemus oli aivan mahtava! Yleensä kun jonkun uuden pelin aloittaa, pari ekaa peliä ovat enemmän ja vähemmän pakkopullaa ja sääntöjen opiskelemista. Carcassonnen peluu sitä vastoin oli helppoa ja sujuvaa, säännöt tuntuivat solahtavan mieleen kuin itsestään. Peli on kiehtova ja silti yksinkertainen. Yksi tärkeä tekijä pelin viehättävyydessä on myös mukavan näköiset laatat, on kiva rakennella peltoja ja söpöisiä linnoituksia.

Pelasimme innolla viikon ja sitten olikin aika tilata peliin lisäosia. Ei sillä, että olisimme vielä kyllästyneet peruspeliin, mutta kun tiedossa oli, että lisäosiakin löytyy, niin oli kova hinku päästä kokeilemaan. Tilasin kerralla kolme isoa lisäosaa ja kaksi pientä Lautapeleistä. Sehän oli silkkaa säästöä, ei tarvinnut maksaa postikuluja.

Ensimmäisenä otimme peliin mukaan River II ja King and Scout -pikkulisäosien laatat. Yhden pelin jälkeen olimme jo valmiita siirtymään ensimmäiseen isoon lisäosaan eli Kirkkoihin ja kievareihin. Uudet laatat toivat mukavasti lisää vaihtoehtoja peruspeliin, mutta peli itsessään ei silti monimutkaistunut liikaa. Parin päivän pelaamisen jälkeen otimme mukaan toisen ison lisäosan eli Kirjurit ja kauppiaat. Tämäkin lisäosa tuntui mukavalta ja helpolta omaksua. Nyt laattoja onkin pelissä mukana jo sen verran, että yksi peli kestää helposti tunnin. Vielä yksi lisäosa odottaa korkkaamistaan eli Lohikäärme ja linnanneito. Näin töissä käydessä vain ei ole aikaa, joten se on saanut odottaa. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna? Jos lisäosia tulee enää enemmän joudumme hankkimaan isomman keittiön pöydän... Perusosaa pystyimme pelaamaan vielä olohuoneen pöydälläkin.

Joskus tulevaisuudessa olisi tosi kiva päästä pelaamaan Carcassonnea isommallakin peliporukalla, tosin tämä peli toimii kyllä mainiosti kaksinpelinäkin. Loistava peli!

Valmis Carcassonne-peli, lisäosat River II, King & Scout, Kirkot ja kievarit ja Kauppiaat ja kirjurit käytössä.

Ikeen alle ja lapset pois silmien alta

Tänään oli ensimmäinen työpäivä äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka kyllä toisaalta tykkäävät työstään, mutta silti viihtyisin paremmin kotona. Tosin en ole kummastakaan ipanasta ollut kotona kovinkaan kauaa, tiedä häntä missä vaiheessa seinät alkaisivat ahdistaa... Tuskin ihan pian, kun on kotona jää aikaa niin paljon muuhunkin. Töissä kun käy, arki on kiirehtimistä paikasta toiseen.

No, töihin siis menin tänään vain havaitakseni, että työhuoneeni oli muuttanut. Vielä joulukuussa kun kävin työpaikalla se oli vanhassa tutussa paikassaan. Roinat oli kannettu ihan viihtyisään huoneeseen käytävän toiselle puolelle eli metreissä ei eroa paljonkaan ollut. Ja se uusi huonekin olisi ihan viihtyisä, jos se ei olisi niin hirveän sekaisin! Eli aloitin työntekemisen siivoamalla. Alkua pidemmälle en päässyt, huoneeni on tyypillinen atk-hölön sekamelska. Mitään kun ei voi heittää pois, joten roinaa riittää. Uusi huone on puolet pienempi kuin entinen joten en tiedä minne survon kaiken.

