maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Iina tippui


Odotetusti Iina häädettiin tänään BB-talosta. Tulen kaipaamaan Iinan pirteyttä ja hulluttelua, talosta olisi ollut monta turhempaa lähtijää. Mutta toisaalta Iinan lähtö tuntuu eniten, ensi viikko tulee olemaan mielenkiintoinen, kun saa seurata miten talon ihmissuhteet asettuvat uuteen järjestykseen. Pertun tai Katin lähtö ei olisi muuttanut mitään, kumpikin on kaikesta huolimatta aika merkityksettömiä pelaajia.


Iinalla oli talon ulkopuolella äänekäs vihaajien joukko, joten äänestystulos 85 % häätöäänistä Iinalle ei ollut mikään yllätys. Faneja toki Iinallakin on, mutta me Iina-fanit olemme sen verran älykkäämpiä, että emme tuhlaa kalliita rahojamme puhelinäänestyksiin. ;) Nettipalstoilla jotkut uhosivat äänestäneensä Iinaa kymmeniä kertoa, toivotan heille oikein mukavia hetkiä puhelinlaskun kera.


Asukkien hyvästely ja Mari Kakon haastateltavana oleminen sujui mallikkaasti, Iina osoitti jälleen kerran olevansa fiksu ja symppis, Nainen ihan isolla alkukirjaimella. Tänään näytettiin häädetylle ensimmäisen kerran häntä äänestäneet ja perustelut. Katselin tarkkaan Iinan ilmeitä perustelujen aikana ja näytti siltä kuin Iina olisi hymähtänyt Terhin purkaukselle. Yhtään pahaa sanaa ei Iinan suusta lipsahtanut, hienosti hoidettu haastattelu.


Antin reaktio Iinan lähtöön oli yllättävän raju. En olisi odottanut, että pelimieheenkin voi osua. Antin pisteet nousivat silmissäni huimasti. Ilmeisesti Antti ei kaikesta huolimatta osannut odottaa Iinan häätöä, on varmasti vaikea tajuta, että Iinalla on inhoajansa. Kuinkahan kauan Terhi malttaa mielensä, milloin tulee ensimmäinen siirto kohtia Anttia? Kenttä on nyt vapaa Terhin touhuta omiaan.


Koska itse pidän Iinasta voin vain arvailla, mikä on nostattanut näin suuren liikkeen Iinaa kohtaan. Ehkä se on Iinan sarkastinen huumori, jota kaikki eivät vain ymmärrä. Keskustelupalstojen gallupeista ilmeni myös yksi mielenkiintoinen syy-yhteys: Iinaa vihaavat ovat useimmiten Perttu-faneja. Eli ehkäpä yksi syy Iina-vihaan oli näpäyttää Iinaa siitä, että Iina nimesi Pertun häätöäänestykseen. Iinaa ja Minnaa on myös syytetty paljon juonittelusta ja tokihan nuo kaksi ovat jutelleen talon tapahtumista ja ihmisistä keskenään. Mutta niin muutkin talossa tekivät, joten vihaajilla taisi olla taas silmillään vääristävät lasit. Ehkäpä osa oli alitajuisen kateellinen elämässään hyvin pärjäävälle ja kauniille naiselle, joskus toisen mollaamisen takana on halu niin tekemällä korottaa omaa itseään. Oli miten oli, Iina jatkaa nyt tosi elämässä ja talossa on iso aukko paikattavaksi. Kiitos Iina, sinua tulee todella ikävä!

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2005

Syöppö sotkee


Vauva syö nyt ihan toiseen malliin kuin vielä vähän aikaa sitten, valittaminen kannattaa aina. Ja varsinkin netissä valittaminen.



Iltapuuroa meni aluksi nätisti suuhun, sitten Vauva söi jo omin sormin ja välillä lusikallakin. Sotku oli sen mukaista, että minun pesutaitoni eivät riittäneet. Pesuvuoro jostain syystä meni Miehelle. ;)

lauantaina, lokakuuta 01, 2005

Miksi vihata vain tv:stä tuttuja ihmisiä?


BB:n myötä olen törmännyt ensimmäistä kertaa fanittamisen ja inhoamisen tunneakselin koko skaalaan. Ilmiö on mielenkiintoinen, BB:ssä asteikossa fanittamisen puolen täyttää melkein pelkästään Perttu muutamia hajaääniä lukuunottamatta, inhokkipuolella kärkisija ilmeisesti jakavat kulloinkin eniten tapetilla olevat asukit. En tiedä saiko ensimmäisenä pudonnut Jani paljonkaan inhokkipisteitä, todennäköisesti ei, sillä hän jäi aika vieraaksi eikä Perttu-fanitusta vielä ollut muodostunut. Toisena talosta häädetty Antti S sai kokea jo voimakkaan inhoamisen aallon, osittain jopa talon sisällä, mutta varsinkin keskustelupalstoilla. Varmasti asiaan vaikutti paitsi Antti S:n toimet talossa (se kuinka todenmukaisina ne television koosteissa näkyivät on jo toinen juttu), mutta vahvasti myös Pertun nouseva fanikultti, joka tarvitsi sankarinsa pönkittämiseksi myös pahan vastapoolin.


Nyt inhokin pallille on istutettu Iina ja joukkohysteria käy kuumana. Aina vain uusia ketjuja siitä miten Iina pitäisi pudottaa ja kerskumista siitä, kuinka monella äänellä Iinaa on jo äänestetty. Loputtomia ovat myös analyysit Iinan sanomisista ja eleistä, Iinan paha silmä on jo kuuluisa. Ilmiön seuraaminen on paitsi raadollista ja satuttavaa, jokin sisälläni huutaa oikeudenmukaisuutta, mutta kaikesta huolimatta myös mielenkiintoista. Näinkö se menee, näinkö normaalista ihmisestä tehdään pelkästään negatiivisin ominaisuuksin varustettu Paha. Vaikka tässä onkin kyse vain televisiosta ja tv-sarjasta, niin samat lainalaisuudet varmasti pätevät jossain määrin myös oikeassa elämässä.


Iina-vihalle on kuvaavaa se, miten voimakasta vihaa ilmaisevia viestejä Iinan (oletettujen) sammakoiden ja ei ehkä niin onnistuneiden ilmeiden jälkeen ilmestyy foorumille kiihtyvällä tahdilla. Ei voi olla miettimättä, olisiko tässäkin kysymyksessä pyrkimys olla eka, juuri se, joka jälleen kerran näki pintaa syvemmälle. Sama kilpailu siitä, kuka inhoaa eniten, ilmenee kehuskeluista, kuinka monta kertaa inhokkia on jo äänestetty. Aika huvittavaa, äänestyspuhelun hinta on 90 senttiä, tekstiviestiäänen 95 senttiä. Mutta jalossa inhokkivihassa kustannuksilla ei ole merkitystä, aate ennen kaikkea! Ja toisaalta, suuri osa tuskin maksanee puhelujaan itse, niin nuorilta ja ehdottomilta kirjoittajien purkaukset vaikuttavat. Äiti ja isä saattavat kiittää puhelinlaskun nähtyään.


Mikä inhokeissa oikein ärsyttää? Antti S ja Iina ovat kumpikin ihan tavallisia ihmisiä, niin positiivisine puolineen kuin virheineenkin. Antin tapauksessa varmasti Realityn esittämä kuva tupakkapummista ja ruokavarkaasti vaikutti suuresti mielikuvaan Antista. Samainen mies on talosta poistumisensa jälkeen antanut itsestään aivan toisenlaisen kuvan, jälleen fiksun ja mukavan kuten ensi päivinä talossakin. Joukkohysteriaa tässäkin?


