Kaleidoskooppi

BB:tä kuinkas muuten

2005-08-31T12:36:00.000+03:00

Hätäpolkkaus nyt sitten tänne bloggerin puolelle, ei tätä kestä enää!

Onpas ankeaa, kun ei Vuodatukset blogit ovat saavuttamattomissa. Kuinka hitaasti nimipalvelut oikein päivittyy??? Osaa blogeista pääsen lukemaan, omakin napsahti luettavaksi ihan äsken, mutta kirjoittamaan en pääse. Niin ja Elma on poissa näköpiiristä myös, ankeaa!!! Ja just kun mulla olisi niin kovin paljon tärkeää sanottavaa. ;) No ei, ajattelin vain blogata vähän BB:stä taas vaihteeksi, ihan SatuSaden iloksi vain. ;)

Eilinen Big Brother Extra oli ehdoton pohjanoteeraus, ihme tv-chatin ja Jyrkin risteytys. Jos BB kick off -lähetyksessä pompin pois tv:n äärestä aina musiikkinumeroiden kohdalla, nyt Extrassa oli haastateltu musiikkiesiintyjiä ja välillä jopa taustatoimittajaakin. Itse talosta koko puolen tunnin ohjelmassa vilautettiin sunnuntaista rapuillallista parin minuutin pätkä. Välillä juontaja Vappu luki ohjelmaan lähetettyjä tekstareita! Käsittämätöntä tuubaa! Se, että äänet ja kuva olivat epäsynkassa oli pikku juttu, ohjelman sisältö (tai sen puute) oli suurin ongelma. Eikö ohjelman tuottajille ole tullut mieleen, että katselijoita ei kiinnosta muka-sisältö vaan itse BB, talo, asukkaat ja tapahtumat.

Pahoin aavistuksin odottelin illan varsinaista lähetystä, mitenhän sekin olisi mahdollisesti ryssitty. Onneksi BB oli koostettu taidokkaasti talon tapahtumista, sitä oli todella ilo katsoa. Vaikka meillä näkyykin 24/7 -suora lähetys BB-talosta netin kautta, selvensi Subin BB paljon talon tapahtumia ja henkilöitä. Jostain syystä kun ei tule istuttua nenä kiinni ruudussa koko ajan, tosi monta mielenkiintoista juttua oli mennyt ohi. Iso osa suorasta lähetyksestä on kuitenkin sitä tylsää arkea, jota me kaikki elämämme. Mitähän tästä omastakin elämästä saisi aikaiseksi, jos leikkaisi koko vuorokauden yhdeksi tunniksi? ;) Ehkäpä jatkossa tässä voi tehdä havaintoja siitä, yritetäänkö leikkauksilla ja materiaalivalinnoilla tyypittää talon asukkeja.

Big Brother talo on todellakin komea, ihan BB-näköinen. Muutenkin ohjelma todella näyttää esikuvaltaan, lieneekö formaatti ja koko ohjelman idea sellainen, että sen ominaispiirteet tulevat helposti läpi eri toteutuksissakin. Talon asukkaat vaikuttavat enemmän samankaltaiselta massalta kuin Englannin BB:ssä, suurin osa asukkaista on vähän yli parikymppisiä sinkkuja, perussuomalaisia. Vaikka nimet ja kasvot ovat jo yhdistyneet, niin ihmisten ominaisuuksien ja luonteen hahmottaminen on vielä pahasti kesken.

Eilinen koostelähetys tarjosi ihan kivan yllätyksenkin, Timo paljastui aivan loistavaksi tarinankertojaksi. Nauroimme hysteerisenä Miehen kanssa tarinalle voiko käteenvetämiseen kuolla.

Puheterapeutti Iina yllättää välillä ronskeilla jutuillaan. Iinan ulkonäkö ja ammatti luovat jotenkin erilaista mielikuvaa, mutta ristiriita ulkoisen ja sisäisen välillä luo kyllä mukavaa jännitettä Iinan persoonaan.

Hanna on siitä mukava, että hänet tunnistaa helposti jo yhdellä silmäyksellä hiuspannoistaan. Montahan erilaista niitä oikein on? ;) Hanna taitaa olla yksi pojista, melkoinen jätkä naiseksi.

Antti S, rapukekkereiden tietoniekka, tuntuu aina vain mukavammalta ja symppikseltä nuorelta mieheltä. Antti, vaikka onkin kova seuramies, ei ehkä ole ihan niin äänekäs ja päällekäyvän oloinen kuin Jani.

***
Nyt Big Brother on kutsunut asukkaita päiväkirjahuoneeseen, ettei vain putoajien nimeämiset olisi käynnissä?

Laiska ihminen vaan vuodattaa...

2005-08-03T21:31:00.000+03:00

Olen laiskistunut entisestäni ja niinpä nykyisin en jaksa oikein siirrellä blogauksia tuolta varjoblogin puolelta enää tänne varsinaiseen blogiin. Varjosta taisi tulla varsinainen jossain tässä matkan varrella... Joten varmuuden vuoksi jos tuntuu että blogi ei päivity, voisi olla viisasta käydä kurkkimassa myös Vuodatusta.

Kakkareissu

2005-07-31T14:53:00.000+03:00

/Mammamoodi on

Teimme eilen kakkareissun Helsinkiin veljeni ja hänen vaimonsa luokse. Reissulla tapahtui ensimmäisen kerran suuria, Vauva kakkasi pönttöön. Nostin ihan vain kokeeksi Vauvan pöntön päälle (olen kotonakin usein tehnyt niin), koska vaipassa oli vain pieni vauhtiraita. Kamala ähinä ja puhina alkoi ja seurasin innostuneena kuinka pieni mies punnersi sormenpaksuista tahnaa ja paljon. Olin intoa piukassa, mieletöntä. Mun pieni vauva kakkaa pönttöön! Luulin jo puuhan loppuneen, mutta viimeinen töräys riitti vielä lavuaariinkin. Nyt on veljen ja vaimon lavuaarikin kastettu kakalla. ;) Innostuneena selitin heti veljen vaimolle kakkahommelit ja kun miehet tulivat ruokaa hakemasta, hehkutin tietenkin ensimmäisenä Miehelle Vauvan saavutusta. Että olen ylpeä äiti!

/Mammamoodi off

Kävimme ensimmäistä kertaa Helsingissä näin päiväseltään viemässä vauvakamoja veljen ja hänen vaimonsa uudelle tulokkaalle. Taas sai todeta, miten kaunis vauvavatsa onkaan! Yllättävän hyvin ajomatka sujui, mitä nyt mennessä Vauva konsertoi viimeisen tunnin ja tulomatkalla kumpainenkin kauhukakara samoin viimeisen tunnin. Perillä rentouduimme ihastelemalla veljen ja vaimon uutta asuntoa ja kävimme kävelemässa Aurinkorannassa. Upea uusi alue siitä tuleekin. :) Nautimme kiinalaista noutoruokaa (nam nam NAM!) ja otimme rennosti. Paluumatkalla Meri-Rastilan kohdalla yritin tiirata näkyykö tursaita (eikös se Meri-Rastila olekin missä Suomen tursaspopulaatio majailee?), mutta tiirailu ei tuottanut tulosta. Ehkä moiset eläväiset karttavat kehäteitä? Kyllä lauantaita voisi viettää huomattavasti huonomminkin kuin pistäytymällä Helsingissä!

Uusi versio Chicken Kormasta

2005-07-28T19:57:00.000+03:00

Vähän aikaa sitten kokeilin Chicken Kormaa, lopputulos oli ihan hyvä, mutta kaipasin vähän mausteisempaa. Tänään oli vuorossa seuraava kokeilu.

Chicken Korma II

puolisen kiloa broilerin rintafileitä
2 rkl öljyä
6 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 tl jauhettua kardemummaa
20 neilikkaa
5 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl cayannepippuria
200 g ruokajogurttia
1,25 dl vettä
1,25 dl maitoa

1. Paloittele broilerin rintafileet suupaloiksi, pilko sipulit ja valkosipuli. Kuumenna kannellisessa paistinpannussa tai paistokasarissa öljy (tai vielä parempi, ghee) ja lisää sipulit. Paista sipuleita keskilämmöllä 10 minuuttia eli kunnes sipulimössö alkaa saada vähän väriä.

2. Lisää kardemumma, inkivääri, neilikat, laakerinlehdet ja suola. Paista vielä 5 minuuttia eli kunnes seon on ruskistunut.

3. Sekoita korianteri ja cayannepippuri ruokajogurtin joukkoon, lisää jogurtti vähitellen sipumössön sekaan. Sipulimössön pitäisi pysyä koko ajan niin lämpimänä, että seos kuplii.

4. Lisää kananpalat ja ruskista. Lisää vesi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 min.

5. Lisää maito, sekoita ja anna hautua vielä hetki.

6. Lisäkkeet oman maun mukaan, karpeille kasviksia ja muille riisiä. ;) Poista ennen tarjoilua laakerinlehdet ja kaikki nelikat, jotka onnistut löytämään.

***

Tämä oli erittäin namia, potkua oli jo vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan liikaa. Löytyisiköhän jostain vielä joku vähän erilainen resepti jota kokeilla...

Pikaopas uudelle mammalahkolaiselle - lisäys

2005-07-26T21:06:00.000+03:00

11. Hehkuta raskauden ja synnytyksen ihanuutta
Naisen ruumis on luotu synnyttämään ja imettämään, valista lapsettomia lisääntyneestä rintasyöpäriskistä ja muista ikävistä taudeista, mitkä näitä onnettomia kohtaavat. Kerro miten naiseutesi suorastaan puhkesi kukkaan raskauden ja varsinkin alatiesynnytyksen myötä. Vähättele raskausarpia, repeämiä tai roikkutissejä, käännä sen sijaan keskutelu parantuneeseen tuntoherkkyyteen ja sitä kautta taivaalliseen seksiin. Siitä ei olekaan pitkä matka seksin todelliseen tarkoituksen eli lisälapsiin.

Edistyneemmille suosittelen lämpimästi mammalahkolaisuuden oppiäidin ja gurun koko tuotantoa.

Pikaopas uudelle mammalahkolaiselle

2005-07-26T21:05:00.000+03:00

Tervetuloa mammalahkolaisten seuraan! Toisin kuin maallikot luulevat, ei mammalahkolaisuus ole niin helppoa ja yksinkertaista vaan alkuunpääsemiseen vaaditaan myös himppu tietotaitoa. Opettelemalla tämän oppaan kohdat ja soveltamalla niitä ahkerasti elämässäsi pääse jo pitkälle mammalahkolaisuuden kunniakkaalla tiellä!

1. Vauvat ja lapset ovat tärkeintä elämässä
Älä puhu enää mistään muusta kuin lapsista ja muista ottaa lapset mukaan kaikkialle. Jos ihmiset yrittävät vaihtaa puheenaihetta, johdata keskustelu taas takaisin lapsiin kaivamalla esiin vaikka jälkikasvun kuvia. Jos et millään saa käännettyä keskustelua täysin pois muista aiheista, surkuttele lapsettomien tunneköyhää elämää.

2. Katsele merkittävästi naisihmisten vatsanseutua
Kysele kiertäen kaartaen onko kesällä tullut syötyä pari makkaraa (muista hihitys) liikaa, onko pääsiäisten munaruoilla (muista hihitys) osuutta asiaan vai onko joulupukki (muista hihitys) tuonut paljon suklaata.

3. Kun hienotunteiset keinot eivät tehoa, kysy suoraan
Tiedustele kihlapareilta, milloin jälkikasvua on tulossa. Järjestä kaikissa häissä joihin osallitut ylimääräinen ohjelmanumero, jossa veikataan odottaako morsian jo ja jos kyllä, niin missä kuussa lapsi syntyy. Kaikissa sosiaalisissa tilaisuuksia kysy suureen ääneen perheenlisäyssuunnitelmista. Ole väsymätön, toista, ahdistele, jankuta!

4. Valista vauvanhoidosta
Kerro kaikille, miten vauvaa tulee hoitaa ja ruokkia. Kerro seikkaperäisesti uusista ruokintasuosituksista, demonstroi tietämättömille, miltä rintaruokinta näyttää. Erikoisen ansiokasta on, jos pystyt ruiskimaan maidot myös katselijoiden silmille (suihkutissit on jees!). Imetä kaikkialla missä vain suinkin voit - se, että vauva ei ole nälkäinen, ei haittaa. Päinvastoin, juttele kovaäänisesti ja heiluttele tissejä vauvan nenän edessä. Jos suinkin voit, riisu koko paita.

5. Eritteet
Vauvan eritteet ovat erityisen tärkeä kohta käännyttäessä maailmaa vauvamyönteiseksi. Voiko olla mitään suloisempaa, kuin maitokakka! Vaihda vaippaa kahvipöydässä, esittele vauvan sulotuotoksia kaikille läsnäolijoille. Hihku innosta, kun poikapuolinen vauva sinkauttaa kahvittelijoiden kuppiin lisäterästeitä. Kerro hupaisia juttuja puklusta. Demonstroi jos suinkin mahdollista.

6. Hanki uusia harrastuksia
Imetystukiryhmät ja kantoliinaillat ovat loistavia uusia ajanvietteitä. Liity tee-se-itse-kestovaipat kerhoon. Vauvamuskari ja - uinti hoitavat sekä henkistä että ruumiillista hyvinvointia. Opeta vähän isommat lapsesi laulamaan ja laulata lapsia kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Mikä herkistäisi tilannetta paremmin kuin lapsen herkkä laulu? Suosittele näitä uusia harrastuksia varsinkin lapsettomille ystävillesi ja sukulaisillesi, kerro vuolaasti, mitä kaikkea uutta oletkaan oppinut.

7. Opi maksimoimaan tilanteet
Kauppaan ei kannata lähteä juuri ruokittujen ja levänneiden lasten kanssa. Maksimoi kauppareissujen hyöty lapsettomien näkökulmasta ja ota mukaasi vain väsyneet ja nälkäiset lapset. Hanki mahdollisimman leveä tuplaratas, vaikka lapsia olisikin vain yksi - toistaiseksi. Älä suotta vaihda lapsille puhdasta päälle tai pyyhi räkänokkia.

8. Parveudu
Erityisen tehokkaasti huomiota saa julkisilla paikoilla parveutumalla muiden mammalahkolaisten kanssa. Järjestä mammatapaamisia sopiviin kahviloihin ja muihin yleisötilaisuuksiin. Mitä ahtaampi paikka sen parempi!

9. Aloita äitiblogi.
Jotta kaikki muutkin blogit saataisiin valistuksen pariin, kommentoi ahkerasti äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista muiden blogien kommenttiraidoilla - riippumatta siitä, mitä kyseiset blogit käsittelevät.

10. Kiellä kaikki
Viimeisenä, mutta kaikkein tärkeinpänä: Kiellä koko mammalahkon olemassaolo! Ne jotka eivät siitä tiedä heidän ei kuulukaan tietää.

Pullantuoksuinen kotiäiti

2005-07-25T23:59:00.000+03:00

Meillä nähtiin tänään ihmeiden ihme, pullantuoksuinen kotiäiti! Mutta ajattelin leipoa vähän, kun kerran huomenna on tulossa vieraita. Olisihan se kiva tarjota jos nyt ei ihan tuoretta niin eilistä pullaa ainakin. Sen verran viisas olen kyllä, että en tämän poppoon kanssa rupea väsyttämään itseäni leipomisessa samana päivänä kun vieraita on luvassa...

Kyllähän sen huomasi, että pullantuoksuinen kotiäiti vierailee tässä taloudessa ihan liian harvoin. Ensinnäkin Vauva mokoma kitisi. Vähemmästäkin, oli tietenkin ihmeissään, että kuka ihme tuo outo naisihminen on: Näyttää äidiltä, mutta käyttäytyy ihan omituisesti. Häärii keittiössä ja vatkaa ihme kippojen kanssa. Kummasti vaan Vauva silti roikkui hameenhelmassa kiinni, vaikka moinen vieras kammotus keittiössä olikin.

Pullataikinan tekokin vähän tökki. Tietenkään mulla ei ollut jauhettua kardemummaa, joten ei auttanut kuin rouhia kokonaisia. Onneksi sentään sen verran tulin ajatelleeksi, että survoin kardemummat pikku MiniGrip-pussukan sisään ennen kuin aloin ajella päästä pualikalla. (Pualikkahan on piirakkakaulin, jotkut sanoo sitä myös pulikaksi, mutta koska mun isomummoni puhui pualikasta, niin toki puhun minäkin.) Ei ollut tuorehiivaa, joten piti käyttää kuivahiivaa. Ja taas unohdin lukea ohjetekstin eikä muisti muutenkaan pelannut, joten heitin hiivat nesteen sekaan. ISO virhe, kuivahiivahan pitäisi sotkea jauhojen sekaan... Kymmenisen minuuttia hiivapaukkuja hajoteltuani uskoisin muistavani seuraavalla kerralla, jää nähtäväksi. Mutta ehdottomasta paras oli se, kun alustuksen viime metreillä tajusin, että taikinasta puuttuu kokonaan sokeri! Olipas työ ja tuska vääntää sokeri sekaan taikinaan. Jos meille joskus vielä eksyy pullantuoksuinen kotiäiti, niin toivottavasti eksyisi edes vähän järkevämpi malli!

Essi tykkäsi, leipoi kaverina ja söi taikinaa. Eli kaipa siitä pullasta ihan kelpoa tuli, kun moiselle pikku kriitikollekin kelpasi. Vauvankin suusta pelastin pullan palan, Essi jätti pullaa olohuoneen matalalle pöydälle ja Vauva tietenkin halusi maistaa... Huoks, se niistä suosituksista. Tuo poikahan syö melkein mitä tahansa muuta _paitsi_ sitä mitä oikeasti pitäisi syödä. :P

Mies varmaan kuvitteli tuleensa väärään taloon, pullan lisäksi tein Amerikkalaisia pikkuleipiä ja uunissa oli paistumassa kerrassaan herkullinen kukkakaalipaistos... Ei pidä tehdä tätä liian usein, muutoin hyväkäs vielä kuvittelee, että normaalin tietokoneella notkuvan hulttioäidin sijaan minun pitäisikin olla pullantuoksuinen kotiäiti.

Lisääntyminen on mielisairautta? osa II

2005-07-23T17:01:00.000+03:00

Ja vieläpä jatkoksi ne kaksi unohtunutta ajatusta. Ehkä niitä oli enemmänkin kuin kaksi... Mutta kun enhän minä muista mitään, lapsien myötä kun iskee dementiakin. ;) Niin, siinä taas yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia.

Ajatus 1:
Ennen sanottiin, että kiltit lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Nykyisin kaikkien lapsien pitäisi olla sekä näkymättömiä että kuulumattomia. Onhan se loukkaavaa nähdä räkänokkia ja vielä kaksinverroin kamalampaa, jos joutuu kuulemaan noiden petojen ääntelyäkin.

Ajatus 2:
Ihan samoin kuin sopii ihmetellä miksi kukaan haluaa lapsia niin samalla logiikalla ei voi kuin ihmetellä miksi ihmeessä kukaan itseään kunnioittava nainen hankkii puolison? Miehethän vain pahoinpitelee, ryyppää ja käyttäytyy muutenkin epäsopivasti.

Turhan väkivallan vitsaus

2005-07-23T17:00:00.000+03:00

Tänäänkin uutiset ovat vallanneet uuden terroriteon sekasortoiset kuvat. Nyt vuorossa on lomakohde Egyptissä, Sharm el-Sheikh. Torstaina Lontoossa oli taas uusi joukkoliikenteeseen kohdistuva terrori-iskun yritys, kaksi viikkoa sitten tehty iskuhan onnistui. Ensimmäisen kerran tämä uusi terroriaalto taisi iskeä Eurooppaan Espanjan Madridissa?

Terrorismi räjähti silmille ensimmäisen kerran WTC-iskujen uutisoinnissa. Muistan vieläkin, kun olin töissä neuvomassa työtoveriani tietokoneohjelman käytössä ja hänellä oli radio päällä. Kello neljän uutisissa sanottiin lyhyesti lentokoneen törmänneen toiseen WTC-torniin, muutamia kuolonuhreja oli odotettavissa. Läksin ajamaan kotiin, kuuntelin radiota koko matkan. Kun poimin Miehen kyytiin, kerroin heti kuulumisista. Kotona avasimme television ja jäimme järkyttyneenä seuraamaan kaoottista uutisvirtaa ja tilanteen kehittymistä.

Odotin silloin Essiä, ehkä siksikin järkytys oli suuri. Tornien romahtaminen televisioruudulla ja ihmisten hätä oli satuttavaa. Mietin mihin maailmaan vauvani syntyy, mihin elämämme muuttuukaan. Ensijärkytys meni ohi, asiat asettuivat mittasuhteisiin. Niin järkyttävää kuin terrori-isku Yhdysvalloissa olikin, tapahtumat olivat silti kaukana omasta elämänpiiristä.

Seuraavat iskut eivät olekaan enää liikuttaneet samalla tavalla. Toki on surullista, että ihmisiä kuolee järjettömän väkivallan uhreina. Iskut ovat huomattavasti lähempänä, mutta silti jotenkin kauempana. Vaikka en ole koskaan käynyt New Yorkissa enkä missään näissä muissakaan kohteissa, niin ehkä juuri Manhattanin pilvenpiirtäjien siluetin muuttuminen iski syvälle jonnekin kuvamuistin laitamille. Tuhon mittakaavakin on ollut huomattavasti vaatimattomampi, vaikka toisaalta julkisiin liikennevälineisiin iskeminen tuo pelon lähelle tavallista tallaajaakin.

Terrorismi on järjetöntä, mitä ihmettä moiset ääriliikkeet edes voivat kuvitella saavuttavansa tuholla ja ihmisten verellä. Surullista on myös se, että monen ihmisen mielissä terrori-iskut leimaavat ihan tavallisia islaminuskoisia tuohon verenhimoisten mielipuolien joukkoon. Tai ihmisiä, joiden ulkonäkö viittaa Lähi-Itään. On varmasti vaikea hyväksyä ihmisten epäluuloa ja katseita ilman omaa syytään.

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että järjetön verenvuodatus on täällä jäädäkseen. Väkivallasta ei mihinkään päästä, aina löytyy joku, joka näkee suurta kunniaa marttyyrikuolemassa. Joku, jonka mielestä on oikein tappaa sivullisia saadakseen perille sanomansa. Ehkäpä terrorismi ja sen uhrit ovat hinta, jonka joudumme maksamaan nyky-yhteiskunnasta. Suhteellisen vapaa liikkuminen ja avoin yhteiskunta tekevät maailmastamme haavoittuvan. Ehkäpä jossain vaiheessa opimme hyväksymään terrorismin uhrit samalla välinpitämättömyydellä kuin esimerkiksi autoilun uhrit. Niin kauan kuin onnettomuus ei satu omalle kohdalle ohitamme sen vain nopeasti valitellen huono-onnisten kohtaloa.

Lisääntyminen on mielisairautta?

2005-07-21T23:16:00.000+03:00

Tulevan isukin blogista minäkins en bongasin, tosin Kotikaruselli kerkisi pyörähtää tästäkin aiheesta ensin. Mikä siinä muuten on, että kuuden (toistaiseksi) lapsen superäidillä tuntuu riittävän paremmin aikaa kuin mulla vaivaisen kahden kakaraisen luuserimutsilla? Tosin Tsu sanoisi tähän vain tuttuun tyyliinsä, että mitä enemmän lapsia sen helpompaa... Uskoisiko?

Niin joo, siis Siiveniskuja oli blogi, jossa kirjoittaja listasi liudan hyviä syitä, miksi hän ei halua lapsia. Siiveniskuja... Hmm, olisikohan samainen blogaaja joskus kertonut painavan mielipiteensä myös imetyksen sietämättömästä kestosta? No juu, hakemallahan sekin asia selviäisi, mutta en minä jaksa!

Kirjoitus oli muuten tosi hauska. En minäkään haluaisi lapsia sen perusteella, millaisia nämä riiviöt pahimmoilleen ovat. No ehkä ekan olisin halunnut, eihän sitä silloin vielä tiennyt miten jälkikasvun lempiharrastus on ajaa vanhemmat hulluuden partaalle. Kassajonossa huutavat kakarat nyt ovat tosi pientä, Essi vetää hepuleita paljon mielenkiintoisemmissakin paikoissa. Siinäpä olisi enemmän lisämateriaalia hyvälle päätökselle olla lisääntymättä.

Unenpuute on loistojuttu, miten muuten sitä erehtyisi samaan rumbaan vielä useammankin kerran. Vauvat ovat hyvin suunniteltuja pakkauksia, taitavat vaistomaisesti tietää, että unenpuute vie vanhemmilta muistin? Essi valvotti enemmän kuin Vauva, valvominen on vähän kuin synnytyskivut, unohtuu tosi äkkiä. On kieltämättä ankeaa vatkata yöllä kolmelta vatsakipujaan parkuvaa vauvaa, väsymys ja avuttomuuden tunne siitä kun ei pysty pientä auttamaan kiristävät pinnaa.

Lapsettomia varmasti hämmästyttää, miten ennen täysjärkisiksi luullut sekoavat puhumaan vain vauvasta ja varsinkin vauvan syömisistä ja eritteistä. Mutta kyllä sen ymmärtää, kun itse on siinä tilanteessa. Se onko vauva kakannut vai ei on todellakin niin tärkeä juttu, että se pitää vaihtaa heti kun mies tulee kotiin työpäivänsä päätteeksi. Koko ilta ja yökin voi mennä ihan hösseliksi, jos kaivattua keltaista sinappimömmöä ei kuulu tai jos sen koostumus onkin poikennut normaalista... Vauvan ruokkiminen ja hoito on muutenkin melkoista salatiedettä, teet niin tai näin teet aina jonkun mielestä väärin päin. Sitä se on, vanhemmuuden tuska, ikinä ei voi onnistua kaikkien mielestä.

En erikoisemmin pidä siitä, että kukaan puuttuu toisten ihmisten valintoihin, olivat ne sitten lapsi tai muita asioita koskevia. Jos tuntuu siltä ettei halua lapsia, niin se on minusta hyvä päätös sekin. Totta toki on sekin ettei voi tietää mitä jää paitsi, jos ei kokeile, mutta kertokaas mulle, että minne sen punaisena karjuvan nyytin voi palauttaa, jos kokeilun tulos onkin ettei lapset ole kiva juttu?

Minun elämäni olisi paljon tyhjempää ilman lapsia, niin hyvässä kuin pahassakin. Mihin ihmeeseen käytin aikani ennen lapsia! Kun odotin Essia surin sitä, miten elämä muuttuu ja oma aikaa ei ole. Essin vauva-aikanakin harmittelin joskus sitä, kun vessassakaan ei saa käydä ilman vauvan itkua, ruoankin opin hotkimaan suuhuni, koska Essi taatusti heräsi heti kun sain lautasen eteeni. Se oli kuitenkin lyhyt aika, nyt vaikka lapsia on kaksi, niin silti omaakin aikaa on. Ja joskus jopa aikaa Miehenkin kanssa. Oma aika on ehkä käynyt vähäisemmäksi kuin ennen, mutta toisaalta on ilo olla koko perheenä yhdessä. Arki on ihanaa, ihan ne tavalliset arkiset asiat, joista lapset löytävät vaikka mitä uutta!

Jos halu saada lapsia on mielisairautta, olen kyllä ilomielin kipeä tällä tavalla.

***

Vauvan ehtimiset tänään:

Aamulla vauva suuntasi kissan raksukupille ja ruoskutteli tyytyväisenä raksuja. Nam nam!

Vauva pissailee tosi mielellään pottaan taas vaihteeksi. Harmi vaan, että pottaa on hankala tyhjätä Vauva sylissä, joten homma unohtuu. Vauva karkasi vaipanvaihdosta vessaan, kaatoi pissapottansa ja lätsytteli innoissaan märkää lattiaa.

Mies on laittanut television kummallekin puolelle etukaiuttimet korkeiden cd-telineiden päälle. Tänään Vauva kaatoi toisen telineen. Onneksi olin ihan vieressä ja onneksi teline ja kautin kaatuivat Vauvasta pois päin. Sain siepattua kaatuvan kasan ja soitin samantien Miehelle, että noille löytyy uusi paikka heti kun Mies tulee kotiin. Sitä odotellessa kaadoin kummankin hötiskön ihan omin voimin lattialle.

Ruoan lisäkkeenä meillä oli tomaatti-kurkku-feta-salaattia. Vauva mönki lattialla meidän muiden syödessä ja jossain vaiheessa aloin ihmetellä, että mitä poju mussuttaa. Liekö Essi tiputtanut vai mitä, mutta Vauvan suusta löytyi fetan palanen. Vau, hyvä maku pienellä, vaikka oikeastihan lehmänmaitotuotteita pitäisi aloitella sitten joskus vuoden kieppeillä... Eikä silloinkaan suolaisella fetalla...

Riiviöitä onko heitä?

2005-07-18T19:33:00.000+03:00

Koska äiti-ihmisen aika on rajallinen, blogaan keräilemällä päivän kohokohdat irkistä. Mies lähti töihin, olen yksin näiden kahden herrantertun kanssa...

[11:47] <> vauva mokoma
[11:47] <> jätin hetkeksi keittiöön, niin jo oli ronkkinut pöydältä ruispalapussin ja natusteli lattialla tyytyväisenä ruispalaa :D
[11:47] <> joka kulma oli märkä, oli maisteltu ja naama ja kädet muruissa

Tosin jobia tässäkin on, pitää poistaa oma irkkinimi... Ja tietysti toisten jutut välistä.

[14:46] <> ehtiväinen poika tuo vauva :P
[14:47] <> a) oli riisunut vaipan b) aukaissut tv-tason kaapin, josta on otettu vedin pois c) kiskonut ovesta listan irti d) levitteli videokasetteja sieltä kaapista
[14:47] <> eilenkin poika oli mun selän takana sohvaa vasten ja ihmettelin kun kuuluu ihan kuin joku lorisisi
[14:47] <> ojensin käden siihen selän taakse ja mitä mun käteeni osuikaan: paljaat pallit!!!
[14:48] <> jätkä oli riisunut vaipan ja lorotti siinä :P

Yleisön pyynnöstä kerrottu Essin hepulointi - ihan normaalia, ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ja tähän juttuun oli pakko ottaa xxx:n kommentteja mukaan, eihän tuosta muuten selviä idea.

[17:03] <> sitä tavallista jahkaamista vaan
[17:03] <> sen piti ensin saada mehua, laitoin tiikeri-mukiin ja annoin
[17:03] <> pilli oli pesussa ja neiti nosti metelin kun ei saanut pilliä
[17:04] <> sanoin että joko mehu juodaan nätisti ilman pilliä tai sitten ei ollenkaan
[17:04] <> möykkä vaan jatkui ja kun hermoistuin pistin sen nurkkaan
[17:04] <> ei kun pistin sen nurkkaan siksi kun se mäjäytti mua
[17:04] <> muisti pätkii :)
[17:04] <> essi jatkoi möykkää nurkassa, huuteli miten isi ei ole töissä
[17:05] <> ja äiti mene pois!!!
[17:05] <> kun se huusi sitä riittävän kauan niin otin vauvan syliin, avaimen kaulaan ja menin pihalle
[17:05] <> sanoin vaan että äiti nyt sitten menee kun kerran sitä tahdot
[17:05] <> katsottiin siinä vauvan kanssa pihamaata, vauvalla ei ollut edes vaippaa niin vähän jännitti että milloin letku letkeä alkaa suihkimaan ;)
[17:06] <> möykkä kuului upeasti pihalle, äiti tule takaisin, äitiiiii!!!
[17:06] <> en pitänyt turhaan kiirettä, tulin takaisin vasta vähän ajan kuluttua
[17:06] kattelivatko naapurit ;), mä oon todennut että meidän mölyt kuuluvat mahtavasti pihalle varsinkin kun kattoikkunat on auki ;)
[17:06] <> kuuluu ne, mutta minä en katsele kattooko ne ;)
[17:06] naapuri väittää ettei ole kuullut mitään ;p
[17:07] se on valehtelija
[17:07] <> essi sitten jatkoi möykkää, yritin siihen väliin että kannattaisiko pyytää nätisti SAISINKO MEHUA
[17:07] <> no, neiti hiljeni ja pyysi nätisti mehua
[17:07] <> annoin tiikeri-mukin sille
[17:07] joi ilman pilliä?
[17:07] <> ei kelpaa, heti alkoi huuto PILLI PILLI PILLI!
[17:07] <> ei se kuule noin helpolla mene xxx :P
[17:07] <> otin mehun ja törkeästi kulautin sen omaan kitaani neidin nenän edessä :)
[17:07] asiaa :DDDD
[17:08] <> tästä olen erityisen ylpeä ;) aikuismaista ja kypsää käytöstä ;)
[17:08] <> takaisin nurkkaan huutamaan
[17:08] <> tiikeri-muki astianpesukoneeseen
[17:08] <> vähän ajan kuluttua yritin uudelleen että josko nyt onnistuisi pyytäminen ja juominen nätisti
[17:08] <> kaadoin tavalliseen lasiin mehua ja tarjosin
[17:08] <> kitinä pillistä jatkoi, joten taas nurkkaan
[17:09] <> taas hetkonen odottelua ja uusi yritys
[17:09] ooh, tuohan on kunnon uuvutus taistelu
[17:09] <> tällä kertaa oli vähän tullut järkeäkin päähän, pyysi anteeksi että löi ja ei valittanut yhtään tiikeri-mukin puutteesta eikä pillistä halaistua sanaa :)))
[17:09] <> että ei tämän kummempaa, mieluummin unohdan nämä episodit :P
[17:09] <> loppupäivän onkin ollut tosi nätisti

Huokaus, en todellakaan ole ylpeä siitä millainen äiti olen. :P

Mausteinen kukkakaali - lisää intialaista

2005-07-09T15:21:00.000+03:00

Tänään intialaiset ruokakokeilut jatkuivat, tein lisäkkeeksi Complete Indian Cooking -kirjasta Spicy Caulifloweria eli mausteista kukkakaalia lisukkeeksi makkaralle (jep, kesä ja grilli). Hmm, taisi mennä karpiksi, vaikka ei suinkaan tarkoitus ollut. Chicken Kormakin oli karppia, tässähän herää epäilys, että ehkäpä intialaisesta keittiöstä löytyy enemmänkin karppiruokia?

Mausteinen kukkakaali

500 g kukkakaalia
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 valkosipulin kynsi
1/2 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1 tl kokonaisia sinapin siemeniä
1 sipuli silputtuna
suolaa ja pippuria maun mukaan

Jaa kukkakaali lapsen nyrkin kokoisiksi kukinnoiksi ja kiehauta nopeasti. Taisin keittää viitisen minuuttia. Valuta vesi pois ja kääntele kukkakaalit kukinto alas päin, vesi valuu näin paremmin pois ja kukkakaaleista tulee rapeampia.

Lämmitä öljy wokissa tai paistinpannussa, ei liian kuumaksi. Lisää valkosipuli, kurkuma, kumina, korianteri ja sinapin siemenet. Sekoita ja laita kansi päälle. Odottele että sinapin siemenet poppaavat ja lisää sipuli. Paista ja sekoittele pari minuuttia eli kunnes sipuli vähän pehmenee.

Lisää suola ja pippuri. Lisää kukkakaali ja paista 3-4 minuuttia koko ajan sekoitellen niin että mausteet leviävät kauttaaltaan kukkakaalin kukintojen päälle ja kukkakaalit lämpiävät myös sisältä.

Poista valkosipulin kynsi ja tarjoa heti.

***
Helppoa ja nopeaa. Ja vieläpä yllättävän hyvää!

Pikkuveli

2005-07-05T22:38:00.000+03:00

Itä-Suomen reissulla tapasin ensimmisen kerran myös pikkuveljeni. Tai no, kaksi veljeähän minulla on, täyspikkuveljeni, joka on iso mies jo ja sitten tämä pikkuveli, joka on isäni uudesta suhteesta.

Isäni ja äitini erosivat kuusi vuotta sitten, kumpikin jätti paikkakunnan, jossa olimme asuneet perheenä aikaisemmin. Kaksi vuotta sitten kun kävimme viimeksi Itä-Suomessa isäni luona oli lasten leluja ja hiekkalaatikko pihamaalla. Ajattelin kyllä, että tuskinpa ne meidän Esikoisen lyhyitä vierailuja varten ovat, mutta kun aikuinen mies ei asiasta mitään kummempaa sanonut niin en minäkään nähnyt järkeväksi ruveta kyselemään.