En saanut tietenkään auki työkonettani. Enhän minä voi muistaa salasanojani yli vuoden poissaolon jälkeen! Atk-tuen pahin painajainen... Ei saa edes omaa konettaan auki. En muistanut admin-salasanoja, en mitään! Kaksi tuntia kärvistelin ja sitten sain tunnukset auki. Puuh. Iltapäivällä onnistuin jo selvittelemään pari jutskaakin, oooh! Vinha tunne etsiä täysin muuttuneista järjestelmistä tuttuja elementtejä. Tästä tulee vielä kivaa. Mutta mukava nähdä vanhoja tuttuja naamoja, pidän työympäristöni ihmisistä. Eli kivaa oli, ikävä vähän tuppasi vaivaamaan kyllä.

Exää oli varsinkin ikävä, tiedänhän minä jo, että Essi viihtyy kyllä hoidossa. Aamulla vein ensin hoitotädille Essin ja tavarat, vasta viimeisenä kävin hakemassa Exän autosta ja lykkäsin hoitotädille. Ex katseli hämmästyneenä ympärilleen ja livahdin hoitotädin hoputtamana äkkiä pois, mikään ei ole niin kamalaa kuin pitkät kyyneleiset jäähyväiset. Hymyilin ja vilkutin reippaasti siis. Kyllähän sitä miettii, miten pärjäävät. Hoitotäti onneksi soitti ennen kahtatoista ja kertoi, että itkua ja porua ei ole pahemmin ollut. Syli oli kelvannut ja Ex oli reippaasti rakennellut legoilla ja potkinut ulkona jopa palloa. Aika hyvin 1 v 2 kk ikäiseltä heppulilta, mutta tiedänhän minä itsekin, että joissakin asioissa Ex on hirmuisen reipas. Essi oli mustasukkainen Exästä ja puraisi hetkeksi Exän syliinsä saanutta "onnekasta" kostoksi käsivarteen... Auts, neljä vuotta pian eikä vieläkään tapoja!!! Kyllähän Ex varmasti ikävöi ja oli hämmentynyt, ruoka kun ei maittanut ja juotavaa Ex ei suostunut nokkamukista ottamaan yhtään. No, hoitotäti ei tainnut uskoa kun sanoin että Ex juo lasista kyllä... Ex sippasi vaunuihin nukkumaan ilman pienintäkään porua ja nukkui kolmen tunnin unet. Pieni piti jopa herättää, kun miehen työaseman kello oli tunnin väärässä ja mies haki lapset liian aikaisin. :D

Mies soitti kotiin ja Essi halusi jutella kanssani puhelimessa. Itki raukka, että äiti tuo Ariel!!! Merenneito oli jäänyt hoitotädin luo, kävin sitten kotimatkalla hakemassa Arielin. Oli hyvä että hain, heti kun ajoin pihaan, Essi huuteli niin että keittiön ikkunan läpi kuului: "Äiti!!! Missä Ariel!!!" Exää ei paljon äiti aluksi kiinnostanut, onneksi sentään kömpi lopulta tissille. Oli jo aikakin saada tyhjennystä. Leppyi ilmeisesti ja on nyt illalla nuohonnut innolla sylissä. Mun pieni harvatukkainen töpövarpaani. On se vaan niin vauva vielä.

Jääkaappirunoutta

Mies sai joululahjaksi paketillisen magneetteja, joiden muodostamista sanoista ja kirjaimista voi taiteilla jääkaappirunoutta.

Uusi Sophie

Ikuisuustyöni Sophie numero kaksi valmistui lopultakin. Tekele on neulottu kahdella säikeellä, toinen on tummanvihreää ja toinen valkoista hahtuvaa. Ennen pesua kapistus näytti tältä. Ilmeisen ihmeellinen kun Exäkin sitä tutkii.