Iina-vihaakin on vaikea ymmärtää, vaikka toki Iinassakin virheitä ja ärsyttäviä puolia. Monet haukkuvat Iinaa nirppanokkaiseksi, itsensä korottavaksi ihmiseksi, jopa akateemiseksi. Hui hirvitys, ihan akateemiseksi. :D Akateemisuutta Iina ei itse pahemmin korosta, hassua että Iina-vihaajien täytyy. Iinan kuiva ja sarkastinen huumorintaju on aivan varmasti yksi syy, miksi Iina inhotaan. Keskustelupalstoilla vilisee kirjoitettuja keskusteluita, joilla pyritään alleviivaamaan miten paha ihminen Iina onkaan. Kirjoitettua sanaa lukiessa todella huomaa, miten suuri merkitys Iinan eleillä ja ilmeillä on viestin ymmärtämisen kannalta. "V*tun teinarit" näyttää kirjoitettuna aivan erilaiselta kuin suoraan televisiossa, jossa se sanotaan Antin sylissä istuen, vinosti hymyillen.


Vihaamisen toinen puoli on silmitön fanittaminen. Perttu on nyt monien mielestä talon kuningas, joka ei voi tehdä mitään väärin. Ja täytyy myöntää, että hyvin Perttu on osannutkin pysyä puhtaana. Pahempia ylilyöntejä, joihin tarttua ei helpolla löydy. Jopa päiväkirjahuoneessa Pertun kommentit kanssakilpailijoista (myös ne negatiiviset) tulevat esiin mukavan analyyttisessa mielessä, ilman turhaa tunteenpurkausta tai kiihkoa. Onhan Pertussa toki heikkouksiakin, Irina 500, Burana 600 -huumori ei välttämättä kanna muutamaan viikkoa pidemmälle. Realityn yhden vuorokauden supistaminen tunnin lähetykseksi on Pertulle suosiollinen, esille pääsevät ne muutamat onnistuneet sutkautukset monen epäonnistuneen joukosta. Samoin tiivistetty muoto ei välitä sitä, että monesti Perttu kaikesta nerokkuudestaan huolimatta pitkittää liikaa vitsejään.


Perttu-fanit tuntuvat kokevan velvollisuudekseen raivata talosta ne, jotka eivät ole Pertun lumoissa ja jopa törkeästi antavat Pertulle häätöääniä. Ensimmäiset Pertun ja Pöördismien kotisivut syntyi viime viikolla, nyt kannattaakin takoa kun fanitus on huipussaan. Olettaisin, että jo muutaman viikon sisällä suurin hypetys alkaa olla ohi. Näin yksinkertainen ilmiö ei voi kantaa loputtomiin. Aivan samoin kuin inhokin paikka on tulinen, mutta lyhytkestoinen, luulisin että samoin käy myös fanittamiselle.


Iinan päivät inhokkina alkavat olla luetut, jos hän tipahtaa sunnuntaina. Seuraavaksi inhokiksi näytäisi päätyvän Minna, myös Hannalla ja Terhillä on inhoajansa. SubTv:ssä varmaan hymistellään tyytyväisinä, häätöäänestykset tuottavat mukavasti rahaa.

perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Jäätävää


Blogailen tässä nyt vanhoja sattumuksia, kun olen taas vaihteeksi ollut niiiiiin laiska jakamaan jännittävää elämääni teidän kaikkien kahdeksan uskollisen lukijani kanssa. Ewokin jo kerkisi irkissä ihmettelemään, kun ei blogista löydy selvitystä siitä, mikä mua (taas vaihteeksi) ottaa päähän. Mutta nyt, nyt tulee se tarina.


Siis Kotikarusellin Tsu hankki myös minulle korvessa asustavalle onnettomalle jäätelökoneen. (Kiitos Tsu, olen selvästi tosi kiitollinen kun jopa LINKITIN sun muutenkin liian pitkän kaulan tilaajissa saaneeseen blogiisi ;D) Posti toi masiinan keskiviikkona, keittelin silloin suklaajäätelömassan ja laitoin jäädytysosan pakkaseen. Se puoli meni vielä ihan hyvin.


Ei kun nyt kun tarkemmin muistelen niin eipäs mennytkään. Hitsit, tässäkö on onnellisen elämäni salaisuus, en muista mikä meni vikaan? Niin se jäätelömassan valmistus meni vähän ketuille. Ihan aluksi homma meinasi mennä kutuille jo siinä vaiheessa kun mittasin maitoa jäätelöä varten. Vahingossa otin ensin Essin maitoa, vaikka jäätelöä varten oli juuri ostettu täysmaitoa. Onneksi en kerinnyt sekoitella maitoa mihinkään, vaan sain vaihdettua maitolajin lennosta. Innoissani holauttelin vielä kermat sekaan vain huomatakseni että a) kermaa oli 50 ml liian vähän ja b) kerma pitikin lisätä seokseen vasta myöhemmässä vaiheessa. Loput teinkin ihan ohjeen mukaan tai no... Korvasin sokerin Canderelilla, mutta eikös se ole ihan sama asia? ;)


Torstaina olikin vuorossa jäätelökoneen testaus. Kaivoin jäädytysosan pakastimesta, kokosin koneen, napsautin päälle ja valutin massan sotkuisesti laitteen sisälle. Eipä aikaakaan kun kone jämähti paikoilleen. :O Jäätelöä sotkeva vatkain oli jäätynyt kiinni jäähdytysosan reunoihin jäätyneeseen massaan niin tiukasti että sain kiskoa sitä irti kaksin käsin. Tyhjensin vielä notkean massan pois koneesta ja irrottelin kuuman veden kanssa jämähtäneet massat koneesta. Ihme ja kumma, miten noin voikaan käydä?


Huutelin Miehen paikalle ja käskin tarkistamaan pakastimen lämpötilan. Ja voi pojat, se oli alle -23 asteetta. On taas joku käynyt säätämässä pakastinta hiukka tehokkaammalle, ei sentään ollut pakasteteholla kuten joskus. Siinäpä syy miksi kone ei oikein toiminut. Uusinta yritys tuottikin lopulta oikein maukasta jäätelöä, sitä oli vain huomattavan paljon vähemmän kuin mitä muutoin.


Olemmekin ihmetelleet pitkin syksyä, että miten tässä kämpässä on niin kuuma. Ehkäpä yksi syy löytyi nyt, pakastin on paitsi syönyt kiva määrät sähköä tuottanut myös lämpöä kivasti. Miksi ihmeessä nuo säädöt eivät voi olla jossakin kannessa, miksi ihmeessä niitten pitää olla houkuttelevasti lattianrajassa vieläpä houkuttelevien valojen kera. Mitähän muuta nuo ipanaiset ovatkaan säätäneet?

torstaina, syyskuuta 29, 2005

BB-väsymys ja viides viikkotehtävä


BB-foorumin lukeminen teki tehtävänsä, mulla on karmea BB-ähky. Eilen en aamupäivästä edes avannut 24/7-palvelua ja nippa nappa viitsin katsoa Subin BB Extran ja Realityn. Hiukka vilkaisin keskusteluja, mutta ei oikein nappaa. No, illalla sentään 24/7 oli jonkun aikaa päällä ja television ohi kulkiessa tuli välillä katsottua ohi mennen korttiturnausta. No juu, seurattuakin on siis tullut, vaikka homma tuppaa väsyttämään vaihteeksi. :D


Viikkotehtävä oli han kiva, asukkien piti opetella Texas Hold 'Em pokerin säännöt ja opetella pelaamaan parin päivän ajan. Kilpailijat valitsivat itse kaksi kilpailijaa pelaamaan BB:n edustajaa vastaan. Pelin opetteluun pelaajille näytettiin pariin otteeseen Pokeria for dummies dvd:tä. Jo pelkkä tv-ohjelman katselu näytti tekevän suuren vaikutuksen pelaajiin, ohjeista viis. ;D Varmasti on ankeaa olla yli kuukausi ilman televisiota. Muistan millainen uutisnälkä minulla oli kun olin ollut yli neljä kuukautta ilman uutisia ollessani au-pairina Saksassa joskus muinoin... Asukki-raukat, monet tv-ohjelmat ovat yllättävän tärkeitä puheenaiheita, raukat missaavat ne kokonaan.