Vuosi sitten veljeni kertoi, että isällä on lapsi uudesta suhteesta. Pikkuveli, jonka tarkkaa ikää ei veli tiennyt. Nimenkin kuulin silloin. Isän uuden vaimon nimeä ei velikään tiennyt tai muistanut. Vaikka olin osannut epäilläkin jotain, niin tieto oli järkytys. Tuntui, että hajoan. Minua loukkasi se, että isä ei ollut vaivautunut kertomaan asiasta mitään, minä olisin halunnut tuntea pikkuveljen. Lakkasin pitämästä sitä vähääkään yhteyttä isääni. Soitin kyllä ja ilmoitin, että hänestä tuli tuplaukki kun Vauva syntyi. Kutsuin toki ristiäisiinkin, vaikka hyvin tiesin ettei hän sinne tule.

Kun viikko sitten sunnuntaina päätimme lähteä Itä-Suomeen, soitin isälle ja kysyin voimmeko tulla kylään. Isälle olisi paremmin käynyt viikonloppu, mutta meille valitettavasti vain keskiviikko - perjantai. No, sekin sopi sitten kuitenkin, joten menimme. Sanaakaan isä ei sanonut siitä, olisiko läsnä muitakin. Matkalla ostin varmuuden vuoksi lego-helikopterin.

Keskiviikkona kun kurvasimme pihaan, tupa oli täynnä ihmisiä. Esikouluikäinen poika, nainen ja vanha nainen ja mies isäni lisäksi. Ei mitään esittelyä, ei sanaakaan ketä nuo ihmiset ovat. Oli jo myöhä, söimme, saunoimme ja menimme sitten nukkumaan. Aamulla veimme tupaan mennessämme mukanamme lego-helikopterin, kokosin sitä pikkuveljen kanssa ja juttelimme kaikenlaista. Mukava pieni poika, ei niinkään paljon veljeni näköinen toisin kuin minulle oli kerrottu. Esikoinen ja pikkuveli leikkivät keskenään. Vanhan pariskunnan kanssa kommunikoinnin esti tehokkaasti kielimuuri. Minä en valitettavasti puhu venäjää kuin pari sanaa.

Perjantaina isäni läksi käymään kaupungissa ja juttelin isän vaimon kanssa. Oli noloa kysyä, että mikä sinun nimesi on. Nyt tiedän senkin. Nainen oli mukava, hänelle Vauvan olemassaolo oli tullut yllätyksenä. Tiesi minusta, miehestä ja Esikoisesta. Kerroin etten ole tiennyt heidän olemassaolostaan kuin vuoden. Vanha pariskunta oli vieraisilla, isäni uuden vaimon vanhemmat. Läksimme äitini luo, samalla isäni läksi viemään vaimoaan, pikkuveljeä ja vanhaa pariskuntaa rajan taakse. Siksikö meidän olisi ollut sopivampi tulla viikonloppuna? Emme olisi vieläkään tavanneet...

Minua vaikeneminen on satuttanut, joten kerroin äidilleni. Äitini oli kuulemma tiennyt jotain, mutta kun isäni oli kieltänyt suoraan ettei näin ole, ei äiti ollut minullekaan asiasta mitään kertonut.

Olen iloinen, että sain tavata pikkuveljeni. Poika on juuri kuusi vuotta täyttänyt vilkuna, joka kertoi ihastuksissaan Linnanmäen reissusta, jutteli Muumeista ja oli kovasti kiinnostunut kuinka kaukana Muumimaailma on. Todennäköisesti suhteemme tulee olemaan etäinen jo välimatkankin takia, mutta silti hän on pikkuveljeni aina.

Chicken korma

2005-07-05T21:01:00.000+03:00

Joensuussa oli uusi intialainen ravintola ja kävimme sieltä noutoruokaa kotiin. Jesican ruoka oli hyvää ja annokset isoja. Erityisesti pidin Chicken kormasta, joten kotiin palattuani aloin etsiä reseptiä moiseen herkkuun. Intialainen keittokirja minulla onkin, mutta siinä ei ollut Korman reseptiä.

Kormat ovat pitkään haudutettuja ruokia, joissa on paljon makua ja mausteisuutta. Ruokajogurttia käytetään niin marinoinnissa kuin keittonesteenäkin. Reseptissä, jota tänään kokeilin olisi pitänyt käyttää koipireisiä, mutta käytin kanan rintafileitä.

50 g cashew pähkinöitä
3 rkl öljyä
2 laakerinlehteä murskattuna
1 iso sipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2,5 cm tuoretta inkivääriä, raasteena
1 rkl korianteria
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chiliä
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1000 g kanan rintafilettä suupaloina
75 g jogurttia
140 ml kermaa

Koristeluun:
1 rkl paahdettuja mantelilastuja
1/2 tl paprikaa

Lisäkkeeksi riisiä tai kasviksia maun mukaan

1. Laita cashew pähkinät kulhoon ja kaada päälle desi kiehuvaa vettä. Anna hautua 15-20 min.

2. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai paistokasarissa. Lisää murskatut laakerinlehdet ja paista 15-20 s. Lisää sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Paista kunnes sipuli pehmenee ja ruskistuu eli 8-9 min.

3. Lisää korianteri, kumina, kurkuma, chili ja pippuri. Paista 30 s, kaada päälle 50 ml kuumaa vettä. Sekoittele kunnes vesi haihtuu.

4. Lisää kanapalat, paista kunnes väri vaalenee.

5. Lisää jogurtti, suola ja 50 ml kuumaa vettä. Sekoittele kunnolla, laita kansi päälle ja hauduta 25-30 min välillä sekoitellen.

6. Kaada cashew pähkinät veden kanssa tehosekoittimeen tms ja murskaa tahnaksi. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Lisää kattilaan. Hauduta vielä 15-20 min.

7. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla ja paprikalla.

Päk in pisnis

2005-07-04T21:40:00.000+03:00

Kotiuduttiin kotomaan reissulta eilen ja nyt jo löydän itseni blogaamsta... Ei tervettä eihän? ;) Mutta Mies oli vieläkin pahempi, heti kun pääsi ovesta sisään kiipesi yläkertaan pistämään adsl-motikan takaisin seinään. Ennen kuin minä kerkisin edes käskeä siis.

Nyt on sitten taas aika heittää verkkarit nurkkaan ja vaihtaa farkkuihin. Tuli lukemattomia kertoja hyräiltyä ja vähän luriteltuakin Leevi and the Leevingsin (no kai se nyt on niitten? tämmöinen imetysdementikko voi kyllä sotkeakin...) Pohjois-Karjalaa. Sattuva rallatus, sitähän se elämä Itä-Suomessa taitaa olla joskus.

Aikaa tuli lähinnä vietettyä kahdessa paikassa, Murtoissa Tohmajärvellä ja Lehmossa Joensuun kupeessa. Jo luonto on niin erilaista idässä, jotenkin villimpää ja rehevämpää kuin täällä uusilla kotikonnuilla Länsi-Suomessa. Eipä se ihme ole, asutustiheys on jotain ihan muuta. Pihoja ja ympäristöä ei monikaan hoida yhtä innolla, luonnon kukatkin saavat kukkia eikä nurmi ole viimeisen päälle timmissä kunnossa. Tosin laitettuahan Itä-Suomessakin on, muistan miten hämmästynyt olin Suomen siisteydestä, kun palasin parin viikon kielikurssilta Petroskoista joskus opiskeluaikana.

Murtoissa isäni luona elimme ihan maalla, kauppaankin oli kilometrien matka. Pimeinä talvi-iltoina pihalla pitää liikkua varoen, viiden kuuden suden laumat käyvät välillä tutkimassa pihapiirin laitamia. Laajakaistaa ei sinne korpeen saa, kännykän kuuluvuuskin on joskus kiikun kaakun. Isäni asuu vanhassa maalaistalossa, itse talo on mäellä, vanhaan navettaan isä on laittanut vierashuoneet (kyllä, kaksi kappaletta) ja talvisaunan. Pihapiiristä löytyy myös vanha puusauna ja isän rakentama savusauna. Tilaa siis on ja vanhaa tunnelmaa.

Äitini luona Lehmossa taas on toisenlaista, rivitaloasunto taajamassa. Kaikki on uutta ja hienoa, palvelut lähellä ja laajakaistankin saisi tuosta vaan. Joensuu on lyhyen matkan päässä, sieltä löytyy vieläkin enemmän palveluita. Luonto ei ole samalla tavalla läsnä, susilaumoja ei tarvitse pelätä. Vihreyttä ja viihtyisyyttä löytyy silti, ympäristö on vain hallitumpi kuin mitä Murtoissa.

Minä en ole koskaan asunut Murtoissa tai Lehmossa, äitini ja isäni erosivat vasta kun olin jo muuttanut pois kotoa. Vanha koti on myyty, emme käyneet pistäytymässä Hammaslahdessa vaan ajelimme ohi kutostietä. Tosin sieltäkin löytyi tuttuja maisemia ja muistoja. Miksiköhän nuo lapsuuden paikat jäävät mieleen, en todellakaan ole liittänyt mielessäni samalla tavalla merkityksiä ja muistoja uuden kotipaikkakuntani maisemiin kuin mitä noihin jo vuosien takaisiin kotiseudun näköaloihin? Joensuustakin on joitakin muistoja, mutta ei niin paljon eikä niin eläviä. Asuin siellä aikuisena vähän aikaa.

Addiktiona B5

2005-06-28T21:25:00.000+03:00

Erehdyin parisen viikkoa sitten ottamaan käteeni ensimmäisen Psi Corpsin synnystä ja kehityksestä kertovasta trilogiasta ja se oli menoa taas. Kaikki kolme kirjaa piti lukea muistin virkistämiseksi. Olihan siitä jo aikaa kun viimeksi nuo luin.

Kirjat liittyvät Babylon5-universumiin, J. Gregory Keyes on kirjoittanut ne B5-scifisarjan luoneen J. Michael Straczynskin hahmotelman perusteella. Hmm, kirjailijaa etsiessä tärkein kriteeri on ollut, että nimi alkaa pelkällä J:llä? ;) B5-universuminen yksi kiehtovimpia piirteitä ovat (ihmis-)telepaatit, kirjat kertovat telepaattien keksimisestä ja mullistuksista, mitä nuo uudet yli-ihmiset aiheuttavat yhteiskunnassa.

En muista millainen elämys kirjat olivat edellisellä lukukerralla, mutta tällä kertaa oli suorastaan upeaa kokea aha-elämyksiä siitä, miten kirjan ja tv-sarjan henkilöt liittyvät toisiinsa. Katselen edelleenkin B5 viimeisen kauden dvd-boxia, joten kaikki on tuoreena mielessä. Katselu ei hirveästi edisty tv-rajoittimien takia (lue ipanat). Keskeinen henkilö on Alfred Bester, tuo paha paha P12 luokituksen omaava Psi Cop. Bester on suorastaan loistava. Tv-sarjassakin jaksot, joissa Bester on mukana, ovat parasta antia. Näyttelijä Walter Koenig saa todella tuon monimutkaisen hahmon henkiin.

Telepaattien elämä ei ole helppoa, kuin vastineena kyvyistään he joutuvat kohtaamaan tavallisten ihmisten ennakkoluuloja ja vihaa. He elävät rekisteröityinä Teeptownissa, erotettuina syntymäperheistään ja -kodeistaan. Heille Psi Corps on perhe, äiti, isä ja sisarukset. Ihmishallitusten ja luojiensa, telepaatit geenimanipulaation avulla luoneiden Vorloneiden, heittopusseina he yrittävät löytää oman paikkansa universumissa.

***

Kirjat ja sarja ovat parhaimmillaan viihdyttävää scifiä, jossa on mukana myös tummia sävyjä. Tulevaisuus ei olekaan vaaleanpunaista höttöä, jossa alukset ovat siistejä ja kaikki kuuntelevat sivistyneesti klassista musiikkia. Tv-sarjaan mahtuu toki huonojakin jaksoja, mutta kokonaisuus kantaa. Sarja kehittyy viiden vuoden aikana alun viattomuuden ajasta nuorempien rotujen - myös ihmisten - itsenäistymiseen. Harmi vain, että sarjan jatko-osa Crusade lopetettiin heti alkuunsa. Mutta ehkäpä joskus vielä B5-universumi jatkuu taas...

Bloggaati bloggaati bloggaati jne.

2005-06-27T20:21:00.000+03:00

Blogilista on kokenut muutoksia juuri ennen juhannusta. Pitäisikö tästä päätellä, että nörteillä ei ole elämää. Vai miten muuten selittäisi sen, että isoja parannuksia uskalletaan tehdä juuri ennen kansallista hukuta itsesi pulloon -juhlaa? Pahin ei tainnut toteutua - paitsi ehkä siinä mielessä, että blogit on taas jaettu cooleihin ja vähemmän cooleihin.

Epäilen vahvasti, että Blogihakemiston luokkia valvoo joku mystinen IsoVeli. Vai mikä selittäisi sen, että vaikka kuinka hakemiston kirjaimia hiki päässä kilkuttelen, niin eipä vaan nuo mun luokat näy missään. Eikö muka UnCool ole kelvollinen luokka? Tai SuperGreen? Minä vaan kysyn ja mutisen. Nyt Sapettaa! ;) Niin ja miksi ihmeessä luokkien määrä on rajattu vaivaiseen kymmeneen - aloitin vasta luokittelun ja vain kolme laatikkoa odottaa täytettään. Ei saa rajata ihmistä noin tiukkaan, kyllä Kalen pitää nimensä mukaisesti saada kuulua jokaiseen luokkaa. Nimi velvoittaa, mikä se semmoinen kaleidoskooppi on, jossa on vain kymmenen näkymää?

Erityisen ylpeä olen eräästä luokasta, joka jääköön salarakka... ei kun salaisuudeksi. Minä olen eka!

Eka kerta

2005-06-26T18:56:00.000+03:00

Kaikelle on eka kertansa, tästä kyseisestä en olisi niinkään välittänyt.

Huippukokki minä onnistuin tänään keittämään uudet perunat kuiviksi ja polttamaan pohjaankin. Nami nami, osittain hiiltyneitä perunoita. Uusi herkku Suomen suvessa?

Olisiko tässä perimmäinen syy, miksi meillä ei paljon perunoita syödä. Enhän osaa niitä näköjään keittääkään...

Kuvitusta

2005-06-25T21:32:00.000+03:00

Veri alkoi taas valumaan, ei tosin kovin runsaana enää. Tällä kertaa otettiin kuvia. Ihme Vauva, verta tulee, mutta poika vaan hymyilee!

Veri lentää!

2005-06-25T20:36:00.000+03:00

Vauvalle sattui tänään pienoinen onnettomuus. Muksahti jaloiltaan, kuten niin valitettavan usein sattuu, mutta tällä kerralla onnistui telomaan itseään sen verran, että verta riitti. Suu osui johonkin, ehkä pöydän jalkaan ja koko pienen leuka oli veren peitossa.

Mies kerkisi paikalle ensimmäisenä ja hetken päästä minä. Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä hakemaan kameraa, niin vaikuttava näky moinen veriparta oli. Hmm, huomaa todella, että lapsia on enemmän kuin yksi. Essin vauva-aikana olisin ollut taatusti hysteerinen. Jätin kuitenkin kameran hakematta ja otin pois paidan, jota juuri olin ollut saunan jälkeen pukemassa. Parempi ottaa veret iholle kuin liata heti puhdas paita. Rationaalista ajattelua, minulta - ihmeiden ihme! ;)

Vauva huuteli vain vähän, ei sen kummemmin kuin yleensäkään muksahtaessaan. Mies toi harson ja taputtelin enimpää verta pois. Vaikka verta tulikin paljon niin verentulo myös tyrehtyi nopeasti. Samoin itku. Mies levitti pyyhkeen sängylle jotteivat lakanat vereentyisi ja tarjosin Vauvalle tissiä. Paristakin syystä, ensinnäkin siksi että maito huuhtelisi veren maun pois pienen suusta. Se jos verta nyt menisi pieniä määriä mahaankin, niin ei ole kovinkaan vaarallista. Maitohan on valkoista verta, verestähän sekin tehdään. OK, tekoprosessi on sentään vähän monimutkaisempi kuin pelkkä värintislaus. Mutta silti, maitovampyyria tuskin pieni määrä verta haittaa. Toisekseen halusin kokeilla pystyykö Vauva syömään ja vielä kolmanneksi rauhoittaa pientä rinnalla.

Syöminen onnistui hienosti, Vauva söi jopa poikkeuksellisesti kummankin rinnan. Taisi olla pienoinen lohduntarve? Syömisen jälkeen pääsin kurkkimaan suuhun, ylähuulen ja yläikenen välissä oleva huulijänne oli veristä mössöä. Lienee repeytynyt ja hyvä niin. Kummallakin lapsellani kun on vahva ja ihan liian alas ulottuva huulijänne, siitä on haittaa kunnon imuotteen saamisessa. Hammashoitaja ihmetteli sitä, miten Essillä etuhampaiden välissä ei ole rakoa, tuo vahva jänne kun tekee helposti senkin. Essillä jänne on vielä kunnossa, toivottavasti Vauvan huulijänne repesi nyt niin ettei siitä jatkossa ole haittaa.

Tutkimme miehen kanssa omia suitamme, Miehellä ilmeisesti on ollut myös vahva jänne, joka on joskus revennyt. Mies totesi vain iloisesti, että taitavat molemmat olla hänen lapsiaan! Kas, en tiennytkään että siitä oli epäilystä...

Muumilaaksoon!

2005-06-23T23:29:00.000+03:00

Ei kun Muumimaailmaan! Päivä oli mitä ihanin Muumeiluun eikä Muumimaailmassakaan ollut mitään ihmeellistä tungosta.

Kotimatkalla Vauva ajoi?

Mutta vielä natinaa: Miksi ihmeessä Muumimaailmassa ei voi olla tupakointi täysin kielletty? Ei ole kivaa, että aikuiset ihmiset röyhyttelevät pitkin poikin kulkuväyliä. Järki ei ilmeisesti tupakoitsijoilla toimi, pitäisikö jonkun muun päättää, että koko saari on tupakkavapaata aluetta?

Patologin lausunto

2005-06-21T22:24:00.000+03:00

Tänään oli päivä, jolloin viimeisenkin sappikiviin liittyvän asian sai lopultakin jättää taakseen. Soitin aamulla Aluesairaalaan ja tiedustelin, mitä patologilla oli sappirakostani selvinnyt. Löydös oli odotettu, tulehdusta oli ollut. Eipä siinä mitään sen kummempaa, asia on poissa päiväjärjestyksestä, mitään jatkoseurontoja ei ole. Lääkäri yllätti kysymällä vielä, että miten olen voinut. Jännää, miten noin pienestäkin asiasta voi tulla hyvä mieli, ihan kuin he oikeasti välittäisivät ja olisivat kiinnostuneita. Ihan kuin potilas ei olisikaan taas yksi nimi loputtomalla liukuhihnalla.

On helpottavaa, että kaikki tuo on jo kaukana takana. Nostokieltokin päättyi viime torstaina, voin mitä mainioimmin. Haavat vaivaavat vain, jos Vauva tai Essi mönkivät tai tökkivät niitä. Toipuminen on ollut nopeaa ja joka tapauksessa leikkauksen aiheuttamat kivut ja epämukavuus olivat tosi pientä verrattuna sappikohtauksiin. Eniten pelkäsin, miten vasta vähän kiinteitä äidinmaidon lisäksi nauttiva Vauva pärjää, sekin meni ihan mainiosti. Sellainen paha tapa on jäänyt, että usutan Miestä vaihtamaan vielä Vauvan vaipat, vaikka itse saankin nostella pientä taas. Ei huono juttu sekään? ;)

Ikävintä koko asiassa on ollut se, että en ole ollut yhteydessä veljeeni pitkään pitkään aikaan. En tainnutkaan blogata asiasta, mutta sinä päivänä kun sain kirjeen, jossa leikkauspäivä oli ja selvittelin Essin hoitoa, juttelin veljeni kanssa pelostani, että hoitohenkilökunta ei ota huomioon sitä, että imetän Vauvaa. Veljeni on koulutukseltaan (myös) sairaanhoitaja, ilmeisimmin juuri sitä tyyppiä, jonka mielestä imetys ei ole asia, jonka huomioon ottaminen potilaan hoidossa on sinänsä oleellista tai tärkeää. No, olin itse väsynyt Vauvan heräteltyä pari yötä tiiviiseen tahtiin, peloissani Vauvan puolesta ja muutenkin, vaikka olinkin odottanut leikkauspäivää, niin siitä huolimatta herkillä, sillä leikkaus tuntui kovin konkreettiselta, kun päivä oli selvillä. Joten en varmaankaan tunteet pinnassa ollut mitenkään vakuuttava keskustelija, itku pyrki kurkkuun.

Toisaalta miksi se, että jossain asiassa tunteetkin ovat pelissä, sulkisi pois sen, ettenkö olisi ottanut asiasta selvää? Minä tiesin sen paristakin lähteestä, että se miten imetys huomioidaan, on kiinni paitsi äidin itsepäisyydestä myös tuurista. On outoa, että jotkut äidit pistetään lopettamaan imetys täysin, toiset onnekkaat kuten minä taas saavat hoitoa, joka sallii imettämisen. Ilman että asiasta edes tehdään mitään numeroa. No, joka tapauksessa keskustelu veljeni kanssa oli ahdistava, juuri sen tyylinen, että potilas on vain vaikea, kun uskaltaa pyytää tai jopa vaatia omaan tilanteeseensa sopivaa hoitoa. Maallikot vaietkoon, kun eivät mitään mistään tiedä.

Suojelin itseäni leikkausta edeltävän ajan enkä ottanut yhteyttä. Ilmeisesti velikään ei hirveästi tykännyt siskon paljastumisesta viimeistään nyt hulluksi imetysfanaatikoksi eikä pitänyt yhteyttä kuin lähettämällä leikkausviikolla lehtileikkeen Hesarista. Leikkeen tarkoitus jäi minulle epäselväksi, siinä oli nimittäin juttu siitä, miten lääkäri voi kieltäytyä tekemästä pelkosektiota ja toinen juttu siitä, miten isiä ei huomioida neuvolasysteemissä. Mieleeni kyllä tuli ajatus, että jutun tarkoituksena oli vielä näpäyttää minua siitä, miten lääkäri voi hoitaa potilasta tasan oman vakaumuksensa ja viisautensa mukaan, mutta ehkäpä veljeni vain tietää, että minua kiinnostaa synnyttäminen ja lähetti jutun muuten vain. Hassua muuten, miten monesti ensimmäinen ajatus toisen tarkoitusperistä on negatiivinen ja vasta kun asiaa miettii kunnolla huomaa muitakin mahdollisuuksia.

Leikkauksenkaan jälkeen ei ole tullut pidettyä yhteyttä, vaikkei nyt enää mitään varsinaista syytä olekaan. Jotenkin vaan kun yhteydenpitoon on tullut parin viikon tauko, on vain hankala napata kännykkää käteensä ja tekstata tai soittaa. Joskus jopa tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi mielipiteitäni, sitä että olen tämmöinen hankala potilas. Mutta se nyt on vain hölmö tunne, kyllähän minä tiedän, että minulla on oikeus olla potilas, jonka elämäntilanne vaikuttaa hoitoon. Ei kai se, että imettää ole sen kummempaa kuin että olisi vaikkapa allerginen? Veljeni asenne surettaa, toivon ettei hän koskaan joudu tekemisiin imettävien äitien kanssa. Ei varmasti ole miehenä helppoa ymmärtää etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia ja että myös imetys voi olla niin tärkeää, että kannattaa etsiä vaihtoehto, joka sallii myös imetyksen jatkumisen. Niin, miten se voisi olla miehelle helppoa kun iso osa naisistakaan ei sitä ymmärrä.

Säälittävä lohikäärme

2005-06-16T16:17:00.000+03:00

Meidän pihalla oli äsken lohikäärme, tosi säälittävä tapaus olikin. Ei sitä kukaan muu kyllä nähnyt kuin Essi, mutta Essipä osasikin sitten tiivistää lohikäärmeen kuvauksen osuvasti.

Lohikäärme ei osaa lentää!
Lohikäärme ei osaa kävellä!
Lohikäärme ei osaa ymmärtää!

Hmm, nämä kuulostavat pelottavasti yleensä Vauvaan liitetyiltä ominaisuuksilta - onko meidän Vauva lohikäärme? Juu ei, Vauva ei onneksi ollut pihalla sentään... Ja sitä paitsi osaahan Vauva kävellä tuen kanssa! Niih!

Tiedustelin sitten Essiltä, että mitä tarkalleen ottaen tämä lohikäärme raukka osaa tehdä.

"Lohikäärme osaa pelottaa!" ,totesi Essi siihen tietäväisenä

Taivastelin vähän Essillekin, että jopas on surkea lohikäärme, kun ei edes lentää osaa, jolloin Essi alkoi nopeasti perumaan puheitaan. Kyllä se sittenkin osaa lentää, kävelläkin osaa. Ymmärtämisestä en tiedä vieläkään - tokko tuo ainakaan pikkutyttöjä ymmärtää?

Joillakin on virtahepo olohuoneessa (meillä ei siellä ole kuin ikuisesti piuhoja vetävä Mies...), mutta meilläpä on sentään LOHIKÄÄRME pihamaalla! *ylpeilee*

***

Samainen neiti on juoksennut tänään pihamaalla pelkässä t-paidassa, housuissa ja kengissä ja niinpä käteen oli ilmestynyt joku ötökän purema, jota tietenkin huolella tutkittiin. Essi vain totesi, että täti on pistänyt. Ilmeisesti lohikäärmeen kaverina pihalla luuraa myös pelottava piikkitäti, joka pistelee täyttä vauhtia kirmaavia pikkutyttöjä käsivarteen?

Töks töks

2005-06-16T12:09:00.000+03:00

Blogillista ei jostain syystä suostu näyttämään blogini päivityksiä. Kummaa, joittenkin blogit päivittyy koko ajan ihan omia aikojaan ja mulla ei ollenkaan. Kyllästyin ja vaihdoin mokomalle listalle hetkeksi Bloggerin urlin, vaikka nykyisin Vuodatuksen varjoblogista onkin tullut se aito ja oikea Kaleidoskooppi.

Saapa nähdä päivittyykö nytkään...

Pottailua

2005-06-15T17:52:00.001+03:00

Vauva pissasi tänään ensimmäisen kerran pottaan. Olipas poika polleana, kun kilpaa Miehen kanssa kehuttiin, aina muutenkin leveä hymy vaan leveni entisestään. Eilen Mies taisi ensimmäisen kerran istuttaa poikasen potalle, herra viihtyy siinä loistavasti. Naputtelee ajankulukseen potasta käsillä kivoja ääniä eikä pyydä pois.

Ihmeellinen blogitesti

2005-06-14T18:48:00.000+03:00

Pakkohan sitä oli testata, mikä blogi sitä onkaan.

Mikä blogi sinä olet?

Valitettavasti Tommipommi on täysin tuntematon suuruus, pitäisiköhän minunkin joskus tsekkailla Pinserin top100-listaa normaalisti seuraamineni ja hännänhuippujen lisäksi...

Ihmeellinenpä juuri, tämä testi tai ainakin tulos... ;)

Tarrahahtuvat

2005-06-14T13:28:00.001+03:00

Olen pari päivää väkäillyt Langankierteen Ionan ohjeilla Vauvalle tarravilliksiä. Hassua, ei näistä kyllä tullut ihan samanlaiset kuin Ionan tekemät... ;)

Lankana on yksi säie taivasta ja toinen valkoista. Kinkkisintä oli ehdottomasti yrittää kiinnittää Framilon lahkeisiin ja taakse nauhakujiin, jostain syystä Framilon joko karkasi tai katkeili. Pöksyt ovat nyt testiajossa, saapa nähdä kuinka Vauvan käy.

Tissitesti

2005-06-13T13:19:00.000+03:00

Vauva-lehden Aihe vapaa -palstalta bongasin tissitestin urlin. Valokuvista pitäisi erottaa, onko kuvassa aidot vaiko silikoniset maitorauhaset. Kuvia on peräti 20 kappaletta, joten ihan arpomalla ei ehkä ihan täysiä pinnoja saa.

Tein testin parisen päivää sitten ja sain tulokseksi 17. Paria aitoa tisukuvaa erehdyin kuvittelemaan silikonilla vahvistetuiksi. Ei kovin huono tulos.

Tänään muistin lopultakin pistää Miehen testaamaan ja eikös tuo hyväkäs saanut 19 oikein! Huutava vääryys, eikös mun pitäisi sentään jotain tästäkin aiheesta tietää - ainakin paremmin kuin Mies. Joko mulla on äärimmäisen valistunut Mies tai sitten väitteet, että miehet ei erota aitoa keinotekoisesta ovat syvästi liioiteltuja...

Essi kurkki Miehen selän takaa kuvia ja hihkui innoissaan "Tissit!!! Maitoa!!!"

Tikitöntä elämää

2005-06-10T23:31:00.000+03:00

Tänään oli tikinpoisto. Täällä meidän kunnassa tikkien poistaminen kuuluu kotisairaanhoidon piiriin. Minä hupsusti luulin, että paino olisi sanalla _koti_, mutta ei nyt sentään. Kotisairaanhoito toimii terveyskeskuksessa, vastaanottoaika on joka päivä klo 9-11. Muuten hyvä, mutta mitenkäs minä täältä korvesta sinne pääsen, kun en saa nostella Vauvaa? Sain sovituksi tikkien poiston päivystykseen Miehen kotiutumisen jälkeiseksi ajaksi, onneksi. En ehkä kuitenkaan haluaisi elellä tikkien kanssa hamaan tulevaisuuten.

Sekin mysteeri ratkesi, että montako tikkiä vatsanahkaani koristi. Revin nimittäin haavoja suojaavat teipit pois, pakko kai ne oli, kun tuskinpa tikkien poisto kovin kätevästi teippien läpi sujuu. Liimat ovatkin tiukassa, eivät lähde kuin räjäyttämällä - tietäisi vaan millä aineella. Säälin ihoparkaani ja jätin liimat paikoilleen. Kai ne joskus poiskin kuluu. Arvet ovat aika hilpeän näköisiä. Navan alla oleva arpi on kuroutunut kivaksi makkaraksi, siinä oli kolme tikkiä. Toinen isompi reikä oli navan yläpuolella keskiviivalla, samoin kolme tikkiä. Oikeassa kyljessä on kaksi reikää, toisessa kaksi tikkiä ja toisessa yksi eli yhteensä yhdeksän tikkiä.

Päivystyksessä tikkien poisto sujui mukavasti, terkkari napsi ne kätevästi pois, vaikka osa tikeistä olikin kaivautunut vähän syvemmälle. Luulin, että poisto olisi kivuliasta, mutta aika pikku napsaisuja nuo olivat. Huomenna pääsen jo saunaankin, ihanaa! Ylhäällä navan yläpuolella oleva haava on arka tai oikeastaan sen ympäristö. Siinähän on mustelmaakin, kudokset ihon alapuolella ovat kai ronkkimisessa vähän kipeytyneet. Olisivat vaan samalla kertaa tehneet rasvaimunkin, olisipahan enemmänkin arkuutta ja mustelmaa. ;)

Paraneminen sujuu kyllä tosi hyvin, tosin en odottanutkaan, että tähystysleikkauksen jälkeen olisi kovinkaan kipeä olo. Väsy kyllä on iskenyt, mutta lieköhän syynä lähinnä se, että kerrankin on tekosyy nukkua päiväunia Vauvan kanssa yhtä aikaa. Joku tosin ehdotti, että nukutuksessa olisi tehty ivf saman tien ja väsymys johtuisi siitä... Senhän näkee sitten, viimeksi tikkupissin tulos oli kaunis nega. ;)

Hupsista...

2005-06-10T17:08:00.000+03:00

ai haastaakin piti? Ihan kuin jotain olisi unohtunut... Mutta haastanpa saman tien vaikkapa Langankierteen Ionan, hemmamma MamaRosan ja tietenkin myös Kotiäidin musiikkilistakin kiinnostaa. Siinähän sitä olikin kolme seuraavaa uhria. ;)

Niin ja Jiipelius voisi vastata vaan kommenttiraidalle kun blogaamisen mokoma hylkäsi!

Elman tahdissa

2005-06-10T14:52:00.000+03:00

Salarakkaani Elma (sua lemmin kuin järjetön mä oisin!!!!) pisti pahan ja kalautti tyhjään koppaani musiikillisen sixpäkin. Elma Elma (järjen veit ja minusta orjan teit!!!), mieluummin vastaan tähän kuin tapan Kuuliksen sämpylöilläni... Tai joudun vastuuseen Kauran kroonisesta rahapulasta, luulen, että Kela-lomakkeiden täyttäminen ei onnistu yksi-risti-kaksi systeemillä. Siinä olen nimittäin haka! Miten muuten luulette mun selvinneen ylioppilaskirjoituksista... O:) Ammun moraali? Lienee jotain syötävää? Juu, vastaan tähän nyt kuitenkin...

Tyhjästä on paha nyhjästä, joten turvaudun wanhaan hyväksi havaittuun keinoon: SEKSILLÄ on aina hyvä aloittaa. Puhumattakaan siitä, miten googlettajat eksyvät pahaa avistamatta sivuilleni ja pystyn ehkä edes jotenkin estämään lopullisen tipahtamiseni ihan eri tuhatluvuille Laskuri-kisailussa Kotikarusellin Tsun kanssa... Mutta eihän se ole MUN vika että mun elämä on sairaan tylsää ja en osaa kirjoittaakaan mitään kivaa? Joten kierot keinot kunniaat! Eikä olisi varmaan huonompi idea mainita vielä paria tärppiä kuten TISSIT ja PAMELA ANDERSSON? ;)

Juu, mutta siihen seksiin tietenkin. Tässä tapauksessa kyse ei siis ole TiTi-nalle seksistä, Mies on turvassa töissä, vaan ihan vain maailman historian kolmen seksikkäimmän kappaleen nimeämisestä. Sillä täytän jo kätevästi PUOLET kuuden kipaleen vaatimuksesta. Nih, hyvin menee!

Ei missään erityisessä järjestyksessä, mutta kuitenkin.
Bruce: I'm on fire *lääh*
Hothouse Flowers: Don't go *lääh lääh*
Savage Garden: I want you *lääh lääh lääh*

Ja se joka virnuilee miten naismainen Savage Gardenin Darren (??? dementia iski...), saa turpiinsa täältä välittömästi. Olen jo valmiiksi pahalla tuulella Essin takia ja etsin mukiloitavaa aikuista kohdetta... Onneksi en ole tippaakaan väkivaltainen muuten...

Ai kolme vielä? Kolme kolme kolme... Taitaa olla liian iso urakka... No juu, ehkä tämä?
Carole King: You've got a friend *aah sitä nuoruutta ja Shimonia, joka tuota lauloi...*

Jotain kotimaistakin tietty olisi hyvä olla... Mites vaikka tämä:
Heikki Hela: Kaikista kauhein ei kun kaikkein!

Ja sokerina pohjalla:
Essin esittämänä Kuiki kuiki tättönen

Puuh, urakka valmis. Se oli tuskaa...

Kirottu hammastahna!

2005-06-09T22:16:00.000+03:00

Essi oli tänään kotona, ajattelin että nyt on pakko pärjätä taas oman poppoon kanssa pystyi nostelemaan ipanoita tai ei. Ja senhän huomasi, Vauvan aamupäiväunet jäivät tietenkin vajaiksi, Essi piti sellaista möykkää, että kuurokaan ei taatusti olisi nukkunut.

Iltapäiväunille päätinkin sitten yrittää kunnolla. Kävelytin Vauvan makkariin, tyrkkäsin pepusta parisänkyyn ja kierittelin pääpuolelle tissivalmiiksi (kyllä äiti keinot keksii jos nostella ei kerran saa). Otin Vauvan tissille ja huutelin Essiä toiselle puolelle nukkumaan. Ei onnistunut, onneksi sentään videot pyörähtivät käyntiin, joten Vauvalla olisi edes jotkut mahdollisuudet saada unta. Vauva nukahtikin tissille, mutta tuntui vaativan nukkuakseen äidin kainalon ja tissin tyynyksi, joten torkuin itsekin siinä. Essi kävi säännöllisin väliajoin möykkäämässä vieressä, mutta onneksi Vauva nukahti helposti uudelleen.

Lopulta Essi meni vessaan pissille ja huuteli kymmenen minuuttia lorua "PISSA TULI!!!". Niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Neitihän osaa pyyhkiä pypyn itsekin, jos vaan tahtoo. Lopulta möykkä hiljeni ja torkahdin taas. Heräsin myöhemmin ja pääsin kuin pääsinkin kiemurtelemaan pois herättämättä Vauvaa. Essi katseli videota olohuoneessa ja karmea totuus paljastui vasta kun menin vessaan. Kauhukakara oli lätrännyt hammastahnan kanssa, keittiöstä oli haettu keittolautanen, siihen oli puristeltu hammastahnaa. Vessanpöntön kansi oli hammastahnassa, lattia, jakkara ja lavuaari. ARGH! Mikä ihmeen pakkomielle tuolla kakaralla on sotkea joka paikkaa milloin sinkkisalvalla milloin Lansinohilla. Ylipäätänsä millä tahansa, joka tarttuu kiinni kuin pikaliima. Hammastahnan Essi oli ottanut vessan kaapeista kiipeilemällä lavuaarin päällä, sanomattakin on selvää, että hammastahnaa neiti ei todellakaan saa itse ottaa.