Pesussa värit sekottuivat ja tulos oli tämä:

Satuttava joululaulu

Jokusen vuotta sitten ostimme eräänä kesänä nipun joululevyjä alesta. Yksi levyistä oli Platinium Christmas -kokoelma, jolla joululauluja esittävät popparit Britneystä Backstreet Boysiin. Levyä olen kuunnellut siitä lähtien joulun alla, ihan ok kamaa. Nyt tänä jouluna levyltä erottui laulu, joka osuu ja sattuu. En ymmärrä, miksi en ole ennen koko laulua edes noteerannut. Toisaalta mietityttää, että jos joululaulu saa minut kyyneliin, olisiko aika tehdä testi... Ihan ehkäisystäkin huolimatta. ;)

CHRISTMAS SONG
(Dave Matthews)

She was his girl; he was her boyfriend
Soon be his wife; take him as her husband
A surprise on the way, anyday, anyday
One healthy little giggling dribbling baby boy
The wise men came three made their way
To shower him love
While he lay in the hay
Shower him with love love love
Love love love
Love, love is all around

Not very much of his childhood was known
Kept his mother Mary worried
Always out on his own
He met another Mary for a reasonable fee, less than
Reputable was known to be

His heart was full of love love love
Love love love
Love love is all around
When Jesus Christ was nailed to his tree,
He said "Oh Daddy-o I can see how it all soon will be
I came to shed a little light on this darkening scene
Instead I fear I spill the blood of my children all around."

The blood of our children all around
The blood of our children all around
The blood of our children all around
So the story goes - so I'm told
The people he knew were
Less than golden hearted
Gamblers and robbers
Drinkers and jokers, all soul searchers
Searching for love love love
Love love love
Love love is all around

Preparations were made
For his celebration day
He said "Eat this bread think of it as me,
Drink this wine and dream it will be
The blood of our children all around"
The blood of our children all around
The blood of our children all around
The blood of our children all around

Father up above, why in all this hatred have you filled
Me up with love
Fill me love love love
Love love
And the blood of our children all around.

***
Laulu on suorastaan julma, niin rakkautta kuin vertakin. Mutta mitäpä kristinuskon syvin olemus olisikaan, verta. Niin suurimman uhrin sovitusverta kuin tuhansien viattomien turhaan vuodatettua verta. Laulu ei todellakaan ole mikään perinteinen joululaulu, vaan melkeinpä lakonisella äänellä esitetty luritelma. Ei tonttuja missään, ei yleensä joululauluihin eksyvää paatosta. Inhoan sydämeni pohjasta uskonnollisella paatoksella esitettyjä joululauluja, inhoan moralisointia tyyliin laps' hankeen hukkuu ja inhoan oopperalaulajien ylikoulutetulla äänellä raiskaamia joululauluja. Kaipaan joululauluihin raikkautta, tonttulaulujen meno ja meininki on mukavaa. En tiedä kaipaanko Dave Matthewsin joululaulua...

Tuo laulu herättää myös ärtymystä. Minua ärsyttää kiiltokuva-Jeesus, jota kaikessa uskonnollisessa kuvastossa tuputetaan. Jotenkin Daven joululaulusta esiin putkahtaa kaikkea muuta kuin lässy-Jeesus, joka patsastelee vaaleahko tukka järjestyksessä alati laupea ilme kasvoillaan. Hyi yök! Siis haloo, Jeesus oli lähi-idästä, eiköhän tuo miekkonen näyttänyt ehkäpä jopa arabilta. Tummat hiukset, ruskea tukka (koskaan niitä hylkäisi en ;D). Jätkä oli puuseppä, joten raskas työ oli varmasti kasvattanut lihaksia vähän toiseen malliin kuin kuvituksen kukkakeppi-honkkelilla on. Käsissäkin oli varmaan känsiä. Ja kun laulussa tullaan ristiinnaulitsemiskohtaan, niin jopas vain itkettää. Kukkakeppi ei paljon tunteita herätä, mutta että oikea lihaa ja verta oleva ihminen naulittaisiin ristinpuulle. Tuskaa, hikeä ja verta. Vihaa, rakkautta.

On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on.
Hänessä elämän löysin, Jumalan suosion.