Tiistaina pelaajat saivat pelikortit ja aloittivat harjoittelun. Kaikki ei kortinpeluu paljon jaksanut innostaa, Hanna näytti jopa ihan avoimesti EVVVK nuokkumalla pöydän ääressä. Innostuneimpia pelistä taisivat olla Antti, Mika, Iina, Minna ja Terhi. Turnaukseen osallistuvien pelaajien valinta meni pienoisen eripuran säestyksellä, jotenkin keskinäinen kyräily kahden naisryhmittyvän välillä on nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Valituiksi tulivat Antti ja Terhi, ihan hyvät valinnat.


Turnaus oli keskiviikkona, taloon tuli ensimmäistä kertaa ulkopuolisia. Terhi pelasi Aki Metsää (tai ainakin sinne päin se nimi meni...) vastaan, mies on Pohjoismaiden paras pokerinpelaaja. Olihan se arvattavissa, että BB ei päästä pelaajia helpolla. Seurasin Terhin pelaamista ja täytyy sanoa, että ei voi kuin ihailla. Terhi osaa, kun haluaa. Oli tyylikäs, rento, hauska ja osaava. Flirttaili ansiokkaasti sekä jakajan että vastustajan kanssa, 10 pistettä Terhille! Antin pelaamista en sitten enää katsonutkaan paljon yhtään. Pelaamisen jälkeen (ja ulkopuolisten poistuttua paikalta) oli vuorossa juhlat. Viva las Vegas! Hannalla tuntui olevan kova meno päällä, lopulta neitonen kampesi "aviomiehensä" Timon yhteiseen sänkyyn ja siellä taidettiin tehdä paljon muutakin kuin jutella. Tai no, ovathan nuo ennenkin pelehtineet saunassa ja sängyssäkin jo kerran tätäkin ennen.


On muuten mielenkiintoista, miten Hannaa ollaan leimaamassa lutkaksi tapahtuman johdosta. Ok, olenhan minäkin kaikenlaista heittänyt, mutta on se vaan kumma, että kun seksiin tarvitaan kaksi suostuvaista osapuolta, niin miksi vain naista parjataan ja moititaan? Ei kukaan koskaan taida miehen moraalia kyseenalaistaa, fiksumpi voisi kysellä, että miksi Timo suostui humalaisen ja ehkäpä harkitsemattomassa tilassa olevan naisen petikaveriksi. On se niin väärin!


Morkkista ei Hannassa kuitenkaan tänä aamuna näkynyt, naureskeleva neito kaivautui myöhään poikien huoneesta ihmisten ilmoille. Hyvä niin! Kahden aikoihin BB kutsui kilpailijat sohvalle kuulemaan viikkotehtävän tulokset. Tehtävä oli ONNISTUNUT! Ihanaa! Ylimääräistä rahaa ei kuitenkaan tullut, sillä kilpailijat eivät jääneet voitolle. Samoin huomenna BB jakaa rangaistuksia, sillä kaikki asukit eivät suinkaan osallistuneet harjoitteluun innolla. Ihan hyvä veto BB:ltä.


Asukit ovat viikkotehtävän kanssa yhtä aikaa valmistelleet Antille yllätyssynttäreitä. Tosi kiva katsella, miten Antilta piilossa juonitellaan ties mitä. :D Ja Antti itse on pyytänyt BB:ltä synttäreitä ja esimerkiksi Alias-peliä lauantain iloksi. Hauskaa, toivottavasti Antin synttärijärjestelyt eivät paljastu, koska silloin synttärit perutaan.


Antin ja Timon maanantaina alkanut kokkaustehtävä on tainnut sujua ihan kivasti. Tiistaina pojat jopa huvittivat tekemällä lettuja pelkissä esiliinoissa. :D Ilmeisesti hemmottelua ei kuitenkaan ole pojille luvassa, sääli. Olisi ollut kiva nähdä olisivatko pojat ostaneet satasella melkein pelkkää karkkia ja muita herkkuja kuten tytöt. ;) 


BB oikeasti vähän väsyttää. Realityn jälkeen ei enää kiinnosta kurkkia yhtä tiiviisti, mitä talossa oikein tapahtuu. Sinänsä sääli, koska todennäköisesti tämä on viimeinen viikko, kun Iina on talossa. Niin paljon Iina-vihaa tuntuu teinien keskuudessa olevan. Tuo viha vaan on tosi huvittavaa, siinä unohtuu faktat, kaikille Iinan tekemiset ja sanomiset tulkitaan mahdollisimman negatiivisesti. Kuulopuheet ja suoranaiset valheet leviävät keskustelupalstoilla. Pelkkiin tosiasioihin vetoamalla kun moista parjauskampanjaa olisikin aika vaikea pitää yllä, Iina kun on ihan normaali fiksu ja hauska nainen, jonka kivan kuivaa huumoria ei moni tunnu ymmärtävän. Sääli tosiaan, jos Iinan edesottamuksia ei enää sunnuntain jälkeen voi seurata. Mutta BB-talon tapahtumat ja ihmissuhteet kehittyvät varmasti Iinan poistumisesta huolimattakin edelleen.

tiistaina, syyskuuta 27, 2005

Lyhyet postaukset jatkuvat...


...mutta minkäs sille voi kun kotiäidin ilot on pienet. Onneksi myös murheet. Ja varsinkin rahamurheet, tili ei ainakaan mene yli kun pelkkä lyhyt lastenviivotin riittää senttien mittaamiseen. ;)


Mutta tämän päivän kohokohta tähän mennessä:


SE SÖI!!! SE SÖI!!! *hyppii riemuissaan tasajalkaa*


Mun pieni vauvani söi koko mahtavan suuren puuroannoksen jonka pienelle laitoin. Mahtavan suuren todellakin, ruokalusikallinen kaurahiutaleita, kaksi vettä ja kolme teelusikallista hedelmäsosetta. Mutta ikinä ennen Vauva ei ole syönyt kokonaan edes sitä.


Pieni suu vain aukeni, oli niin ihana syöttää kun ruoka kerrankin maistui! Toivottavasti myös seuraava ateria maistuu, tosin onneksi jemmassa on myös oikein naminamimaustettua jauhelihaa pienelle. Loppua kohti suun aukeneminen vähän hidastui, mutta silti poika mussutteli puuroaan hyvällä halulla. Kertaakaan ei pulauttanut pois suusta kuten yleensä.


Hitsit, olen niin iloinen, mutta taidain silti mennä antamaan pienelle puuromaidot tissistä nyt heti perään. Halusin vain jakaa tämän Suuren Ilon (enkelikuoro laulaa taustalla) kaikkien uskollisten lukijoideni kanssa (hei äiti!).

maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Essin iltatoimet


Iltapalan jälkeen pesin Essin hampaat ihan normaalisti. Kun peikot oli jahdattu pökerryksiin, Essi meni tapansa mukaan sylkäisemään taintuneet peikkoparat vessanpyttyyn ja istahti sitten pytylle tarkoituksenaan vielä pissata peikkojen päälle. Essi ähisi ja puhisi ja yritti parhaansa mukaan pissiä. Katselin touhua aikani, mutta kun Mies tuli pesemään Vauvan peppua, väistyin pois ahtaasta vessasta.


Hetken kuluttua Essi tuli perästäni ja kysyi: "Voisiko äitiä pissiä peikon päälle?"

Kolmas nimeämiskierros


Kolmas nimeämiskierros olikin jo kunnon paukku. Nimetyiksi ja yleisöäänestykseen joutuivat Perttu, Kati ja Iina. Perttu ja Kati olivat minulle yllätyksiä, tästä tulee mielenkiintoinen viikko.


Pelkät tilastot siitä, kuka antoi ääniä kenellekin, eivät kerro paljonkaan. Perustelut ja varsinkin perustelujen näkeminen televisiosta valaisivat asiaa paljon. Odotetusti Iina sai Terhiltä kaksi pistettä, mutta tapa, jolla Terhi nimeämisensä perusteli oli aika kamala. Terhi tosiaan taitaa elää BB-talossa tunteella, mustasukkaisuus paistoi läpi. Taisi olla ainoa joka kuulosti vihaiselta ja kiroili. Odotetusti Minna sai myös pisteen.