Siivoilin vessan kiroillen hiljaa itsekseni, saapa nähdä milloin Essi tempaisee seuraavan kerran. Vessaan jäi kyllä raikas ihana tuoksu, jotain hyvää tuostakin episodista...

Vauva kehittyy huimaa vauhtia

2005-06-08T17:54:00.000+03:00

Voi tuota pientä Vauvaa, kun keksii uusia taitoja ihan silmissä. Ja vahvistaa ja oppii paremmin jo ennen keksittyjä. Viime viikollahan tuli maanantaina ensimmäinen hammas, onneksi siinä suhteessa ei Vauva ole vielä keksinyt tehdä lisää eikä onneksi edes testata, millaista jälkeä hammas äidin rintavarustukseen tekee!

Tällä viikolla Vauva on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten ja samoin kävelemään tukea vasten. Muksuja toki sattuu aina välillä, mutta into on silti kova. Tänäänkin Vauva työnteli Essin pientä tuolia edellään, jotta pääsi eteen päin pystyasennossa. Eilen Vauvalla oli kova kiire töistä palaavaa isiä vastaan, joten piti oikein kontata, yleensä Vauva vain ryömii.

Isi on muutenkin Vauvalle nyt tosi tärkeä, isihän on ainoa, joka ei pientä ole hylännyt. Minähän olin monta tuntia poissa Vauvan elämästä ja nytkään en pysty ottamaan pientä syliin. Siksipä isi onkin ihana ihminen, sylitteleekin pientä ihan entiseen malliin. Pientä eroahdistusta on kyllä muutenkin ilmassa, välillä se jopa kohdistuu minuunkin. Pois silmistä ei saisi mennä, alkaa lohduton parku, jos Vauva huomaa poistumisen. Jos puuhaa omiaan eikä huomaa, niin silloin kaikki on ok.

***

Essi on nyt ollut pitkiä päiviä hoidossa, Mies vie töihin mennessään ja hakee töistä palatessaan. Minähän en pysty Essiä hoidosta hakemaan, kun en saa nostella Vauvaa. Tylsää, että autolla voisi kyllä ajaa, mutta se ei käytännössä onnistu, kun Vauvakin pitäisi saada mukaan. Heräsin aamulla siihen, että Essi möykkäsi Miehelle, ei olisi halunnut tehdä aamutoimia. Päätin nyt sitten, että huomenna neiti saa olla kotona, kyllähän me pärjätään niinkin. Essin hoitopaikassa on vesirokkoa ja niinpä Essi sai nauttia tänään ihan yksin hoitotädin jakamattomasta huomiosta. Neiti olikin hyvin tyytyväinen, mikäs sen kivempaa! Essihän on rokotettu vesirokkoa vastaan, joten tuskin saa itse tartuntaa muutoin kuin lievänä korkeintaan. Toivottavasti Vauvakaan ei sairastu!

Toipumista

2005-06-05T14:22:00.000+03:00

Nyt on jo sunnuntai, olen saanut olla kotona kaksi päivää leikkauksen jälkeen.

Perjantaina palasin tosiaan kotiin laiskottelemaan. Äitini ja Mies tekivät kaikki, minä keskityin torkkumaan välillä sängyllä ja välillä istuksimaan sohvalla. Ruoka alkoi maistumaan illalla eikä aiheuttanut enää pahaa oloa. Muisti vaan on entistäkin huonompi, tarkoituksenani oli ottaa Burana 800 yötä vasten, mutta en millään muistanut, otinko sen samalla kun hain mehua keittiöstä vai jätinkö ottamatta... Toistakaan en uskaltanut ottaa, joten kippasin sitten vaihtoehtoisen lääkityksen eli kaksi Panadolia. Jos tosiaan olin ottanut Buranankin, niin olinpahan ainakin hyvin lääkitty. Ei ihme, että yö sujuikin ihanasti, oli niin mukava nukkua omassa sängyssä kovan sairaalasängyn jälkeen. Vauva heräsi yöllä kahdesti syömään, tökin Miehen hereille nostamaan Vauvan rinnoille.

Lauantaina äiti lähti takaisin kotiinsa. Olisi ollut kiva pitää äitiä täällä vielä, mutta tottahan hänelläkin on oma elämänsä. Äiti on ihmeellinen ikiliikkuja, koko ajan puuhaamassa jotain - tämä omena on pudonnut tosi kauas puusta, minä olen normaalistikin laiskansutjakka ihminen saati nyt. Mies vei lasten kanssa äidin junalle, minä en olisi pärjännyt vielä yksin ipanoitten kanssa. Essikin kun oli ja on tosi hankalalla tuulella, oli varmaan iso asia olla kokonaan ilman äitiä ja isää yli vuorokausi. Vaikka Mummi onkin turvallinen hoitaja ja koti oma, niin silti. Essi oli todennut Miehelle, kun Mummi nousi junaan, että "Mummi meni siniseen junaan, Essi menee punaiseen junaan." Ei värillä väliä kunhan vaan on punainen? ;)

Illalla pääsin jo ensimmäistä kertaa lattialle kontalleen Vauvan seuraksi, enköhän pärjää jo maanantaina yksin Vauvan kanssa päivän vaikken nostella saakaan? Essi menee päiväksi hoitoon. Särkylääkkeitä olen syönyt, kotona tulee liikuttua enemmän kuin sairaalassa ja se aiheuttaa vähän haavakipua.

Toinenkin yö kotona meni hienosti, olo taas entistä parempi. Kaiken kaikkiaan nämä pienet kivut leikkauksen jälkeen eivät ole mitään verrattuna sappikohtauksiin. Harmillista on nostokielto, on tosi ankeaa kun ei voi nostella Vauvaa. Sekin on kurjaa, että Vauva potkiskelee enkä siksi voi pitää pientä sylissä edes sohvalla tuettuna. Imettäessä suojaan vatsanseudun tyynyllä, mutta silti pienet kädet joskus pääsevät muksimaan haavoja. Voi vain kuvitella millaista sektiolla synnyttäneillä on, oma operaationi oli kuitenkin vain tähystys.

Perjantaina pitäisi käydä poistattamassa tikit, mutta en vielä tiedä miten se onnistuu. Mites minä täältä virka-aikaan pääsen mihinkään, kun en voi nostella Vauvaa ja muutenhan tuota herraa ei autoon turvaistuimeen saa. Essi toki osaa nousta autoon itsekin. Pitää soitella huomenna, ehkäpä kotisairaanhoitaja voisi tulla kotiin? Tai jos saisin ilta-ajan, jolloin Mies voisi hoitaa Vauvan.

Eilen juttelin Messengerissä erään ystäväni kanssa, jolla oli sappikohtaus. Hän on ihan pienen vauvan äiti ja kärsi kohtauksista jo raskausaikana. Tuntuu niin epäreilulta, että äidit, joilla muutenkin olisi puuhaa, vaikka toisille jakaa, joutuvat vielä kärsimään tämmöisistä riesoista. Sekin on äärimmäisen epäreilua, että on ihan tuuri peliä, miten hoitava henkilökunta ottaa huomioon imettävän äidin olosuhteet, kaikki eivät valitettavasti ole niin onnekkaita kuin minä. Mutta oli miten oli, minusta sappivaivat ovat niin hirveitä, että jo yhden kohtauksen jälkeen kannattaa varata aika ja tutkituttaa tilanne eikä tuudittautua siihen, että kohtaus ei enää koskaan toistuisi. Olen minäkin monta kertaa kironnut sitä, että jälkitarkastuksessa lääkäri ei ottanut vakavasti kun valittelin vatsavaivoja. Kolme isoa, pari päivää kaikkinensa kestävää kohtausta tuli koettua ja lukematon määrä pienempiä, ei niin kamalia vatsavaivoja. Jos en olisi itse ottanut selvää lääkityksestä, niin kohtauksia olisi ollut enemmänkin, kolmannen jälkeenhän pystyin lääkitsemään alkavan kohtauksen itse heti kotona.

Viikon päästä saan tikit pois, kahden viikon päästä nostelukielto päättyy, kolmen viikon päästä saan patologin tulokset sappirakosta (seinämät paksuunteneet, kiviä on ollut pidempäänkin, vaikka oireet tulivatkin vasta Vauvan syntymän jälkeen) ja kuukauden päästä saan purkaa sappidieettiä. Enää ei tarvitse pelätä, milloin seuraava kohtaus iskee. Maltan tuskin odottaa, että saan taas kokeilla suklaata, syödä omenia ja parsakaalia.

Ohi on!

2005-06-03T19:12:00.000+03:00

Kaleidoskooppi on nyt uusi ja ehompi, kokonaan ilman kiviä.

Eilen aamulla heräsimme Miehen kanssa puoli kuudelta, pakkasimme loput roinat autoon ja ei kun matkaan. Vauva ei herännyt kuin vasta haalarin pukemiseen, onneksi poika kuitenkin söi unissaan parit herumiset vasemmasta tissistä. Olin jotenkin epähuomiossa imettänyt koko yön vasenta, joten maito oli varmasti rasvaista ja täyttävää. Oikean puolestaan pumppasin automatkalla ja sain Miehelle 1,4 desiä tuoremaitoa pulloon.

Vauva nukkui autossa ja Mies kävi saattamassa minut osastolle. Jätin esitietolomakkeen ja kyselin ensimmäisen kerran imetyksen huomioon ottamisesta operaatiossa. Samoin kyselin milloin Mies voisi tuoda Vauvan syömään ensimmäisen kerran. Olin ensimmäisenä menossa leikkaukseen, ajaksi oli määrätty 8:05, joten arvelivat että Mies voisi soitella yhden maissa ja kysellä, joko olen tullut heräämöstä. Mies lähti autolle ja hotellille Vauvan kanssa.

Menin odottamaan päivähuoneeseen leikkaukseen pääsyä ja pesin siinä samalla rintapumpun. Lueskelin Karin Lääkärikirjaa, se olikin hupaisaa luettavaa. Laboratorion työntekijä kävi ottamassa minulta putkilon verta mahdollisen lisäveren sopivuuden testaamista varten. Tähystykseen meneville on varattuna aina kaksi pussia verta. Sairaanhoitaja ja harjoittelija kävivät hakemassa minut valmisteluun, sain ihanan selästä avonaisen paidan ja sairaalavaatteet, napani putsattiin leikkausta silmällä pitäen. Samalla käytiin vielä läpi esitietolomaketta ja jälleen kerran mainitsin, että imetän, joten lääkitys sen mukaan. Sain myös hauskat tiukat sukat, joiden tarkoitus olisi estää veritukoksia jaloissa. Sairaanhoitaja raukka kiskoi niitä jalkaan ja minä vielä viimeistelin loput. Sain myös pistoksen verenhyytymistä estävää lääkistä vatsanahkaan ja sairaanhoitaja vielä erikseen painotti, että aineesta ei ole haittaa imetykselle.

Kohta matkasimme sängyllä käytävälle odottamaan hissiä leikkaussaliin, leikkaava kirurgi kävi pikaisesti moikkaamassa ja sairaanhoitajat mainitsivat heti, että tässä on imettävä äiti, se pitää ottaa huomioon hoidossa. Sain myös tabletin rauhoittavaa, mutta luulenpa, että se ei kerinnyt vaikuttaa, sillä melkein heti tabun naukkailtuani jatkoimme matkaa kohti leikkaussalia. Sääli, olisihan se ollut kiva tietää, miltä rauhoittavat tuntuvat. Leikkaussalin ulkopuolella siirryin kapealle sängylle, jolla minut vietiin leikkaussaliin, osaston sairaanhoitaja luovutti minut leikkaussalihoitajalle terveisin, että imetys pitää ottaa hoidossa huomioon. Aika kolkko huone, vihreitä kaakeleita seinällä ja hirmuisen iso lamppu katossa. Kohta paikalle tuli anestesialääkäri, jolle taas leikkaussalihoitaja mainitsi imetyksestä. Hyvää palvelua! :D Tuotahan sai kuulla jo kyllästymiseen asti. ;) Anestesialääkäri pisti kanyylin käteeni ja pohti hetken ääneen, miten paljon Vauva mahdollisesti saisi lääkettä maitoni kautta. Lopputulos oli, että ei mitään haittaa. Kohta sainkin suoneeni kipulääkettä ja seuraavaksi valkoista mömmöä. Olo muuttui ihan omituiseksi, tuntui että pää sekoaa ja hengitys ahdistaa. Kerkisin valittaa outoa oloani ja seuraava muistikuvani onkin heräämöstä.

Hoitajat herättelivät minua, kysyin epäuskoisena, että joko minut on leikattu. Kello oli jotain kaksitoista, minua oli kuulemma pikaisesti herätelty jo leikkaussalissa, mutta minä en muista siitä mitään. Kysyin, että onnistuiko tähystäminen ja niinhän se oli onnistunut. Mikä helpotus! Kurkkuni oli kipeä, kysyin, että oliko minut intuboitu ja niinhän toki oli tehty. Hetken aikaa heiluin siinä unen ja valvetilan rajamailla ja tilaani tarkkailtiin mittaamalla verenpainetta tiheästi. Minun tuli hirveän kylmä ja sain lisää peitettä. Kun katsoin kädessäni olevaa kanyylia, siinä näkyi verta ja kysyin sainko veritankkausta. En ollut saanut, vähän omaa vertani oli mennyt kanyyliin.

Hetken päästä minut vietiin osastolle ja omaan huoneeseen. Olo ei ollut kovinkaan huono, varovasti koettelin liikuttella kroppaani ja saada uutta tuntumaan olooni. Lepuutin kättä vatsani päälle, se tuntui helpottavalta. Minulle pistettiin tippumaan ravintoliuosta suoneen, sain nokkamukin vettä, mutta sitä ei saanut käyttää kuin suun kostuttamiseen. Pyysin hoitajilta pyyhkeen, jolla voisin suojata vatsani Vauvan potkuilta ja pari rättiä valuvaa maitoa vastaan. Kello oli jotain yksi ja aloin odotella Vauvaa ja Miestä vierailulle ja kahden pintaan he tulivatkin. Mies nosti Vauvan rinnalle, mutta poikapa ei millään meinannut malttaa syödä, yritti vain tutkia kanyyliani ja sängyn säätölaitteita. :D Lopulta Vauva rauhoittui ja aloitti ahnaan syömisen. Helpotus se oli minullekin, rinnat kaipasivat jo tyhjennystä, olihan imetysväliä tullut kahdeksan tuntia. Mies varjeli mönkimykseltä vatsaani ja nosti pojan vielä toiselle rinnalle.

Vauva oli suostunut aamupäivän aikana syömään mangososetta ja vedellä lantrattua mangoa nokkamukista. Äidinmaitoa poika ei pullosta kelpuuttanut. Mokoma rontti! Minä kun olin sen viitsinyt pumpata! Syömisen jälkeen Mies ja Vauva läksivät päiväunille hotelliin ja kaupoille. Minä jäin torkkumaan, tosin puhelias vierustoveri piti huolen siitä, että unta ei paljon tullut. Hoitajat kävivät mittailemassa verenpainetta ja tuputtamassa kipulääkkeitä, mutta koska minua ei koskenut paljon yhtään, niin kieltäydyin niistä. Ihmettelin kovasti ääneenkin, että miksi minua ei koske - mahtaako nukutuksessa annettu lääke vielä vaikuttaa vai enkö vain ole kovin kipeä.

Mies ja Vauva tulivat taas vieraisille seitsemän jälkeen, Vauva söi ja sitten he läksivätkin jo hotellille yöunille. Seuraavan kerran he tulisivat käymään aamulla kuuden jälkeen. Illalla yötä vasten pyysin varmuuden vuoksi särkylääkettä ja minulle pistettiin suonen sisäisesti tippumaan jotain nestemäistä panadolia. Samalla laitettiin toinen ravintoliuospussikin menemään suoraan suoneen. Panadol vain oli tukkiintunut heti alkuunsa enkä saanutkaan sitä yhtään. Olisivathan nuo laittaneet toisen pussin, mutta kieltäydyin kuitenkin kunniasta, kun enhän minä oikeasti edes sitä ensimmäistä olisi tarvinnut. Iltapalan aikaan yritin syödä vähän jogurttia, mutta pystyasennosta ja syömisestä tuli niin paha olo, että ajatus piti unohtaa. Sain kuitenkin pari lasia appelsiinimehua yöpöydälleni. Myöhään illalla kokeilin myös ensimmäisen kerran jalkojen kestävyyttä ja kävin hoitajan avustamana vessassa. Vau mikä saavutus! ;)

Yöllä kolmelta vasen rinta alkoi tuntua niin kivikovalta, että pumppailin siitä pahimmat kiristykset pois. Oli vähän hankala arvioida pumpattavaa määrää, kun en yhtään tiennyt paljonko Vauva sitten aamulla söisi. Pyysin hoitajaa viemään pumpun jonnekin kylmään, kunnes jaksaisin pestä sen. Aamulla kuuden ja seitsemän välillä Mies ja Vauva sitten saapuivatkin, aah mikä helpotus saada tyhjentäjä vierailulle! Vauva oli yöllä kitissyt vain kahdesti ja Mies oli saanut Vauvan nukkumaan pelkällä taputtelulla ja hyssyttelyllä. Vauva nukkui yönsä Miehen kainalossa. Vauva ei hirveästi jaksanut syödä, joten sovimme, että Mies ja Vauva käyvät pikaisesti hotellilla aamiaisella ja tulevat sitten takaisin yrittämään syömistä taas.

Nyt olinkin jo kipeämpi, ilma oli alkanut liikkumaan suolistossa taas. Samoin oikea hartiani oli tajuttoman kipeä, sitä oikein pisti. Tähystyksessä käytetyt kaasut ehkäpä? Yritin syödä aamiaista, mutta se sai aikaan vain oksettavan olon. Kirurgi kävi kierrolla ja lupasi kotiuttaa samana päivä, kun "on se vauvakin". Ihanaa! Sehän mulle sopii, eihän sairaalassa voi edes kunnolla nukkua... Vauva ja Mies tulivat takaisin ja Vauva suostui taas syömään. Jalkailimme sitten päivähuoneeseen ja takaisin, liikkuminen ja pystyasento helpottivat oloani. Joskus puoli yhdentoista maissa Vauva alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja Mies vei Vauvan päiväunille hotelliin. Minäkin torkuin siinä ja sain jossain vähän ennen ruokailua kotiutusohjeet. Ruokaa yritin taas syödä omaa oloani kuunnellen, mutta huono olohan siitä seurasi. Eikä ollut oikein nälkäkään.

Vähän jälkeen puolen päivän miesvieraani taas tulivat, imetin Vauvan ja vaihdoin päälleni omat vaatteet. Sanoin hyvästit mukavalle henkilökunnalle ja läksimme kohti kotia. Enpäs muistanutkaan, että tie oli noin kuoppainen, isommat kuopat tuntuivat ikävästi vatsassa. Kotona Essi ja Mummi odottivat meitä. Oli ihana päästä kotiin!

Täytyy kyllä sanoa, että sain upeaa hoitoa, jossa imetys otettiin loistavasti huomioon. Mies sanoi, että hoitajat aina kommentoivat hänet ja pojan nähdessään, että Vauva on tulossa tissille syömään. Mies vain ihmetteli, miten hyvin koko henkilökunta tuntui olevan ajan tasalla tilanteesta. Täydet pinnat Loimaan aluesairaalan kirurgian osasto 1 koko henkilökunnalle!

Huomenna on leikkauspäivä

2005-06-01T22:44:00.000+03:00

Kävin hakemassa äitini tänään kaupungista junalta. On mukava katsoa, miten äitini tykkää pelata ipanoitten kanssa ja Essi varsinkin on ihan innoissaan Mummin seurasta. Vauva aluksi vähän vierasti, mutta nauttii nyt Mummin seurasta jos vain minun ääneni ei kuulu mistään. ;) Heti kun minä höpötän jossain lähistöllä, naama vääntyy mutturalle. Äitin oma kultapoika selvästi.

Olen keitellyt tuttipulloja, pitäisi kohta pakkailla ne valmiiksi. Autoon on jo laitettu Vauvan tavaroita, matkasänky ja- rattaat ja _kerta_vaippoja. Äsken Mies laittoi Vauvalle yövaipaksi kertavaipan, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun. Mutta jos Vauva ei aamulla ole hereillä, niin ei tarvitse vaipanvaihdon takia herättää.

Vielä pitäisi laitella vähän sitä sun tätä, taitaa yö tulla aika pian vastaan? Aamulla pitää lähteä ajamaan jo kuudelta, seitsemältä kun pitää olla Aluesairaalassa. Ja sekin pitää muistaa, että yöllä kello kahden jälkeen on oltava ilman ruokaa ja vettä. Mutta minähän saan ainakin huomenna nukkua, se on jopa toivottavaa...

Valmistautumista sappileikkaukseen

2005-05-31T17:29:00.000+03:00

Kivisäkkini päivät ovat luetut ja kaikenlaista pitäisi vielä tehdä. Maanantaina sain aikaiseksi varata Miehelle ja Vauvalle huoneen aluesairaalan läheltä hotellista. Oli tosi hyvää palvelua, sain sovittua, että torstaiaamuna huoneeseen voi mennä jo aamu seitsemän jälkeen ja perjantainakaan lähdöllä ei ole kiirettä, ei ole pakko luovuttaa huonetta heti puolilta päivin.

Kaivelin viikonloppuna esille tuttipulloja, kaupasta ostin paketin vellitutteja. Yllättävän paljon pulloja meiltä löytyykin, aventin pulloihin jos jonkinlaista tuttiosaakin, joita ei ole koskaan käytetty. Kaikki nuo pullot ovat Essin jäljiltä, joka sai satunnaisesti pulloa. Vauvahan ei ole eläissään tuttipulloa nähnytkään. Mutta pakkohan noita on nyt keitellä varoiksi, todennäköisesti Vauvalle tulee nälkä joko leikkauksen ja heräämisen aikana tai viimeistään yöllä. Tuttikin pitänee hankkia varuilta, sitäkään Vauvalla kun ei ole.

Pakastimessa minulla on parisen desiä äidinmaitoa, ne pitäisi pakata kylmäkallejen seuraksi jotenkin kylmän pitävästi. Kylmäpussi meiltä ainakin löytyy jostain... Sanoin mietin, että jos koettaisin pumppailla tuoretta maitoa ajomatkalla Aluesairaalaan. Vauva kun yleensä jättää öisin ja aamuisin ihan kivasti maitoa rintoihin, ne voisi antaa tuoretavarana Vauvalle aamusta nälän joskus yllättäessä.

Hassua, että suunnilleen kaikki valmistautumiset koskevat Vauvaa. Tokihan Essinkin osalta oli mietittävä mitä tehdään, mutta ne huolet väistyivät kun äiti lupautui hoitamaan Essiä. Vauva vaan on niin kovin pahassa iässä, ei enää pelkkä rintavauvakaan, mutta kiinteitä ei todellakaan mene semmoisia määriä, että niillä olisi mitään käytönnön merkitystä. Tänään sain muuten ensimmäisen kerran sulattaa pojalle pakkasesta kaksi jääpalaa sosetta, määrät ovat kasvamaan päin. :)

Toisaalta eihän minun tarvitse leikkaukseen sen kummemmin valmistautuakaan, mitä nyt muistan leikkausta edeltävänä yönä lopettaa syömisen ja juomisen yöllä kahdelta. Joskus silloin kun otin selvää Litalginin sopimisesta imettäjälle sain samalla teratologisesta tietopalvelusta ohjeen muistaa mainita anestesialääkärille imettämisestäni, jotta lääkitys voidaan valita imetyksen mukaan. Eli sekin asia on tiedossa, nyt ei tarvitse kuin toivoa, että anestesialääkäri todellakin on fiksu ihminen eikä mikään imetysvastainen jäärä - niitäkin kun terveydenhoidossa valitettavasti riittää.

Eipä tule kyllä sappikiviä yhtään ikävä vaikka nyt kohtauksia ei olekaan vähään aikaan ollut. Pienempiä juilintoja on ollut ja tiedän että isompi kohtaus on vain ajan kysymys, vaikka kuinka ruokavaliota noudattaisinkin. Tänään tosin lipesin ja join Essin hoitotädin luona kahvia. Voi että onkin ollut ikävä kahvia! Luulenpa että ensimmäisiä asioita joita alan joskus leikkauksen jälkein kokeilemaan on juuri kahvi, on se sen verran ihana nautintoaine.

Kaksikko

2005-05-31T13:22:00.000+03:00

Tässäpä tuore kuva eiliseltä. Vauva sai ensimmäisen hampaansa toissapäivänä ja pystyynkin olisi jo kova kiire. Essi taas on oma kiukkuinen itsensä aamusta iltaan, raivokohtauksia piisaa. Mutta siitä huolimatta neitonen tahtoo ainakin näyttää prinsessalta vaikka käytös onkin katujätkän.

Iltasatu

2005-05-28T20:43:00.000+03:00

Olipa kerran ei niin kovin kauan sitten kaukana pohjoisessa maa, jonne syntymistä pidettiin lottovoittona. Tuo lottovoittajien maa eli metsistään ja kännyköistä, kunnes eräänä keväänä idylli särkyi.

Maassa eli työläisten eliitti, vessapaperinvalmistajat, joiden palkkoja kadehtivat kaikki muut. Jokainen kun ei voi olla vessapaperinvalmistaja vaikka kuinka haaveilisi ja unelmoisi. Kaikilla vaan ei ole riittävästi ahneutta vaatia joka vuosi lisää palkkaa ja etuja. Eräänä keväänä kaikki muuttui, vessapaperitehtailijat päättivät, että nyt saa riittää, vessapaperinvalmistajienkin täytyy valmistaa tuota välttämätöntä kulutushyödykettä myös jouluna ja juhannuksena - mistä muuten Joulupukki ja juhannuksen juhlakansa saisivat riittävästi takapuolen tuketta? Eihän siitä mitään tullut, ei vessapaperinvalmistajille kelvannut edes kolminkertainen palkka. Vessapaperitehtaat ajattettiin alas, alkoi istumalakko. Sääli vaan ettei tyhjän päällä istumalakko...

Ihmiset ostelivat paniikissa kauppojen hyllyt tyhjiksi vessapaperista. Lopulta jopa talouspaperi kelpasi, milloinhan loppuvat nenäliinatkin? Jopa nettihuutokaupoissa uudeksi hittituotteeksi nousi Lambi-rulla. Valtion päämiehet yrittivät kilvan rahoitella, että kyllä vessapaperia vielä saa, kenenkään ei tarvitse pyyhkiä sormella. Mutta kukas niitä uskoisi, tuottavat varmasti omat paperinsa jostain ulkomailta?

Päivien kuluessa paniikki kasvoi kasvamistaan, ihmiset alkoivat näyttää entistä stressaantuneemmilta, otsat olivat syvässä kurtussa kauniista auringonpaisteesta huolimatta. Kodeissa vessapaperi oli kortilla, vanhemmat vahtivat hysteerisenä lapsiensa paperinkulutusta. Kevään juhlakutsuissa luki viimeisenä PS. Omat paperit mukaan! Kansakunta huojui katastrofin partaalla, kummalla kädellä sitä pitikään pyyhkiä jos paperi loppuu?

Jobbarit kävivät hakemassa vessapaperia pakettiautolasteittain rajojen takaa, jopa venäläinen hiekkapaperiksi ennen haukuttu vessapaperikin kävi epätoivoisille. Vessapaperirullasta tuli painonsa arvoinen kultaa - mikä ei ole kovin paljon, aika kevyitähän nuo on... Kadunkulmissa ihmiset keskustelivat kaiholla ajoista, jolloin vessapaperia oli vaikka mitä merkkejä, kuka tykkäsi halvasta Dailysta, kuka Lambin tai Embon pehmeydestä...

KOTKAt haistoivat tässä uuden markkinaraon: Kestovaippojen rinnalle tuoteperheeseen tuli uusi tuote - kestovessapaperi. Luksusmalleissa saa valita itse haluamansa kirjailun, vaikka oman nimen tai horoskooppimerkkinsä. Pian koteihin ilmestyikin pyyheliinatelineiden rinnalle toinen, pienempi teline, jossa on kauniisti nimikoituna kestovessapaperit jokaiselle perheenjäsenelle ja huomaavaisissa kotitalouksissa omansa jopa Vieras-aplikaatiolla. Kotona työskentelevät kotiäidit unohtivat siis kokonaan jälkikasvunsa ja heittäytyivät täysillä uuden kannattavan pienteollisuuden pariin.

Ei niin kestoiluunsuuntautuneet alkoivat repiä vanhoja kunnon päivänlehtiä vessapaperiksi, kunnon käsissä pyörittelyn jälkeen jopa p*skalehti sopi oivasti p*skapaperiksi. Raharikkaat pyyhkivät euron seteleillä, jotkut vanhanaikaiset jopa oravannahoilla, mistä kettutytöt saivat aiheen vaatia myös tavallisen oravan täyssuojelua lento-oravien lisäksi. Niin surmanhimoisina ihmiset noita suloisia elukkaparkoja vaanivat.

Koska korvaavat tuotteet vessapaperille oli nyt keksitty ja hyväksi havaittu, vessapaperitehtaat lakkautettiin kokonaan. Siitäpäs saivat mokomat ahneet vessapaperinvalmistajat! hykerteli varmaan moni syvällä sisimmässään. Paperin ja oravannahkojen virtaa ei viemäröinti tietenkään kestänyt ja niinpä uudeksi työläisten aateliseksi nousivat lvi-miehet, jotka alkoivat heti oman palkkojen ja etujen nostamisensa...

***

Ja tämä tarinahan on tosi kuin huuhteluvesi. Siitä lisää sitten ensi kerralla, nyt on kiire ompelemaan kestovessapaperia -->

Raapaisuja

2005-05-27T20:32:00.000+03:00

Mies on ollut tämän viikkoa isyyslomalla, joten koneaika on jäänyt vähän vähemmälle. Ei siksi ettenkö olisi tässä voinut istua, mutta kun Mies raataa ja maalaa taloa, niin minunkin on ollut vähän pakko olla tekevinäni jotain.

Yksi seinä on nyt maalattu, homma aloitettiin maanantaina ja tänään Mies palautti telineet. Ihan kiva juttu, ei olekaan enää kuin 7 seinää maalattavana. *pyyhkii hikeä otsalta* Tuo seinä oli pakko maalata nyt, sillä myöhemmin kesällä joutuisi parturoimaan pihlaja-angervot päästäkseen seinän kimppuun. Toivottavasti seuraavat seinät sujuvat joutuisammin, tässä meni ylimääräistä aikaa opetellessakin miten homma kannattaa tehdä. Itse maalaaminen ei ole iso asia, mutta vanhat irtonaisen maalin raapiminen on tosi iso työ! Mistähän sitä saisi reippaita talkoolaisia tekemään hommaa? Meistä toinen on kuitenkin aina sidottuna hoitamaan lapsia, vain tosi harvoin Vauva nukkui niin, että pystyimme molemmat tekemään jotain. Niin paljon kuin pidänkin tästä vanhasta puolitoista kerroksisesta talosta, niin maalaaminen on tosi kurja jobi. Tosin kyllähän siitäkin pääsisi, jos olisi rahaa maksaa maalareille... Mutta eipä ole, joten itse on tehtävä.

Vauva mokoma päätti viime yönä valvoa pari tuntia. Voi kääk, mikähän tuota pientä miestä nyt vaivaa, kun moisen päähänpiston sai? Valvoi tosiaan sen parisen tuntia neljän ja kuuden välillä. Poika mönki parisängyssä minun ja isänsä välissä, me aikuiset nukuimme minkä pystyimme. Iso virhe, heräsin nimittäin siihen, että kuului MÄISKIS ja alkoi parku. Vauva tippui sängystä, se olikin eka kerta - mutta tuskinpa viimeinen... Lähinnä Vauva varmasti vain pelästyi, pudotus ei ole kovin iso, sillä parisängystä on jo aikaa sitten otettu jalat pois. Mutta silti, parempi olisi kun ei tippuisi. Kumma ettei aina niin reipas Essi kunnostaunut tuolla saralla? Vai olinko silloin herkempi heräämään ja nappaamaan neidin viime tingassa kiinni?

Vauva jokeltelee innoissaan, tosin paljon vaihtelua ei pienen miehen kirjainvalikoimasta saa. Tärkeimmät kylläkin eli kirjaimet ovat Ä, I ja T. Äiti, täti, täi ja mitä vielä? Kyllähän noilla jo pärjää... ;)

Lähtölaskentaa sappileikkaukseen

Kävin maanantaina antamassa neljä putkiloa verta leikkauksen takia, pieni verenkuva ja pari maksa-arvoa taitavat tutkia niistä. Vauva oli mukana ja hurmasi labraan jonottavia täti-ihmisiä. Helppo nakkihan tuommoisen pienen ihmisen on tehdä naisihmisiin vaikutus hymyilemällä iloisesti. Kiltti hurmuri siis.

Viime yönä alkoi sappi vaivaamaan pitkästä aikaa. Tai kai se sitä oli kun Litalginin avulla sain jatkaa unia. Koko päivä on pitänyt syödä varovasti, tuntuu että kohtaus on iskemässä taas. Iski tai ei, ensi viikolla tähän aikaan olen jo vapaa kiviriipastani. Ja toivottavasti jo kotona!

Kaunotar

2005-05-25T22:35:00.000+03:00

Postissa tuli tänään äitini tekemä Kaislikossa suhisee -ryijy. Valitsin itse kuvastosta tuon ryijyn, mutta nyt kun ryijy on ihan oikeasti silmien edessä ja hypisteltävänä, tajuan vasta kunnolla miten kaunis se on! Ryijyn kokokin yllätti, olimme ajatelleet pistää sen remontoituun makuuhuoneeseemme, mutta tulimme toisiin aatoksiin ryijyn saatuamme. Kyllä moinen kaunotar on pistettävä olohuoneeseen, jossa sitä saa ihailla enemmän.

Kiitos äiti, tuo on ihana!

Tässä ryijy on levitettynä suoristumaan postipakettiin survomisen jäljiltä. Sänky on 140 cm leveä ja ryijy on melkein sen kokoinen. Iso kapistus! Värit eivät vastaa ihan todellisuutta ja kuvakulmakin on sitä sun tätä.

On vedellä hintaa!

2005-05-24T17:09:00.000+03:00

Vauva on syönyt kiinteitä nyt neljä viikkoa. Syönyt on ehkä vähän turhan suuri sana, Vauva lähinnä pyörittelee mössöjä suussaan ja välillä suostuu jotain ihan nielemäänkin. Maissinaksuista Vauva tykkää, innoissaan pitää kummassakin kädessä ja työntää suuhunsa. Myöskin jauheliha, jossa on mausteena sipulia, mustapippuria ja basilikaa, kelpaa meidän miehelle. Tai siis ainakin jauheliha saa bataatti-äidinmaito mössön maistumaan ihan eri tavalla kuin pelkän tylsän bataatin.

Vauvan kakasta olen bongannut, että roskat ja paperi kyllä maistuisivat. Niitä nimittäin löytyy kakasta, vaikka yritämme pitää huolen ettei lattioilta löytyisi liiemmälti sattumia. Joku vauvanruokavalmistaja voisi keksiä tehdä kiinteitä, jota muistuttavat roskia ja paperia... Niillä saisi pahimmankin kiinteistä kieltäytyjän nassuttelemaan jopa ihan itse.

Nestlélta tuli joskus kuukausia sitten etanapostiin esite vauvanruoista. Huvikseni lukaisin sitä pari päivää sitten, lähinnä purkkien sisältöjä. Suurin osa purkkiruokien sisällysluetteloista alkaa yllättäin ainesosalla VESI. Jos vesi ei ole ensimmäisenä, niin se muutamia luomupurkkeja lukuunottamatta on listassa toisena. Kallista vettä! Ilmeisesti lastenruokateollisuudessa on sama ilmiö kuin kosmetiikassa, ainesosan vesi oikeampi nimitys olisi profit.

Muutenkin lastenruokien nimeäminen on äärettömän luovaa. On pikkufarmarin herkkua ja pasta Toscanaa - komeista nimistä huolimatta samaa sössöä kuin kaikki muutkin. Pastaa ja broileria purkki tuotti yllätyksen, ainesluettelo nimittäin alkaa vesi, peruna, porkkana... Olisin melkein voinut kuvitella, että tärkeimmät ainesosat broileri ja pasta olisivat tulleet ennen perunaa ja porkkanaa.