Ja se toinen puoli. Voi meitä, millainen lahja on jokainen pieni pojan- tai tytönpallero, jonka saamme. Puhumattakaan siitä yhdestä, jonka muistoksi joulua vietämme. Joulu on ihana valoisa hetki keskellä talven synkkyyttä, joulun Herra voi olla valo koko elämässä eikä vain pieni hetki. Mutta pitikö siitä tehdä niin kipeä laulu?

Työt kummittelevat

Kävin maanantaina moikkaamassa työpaikalla sijaista, hän oli viimeistä päivää töissä. Tuntuu uskomattomalle, että jo tammikuun alussa pitää jättää tämä leppoinen kotiäidin elämä ja palata hullunmyllyyn. Aamulla herätys, äkkiä jotain suuhun, lapset ylös ja pukeminen ja hoitoon kärräys. Onneksi sentään ei tarvitse syöttää kotona vaan syövät aamupalan vasta hoidossa! Siinä sitä olisi yksi stressinaihe enemmän.

Työpäivän jälkeen kotiin, mies onneksi hakee lapset, kun pääsee vähän aiemmin. Äkkiä pötyä pöytään, järjestelyä, pyykkäystä, lasten kanssa olemista... Ilta tulee aivan liian pian, lasten unitaistelut ja lopulta itsekin sänkyyn nukkumaan. Ja taas sama rumba alusta seuraavana päivänä. Ei mitään herkkua.

Onneksi sentään hoitoasiat ovat järjestyksessä, Ex-Vauva menee samaan hoitopaikkaan missä Essikin on ollut koko tämän ajan. Hoitotäti on ihana, uskon että alkuhankaluuksien jälkeen Exin sopeutuu hyvin hoitoon. Äidin ikävä voi kyllä olla aluksi hankala, en ole ollut erossa pikkutakiaisestani kuin maksimissaan tunteja ja yhden yön sappileikkaukseni takia. Ex on lopultakin oppinut juomaan auttavasti lasista, hyvällä tuurilla vettä voi hurahtaa kupuun jopa desinkin verran. En nähnyt mieltä opettaa noin isoa poikaa nokkamukille saati tuttipullolle. Kotonahan suurin osa nesteytyksestä tuli ja tulee vieläkin tissistä, vettä poika juo sitten lisänä. Hoidossa juotavaksi vaihtunee lehmänmaito ja sekin on ihan hyvä niin.

Essin kanssa ollaan juteltu jo parisen viikkoa, miten Essi ja Ex menevät kohta yhdessä hoitotädille joka päivä. Äiti kun ei enää ole kotona, vaan menee töihin. Essi odottaa innolla sitä että saa pikkuveljen mukaansa... Milloinhan totuus valkenee, ei välttämättä ole aina kivaa joutua jakamaan myös hoitotädin huomio pikkuveljen kanssa? ;) Sinänsä on hyvä, että Exällä on ainakin yksi tuttu ihminen eli oma sisko hoidossa. Hoitotätiin Ex on hiljakseltaan hieronut tuttavuutta koko syksyn ajan. Kun käyn hakemassa Essiä hoidosta, aika usein annan Exän tehdä pienen tutustumiskierroksen hoitotädin luona, joskus Ex jopa antaa tädin sylitellä. :) Eipä Ex sitä tiedä, että hoitotäti kuuli pojan syntymähuudot puhelimessa. Essi kun oli hoitotädillä hoidossa ja yritti soittaa juuri h-hetken aikana siitä, että ottaa Essin mukaansa kyläilemään. Kun mies sitten soitti hetken päästä, niin Ex lauloi juuri elämänsä ensimmäistä puolen tunnin konserttoa.