Terhi paljasti oman epävarmuutensa äänestyksessä, kokee varmaan tulleensa jätetyksi Viisikon ulkopuolelle. Ei jääneensä vaan tulleensa jätetyksi. Terhi on mielenkiintoinen persoona, kuvien ja esittelyn perusteella kuvittelin häntä neidoksi, jossa on pippuria, menoa ja meininkiä. Yllättäen Terhi onkin ollut syrjäänvetäytyvä, monesta asiasta valittava ja jotenkin hassusti söpöillen puhuva ikäistään nuoremmalta henkisesti vaikuttava daami. Nyt Terhi selvästi nostaa profiiliaan eikä välttämättä aina kovin siistein menetelmin, Antilta hellyyden kerjääminen on jotenkin säälittävää. Varsinkin jos Antti ja Iina pusuttelevat juuri sillä hetkellä kun Terhin hellyyshimo iskee. :D Mikan ääni Iinalle oli pieni yllätys, toisaalta miehen linjana ja perusteluna oli äänestää hänelle vähiten merkitseviä kilpailijoita eli pariskuntien naispuolisia. Näinhän se tosi elämässäkin menee, nainen kantaa aina vastuun suhteista. ;)


Pertun ja Iinan väliset kemiat eivät edelleenkään toimi, kumpikin nimesi toinen toisensa. Niinhän se vain on, ei kaikkien kanssa välttämättä voi olla ylimpiä ystäviä vaikka toimeen tulisikin. Minnalla ja Pertullakin tuntuu olevan keskinäistä skismaa, ehkäpä Äitee on liian äitee talossa ja Perttu taas toisaalta ei herätä Minnassa äidillisiä tunteita. Tai sitten Perttu on Minnan silmissä aikamiespoika, joka naarmuttaa kaikki kattilat ja sotkee.


Katikin sai ääniä vain kolmelta, mutta jokaiselta äänestäneeltä täydet kaksi pistettä. En voi olla pohtimatta, vaikuttiko Katin alakuloisuus äänestykseen? Toisaalta Kati ei ole ollut erityisen läheinen häntä äänestäneiden Timon, Hannan ja Antin kanssa, se näkyy myös siinä, että Kati palkitsi Hannan ja Antin äänillään.


Pertulla tuntuu olevan vahva kannattajakunta talon ulkopuolella, en usko Pertun tipahtavan kunhan vain saldorajat sen sallivat. ;) Menossa on Iina pois talosta -liike, jonka epäilen onnistuvan. Ja se on hyvä juttu, pidän Iinasta todella paljon, mutta Iinan poistuminen talosta ravistaa BB-talon ihmissuhteita kaikkein eniten. Nähtäväksi jää montakin kysymystä.


Miten Minna pärjää ilman Iinaan, keneen Minna jatkossa tukeutuu, kenestä tulee Minnan uusi keskustelukumppani? Jos uutta kumppania ei löydy on vaarana, että Minnan ikävä kasvaa liian suureksi ja lapset saavat äitinsä kotiin ennenaikaisesti.


Pääseekö Terhi Iinaksi Iinan paikalle. Reippaan Iinan ääntä on kuunneltu enemmän kuin syrjäänvetäytyvän Terhin ja ainakin paikka Antin kainalossa kiinnostanee Terhiä. Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa, minkä taktiikan Terhi nyt valitsee. Löytyisikö yllättäin malttia ja viisautta edetä varovasti?


Mitä Iinan poistuminen talosta vaikuttaa Anttiin? Etsiikö Antti uuden kainaloisen vai hakeutuuko enemmän miesryhmään? Paljastuuko Antti todelliseksi pelimieheksi äidin pikkupojan sijaan...


Hanna on ollut läheinen Iinan kanssa, voi olla että Hanna joko tukeutuu Minnaan tai Timoon entistä enemmän. Vähän vaikuttaisi siltä kuin Hanna ei pettyisi, jos joutuisi ulos talosta.


Tiinallakin lienee intressejä päästä lähemmäs alfa-naaraan pestiä. Jatkossa talossa leikitään jatkuvasti Pikku Kakkosta ja askarrellaan kaikki yhdessä prinsessatikkuja. Erimielisyydet tilitetään päiväkirjahuoneessa, mutta ääneen niitä ei sanota. Jos halutaan olla oikein radikaaleja, riisutaan bikinit paljussa kikatellen tai hypitään sängystä toiseen kolmiloikka tyylillä... ;)


Luulen, että Iinan lähtö ei pahemmin hetkauttaisi Perttua tai Mikaa muutoin kuin välillisesti muuttuvien henkilösuhteiden ja ehkä uusien ryhmittymien synnyn myötä. Timo on tyytyväinen kunhan vain kainalosta löytyy Hanna? Kati on arvoitus, toivon Katin todellakin nousevan esille taustalta. Siinä on nainen, joka tyttötrioon kuulumisesta huolimatta tuntuu vetävän täysin omaa linjaansa.


Jep, maltan tuskin odottaa sunnuntaita!

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

Elämme jännittäviä aikoja...


BB:ssa välit kiristyvät ja ennen ainakin pinnalle päin suht yhtenäiseltä näyttäneeseen joukkoon on muodostunut löyhiä kuppikuntia. Eikä vähiten BB:n toimien ansiosta. Jako voisi tällä hetkellä olla esim seuraavanlainen:


Tyttötrio tai kolmikko on minusta tällä hetkellä kaikkein tiivein ryhmittymä, jonka muodostumiselle lopullisen sinetin antoi BB:n maanantainen käsky, joka pisti tytöt vastuuseen keittiöstä. Samalla tytöille annettiin 100 euron hemmottelulahjakortti R-kioskiin ja 30 euroa viiniostoksiin. BB:n käsky aiheutti ihmetystä muissa kilpailijoissa eikä tyttöjen päätös ostella 100 eurolla melkein pelkkää karkkia ehkä saanut varauksetonta hyväksyntää kaikissa kilpailijoissa. Osa olisi arvostanut myös mallaspirtelöä... Toisaalta keittiöherruus lujitti tyttöjen keskinäistä suhdetta, eipä aikaakaan kun tytöt myös alkoivat kaveerata entistä enemmän keskenään. Joukon pomo on Terhi, toisena häärää Tiina ja Kati tuntuu olevan lähinnä kuuntelijan roolissa. Jotenkin joukkiolle on kuvaavaa se, että kun Katilla oli perjantaina huono päivä, lohtua tarjosi lähinnä Mika, tyttötrion jäsenillä ei riittänyt pelisilmää tajuta, miten lähellä hanskojen tiskiin lyömistä ja talosta poistumista Kati oli.


Viisikoksi tai sohvaryhmäksi kutsutaan pariskuntien ja Minnan löyhää liittoumaa. Pidän itse kyseistä liittoumaa löyhempänä kuin tyttötrioa, koostuuhan liittouma toisaalta kahdesta pariskunnasta eli aviopari Timo ja Hanna ja vasta kuhertelevat Antti ja Iina. Minnalla on lähimmät välit Iinaan, myös Antin kanssa juttua riittää. Toisaalta viisikossa on myös Sampo-ryhmä, johon taas Timo ei kuulu.


Vaikka tyttötrio pitää viisikkoa toiset ulkopuolelle sulkena ryhmittymänä olen asiasta vähän eri mieltä. Viisikko on hajanainen ja löyhä, juuri siitä syystä, että jos sen sisältä löytyy niin monia pieniä palasia. Tyttötrio on paljon yhtenäisempi, koska sitä sitoo yhteen epäluulo ja kyräily viisikkoa kohtaan. Kuvaavaa on minusta Terhin eilinen letkautus, jossa Terhi teatteriesityksen ilmoitti tyttötrion lähtevän nukkumaan, koska viisikko on taas sohvalla. Eiväthän he mitään nukkumaan lähteneet vaan sulkeutuivat makuuhuoneeseen kikattelemaan keskenään. Mikä on tietenkin sinänsä ok, mutta tylsää valittaa toisten sulkevan heidät ulkopuolelle, vaikka tuossakin tilanteessa he itse sulkeutuivat ryhmästä pois. Terhille ei tuota mitään ongelmaa tunkea kuhertelevien Antin ja Iina viereen ja jopa Antin kainaloon, kummaa että samasta naisesta ei tunnu löytyvän pokkaa mennä mukaan sohvalle, kun siellä on enemmän porukkaa.