Oma lukunsa ovat osio vellit ja puurot. Jostain kumman syystä vauvapuuroissa korvikemaito on välttämätön ainesosanen, ilman sitä ei löydy ainoakaan puurojauhetta. Valiolta onneksi löytyy pari valmispuuroa ilman maitoa tetroissa - tosin huolellinen saa olla, suurin osa on maidollisia. Olisin joskus Esikoisen aikaan ollut innokas ostamaan jotain hienon kuuloista Hedelmäkaurapuuroa, mutta into laantui siihen, kun luin, että jauhe sisältää korvikemaitoa. Eipä auttanut kuin keitellä puurot ihan tavallisista kaurahiutaleista ja sotkea hedelmät sekaan ihan itse. Oikeastaan onni ettei valmiita maidottomia puurojauheita ollut, tuolla tyylillä säästin pitkän pennin. Vellit ovat hassu tuote nekin, viljaa, maissia tai perunaporkkanaa niissä on yleensä reippaasti alle 10 prosenttia (loput on korviketta) ja silti niitä pidetään välttämättöminä vauvojen kasvulle.

Joskus on suorastaan pelottavaa seurata nettikeskusteluja, joissa pienten vauvojen äidit ihmettelevät, että voiko vauvanruokaa tehdä ihan itsekin. Ihanko varmasti omatekoisessa porkkanamössössä on kaikkea mitä vauva tarvitsee... Liian usein olen myös lukenut äitien pohdintaa siitä, että oma rintamaito on varmasti lirua, jolla vauva ei voi kasvaa - teollinen korvike, joka sisältää kaiken on turvallisempi vaihtoehto. Eikä asiaa paljon auta neuvolakaan, jossa yleensä määrien mittarina käytetään vauvanruokapurkkia. Kukapa ei olisi koskaan törmännyt neuvolassa terveydenhoitajan kysymykseen "Montako purkkia vauva syö?"

Periaatteessa vauva voi syödä melkein mitä vain aikuisetkin syövät. Jo tavalliselta ruokalautaselta löytyy melkein aina jotain, mitä vauvalle voi antaa. Soseiden ei tarvitse olla silkinhienoja, jo pelkkä haarukalla muussaaminen usein riittää. Jos kerran ihmiset ovat satoja vuosia pärjänneet ilman purkkiruokia, niin eivät ne mikään välttämättömyys ole nykyisinkään. Hassua, että aikuiset eivät itse miellä omia teollisia ruokiaan paremmiksi kuin kotiruokaa, mitä muuta einekset ja valmisruoat ovatkaan kuin yhtä lailla teollista ruokaa kuin vauvojen purkkimuonakin.

Purkkiruokaa käytetään meilläkin, toki. Tosin nyt Vauvan kanssa olen tarkoituksella pyrkinyt vähentämään purkkien määrää, niinpä Vauva on vasta saanut kahta hedelmää purkista. Esikoiselle tulikin annettua lähes kaikki hedelmät ja marjat purkista, helppoa ja vaivatontahan se oli - ja edullistakin, kun sattui hyvä purkkitarjous. Matkoilla ja vararuokana purkit ovat pelastaneet monta ateriaa. Silti minusta on itsestään selvää, että kyllä itse tehty vauvanruoka hakkaa teolliset ruoat mennen tullen.

Sitkeä sissi

2005-05-19T22:40:00.000+03:00

Pihlaja-angervon juurella on joka kevät noussut yksi sipulikasvi, joka ei koskaan ole päässyt kukkaan asti, niin että olisimme tunnistaneet mistä kasvista on kyse. Jostain ihmeen syystä tänä keväänä kävikin toisin, pari päivää sitten huomasin, että aikaisemmista keväistä poiketen pelkkien lehtien lisäksi maasta nousee myös nuppuvarsi, joka kaartuu ujosti notkolle. Suojalehtien välistä pilkotti iloista keltaista eli jännättäväksi jäi enää onko kyse tasetista vaiko narsissista. Valkoisia tasetteja meillä onkin muualla pihamaalla, narsisseja ei. Sissimme paljastui narsissiksi, jospa jo tänä vuonna muistaisimme merkitä paikan ja kaivella sipulin pihlaja-angervo kasvuston alta joskus syksymmällä...

Katin kuulumisia

Väinämöinen eli näin tuttujen kesken Väinäpönde on ollut vähän alamaissa sisäkissaksi muuttumisestaan. Kattiparka loikoilee apaattisena päivät pitkät ja illalla metsästysilmojen koittaessa alkaa lohduton mouruaminen. Onneksi meillä on tätä lääniä, kissa pääsee yöksi katsomaan verannan ikkunasta öistä pihamaata ja meidän nukkujien ja mourunan välissä on vähintään kaksi ovea. :) Eli hyvin on alkanut totuttelu sisäkissaksi, toivottavasti jatkokin menee yhtä hyvin!

Lähtölaskentaa sappileikkaukseen

Äitini lupautui tulemaan meille leikkauksen ajaksi Essiä vahtimaan. Onpas ihanaa, että sekin asia on järjestyksessä, tosin kerkisin selvitellä jo hoitotädinkin kanssa asiat niin, että ystäväni Veenkin olisi ollut helpompi tulla hoitamaan Essiä. Saapa nähdä miten Essin yöpyminen ensimmäistä kertaa ilman isiä ja äitiä sujuu.

Pitäisi käydä labrassa antamassa parit näytteet, montakohan putkiloa verta nuo mahtavat kupatakaan... Lisäksi harmina on juuri nyt flunssantapainen, onneksi se ehtii hyvin vielä mennä ohi, onhan leikkaukseen kaksi viikkoa aikaa. En yhtään välittäisi siirtää leikkausta flunssan takia, vaikka nyt olenkin selvinnyt jo pidemmän aikaa ilman kohtauksia.

Kissaongelma...

2005-05-18T12:24:00.000+03:00

...naapureilla eli nyt sitten meilläkin, joiden lemmikki kissan ryökäle on.

Tänä aamuna soi puhelin, katsoin numeronäytöstä, että tämän alueen numerolta näyttää vaikkakin mulle entisestään tuntematon numero onkin. Tuntematon varttuneen oloinen miesääni siellä kyseli, että onkos meillä harmaata kissaa. No toki, vastasin minä. Mokoma rontti kuulemma käy heidän lintulaudallaan hätistelemässä lintusia, juuri äskenkin oli kuulemma taas käynyt ja sekös suututtaa, tottahan sitä haluaisi nauttia rauhassa lintujen puuhien seuraamisesta.

Mitäs minä siihen osasin sanoa, olin niin hämmentynyt. Viisi vuotta ollaan tässä asuttu, eikä kukaan ole sanonut meille mitään poikkipuolista sanaa kissasta. Tonttimme rajautuu metsään, joten olemme olleet siinä luulossa, että katinkuvatus juoksentelee siellä. Olen toki nähnyt kissaa kuljeskelemassa joskus myös naapureittenkin tonttien puolella, mutta yleensä tosiaan metsään tuo on näyttänyt menevän ja tulevankin. Kuulemma muutkin naapurit ovat valitelleen kissan aiheuttamista häiriöistä, harmi kun eivät meille. Mies ilmoitti vielä hakevansa poliisilta kissanloukun, jos emme tee asialle mitään. Heh, mua on kyllä ihan turha uhkailla poliisilla, pelkkä asiasta ilmoittaminen riittää kyllä - ja itse asiassa toimiikin paremmin kuin turha uhkailu. Kyllä minä tiedostan sen, että jos kissani aiheuttaa harmia, niin on minun tehtäväni hoitaa asia niin, että harmit loppuvat.

Kiitin ilmoittamisesta ja sanoin tekeväni asialle jotain.

Katti oli auton päällä pihamaalla, kun hain postin aikaisemmin niin ei suostunut silloin tulemaan sisään. Koppasin kissan samantien sisälle ja järjestin hiekkalaatikot kuntoon niin sisällä kuin verannallakin. Soitinpa Miehellekin, että jos kissa sattuu olemaan verannalla kun tulee kotiin, niin ei saa laskea ulos. Kissahan oli meillä ihan sisäkissana, kun asuimme kerrostalossa, joten ei sisäkissan pito ole meille yhtään vierasta. Saa nähdä kuinka pian katti tottuu olemaan taas sisällä ja käymään ulkona vain talutusnuoran jatkona valjaissa.

Soitin vielä vähän ajan kuluttua takaisin ilmoittajalle ja kerroin, mitä toimenpiteitä teemme. Ja pyysin anteeksi kissan aiheuttamaa häiriötä tietenkin, en varmaan tajunnut pyytää edes anteeksi herrashenkilön meille soittaessa. Toisella soitolla selvisi sekin, että herrashenkilö oli jo käynyt hakemassa kerran poliiseilta kissanloukkua, silloin loukku vain oli ollut käytössä muualla. Hassua, miksi ihmeessä hän ei heti suoraan tullut kertomaan asiasta meille! Olisi ollut asia meidän puoleltamme kunnossa jo aikaa sitten. Tosin muitakin kissoja tällä alueella liikkuu ja joku koirakin kuulemma karkailee.

Sovimme, että jos vielä näkee meidän kissan pihallaan, niin soittaa. Kerroin etten voi täysin aukottomasti luvata etteikö kissamme pääsisi joskus livahtamaan uloskin, mutta teemme kaikkemme kyllä, että niin ei pääse käymään. Herrashenkilö oli hyvin ymmärtäväinen ja sanoi, että tottahan niin voi joskus käydä, kun meillä on noita lapsiakin.

Olo on kuin lunttaamisesta kiinni jäänellä koululaisella. Harmittaa ja suututtaa, että on ollut niin tyhmä. Ja kummallista, että ilmeisesti ihmisille on hirveän vaikea tulla sanomaan naapurille harmittavista asioista - vaikka tässäkin asiassa on ihan selvää, että _meidän_ pitää pitää huoli siitä, että lemmikkimme ei muita haittaa! Saa nähdä kuinka pian vanha herra tottuu taas olemaan sisällä, ulkoilusta kun tuo tykkää kuin hullu puurosta vaikka onkin perästä vuoltua mallia.

Taas maanantai

2005-05-16T22:52:00.000+03:00

Menipäs viikonloppu taas äkkiä. Tosin eipä näin kotona oleillessa arkea muuten paljon huomaakaan kuin siitä, että Mies pääsee pakenemaan kaaosta töihin. Olisihan se toki ihan liian helppoa, jos meitä olisi aina kaksi pyörittämässä hullunmyllyä.

Uskaltauduin tänään ipanoiden kanssa kauppaan, iso virhe. Essi katosi kassalla kokonaan näköpiiristä, oli yrittänyt karkaamista jo sitäkin ennen moneen otteeseen. Siinäpä sitä sitten pohdin, että mitä teen - vilkuilin paniikissa ulko-oville päin ja huusin Essiä. Onneksi neiti pian löytyikin, oli ilmeisesti mennyt katsomaan löytyykö kaupasta leikkiautoa. Kaikkea sitä ehtiikin pohtia siinä pienessä hetkessä, kun lapsi on hukassa. Ja ainakin sitä, että vaihdokkia on todella ikävä...

Essin meno ja meininki jatkui illallakin, neiti roikkui turvaportissa niin, että se rikkoontui ja tyttö itse tippui portin kanssa lattialle. Mahtoiko portti olla viikkoakaan paikalla tällä kertaa? Portissa roikkumisesta on kielletty koko ajan, mutta mitäpäs tuo ipana kuuntelisi tottelemisesta nyt puhumattakaan.

Posti toi tänään sähkön tasauslaskun ja nyt harmittaa, maksettavaa on yli kaksi kertaa se mitä normaalisti. Kyllähän me surutta sähköä käytetään, mutta että miten nuo arviolaskut voi olla aina väärin? Tuntuu että joka vuosi saa kaivaa lisää rahaa tasauslaskun tullessa. Muutenkin kun raha ei todellakaan tällä hetkellä kasva meidän pihapuissa ja lisää menoja on tulossa leikkauksenkin takia, niin ärsyttää todella. Juteltiinkin Miehen kanssa, että miten tämä rahapula voikin olla näin kroonista. Mies ehdotti, että pidettäisiin kirjaa menoista, mutta vakuutin moisen olevan täysin tarpeetonta. Luettelin lainanlyhennysten summat ja parit muut menot, Mies ymmärsi heti. Sitä paitsi minä en tahdo vähentää menoja, minä tahdon lisää rahaa! ;)

Leppoisaa lauantaita

2005-05-14T22:26:00.000+03:00

Ainakin sitruuna Pepsin pulloissa on koodeja, joilla saa musiikkikappaleita Pepsin omasta nettikaupasta. Olenkin tässä lataillut muutamia biisejä, valikoima on yllättävän hyvä. Ilmaiseksi noita vielä lataa, mutta minusta normihinta 1,19 euroa + kulut vielä päälle ovat turhan kovat. Varsinkin kun en omista kannettavaa soitinta johon noita ladata ja dvd-soitin, jolla cd-levyjä yleensä kuunnellaan ei välttämättä osaa soittaa kotipolttoisia.

Olin todella hämmästynyt kun löysin Hothouse Flowersista monta albumia, tyydyin kuitenkin lataamaan ikisuosikin Don't go. Biisi on melkein yhtä hengästyttävän seksikäs kuin maailman kaikkeuden seksikkäin, ihon alle hiipivä kappale... Ja se on paljon se! Pitäisiköhän hakea sekin koneelle... Kovan kolmikon täydentää upeasti Savage Gardenin I want you. Täydellistä!

Vauvan maailma avartuu

Aamulla Vauva aiheutti paniikkihavahtumisen. Poika oli minun ja Miehen vieressä ja tajusin keskeltä unta, että Vauvahan mönkii _jaloissani_. Pikasyöksy ylös ja sain kaapattua viime tipassa pojua kintusta kiinni, oli jo matkalla alas sängystä. Pienellä kun ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, on vain ajan kysymys milloin tuo oikeasti tippuu parisängystä. Pudotus ei hirmuisen kova ole, parisängystä on jo aikaa sitten otettu jalat pois, mutta silti parempi kun ei tippuisi koskaan.

Vauvasta tuli tänään myös peto, tarjosin pojulle lihaa. Oli niin näppärä antaa pannulla paahdettua lihaa, jonka olin jo maustanut sipulilla, mustapippurilla ja basilikalla myös pienelle maistiaisiksi. Suolan ja tomaattimurskan kanssa samaisesta pannullisesta tuli osa lasagnea meille isoille. Jostain kumman syystä liharuoka kelpasikin, tuttua sössön sylkemistä ei tullutkaan. Olisi vaan heti ekana pitänyt tarjota pojalle pihviä eikä mitään kanin ruokaa!

Raahasimme Vauvan tänään ensimmäistä kertaa myös kokeilemaan saunaa. Meillä on iso, vanhanaikainen sauna, jossa sauna- ja pesutilat ovat yhdessä, joten kauimmaisena kiukaasta ei lattiatasossa ole liian kuumaa. Suunnitelmana oli, että toinen aikuisista pitäisi pientä sylissä, mutta yllättäin poika viihtyi vain sylissäni. Ihana mammanpoika. Miehen sylissä tuli vain itku, joten saunominen jäi lyhyeen. Muutenkin noin pientähän ei saa edes saunottaa, lämmönsäätely ei toimi, joten mitäpä tuosta.

Vauva nukahtikin yöunille jo heti kahdeksan jälkeen, liian paljon uutta kummastuttavaa pienelle ihmiselle?

Lähtölaskentaa

Veljeni ei pääse katsomaan Essiä leikkauksen ajaksi, työvuorot sattuvat niin. No, olihan se vähän arvattavissakin, joten pyysin tänään äitiäni. Tosi noloa pyytää, äitinihän asuu kaukana ja on itse sairastanut ja ollut leikkauksissa ilman että olisin auttanut yhtään. Ystävini Vee lupautui myös auttamaan, jos veljeni ja äitini eivät kumpikaan pääse. On ihmeellistä, että on ystävä, joka on valmis ottamaan omasta työstään vapaata pystyäkseen auttamaan. Helpottavaa tietää, että asia jotenkin järjestyy.

Tunteet ovat pinnassa, helpotuksesta ja myös surusta, että sairastumiseni aiheuttaa näin paljon harmia. Muistan kun Esikoisen raskauden mentyä yliajalle lopulta tuli käynnistyspäätös. Itkin käynnistystä odotellessani synnärin käytävällä, olin niin helpottunut. On raivostuttavaa, että itku tulee helposti. Kamala jutella ja edes etäisesti yrittää vaikuttaa järjissään olevalta, kun kyyneleet virtaavat ja ääni katkeilee.Toivottavasti tunnemyrskyt menevät ohi ja olen kylmän viileässä iskussa, kun leikkausaika koittaa.

Esikoinen myytävänä

2005-05-13T14:18:00.000+03:00

Täältä lähtisi tosi halvalla reipas 3-vuotias neitonen hyvään (tai vaikka vähän huonompaankin) kotiin nimellistä korvausta vastaan. Jos raha on kynnyskysymys, niin voinhan minä vaikka muutaman kympin maksaakin, jos joku huolisi...

Imettelin Vauvaa päikkyjen jälkeen ja ovi keittiöön oli kiinni, jotta nuori herra malttaisi syödä paremmin pikkaisen hämärämmässä. Essi puuhasi jotain keittiössä ja tuli sitten valittamaan, että käsissä on sotkua. Käskin mennä vessaan pesemään kädet ja unohdin asian saman tien. Kun sitten vaihdettuani vaipat menin keittiöön, odottamassa oli hurmaava näky. Esikoinen oli ottanut kananmunat jääkaapista ja rikkonut ne pitkin poikin lattioita ja pöydällekin oli riittänyt. Onneksi munia oli vain neljä, niistäkin tuli riittävästi sotkua.

Olipa kiva siinä luuttuilla kananmunasössöä, vihonviimeistä siivottavaa moinen töhnä. Vauva yritti päästä osingoille, mutta tyytyi lopulta kuitenkin ensin rouskuttelemaan saumurin jalkapedaalia ja sitten ryntäämään kissan ruoka-astialle. Essi majaili viisaasti olohuoneessa... Aluksi ajattelin ottaa kuvan muistoksi, mutta onneksi tulin sekunnissa järkiini - en tahdo muistaa tätäkään tempausta. Mies saa virittää jääkaapin oveen jonkun salpasysteemin, mulle riitti nyt!

Lähtölaskenta on alkanut

2005-05-13T12:09:00.000+03:00

Tänään posti toi leikkausajan, kivisäkkini lähtölaskenta on siis alkanut. 2.6. saanen heittää lopulliset jäähyväiset mokomalle riesalle, maltan tuskin odottaa! Aika on kivan pian ja toisaalta sinnekin on vielä aikaa, montakohan kohtausta tässä välissä vielä kerkiää tehdä. Tuntuu hassulta mennä leikkaukseen, sillä tämmöisinä hetkinä, kun sappi ei vaivaa, olo on mitä normaalein ja tervein. Mutta hyvin äkkiä kohtauksen iskiessä kyllä muistaa, mitä kipu on ja miten se vie toimintakyvyn.

Soitin ja kysyin jo sairaalasta, miten Vauvan kanssa pitäisi toimia. Tuskinpa tuo herra vielä kolmenkaan viikon päästä syö merkittäviä määriä kiinteitä, pulassa olen varmasti myös minä, jos pieni ei voi helpottaa maitotulvaa. Kas kummaa, ensimmäinen reaktio sairaanhoitajalta oli, että ala opettaa vauvaa pullolle. Hymähdin ja sanoin siihen ystävällisesti, että se nyt ei ole mikään vaihtoehto. Seuraavaksi hoitaja selvitti, että lasta ei osastolle saa, mutta avustaja toki voi tuoda vauvaa rinnalle - niin ovat muutkin tehneet. No hyvä, sen vaihtoehdon voin hyväksyä. Anestesia voi kuulemma aiheuttaa ongelmia, siitä pitää keskustella nukkumatin kanssa. Ja höpsis! Anestesia ei aiheuta ongelmia, kunhan vain anestesialääkäri ottaa asian huomioon lääkkeitä valitessaan.

Minua oikeasti ketuttaa. Miksi Suomessa terveydenhoito ei pysty hoitamaan äitiä vauvan huomioieden? Imetys ihan oikeasti on symbioosi, joka pitäisi pystyä ottamaan huomioon. Ei luulisi olevan niin kovin vaikeaa asennoitua vain vähän toisin eikä tarjota heti ensimmäisenä vaihtoehtona pulloa. Sappileikkauskin on tähystyksellä pieni asia, olisi todella kohtuutonta joutua lopettamaan imetys vain ehkä puolentoista vuorokauden sairaalassaolon takia. Tiedän että näinkin on äitejä opastettu. Ehkäpä äitien pitäisi jaksaa nousta barrikaadeilla ja olla äänekkäitä, minä en viitsi, purppasenpa vain itsekseni.

Mies pääsee siis avustajaksi, yöpyvät varmaankin Aluesairaalan viereisessä hotellissa. Meiltä kun Aluesairaalaan on aivan liian pitkä matka, 60 km, jotta Vauvan tuominen syötöille muutoin sujuisi. Eli jäljelle jää vain ongelma, minne pistää Esikoinen tuoksi ajaksi. Näissä tilanteissa todella kaipaisin tukiverkkoja tähän lähelle, niitä ei ole. Onneksi veljeni lupasi tulla, jos aika vain käy työvuoroihin. Toivottavasti käy, muutoin pitänee pyytää äitiäni. Siinäpä ne vaihtoehdot sitten ovat, jos äidillekään ei käy, niin pulassa ollaan. En tahdo edes ajatella asiaa, pakko kai tämänkin on jotenkin järjestyä!

Jääkiekkoa

2005-05-12T23:33:00.000+03:00

Television on täyttänyt taas tuo joka keväinen vitsaus eli jääkiekon MM. Juuri kun kotimaan voittajat saatiin selville, niin eikös nyt setvitä jo maailman parhaitakin. En tiedä edes kuka voitti Pojan (kai sen nimi nyt oli poika, jotain kai tässä vuosien yhteiselossa intohimoisen penkkiurheilijan kanssa väkisinkin tarttuu takaraivoon), joten eipä jaksa paljon kiinnostaa maailmanmestaruuskaan.

Muistan toki sen kerran kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, tykkäsin nimittäin Tom Jonesin loilotuksesta, joka siivitti aina lähetysten alkua. Hyvän ja menevän biisin ansioita sekin voitto, hyvä fiilis taisi tarttua pelaajiinkin. ;) Tom Jonesin äänen testosteronilla kiekkokissatkin muuttuivat hetkellisesti leijoniksi, valitettavasti muutos ei ollut pysyvä.

Ystäväni Vee kiusasi joskus jääkiekkohupsua veljeään muistuttamalla siitä legendaarisesta tappiosta, jossa Suomi menetti kahden maalin johtonsa Ruotsille ihan viime hetkillä, Ruotsin Hannu Hanhet ottivat mehukkaan voiton. Ja luulenpa, että kyseisesti rimanalituksesta muistuttaminen vetää monen muunkin jääkiekkohupsun mielialan pakkaselle. Vaikka en jääkiekkoa jaksa seuratakaan, niin silti minuun on iskostunut syvälle se, että Suomi kyllä häviää, olivat asetelmat mitkä hyvänsä.

Mies katsoo selän takana päivän ottelua juuri nytkin - tai siis Suomi - Venäjä, otteluita lienee useampiakin? Tilanne lienee aika tiukka, kuulen kuinka Mertaranta kertoilee, että jatkoajalle mennään. Jostain kumman syystä pieni jännityksen kutkutus tuntuu hiipivän tännekin. Josko sittenkin? Mutta ei, jääkiekkohan ei kiinnosta minua ja toisekseen, Suomi ei voi voittaa.

Keskellä viikkoa

2005-05-11T23:38:00.000+03:00

taitaa olla keskiviikko. Mitenkähän nyt näin...

Postilaatikkoneuroosini pahenee päivä päivältä. Joku päivä potkin mokoman pettymysten lootan hajalle, jos ei pian ala kuulumaan aikaa Aluesairaalaan. Minä tahdon puukon alle pian, jotta voin palauttaa ruokavalioni kulmakiven, kallion ja peruspilarin takaisin sille kuuluvalle jalustalle. Kyllä, jokainen soluni suorastaan huutaa suklaata. Miksiköhän jotkut väittää, että suklaa olisi seksin korvike - sääli kun se yhtälö ei toimi kuin yhteen suuntaan. :/ Mutta ehkä jo huomenna postipoika on antelias.

Vaihdokki häipyi valitettavasti tästä osoitteesta jo maanantaina vieraiden mukana, meillä on taas vanha tutta känkkäränkkä Esikoinen. Että voikin olla ikävä Vaihdokkia! Jo heti aamusta kitinä ja vätinä alkaa. Ei ikinä uskoisi, miten mitättömistä asioista voi vätistä ja rääkyä kun taito on hyppysissä. Posti toi tänään Esikoiselle Lasten parhaat kirjat kirjapaketin, siinä oli kylkiäisenä rantapallo. Puhalsin sen marttyyriäidin sädekehä loistaen (puhaltaminen on minulle epämiellyttävää ja kivuliasta), mutta eihän se Esikoiselle kelvannut. Tyttö puristeli ilmoja pallosta minkä kerkisi ja vainosi minua pari kymmentä minuutti vätisemällä, että "Essi tahtoo puhaltaa, vää vää vää!!!" Selevä, Essi puhaltaa sitten, mutta kun ei osaa. Ja minkäs MINÄ sille mahdan, että lapsi ei osaa? Lopetin rääkynän ja vätinän kuten vain tämmöinen lempeä äiti osaa: Takavarikoin koko pallon takan päälle. Parempi kunnon parkuraivarit kuin koko päivä taukoamatonta vätinää...

Ööh, kammomamma? Soittakaa joku pliis sossu hakemaan tuo kitisijä pois, tuo oli vain yksi lukemattomista kitinän aiheista. Samoin neiti tuhlaa väsymättä energiaansa Vauvan paukuttamiseen runsaalla valikoimalla leluja, Vauva saa myös kyytiä vaatteista repimällä ja rullaamalla pitkin poikin ja Esikoisen kuulokin on lakannut täysin toimimasta. Huokaus, kuinkas monta näitä tahtokausia oikein olikaan?

Vauva taas näytti tänään äitilaumalle mallia äiti-lapsipiirissä miten punnertaminen oikein sujuu. Siinä missä äidit ähisivät naama punaisena poika veteli kevyesti punnerruksen toisensa jälkeen. Ihmeellisintä on se, että herra jaksaa moista harrastusta aamusta iltaan. Nyt jumppailu on siirtynyt jo imetyshetkiinkin. Peppu nousee kohti kattoa, mutta tissittely jatkuu silti. Saapa nähdä missä vaiheessa Vauva keksii Esikoista suuresti ärsyttäneen ominaisuuden tissistä: Tissiä on mahdoton syödä niin, että nenä oli samanaikaisesti kohtisuoraan patjaa vasten. Maltan tuskin odottaa niitä raivareita... Eilen Vauva ryömi vessaan ja suoraan Esikoisen pottaa tutkimaan, tänä aamuna poika katseli sillä silmällä rappusia, joten Mies korjasi töitten jälkeen pika pikaa Esikoisen hajoittaman turvaportin ja kiinnitti sen paikalleen. Edes vähän haastetta, nikkaroikoon itsensä siitä seuraavaksi läpi jos yläkertaan mielii...

Täällä taas

2005-05-10T21:58:00.000+03:00

Blogaamiseen tuli pienoinen tauko, toivottavasti oli edes ikävä. ;) Meillä kävi viikonloppuna vieraita ja eilen kun olisin illalla alkanut blogaamaan, iski taas sappikohtaus. Kun Litalgin vaikutti, nukahdin eli ei mennyt täysin hukkaan sentään eilinenkään.

Olipa oikein mukava viikonloppu, kun oli kivoja vieraita. Esikoinen varsinkin oli innoissaan veljeni A:n ja hänen vaimonsa P:n lemmikeistä, Pumpulista ja Lumikista. Nuo pienet palleroiset ovat kaneja ja ihan meidän aikuistenkin mieleen. Esikoinen näki pupuja toista kertaa, puheissa varsinkin Pumpuli vilisee koko ajan. Äsken neitonen jopa myönsi puhelimessa veljelleni, että pupuja on ikävä.

Äitienpäivästä

Äitienpäiväkin oli. En niin hirveästi perusta näistä keksimällä keksityistä pyhistä, mutta onhan se toisaalta kivaa, että on tekosyy vähän juhlia. Sitä paitsi oli tosi kiva saada Esikoisen (lue hoitotädin) väkäämä kortti, neidin omaa tekoa siinä oli ainakin allekirjoitus ja sormiväreillä painettu käden kuva. Kortti oli tekijälleen kallis, mokoma takavarikoi sen minulta parempaan talteen. Mies oli ostanut ruukkuruusun, viime vuonna tapoin vastaavan kuivuuteen. Mitenhän tänä vuonna ruusun mahtaa käydä... Lauantaina kävimme syömässä ulkona, päätimme ettei meitä kiehdo täpötäydessä ravintolassa syöpöttely, mieluummin päivää aikaisemmin. Sunnuntaina väkäsin meille täytekakkua Miehen kanssa.

Eli yllättävän paljon tuli loppujen lopuksi hössättyä äitienpäivän takia. Äitiyshän on juhlaa joka päivä, aika usein itkuvirsiä ja onneksi myös riemujuhlaakin, joten vähän hassua viettää äitienpäivää vielä erikseen toukokuun toisena sunnuntaina. Erityisesti minua hämmästyttää valtakunnallinen juhliminen eli ansioituneiden äitien palkitseminen. Miksi ihmeessä palkitut tuntuvat laitanaan olevan suurperheiden äitejä, joilla on ollut järjettömän vaikea elämä... Mahdetaanko tulevina vuosina palkita Lähiö Liisoja, joiden kymmenpäisen lapsikatraan jokaisella on eri isä? Liisa on tietenkin tehnyt ansiokkaan elämäntyön nostamalla miljoonaa korvausta ja avustusta eri luukuilta, ilman päivääkään ansiotyötä. ;)

No juu, minun äitiyteni on vain tämmöistä. En erikoisemmin edes tajua sitä, miksi ihmeessä synnyttäneelle pitää miehen tuoda kukkia tai jopa lahjoa koruilla perillisen synnyttämisestä. Ainakin meillä projekti oli ihan yhteinen, Mies toi mulle toivomuksestani juotavaa ja syötävää eikä mitään rehuja. Muistan miten Esikoisen synnytyksen jälkeen samasta huoneesta ennen minua kotiutettu säälien tarjosi omia kukkiaan minulle. Edes jotain lohtua minulle Mieheni hylkäämälle? ;) Joten ei kai sitten ole ihme, että äitienpäiväkään ei ajatuksena nappaa.

Ja kyllä, tänäkin vuonna unohdin ostaa kortit mummoille... Viime vuonna taidettiinkin yllättää kaikki, kun lähetimme mummoille kirjat äitienpäivän kunniaksi. Joten ei kai sitä joka vuosi voi muistaa, tottuvat vielä. ;) Ja kyllä, joulukortitkin ovat unohtuneet lähettämättä jo monta monta monta vuotta... Samoin ystävänpäivä ja pääsiäiskortit ja ja ja...

Rinnat

2005-05-07T00:44:00.000+03:00

UU VV OO oo

Elma-tädin kommenttiraidalla Moilasen Mikko halusi meidän anonyymien naisten kertovan suhteestaan rintoihin - siinä haaste, jota ei voi ohittaa. Kiitos Mikko!

Rinnat eli tissit

Arkisessa kielenkäytössä rinnat ovat meillä tissit. Tissit, jo pelkkä sanakin kuulostaa pyöreältä, pehmeältä ja kotoisalta.

Nuoruuteni rinnat

Muistan kun rinnat alkoivat kasvaa joskus murrosiän kynnyksellä. Olin niin sinut lapsen kroppani kanssa, esiin pyrkivät kummut tuskastuttivat ja olivat tiellä. Käsivarret osuivat aina rintoihin, tuntui ettei ikinä totu ottamaan uusia ulottuvuuksia huomioon liikehdinnässään. Äiti osti minulle ensimmäiset rintaliivit, ne olivat oikein hienot valkoiset, pitsiäkin niissä oli. Koko oli huikea AA.

Muistan joskus katselleeni huolissani uimahallin saunassa muiden luokan tyttöjen rintoja, vertaillen. Ovatko rintani sopivan kokoiset, millaiset nännit oikein pitäisi olla. Muistan myös katsoneeni Suosikista Samantha Foxin haastattelua ja kuvitusta. Pitäisikö rintojen olla noin isot? Boys boys boys videon Sabrina huonosti ylös pysyvinen bikineineen nauratti. Isot olivat nekin rinnat.

Rinnat kasvoivat, päädyin vähitellen käyttämään B-kuppia, tosin yritin vältellä liivejä minkä pystyin. Pois se minusta, että nukkuisin liivit päällä tai pitäisin moisia kapistuksia kotosalla. Lihoin ja laihduin, rinnat elivät mukana kehoni muutoksissa. Olisin toivonut kauniita pieni pystyjä rintoja, en tiedä olisinko ollut halukas leikkaukseen, jos sellainen mahdollisuus olisi eteen tullut.

Rinnat ja äitiys

Tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi lähestyessäni kolmeakymmentä. Jo kymmenenneltä raskausviikolta lähtien rintani alkoivat vuotaa pieniä määriä maitoa. Käpertyessäni katsomaan televisiota Miehen kainaloon saattoi paitani etumus kastua, rintani olivat päättäneet karata hallinnastani. Esikoiseni syntyi ja sain hänet rinnalle. Parissa päivässä pieni vauvani imi rinnanpäät rikki, kätilöt kokeilivat joka aamu, joko maito olisi noussut. Ja nousihan se, yllättäin rintani räjähtivät kipeiksi, kuumottaviksi palloiksi. En ollut koskaan tiennyt, että imetys ja maidonnousu voisi sattua niin, matka postilaatikolle noutamaan postia oli tuskaista.

Rintani pettivät minut muutenkin, minulle tuli rintatulehdus. Itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta ja imetin antibioottikuurin kanssa. Onneksi äitiystävät vannoivat, että kipu helpottaa - ja niinhän se helpottikin. Joskus puolentoista kuukauden päästä Esikoisen syntymästä imetys alkoi sujua. Rinnat olivat kuitenkin vielä vieraat, eivät enää omani. Öisin nukuin selälläni, rintoja täyttävä maito teki rinnoistani kovat puoli pallot, jotka sojottivat kohti kattoa. Jos vauva ei itse herännyt, minä kyllä heräsin imettämään nukkuvan lapseni saadakseni helpotusta täysiin rintoihin. Rinnoillani oli oma mieli, heti kun vauva itki, ne valuivat vuolaina, suihkussakin lämmin vesi aukaisi maitohanat.

Ihanaa ja kipeää. On niin suloista katsoa lasta rinnoilla, nähdä mielihyvä minkä rinta ja maito lapselle tuottaa. Lapselle rintojen ulkonäöllä ei ole merkitystä, päinvastoin pehmeä luttana rinta on lapsesta pehmeä ja hyvä. Jossain sisälläni emo rakastaa rintoja, rakastaa niitä siksi, että ne ruokkivat poikasen ja vaalivat uutta elämää. Naisen ruumis on ihmeellinen, ensin se rakentaa uuden elämän sisällään ja vielä syntymänkin jälkeen ylläpitää ja ruokkii uutta elämää kuukausia ja vuosia.

Nyt minulla on toinenkin lapsi, rintani ovat olleet helmikuusta 2002 asti imetysrinnat. Tulevaisuutta en tiedä, enhän ole onnistunut saamaan vielä ensimmäistäkään lastani pois rinnalta.

Rinnat miestäni varten

Raskaus ja imetys ovat välillä tehneet rinnoistani niin arat, että Miehellä on kosketuskielto. Mutta onneksi sekin on ohimenevää, Mies joskus itsekin nauraa, että onpas hyvät tissit, kun niistä on iloa koko perheelle. Mutta on mukavaa, että Mies on kypsä aikuinen, valmis luopumaan välillä rinnoistani lasten takia. Joskus kyllä tuntuu, että vähiten rinnoistani on iloa itselleni, ihan kuin nämä olisivat vain kaikkia muita varten. ;)

Rinnat mediassa ja silikonit

Mainoksissa, lehdissä ja elokuvissa rinnat ovat usein esillä. Julkisuuden rinnat ovat joko teinitytön pienet sievät rinnat tai sitten ylikorostetun seksuaaliset isot, suorastaan hyökkäävät rinnat. Silikonit ovat minusta kamalan näköiset, en voi käsittää, miksi naiset ottavat omaan vartaloonsa aivan liian isoja ja sopimattomia ryntäitä. Tuntuu, että käsitys siitä, miltä luonnolliset rinnat näyttävät hämärtyy silikonirintakuvituksen myötä. Eihän luonnollinen rinta ole niin selkeärajainen puolipallo kuin silikonirinta.