Muistan miten pelkäsin töihinpaluuta Essin jälkeen. Eniten sitä, miten Essi pärjää ja toisekseen sitä, miten itse pärjäisin töissä. Nyt en hirveästi jännitä Exän puolesta, mutta jonkun verran mietityttää miten töissä pärjään. Tämän vähän yli vuoden aikana on tullut hirveästi muutoksia, en varmasti heti pysty antamaan täyttä työpanostani. Mutta eiköhän siitäkin selvitä, hölöttää osaan edelleenkin ja sitähän nuo töissä tuntuvat eniten kaipaavan. ;) Atk-hölön tärkein tehtävä lienee tarjota kuunteleva korva ja myötätuntoa...

Testit on iloni

This Is My Life, Rated
Life:	7.6
Mind:	6.2
Body:	5.5
Spirit:	6.8
Friends/Family:	6
Love:	9.1
Finance:	7.6
Take the Rate My Life Quiz

Vai että rakkauselämän tulos on keskimääräistä parempi sanoo testi. Mitä tässä nyt uskoisi, rakkaustestistähän tuli Innocent love... Onkos mulla nyt raakile vai kypsä rakkauselämä? Montako testiä pitää tehdä jotta tulos valkenee? ;)

Äidillä on paremmat eväät!

Olen useaan otteeseen tainnut täällä blogissakin valitella Ex-Vauvan haluttomuutta syödä kiinteää ruokaa. Puurosta, viilistä ja tuoreista vihanneksista poika kyllä tykkää, mutta varsinaiset kulinaristiset luomukset lihamakaronilaatikkoa lukuunottamatta jättävät herkkusuumme valitettavan kylmäksi.

Huomaavaisesti keittelin lapsille makaronia ja jauhelihakastiketta, meille aikuisille oli vähän tulisemmin maustettuja Hornetteja. Virhe! Ex-Vauva katseli kieli pitkällä lautastani ja nappasi sieltä itselleen oman Hornetin. Aluksi herkku oli liian kuuma, joten Mies vaihtoi omalta lautaseltaan viileämmän siipipalan Exän iloksi. Ex oli mielissään, imeskeli nahkaa ja jäysti kaiken lihan pikkuhiljaa. Luitakin poika imeskeli, mausteisuus on ilmeisen in?

Herkkusuumme syö koko naamallaan ja usein myös ilman paitaa... Voi vain arvailla miksi. ;)

Joulu pakkaa päälle...

...kuin se kuuluisa juna eräässä Elman postauksessa. ;)

Joululahjat on onneksi hankittu ja paketoitu. Vain yksi lahja on vielä saapumatta, toivottavasti se tulee jo ensi viikolla. Olen jälleen kerran hyödyntänyt nettikauppoja hankinnoissa, kierteleminen täysissä kaupoissa ei hirveästi kiehdo. Tosin kävimme kyllä ihan oikeilla jouluostoksilla jo monta pyhää sitten. Essi sai itse valita, mitä halusi. Pojat kun siinä olikin kova jobi, Essi olisi halunnut kaiken. Lopulta Essi kuitenkin valitsi Disneyn Ariel-nuken, tyttö kun rrrrrakastaa merenneitoja. Onneksi samainen merenneito-fani nukahti kotimatkalla ja saimme hilattua ostokset piiloon ennen Essin herättelyä. Kotona olikin sitten edessä suuri show siitä mihin Ariel on hävinnyt!?!

Essistä oli myös iso apu muiden joululahjojen pakkaamisessa, neiti valitsi paperit ja nauhat ja piteli paketteja koossa teippaamisen ajan. Sekin oli hirveän tärkeää mikä paketti on menossa kullekin. :) Essin ja Ex-Vauvan paketit pakkasinkin sitten salaa, ypöyksin nyyh...