Kahden liittouman ulkopuolelle jäävät Mika ja Perttu, joilla tuntuu synkkaavan ihan hyvin keskenään. Perttu on ehkä vielä enemmän ulkopuolella kuin Mika, Pertulla on ulkopuolisen pellen rooli. Mikalla on siteitä tyttötriosta Katiin yhteisten tupakkatuokioiden ansiosta, Mika pitää Katista. Viisikosta Mikalle ehkä vierain on Hanna, muutoin Mika juttelee mukavia niin Iinan kuin Minnankin kanssa eikä Antilla ja Mikallakaan tunnu olevan keskinäistä kismaa.


Talon jännitteet tekevät erityisen mielenkiintoiseksi se, että vaikka ryhmittyvät äänestäisivätkin toisiaan vastaan, lopullisen päätöksen siitä kuka lähtee, teemme oikeasti me katsojat. Eilinen BB loppui Terhin äänestyksen perusteluihin, keskusteluissa ollaankin kuumeisesti spekuloitu sillä, kehen nuo perustelut sopisivat. Aika hyvin tuotantoryhmältä, perustelut sopivat aika moneenkin talossa asujaan.

perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Nettikirjoittelusta


Tein pari päivää sitten itselleni tunnuksen BB-foorumin keskustelupalstalle. Ehkä olisi saanut jäädä tekemättä ja seuraamatta moiset foorumit, netiketistä ei ole tietoakaan.


On järkyttävää lukea viha-postauksia toisensa perään. Ihmisistä, joita kukaan kirjoittajista tuskin tuntee muuten kuin tv:n ruudulta. Ilmeisesti se, että joku uskaltautuu menemään vaikka Big Brotheriin oikeuttaa eräiden mielestä täysin järjettömiin mittasuhteisiin paisuvan parjaamisen ja ilkeilyn. Nimimerkin suojasta on niin äärettömän helppo ilkeillä.


Tottahan sitä itsekin tulee välillä kirjoitettua värikkäästi, mutta olen yrittänyt pitää kirjoitukseni sellaisina, että voisin sanoa ne myös suoraan sen henkilön ollessa läsnä, josta kirjoitan. No joo, joku höpinäni tämän blogin kommenttiraidalla on vähän siinä ja siinä, sori Hanna! ;) Nämä kirjoitukset jäävät kuitenkin näkyviin ja ovat periaatteessa asianomaisten löydettävissä.


En voi ymmärtää sitä, että jossain keskustelupalstalla pohditaan muka vakavissaan esimerkiksi sitä, miten jonkun kilpailijan työnantaja suhtautuu siihen, että kilpailija on kirjoittajien mielestä osoittautunut veemäiseksi ihmiseksi. Siis hei haloo, kuinka pentu pitää olla, jos edes ajattelee moista. Televisio ja oikea elämä ovat kaukana toisistaan. Joidenkin kirjoittajien viha menee niin pitkälle, että he suorastaan iloitsisivat siitä, että kilpailijalle kävisi elämässä huonosti. Viha vain tv:stä tuttuja ihmisiä kohtaan. Ihan käsittämätöntä. Palstalla velloo joukkohysteria, jossa kaikki kulloinkin vihatun ihmisen teot nähdään vain yhdessä valossa. Ok, olen varma, että osa kirjoittelee kieli poskella, mutta silti. Selvästi vaikka Suomessa käytetään paljon mielenterveyslääkkeitä, niin ei vieläkään riittävästi...


Iina on pätevä ja fiksu nainen! Noitavaino seis!

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Antakaa mulle syöppö!


Eilen kävin kuvauttamassa itseni työpaikalla, meille kun tulee
vuodenvaihteesta kuvallinen kortti, jolla yhteydet aukeavat. Ja töihinpaluu
ajoittuu just tuohon ajankohtaan. Sijaiseni otti kuvat ja juttelimme samalla
vauvoista, hänellä kun on kuukautta vanhempi tyttö kuin meidän Vauva on.
Juttelimme vauvojen erilaisesta syömisestä. Heillä on jokaisen vanhemman
unelmavauva, tyttö saattaa jopa suuttua jos ruokaa ei mätetä suuhun riittävällä
tahdilla. Meillä taas se toinen ääripää, ruoka ei oikein maittaisi.



Onhan se aika ärsyttävää joskus, kun ruokapöydässä pitää olla mukana lelut ja
leikit, jotta Vauva aukaisisi edes epähuomiossa suutaan. Vaikka Essi oli ihan
samanlainen niin silti. Essin ja Vauva ero on vain se, että Essi kasvoi
kohisten, makkaraa riitti - Vauva taas tippuu koko ajan pituus/paino-käyrällä.
Mutta kun enempää ei mene, vaikka päällään seisoisi. Johan tuo ihan pienestä
asti osoitti mulle paikkani imetyksenkin suhteen, söi silloin kuin mieli ja
tasan niin paljon kuin itse halusi. Minä olisin imettänyt enemmänkin, mutta
väkisin on vaikea imettää.



Onneksi Vauva sentään pitää huolen ruokavalion tärkeimmistä aineksista eli
roskista ja paperista. Niitä tuo sankari kyllä yrittää bongata lattioilta ja nyt
ulottuvuuksien yhä kehittyessä (jep, pituutta kyllä tulee tasaisesti vaikka
painoa suhteessa niinkään) pöydiltäkin. Tähän olisi tietty hyvä todeta, että
omapa on vikani kun aloitin kiinteät vasta tasan 6 kuukauden iässä. Mutta enpä
usko, että se oikeasti on siitä kiinni, jostain syystä minun lapseni eivät vain
arvosta kiinteitä. Liekö syynä se, että väännän soseet itse? Kuka sitä nyt äidin
mössöjä söisi kun kaupasta saisi paljon parempaa purkissa. ;)





"Äiti älä vaan tuu työntämään niitä mössöjä mulle!"




Ilkeät ämmät juonittelevat


Vähänkin jos erehtyy lukemaan BB-aiheisia keskustelupalstoja tai vahingossa katsoo BB Extraa ja katse harhautuu ruudun tekstiviestialueelle (ja sehän harhautuu, en jaksa katsella Vapun kasvoja kahta sekuntia pidempään...) ei voi välttyä kommenteilta, joiden mukaan Iina on ilkeä juonitteleva bitch. Suoranainen noita-akka, joka usuttaa viattomia asukkeja toistensa kimppuun ja rakentaa omaa hovia. Minnan ja Iinan keskuteluja pidetään kahden ämmän ilkeilynä. Ilmeisesti jotkut katsovat 24/7 vieläkin enemmän kuin minä, en ole sattunut vielä moista ilkeilyä näkemään.


Muutenkin kuvani Iinasta on kyllä täysin erilainen, toki Iina töksäyttelee ja sanoo joskus tosi omituisia asioita, mutta ne kerrat joita olen sattunut näkemään ovat olleet päin naamaa eikä missään selän takana. Iina on rääväsuu, ei sitä kieltääkään voi. Mutta että ilkeä, sitä en näe. Selvästi katson liian vähän BB:ia.


Eilisessä Realityssä näytettiin tyttökolmikon juttelua makkarista eli äänessä olivat Tiina, Terhi ja Kati. Olipa harmillista, kuvani aurinkoisesta ja kaikille ystävällisestä Tiinasta sai viimeisen voitelun. Jo vähän aikaa sitten Tiina-kuva sai kolauksen, kun Tiina valitti päiväkirjahuoneessa, miten Minna omii ruoanlaiton ja varsinkin kauppareissut. Illalla makkarissa Tiina kertoi, miten hääjuhlissa meni juhlafiilis täysin, kun pöytään osoitettiin paikat sulholle, morsiamelle, morsiamen vanhemmille, kaasolle, bestmanille ja papille ja sen jälkeen todettiin, että muut saavat istua siellä missä tahtovat. Tiinan mielestä se tarkoitti sitä, että heistä muista ei niin väliä, rivinaiset tehkööt mitä tykkäävät. Huh huh, sanon minä. Sehän on ihan normaalia, että tietyn roolin häissä omaavat ihmiset istuvat nimetyillä paikoilla - ja ihanaa on kuulua tuon ryhmän ulkopuolelle ja istua just niin kuin itse tykkää...