On hulluutta ottaa usean desin silikonit ja pahimmassa tapauksessa pilata rintojen normaali toimivuus. Ja vaikka ei rintojen perusfunktiosta eli lapsen ruokkimisesta tuon taivaallista välittäisikään, niin pahimmillaan ensimmäistä silikonileikkausta seuraa monta ja monta uusintaleikkausta. Usein naiset väittävät ottavansa silikonit vain itseään varten, mutta voisinpa väittää, että miehen katseella on asiassa iso osansa. Ei edes ehkä oman miehen, mutta suurilla rinnoilla haetaan ehkä huomiota ja katseita. Ja kuuleehan niitäkin juttuja, että mies maksaa tyttöystävälleen tai vaimolleen silikonit - minusta se kertoo paljon siitä, että mies ei todella välitä naisestaan vaan vain pelkästä ulkokuoresta.

Minun äidilläni on silikonirinta. Hän menetti toisen rintansa rintasyövälle ja menetetyn rinnan paikalle rakennetaan uutta rintaa. Rinta ja varsinkin symmetrisyys on ulkonäöllisesti iso asia: on varmasti raivostuttavaa, kun toista rintaa ei olekaan. Ja luulen, että vaikka oma hedelmällinen aika onkin ohi, niin rinnan menetys kirpaisee silti todella syvältä. Rinta liittyy niin syvälle omaan naiseuteen, että ehkäpä sitä aluksi kokee itsensä vain puolikkaaksi? Onneksi plastiikkakirurgia voi nykyisin auttaa ja rakentaa menetetyn tilalle uutta ja korvaavaa.

Tyttäreni suhtautuminen rintoihin

Pieni tyttäreni on kiinnostunut rinnoista, niin miesten kuin naistenkin. Hän naureskelee ja ihmettelee isin hyödyttömiä rintoja, pyytää saunassa muiltakin naisilta maitoa. Omia tissejään hän tutkii myös ja nimittää nappitisseiksi. Saapa nähdä miten hän joskus tulevaisuudessa suhtautuu rintoihinsa.

Kallis reissu ja linux

2005-05-06T23:15:00.000+03:00

Mies oli tänään vapaalla, joten suuntasimme koko perheen voimin Poriin ostoksille. Vauva alkaa kohta kasvaa ulos turvakaukalosta, joten tarkoituksena oli hankkia kolme uutta turvaistuinta. Kaksi isojen lasten istuinta Esikoisella ja yksi uusi Britaxin Two Way Elite Vauvalle. Vauva perisi sitten Esikoisen käytössä nyt olevan Two Wayn käyttöönsä. Harmillista kun on kaksi autoa, istuimiakin pitää olla kaksin kappalein...

Eipä ole istuinten hankkiminen halpaa puuhaa ollenkaan, päädyimme ostamaan vain kaksi istuinta, Esikoinen saa pärjätä vielä hetken vanhallaan mun autossa. Kahdesta istuimesta saimme pulittaa melkein 350 euroa ilman mitään lisävarusteita ja väritkin ovat noissa tylsiä. Ilmankaan ei toki voi olla, mutta silti vähän harmittaa moinen rahanmeno. Semminkin kun turvaistuimen käyttöikä on vieläpä rajattu viiteen vuoteen muovin väsymisen takia. Ei pitäisi köyhän hankkia lapsia, onhan se ennenkin nähty!

Mies halusi sitten näyttää mulle jotain Prismassa, toiveikkaana ajattelin, että tokihan kyseessä on äitienpäivälahja. No juu, pitäisihän mun jo siippani vähän paremmin tuntea, rontti halusi vain raahata mut SataComiin ihailemaan Mäkkejään. Täytyy myöntää että MiniMac oli todellakin kätevän pieni, tekisivätpä oikeita tietokoneitakin yhtä kompakteina paketteina...

Ipanaiset nukahtivat sopivasti kotimatkalla, mutta piipahdimme silti Lidliin, mulla on paha addiktio pariin Lidlin tuotteeseen. Sääli vaan, että nyt jäivät kaikki muut hyvät ostamatta sappiruokavalion takia, ainoastaan ihanaa persikka jääteetä ostettiin kaksi listaa. Janoista porukkaa olemme.

Linux

Hetkellisen mielenhäiriön seurauksena päätin, että yläkerran vanhaan tietokoneeseen voisi kokeilla asentaa Linuxia. Eihän se mitään ota jos ei annakaan. Jostain aivojeni hämärästä kaivoin mieleeni Debian julkaisun ja ei kun Googlaamaan. Höpinöitä löytyi ihan kiitettävästi suomenkielellä ja latasinpa koneeseen median lataamista varten jigdo:n. Vaan sittenpä tuli iso ongelma, mitä kaikkea asennusta varten pitäisikään ladata... Woodyt ei paljon mitään sano, olisin kaivannut selkeää listaa tumpelolle tyyliin käyttöjärjestelmäsi on tämä --> tarvitset nämä palikat. Tympääntyneenä päätin unohtaa koko roskan, eipä ihme että Windows löytyy suurimmasta osasta koneita...

No juu, onneksi lepyn nopeasti ja vaihdoin sitten Mandraken tai Mandrivan, joksi se nyt on muuttunut, ladattavaksi jakeluksi ja johan pelittää. Viimeinen kolmesta asennus-cd:stä tipahtelee juuri tällä hetkellä GetRightissa koneelleni. Jos joskus viitsisi polttaakin nuo imaget niin saisi uutta kiroiltavaa. ;)

Totuus hukassa?

2005-05-05T22:05:00.000+03:00

Elma pohdiskeli tänään blogien totuudenmukaisuutta ja vähän Salarakkaitakin. Todellakin, mistäpä sitä tietää, ovatko jutut totta vai pelkkää tarua. Monesti sillä kai ei olekaan hirveästi merkitystä edes, toisaalta kukapa jaksaisi oikeasti viikosta toiseen pyörittää johdonmukaista valetta. Jossain vaiheessa näppärinkin kirjoittaja onnistuu puhumaan itsensä nurkkaan. Tai no, kaipa nuo mielipiteet vaihtuvat ihan todellisillakin henkilöillä joskus aika tiuhaan, perusfaktat onneksi ei.

On aika yllättävää huomata olevansa tunnistettavissa, vaikka en kerrokaan oikeaa nimeäni tai nikkiä, jota käytän netissä ja irkissä. Ehkäpä joskus olisikin viisainta edes vähän väärentää faktoja, muuttaa vaikka hiukan lasten syntymäaikoja ja miksipä ei vaikkapa sukupuolia? Mutta lienee liian myöhäistä jo tässä vaiheessa, olisi pitänyt tajuta jo aikaa sitten...

Muutaman blogin kohdalla jopa minäkin olen päätellyt, että kyse on villistä fiktiosta. Avionrikkojaa luin joskus ihmetellen, jossain vaiheessa kuitenkin tuli olo, että eihän tämä voi olla tottakaan. Liika on liikaa, vaikka teksti sinänsä oli hyvin kirjoitettua ja jäsenneltyä. Omalla tavallaan Avionrikkojalla oli selkeä mielipide - tosin väärä näin vaimoihmisen mielestä. ;) Ilmeisesti Avionrikkoja itsekin huomasi, että vedätys ei enää toimi ja lopetti kirjoittamisen. Tai sitten Avionrikkojan vaimo pääsi selville siippansa touhuista ja iski sinne missä se tuntuu eli takavarikoi tietokoneen? ;)

Julkinen Salarakas saapui Blogistaniin hehkuttaen upeaa ulkomuotoaan ja rehvastelleen vapaalla seksillä. Milläs muulla lukijoita saisikaan nopeasti paljon kuin seksillä? Vielä varmemmaksi vakuudeksi blogi on K-18 leimalla varustettu, voisiko enempää enää mainostaakaan? Julkisen Salarakkaan peppufrendiksi ilmestyi pian myös Milla B, upea, mutta uskollinen isukin rahoilla eläjä. Valhe kävi pian liian ilmeiseksi Salarakkaalle ja niinpä apajilla jatkaa enää Milla B. Kuinkahan kauan hänkään jaksaa? Seksi niin kivaa kuin onkin, on loppujen lopuksi aika pian loppuun kaluttu luu ja omalla kauneudella ja hehkeydellä kehuskelukaan ei kovin pitkälle ainakaan sanallisessa muodossa kantane? Pidemmän päälle todellisen elämän kuvaukset kantavat paremmin, fiktion haittana on se, että kirjoittajan todellisesta persoonasta ei pääse selville - ja ainakin minua oikeat ihmiset kiinnostavat paljon enemmän kuin typerät karikatyyrit.

Minua ärsyttää se, että näistä kolmesta blogista Avionrikkoja oli edes jotenkin kuviteltavissa ajattelevan ihmisen kirjoittamaksi. Salarakas ja Milla ovat aivottomia barbienukkeja vailla mitään todellista sisältöä, todellisia rimanalituksia. Onko todella niin, että jos nainen on kiinnostunut seksistä, täytyy kyseessä olla aivoton tapaus? Eikö muutoin blogiin saada sisältöä kuin loppumattomilla "olen upea ja kaikki kuolaa perään" jaarituksilla? Olisipa virkistävää lukea joskus naispuolisen Avionrikkojan tilityksiä ja pohdintoja, siinäpä tilaus jollekin kynäniekalle. Vaikka ihan fiktiivisiäkin...

Suppo, tuo taivaallinen keksintö!

2005-05-04T22:19:00.000+03:00

Voisin laulaa oodia supoille ja varsinkin Litalgin sellaisille pari tuntia. Tai vaikkapa pari päivääkin. Tunti sitten nimittäin palleaa alkoi taas salpaamaan, ylävatsaa koski pahaenteisesti. Hengittelin varovaisesti vain yläkeuhkoilla ja asentokin kyyristyi sappikohtausta enteilevästi.

Onneksi Mies oli fiksu ja käski katkaisemaan kipuilun heti alussa Litalgin supolla. Ja kas kummaa, kymmenisen minuutti supon ottamisesta selkä suoristui taas ja pystyn hengittämään kunnolla koko keuhkoilla. Ihanaa! Eikä edes koske. :)

Myönnetään, että suppojen käyttötapa on vähän inha, mutta kuten irkissä eräs ystävä mainitsi, niin kun koskee riittävästi niin sitähän tunkee vaikka kurkun peppuun, jos sen vannotaan auttavan. ;) Mutta niin kivaa tämä ei olisi, ettenkö jo kärsimättömänä odottelisi pääsyä puukon alle - vain puolitoista viikkoa sitten oli edellinen kohtaus. Ja minä olen syönyt tosi kiltisti tämän ajan. No juu, tänään join kyllä hoitotädin luona kupillisen kahvia. Ei kai se nyt enää???

Elman kiusaksi

2005-05-04T12:41:00.000+03:00

Koska Elma-tädillä ei ole mitään outoja virustauteja, tässä immuniteetin testaamiseksi yksi kuva vauvamaisesta olennosta. Jos edes vähän lämpöä nostaisi...

Äiti on vieläkin väsynyt

2005-05-03T23:51:00.000+03:00

Hmm, mahdanko vähän toistaa itseäni? ;) Nooh, kertaus on opintojen äiti ja varsinkin ikävystymisen isoäiti.

Eiliset suunnitelmat Vauvan kainaloon ottamisesta ja iltatorkuista menivät ihan nappiin. Voi kun olikin mukava nukkua pieni mies kainalossa, Vauvakin tykkäsi, kun sai nukkua tutti suussa koko ajan. Välillä havahduin puolella korvalla siihen, että poju nielee maitoa unessaankin. Kylläpä oli kätevää, herättiin molemmat sitten hyväntuulisina.

Koska olin eilen vähän väsynyt, aloin tietenkin iltatorkkujen jälkeen leipomaan sämpylöitä. Loogista, todella. Hyviä tuli ja niinpä kun tänäänkin väsytti, niin leivoinpa tänäänkin vielä yhden satsin. Kiva lopetella leipomista tuossa joskus puoli yhdentoista maissa, talossa tuoksuu ihanasti vastaleivottu sämpylä. Täällä ei tosiaankaan ole pullantuoksuista kotiäitiä ollut aikoihin, pitäisiköhän sekin omituinen otus kutsua joskus kylään? Vai opettelisiko sittenkin menemään nukkumaan vaikka kympiltä niin jäisi typerät päähänpistot toteuttamatta.

Mutta väsy tosiaan on, mikähän ihme nyt on iskenyt? Tuntuu ettei millään saa nukkua tarpeeksi, vaikka minähän nukun tosi hyvin! Tänäänkin vetelin vielä varmemmaksi vakuudeksi Vauvan kanssa päikkärit, kun Esikoinen oli hoidossa. Tästä vain puuttuisi perinteinen syy väsymykseen, ei kevät vaan se toinen... Mutta ei kai se nyt voi olla mahdollista, me ollaan oltu tosi kiltisti Miehen kanssa. Ihan varmasti!

Vauva syö kiinteitä

Vauva on syönyt kiinteitä nyt viikon. Tai perjantaina unohdin ihan totaalisesti antaa rouskuteltavaa pojalle, kamala kun on niin dementoitunut. Eipä Mieskään kyllä muistanut, vaikka välillä syöttääkin ihan varmuuden vuoksi Vauvaa... Sunnuntaina keittelin pojalle bataattimössöä, jota pakastinkin jääpalamuotteihin. Bataattimössölle ja lusikalle Vauvan suu aukeaa kauniisti ja sisään saakin lappaa pari lusikallista. Mutta juuri kun syöttäjä alkaa kuvittelemaan, että tämähän toimii, niin Vauva pulauttaa kaiken poskijemmastaan. Ovela poika! Tosin jotain on täytynyt mennä mahaankin asti, olen nimittäin bongannut kakasta pieniä sulamattomia bataatin palasia. Kakkabongaushan on jokaisen äidin suosikkiharrastus? ;)

Tänään muistin antaa Vauvalle kiinteitä, mutta muutoin homma karahteli vähän kiville. Kaivoin jääpalamuotin pakastimesta, en tietenkään ole saanut aikaiseksi irroitella paloja kauniisti rasiaan vaan olen pussittanut pelkän muotin semmoisenaan. Siinäpä saikin sitten liikuntaa, kun hakkailin muottia pyötään saadakseni edes yhden palan irti. Yksi irtosikin kovan hakkaamisen seurauksena. Reteesti nakkasin palasen pikkulautaselle ja mikroon minuutiksi täydelle teholle... Ei sitten yhtään käynyt mielessä, että ehkäpä ajassa oli ainakin 40 sekuntia liikaa... On vähän eri asia lämmitellä lautasellista ruokaa kuin pientä hippusta mössöä... Palasin mikron kilahdettua tutkimaan tuloksia ja ilmassa leijaili mielenkiintoinen tuoksahdus. Otin reunoistaan mustuneen bataattikeon mikrosta, eipä auttanut kuin aloittaa hakkaaminen uudestaan. Toisella kertaa olinkin sitten vähän varovaisempi. Ja onnistuinpas muuten kerrankin lypsämään käsin maitoa bataatin notkistuttajaksi. Mulle se on saavutus, olen maailman huonoin käsinlypsäjä, tämä lehmä heruu vain vauvoille ja Aventin lypsykoneelle.

Huomenna olisikin Vauvan 6 kk neuvola, saapa nähdä mitähän siellä tällä kertaa sanotaan... Joten nukkumaan, eika on jo 10:30 eli ihan kestämättömän aikaisin. ;)

Äiti on nyt vähän väsynyt

2005-05-02T18:31:00.000+03:00

Ehkäpä tuli juhlittua liikaa vappua? Tämmöiselle äiti-ihmiselle ei oikein edes tuo kotikutoinen sima käy vai liekö väsymyksen syy se, että pitää epätoivoisesti tehdä pihahommeleita. Illalla ei millään malttaisi mennä nukkumaan, kun ipanat lopulta ovat untenmailla - eihän nyt aikuisten omaa aikaa mitenkään voi tuhlata nukkumiseen! Ja tänäkin aamuna Vauva mokoma päätti, että aamu alkaa seiskalta... Tuttu töräys vaipassa kävi ja vaikka kuinka yritin vakuuttaa pienelle, että nyt ON yö, niin ei. Tissitainnutuskaan ei toiminut, maitoni on viallista? Sitkeästi torkuin kuitenkin vähän yli kasin, mutta sehän ei mulle laiskimukselle millään riitä...

Vauva vetelikin sitten oikein megapitkät päikkärit vaunuissa, kun häärimme Esikoisen kanssa pihalla. Mun vauvoille yli kahden tunnin unet on jo ihan kova saavutus. Oli tosi suloista kurkkia vaunuihin hyttysverkon taakse, siellä Vauva veteli unia niin söpöisesti. Mutta mikäs linnun laulun tuudittamana onkaan nukkua.

Jotain outoa on kyllä ilmassa, Esikoinen ja Vauva nukahtivat kumpikin lauantaina jo hyvän matkaa ennen yhdeksää illalla. Käsittämätöntä! Ihan kuin oltaisiin joku normaali perhe, jossa lapset menevät unille ihmisten aikoihin. Ja kaiken lisäksi Esikoinen kömpi ITSE sänkyyn sekä perjantaina että lauantaina. Mikä ihme tuolle meidän Nukkumatin kauhulle on oikein tullut? Onneksi sentään eilen palattiin jo normaaliin päiväjärjestykseen, eihän tätä outoa tilannetta voi äidin hermo kovin kauaa kestää.

Mies vaihtaa Vauvalle vaippaa, ajattelin suorittaa taktisen vetäytymisen Vauva kainalossa makuuhuoneen hämärään. Muka imettämään, ajattelin lähinnä päiväunia itselleni...

Iloista vappua!

2005-04-30T13:26:00.000+03:00

Pihahommista ja pyykkivuoresta huolimattakin ajattelin ilahduttaa teitä Elma-tädin niksin innoittamana. Minä vaan jalostin niksiä vieläkin pidemmälle, miksi peittää vain nenä kun voi samalla peittää koko naaman? :) Kannattaa huomata seksikäs suoraan sängystä kampaukseni ja Esikoisen tyylikäs vappuhattu.

Glada vappen, bara vatten, hela natten!

Taas kerran sappivaivoista

2005-04-29T00:08:00.000+03:00

Palaan taas lempiaiheeseen sappikiviin, pitäähän sitä kaluta samaa vanhaa luuta loputtomiin.

Tänään kävin siis lääkärissä Vauvan seuranani sappikivien takana ja täytyypä sanoa, että oli taas todella mukava käynti. Hoidettua tuli niin varsinainen asia kuin vähän muutakin. Tottahan olen tuota lääkäriä aina pitänyt mukavana, lasten sairauksien ja ihan normaalien neuvolalääkärintarkastuksien takia kun on hänen kanssaan tullut asioitua. Mutta tänään teki vieläkin paremman vaikutelman vielä.

Lääkäri kyseli kohtauksista ja lääkkeistä, katsoi tulokset ja pohti sitten mitä pitäisi tehdä. Hänelle ei vielä Suomessa olekaan tullut sappipotilasta vastaan, joten suomalaiset hoitokäytännöt eivät ole täysin selviä. Lähete Aluesairaalaan tuli kiireellisenä siksi, että imetän. Kyseli toki miten ajattelin jatkossa, kauanko olisi tarkoitus imettää Vauvaa. Vastasin vain, että en yhtään tiedä, enhän ole vielä saanut Esikoistakaan täysin häädettyä rinnalta pois. ;)

Lääkäri tutki vielä minut, mittasi verenpaineen ja mietti, että pitääköhän tehdä vielä jotain laboratorikokeita. Raskaustesti nyt ainakin. Mainitsin sitten, että teen kyllä raskaustestin ihan lähiaikoina, kun tarkoitukseni olisi tilata aika Perhesuunnitteluneuvolaan ja hankkia pilleriresepti. Pillereitähän ei voi aloittaa näin ilman kuukautisia, jos ei tee ensin raskaustestiä.

Lääkäri ehdotti, että hän kirjoittaa pillerireseptin saman tien, katsoi tietoni ja huomasi, että papa on otettu viimeksi Esikoisen raskauden jälkeen. Ihmeellinen lääkäri, totesi että meillä on vielä hyvin aikaa jäljellä, otetaan papa tässä samantien. Vau! Siis mieletöntä palvelua, hoidetaan asia jonka takia on vastaanotolle tultu ja vielä muutakin. Lääkäri myös kujersi välillä Vauvalle, käänniskelipä Vauvaa turvakaukalossa aina sinne päin missä minäkin olin ettei poju vain ala ikävöidä. Olen tuolta meidän Terveyskeskuksesta hyvää palvelua saanut ennenkin, mutta tämänkertainen käynti oli kyllä ihan omassa luokassaan.

Huomenna vielä pitäisi soitella johonkin aikaan tarkempia tietoja Lääkäriltä, tänään iltapäivällä lupasi vielä kysellä muilta lääkäreiltä, menikö hoito Suomen käytäntöjen mukaisesti. Hmm, pitäisiköhän tässä ruveta ihan niin faniksi, että jos on jatkossa asiaa Terveyskeskukseen pyytäisi ihan suoraan päästä juuri tuolle lääkärille... Yleensä kun olen ottanut tasan sen, jota on ehdotettu.

Kuukkeligaalassa

2005-04-27T22:11:00.000+03:00

Huolelliset etukäteisvalmistelut

Jokaisen juhlan onnistumisen edellytys ovat huolelliset etukäteisvalmistelut, niin tämänkin. Ensimmäisenä minun piti huolehtia riittävästä anonymiteetistäni, eihän se käy lainkaan päinsä, että salarakkaat saisivat kenties selville oikean nimeni. Näinhän siinä olisi käynyt, jos olisin reteesti vain joinannut kanavalle omalla irkkinikilläni. Tuo nikkihän on se aito ja oikea nimeni, irkki on elämä. Ajokortissani lukee kyllä joku muu nimi, mikä liekään...

Riittävä anonymiteetti vaati tietenkin mircin asentamisen eli ensin imutus ja sitten asennus. Huokaus, ohjelman käynnistettyäni tuli heti ikävä omaa rakasta irssiäni. Mutta ei auta, joskus on pakko kärsiä pientä epämukavuuttakin hyvän asian puolesta. Anonyymi-irkkinikkini kutistui irkin rajoitusten takia pelkäksi säälittäväksi Kaleidosk-tyngäksi. Sääli kun moista typistystä ei voi tehdä tosi elämän muodoille. ;)

Ennen juhlaa

Varmistin muodikkaan myöhästymisen kipaisemalla Miehen ja lasten kanssa kauppaan. Esikoinen vielä auttoi karkailemalla sopivasti pitkin poikin kaupan käytäviä, mihinkäs se miellyttävä Vaihdokki katosikaan? Kerkisin jo kiintyä siihen ihanaiseen... Kotiin palattua laitoin itseni juhlakuntoon korjailemalla ensin rintavarustuksen (Vauva tyhjensi) ja pukemalla päälleni hehkeän hamosen (yöpuku...). Kauneus ja tyylikkyys (=mukavuus) ennen kaikkea! :) Lykkäsin irkkijarrut Esikoisen ja Vauvan miehen riemuksi ja kiipesin yläkertaan gaalailemaan.

/join #bloggaajat

Jännityksestä vapisevin sormin joinasin tapaamaan salarakkaita. Kaura toivottelikin heti tervetulleeksi, mutta Elma-täti loisti aluksi lähinnä poissaolollaan. Onneksi teinitkin taipuvat äidin tahtoon, millähän nikseillä Elma hätistelikään häiriötekijät pois koneen kimpusta... Muut salarakkaat jäivät vielä vähän hämärän peittoon. Outi (kuka lie, tuomari, juomari, joku hommaan narutettu) raportoi uskollisesti gaalan tuloksia, kiva täti. Välillä kanavalla kaikuivat kannustushuudot TISSIT! En tiennytkään että blogaajat arvostavat äidinmaitoa ja imetystä noin suuresti. ;) Tippa linssissä poistuinkin välillä gaalasta tarjoilemaan tissiä Vauvalle, etteivät vaan ne kannustaneet ihan vaatimatonta persoonaani. Tunnelma oli tiivis ja voittajien nimet herättivät ansaittua (?) hämmennystä. Mitä lie kateellisten höpinöitä, olen ihan varma, että ensi vuonna voittaa joku femakkoblogi.

Valitettavasti tarjoilu näissä bileissä oli huomattavan ankea, piimää, banaania ja Kaatissäkkiä, joten katsoin parhaimmaksi poistua takavasemmalle, kun pystit oli saatu jaettua. Nyt jäljelle jää vain

Jälkihehkutus

Jokaiselle gaalasta osattomaksi jääneelle kannattaa nyt hehkuttaa pileiden ihanuutta. Kyllä niitä nyt harmittaa, kun eivät ehtineet mukaan! Mutta kysehän on vain asioiden _oikeasta_ priorisoinnista... Perheestä, Miehestä ja lapsista viis, kyllä blogaaminen kaiken voittaa! Tai ainakin irkki...

Palkinnot

Ai niin, joku voitti jotakin, mutta kuka ja mitä? En minä vaan muista, ei kai Kuukkeleiden päätarkoitus voi olla voittajien saama julkisuus? ;) Eiköhän listat ilmesty vielä jonnekin... joskus? Keltainen lehdistökin varmaan ruotii asiat perusteellisesti, mahtaisivatko jopa haastatella voittajiakin?

Vauva 6 kk

2005-04-26T20:58:00.000+03:00

Tässäpä ensimmäinen kuva Vauvasta heti syntymän jälkeen. Siitä on jo puoli vuotta, kun sain pienen miehen ensimmäisen kerran syliini. Aika on mennyt ihan äärettömän äkkiä, alun koko ajan nukkuvasta pikkuisesta on kasvanut poika, jota maailma kiinnostaa ja joka haluaa ottaa osaa kaikkeen ihanaan.

Vauva aloitti elämänsä vauhdikkaasti ja äänekkäästi, ponnistusvaihe oli vaivaisen minuutin ja sitten maailmassa olikin kiukkuisesti potkiva ja raivokkaasti huutava poika, jonka huutoa kesti ensimmäiset puoli tuntia. Tiedä mitä protestoi, olisiko halunnut vähän hitaamman syntymän vai eivätkö vanhemmat miellyttäneetkään? ;)

Ristiäisiinsä asti Vauva lähinnä vain nukkui. Toki osasi alun masuvaivojansa huudella myös silmät kiinni, mutta muutoin poikanen oli helppo kuin mikäkin. Pientä oli vaikea hermostuttaa, sen myönsivät neuvolan täditkin, jotka yrittävät saada mokomat Vauvan hermostumaan. Rinta maittoi ja kasvu oli hyvää, joten mikäs oli nukkuessa.

Vähitellen hereillä olot lisääntyivät, mutta Vauva pysyi edelleen hyväntuulisena hurmurina. Into lähteä liikkeelle on kova, nyt puolivuotiaana Vauva ryömii innokkaasti paikasta toiseen ja rakastaa päristelemistä. Pientä miestä turhauttaa kovin se ettei konttaaminen onnistu, joten myös kiukunpurkauksia sattuu silloin tällöin. Outo maailma kun ei toimi kuten Vauva haluaa!

Tänään Vauvalle aukeni puolivuotispäivän kunniaksi kokonaan uusi alue: Puolen vuoden täysimetys on ohi, nyt äidinmaidon lisäksi opetellaan uusia makuja ja koostumuksia. Uudet maut aloitimme tietenkin sipsihyllyn tuotteilla, mikä tuleva seuramies se semmoinen olisi, joka ei heti ensimmäiseksi naposteltaviin tutustuisi. ;) Vauva sai tänään käteensä kokonaista kaksi Laatupaakarin maissinaksua. Ilmeisesti muita oli seurattu silmä kovana, naksut päätyivät tietenkin suuhun. Tosin tiedä häntä menikö mitään mahaan asti, ainakin bodylla ja kasvoilla oli maissisotkua. Tästä se lähtee!

Johan toimii taas!

2005-04-26T14:42:00.000+03:00

Kotikarusellin Tsu totesi, että DnaInternettiläisillä "Elämä on... vähemmän helppoa nähtävästi". Olisikin vaan kallista, mutta että ei pääse Bloggeriin, se ylittää kipukynnyksen jo moninkertaisesti.

Vieläkään ei pääsisi, mutta onneksi satuin lukemaan Pinserin kommenttiraitaa, anonyymiproxyt eivät tietenkään olleet tulleet mieleenkään... No, tuumasta toimeen, valkkasin satunnaisotannalla suomalaisen anonyymiproxyn internet-asetuksiin ja toimii! Ah tätä helpotusta, ei enää hidasta motikkayhteyden käynnistystä yläkerrassa...

Taidankin siirtyä miettimään uusia mainoslauseita:
Elämä on kallista, DnaInternet toimimaton?
Elämä on kallista, mutta silti DnaInternet boikotoi nettipäiväkirjoja?
Elämä on kallista, eikä siitä pääse ainakaan DnaInternetin yhteyksillä blogaamaan?
Elämä on kallista eikä rahoillaan pääse ainakaan DnaInternetin avustuksella kehuskelemaan?
Elämä on kallista...

Bloggerin toimimattomuudesta DnaInternetin verkossa

2005-04-26T11:10:00.000+03:00

Soittelin lauantaina Bloggerin toimimattomuudesta DnaInternetin tuotetukeen ja kun suostuivat uskomaan, että vika ei ole täällä päässä todistettuani, että lankamotukalla hommeli kyllä toimii, asia jäi hautumaan vikailmoituksena. Kärsivällinen luonne kun olen, otin vasta tänään yhteyttä uudelleen, kun mitään ei ole kuulunut. Onneksi tällä välin jo BlogiSanomissakin oli juttua asiasta, joten tiesin vian olevan jossain muualla kuin omien korvieni välissä.

En enää viitsinyt soittaa maksulliseen tukeen, joten ajattelin kokeilla onneani sähköpostivalituksella. Onneani siksi, että sitähän ei ikinä tiedä, vastataanko sähköposteihin milloin jos silloinkaan. Hämmästys olikin suuri, kun melkein heti postilootaan kolahti asiantunteva vastaus, jossa kerrottiin, että eipä ole moisesta kuullut ja kokeiluissa oli paljastunut ettei vika ole heillä vaan todennäköisesti Lontoossa. Testailivat, että Soneran ja Funetin yhteyksillä toimii, Finnetin taas ei.

En voinut vastustaa kiusausta ja laitoin takaisin viestiä, että suosittelevatko ongelman korjaamiseksi operaattorin vaihtoa. Yhtä ripeästi tuli paluuviesti, että ei suinkaan, korjauspyyntö on jo mennyt eteenpäin.

Heh, tosi hyvää palvelua kyllä, enpä olisi uskonut, että sähköpostilla homma toimii näin hyvin. Ilmeisesti puhelintukee istutetaan ihmiset, jotka osaavat... hmm... vastata puhelimeen? ;) No, oikeastihan ihan hyvää palvelua puhelintuestakin sai, eivät vaan oikein ottaneet vakavasti blogiriippuvaisen tuskaa ja hätää. Täydet pinnat Dnan sähköpostiin vastaavalle ihmiselle! Nyt kun vielä Blogger alkaa taas toimimaan, on onneni taas täydellinen.

(Tekisi mieleni laittaa koko kirjeenvaihto esille, mutta se ei taitaisi olla luvallista?)

Unelmien poikamies

2005-04-25T17:55:00.000+03:00

Jonkun täytyy uhrautua ja katsoa sontaa, joten se voin olla ihan hyvin minä. Tosi-tv se vasta onkin eri kiva tv! Ja Unelmien poikamies taattua amerikkalaista laatua, ei tälle tuuballe mikään Brittien transu-salaisuus pärjää ollenkaan.

Jo alkuasetelma on upea: Kaivetaan jostain kätköistä riittävän julkisuudenkipeä hemmo, jolla on ulkonäköä, mielellään rahaa ja mainetta.Tai voi olla, että kaivaminen liittyy lähinnä satojen hakemusten seasta sopivan uhrin valitsemiseen. Joka tapauksessa Jesse Palmer on nyt se mies, josta kaikkien naisihmisten täytyy unelmoida, se on velvollisuus! Ravistetaan toisesta kätköstä lauma naisia, joille vilautetaan Unelmien poikamiestä ja katsotaan millainen tappelu syntyy. Taattua viihdettä siis! Heikompi hermoisia varten koko raadollisen sopan päälle kaadetaan vaahterasiirappia ja vaaleanpunaista hattaraa - vai mahtoivatko ne hattarat olla Jessen aivoissa?

Jesse, Jesse, Jesse. Voiko ihanampaa miestä ollakaan? No juu, kyllähän tämmöisen dementoituneen äiti-ihmisenkin täytyy myöntää, että Jessessä on sitä jotain: Sehän PUHUU ilman, että jokainen lause tai sana täytyy kiskoa ulos hohtimilla. Ja puhuu niin kauniitakin vielä: "Olen valmis vakiintumaan." "Perhe ja monta lasta!" Valitettavasti jokaisen daamin kanssa vuoroiltoina tai jopa samoilla treffeilläkin tapahtuva eritteiden vaihto on valitettavasti äärimmäisen epäseksikästä. Miinus miljoona pistettä Jesse! Ok, myönnetään että se kuuluu formaattiin, Jesse varmasti pakottiin... Mitähän muuten Tara tarkoitti kun vihjaili rukkaset saatuaan Jessen tekojen ja sanojen viimeisillä treffeillä olleen sopimattomia, kun kerran Tara ei ollutkaan sydämen valittu...

Jokaisella supersankarilla on oma häntäheikki, niin myös Jessellä vakooja *mikäsenniminytolikaan*. Tosi hyvä vakooja, osasi sulautua joukkoon, niin että nimikin pääsi unohtumaan. Voi täti parkaa, petoksen tultua ilmi osa tytsyistä itki verta moisen petoksen uhriksi joutumisen takia, tätönen itsekin kyynelehti, antavatko petetyt hänelle koskaan anteeksi. Kaikki muuhan oli ihan aitoa, hän vain jätti kertomatta, että on Jessen vakooja. Selevä. Mulla olisi uutisia soppaan osallistuneille: Tätähän se elämä on, ihmisten vaikuttimia ei valitettavasti tiedä olivatpa kamerat käynnissä tai ei. Vakoojahan oli muuten Jessen paras ystävä, kuten vakooja aviomies ja ties miten monta muuta. Kuinka monta parasta ystävää voi ihmisellä olla?

Sarjan pahikseksi osoittautui tumma ja kohtalokas Trish. Nainen, jolla oli otsaa tunnustaa joskus harrastaneensa _seksiä_!!! On national television!!! Voi hyvänen aika sanoo tämä kukkahattutäti ja vannoo, että omat lapset ovat ihan varmasti saaneet alkunsa muumimukimenetelmällä. ;) No juu, olihan Trish vähän tyhmä ja yksinkertainen, pitäisihän sitä aikuisen ihmisen tajuta, että siinä vaiheessa kun pikkutytöille leuhkii kameran edessä, että kaatojeni tarkkaa määrää ei voi muistaa, niin tie hyveellisen Unelmien poikamiehen kainalossa kohti auringonlaskua nousee yllättäin pystyyn. Sääliksi kävi, kun Trish yritti vielä houkutella Jesseä testaamaan ajo-ominaisuuksiaan kolmanneksi jääneen tipun seurasta. Jäipä nekin ominaisuudet testaamatta, ehkä myöhemmin sitten? Trish ei varmaan maailmannaisena luovu toivosta?

Loppusuoralla Jessestä tappelivat 22-vuotias Jessica B ja 23-vuotias Tara. Jessicaa haukuttiin nuoreksi ja kokemattomaksi, Tara taas ei osannut millään avautua (hmm, ehkä silloin viimeisillä treffeillä osasi...). Ja ainakin matkalla kohti kosintaa tai hylkäystä Tara osasi hermoilun ja oksentelun jalon taidon, vaude! Ettei vaan neito sittenkin kärsinyt sappikivistä... ;) Jesseä itseäänkin arvelutti Taran aikaisempi kihlaus, olisihan se kauheaa joutua avioon naisen kanssa, jolla on Menneisyys. Eipä ihme, että Jesse valitsi Jessican, joka oli valmis muuttamaan siippansa kanssa maailman ääriin eli Isoon Omenaan. Sääli vaan, että kaiken vaivan palkaksi sormus jäi ainakin vielä toistaiseksi saamatta... Tosin se nyt oli ihan arvattavissa, se koeajo...