Tajusin vasta viime viikolla, että laatikothan voi kuulemma myös pakastaa! Tämä helpottaa suunnattomasti joulustressiäni, eilen kauppareissulla ostelin punaista maitoa ja kuohukermaa eli kohta olisi tarkoitus polkaista kone käyntiin. Ajattelin myös leipoa ja raakapakastaa karjalanpiirakat etukäteen. Yleensä teen ne vasta jouluaamuna, mutta kun tänä vuonna meille on tulossa vieraita, joiden passaaminen voi viedä aikaa, niin lienee fiksumpaa tehdä kaikki mahdollinen etukäteen. On se vaan mielenkiintoista, että riippuen siitä ketä on tulossa, saa joko elää ihan omaa elämää tai sitten pingottaa ja passata. Meille kun tulee välillä semmoisiakin vieraita, jotka jopa jättävät poistuessaan kaiken siistimpään kuntoon kuin mitä heidän saapuessaan oli. Sitten on näitä, jotka valittavat jälkikäteen epävieraanvaraisuudesta, vaikka parhaansa olisi tehnyt ja selittänytkin, että oli vähän vaikeaa järjestellä kun lapsella oli paha päivä...

Piparitalkoot on ensi viikonloppuna, rakastan varsinkin piparitaikinaa. Valmiista lopputuloksesta viis! Ostin eilen muumimuotteja, voisi kokeilla tehdä pari Niiskuneitiä, Muumipappaa ja Haisulia piparitaikinastakin.

Joulu on kyllä ihanaa aikaa, kaikesta etukäteispuuhastelusta huolimatta. Ja puuhastelun vuoksikin. Kaikkein tärkein puuhastelu on jouluaaton kuusenkoristelu, jos en saa koristella kuusta, tuntuu kuin joulua ei olisikaan. Meillä on jo monta vuotta ollut muovikuusi, se on kätevä lapsiperheessä, kun ei tarvitse seuraavaan juhannukseen asti nyppiä neulasia sukista. Minun joulukuuseni on tupaten täynnä koristeita... Tosin aito olisi tässä suhteessa fiksumpi valinta, siihen kun saa upotettua vieläkin enemmän koristeita. Joka vuosi ostan aina uusia koristeita ja tässä vaiheessa saisin koristeltua ainakin kaksi joulukuusta. Tämä on tauti!

Mikä miehissä mättää?

Monikin asia, mutta tänään kiehahdin vain yhdestä asiasta. Naisen muisti on onneksi armelias, jos muistaisi kaikki ketuttavat asiat, voisi pian kiehahtaa niin, että tuo ympäriinsä kävelevä luomakunnan kruunu, jota myös ääliöksi kutsutaan, pääsisi pian kävelemään leppeämmille lehtomaille.

Tänään piti laittaa ruoaksi mantelilla kuorrutettua kuhaa. Kasailin aineksia ruanlaittoa varten ja huomasin, että mantelilastuja on aivan liian vähän. Mainitsin miehellekin, etteivät mantelilastut riitä. Mies totesi, että kyllä ne riittää! INHOAN sydämeni pohjasta sitä, että ääliö-mieheltäni kyllä riittää asiantuntematonta kommettia asioihin, joista hän ei tiedä yhtään mitään. Ikuna ei ole mantelikuhaa laittanut eikä edes katsonut kuinka paljon mantelilastuja siinä puuhassa kuluu, mutta silti löytyy mielipide, että mitä huolit, riittää ne. Ymmärtäisin, jos olisin syytellyt ukkoa manteleiden riittämättömyydestä, mutta kun siitäkään ei ollut kyse. Moka oli yksin minun.

Pikku juttu juu, mutta kun näitä vastaavia tällä ääliöllä riittää. Oikeista asioista saa nyhtää mielipiteitä tongilla, mutta niistä mistä jätkällä ei ole mitään aavistusta kyllä sataa "asiantuntevia" neuvoja.

Ja vaikka käyttelin mantelilastuja tosi säästeliäästi, niin loppuivathan ne. Tietenkin, näkihän sen sokeakin, että kahden kuhafileen leivittämiseen tarvitaan vähän muutakin kuin kourallinen mantelilastuja... Tai sokea ehkä, ääliö-mieheni ei.