Taas eilenillalla makkarissa Terhi kertoi kylvävänsä hajaannusta sen minkä pystyy ja muutenkin kolmikko jutteli muista. Ilmeisesti BB ei kuitenkaan katsonut sitä juonitteluksi, erikoista että joidenkin kohdalla ollaan tiukempia kuin toisten. On surullista, että taloon on muodostunut kaksi kuppikuntaa, Sampo-ryhmä ja tyttökolmikko, Perttu ja Mika eivät tunnu kuuluvan kumpaankaan vaan hengailevat missä mielivät. Luulen että paljon tuosta käytöksestä on silkkaa vainoharhaisuutta, kun ei kuule, mitä toiset juttelevat, kuvitellaan että siellähän toki juonitaan muita pelaajia vastaan. Ahtaassa talossa, jossa muita virikkeitä ei paljon ole, mielikuvitus tekee helposti tepposet. Vahvemmallekin persoonalle. Osa ihmisistä on kaivannut BB:iin riitoja ja räiskettä, sitä lienee tulossa lähiaikoina?


Kutun lypsäminen sujui tänä aamuna ammattilaisen ottein kun vuorossa oli Kati. Maitoa tuli yli 1,5 litraa, oli varmasti helpotus kutulle päästä eroon maidosta. Vaikka kuttu välillä vastustelikin, Kati lypsi päättäväisesti - jopa ympäristön päinvastaisista neuvoista huolimatta. Antti kun kävi huikkaamassa, että jos kuttu vastustelee, niin se ei tahdo enää tulla lypsetyksi. Tahtomisesta viis, maitoa ei saa jättää pakkautumaan rintoihin - en tiedä kuinka helposti kutut saavat rintatulehduksen, mutta toivon totisesti, että jatkossa lypsäjät tekevät hommansa hyvin. Toista kertaa ei lypsäminen saa jäädä puolitiehen kuten Terhiltä eilen illalla. Olen miettinyt sitäkin, että jos BB olisi yhtään fiksu, hän muuttaisi sääntöjä ihan kutun oman parhaan vuoksi niin, että lypsyvuorot unohdettaisiin ja homman saisi hoitaa se joka sen osaa eli Kati

maanantaina, syyskuuta 19, 2005

Bye bye Antti S! ja uusi viikkotehtävä


Odotetusti Antti S tipahti, olisin ollut todella yllättynyt jos olisi käynyt toisin. Pertulla lienee tässä vaiheessa jo melkoinen kannattajajoukko. Sääliksi kävi kyllä Antti S:ää, ei liene helppoa joutua kohtaamaan muiden asukkien mielipiteitä omasta persoonasta. Hyvin Antti kyllä homman hoiti ja juontaja Marikin oli aika varovainen sanakäänteissään.


Mutta mitä ihmettä Antille oikein tapahtui? Mies, joka taloon tullessaan vaikutti mukavan rennolta seuramieheltä, muuttui ensimmäisen viikon jälkeen ärsyttäväksi maanvaivaksi. Toisten komentelu ja jatkuva piittaamattomuus toisten ja omien tarpeiden täyttämisestä (tupakan pummaaminen, jatkuva jääkaapilla "luvatta" käyminen) oli silkkaa itsemurhaa. Melkein voisin sanoa, että irokeesin myötä muuttui myös antin luonne. Punaiset pirun sarvet kasvoivat muuttamaan leppoisan tavistukkaisen miekkosen luonteen.


Voi kuttu!


Tänään annettiin myös uusi viikkotehtävä: Pihalle asukkien hoidettaviksi tuotiin kaksi vuohta, kuttu ja kili. Söpöläisille piti ensin rakentaa suoja ja aitaus, nyt on vuorossa ruokkiminen ja muu huoltaminen. Aamuisin ja iltaisin kuttu on myös lypsettävä. BB määräsi asukeista parit, mielenkiintoisesti ensimmäisenä vuohipaimenina olivat Antti ja Terhi. Hmm, BB tahtoo sotkea vähän pakkaa? Terhi lypsi ensimmäisen kerran iltakuudelta, aika onnettomalta touhu näytti. Säälittää kuttu parka, tottumattoman käsissä lypsäminen voi olla aika ikävää? En kyllä osaisi itsekään lypsää, mutta ehkäpä Aventin rintapumpulla saattaisin saada jotain heruteltua kutturaukan tisseistäkin. ;)


Maidosta asukkien pitäisi saada aikaiseksi puoli kiloa kutunjuustoa eli maitoa pitäisi onnistua lypsämään viitisen litraa. Ainakin näin aluksi näyttää vähän siltä, että maitoa ei välttämättä tule riittävästi. Kuttu-parka, tottumattomien lypsäjien käsissä osa maidosta jää rintoihin pakottamaan. Jep, osaan eläytyä tunteeseen, on tässä itsekin niin monia maitolitroja tullut tuotettua ihan omin rinnoin. Juustonkeitto taitaa jäädä Minnan hommiksi, ilmeisesti äiti on joskus keitellyt juustoakin. Monitaitoinen nainen!


Huomenna maitoa olisi pakko saada kokoon jo kunnon määriä tai muutoin tehtävä epäonnistuu väistämättä. Harmi kun minulta meni ohi se, kuinka paljon asukit löivät vetoa tehtävän onnistumisen puolesta. Ruoanlaitto haittasi tärkeitä asioita eli BB:n seuraamista.

lauantaina, syyskuuta 17, 2005

BB häät


Tänään BB-talossa juhlittiin Timon ja Hannan häitä. Liekö ensimmäiset häät BB-historiassa? :) Koko soppahan sai alkunsa Tiinan unesta, jossa Hanna maanantaina kosi Timoa nuolemalla herran jalkoja ja perjantaina oli häiden vuoro. Perjantaihäät siirtyivät lauantaille Iinan rangaistuksen vuoksi, liekö eka kerta kun häät siirtyivät siksi, että kaaso oli joutunut jalkapuuhun?


Tytöt ja pojat laittoivat itsensä juhlakuntoon, morsiamellekin löytyy kaunis valkoinen mekko. Ok, olihan siinä vähän kukkia, mutta miksi ei saisi olla? Juhlaväki todella näyttikin juhlaväeltä. Perttu sai papin tehtävän ja hoitikin homman aika hyvin. Liperit sopivat Pertun palavaan katseeseen kuin nenä päähän, Pertustahan tulisi mainio pappi. ;) Puheessaan Perttu sovelsi BB:n sääntökirjaa avioliittoon menestyksellä, jäin kaipaamaan ainoastaan alkurepliikkiä "Tämän seurakunnan ja Big Brotherin valvovan silmän alla..." Kysymyksiin tuli myöntävät vastaukset, morsian halusi ja sulhanen tahtoi. Hääohjelmana oli Kathyn laulama Pussaa tyttöä.


Vihkimisen jälkeen oli vuorossa hääateria. Big Brother yllätti kutsumalla morsiusparin päiväkirjahuoneeseen ja antamalla lahjaksi kolme pulloa shampanjaa hienon onnittelukortin kera. Hienoa BB, sillä on sittenkin sydän! Ihana ele, olisi ollut jotenkin karua, jos BB ei olisi osallistunut häähumuun mitenkään.