Maanantai

2005-04-25T13:49:00.000+03:00

Mies vei Esikoisen hoitoon ja ollaan Vauvan kanssa kahdestaan. Ihan kiva, sillä Litalgin ei enää auta ja pientä juilintaa on taas. Mutta tämä on pientä, ehkä vähän hidastaa tahtia, mutta ei lamaa täysin. Buranaa olen vähän napsinut, mutta se tuntuu olevan aika turhaa. Litalginia taas en viitsi näihin kipuihin ottaa, kun se kuitenkin on aine, joka säännöllisesti käytettynä voi kerääntyä Vauvaan. Paras säästää kunnon tropit kestämättömiin kipuihin.

Vähän on ankeaa, kun en oikein uskalla syödä mitään oikeaa. Aamun ruokavalio on koostunut ruispaloista ilman mitään päällisiä, ei edes levitettä, kyytipoikana vesi. Pakko juoda lähes koko ajan, jotta saa nesteet taas kohdalleen - Vauvalle pitää riittää maitoa. No, uskalsinhan sentään syödä rasvatonta jogurttia. Sappiruokavalio on muuten tosi ankea, jotkut ihan käsittämättömätkin ruoat ovat kieltolistalla. En olisi osannut kuvitellakaan, että niinkin viaton kasvis kuin kurkku on pahasta. Ja mitäs me dipattiinkaan ennen kohtausta: Kurkkua, kukka- ja parsakaalia, omenaa ja porkkanaa. Noista ainoastaan porkkana on sallituissa.

Muistin tänään jopa soittaa omalle lääkärille. Turhaan, juuri tämä viikko on lomaviikko! Voi jee, sain sitten ajan toiselle lääkärille torstaiksi, puhelinaika kun ei riitä kun tämä toinen lääkäri ei tunne minua. Lapset se kyllä tuntisi, on nimittäin täällä lasten neuvolalääkäri. Mutta kummallista, aika vasta torstaiksi? Yleensähän täällä pääsee jo samana päivänä...

Vauvalla on ihan hirmuinen vauhti päällä, poika ryömii ja mönkii minkä kerkiää. Välillä yrittää konttaamista, mutta eihän se suju. Äsken köllöttelimme sängyllä ja poika yritti itse kömpiä tissille. Vähän oli onnetonta Vauvan puuhailu, käännähdykset ja kömpimiset eivät ole niin hyvin hallussa, että matka päätyisi tissille vaan aina vähän syrjään. Olen sitten vetänyt pojun jossain vaiheessa tissin tuntumaan ja siitäkös seuraa riemastunutta hekottelua. Niin kuin itse olisi muka koko matkan tehnyt. :D

Vielä tunti armonaikaa, sitten pitää hakea hoidosta reipas Esikoinen. Toivottavasti vaihdokki edelleen...

Litalgin, aineista parhain

2005-04-24T23:54:00.000+03:00

Jostain mystisestä syystä kohtaus hellitti öisen blogaukseni jälkeen ja sain nukuttua tunnin pari. Heräsin joskus viideltä ja kun olo oli hyvä, huokasin helpotuksesta ja menin syömään ja juomaan alakertaan. Vähän vanukasta ja vettä, ISO VIRHE! Ei mennyt kuin hetki, niin kipu iski taas. Siinäpä sitten oksentelin ja torkuin taas.

Päivystys aukeni yhdeltätoista, sinne. Paikalla oli eri lääkäri kuin viimeksi, tenttasi vaan olenko raskaana ja kun kerran en ole, niin Litalgin piikki vaan kankkuun. Kivasti muuten tuommoinen 5 ml kirvelee lihaksessa, mutta mitä väliä, aine helpotti vähän, pystyin taas kävelemään kutakuinkin suorassa. Sain myös reseptin Litalgin-suppoihin.
Se oli vähän tylsää, että lääkäri oli sitä mieltä, että Teratologinen tietopalvelu antaa vain ja ainoastaan tietoa raskaudenaikaisesta lääkityksestä, imetyksestä ja sen kanssa sopivista lääkeaineista heillä ei kuulemma ole mitään tietoa. Ja sekin on kuulemma vain minun USKOMUKSENI, että olen saanut sieltä tiedon, että Litalgin sopii satunnaisesti käytettynä myös imettäville äideille! Siis haloo, anna mun kaikki kestää! Sehän ei ole ollenkaan mielipidekysymys vaan fakta, että teratologinen kerää tietoa sekä raskauden että imetyksen aikaisesta lääkityksestä (+ muistakin kemikaaleista). Minä sain lääkkeeni, kun olin itse ottanut asiasta selvää, sääli vaan seuraavaa imettäjää, jonka kohdalla ylimieliset lääkärit eivät vaivaudu ottamaan asioista selvää.

Päivä on mennyt nukkuessa, kipu hellitti lopulta kokonaan. Olo on tosi hyvä, toipuminen on vuorokauden edellä kahta edellistä kohtausta. Rakastan Litalginia! Nälkä on hirveä, mutta yritän syödä varovasti. Juominen on muutenkin tärkeämpää, jotta Vauvalle riittää Litalginilla terästettyä maitoa, ties miten rennoksi poju vielä muuttuukaan. ;) Tosin enhän minä olekaan enää mitään lääkitystä kaivannut piikin jälkeen, oli sen verran tehokas lievittäjä.

Huomenna laitan kännykän muistuttamaan lääkärin soittoajasta, homma on saatava eteenpäin. Olisin valmis heittämään hyvästit sappirakolleni vaikka kuinka pian. Eihän tuosta ole kuin pelkkää harmia, turhan kivinen tie on edessä päin, jos en moisesta kivisäkistä eroon pääse.

Sapettaa

2005-04-24T01:05:00.000+03:00

Sappikohtaus iski taas, kolmas tämmöinen pahempi. Eihän tämä sikäli yllätyksenä tullut, että pari päivää on jo ollut vähän outo olo. Mutta sitä vaan taikauskoisesti toivoo, että jos ei pue aavistuksia sanoiksi, niin kohtausta ei tulekaan. Tuli se silti.

Illalla American Idolsien jälkeen tuli tosi paha olo, vapinaa ja voimattomuutta. Varsinaisia kipuja ei niinkään. Vedin sitten naamaani Burana 800 tabun ja painuin yläkertaan lepuuttelemaan. Vauvan otin mukaan, kun raukan pitää saada syödä. Vauva söi ja nukahti, heräsi ja kun yritin syöttää taas, niin oli pakko lähteä välillä oksentamaan. Voi pientä raukkaa, huuto oli sydäntä särkevää, kun paha äiti vei tissin pojan suusta.

Pari kertaa olen oksentanut, nyt on jo kipujakin. Ei niin hirveitä kuin viimeksi, ehkä vanhat Buranatkin jotenkin auttavat? Mutta unta en oikein saa, sattuu kuitenkin sen verran. Inhottavaa tämmöinen, kai se on jo huomenna mentävä päivystykseen kerjäämään reseptiä Litalginiin? Onneksi tämä tuli sentään lauantaina, Mies on huomenna kotona pyörittämässä taloutta, minusta ei välttämättä ole siihen. Aikaisemmin kohtauksista toipuminen on vienyt kaksi päivää, mutta ehkä jo maanantaina olen kutakuinkin kunnossa? Ja Esikoinenkin on onneksi silloin hoidossa, Vauvan hoitaminen on kuitenkin vähän helpompaa, vaikka pieni onkin jo oppinut ryömimään ei niin luvallisiin paikkoihin...

Olen ilmeisesti tullut oikein kunnolla vanhaksi mummoksi, dementia riivaa ja höpisen sairastamisesta...

Synninpäästö Veijolle

2005-04-23T13:34:00.000+03:00

Eilenhän Blogger lakkasi kesken päivän toimimasta. En pääse lukemaan mitään Bloggerissa olevia blogeja enkä tietenkään käsiksi omaani. Kaikki muu toimii tai ainakin kaikki se, mitä käytän. Koneeseen ei ole asennettu mitään uutta, boottaukset eivät auta asiaa. Alennuin eilen blogituskassani jopa niin alas, että kiipesin kokeilemaan toimiiko hommeli yläkerrassa Miehen Mäkillä. Ei toiminut, mutta se taas tuli entistä selvemmäksi, miten kökkö tuo Mäkki on. Epätoivoista yrittää kirjoittaa koneella, jossa näppäimistön jyväsetkin ovat väärissä paikoissa ja hiiri yksipainikkeinen.

Miehen konehan on vanha mäkki, uudemmat lienevät fiksumpia, mutta en minä kyllä tätä ääneen tunnusta, mitä nyt mutisen hiljaa...

Eli testasin siis yhteyttä kahdella koneella, kolmella eri selaimella. Näin maalaisjärjellä ajatellen vika olisi yhteyksissä. Aamulla tsekkasin DnaInternetin sivut, siellä oli maaliskuun alun tiedote, jossa kerrottiin uusi välityspalvelimen automaattikokoonpano. No kiva, ehkä tämmöiset tiedot VOISI laittaa asiakkaiden sähköpostiin, minä en todellakaan tsekkaile, mitä internetoperaattorin sivuilla lukee kuin äärimmäisen hädän sattuessa. Ja ihan äärimmäisessä hädässähän sivuille ei edes pääse, totaalikatastrofihan on se, etteivät yhteydet toimi. Muutin asetukset, mutta eipä Blogger toiminut edelleenkään.

Ei kun soittamaan DnaInternetin helppiin. Jonotusta kesti ikuisuus, lopulta puhelimeen vastattiin. Vika on heidän mukaansa meillä, niinhän se aina noitten helppien kanssa asioidessa tahtoo olla... Tsekkailtiin ties mitä palomuuria ja yhteysasetuksia, pingit kyllä menee läpi Bloggeriin, mutta sivut ei silti lataudu. Viimeisenä valttinaan helppihenkilö käski bootata adsl-motikan 20 minuutiksi, odottaa 10 minuuttia ja käynnistää sitten tietokoneen. Selevä, voinhan sen tietty tehdä, mutta kun meidän adsl-motikka on mallia TS (Tyhmä Saapas), ei siinä ole mitään sekoilevaa välityspalvelinohjelmistoa... Mutta pääsipä helppihenkilö sentään eroon minusta. ;) Ja kyllä, minä käyttäydyin ihan asiallisesti koko ajan, tiedän tasantarkkaan miltä tuntuu kun puhelin toisessa päässä haukutaan pystyyn asioista, joista en ole tietoinen tai joihin en ole voinut vaikuttaa. Mutta toisin kuin helppihenkilöt, niin pystyn kyllä siirtämään vian muuannekin kuin aina sinne soittajan päähän...

Kuten arvelinkin, niin eihän se adsl-motikan boottaus mitään auttanut. Ajattelin varustautua KUNNON asein ennen seuraavaa soittoa helppilinjalle ja virittelin Wanhan Uskollisen WinkuIntiaani98 -koneeni käyttökuntoon (mies mokoma oli pöllinyt näytön käyttöönsä Mäkin raadolleen ja piuhoja oli revitty irti vähän sinne sun tänne...) ja asensin siihen ihan tavallisen motikan. Olikin hirveä hommeli löytää modeemi, remonttihuoneestahan se löytyi kaiken muun roinan keskeltä. Yllättäin helpoin jobi oli löytää motikan ajurilevyke - yleensähän ajurit on AINA hukassa. Testasin tietty ennen motikan asennusta, että toimiiko Wanhassa Uskollisessa Blogger laajakaistan läpi - ei toiminut. Motikan ja MbNetin Internetin jälkeen testasin Bloggeria - toimii TIETENKIN! Eli vika on kuin on yhteydessä, vaikka mitä helppihenkilöt väittäisivät.

Soittelin takaisin ja tällä kertaa minut jopa otettiin vakavasti. Vikaa ei tietenkään voida korjata viikon lopun aikana, mutta Lännen Puhelin tsekkaa tekemisiään sitten joskus maanantaina - tai kun ehtii... Kovastihan nuo ovat mainostaneet uutta tietoturvallista nettiään, liekö siellä nyt joku päättänyt, että blogit on vaarallisia ja kääntänyt namiskuukkelit kaakkoon Bloggerin kohdalla. Tai sitten siellä on joku mun fani, joka ei pidä vaatimattomasta ja suloisesta luonteestani: "Ja nyt ei se vouhkaaja Kale enää bloggaa, hähähää!" Aah tätä tuskaa!
Pahinta on se, kun ei pääse lukemaan muiden kirjoituksia, olen armotta koukussa muutamiin blogeihin, jotka tietenkin pyörivät just Bloggerin alla. Näitä omia sepustuksia nyt ei maailma kaipaa.

Niin, eli Veijolle synninpäästä tällä kertaa - pitkin hampain tosin.

Dementikko muistelee

2005-04-22T20:05:00.000+03:00

Lupauduin yhteen lehtijuttuun haastateltavaksi ja kun lehti lopulta ilmestyi, huomasin siinä kaksi virhettä. Ikäni oli väärin ja samoin lasten lukumäärä. Näitä tietojahan minulta ei edes haastattelun yhteydessä kysytty, mistä lie toimittaja ne tietoonsa ollut onkivinaan. Toisaalta eivät ne jutun kannaltakaan olleet mitään oleellisia, joten ihan sama. Olkoon sitten väärä ikä ja lapsien lukumääränä vain yksi.

Kunnes sitten tajusinkin seuraavana iltana, että ikähän oli täsmälleen oikein. Minä olen vuotta nuorempi kuin mitä luulin olevani. Oikean ikäni selvittämiseksi tarvittiin myös Miehen ja laskutoimitusten apua... Kuinka kukaan voi olla näin muistamaton. Mutta edelleen olen kyllä melkolailla varma, että lapsiluku oli väärin... Eikös noita muka ole kaksi, vai pitäisiköhän mennä laskemaan varmuuden vuoksi...

***

Unohdin tänään kokonaan lääkärin soittoajan, joten jatkotoimenpiteet ja kunnon troppien ruikutus jäi maanantaille. Jos silloinkaan muistan. Teratologiseen muistin soittaa, siellä vastasi oikein mukavan kuuloinen naisääni, joka kertoi heti tarvitsemani tiedot. Eli satunnaisesti Litalginia voi käyttää, jatkuvassa käytössä on riski, että ainetta kertyy vauvaan. Huojentava tieto. Toivottavasti muistan sen vielä maanantaina, jos nyt muistan lääkärin soittoajan...

***

Varmaan näitä muistamattomuuksia olisi ollut enemmänkin, mutta en vaan millään muista. Dementikon muistelmat ovat kovin lyhyt opus onneksi. Veijolla taitaa olla jotain dementikkoja vastaan, ei ryöjä päästä mua ollenkaan blogiini. Onneksi aina voi näpytellä WordPadiinkin.

Uusi blogi, vanhat kujeet

2005-04-22T20:03:00.000+03:00

Bloggerin Veijo piinaa niin kovasti, että nyt on pakko hakea helpotusta Vuodatuksen puolelta. Ainakin aluksi ajatuksena on pitää tuplablogia, samaa roskaa kahdessa eri blogissa. Mutta katsotaan nyt, josko jossain vaiheessa heitän lopulliset hyvästit Veijolle.

Mikä sapettaa?

2005-04-21T20:54:00.000+03:00

Ja selvisihän se ylävatsan ultrassa, omistan sappikivet. Diagnoosi oli kyllä helpotus, nyt tietää varmasti, että ne kaksi pahaa vatsakipukohtausta ja lievemmät väännöt olivat sappikiven aiheuttamaa. Huomenna saisi ilmeisesti soittaa tuloksia myös lähetteen antaneelta lääkäriltä omasta terveyskeskuksesta.

Kun kävin viimeksi sappikohtauksen takia lääkärissä, sain reseptin vahvoihin Buranoihin. Lääkäri ei suostunut kirjoittamaan vahvempia, paremmin tepsiviä lääkkeitä eli lähinnä Litalginia siksi, että imetän. Tuota lääkettä olisin kyllä saanut päivystyksestä kohtauksen aikana, jos vain olisimme ajaneet sinne. Oman terveyskeskuksen lääkärin ohje oli, että Buranaa ja jos se ei riitä, niin sitten pitää hakea Aluesairaalasta Litalginia.

On tosi kurjaa, että sillä imetykseni takia joudun tyytymään tehottomampiin lääkkeisiin. Aioin kuitenkin huomenna soitella ennen kuin soitan Terveyskeskuksen lääkärille teratologiseen tietopalveluun ja kysyä viimeisen sanan sieltä, että saako Litalginia käyttää imetyksen aikana ja millä reunaehdoilla. Tiedän Litalginia annettavan jopa jälkisupistuksiin, on se kumma, että täällä sitä ei saisi edes melkein puolivuotiasta imettävä satunnaisesti! On todella ikävää elää kohtauksen pelossa ilman kunnolla toimivia lääkkeitä. Matkaa Aluesairaalaan on meiltä 60 km, joka on aika ikävän pitkä matka lähdettäväksi vaikka yön selkään kovissa kivuissa, lasten kanssa. Minä en voisi ajaa, joten Miehen olisi lähdettävä, jolloin lapsilla ei olisi hoitajaa eli heidätkin pitäisi raahata mukana. Esikoisen hoitotäti kyllä on luvannut ottaa Esikoisen vaikka keskellä yötä - ihana Hoitotäti! - mutta ainakin Vauva on kuljetettava mukana. Eli tosi kestämätön tilanne: Aluesairaalasta matkan päästä kohtauksen sattuessa saisin Litalginia, jota oman Terveyskeskuksen lääkäri voisi tahtoessaan määrätä valmiiksi jo kotiin odottamaan.

Mutta katsotaan nyt huomenna kuinka käy, nyt tiedossa on kuitenkin, mitä kohtaukset olivat ja ehkäpä lääkärinkin mielipide asiasta on muuttunut? :)

Vauva vaatii tutin iltaunille

Vauva on nyt oppinut hyville tavoille. Jo kolmena iltana poju on iltaunet nukkuakseen vaatinut tuttinsa (=minä) suuhun, joten minäkin olen saanut ottaa iltaunet. Ihanaa! Miksi ihmeessä Vauva keksi tämän vasta nyt? On niin ihanaa köllötellä suloisesti tissiä lussuttavan Vauvan viekussa peiton alla lämpimässä ja nukahtaa itsekin. Yleensä Vauva ei ole turhaan tissillä viihtynyt, ehkäpä poika vielä oppii tavoille tässä vähitellen.

Vaihdokit

2005-04-20T20:54:00.000+03:00

Joskus viime viikolla valittelin, että joku on mennyt vaihtamaan kiltin ja sopuisan Vauvelini kärttyisämpään malliin. Syyhän löytyi sitten sairaudesta, nyt meillä on taas oma pieni helppohoitoinen söpöliini takaisin. Kiitoksia palauttajalle!

Mutta vaihtoviikot jatkuvat, Esikoinen on vaihtunut. Tiedän täsmälleen ajankohdankin, milloin tämä outo vaihdokki meille muutti. Viime viikon tiistaina kun kävin Esikon hoidosta sain aivan prikulleen Esikoisen näköisen lapsen mukaani, mutta käytös paljastaa, että kyseessä on aivan varmasti vaihdokki.

On todella outoa elää lapsen kanssa, joka kuuntelee mitä sanotaan, tottelee eikä karkaile! Tokihan välillä vähän hepuloidaan ja kiukutellaan, mutta noin keskimäärin tämän vaihdokki-Esikoisen kanssa tulee toimeen suorastaan leikiten. Olemme käyneet pari kertaa kaupassakin ilman, että Esikoinen olisi edes yrittänyt karata! En jaksa uskoa, että kuukausien keskustelut ennen jokaista kauppareissua olisivat nyt yllättäin tuottaneet tulosta. Nurkkaankaan ei Esikoista tarvitse laittaa, pystymme puhumaan miksi ihan kaikkea typerä ei ehkä kannata tehdä.

Nautin kyllä tästä, on niin mukavaa, kun elämä on sopuisaa. :) Tulee juteltua ihan eri tavalla Esikoiselle, kun huomaa, että lapsihan ihan oikeasti kuunteleekin eikä touhota härdellistä toiseen. Onhan näitä kausia ollut ennenkin, joten en edes odota, että tätä autuutta jatkuisi muutamaa satunnaista päivää tai viikkoa kauempaa. Esikoinen kun on lujaluonteinen daami, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia. Pärjääpähän maailmassa, jos onnistuu selviämään hengissä sinne asti. Itsesuojeluvaisto kun on puuttuva ominaisuus, ehkä sen saisi lisäosana joskus myöhemmin.

Tässähän melkein alkaa kuvittelemaan, että olisi jotenkin onnistunut vanhempana. Melkein, takaraivossa kuitenkin nakuttaa tietoisuus siitä, että kun tuuli kääntyy Känkkäränkkä-maahan päin, Esikoinen kyllä ottaa luulot pois vanhemmilta. Sitä oli niin helppo kuvitella olevansa jotenkin hyväkin kasvattaja, kun Esikoinen oli vielä pieni. Vähän yli vuosikkaana Esikoinen näytti meille taivaan merkit: Turha haaveilla mistään lempeästä, keskustelevasta vanhemmuudesta. Meillä karjutaan ainakin Esikoisen toimesta jos vaikka vanhemmilla hermo pitäisikin. Sääli kun ei aina pidä! Vauvan syntymä näytti vieläkin raadollisemman kuvan vanhemmuudesta, siinä sitä oli sormi suussa miten opettaa Esikoiselle, että Vauvan kohdalla voimaa ja volyymia kannattaa vähän vähentää. Vaikka suurimmaksi osaksi Esikoinen suhtautuukin Vauvaan hyväntahtoisesti, kolhuitta ei selvitä silti.

Nyt on alkamassa uusi vaihe: Vauva selkeästi oppi ryömimään tänään. Esikoinen on raukka hätää kärsimässä, Vauva suuntaa päättäväisesti kohti Esikoisen leluröykkiöitä. :D Saapa nähdä, mitä sitten tapahtuu, kun aito Esikoinen muuttaa taas meille tuon ah niin ihanan vaihdokin sijaan...

Dyyni

2005-04-19T12:22:00.000+03:00

Katsoin viikonloppuna minisarjan Dyynin lapset, siitä tämä blogaus.

Olin innokas lukija joskus ennen muinoin, jouduin siirtymään nuorten kirjoista aikuisten puolelle jo kolmannella luokalla, kun valikoima alkoi olemaan nuorten puolella liian kapea. Scifistä olen pitänyt aina, harmi kun en millään muista mikähän mahtoi olla ensimmäinen lukemani scifi-kirja. Dyyni se ei kuitenkaan ollut, siitä olen ihan varma.

Joskus siis kirjaston hyllyjä kolutessani löysin Dyyni-trilogian ja lainasinkin ensimmäisen osan kokeeksi. Kotona aloin heti lukemaan kirjaa ja en kerinnyt pitkällekään, kun tajusin, että tässä on nyt sitä jotain. Taisi olla jo ihan niillä kohdilla, kun Bene Gesserit noita testaa Paulia kipulaatikolla. Ei auttanut kuin lähteä takaisin kirjastoon lainaamaan loput kaksi osaa saman tien. Ahmin Dyynin saagan, hyvä kuin nukkuakaan olisin malttanut.

Dyyni on planetta Arakis, kuiva ja karu autiomaaplaneetta, jossa vesi on kallisarvoista. Dyynin asukkeja ovat fremenit ja mato, jonka tuottama Rohto on maailmankaikkeuden arvokkain hyödyke. Sen voimalla Bene Geserit noidat näkevät näkyjä ja samainen Rohto antaa Avaruuskillan jäsenille taidon navigoida avaruudessa. Fremeneillä on legenda Muad-Dibistä, messiaasta, joka kerran tulee muuttamaan aavikon vihreäksi.

Dyynin sankari on Paul Atreides, jonka suku saa keisarilta käskyn ottaa Dyyni valtaansa Harkonnen suvulta ja turvata Rohdon tuotanto. Kirjat sisältävät kiehtovan sekoituksen mystiikkaa, valtataisteluja, romantiikkaa ja Paulin matkan massojen palvomaksi Muad-Dibiksi.

Kirjat olivat kiehtovia, aavikko ja fremenit elivät silmieni edessä. Jossain mielen sopukoilla rohdon sinisilmäisiksi värjäämät fremenin silmät katsoivat herkeämättä. David Lynch teki aikoinaan elokuvan Dyyni. Yhteen elokuvaan on vaikea mahduttaa kaikkea sitä mitä kirjoissa oli, vaikka pidinkin sinänsä elokuvasta, ei se tehnyt samaa vaikutusta kuin kirjat.

Veljeni nauhoitti joskus minulle minisarjan Dyyni Canal plussalta, ihana veli kun tietää siskonsa scifi-addiktion. Tämä minisarja on kolmiosainen, jokainen on osa on puolentoista tunnin mittainen, joten nyt kirjan tapahtumille oli paremmin tilaa. Ja niinhän Dyyni-kirjojen taika toimi tässä sarjassa. Dyyni-minisarjan jatkumo on Dyynin lapset (kolmiosainen minisarja sekin), jonka siis katsoin viikonloppuna. Ehkä jotain sarjan tenhosta kertoo se, että katselin kaksi viimeistä osaa lauantai yönä. Dyynin taika on täällä taas - vai hukkasinko edes koskaan sinisilmäistä fremeniäni?

Äitiys, tuo kiistakapuloista kipein

2005-04-18T17:51:00.000+03:00

Kotiäidin elämässä pohdittiin jokin aika sitten Superäidiksi kutsumista. Kuten Kotiäidistä, minustakin superäidiksi kutsumisessa on usein negatiivinen vivahde. Siitä on jotenkin tullut leimakirves, jolla äitiä, joka näyttää selviytyvän arjen pyörityksessä hyvin, halvennetaan yli-ihmiseksi.

Superäidistä minulla on kaksi erilaista mielikuvaa, Kotiäidin kirjoituksessa tarkoitettu superäiti on alati pystyvä ja reipas, modernimpi versio toisesta pelotuksesta eli pullantuoksuisesta kotiäidistä. Superäiti osaa, voi ja viitsii niin että heikompia hirvittää jo pelkkä katsominen. Tuota superäitiä lienee syytä pelätä, jos ei selviydy samoista puuhista, superäiti varmasti katsoo paheksuvasti tai ainakin säälien onnettomia kanssasisariaan, jotka eivät äitiyedestä selviä. Tämän superäidin elämän vierestä katsomisessa tulee mieleen ajatus, että kaikki erinomaisuus onkin pakonomaista suorittamista eikä aitoa iloa ja innostusta. Ei ihme, että superäidiksi haukkuminen on niin loukkaavaa - kuka tahtoisi olla tuo omasta paremmuudestaan tietoinen superäiti?

Toisen mielikuvan superäiti - tai supermutsi - on Kotikarusellin Tsu, suurperhettä iloisesti pyörittävä äiti, jolle äitiys ei ole suorittamista vaan aitoa elämää päivästä päivään, todellinen arjen supersankari.

Luulen, että superäidiksi kutsuminen nousee omasta huonommuuden tunteesta. Jos toisella menee liian hyvin, oma elämä kalpenee vertailussa ja puolustautuakseen yritetään alentaa toista superäidittelemällä. Hölmöläisten hommaa, mitä se on keneltäkään pois, jos toisella menee hyvin?

Minulle superäitiys ei ole edes tavoiteltavaa, olen mieluummin kammomamma, joka ei edes yritä. Enhän muussakaan elämässä yritä epätoivoisesti olla se paras, miksi ihmeessä äitiytenikään pitäisi pyrkiä johonkin ideaaliin? Se taas, mikä minulle on riittävää, määrittelen onneksi minä itse.

***

Kilttikin kirjoitti äitiydestä, Äiti on äiti on äidin Calliope arveli, että Äiti on äidille susi (hmm, ei kenestäkään tunnu että sana äiti suorastaan vilisee silmissä? ;D). Kiltin lista kiistakapuloista oli pitkä ja vaikuttava, äitiys taitaa olla yhtä vaaranpaikasta toiseen purjehtimista. Mieleeni tuli äitien keskustelu, jossa korrektiuden nimissä ei uskalleta kuin toivottaa hyvää päivää ja hei - kaikki muu olisikin jo riskin ottamista, keskustelu muista aiheista kuin miinakentällä kulkemista.

Toisaalta minusta on tärkeä muistaa, että keskustelu on useimmiten vain keskustelua eikä toisten ihmisten ja valintojen arvostelua. Liian usein me äidit unohdamme, että keskustelemme asioista ja ideaaleista, jokainen sana tai lause ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään. Äitiys on niin iso ja usein kipeäkin asia, että on helppo kokea täysin neutraalitkin tekstit arvosteluksi. Muistan kun Esikoisen päivähoito oli aikoinaan minulle tälläinen kipupiste - jokainen teksti tuntui olevan kirjoitettu omia valintojani kritisoimaan, vaikka näinhän ei tietenkään ollut. Mutta kaikkein pahinta lienee se, että äitiydessä löytyy myös arkoja pisteitä, joita ei ole tunnustanut edes itselleen. Voi kun sitä osaisikin olla niin aikuinen, että miettisi, miksi jotkut aiheet ovat niin vaikeita, miksi minua ärsyttää. Siinä olisi kasvunpaikka, tilaisuus päästä käsittelemään omia tiedostamattomia kipupisteitä.

Tosi elämässä on helpompi luovia keskusteluissa niin ettei vahingossa loukkaa muista. Internetissä on mahdoton tietää keskustelukumppaneiden taustoja, ilmeet ja eleet jäävät pois ja mielipiteet tulevat esille liian kärjistetyssä muodossa. Tosi elämässä on helppo vaihtaa aihetta, jos tuntuu, ettei juttu luista - näin netissä kerkiää kirjoitella pitkät pätkät sormet sauhuten ilman tietoa vastareaktioista.

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka kirjoittavat törkeyksiä nimimerkin suojista. En ymmärrä mitä iloa tahallisesta satuttamisesta voi saada. Vaikka itsekin kirjoittelen nimimerkin suojista, ei se minusta oikeuta sanomaan asioita, joita en voisi tosi elämässäkin sanoa. Joskus tosin hämmästyttää, miten eri tavalla kirjoituksia tulkitaan kuin mitä niitä kirjoittaessa on tarkoittanut. Kaikesta huolimatta minusta äitiydestä keskusteleminen on arvokasta, toisten mielipiteet avaavat usein ihan uusia ulottuvuuksia omaankin ajatteluun. Vaikka ei omaa mielipidettään muuttaisikaan, niin ymmärtää ehkä hitusen paremmin toisen mielipidettä.

Lapsiltakin edellytetään siivoa käytöstä, ehkäpä me äiditkin joskus kykenemme sivistyneeseen keskusteluun? ;)

Uusi vaippa

2005-04-17T19:19:00.000+03:00

Pihatöiden lomassa oli pakko myös välillä päästä ompelukoneen kimppuun. Viikolla kahdeksan kierrosta pesukoneessa ja kolme rummutusta kärsinyt hamppu taipui froteen kanssa vaipaksi, johon kokeilin ensimmäistä kertaa väriä vaihtavaa lankaa saumuroinnissa. Ihan kiva tuli minun mielestäni!

Kaappiinko?

2005-04-15T06:34:00.000+03:00

Koska muut tulevat kaapeista pois, pitänee ihan tasapainon vuoksi jonkun mennäkin kaappiin eli minun. ;)

Vauva siis sairastui nuhakuumeeseen ja eilinen ilta oli yhtä tuskaa, kun pienelle miehelle ei tissi maistunut. Imetysyritykset aiheuttivat hillittömiä raivonpurkauksia, poika vääntelehti ja kiemurteli mahdollisimman kauas tissiltä. Normaalia hamuilua tai haukkana tissin kimppuun syöksymistä tuli ikävä. Imetystä yritettiin niin normaalisti sängyllä kuin sohvallakin istuen, välillä pidin pientä ihan vain ilman paitaa sylissä, jos vaikka olisi pienelle syöminen mieleen. Ei auttanut ei. Lypsäminen ja hörpyttäminen tai lääkeruiskulla antaminen ei sekään hirveästi ajatuksena kiehtonut, joten yritimme sinnitellä rinnan avulla. Kuume oli kuitenkin jo laskenut, pissa- ja kakkavaippoja tuli vielä ja Vauva ei ollut yhtään voipunut, kiukkua kyllä riitti.

Tilanne laukesi vasta, kun sulkeuduin Vauvan kanssa yläkertaan rakentamaani pesään. Laitoin kaikki valot pois, otin vain Vauvan kainalooni ja hetken päästä kiukkuinen pieni poikaseni alkoi hamuamaan. Ensin arasti kuin kokeillen, irroittaen heti otteensa. Olin hiljaa, liikkumatta, odotin. Kohta toisen kerran ja pian Vauva ottikin rinnan suuhun ja alkoi huokaisten syödä. Vauva rentoutui ja nukahti rauhaisaan uneen. Yöllä syöttöjen aluksi Vauva kiukkusi pari minuuttia, mutta taipui sittenkin syömään. Rinnat olivat pinkeät ja kovat, oli helpotus omaankin fyysiseen oloon, kun pieni taas suostui syömään.

Mietin yön pimeinä tunteina pelokkaana päivää ja päivän valkeamista. Kaappiinko tässä pitää mennä syöttämään Vauvaa, muualle ei täydellistä pimeyttä meillä saa. Onneksi yläkerran vaatekaappi on niin iso, että sinne mahtuu patja lattialle. Tosin kuka vahtii reipasta Esikoista, sillä välin jos olen kaapissa?

Onneksi Vauva kuitenkin syö hämärässä huoneessa, ehkäpä tämä tästä helpottaa?

Äititesti

2005-04-14T22:29:00.000+03:00

Tein tämä jo eilen, mutta dementikko kun olen, niin unohtui. :)

You're a punk rock mommy! DIY is probably your
motto, because you're a punk mama at heart.
Your kids are getting your independent spirit
and guts, and learning to solve problems
themselves. You love it when they show their
independence, even when it's breaking your
heart.

What kind of a freaky mother are you?
brought to you by Quizilla

Hmm, tunnistaisiko tästä itsensä? Ehkä niillä ei ollut vaihtoehtoa kammomamma valmiina? ;)

Poikanen sairastaa

2005-04-14T21:05:00.000+03:00

Vauva on kipeä. On ihan kamalaa, että näin pieni sairastaa. Esikoinen oli ensimmäisen kerran nuhakuumessa vasta 10 kuukauden ikäisenä, joten kokemusta näin pienen hoivaamisesta ei ole.

Jo toissayö nukuttiin huonosti, Vauva herätti tiheään, mutta pistin sen silloin konttauksen ja ties minkä muun aivomyrskyn piikkiin. Valvottavia kehitysvaiheita kun tämän ikäisellä riittää. Eilinenkin oli enemmän vähemmän känkkäystä, mutta senkin tulkitsin harmiksi siitä, että poika ei päässyt konttaamaan eteenpäin. Hymyjä ja normaalia säteilyäkin kun riitti. Mutta illalla huomasimme, että pienellä on kuumetta. Korvakuumemittari antoi lukemia 39 asteen pintaan. Eipä ihme jos pientä kiukuttaa. Syöminenkään ei oikein kiinnostanut. Harmillisesti kaikki supot, mitä meiltä löytyi olivat liian isoja kokonaisena annettavaksi. Inhoan suppojen puolittamista, mutta eipä auttanut. Tosin tiedä häntä imeytyikö suppo, Vauva kakkasi aika pian supon jälkeen.Rakensin itselleni ja Vauvalle pesän yläkerran vierashuoneeseen, siellä vietimme yön puolittain valveilla ja Vauva suostui rinnalle harvakseltaan.

Aamulla soitin heti terveyskeskuksen avauduttua lääkäriajan. Vauvakin nukkui ensimmäiset kunnolliset unet, kun ensin oli syönyt täpötäysistä rinnoista ja pulauttanut osan poiskin. Lääkäri tutki Vauvan, korvat ja keuhkot olivat puhtaat, mutta nielu näytti siltä, että on kipeä. Joku virustartuntsa siis. Kävin ostamassa sopivan kokoista Panadolia ja Buranaa. Onneksi Vauva nukahti automatkalla ja jatkoi unia vielä kotonakin. Kävin hakemassa Esikoisen hoidosta vasta kun Vauva heräsi itsekseen.

Syöminen on vaikeaa, ilmeisesti kipeä kurkku kiusaa. Rinnalle suostuttelu on kovan työn ja tuskan takana, pimeä huone ja läheisyyttä ja hytkyttelyä. Kyllähän Vauva toki syö, mutta harvemmin kuin normaalisti, pissaa tulee kyllä. Mutta kaipa se on ymmärrettävää, eihän aikuisillekaan tahdo kipeänä ruoka maistua. Vauva viihtyisi pystyasennossa, muistin vasta tänä iltana, että KANTOLIINAHAN olisi kätevä siihen. ;) Heh, dementikko mikä dementikko! Kantoliinoja on pilvin pimein eikä silti ole helppoa vauvaa tullut kannettua kuin aniharvoin. Muistin tosin nytkin miksi ei, rinnat pakkaa ilman imetystaukoja helpommin ja paidat on märkiä. Mun rinnat ei kestä olla lähellä Vauvaa, ne villiintyy täysin.