BB - onneksi se loppui

BB loppui jo torstaina, mutta vasta nyt sain itsestäni edes sen verran irti, että kirjoittaisin edes pari riviä. Perttu sitten meni voittamaan, voi plääh! Joku viisas joskus sanoi, että kansa valitsee omannäköisensä voittajan. Voi apua, en minä tahdo olla vanhoja (huonoja) herjoja heittelevä showmies!

Tupla-plääh vielä sille, että Perttu-fanit saivat juntattua tahtonsa läpi. Semminkin kun käytös on ollut todella ala-arvoista. Sen vielä ymmärrän, että omaa suosikkia kehutaan ja suosikin virheitä pyritään loiventamaan. (Tosin aika typerää sekin, minua ainakin lämmitti Pertun kiukkukohtaus - ihanaa, että miehestä välillä löytyi muitakin sävyjä kuin tyhjän nauraminen.) Mutta onko fanittamisen kääntöpuolena ihan pakko olla muiden haukkuminen ja suoranainen p*skan heitto? Ihan aikuisten oikeasti?

Aionkin seuraavaksi missiokseni ottaa kännykät pois alle 18-vuotiailta tai vaihtoehtoisesti niin tiukat saldorajat, että keskenkasvuiset pysyvät poissa pilaamassa päivän. Lapset olkoot hiljaa kun aikuiset päättää _tärkeistä_ asioista!

Suurin yllätys finaalissa oli se, että Antti tippui ensimmäisenä. Olin ihan TÄH??? Antin koosteelle sai nauraa, huokasin jo helpotuksesta, että älyttömät kikkelin vilauttelut oli jätetty pois - ei sentään, niille oli oma koosteensa. Oliko ihan pakko? Antin vilautella ja Subin näyttää?

Tiina Tinderella tuli toiseksi, aika ylläri. Mutta hienosti Tiina haastattelun hoiti. Niinhän se on, että joskus tulee vähän tehtyä höpsösti, mitäpä sitä suotta puolustelemaan. Hyvä Tiina! Jos olisin feministi, niin saattaisin jopa mainita, että miehiähän pitää höykyttää... Mutta ei, ei pidä. Vieraita miehiä nimittäin, omalle saa kiukutella ihan niin paljon kuin sielu sietää. ;)

Toivonpa totisesti, että seuraava BB tarjoaa vähän enemmän kuin tämä ensimmäinen. Että kaikkia mielenkiintoisia ihmisiä ei äänestettäisi pois heti kärkeen ja että fanittaminen jakaantuisi tasaisemmin eri asukkien kesken. Saahan sitä toivoa, mihinkäs me suomalaiset juntit vuodessa muututtaisiin...

BB tylsistyttää täysillä

Mielenkiintoni BB:iin sammui aika täysin, kun Mika lähti talosta. Aika
ihmeellistä, Mika kun ei ole ollut mulle mikään suosikki sinänsä.
Jotenkin vain taloon jäänyt nelikko tuntui kannaltani äärimmäisen
tylsiltä ihmisiltä. Kitinäsiskot Terhi ja Tiina ja Kummeli-humoristit
Antti ja Perttu - evvk.



Terhistä päästiin eroon sunnuntaina, eipä tule ikävä. Aika kiva
tunnelmanpilaaja neitonen oli ne hetket mitä BB:ia jaksoin seurata
viime viikolla. Minne jäi tehtävissä tsemppaava Terhi? Ei kai nyt
naistenvaivat voi noin paljon muuttaa? Ja vaikka itsekin saatan olla
tosi pilkunviilaaja, niin rajansa silläkin: Ei toisen ihmisen joka
sanaa kannata negatiivisesti tulkita. Terhin asenne Antin sanomisia
vastaan oli ihan ihmeellinen!



Nyt talossa jatkavat Tiina, Perttu ja Antti. Toivon, että Antti
voittaa. Edelleen siitä syystä, että olisi ihana katsella Perttu-fanien
repeilyä... Aion uhrata Antille tasan yhden äänen, se on paljon
tämmöiseltä köyhimykseltä.