Hauska ohjelmanumero olivat myös bestman Antin ja morsiamen isän Mikan puheenvuorot. Sääli vaan kun morsiamen vanhemmilla oli pientä suuharkkaa, Mika silmäili vaimonsa Minnan sijasta sulhasen sisarta (?) sillä silmällä... Hääleikkeinä oli Tuttu Juttu, jossa hääpari pärjäsi yllättävän hyvin intensiivisen kolmen viikon tuntemisen ja viikon seurustelujakson pohjalta. Häävieras GayLord ryösti morsiamen ja sulhasraukka joutui sekä runoilemaan että strippaamaan saadakseen morsionsa takaisin.


Uuvuttavien häiden jälkeen vieraat vetäytyivät päivälevolle. Illalla on vuorossa ainakin morsiussauna, pojat pohtivat jo, että suihkunurkkaus on kameran katveessa... Miksiköhän he sitä miettivät? ;)


Hienot häät, on sitä hullummissakin oltu. Aika hyvin ei-ammattilaisilta, odotan innolla millaisen koosteen tuotantoryhmä kokoaa hääpäivän tapahtumista.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Kestot on pop!


Jopas Enestam tempun teki, antoi lausunnon, jossa puolsi kestovaippoja. Useat maakuntalehdet ja radiotkin ovat uutisoineet asiaa, myös Iltalehti tonkaisi kestovaippakekoa osaltaan. Hienoa, keskustelu vaippavaihtoehdoista ei voi olla pahasta.


Lukaisin myös Iltalehden keskustelua kestovaipoista ja eivätkös äänessä olleet taas kerran äidit, joiden mielestä asioista puhuminen on Syyllistämistä. Sama laulu oli kyseessä sitten kestovaipat, kantoliinailu, imetys tai ties mikä. Uhosivatpa kovasti lähettävänsä Enestamille käytettyjä kakkavaippoja tai tuohia - tottahan kestovessapaperikin pitää olla. Onhan se tietenkin niin, että kun tulee äidiksi niin aivotoiminta ja asioiden seuraaminen lakkaa ihan täysin. Ei voi vaatia, että vakuutteluista huolimatta äiti-ihmiselle päivittyisi tieto, että a) pesukoneet on keksitty ja b) kestovaippailu ei todellakaan ole nykyisin pelkkiä sideharsoja ja H-liinoja. Olisihan se aivan kamala ponnistus päivittää tietonsa 2000-luvulle. Paljon kivempaa on tyytyä haukkumaan kestoilijoita marttyyriäideiksi.


Ihmisillä on ihan järjettömiä ennakkoluuloja kestovaippailusta .Kestoilijoita pidetään tiukkapipoina, jotka kestoilevat väkisin idealismin vuoksi, vaikka helpompikin vaihtoehto on keksitty. Pyykkirumbaa liioitellaan suuresti, osa joka heittelee ilmaan kommentteja, että äiti laiminlyö lapsiaan pyykkäämällä tuntitolkulla kestovaippoja. Kestovaippoja syytetään vaippaihottumasta ja jos mitään muuta ei enää keksitä, niin vedetään mukaan se, että mahtaako äiti itse käyttää kestositeitä edes... Sekin on monen mielestä ihan puppua, että kestoilu olisi ympäristöystävällisempää. Kestovaippojen vaatima pesuhan kuluttaa järjettömät määrät puhdasta vettä ja sähköä. Miksiköhän muuten ihmiset eivät käytä kertavaatteita, ehkä maailma pelastuisi kun pesukoneet kiellettäisiin täysin...


Meillä täyskestoillaan, viimeksi Vauvalla oli kertavaippa kun olin sairaalassa kesäkuun alussa. Sitä ennen joulukuussa, kun vielä käytimme kertavaippoja öisin. Sinänsä minusta täyskestoilu ei ole mikään tavoite, johon pitää kynsin hampain pyrkiä, _meidän_ perheessä se vain on helpoin ratkaisu. Minulla on paljon kestovaippailevia nettiystäviä, jotenkin kestoilun tauti vain leviää vaikka ainakaan minulla ei ole tarkoituksena käännyttää ketään kestovaippailemaan. Puhun toki mielelläni kestovaipoista, aina ja kaikkialla. Kestoilu on kivaa, mutta jokainen perhe toki tekee omat ratkaisunsa. Toivoisi vain, että ne ratkaisut tehtäisiin muihin kuin vanhentuneisiin ennakkoluuloihin pohjautuen.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Kolmas viikkotehtävä


Kolmas viikkotehtävä on tosi hauska, talon asukitkin varmasti nauttivat musiikista pitkän hiljaisuuden jälkeen. Tosin vaikka tv:n töllääjistä asukkien häätäminen tanssimaan suoraan suihkusta on hauskaa niin ehkä se ei asukkeja itseään jaksa paljon naurattaa. Varsinkin kun kuumaa vettä tulee vain vaivainen tunti päivässä. Antti A, äidin pikkupoika, on tainnut saada kaikkein eniten kiusausta osakseen. Miestä hätyyteltiin suihkusta shampoot silmillä pari kertaa peräkkäin tanssimaan. Yllättävän hyvin talon asukit osaavat tanssia, vaikka pitävätkin toisella kädellä kiinni pyyhkeestä tai kylpytakista. ;)


Antti S ja Perttu ovat putoamisuhan alla. Varsinkin Pertun kohtalo säälittää, raukka kun ei tiedä, että pudotukseen joutuminen oli vain yhdestä äänestä kiinni. Perttu on ihan hauska pieni poikanen, ehkäpä nuoria Pertun kypsymätön tyyli miellyttää, mutta tämmöistä toinen jalka haudassa vaappuvaa äiti-ihmistä ei ehkä niinkään. Muutoin kuin ehkä positiivisesti päätä puistellen, nuori ja niin paljon elämää opittavana vielä! Pertusta löytyy hauskoja kuvia netistä.


Antti S on ollut aika sietämätön, eihän siinä ole mitään vikaa että tietää kaikesta kaiken, mutta kannattaako sitä tuoda ilmi niin töksäyttelemällä? Ei taida poika vielä tietää, että naisia ei kannata paljon komennella... Jännä sinänsä, että aluksi mulla oli täysin erilainen kuva Fantastisesta, vaikutti mukavalta seuramieheltä. Nyt Antti S on tainnut itsekin luovuttaa ja vetäytyy syrjään porukasta. Antin kuvia löytyy irkki-galleriasta. Myös kuvia Anitasta löytyy.


Toivon, että Antti S putoaa. Se olisi varmasti Antille itsellekin pidemmän päälle helpointa. On varmasti kurjaa elellä talossa vielä viikko sen jälkeen, kun saa tietää olevansa pudotusuhan alla. Antin tapauksessa varmasti helpottaa se, että Antti ei tiedä kaikkien antaneen hänelle pudotusääniä.


Timo ja Hanna jatkavat kuherteluaan, milloinhan muita asukkeja alkaa ärsyttää se, etteivät kyyhkyläiset paljon muuta tee kuin keskittyvät toisiinsa. Eka pusukin kun on jo nähty niin sekin jännitys on poissa. Ehkäpä pariskunnan pitäisi joko vihjailla uudesta etapista suhteessa tai osallistua enemmän taloudenpitoon?


Tiina lukee Narnia-kirjaa, se on ihan mukavaa kuultavaa. Ei varmaan maailman parasta tv-viihdettä, mutta neulomus kädessä illalla kun lapset nukkuvat ihan riittävän jännittävää minulle. ;) Tiinalla on tosi kivoja ja persoonallisia vaatteita, tykkään!


Irkissä tulikin puheeksi taas yksi syy olla pitämättä Katista, olinkin unohtanut jo täysin. Kati puheli viime viikolla kännätessään, miten ei halua lapsia ja miten synnyttäminen löysyttää paikat. Hoo, eihän tämmöinen kaksi lasta alatietä pullauttaunut äiti voi kuin suuttua moisista vihjailuista, joten -10 pistettä Kati! Lupaan äänestää Katia putoamaan heti kun saadaan tyttö ehdolle. ;) Onneksi porukan miehet kertoilivat tyttöselle, että höpsistä vaan. Taisipa olla Mika ja Timo siinä äänessä, pisteet pojille.

tiistaina, syyskuuta 13, 2005

Essi kohtaa sakset


Lauantaina jäin vielä saunaan kun Mies otti lapset mukaansa ylös. Mies laittoi Vauvalle vaippaa ja ihmetteli, kun Essi on niin kovin hiljaa. Keittiössä paljastui syy: Essi leikkeli hiuksiaan uuteen malliin. Siisti tyttö sinänsä, pää oli roskiksen päällä ja hiustukko todellakin löytyi roskista eikä pitkin poikin lattioita. Oppisipa Mieskin Essin siisteyden parturoinnissa...