Kohta olisi taas yö edessä, toivottavasti helpottaisi pian - ja toivottavasti ei mene korviin. On suorastaan sydäntä särkevää katsella miten pientä sattuu ja on paha olo. :( Mieluummin sitä sairastaa itse!

Pienoinen potilas nukahti lopulta syliini tietokoneen ääreen, kantoliina pitää poikasen paikallaan ja äiti saa molemmat kädet vapaaksi.

Imetyksestä ja siitä keskustelemisesta

2005-04-14T18:02:00.000+03:00

Joskus on vaikea ymmärtää miten imetys on nettikeskusteluissa niin äärimmäisen suosittu keskustelujen ja varsinkin kiistojen aihe. Keskustelun taso vaihtelee huimasti riippuen suurimmaksi osaksi siitä keskustellaanko anonyymisti (Vauva-lehden Aivo vapaa anteeksi Aihe vapaa on suorastaan pelottava paikka) vai omalla vakiintuneella nimimerkillä tai jopa nimellä. Olipa foorumi mikä tahansa, olen vähitellen taipumassa siihen johtopäätöksen, että imetyksestä on mahdoton keskustella ilman ajoittain kiihkeiksikin käyviä puheenvuoroja. Imetys on niin arvo- ja tunnelatautunut aihe, että vaikka kuinka pyrkisi kirjoittamaan aiheesta ketään ärsyttämättä, joku älähtää aina.

Oma imetyshistoriani kattaa imetystä helmikuusta 2002, tällä hetkellä rinnallani on kaksi lasta. Esikoinen piipahtelee aina vain harvemmin rinnalla, ilmeisesti äidin hienovarainen vihjailu (ei nyt! nyt on vauvan vuoro ;D) alkaa vähitellen tuottaa tulosta. Vauva on vielä täysimetyksellä ja tarkoituksena on aloitella kiinteitä ruokia 6 kuukauden täysimetyksen jälkeen. Kiinnostuin imetyksestä odottaessani Esikoista, luin aiheesta niin äitiyspakkauksen Rinnalla-oppaasta kuin melkeinpä kaiken mahdollisen kattavilta it-listan kotisivuilta. It-tapaamisissa en ole koskaan käynyt, niitä ei ole sopivan matkan päässä. Etukäteistiedoista huolimatta Esikoisen imetyksessä oli ongelmia, jotka olisivat voineet kaataa koko imetyksen, jos en irkissä olisi saanut tukea eräältä ihanalta ja empaattiselta imetystukiäidiltä - pelkkä luettu tieto ei riittänyt, tarvitsin myös henkistä tukea. Vauvan imetys on sujunut ilman ongelmia alusta asti. Tai no, ongelmaksi voisi ehkä kutsua huonomuistisuuttani, välillä olen ollut huolissani Vauvasta joka ei mielestäni koskaan syö - näin siksi kun unohdan helposti imettäneeni, imetysdementia on paha riesa.

Olen aivan varma, että omat kokemukseni heijastuvat mielipiteisiini. Miten ne voisivat olla heijastumatta, se mitä olen itse kokenut on minulle totta. Koska imetys on minulle luonnollinen asia, on joskus vaikea ymmärtää ihmisiä, joilla on kipeä ja negatiivinen suhde imetykseen. Pullot ja korvike eivät minua mitenkään loukkaa, kuinka ne voisivatkaan! Se miksi minusta vauvojen ja pullojen pyhä yhteys mediassa pitäisi purkaa, on yksinkertaisesti se, että kuvalla on mieletön valta ihmisten alitajuntaan ja asenteisiin. Vaikka sitä ei itse itsestään huomaisikaan, harvapa meistä tunnustaa olevansa altis mainoksille edes jossain määrin, vaikka toki mainostamisella on merkitystä, koska miksipä muuten ylipäätänsä mainostettaisiin. Ja niinhän meistä jokainen on keskimääräistä parempikin autoilijakin... Finfoodin televisiomainos rinnalla olevasta lapsesta oli virkistävä poikkeus valtavirrasta.

Pirkka Naperon sivuille eksyin minäkin, mutta siinä vaiheessa kuvitukseksi oli vaihdettu rinnalla oleva lapsi. Sivujen ylläpitäjän kommentti siitä, että nyt kun kuvana on rinta ja lapsi, seuraavaksi tulee mahdollisesti valitusta seksistisyydestä. Tässäpä taas tiivistettynä se, miten rinnat ovat meidän kulttuurissamme suurelta osin leimaantuneet seksiin ja toisaalta se, että kaikkia ei voi miellyttää.

Imetystukityön yksi suurimpia ongelmia lienee se, että sitä tekevät ovat kuitenkin vain ihmisiä, jokainen omine vahvuuksineen ja puutteineen. Innokas aloittelija voi hyväntahtoisuudestaan huolimatta olla taitamaton sanojen kanssa ja kaikessa ystävällisyydessä annetut neuvot kääntyvätkin asiaa vastaan. Minua huvittaa niin monen nykyisin toitottama fraasi, miten imetystuen fanaattisuus ja vouhkaaminen kääntyvät hyvää asiaa vastaan. Jep, on myös todella kypsää ja aikuista nähdä imetyskeskustelun ylilyönnit koko imetystukityön viaksi - puhumattakaan siitä, että monesti näitä kärkeviä kommentteja esittävät nimimerkit, joiden todellisista ajatuksista ja tarkoitusperistä on mahdoton sanoa mitään. Pidän suuressa arvossa muutamia vuosien varrella tutuiksi it-listalla tulleita imetystukiäitejä, heidän empaattista ja kysyjän lähtökohdat ja tarpeet huomioon ottavaa tukitoimintaa on ilo seurata. Hanna G ja Karla Loppi jaksavat tukea ja kannustaa - silti olen ihan varma siitäkin, että myös heidänkin viestinsä voi vääntää negatiiviksi, jos rivien välistä niin haluaa lukea. Ihailen myös IKE:n Pörrön rohkeutta tehdä tärkeäksi katsomaansa työtä palkatta ja omalla nimellään ja kasvoillaan. Pörrö on kerännyt toimintansa aikana paljon kritiikkiäkin, välillä jopa typerää henkilöön menevää pikkumaista ivailua, mutta siitä huolimatta hän jaksaa. Nimimerkin tai jopa nimettömyyden suojista on kun on niin helppoa olla ilkeä. En ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, mutta miksi pitäisikään?

Jokaisella meillä on omat totuutemme, niin imetyksestä kuin muustakin. Oma totuus on aina se paras, on hirvittävän vaikea hyväksyä sitä, että kaikki eivät ajattelekaan asioista niin kuin itse ajattelee. Imetys on monelle todella kipeä aihe, liian moni joutuu pettymään kun ei saakaan sitä imetystä, mistä itse haaveili. Meillä äideillä on paha tapa syyllistyä asioista, joihin oikeasti emme voi paljonkaan itse vaikuttaa. Moni äiti, jonka imetys kaatui jo heti alkuunsa, ei ole saanut riittävästi tietoa ja tukea, äidin mahdollisuudet saada imetys käyntiin ovat olleet todella heikot vaikka äiti olisi tehnyt mitä. Alku saattaa olla muutenkin hankalaa, moni uupuu kipeisiin rintoihin, alun valvomiseen ja ylipäätänsä uuden äitiyden tuskaan. On aika epäreilua, että imetyksen käynnistymisen kannalta tärkeitä ovat juuri nuo ensimmät viikot, jolloin toivutaan kenties hankalasta synnytyksestä, kipuillaan uuden elämäntilanteen kanssa ja muutenkin painiskellaan hormonimyrskyjen kourissa. Pulloruokintaan voi periaatteessa siirtyä koska vaan, mutta jos imetystä ei käynnistetä noina tärkeinä ensimmäisinä viikkoina, ei imetystä voikaan enää valita sitten kun olisi voimia paneutua asiaan. Biologia on valitettavasti meitä äitejä vastaan tässä asiassa.

Se on minusta huvittavaa ja toisaalta surullista, että aina korostetaan mantroja "korvikkeellakin kasvaa terveitä lapsia" ja "imetys ei ole äitiyden mittari, myös ei-imettävä äiti on ihan hyvä äiti". Surullista minusta on se, että näitä pitää aina ja aina vaan toistaa - eikö asia ole ihan itsestään selvää? Ilmeisesti iloisesti pulloruokinnan valinneenkin sisällä asuu kaikesta huolimatta pieni epävarmuus, miksi muuten näitä pitäisi aina tuoda esille? Läheisyyttä ja rakkautta voi todentotta antaa muutenkin kuin imettämällä, niin äiti kuin isäkin.

Autotesti

2005-04-13T19:56:00.000+03:00

Tätä minä vähän pelkäsinkin...

"Ihmiset pitävät sinua luotettavana ja tasaisena, joskin hiukan yksinkertaisena."

Voiko sitä enää kuvaavammin sanoa! Mutta se mikä tässä on suorastaan pelottavaa on se, että Kotikarusellin Tsu tiesi tuloksen jo puolta tuntia ennen kuin tein edes testiä... Sama nainen tiesi Vauvan syntymäpäivän, sukupuolen ja ponnistuksen kestonkin - etukäteen! Nyt PELOTTAA! ;)

Hupia hampusta ja vaippoja

2005-04-13T18:34:00.000+03:00

Hamppupaketti saapui tänään, Kotikarusellin Tsukin epäili etten kerkiä enää mitään muuta kuin juoksuttaa hamppua pyykkikoneeseen, sitten rumpuun ja kierros alusta. Ehei, ei se Tsukaan ihan kaikkea tiedä: Minä MITTAAN myös välillä paljonko hampun hyväkäs kutistuu. Tosin saatanpa kohta pyöritellä hamppua ihan ilman kuivausrumpuakin monta kertaa peräkkäin koneessa. Kuume päästä lopultakin väkäämään vaippoja tuosta kauan kaivatusta on kova.

Hamppu, ah hamppu. Tuo ihana kestovaippojen materiaali, joka imee pissaa paremmin kuin mikään muu. Ja sitten jotkut hyväkkäät ilkeävät ihmetellä, että missäs vaiheessa kylvän omat hamppuviljelmät pihalle. Mitähän mielleyhtymiä niille mahtaakaan hampusta tulla? ;)

Vaippoja

Hamppua odotellessa tekaisin pari vaippaa. Mulla on taas menossa se vaihe, että uni ei oikein tule silmään ennen kuin ensimmäisen yöimetyksen jälkeen eli paras käyttää öitä välillä hyödyksi ja ommella vähän. Kaikki nuo vaipat ovat periaatteessa samanlaisia, imuna sinistä froteeta, vain päällikankaan kuosi vaihtuu. Vaippojen väristä päätellen meillä on poika, jonka äidillä on harvinaisen huono mielikuvitus värien suhteen... Enkä edes pidä sinisestä!

Lisää lapsia kiitos!

2005-04-12T11:28:00.000+03:00

Olen jo jonkun aikaa pohtinut blogaavani joskus perheen lapsiluvusta. Viime yönä kommenttiraidalta toiselle pomppiessani törmäsin Kookoksen kirjoitukseen aiheesta ja sain kipinän kirjoittaa jo nyt.

Minulle on aina ollut selvää, että tahdon enemmän kuin yhden lapsen. Haaveissani lapsiluku on ollut neljä, mutta olosuhteiden pakosta olen joutunut tinkimään ja nyt olisin todella onnellinen, jos joskus perheeseemme liittyisi vielä kolmaskin lapsonen. Vanhemmillani oli kaksi lasta, joskus olisi ollut kiva, jos meitä olisi ollut enemmän. Sisarukset ovat iso rikkaus, vaikka olenkin veljeni kanssa myös tapellut aikoinani ja ollut tarkkana siitä ettei toinen vaan saa enemmän hyvää kuin minä, niin nyt aikuisena sitä vasta oikein ymmärtää sisaruksen arvon. Muistan kuinka säälin niitä ystäviä, joilla sisaruksia ei ollut. Lapsen silmin he näyttivät niin yksinäisiltä. Toisaalta en voinut ymmärtää kotiseudullani asuvia herrankansalaisia, joilla lapsia oli niin paljon kuin luoja vaan suinkin soi.

Jossakin takaraivossa oli selvästi kuva siitä, montako lasta on oikein ja sopivaa. Pidin ennen yli neljän perheitä outoina, ajattelin ettei vanhemmilla voi olla aikaa ja rakkautta kaikille. Vähänpä minä tiesin ja ymmärsin, onneksi Kotikarusellin Tsun siivellä olen saanut seurata nyt (vasta ;D) kuusilapsisen perheen elämää ja saanut rikkoa mieleni rajoja. Kaikki kuusi ovat taatusti yksilöitä, rakastettuja ja huolehdittuja - ja _kun_ seuraava joskus tulee, olen varma, että myös hän mahtuu hyvin joukkoon.

Isättömiä lapsia en maailmaan halunnut, joten vasta avioiduttuani 26-vuotiaan lapset alkoivat olla jota kuinkin realistinen mahdollisuus elämässä. Toisaalta oli myös halu elää kahdestaankin Miehen kanssa, hioa pois pahimpia särmöjä. Kolme vuotta elimme ilman yritystäkään, mukinoita ja tiedusteluja aika harvat ilkisivät esittää, vaikka tulihan niitäkin heittoja joskus. Paras oli anopin: "Mistä voit tietää saatteko edes lapsia, jos ette edes yritä?" Lapset tehdään (tai yritetään tehdä) itselle, ei niitä muitten mieliksi kannata haluta.

Tuli oikea aika ja Esikoinenkin sai alkunsa lyhyen yrittämisen jälkeen. Jo kun Esikoinen oli alle puolivuotias, paha vauvakuume iski taas jostain. Alan pahasti epäillä, että omatkaan vauvat eivät suinkaan ole vauvakuumetta helpottavia vaan entisestään ruokkivia pikku epeleitä. Olosuhteet olivat kuitenkin sellaiset, että seuraavalle annoimme tilaisuuden tulla vasta kun Esikoinen oli puolitoista vuotta. Jo aikaa sitten keskustelimme Miehen kanssa siitä, että olisi surullista, jos Vauva jäisi viimeiseksi - jospa joskus olisi vielä iltatähden aika!

***

Kenellä sitten pitäisi olla oikeus saada vauvoja ja millä syillä?

Suurin motiivi vauvojen haluamiselle on varmasti vauvakuume, meissä ihmisissä vain on sisäänrakennettu halu lisääntyä. Vauvat ovat niin suloisia ja ihania, karmea koko totuus siitä, mitä muuta vauvat voivat olla, paljastuu yleensä vasta kun oma on jo sylissä ja on myöhäistä perua. Mutta tietämättömyys koliikista ja valvotuista öistä ei selitä sitä, miksi useimmilla lapsitoive on enemmän kuin yksi.

Raskaus ja synnytys eivät ole kaikille elämän parhaita kokemuksia. Itse olen päässyt vähällä, tokihan pikku kremppaa on ollut ja synnytys toki sattuu, mutta synnyttämistä en silti vaihtaisi pois. Minulle synnytykset ovat olleet elämän tähtihetkiä, Esikoisen raskauskin oli, mutta toinen raskaus olikin sitten jo enimmäkseen kypsyttävää. Kokemus muutti minua ihmisenä, äidiksi kasvamisessa on jotain taianomaista.

Minä pidän vauvoista ja kaikesta kivasta puuhasta mitä siihen liittyy. Nautin siitä yhteydestä, jonka imettäminen rakentaa minun ja vauvani välille, yöheräämiset eivät yleensä haittaa. Tapaani hoitaa vauvojani liittyy paljon muutakin oheiskivaa, kantoliinoja ja kestovaippoja, jotka ovat ihan oma maailmansa ja yhteisönsä.

Valitettavasti elämän realiteetit rajoittavat lapsilukua. Joskus luin tutkimuksesta, että lähes kaikki perheet olisivat halunneet enemmän lapsia kuin mikä oli toteutunut lapsiluku. Yksi suuri este on talous. Vaikka lasten aiheuttamat lisäkulut eivät tarkalla taloudenpidolla ja kierrättämisellä tähtitieteellisiksi nousisikaan, esteeksi tulee helposti äitiys- ja vanhempainvapaiden aiheuttamat tulotason notkahdukset. Hoitovapaa viimeistään romuttaa taloudellisen tilanteen hyvin helposti. Tulonsiirrot vaikka tasaavatkin jonkun verran tulotason heittelyjä, eivät kata kaikkea. Joskus olisi helpompi, jos ei olisikaan työpaikkaa minne palata, voisi huoletta jäädä kotiin hoitamaan lapsia ilman karensseja ja muuta mukavaa. Onneksi rahat ja talous eivät ole kaikki, elämänlaatua ei mitata vain rahassa.

Kookoksen esittämä ajatus siitä ettei ura ja lapset sopisi yhteen on minulle vieras. Olen onnekas, työni vaikka onkin usein haastavaa ja mukavaa, on kuitenkin vain pelkkä työ. Viihtyisin todella hyvin kotonakin, en tarvitse itseni toteuttamiseen palkkatyötä. On varmasti kamalan stressaavaa, jos työ ja perhe repii ihmistä kahtaalle koko ajan. Tosin olisin taipuvainen ajattelemaan silti niin, että työpaikallaan jokainen meistä on korvattavissa, lapsillemme olemme kuitenkin ne ainoat vanhemmat.

***

Hmm, olisi niin paljon pohdittavaa, mutta tuntuu etten vain osaa tarttua ajatuksiin kiinni. Lapset, nuo ihanat ja rasittavat pikku otukset, melkein kuin keräilyesineet: Kerää koko sarja! Mikäs sen komeampaa kuin talossa juoksevat lapsoset, jotka voi yrittää pyydystää koon mukaiseen esittelyriviin silloin tällöin. ;)

Lukemisia lapsille ei kun Ewolle

2005-04-11T18:13:00.000+03:00

Ewo, nyt kun täytän kerrankin sun toiveesi, niin voisitko sinä puolestasi lähteä synnärille. Katsos kun kohta ei kukaan meistä voi enää käyttää wanhaa wiisautta ettei kukaan ole ennenkään suutariksi jäänyt... Tai ainakin pitäisi tehdä latistava lisäys "...paitsi yksi Ewo taisi jäädä..."

Outoa muuten, miten kukaan voi nauttia toisten kersojen raivareiden ja temppuilujen lukemisesta? Ewo? Ewo????

Raivari 1

Perjantaisella BauHausin reissulla Esikoinen riisui heti ajomatkan alussa kengät ja sukat. Kuinkas muuten, talvipakkasellakin neiti nakkaa hatun ja hanskat kaaressa pois heti kun pääsee autoon. Näin vähän lämpimämmällä lentävät myös kengät - ja joskus talvellakin. :/ Hetkisen tytteli istuksia paljain jaloin, mutta sitten alkoi kitinä. Äitiiiii, anna mulle kengät!!! Iiiisiiiiiii, tahtoo sukat!!! Kitinää, vikinää ja karjuntaa.

Olin itse paljain käsivarsin ja tiesin ettei autossa ole kylmä, joten sanoin vain, että itsepä riisuit, puetaan takaisin sitten kun päästään perille. Kitinässä oli semmoinen nuotti, että tuskinpa olisi kitinää lopettanut, vaikka olisi siihen paikkaan pyssätty. Miehellä ei kestänyt hermo, ei sillä koskaan kestä, vaikka yritin valistaa, että tuskinpa Esikoinen vikinää lopettaa, vaikka päälläsi seisoisit.

Pysähdyttiin bussipysäkille, Mies antoi lapselle sukat, kenkiä ei sentään. Jatkettiin matkaa ja möykkä vain koveni. Kysyin Mieheltä, että ihanko todella se luuli, että Esikoinen noin vaan hiljentyisi? Sanoi kuvitelleensa. Huokaus, ei ole kolme vuotta sillekään mitään opettanut...

Vauva oli koko matkan hiljaa, totta kai. Esikoinen lopetti möykän vasta kun pääsi MacDonaldsiin. Bauhausiin on noin tunnin ajo meiltä, vähän turhan pitkä pätkä korvien kannalta. Miksi autoissa ei ole äänieristettyä osastoa reippaiden tyttösten kuljettamista varten?

Raivari 2

Eilen istuimme ruokapöydässä ja Esikoinen sai ensimmäisen lasin maitoa juotua ja pyysi lisää. Ruoka ei taas sitten maistunutkaan yhtä hyvin kuin maito. Kävin hakemassa maitopurkin jääkaapista, kaadoin neidille lasin täyteen ja vein purkin takaisin jääkaappiin kuten aina. Tässä dementikkoperheessä on turha kiusata kohtaloa, maitopurkki jää taatusti pilaantumaan, jos sitä ei heti nosta jääkaappiin.

Tämäpä ei tällä kertaa Esikoiselle kelvannutkaan, vaan alkoi hillitön möykkä siitä, että purkki on saatava pöytään asap. Huokaus. Menin imettämään välillä Vauvaa ja kuulin kun mies kyllästyi möykkään ja nosti neidin hetkeksi nurkkaan, kun järkipuhe ja varoitukset eivät menneet perille.

Puoli tuntia Esikoinen raivosi nurkassa, lähes suoraa huutoa koko ajan. Yritimme vuorotellen käydä Miehen kanssa juttelemassa Esikoisen kanssa, mutta ei, huutoon ja raivoamiseen ei auttanut sitten mikään. Kunnes ilmeisesti mitta täyttyi ja neiti oli valmis tyytymään siihen, että purkki on nyt jääkaapissa. Esikoinen palasi pöytää ja ruoka maistui. Ja se kaadettu maito, maito, josta kaikki möykkä alkoi, jäi tietenkin juomatta...

***

No Ewo, viihdyttikö? ;) Valitettavasti olen aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan erinäisiä muita tempauksia, joten nyt ei ollut viikonlopulta kuin nämä kaksi...

Vauva känkkää

2005-04-11T14:28:00.000+03:00

Viikonloppu oli ja meni. Miehellähän oli perjantaikin ylimääräistä vapaata, joten kerkisin tottua ihan liian hyvälle, nyt onkin ollut melkoista tahkoamista tämä maanantai. Vauva täräytti taas täyslaidallisen puoli kasilta, näyttää pahasti siltä, että kakkimisesta järkyttävän aikaisin on tulossa tapa. :( Vaihdoin vaipan, nakkasin Vauvan takaisin pinnikseen ja pienen pupeltamisen jälkeen ipana älysi hiljetä. Mulle se ja sama nukkuuko vaiko ei, kunhan ei häiritse äidin unta. ;) Sitten heräsi Esikoinen ja kärtti tissiä. Sitähän saa, pikatissitys ja komensin Esikoisenkin takaisin nukkumaan. Jotain on Esikoinenkin, tuo luupäiden ja kuurojen kuningatar, oppinut tänä aika, kaivoi päänsä nätisti tyynyyn ja rupesi viekkuun nukkumaan. Heräsin sitten vähän ennen kymmentä siihen, että Vauva höpöttelee. Esikoinen puuhasi mitä lie olohuoneessa, ei kuitenkaan tuhonnut kämppää tai selvitellyt mun lankoja kuten joskus...

Vauvalla on tänään ollut "muistutan siskoani" -päivä. Mun ihana, pieni ja helppo Vauvani on kiukkuinen kuin ampiainen! Vauvaa alkaa ilmeisesti jo kyllästyttämään se, että komeasta konttausasennosta huolimatta matka ei taitu ollenkaan sinne päin minne pitäisi ja harmittavasti sattuu vieläpä muksahduksiakin eli leuka tärähtää lattiaan. Hmm, silläköhän tyylillä ällöttävän Ron Mossin leukaperät on hankittu? Ukko konttasi varmaan vielä kaksikymppisenäkin, joten muotoilumuksahduksia varmaan riitti... Vauva on jo nyt alle puolivuotiaana paljon taitavampi näyttelijäkin kuin kyseinen herra, meille tullee loistava luonnenäyttelijä? ;)

Niin, takaisin asiaan eli Vauvan kenkkupäivään. Pojua harmittanee myös hampaat, joita ei siis vielä ole. Kovasti jäystää taas vaihteeksi nyrkkejään, puruluut on tietenkin taas kerran hukassa. Ei se mitään, syytän hukkaamisesta joko Miestä tai Esikoista. ;) Joka paikka on kuolassa, ikävää kun paitanikin on kuolasta märkä, mutta en nyt millään viitsi hakea uutta, joka sekin olisi kuolassa viimeistään puolen tunnin kuluttua. Puhumattakaan liukastumisvaarasta, parkettikin happanee, kun kuolaa lilluu joka puolella. Kuola on kyllä inha erite. Paitsi että se märkää ja kylmää, sitä on myös mahdoton mitata. Kuola tuotti mulle aikoinaan suurta päänvaivaa, Esikoisen päivittäiset pissa- ja kakkatuotokset pystyin kyllä mittaamaan, mutta kuola...

Apua, Vauva järsii tuolistani pyörät alta! Ja huutaa... Tahdon oman Vauvani takaisin, tämä vaihdokas ei ole yhtään niin kiva! Syyllinen palauttakoon, heti!

Se toimii taas!!!

2005-04-11T11:48:00.000+03:00

Nimittäin blogien kommentointi. Olipa orpo olo koko viikonlopun, kun ei päässyt kommentoimaan toisten blogeja eikä edes lukemaan muitten kirjoittamia viisauksia. Hommahan menee aina näin, jos joku ei ole mahdollista, niin juuri silloin olisi roppakaupalla kuolemattomia viisauksia jaettaviksi. Enää en valitettavasti muista mitä viisasta pitikään sanoa, mutta kommentoinpa sitten pelkästään höpisemisen ilosta jotain. ;)

Ja mikä olikaan salaisuuteni, jolla sain kommenttiraidan taas toimimaan. Kyllä kyllä KYLLÄ! Juuri se, koneen boottaaminen... Onpas ihme ja kumma, kun konetta pitäisi ilmeisesti bootata useamminkin kuin satunnaisen sähkökatkon sattuessa. Ei voi pieni ihminen käsittää, koneen käynnistymistä odotellessa menee aina hukkaan monta ja monta sekuntia kallisarvoista koneaikaa...

Kommentti Muistijälkien E.K:lle

2005-04-10T11:28:00.000+03:00

Koska kommenttiraidat temppuilevat, en pääse lisäämään tätä Muistijälkiin. Olen huomannut, että joskus luet munkin blogia, joten yritänpä nyt tavoittaa sut tätä kautta E.K! *vilkuttaa*

Mutta asiaan: Mun Wordin versiossa sanojen lukumäärä löytyy Tiedosto-valikosta kohdasta Ominaisuudet Tilastotiedot-välilehdeltä. Eli jälkikasvun ei tarvitse harjoitella imaginäärilukuja, eikös ne yli kymmenen olevat ole niitä?

Veijo

2005-04-08T23:54:00.000+03:00

Yritin päivittää suosikkiblogieni listaa, mutta eikös Veijo ollut pahalla päällä ja homma takkusi uskomattomasti. Nyt taisi jäädä useampikin hyvä blogi listaamatta, kun eihän tuota Veijon kiukuttelua kukaan kestä. Ei se mitään, että Veijo on hidas, niinhän ne miehet hyvissä asioissa usein tuppaa olemaankin, mutta että Veijo ei lopulta edes tee loppuun sitä mitä hidastellen aloitti...

Mutta kuka on tämä Veijo? Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun Veijo tuli elämääni - ihan pyytämättä ja kutsumatta. En olisi niin välittänyt, johan näitä miehiä on muutenkin riittävästi. Varsinkin kun tuo Veijon luonnekin on niin ailahtelevainen ja ikävä. Eikä ulkonäössäkään taida olla hurraamista. Mutta näyttäköön vaikka George Clooneylta niin silti en kyllä välittäisi. Veijo ei ole edes uskollinen, tuntuu viettävän aikaa myös monien muidenkin seurassa. Ei sillä että nyt olisin erityisen mustasukkainen, mutta kyllä musta ihmissuhteen perusta kuitenkin on jonkun sorttinen luottamus ja uskollisuus. Veijo ei sitä kyllä ole esittänyt, tulee ja menee mielensä mukaan.

Se Veijon kunniaksi on kyllä mainittava, että melkoinen ahkera kaveri on - nukkuneeko koskaan? Veijo-vapaata kellonaikaa en ole vielä löytänyt, vaikka aluksi luulin, että Veijo eläisi ameriikan ajoissa, mutta ei, tuntuu tuo ahkeroivan muulloinkin. Hyviä tapoja Veijo on kyllä opettanut: Ota kopio varmaan paikkaan ennen kuin painat Publish-painiketta, AINA! Jos unohdat kerrankin, niin taatusti Veijo ilmestyy juuri silloin. Mikä lie seitsemäs aisti Veijolla? Varmaan vähän niin kuin tämmöisen dementikkoäidin vaistot: sitä kyllä yleensä tietää milloin olisi viimeistään syytä mennä korjaamaan lasten korjaamat vahingot... Mutta toisin kuin Veijon aistit, mulla ne toimii valitettavasti vasta piirun verran jälkijunassa. Opettaisikohan Veijo mullekin oikeaa ajoitusta, jos oikein kauniisti pyytäisin?

Veijo Veijo Veijo, nytkin tuo pulssini kiivaaseen tahtiin innostava miekkonen ahkeroi Indexin päivityksen parissa - jo yli kymmenen minuuttia on mennyt ja prosentit on tasan 0. Jos saisin Veijon persukset tähän eteeni, niin voisin antaa navakan potkun - ihan vaan ystävällisesti tietenkin.

Kotikarusellin Tsun kestoilusta ja ELFA

2005-04-08T21:17:00.000+03:00

Kotikarusellin pitäjä astui keskiviikkona ulos kaapista loksautellen irkissä monituisia leukoja sijoiltaan. Aah, herkullista, hetken olin jo odotellut kaappeilun päättymistä.

Leuka toki loksahti itseltänikin kun neljä viikkoa sitten Tsu kertoi irkissä harkitsevansa kestoilua ja surffaavansa vaippasivuilla etsimässä tietoja. Kun Tsu lupautui kokeilemaan, jos väkään Vauvalle hahtuvahousut ja sisävaipan, niin minulle tuli KIIRE! Tosin ei niin kiire, ettenkö olisi kerinnyt juosta kertomaan Miehelle, että ARVAA MITÄ!!! ;) Pistin heti puikot heilumaan, Tsu ei enää voinut perua, kun hahtuvat olivat jo tulossa. Ikinä en ole neulonut hahtuvia niin nopeaan, ne olivat valmiina jo lauantai iltana. Nopeaan valmistuivat myös imuosat, pakko oli pitää kiirettä...

Irkissä oli herkulliset viikot tiedossa, juttelimme tiivisti Tsun kanssa kestoista. Hankalaa oli varoa ettei vaan lipsauta vahingossa, kerran pari olimme hilkulla paljastua, kun käyttämällemme kanavalle joinasi asiasta tietämätön.

Vaikka Tsu nyt ei (muka) olekaan hurahtanut ollenkaan kestoiluun (hahahaa, nauran itseni tärviölle), niin mukava ihastella kivoja kuoseja ja surffailla yhdessä kestovaippasivustoilla. Kestoilu on kuin onkin kivaa, varsinkin kun sitä harrastaa mukavan löysin rantein.

Ei niin hyvää ettei jotakin huonoakin: Tsu johtaa blogien latauskisassamme jo kohta miljoonilla... ;)

ELFA

Sain tänään lopultakin Elfan korisysteemin pyykkilajitteluun. Sitä tuli hehkutettua jo viikkoja sitten, mutta emme sitten ehtineetkään silloin hakemaan BauHausista tuota elämää helpottavaa kapistusta. Mutta tänään sen sain, Mies jo kokosikin häkkyrän pesukoneen viereen. Se on ihana, 5 reilua koria, joihin voin nyt lajitella pyykkiä jo valmiiksi värien mukaan. Jospa nyt pyykkivuorten madaltamiseen tulisi taas uutta intoa?

Virkku vauva ja verta

2005-04-07T16:08:00.000+03:00

Vauva mokoma on päättänyt, että minä en saa nukkua tolkuttoman pitkään enää edes Esikoisen hoitopäivinä. Jos nyt enää imetysdementikon aivoilla muistan, niin taisi yrittää hereille jo puoli kasilta tiistaina eli kestämättömän aikaisin. Täräyttipä vielä kakatkin korostaakseen ylösnousun tarvetta. Reippaana äitinä vaihdoin toki vaipan, joten Vauva piristyi vielä entisestään.

Ei se mitään, laitoin pojan pinnikseen kauniilla tuutusanoilla "Nyt on yö, NYT nukutaan!" ja menin takaisin omaan sänkyyn ja vedin peiton korville. Pari minuuttia hiljaisuutta, sitten poika höpötteli yksikseen jotain. Välillä piti käydä grillaamassa Vauvaa hetki ja takaisin nukkumaan. Lopulta älysin ottaa pojun tissille ja siihenhän tuo kukkuveikko onneksi uinahti - aah, unta palloon! Kiltti poika, tajuaa vinkin ennen pitkää.

Eilen oli neuvola, joten kumpikin kakara nukkui tosi nätisti kasin ohi. Tietenkin... Mutta tänä aamuna Vauva aloitti jupinat jo heti seiskalta, tänäänkin alleviivasi heräämisen tarvetta täräyttämällä vaipan täyteen. Mistä ihmeestä tuo nyt on keksinyt yökakat taas? Tällä kertaa poju olikin sinnikkäämpi, meni melkein kasiin ennen kuin grillaaminen ja sinnikäs toistelu siitä että on yö tuotti tulosta. Koisimmekin sitten kunnolla eli puoli yhteentoista asti. Aah, aamu-unet ne vasta on jotain.

En voi kuin sääliä niitä joitten vauvat heräilevät ennen kukkojakin - omat lapseni ovat yleensä olleet kiitettävän aamu-unisia. Uskovat yleensä vähällä, kun sanon, että nyt on yö ja nukutaan. Ilmeisesti nukkuvan äidin vieressä on tosi tylsää, alkaa siinä virkumpaakin vauvaa vähitellen nukuttaa?

Verta

Armas Esikoiseni, jolle aina sattuu ja tapahtuu, onnistui tänään kolhimaan nenänsä niin, että veri vain lensi. Ihmeen vähän näitä sattuukin, kun miettii kuinka päätönsä Esikoisen meno yleensä on. Tosin tottahan tämäkin oli vikani, homma nimittäin meni näin: Esikoinen pyysi mehua kun saumuroin juuri, joten sanoin, että odota hetki. Olisihan se pitänyt tietää, että odota on täysin tuntematon käsite... Eli virhe numero yksi. Esikoinen otti sitten eilisillalta jääneen mehulasin pöydältä, lasi olikin tarttunut pöytään kiinni ja kiskaisi sitä reippaasti - suoraan nenäänsä. Virhe numero kaksi: Laiska äiti ei ollut siivonnut pöydältä mehulaseja. Virhe numero kolme: En ollut huomannut pöydälle läiskynyttä mehuakaan, joka liimasi lasin pöytään.

Siinäpä sitä sitten tukittiin verenvuotoa, pelästys kyllä taisi olla suurempi kuin kipu sinänsä. Esikoinen poseerasi polleana kamerallekin eikä verta pestä pois ennen kuin armas isi tulee hetken päästä töistä ihailemaan jälkikasvunsa saavutuksia...

Menneisyys yllättää ja turhan tehokas uusi rakkaus

2005-04-06T16:27:00.000+03:00

Menneisyys sai tänään minut yllättäen kiinni. Ehkäpä kerjäsin sitä, kun muistelin niin innolla ystävyyttä Veen kanssa ja siinä sivulauseessa kirjeenvaihtokavereita ympäri Eurooppaa ja maailmaa.

Tänään postin mukana oli kirje Pakistanista! Kirje oli vuosien takaisella nimelläni, vuosien takaiseen osoitteeseen. Vaikka aina Suomen Postia mollaankin (niillä on järjettömät hinnat!!!), niin täytyypä sanoa, että melkoisen tehokkaita olivat, kun löysivät minut muuttuneella nimelläni ja monen monituisen osoitteenvaihdon jälkeen. Vanhempani erosivat ja siksipä tuota osoitettakin asuttavat nyt jotkut muut.