Hiuksia oli nyrsitty välillä millin sängeksi, välillä jopa viiden sentin pätkiäkin löytyi vielä kiinni päästä. Osa oli ihan täyspitkääkin, mutta ilman Trumpin taituruutta Essin hiusmalli oli pilalla. Essi vain selitti, että laitetaan takaisin. Kun Mies ei moiselle ajatukselle lämmennyt, Essi lohdutteli isiä, että kyllä ne kasvaa takaisin...


Tänään kävimme kampaajalla, joka teki sen minkä voi. Ihan kiva lopputulos, onneksi Essille käy lyhytkin tukka.



Niin ja ne sakset olin työpöydälle unohtanut MINÄ! ;)

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Sophie


Tai jos oikein tarkkoja ollaan nin melkein Sophie. Aidosta
alkuperäisestä
Sophieni poikkeaa ainakin puikkokoon ja kassin
suuaukkoon virkatun reunuksen verran.

Fifi ei tietenkään
ole valmis, mutta käteni eivät kestäneet enää kovaa puuvillalankaa. Joten olin
pakotettu hoitamaan käsiäni ihanasti lanoliinia sisältävällä hahtuvalla. Eilen
aloitin ja juuri äsken kaivoin Sophien pesukoneesta, nopeaa
neulottavaa!

 

Tässä Sophie roikkumassa vastaneulottuna, rullautuva suuaukko ärsytti ja virkkasin vielä reunoihin vahvistuksen.




Tässä Sophie huovutuksen jälkeen, sisällä on sullottuna muotoutumisen
vuoksi vähän sitä sun tätä. Essin 15 cm pitkä viivoitin mallaa kuinka
paljon  laukku kutistui. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen
tosin mitä tällä tekisin, en minä tarvitse laukkua!





lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Ahkeraa töllötystä ja kaaos-morkkista


Erehdyin vilkaisemaan alkuviikosta ympärilleni sillä seurauksella, että on ollut vähän pakko yrittää piakkaisen ruotia tätä kaaosta. Tosin edistystä ei hirveästi ole tapahtunut, merkittävintä lienee vieroitusoireet blogaamisesta...


Muu kuin arjenpyörityshommissa menevä aika kuluu lokoisasta television ääressä Big Brotherin virikkeellisessä seurassa. Eilinen olikin melkoinen superjättipotti, kun kilpailijoiden viikko tehtävä onnistui vastoin odotuksia ja BB päätti vieläpä tarjota bileet. Oli kiva seurata ihmisten ilonpitoa, tosin kestävyys ruudun tällä puolella oli huomattavasti vaisumpi kuin kilpailijoilla, jotka jaksoivat bailata myöhään yölle.


Iinan ja Minnan ystävyys ja keskustelut jatkuvat. Joskus minua vähän epäilyttää, että Iina on liian avoin ja varomaton puheissaan. Minna ei ehkä kerro mielipiteitään niin suoraan, joko hakee luottamusta tai taktikoi... Iina yllättää tämän tästä, jotenkin hänen kuvittelisi olevan vähemmän räväkkä persoona kuin hän oikeasti onkin. Dirty Dancing tanssin hyppyharjoitukset ja Elefantti-tanssit onnistuvat loistavasti. Iinan puhetyyli on vähän nariseva ja valittava, ehkä sekin hämmentää Iina-kuvaa.


Viina paljasti Katista kummallisen valittajan, Tiinan kanssa ei tulla toimeen ja sekin ottaa Katia päähän, että hän on joukon nuorin. Tiina tuntuu kuitenkin olevan yleisesti pidetty eli kaivaakohan Kati omaa hautaansa marisemalla Tiinasta. Katin lauluesitys "Pussaa tyttöä" oli aivan loistava.


Mika on jotenkin roistomainen juopuneena. Toisaalta samainen mies kertoi haluavan aikaisemmin ainakin kolme lasta ja perheen. Uuh, niin sitä pitää sanoa sulattaakseen naisten sydämet! ;) Tiedä miten paljon nuoret naiset tykkäävät tupakoivista, humalassa kukkapurkkeihin k*seksivista miekkosista... Mikan humalainen paljastus kahdesta lapsesta ei ollut yllätys, juorulehdet olivat kerinneet ensin. Sääliksi käy (sekä juorulehtien asian ruotiminen kuin se, ettei Mika saa olla isä lapsilleen), toisaalta se joka paljaalla panee, saa syyttää ihan vaan itseään.


Antti S, jota aluksi pidin ihan hauskana nuorena miehenä, on paljastanut itsestään töksähtelevän ja rasittavan puolen. Varo vaan Antti, kohta voi häätö koittaa!


Olin yllättynyt kun tällä viikolla ei olekaan nimeämisiä. Olisivat nyt antaneet Janin heilua talossa kaksi ensimmäistä viikkoa, tyhmää, että tässä välissä tulee viikon taukoa nimeämisiin.

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Jani meni ja tippui


Vähän jälkijunassa, on mennyt sulatellessa? ;)


Arvelin silloin nimeämisten aikaan, että pudotusuhan alla olisivat Kathy ja Jani. Ei niin huonosti, vaikkakin Perttu mokoma meni kirimään tasapisteissä olevan kaksikon ohi. Täytyy myöntää, että unohdin koko Pertun. Ihme sinänsä, Perttu show't ovat aika uskomattomia kuitenkin... Big Brotherin arpa ratkaisi toiseksi mahdolliseksi putoajaksi Janin.


En osannut päättää kumman haluaisin putoavan, joten jätin äänestämättä. Vaikka Jani ärsyttikin liialla puheliaisuudellaan, niin toisaalta Janin esittelemät pelit ja jonglööraus toivat mukavaa viihdettä taloon. Perttu taas oli kaikessa nuoren amis-pojan epävarmuudessaan joskus surkuhupaisa, joskus mukava perusmies. Olisin vielä halunnut nähdä, miten tilanne olisi kehittynyt semmoisenaan.


Yleiso äänesti Janin pois, Perttu sai palata taloon. Big Brother näytti poikkeuksellisesti nimeämiset kaikille talon asukeille. Minusta se oli julmaa ja tarpeetonta, moni olisi varmasti miettinyt tarkemmin perustelujaan, jos olisi osannut edes aavistaa nimieämisten tulevan jo nyt toisten asukkien tietoon. Ehkä Big Brotherin tarkoituksena oli kylvää epäsopua muutoin niin yhtenäiseen asujamistoon ja tehdä näin ohjelmasta mielenkiintoisemman? Tylsää jos näin oli!


Jani otti putoamisensa kuin mies, siinä mielessä oikea henkilö läksi. En tiedä osasiko Jani ennakoida, että näin kävisi. Alussa erottuminen on aina riski, toisaalta hiljainen hissukkakaan ei saisi olla. Ei ole varmasti helppoa tasapainoilla noiden kahden ääripään välillä, mahtoikohan Jani edes yrittääkään?


Talon hyvä henki ei tunnu hirveästi kärsineen nimeämisistä ja Janin poistumisesta, ehkä jonkinlaista pientä kyräilyä on nähtävissä. Toisaalta jo viime viikollakin tuntui, että ainakin Jania ei välttämättä kuuneltu. Iinan ja Pertun välit ovat viileät, siinä pari jonka kemiat eivät yhtään toimi. Veikkaan että Perttu joutuu väistymään, ei ehkä vielä tällä viikolla mutta pian.


Tänään Big Brother on taas kutsunut pelaajia yksi kerrallaan nimeämishuoneeseen, seuraavat nimeämiset ovat taas huomenna julkisia?