Joskus muinoin meillä oli Veen kanssa ilmoitukset eräässä kansainvälisessä kirjeenvaihtolehdessä ja silloin postilaatikkomme tulvivat hetkellisesti yli kirjeistä, joita tulvi noista kaukomaiden meille tuntemattomista paikoista. Mietin kuumeisesti, että onkohan joku löytänyt kätköistään tuon vanhan lehden ja kokeillut onneaan, pakistanilaiset kirjeenkirjoittajat kun olivat silloin muinoin miehiä, jotka ennen pitkää saattoivat mainita sanan tai kaksi rakkaudestakin. ;)

./vainoharhamoodi on
Toinen mieleen tullut ajatus olivat pernaruttokirjeet. Tottahan joku turbaanipäinen veitsi suussa hihhuloiva terroristi oli päättänyt lähettää vähän lisämaustetta normaalin suomalaiseen tautikokoelmaan. Pernarutto tekisi tosi terää tässäkin perheessä... Pyörittelin hetken kirjettä käsissäni ja mallasin vähän aurinkoakin vasten, vaarattomaltahan tuo näytti.
./vainoharhamoodi off

Dementikkoimettäjä kun olen, unohdin kirjeen tyystin moneksi tunniksi ja avasin sen vasta hetki sitten. Kirjehän oli eräältä silloiselta kirjeenvaihtokaveriltani! Obaid kertoi siinä elämästään ja perheestään lyhyesti, olipa kopioinut loppuun palasen kirjeestäni vuodelta 1990 ja kuvastani. Hymyilen tätä kirjoittaessanikin, joskus on mukavaa saada muistutuksia menneiltä ajoilta. Otan varmasti yhteyttä Obaidiin, tosin nyt se käy nopeammin, hän kun oli laittanut sähköpostiosoitteensakin. Kirjeissä oli kyllä puolensa, oikea paperi tekee viestistä niin paljon henkilökohtaisemman.

Turhan tehokas uusi rakkaus
Uusi rakkauteni osoittautui vähän turhankin tehokkaaksi. Tarkoitukseni oli silputa kaalipataa varten kolme sipulia, mutta onnistuinkin tekemään sipulivelliä... Kone surautti vaan ja siinäpä sipulit lainehtivat - taidan kyllä olla ihan kädetön ruoanlaittajakin... Pahinkaan sipulille "allerginen" keskenkasvuinen ei taatusti löytäisi sipulia tuosta kaalipadasta, se hyvä puoli tuossa metodissa kyllä on.

Maanantaikutonen

2005-04-05T22:11:00.000+03:00

Maanantaikutosen löysin ainakin Karmakamarista ja Tulevalta faijalta.

1. Onko se toukka jo pyörähtänyt maailmaan?
Kaksi kertaa olen ollut raskaana ja kaksi toukkaa on rantautunutkin tähän perheeseen. Se toukka on kyllä yllättävän hyvä termi, kun miettii millainen pötkylä sieltä jalkojen välistä putkahtaakaan.

2. Mitä toivoisit nassikan perinneen vanhemmiltaan?
Minä toivoin, että lapset perisivät isänsä silmät ja niinhän tuo näyttää, että silmien seudussa on kummallakin paljon Miehen ulkonäköä. Mies-raukka toivoi, että lapset olisivat perineet hänen korvansa, mutta niin ei käynyt. Ei tainnut tietää, että nipukallisuus on vallitseva ominaisuus ja nipukattomuus peittyvä - minulla on siis nipukalliset korvanlehdet, miehellä nipukattomat. Näin tarkkaan meillä on mietitty lapsien ulkoisia ominaisuuksia, luonteita ei ole taidettu vaivautuakaan sitten pohtimaan.

3. Vihaatko lapsia?
Ajoittain kyllä ja silloinkin rakastan noita suloisia pikku riiviöitä. Joskus voisin lähettää ipanat pelkkä menolippu kourassaan Saturnuksen renkaita ihmettelemään... Ainakin Esikoisen, Vauva nyt on vielä niin helppo. Lapset ovat mestareita repimään vanhemmista tunteita esiin, niin negatiivisia kuin positiivisiakin.

4. Onko ajatus äitiydestä jotenkin pelottava?
Ennen kuin Esikoinen syntyi, äitiys pelotti. Tai ei ehkä äitiys vaan se, että pelkäsin ettei minulla ole enää omaa aikaa ja joudun luopumaan kaikesta kivasta. Ei se ihan niin mennytkään, ajankäyttö kyllä muuttui, mutta niin muutuin minä itsekin.

5. Miksi olet hyvä äiti?
Minähän en ole hyvä äiti, minä olen kammomamma, jonka lapset ovat heitteillä, kun äiti vaan viettää aikaa nettielämänsä pyörteissä. ;) Ei vaan, musta on kamalan tylsää arvottaa äitejä tai isiä tällä ikuisella hyvä - huono akselilla. Kukaan ei ole äitiydessä tai isyydessä täydellinen ja se on hyvä se. Uskon että kaikkein vahingollisinta lapselle olisi täydelliset vanhemmat. Riittää kun on normaali, välittämiseen kykenevä ihminen, joka yrittää parhaansa tasapainotella niin, että jokainen perheessä voisi kohtuullisesti.

6. Mikäs taaperon nimeksi tuli?
En ole antanut perisuomalaisen sukunimen estää nimeämisvimmaani. Jos nyt kertoisin nimet tässä, edes osittainen anonyymiys olisi mennyttä, joten olkoon. Mutta kummankin nimistä löytyy myös niitä esim. Tulevan Faijan kammoamia ulkomaisia kirjaimia. :D

Rutinaa retroilusta

2005-04-05T17:00:00.000+03:00

*** Disclaimer: Makuasioista ei sovi kiistellä, nämä ovat vain minun mielipiteitäni. ***

Viime viikkoina tietoisuuteeni on luikerrellut vähitellen mitä järkyttävin asia, 70-luku on tulossa takaisin! Hui hirveää, kamalat värit, rumat vaatteet ja ne paksupohjakengät, jotka yrittivät maihinnousua jo joskus Spice Girlsien valtakautena. Mutta nyt hyökkäys on muuttunut entistä salakavalammaksi ja vaarallisemmaksi: retroilu on täällä!

1 havainto:
Irkkiystävät alkoivat pasteta linkkejä Huuto.netin kuolattaviin lastenvaatteisiin ja -tarvikkeisiin. Järkytykseni oli suuri, kun linkkien takaa paljastui 70-luvun äitiyspakkauksen makuupusseja ja vauvan vaatteita. Huutohinnatkin saivat kahvin hyppäämään väärään kurkkuun: 20 euroa makuupussista on kuulemma edullista.

Mies totesi harmissaan, että sääli kun hänenkin muinoin pitämät vauvanvaatteet matkasivat jo muinoin Afrikan lapsien iloksi, niillä olisi nyt voinut tehdä hyvän tilin.

2 havainto:
Odottelin innolla Myllymuksujen uutta kuvio-pullia (kosteussulkukangas kestovaippoja varten, tämä tiedoksi asiaa tuntemattomille), pullit kun ovat valitettavan usein yksivärisiä. Pettymys olikin suuri kun nämä odotetut uutuudet paljastuivat rumiksi ameeba-kuvioiksi joko punaisella tai sinisellä pohjalla. Ei kiitos, meille ei vaippoihin bakteerien ja basillien kuvia! Säästyipä nekin rahat eli ei ehkä täysin negatiivista kuitenkaan.

3 havainto:
Paikallislehdessä vaateliike mainosti suurin otsikoin, että retro-Tutat ovat saapuneet. Ei voi olla totta, joko ne tekee uusiakin vaatteita retrona. Tiedänpä nyt kiertää senkin liikkeen todella kaukaa...

Tästä voisi päätellä...
...ainoastaan sen, että minulla on harvinaisen huono maku enkä edes häpeä sanoa sitä ääneen. Inhoan ruskeaa, likaisia murrettuja sävyjä ja isoja kuvioita. Marimekkokaan ei miellytä silmää, tosin sinisestä unikosta haaveilen vauvalle vaippoja... Mikä olisikaan kivempaa kuin siniset unikot kakassa? ;)

Mulle kiitos kaikkea söpöä vaan, lutuiset pikku nallet ja puput ovat varma nakki. Minkä sille voi kun ei tykkää - ja hyvä näin, eipähän minun tarvitse kisata jo muutenkin kovin suosituista retroista.

Ystävyydestä

2005-04-04T14:04:00.000+03:00

*Veijo ole nyt tällä kertaa suosiollinen*

Tulipa viikonloppuna mietittyä ystävyyttä, kun kyläpaikan emäntä Vee on ystävä jo vuosien takaa. Sitähän sanotaan, että sisarukset ovat yleensä ihmisen pisin ihmissuhde, mutta onneksi myös jotkut ystävyyssuhteetkin kestävät melkein läpi elämän. Hyvä ja pitkä ystävyyssuhde voi parhaimmillaan olla melkein kuin sisarussuhde, vaikka perhetaustat ovatkin eri, niin monet muut asiat ovat yhdessä koettuja.

Mitä ystävyys Veen kanssa on minulle merkinnyt vuosien mittaan?

Ensimmäisen kerran tapasimme seurakunnankerhossa, Vee oli ihana vaalea kikkaratukkainen prinsessa, jolle olin joskus kateellinen vaaleista kiharoista. Kaikki prinsessat kun ovat vaaleatukkaisia ja minä onneton olin jo silloin tumma. Viime vuonna sain Veeltä sähköpostia, jossa oli skannattuna pari lehtikuvaa noilta ajoilta. Oli aivan upeaa nähdä nuo muistoja herättävät kuvat ja varsinkin, kun Vee kertoili posteissaan tarinoita ja muistoja noista ihmisistä. Vee on minun menneisyyden lisämuistini, en muista noilta ajoilta paljon mitään, mutta Veen tarinat herättävät muistoja taas eloon.

70-luvun ikäluokat olivat pieniä ja niinpä ala-asteella oli silloin vain yksi luokka kuntamme keskustaajamassakin, olimme siis samalla luokalla alusta asti. Joskus ehkäpä neljännellä luokalla aloimme kirjoitella toisillemme kirjeitä. Minulla on vieläkin tuolla ullakolla tallessa ihanille kirjepapereille kirjoitettuja aarteita, hassua mistä tulikin mieleen kirjeenvaihto joka päivä koulussa tapaavien kesken? Kirjeetkin kun vaihtoivat omistajaa kädestä käteen. Veen kirjeet naurattivat, hän kirjoitti aina niin hassuja juttuja, verbaalinen taituri kun on. Välillä hakkasimme kirjeita kirjoituskoneellakin, eipä ihme, että näppäimistö on niin kelpo kumppani nykyisinkin.

Olimme parhaita kavereita niin kuin tytöt vaan voivat, kikattelimme kaikille hassuille jutuille, jaoimme salaisuuksia. Ja tietenkin suurimpia salaisuuksia olivat POJAT, nuo pelottavat ja ihanat olennot. Se oli ihanaa aikaa. Kasvoimme isommiksi, menimme yläasteelle ja lukioon, haaveet ja elämä muuttuivat. Me olimme niitä luokan kilttejä tyttöjä, koulu oli helppoa ja todistuksemme vilisivät ysejä ja kymppejä. Kirjoittelimme edelleen kirjeitä, mutta nyt myös ulkomaille eikä vain toisillemme.

Olimmekohan neljätoista, kun kysyimme pahaa aavistamattomilta vanhemmiltamme, että saamme lähteä interrailille lukion ekan luokan jälkeen, jos hankimme itse rahat. Ilmeisesti vanhemmat kuvittelivat, että höpisemme vain omiamme ja suostuivat, vähänpä nuo meitä tunsivat. :D Niinpä sitten lukion ensimmäisen luokan jälkeen suuntasimme ensin Ahvenanmaalle Veen siskon luo kesätöihin ja sitten kohti Eurooppaa. Jo pelkkä Ahvenanmaalla töissä käyminen oli ihana seikkailu ja Veen sisaren perhe teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vielä nykyisinkin he ovat minulle se perhe, joita pidän onnellisen perhe elämän mallina mielessäni, perhe, josta huokui rakkaus ja huolenpito toisiinsa.

Matkailimme kuukauden ympäri Eurooppaa, juna vei meitä seikkailusta toiseen. Sinänsä matkustaminen oli helppoa, sillä vierailimme kirjeenvaihtokavereittemme luona ja yhtenä tukikohtana oli kylästämme Zürichiin naimisiin mennyt mukava rouva ja hänen miehensä. Zürichiä, Mövenpickiä, suklaata ja tätä pariskuntaa kaipaan yhä vieläkin. Itkimme, kun meidän piti lähteä takaisin Suomeen, olisimme vain halunneet jatkaa seikkailua. Heti kotiin palattuamme suunnittelimme tulevaa kesää ja niinpä koimme vielä toisenkin seikkailun Euroopassa.

Lukion jälkeen tiemme erosivat hetkeksi, Vee läksi Ruotsiin ja minä Saksaan au-pairiksi. Saksan reissuni epäonnistui täysin, tulin kotiin jo jouluksi ja läksin sitten Veen luo Ruotsiin, jossa asustelimme yhdessä vieraassa maassa opiskellen ja töitä tehden. Miesasiat pääsivät välillä sotkemaan ystävyyttä, minä palasin Suomeen opiskelemaan. Silloin se teki hirveän kipeää, mutta näin jälkikäteen ajatellen olimme kasvaneet niin kovin läheisiksi, että ainakin minulle teki hyvää kasvaa välillä ihmisenä erilläänkin. Jossain vaiheessa taas ystävyys alkoi taas kantaa.

Opiskelimme, hankimme ammatit ja lopulta miehetkin. Yhteyttä tulee pidettyä harvemmin, lähinnä sähköpostitse, mutta kuitenkin tuntuu kuin Vee olisi kaikesta huolimatta mukana niin monessa jutussa, yhteys säilyy, vaikka näemme suhteellisen harvoin. En osaa edes kuvitella, kuka olisin ilman tätä ystävyyttä, niin paljon se on minua muovannut vuosien saatossa.

Vieraisilla

2005-04-03T23:55:00.000+03:00

Luulin jo, että säästyisin Bloggerin Veijolta, mutta eikös se ääliö sotkenut tämän iltaisen postaukseni. Kaikki kuolemattomat viisaudet ja suurella luomisen tuskalla synnytetyt rivit häipyivät taivaan tuuliin, ottaa hiukka päähän. Veijo, pysy poissa blogistani!

***

Olimme siis viikonloppuna vieraisilla, vaikka vähän riskillä lauantai aamuna lähdettiinkin, kun kipukohtaus hellitti vasta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Mutta oli helppo lähteä, kun kyläpaikka on tuttu ja isäntäväki mukavan leppoisaa. Joidenkin ihmisten kanssa vain on niin kotoisaa, kyläpaikan emäntä tosin on ystäväni jo seurakunnankerhosta asti, joten eipä ihme, että siinä seurassa ei tarvitse tippaakaan pingottaa vaan voi olla oma ikävä itsensä ihan rauhassa. ;) Onneksi olemme kumpainenkin valinneet mukavat miehet, jotka eivät myöskään suotta kiristä tunnelmaa.

Miten kivaa tavalliset asiat ovatkin, puuhailimme kaikenlaista lasten kanssa, söimme hyvin ja juttelimme. Esikoinen ihastui kyläpaikan koiriin pienen alkutotuttelun jälkeen, jatkossa saamme varmaan kuulla miten ihania koirulit ovatkaan? ;) Vauva innostui uudesta ympäristöstä ja ihmisistä niin ettei olisi malttanut nukkuakaan. Kyläpaikan emäntä ja isäntä Vee ja Jii ovat siis Vauvan kummeja. Poika olisi yölläkin halunnut seurustella, niin kiva kuin Vauvan iloista kiljuntaa ja höpötystä onkin kuunnella, niin aamuyöllä se valitettavasti ei innosta.

Kotiin palailimme tänään, vierailu piristi mieltä tosi paljon. Hyvä seura tekee ihmeitä vaikka olisikin vähän puolikuntoinen.

Sappi kiehuu

2005-04-01T07:59:00.000+03:00

Illalla iski kai sappikivikohtaus, hirveä yö takana. Näyttää nyt sittenkin pahasti siltä, että edellinen vatsataudiksi diagnosoimani tauti olikin tätä samaa. Paitsi että tällä kertaa vieläkin pahempaa.

Oksentelin aluksi kaiken syömäni ja ylikin pois, siinäpä oli Esikoiselle ihmettelemistä. Oksentaminen helpottikin hetkeksi kunnes kipu yltyi niin mahdottomaksi, että kontailin vaan lattioilla, yritinpä välillä samaa taktiikkaa kuin synnytyksessäkin eli istuin ja huojuin. Tietenkin oman kunnan päivystys oli aikaa sitten sulkenut ja jouduin soittelemaan Aluesairaalaan. Sieltä neuvoivat syömään tavallista särkylääkettä ja yrittämään kestää. Jos nousisi kuume tai kivut menisivät ihan sietämättömiksi, sitten sinne ja Litalginia. Sappivaivoiksi epäilivät. Aamulla heti kahdeksalta sitten oman kunnan päivystykseen.

Huokaus, miksi ihmeessä kaikki tämmöiset inhat vaivat iskee silloin kun apu on mahdollisimman kaukana. Ja mikä ihme, kun taas piti soitella Aluesairaalaan. Vastahan kävimme siellä tahranpoistoaine-episodin takiakin. Mahtavat kohta kuvitella, että olen huomionkipeä varhain mummoutuva naikkonen, joka hakemalla hakee huomiota.

Mies toi Vauvaa syömään, annan rintaa sen minkä oksentamiselta pystyin. Yläkerrasta kuului hyvin, miten Mies yritti nukuttaa Vauvaa ja Esikoista, kamala möykkä. Buranan voimin ja toistelemalal mielessäni taikasanaa Litalgin selvisin jotenkin kello kolmeen asti, jolloin mies toi Vauvan syömään. Hassu oli nukkunut tosi pitkään! Kelloahan mulla ei ollut. Jätin tuhisevan palleron viereeni ja torkuin minkä kivuilta pystyin. Kun Mies lähti töihin kuuden jälkeen, siirryin alakertaan Vauvan kanssa jottei Esikoisen tarvitsisi herätä yksin ja pelästyä.

Toisesta Buranastakin huolimatta kivut vain jatkuivat vaikka eivät yhtä pahoja enää olleetkaan kuin illalla. Mutta ihan riittävästi sattui kyllä, kun kipuja oli takana jo tuntikausia. Ja ilman ilokaasua ja epiduraalia... Puoli kasilta Esikoinenkin havahtui pyytämään totuttua aamuhuikkaansa, minkä törkeästi kielsin, kaikki maito on nyt varattuna Vauvalle. Rupesin siinä odottelemaan kello kasia ja sitä, että pääsisin varamaan aikaan Terveyskeskukseen. Ajan sainkin, mutta vasta kello 15:10. Huokaus, sanoivat, että voin tulla koettamaan, jos saisin ajan aikaisemmin ja jos kivut yltyvät, niin sitten pitääkin tulla.

Yritin siinä selviytyä lapsen kanssa. Vaipanvaihtoonkin piti kerätä voimia parikin kertaa, ensin Vauva ylös sängystä ja alustalle, lepo. Sitten pepunpesu ja piiiiitkä lepo. Kuivaus, lepo ja lopulta vaippa ja lepo. Voimat oli ihan finaalissa, vapisin ja oli kylmä vaikka kuumetta ei ollut. Kipu tekee sen mulle. Esikoinen kiukkusi minkä ehti, v-ä-s-y-t-t-i ja edelleen koski. Ajattelin että pakko on yrittää päästä lääkärille aikaisemmin, mietin vaan, että miten selviäisin ajomatkasta. Kun soitin Miehelle, hän päätti ottaa loppupäivän vapaata ja niinpä veimme Esikoisen hoitotädille ja läksimme jonottamaan aikaa, joka järjestyikin tosi sukkelaan. Sain reseptin vahvoihin Buranoihin ja lähetteen ylävatsanultraääneen. Litalginia he eivät uskalla imettävälle antaa, mutta jos kohtauksia edelleen tulee, niin sitten pitää käydä sitä Aluesairaalasta. Oireet täsmäisivät sappikiviin ja jos ultraäänikin varmistaa asian, niin edessä on leikkaus. Ihan mitä vaan, minä en jaksa tämmöistä enää!

Esikoinen aiheuttaa kuulovaurioita

2005-03-31T10:47:00.000+03:00

Illalla Esikoinen ei suostunut iltatoimien yhteydessä iltapissalle eli öisen sänkytsunamin vaara oli siis huomattava.

Joskus kolmen aikaan Esikoinen herää möykkäämään. Karjuntaa, josta ei saa mitään selvää itse itse asiasta eli tyypillinen Esikoisen yöherääminen. Todennäköisesti se pissahätä kuitenkin. Käännän kylkeä, Mies hoitaa Esikoisen yöheräämiset ja minä Vauvan. Mies yrittää kysellä, mikä hätänä, mutta vastaamisen sijasta ulvonnan volyymi vain kohoaa, möykkä herättää Vauvankin. Kömmin ottamaan Vauvan tissille, siunattu hiljaisuus edes siltä suunnalta. Lienen taitavampi hoitamaan yöheräilyjä kuin Mies - sitähän ei toki lasketa, että mulla on paremmat välineet. ;)

Kuuntelen, kun lopulta Mies päättää viedä Esikoisen yöpissille. Möykkä jatkuu, Esikoinen kiljuu sydämensä pohjasta, että hän ei todellakaan halua pissille!!! Mies pistää välioven kiinni ja nukahdan Vauva tissillä. Herään siihen, että iloisesti höpöttävä Esikoinen ja Mies palaavat nukkumaan, kello kertoo, että aikaa on kulunut kymmenisen minuuttia. Isot pissathan ne oli, sänky säästyi, mutta korvat ei.

***

Tänään on Esikoisen hoitopäivä, joten aamulla herään kiljuntaan: Esikoinen virittelee taas soololaulua. Korkeat, kimeät äänet ovat taas hyvin hallussa. Kuuntelen aikani ja syykin selviää: Taas kiistellään siitä, meneekö Esikoinen potalle vai ei. Vauva ei onneksi herää tällä kertaa. Lopulta kyllästyn huutamiseen ja menen kaveriksi. Esitän Esikoiselle vaihtoehdot: Joko potalle aamupissaa yrittämään, paljon ei tarvitse tulla, mutta yritettävä on tai sitten Pampersin housuvaippa, jonka kaivan pikapikaa jostain syvistä kätköistä. Esikoinen kiljuu, että tahtoo PIKKUHOUSUT!!!! Menee hetki ja vaihtoehdot selkiävät Esikoiselle, marssii potalle ja tiristää potan pohjan peittoon.

Möykkä valitettavasti jatkuu pukiessa, mikään ei mene hyvin ja sattuu sinne tänne. Eli se tavallinen laulu, kun Esikoinen on sillä tuulella. Huokaus, sanon Miehelle, että jos tiistaina (Esikoisen seuraava hoitopäivä) homma lähtee menemään taas näin, niin sitten Esikoinen jää päiväksi kotiin. Näkeepähän sitten kiukuttelunsa seuraukset, hoito kun ei ole mikään pakko vaan varsinainen syy, miksi meillä on osittainen hoitosuhde on Esikoisen itsensä tarpeet. Pari kuukautta sitten oli samanlaisia möykkäepisodeja aamuisin ja teimme silloinkin niin, että Esikoinen jäi kotiin päiväksi. Siihen loppuivat mielettömät raivarit aamuisin, neiti kyllä haluaa hoitoon, aamut vain ovat vaikeita.

Mainoksissa esitetään milloin suloisten pikkupalleroiden sääriä milloin pakaria ja kysytään, minkä arvoisiksi arvioisit nämä. Mutta miksi missään ei tarjota vakuutusta vanhempien kuulolle...

Töissä

2005-03-30T20:41:00.000+03:00

Kävin tänään pistäytymässä työpaikalla laittamassa paperiasiat kuntoon hoitovapaan osalta ja järjestelemässä jo ennakkoon vuoden 2006 kesälomia. Nyt se on selvää, olen kotona koko tämän vuoden, riitti rahat tai ei. Paperit on tehty. Mielellään olisin kotona pidempäänkin, mutta valitettavasti realiteetit ovat nyt nämä.

Samalla vaihdoin lomarahat taas kerran vapaiksi ja siirsin kaiken tämän vuotisen kesäloman ensi vuodelle. Menetin siinä operaatiossa pidennyspäivät talvelta. Olisinhan tietenkin voinut äitiysloman loputtua ennen hoitovapaata pitää kesälomaa, mutta sitten työpaikkani olisi ollut vaikeuksissa miten maksaa minulle palkkaa kesäloman ajalta ja samalla myös täyttä palkkaa sijaiselleni. Joten menköön nyt näin, kyllä tässä saa näinkin pitää riittävästi lomaa. Kurjaa on kyllä se kun hoitovapaalla menettää lomia, nyt jää lomat karttumatta viideltä kuukaudelta. Nythän sitä vasta lomaa tarvitsisikin, milloin muuten kerkiää olla kunnolla lasten kanssa.

Vauva ja Esikoinen olivat tietenkin mukana, pitäähän sitä noita tuotoksia näyttää työkavereillekin. Esikoinen viihtyi loistavasti, piirteli papereihin, liimaili muistilappuja sinne tänne, leimasi innokkaana virallisia leimoja papereihin ja karkasikin mokoma kokonaan pois näkyvistä. Löysin neidin pomon huoneesta, jossa tyttö istui polleana pomon tuolilla. Montakohan ajo-oikeuspäätöstä mahtoikaan tehdä? ;) Vauva sai pahan vierastuskohtauksen, kun varasyli vei pojan pomon huoneeseen hakiessaan allekirjoituksia. Kun saavuin paikalle Vauvan naama oli suloisesti mutturalla ja kohta alkoikin sydäntä riipivä parku. Sainkin paketin pian syliin ja parku laantui siihen - voi pientä kun vierastaa.

Töissä oli kiva käydä, työkaverit on tosi mukavia. Mutta itse töitä en kyllä kaipaa pätkääkään! Ilomielin jäisin kotiin vaikka kuinka pitkäksi ajaksi ja kokeilisin kuinka monta lasta näin vanha enää kerkiäisi laittaa. Sääli vaan, että siihen vaadittaisiin lottovoitto - eikä sitä sinnikkäistä yrityksistä huolimatta tunnu kohdalle sattuvan. Tilinsaldo on pelottava huolimatta siitä, että äitiyspäiväraha tuli eilen... Olen loistava tuhlaamaan, hankkimaan en niinkään.

***

Aamulla sain saumuroitua 7 Sammakko-kuvioista harsoa Vauvalle pukluräteiksi. Ilman irkkiä ei olisi tullut mieleenkään, että saumurista löytyy myös sellainen toiminto kuin pallistaminen, jolla tuollaiseen ohueen kankaaseen saa ihan kivan reunan. Irkissä asuu mielettömät määrät tietotaitoutta, jota ilman hommat sujuisivat kyllä huomattavasti takkuisemmin.

Ihana postipäivä

2005-03-29T20:39:00.000+03:00

Postiljooni oli tänään tosi antelias, ilahduttavaa, että näitä päiviä on välillä. :) Tosin kukkarolle nämä eivät tee kovin hyvää, mutta taidan ottaa kohta uudeksi motokseni "Täyttä vauhtia kohti konkurssia".

Posti toi ensinnäkin kaksi pakettikorttia. Toinen oli Hobby Hallista, tilasin sieltä viikko sitten ihanan Nalle Puh pussilakanasetin Esikoiselle. Pussilakana olikin Nalle Puh ja varsinkin Nasu-fanimme mieleen, hyvä kun sain riistettyä lakanat pesukoneeseen innokkaan ihailijan käsistä. Vielä kellarissakin neitonen kävi kääriytymässä lakanoihin. Toinen paketti oli Kangastukusta, ihania kankaita ja muuta krääsää. Olinkin jo heti aamutuimaan kerinnyt pistää kyselyn Kangastukkuun, että mitäs nyt kun olen maksanut tilaukseni jo kaksi viikkoa sitten ja pakettia ei vaan kuulu. Eikös pakettilappu tietenkin ollut postilaatikossa odottamassa. Oli tosi kiva naputella melkein heti perään, että sori... On mulla kyllä selityskin, yleensä ovat laittaneet paketin seurantakoodin sähköpostilla, joten ihan ymmärrettävä sekaannus? ;)

Lisäksi postista löytyi Enjoyn kuori, josta löytyi Bridget Jonesin kakkosleffa ja Nakke Nakuttaja -peli. Esikoisella noita tietokonepelejä riittää, raukka vaan ei koskaan saa pelata mitään, kun minä olen aina parkkeerannut peffani tähän koneen eteen. Ja jos minulle käy sellainen yllättävä vahinko, että erehdyn hetkeksi muuanne, niin Mies valtaa koneen. Toisaalta miksi ihmeessä tuollainen 3-vuotiaan edes tarvitsisi osata pelata? Kun vaan minä oppisin olemaan tilaamatta noita pelejä kun kerran halvalla saa... Halvalla saa perunoitakin, mutta en minä niitä silti osta!

Olen jo pyörittänyt siniset kankaat eli Sammakko-harson ja hurmaavan Kiraffi-kankaan pesussa, nyt on menossa Esikoiselle tarkoitettu Keijut-kangas ja Vauvalle toivon mukaan bodyiksi ja potkareiksi päätyvä karhuherra Paddingtonin kuvilla koristettu kangas. Jos jostain vielä löytäisi aikaa ommellakin?

***

Vauva on vähän kärttyinen, yrittää raukka ryömiä / kontata /mitä lie eteen päin ja sekös suututtaa, kun matka ei taitu kuin korkeintaan taakse päin. :D Etupää nousee komeasta, samoin peräpääkin ja välillä jalat eksyvät lähes konttausasentoon masun alle, mutta liukas lattia pahus pettää pienen miehen lähes joka kerta. Sängyn päällä matka etenee kyllä, sääli sinänsä. Tässä on ihan pakko alkaa jo vähitellen tunnustaa sekin, että Vauva osaa kääntyä: Ehkäpä vahinkoja ei voi sattua montaa ja montaa kertaa päivässä, vaan pieni mies ihan oikeasti on tajunnut kääntymisen salat.

Samainen nuori mies kehittelee parhaillaan uutta ohjelmaa äidin iloksi: Repertuaariin ovat tulleet harmittava rinnalla lakkoilu. Esikoisen kanssa vielä hötkyilin, Esikoinen kun topakkana neitinä päätti lakkoilla juuri kamaliempien helteiden aikaan, joita sinä kesänä kyllä riitti. Silloin jopa vaivauduin pumppamaan ja yrittämään pulloruokintaakin - laihoin tuloksin, samaa kieltäytymistä oli pullollekin. Tosin jostain ihmeestä Esikoinen silloin kuitenkin tuotti tavaraa, jolla sotkea vaippansa silti... Jospa Vauvan kanssa pitäisi pääni vieläkin paremmin, jos Vauva on niin typerä, että tappaa itsensä nälkään rinnalle, niin se on vain rodunjalostusta? ;)

Parisuhteesta ja lapsista

2005-03-28T18:32:00.000+03:00

Parisuhde on aika jännä juttu, yleensä lapset syntyvät parisuhteeseen ja silti näitä pieniä parisuhteen hedelmiä ollaan nykyisin taipuvaisia pitämään parisuhteen tuhona. Tai sitten monilla tuntuu olevan tavoitteena ja pakkomielteisenä mantrana hokea, että lapsista huolimatta mikään ei parisuhteessa muutu, suhde on edelleen ihan sama kuin ennenkin. En tiedä liekö kyseessä jääräpäisyys nähdä tosiasioita, mutta minä kyllä väitän, että on täysin mahdotonta etteikö parisuhde edes jotenkin muuttuisi, kun suhteeseen syntyy vauva.

Muutos on suurin ensimmäisen kohdalla, on pakko lopultakin kasvaa aikuiseksi - tai ainakin äärimäisen toivottavaa kaikkien osapuolten kannalta. Aikuisuus on sitä, että kykenee laittamaan toisen tarpeet omien tarpeiden ja mukavuuden edelle, edes joskus edes jossain tilanteissa. Puolison kanssa voi vielä aika pitkälle temppuilla niin, että saa pitää oman päänsä, mutta pienen vastasyntyneen kanssa on huono neuvotella siitä, kenen nälkä tai unentarve on tärkein.

Pieni vauva sitoo, ihan turha väittää muuta. Jonkun on aina oltava lähistöllä partioimassa, vaikka vauva nukkuisikin, pientä ei voi jättää hetkeksikään oikeasti yksin. Vähintään toinen vanhemmista joutuu sitoutumaan vauvan hoitoon ihan aikuisten oikeasti. Jos puolisot ovat kovin eri tasolla aikuiseksi kasvamisessaan, on parisuhde väistämättä ongelmissa. Jos vastuu jakautuu kovin yksipuolisesti ja vain toinen sitoutuu vauvaan ja toinen jatkaa elämäänsä kuin vauvaa ei olisikaan, on se ennen pitkää iso kriisin paikka parisuhteelle. Mutta toisaalta parisuhde voi vain voimistua siitä, että yhteisesti jaetaan vastuu ja iloitaan uudesta elämäntilanteesta. "Meitä on nyt yksi lisää" kantaa pitkälle ja vauva vain vahvistaa parisuhdetta ja me-henkeä.

Monesti kuulee väitettävän, että isä syrjäytyy täysin perheestä imetyksen vuoksi. Parisuhde lakkaa olemasta ja tilalle tulee pyhä äiti-lapsi asetelma, jossa isällä ei ole sijaa. Minusta moiset väitteet ovat silkkaa höpöhöpöä, ehkäpä menohaluisen isän sepitelmiä ja perusteluja sille, miksi hän karkaa pois tilanteesta. Isälle on aina sijaa vauvan ruokintatavasta huolimatta, vauvan hoitoon kuuluu niin kovin paljon muutakin kuin rinta ja imetys. Sitä paitsi myös imetyksessä isä voi olla läsnä, vähintäänkin äidin henkisenä tukena ja rohkaisijana, parhaimmillaan suorastaan välttämättömänä avustajana, joka tuo maratonimetysten aikana äidille ruokaa ja juomaa, luettavaa ja on vain yksinkertaisesti läsnä.

Vauvat helposti väsyttävät, pienelle vauvalle on luonnollista heräillä useita kertoja yössä syömään eikä päiväunistakaan ole aina mitään takeita. On hammaskiukkua, uusien taitojen opettelu sotkee unet ja välillä voi olla niinkin, että kun vauva lopultakin nukkuisi eivät vanhemmat uskalla nukahtaakaan, kun pelkäävät herätyksen tulevan viiden minuutin kuluttua nukahtamiesta. Tunteet ovat väsyneellä helposti pinnalla, tulee ehkä sanottua sellaistakin, mitä ei pitäisi. Mutta jos parisuhde on rehellisellä pohjalla, anteeksipyytäminen ja sovittelu ovat aina mahdollisia. Myös väsyneille.

Läheisyys jää liian helposti taka-alalle, kun sylintarvitsijoita on jo monta. Enää ei välttämättä olekaan mukavia sylittelyhetkiä television ääressä iltaisin, kotiin palaajakin ei välttämättä saa tervetulosuukkoaan, kun juuri sillä hetkellä on vaipanvaihto tai hyssyttelytuokio menossa. Parisuhde ei välttämättä enää hoidukaan omalla painollaan vaan siihen pitää kiinnittää huomiota. Ottaa aikaa arjen keskeltä. Moni ratkaisee näitä ongelmia keskinäisillä viikonlopuilla ilman lapsia, mutta meidän perheessä onneksi tähän ei ole tarvinnut mennä. Uskon enemmän siihen, että yritetään tuoda läheisyys takaisin arkeen ilman keinotekoisia pakoja pois arjesta ja lasten luota.

Lapset tappavat kuulemma seksinkin, aika ihmeellistä, sillä olen kuullut useampilapsisista perheistäkin. Vai lisääntyvätkö useampi lapsiset perheet sitten jollain muulla kuin seksillä? Muumimukilla kenties? ;) Sinkkujen ja lapsettomien seksielämän laatua mitataan erikoisilla rakastelupaikoilla, mutta lapsiperheillä kriteerit ovatkin vallan toiset: Jos perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa tai vieläpä perhepedissä, niin vanhempia surkutellaan seksielämän puutteesta, yhtäkkiä ainoa sallittu seksipaikka olisikin parisänky, joka onkin jo varattu lapsille. Huvittavaa, asioista saa toki vaikeita, jos niin ehdottomasti tahtoo tehdä.

Minusta lapset ovat ehdottomasti parasta mitä parisuhteessa on tapahtunut. Emme olekaan enää vain kaksin Miehen kanssa, vaan meidän rakkaudestamme on syntynyt jotain niin suurenmoista kuin nuo kaksi rakasta riiviötä. Nyt elämme vähemmän pelkälle parisuhteelle ja enemmän lapsillemme, mutta näin me olemme valinneet, tiesimme aina haluavamme lapsia. Valitsimmehan joskus sinkkuelämän vapaudenkin tilalle parisuhteen, vapaus mennä sai väistyä parisuhteen tieltä. Elämä on kehitystä, vaiheet seuraavat toisiaan, joskus on taas vaihe, jolloin parisuhteelle on enemmän aikaa.